Hiustenlähtö. Matti Hannuksela

Transkriptio

1 Katsaus Hiustenlähtö Matti Hannuksela Hiusten lähdön yleisin muoto on androgeeninen eli miestyyppinen kaljuuntuminen, ja seuraavaksi yleisimmät ovat akuutti ja krooninen telogeeninen tukanlähtö ja pälvikalju. Lähes kaikki suomalaiset, niin miehet kuin naisetkin, kaljuuntuvat miestyyppisesti. Yksinkertaisin hoito on päivittäinen pesu sampoolla ja 1 2 kertaa viikossa ketokonatsolia sisältävällä sampoolla. Tämä menetelmä saattaa olla lähes yhtä tehokas kuin paikallinen 2- tai 5-prosenttinen minoksidiililiuos tai finasteridi (1 mg/vrk suun kautta). Vain noin kolmasosalla potilaista tulos on tyydyttävä tai hyvä. Kaljuuntumista voidaan korjata myös kosmeettisen kirurgian avulla. Antiandrogeeneja kuten syproteroniasetaattia ja spironolaktonia on satunnaisesti käytetty naisilla, mutta selvä näyttö niiden hyödyllisyydestä puuttuu. Muutaman kuukauden kestävää akuuttia telogeenista tukanlähtöä ei tarvitse hoitaa. Krooninen telogeeninen hiustenlähtö on keski-ikäisten naisten tauti. Pälvikalju on ilmeisesti autoimmuunitauti. Noin 90 %:lle potilaista hiukset kasvavat ilman hoitoa kokonaan tai osittain takaisin vuoden kuluessa. Paikallinen vahva steroidilinimentti on turvallinen hoito, josta on vähäistä hyötyä. Nisäkkään karvoilla on kahdenlaista merkitystä. Useimmilla lajeilla karvapeite on välttämätön suoja kylmyyttä vastaan. Sen toinen tehtävä on psykososiaalinen. Urosleijonalla pitkäkarvainen harja on vallan merkki. Karvojen nostaminen pystyyn toimii pelotus- ja puolustuskeinona esimerkiksi kissalla ja koiralla. Ihmisellä hiusten ja muiden karvojen lämmittävä merkitys on hyvin vähäinen, psykologinen sitäkin suurempi. Me vaaleat pohjoismaalaiset olemme yleensä huolestuneita hiusten ja muiden karvojen vähyydestä, tummat etelämaalaiset naiset taas niiden runsaudesta. Hiusten kasvu Hiusten määrä, laatu ja pysyvyys määräytyvät rotu- ja sukuominaisuuksien perusteella. Hius kasvaa hiusfollikkelista, jossa voidaan erottaa hiusnysty, karvasipuli (»hiusjuuri»), ulompi ja sisempi juurituppi sekä niiden sisäpuolella oleva hiuksen kelmu. Hius kasvaa syklisesti kolmessa vaiheessa. Kasvu- eli anageenivaihe kestää aikuisilla muutamasta kuukaudesta kolmeen vuoteen, lapsilla pitempäänkin. Lepo- eli katageenivaihe kestää vain pari viikkoa. Sinä aikana uusi hiusnysty ilmestyy keskidermikseen ja alkaa siirtyä syvemmälle. Irtoamis- eli telogeenivaihe kestää puolestaan 2 3 kuukautta. Sen loppupuolella hius irtoaa pesussa, kammatessa tai itsekseen. Karvasyklin eri vaiheet voidaan tutkia trikogrammin avulla. Sitä varten hiukset jätetään pesemättä vähintään neljäksi päiväksi ja leikataan pieneltä alueelta 0.5 cm:n mittaisiksi. Epilaatiopinsetillä nykäistään 4 7 hiusta kerralla, kunnes saaliina on vähintään 50 hiusta. Hiusjuuret tarkastetaan sen jälkeen mikroskoopilla. Kasvuvaiheessa olevien hiusten juurien tyvi on tavalli- Duodecim 2000; 116:

2 sesti paksumpi tai ainakin yhtä paksu kuin muu juuri. Irtoamisvaiheessa hiusjuuri on nuijamainen. Terveillä lapsilla kasvuvaiheessa on yli 90 % hiuksista. Selvässä tukanlähdössä nuijamaisia telogeenivaiheen hiusjuuria on %. Hiuksilla on myös vuodenaikaan sidottu kasvusykli. Talvella kasvuvaiheessa on aikuisellakin noin 90 % hiuksista mutta kesällä kymmenkunta prosenttia vähemmän. Päivässä irtoaa normaalisti hiusta. Pitkästä tukasta ne irtoavat tavallisesti pestessä tai kammatessa, jolloin määrä voi vaikuttaa suurelta. Käytännössä tukanlähtö todetaan ottamalla peukalon ja etusormen väliin pieni tukko hiuksia, joita sitten vedetään lempeästi tukistaen. Jos sormien väliin jää korkeintaan kolme hiusta, tulos on normaali. Jos hiuksia lähtee toistetuissakin tukistuksissa vähintään viisi kerralla, tukanlähtö on epänormaalin runsasta. Hiuksia irtoaa yleensä eniten ohimoilta, vähiten niskasta. Tukanlähdön tavallisimmat syyt ovat miestyyppinen kaljuuntuminen, akuutti ja krooninen telogeeninen tukanlähtö sekä pälvikalju (taulukko 1). Androgeeninen kaljuuntuminen Miestyyppinen eli androgeeninen tukanlähtö on suomalaisessa perimässä niin tavallinen, että sitä esiintyy jossain määrin melkein kaikilla miehillä ja yli 50-vuotiailla naisilla. Selvää kaljuuntumis- Taulukko 1. Hiustenlähdön syitä, niiden erityispiirteitä ja lääkehoitovaihtoehtoja. Kaljuuntumisen syy Erityispiirteitä, diagnostisia vihjeitä Hoitovaihtoehtoja Miestyyppinen kaljuun- Suomessa melkein kaikilla miehillä ja naisilla. Toiset Pesu ketokonatsolisampoolla 1 2 kertaa tuminen kaljuuntuvat päälaelta, toiset ohimoilta, toiset viikossa. Kaksi- tai viisiprosenttista molemmista paikoista. Hormoni- ym. tutkimukset minoksidiililiuosta paikallisesti kahdesti yleensä tarpeettomia. päivässä. Miehille finasteridia 1 mg x 1. Kirurgiset hoidot. Akuutti telogeeninen Kestää yleensä 2 6 kk. Synnytyksen, ehkäisytablettien Paranee itsestään. tukanlähtö käytön tai infektion jälkeen tavallinen. Krooninen telogeeninen Keski-ikäisillä ja ikääntyvillä naisilla. Hiuksia lähtee Hoitoyritykset yleensä turhauttavia. tukanlähtö koko päästä puuskittain. Seerumin tyreotropiini- Vaikeat tapaukset erikoislääkärille. pitoisuuden määritys riittää laboratoriotutkimukseksi. Pälvikalju Läiskäinen tai diffuusi. Nuori ikä, laaja-alaisuus ja Lievissä ja keskivaikeissa tapauksissa paisukuominaisuus huonon ennusteen merkkejä. kallinen vahva tai erityisen vahva ste- Laboratoriotutkimukset yleensä tarpeettomia. roidilinimentti kerran päivässä. Vaikeat tapaukset erikoislääkärille. Lääkkeiden sivuvaikutus Mm. solunsalpaajat, asitretiini, ketokonatsoli ja Hiukset kasvavat takaisin, kun lääke flukonatsoli. lopetetaan. Häiriöt ravitsemuksessa Mm. laihduttaminen tai suonensisäinen ruokinta. Korjaa ravitsemus. Määritä tarvittaessa seerumin sinkkipitoisuus. Hypotyreoosi Iho on harmaa ja kuiva. Määritä seerumin tyreo- Paranee tyroksiinilla. tropiinipitoisuus. Traumaattinen tukanlähtö Poninhäntä tai muu kireä kampaus, päänahan Poista syy. hieronta,»sata harjanvetoa päivässä», hiusten nyppiminen. Arpeuttavat sairaudet Punahukka, punajäkälä, arpeuttava follikuliitti. Lähetä erikoislääkärille. 730 M. Hannuksela

3 ta on todettavissa joka toisella 50-vuotiaalla miehellä. Tavallisesti hiukset harventuvat ensin ohimoilta ja päälaelta ja niiden tilalle tulee vellustyyppistä karvoitusta. Kaljuuntumisen leviämisastetta voidaan kuvata 3 8-portaisella asteikolla (kuva 1). Sukutaipumuksen lisäksi miehillä riittää androgeeniseen kaljuuntumiseen se, että mieshormoneja on normaali määrä. Naisilla kaljuuntumisen taustalla on usein munasarjojen monirakkulatauti, ja siihen voivat vaikuttaa myös naissukupuolihormonit. Androgeenien määrä ei ole suurentunut. Histologisesti ensimmäinen merkki miestyyppisestä kaljuuntumisesta on basofiilinen degeneraatio hiusjuuren verisuonten ympärillä. Sitten hiusfollikkelin ympärille tulee pyörösoluinfiltraatio. Tulehduksen aiheuttama sidekudoksen rappeutuminen on todennäköinen syy hiusfollikkelien lopulliseen häviämiseen. Diagnostiikassa ei yleensä tarvita koepalaa tai laboratoriotutkimuksia. Jos naispotilaalla on esiintynyt kuukautishäiriöitä, gynekologinen tutkimus ja joskus myös hormonimääritykset ovat aiheellisia. Androgeenisen kaljuuntumisen lääkehoito Androgeenisen kaljuuntumisen yksinkertaisin ja melko tehokas hoito näyttäisi olevan pesu ketokonatsolia sisältävällä sampoolla. Yhdessä tutkimuksessa sen teho oli verrattavissa kaksiprosenttiseen minoksidiililiuokseen (Pierard-Franchimont ym. 1998). Havainto on toistaiseksi A B Kuva 1. Yksi tapa esittää miehen ja naisen androgeenisen tukanlähdön asteet (lähde: Havu ym mukaan). Hiusten lähtö 731

4 varmistamaton. Tehon arvellaan perustuvan ketokonatsolin kykyyn vähentää päänahasta Pityrosporum-hiivan määrää ja sitä kautta tulehdusta. Koska kaljuuntuvien miesten ja naisten päänahka on useimmiten liian rasvainen ja he potevat taliköhnäihottumaa, päivittäinen pesu on tärkeää. Pää pestään ketokonatsolisampoolla 1 2 kertaa viikossa. Muina päivinä käytetään muita hilseen ja rasvaisen päänahan hoitoon tarkoitettuja sampoita seleenipitoisia sampoita kuitenkin vain, jos hilseily on runsasta. Akuutti telogeeninen tukanlähtö on varsin tavallinen ilmiö esimerkiksi ehkäisytablettien käytön lopettamisen ja synnytyksen jälkeen Ulkoisesti käytettävä kaksiprosenttinen minoksidiililiuos on ollut saatavilla jo 20 vuotta. Minoksidiilia on saatavana myös viisiprosenttisena. Se laajentaa ihoverisuonia, mutta sen vaikutusmekanismia ei tunneta tarkasti. Lääke auttaa parhaiten alle 35-vuotiailla, joilla tukkaa lähtee etenkin päälaelta. Heistä noin 50 %:lla tulos on tyydyttävä. Viisiprosenttinen liuos on vähän tehokkaampi kuin kaksiprosenttinen. Minoksidiililiuosta tulee käyttää kahdesti päivässä jatkuvasti, sillä uudet hiukset irtoavat puolessa vuodessa hoidon lopettamisen jälkeen (Price 1999). Lääkkeen haittapuolia ovat sen korkeahko hinta ja hiusten tahmaantuminen. Systeemisiä haittoja minoksidiililla ei ole. 5α-reduktaasin estäjän finasteridin pääasiallinen käyttöaihe on eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Se estää testosteronin muuttumisen dihydrotestosteroniksi. Kaljuuntuvilla miehillä 5α-reduktaasin aktiivisuus ja dihydrotestosteronin määrä hiusnystyssä ovat suurentuneet. Henkilöillä, joilta tämä entsyymi synnynnäisesti puuttuu, ei esiinny miestyyppistä kaljuuntumista. Eturauhasen hyvänlaatuisessa liikakasvussa finasteridiannos on 5 mg/vrk, mutta androgeenisessa kaljuuntumisessa riittää 1 mg vuorokaudessa. Ensimmäisten julkaistujen tutkimustulosten mukaan tukankasvu lisääntyi ensimmäisen hoitovuoden aikana 65 %:lla potilaista. Erinomaisen tuloksen merkitystä vähentää kuitenkin se, että kasvu lisääntyi myös 37 %:lla lumelääkettä saaneista (Kaufman ym. 1998). Uudemmassa tutkimuksessa vastaavat luvut olivat 52 ja 31 % (Leyden ym. 1999). Vaikka finasteridia ja minoksidiilia ei ole vielä verrattu toisiinsa, lääkkeet vaikuttavat yhtä tehokkailta tukankasvua voidaan odottaa noin kolmasosalla käyttäjistä. Tulos on kuitenkin kosmeettisesti tyydyttävä vain osalla heistä. Finasteridina ei ole todettu aiheuttaneen haittoja. Lääkettä ei ainakaan toistaiseksi saa määrätä naisille. Naisilla on antiandrogeeneina käytetty sekä syproteroniasetaattia että spironolaktonia (Diamanti-Kandarakis 1999, Tosti ym. 1999). Niiden tehosta ei kuitenkaan ole selvää tutkimusnäyttöä. Niiden haittoihin kuuluvat mm. kuukautiskierron häiriintyminen, rintojen aristus ja mahdollisesti rintojen kasvu. Kaljuuntumisen muut syyt ja niiden hoito Akuutti telogeeninen tukanlähtö on varsin tavallinen ilmiö esimerkiksi ehkäisytablettien käytön lopettamisen ja synnytyksen jälkeen. Raskauden aikana hiuksia irtoaa vähän. Trikogrammissa telogeenivaiheen hiuksia on tavallisesti alle 10 %. Sama ilmiö esiintyy hormonaalisessa ehkäisyssä. Parissa kuukaudessa synnytyksen tai ehkäisytablettien käytön lopettamisen jälkeen irtoavia hiuksia on jo %. Tukanlähtö on runsasta myös vakavan infektion tai voimakkaan stressin jälkeen. Liiallinen hiustenlähtö loppuu kuitenkin muutamassa kuukaudessa ilman hoitoa, ja hiuksia ilmaantuu tavanomainen määrä seuraavien viikkojen aikana. Laboratorio- tai muita erikoistutkimuksia ei tarvita. Kroonista telogeenista tukanlähtöä esiintyy melkein yksinomaan keski-ikäisillä ja vanhemmilla naisilla. Hiuksia alkaa lähteä äkillisesti ilman ilmeistä syytä. Samalla hiusten läpimitta pienentyy. Hiuksia lähtee sitten milloin enemmän, milloin vähemmän vuosien ajan kaikkial- 732 M. Hannuksela

5 ta päänahasta, eniten ohimoilta miestyyppisen kaljuuntumisen tapaan. Erotusdiagnostisesti tulee ottaa huomioon sekä androgeeninen kaljuuntuminen että diffuusi pälvikalju. Tosin kaikilla potilailla esiintyy ainakin jonkin verran androgeenista hiustenlähtöä (Whiting 1996). Ero diffuusin pälvikaljun ja kroonisen telogeenisen tukanlähdön välillä on joskus epäselvä. Pälvikaljussa hiuksia lähtee yleensä lyhyessä ajassa selvästi enemmän. Vaikka krooninen telogeeninen tukanlähtö harventaa hiuksia vuosien saatossa pysyvästi, Päänahkaan voidaan turvallisesti antaa vahvoja ja erityisenkin vahvoja paikallissteroideja kuukausia yhteen mittaan. Hoito rauhoittaa niin potilasta kuin lääkäriäkin hiukset voivat välillä lisääntyä selvästi. Laboratoriotutkimukseksi riittää seerumin tyreotropiinipitoisuuden määrittäminen. Hoitoyrityksistä ei tavallisesti ole apua. Spironolaktonia voidaan naisilla käyttää androgeenisen kaljuuntumisen hoidon tapaan. Sen tehosta ei kuitenkaan ole selvää tutkimusnäyttöä. Tuloksen arviointia vaikeuttaa taudin aaltoileva kulku. Pälvikaljua (alopecia areata) esiintyy Yhdysvalloissa ja Englannissa noin 2 %:lla ihotautipoliklinikoitten uusista potilaista. Suomessa sitä esiintynee saman verran. Useimmilla potilailla on lisäksi jokin atooppinen sairaus tai ainakin atooppinen taipumus. Pälvikalju liittyy mahdollisesti myös psyykkiseen stressiin. Se periytynee autosomaalisesti vallitsevasti, mutta sen penetranssi on heikohko. Pälvikaljua pidetään autoimmuunitautina, ja joskus se liittyy muihin autoimmuunitauteihin, kuten kilpirauhasen tulehdukseen ja reumatauteihin. Kilpirauhastulehduksen rauhoittuminen ei kuitenkaan nähtävästi vaikuta pälvikaljun ennusteeseen. Selvimpänä todisteena pälvikaljun autoimmuunitaustasta on pidetty sitä, että hiusjuuren ympärille kerääntyy runsaasti lymfosyyttejä. Soluinfiltraatio häviää pälvikaljun parantuessa. Hiukset lähtevät pälvikaljussa yleensä läiskittäin, kun saman alueen kaikki hiusjuuret siirtyvät yhtä aikaa lepovaiheeseen. Kaljulla alueella saattaa olla harvakseltaan lyhyitä hiuksenpätkiä, ns. huutomerkkihiuksia. Kaljujen alueiden koko vaihtelee yleensä muutamasta millimetristä pariin senttimetriin. Kun tukka lähtee koko päästä, puhutaan alopecia totaliksesta. Alopecia universaliksessa ihokarvatkin puuttuvat. Tunnetaan myös diffuusi pälvikalju, jossa hiukset lähtevät diffuusisti koko päästä tai ainakin laajalta alueelta. Pälvikaljussa tukanlähtö loppuu yleensä ilman hoitoa muutaman kuukauden kuluessa ja vuoden kuluttua 90 %:lla potilaista hiukset ovat kasvaneet kokonaan tai suurimmaksi osaksi takaisin. Huonon ennusteen merkkejä ovat potilaan nuoruus, nopea hiustenlähtö, suuret läiskät, alopecia totalis ja universalis sekä taudin esiintyminen suvussa. Pälvikaljun hoitoon on käytetty paikallisesti ärsyttäviä kemikaaleja, paikalliskortikosteroideja, PUVA-hoitoa, viisiprosenttista minoksidiililiuosta, voimakkaita kosketusallergeeneja, ihonsisäisiä kortikosteroidiruiskeita kaljuun läiskään ja sisäistä steroidia kuureina tai pulsseina. Neljästä ensin mainitusta saattaa olla vähäistä hyötyä. Vähiten haittaa on odotettavissa paikalliskortikosteroideista. Päänahkaan voidaan turvallisesti antaa vahvoja ja erityisenkin vahvoja paikallissteroideja kuukausia yhteen mittaan. Hoito rauhoittaa niin potilasta kuin lääkäriäkin. Voimakkaina kosketusallergeeneina, superallergeeneina, on käytetty difenyylisyklopropenonia ja skvaarihapon dibutyyliesteriä. Ensin potilas herkistetään, ja sen jälkeen samaa allergeenia penslataan kaljulle alueelle kerran viikossa. Penslauskohtaan ja usein laajemmallekin alueelle tulee allerginen ekseema. Se stimuloi hiusten kasvua. Hyvä tai tyydyttävä tulos on odotettavissa vain pienellä osalla potilaista (Tosti ym. 1996, Lammintausta ja Havu 1997). Hoitotulos ei tavallisesti säily. Paikallinen ihonsisäinen kortikosteroidiruiske stimuloi karvan kasvua. Hoito voi aiheuttaa ihon surkastumista. Tulos ei säily. Kortikosteroideja käytetään myös systeemisesti joko pie- Hiusten lähtö 733

6 nenevinä annoksina suun kautta tai pulsseina suonensisäisesti tai suun kautta. Systeemiseen steroidiin voidaan mielestäni turvautua silloin, kun hiuksia lähtee runsaasti koko päänahasta. Hoito voi pelastaa peruukkivaiheelta, mutta taudin lopputulokseen silläkään ei liene vaikutusta. Useat lääkkeet aiheuttavat tukanlähtöä, joka onneksi parantuu itsekseen melkein aina. Sellaisia ovat muun muassa solunsalpaajat. Niiden kaljuunnuttava vaikutus voidaan estää tai ainakin sitä voidaan huomattavasti vähentää jäähdyttämällä päänahkaa tai estämällä verenkierto päänahkaan hoidon aikana (Lemenager ym. 1997, Dorr 1998). Psoriaasin ja eräiden muiden hyperkeratoottisten ihotautien hoitoon käytettävä asitretiini aiheuttaa diffuusia tukanlähtöä 50 %:lla potilaista. Tukka kasvaa kuitenkin aina ennalleen hoidon jälkeen. Myös ketokonatsolin ja flukonatsolin sisäiseen käyttöön liittyy annoksesta riippuvaista korjaantuvaa hiustenlähtöä. Monien muidenkin lääkkeiden on kuvattu aiheuttaneen kaljuuntumista, mutta huomiot ovat yksittäisiä ja sellaisenaan epävarmoja. Ravitsemukselliset tekijät aiheuttavat vain harvoin tukanlähtöä meillä ja muissa korkean elintason maissa. Vanhukset voivat kuitenkin kärsiä aliravitsemuksesta, samoin laihduttajat. Se heikentää hiusten kasvua, ja seurauksena voi olla diffuusia tukanlähtöä. Pitkään kestävässä suonensisäisessä ravitsemuksessa piilee sinkin puutteen vaara. Kilpirauhasen vajaatoiminnassa iho on harmaa, kuiva ja kimmoton. Tukka haurastuu ja harvenee. Epäilyttävissä tapauksissa on syytä määrittää seerumin tyreotropiinipitoisuus. Traumaattinen alopesia on lievässä muodossa yleistä. Poninhäntä ja muu hiuksia kiristävä kampaus harventaa hiuksia etenkin ohimoilta. Innokas päänahan hieronta ja ylenmääräinen kampaaminen ovat myös haitaksi, samoin hiusten toistuva kiertäminen esimerkiksi sormen ympärille. Hiusten nyppimisestä eli trikotillomaniasta johtuvaa, pälvikaljua muistuttavaa tukanlähtöä tavataan psyykkisesti häiriintyneillä henkilöillä. Päänahkaa arpeuttavat sairaudet ovat harvinaisia. Sellaisia ovat esimerkiksi punahukka (lupus erythematosus), punajäkälä ja arpeuttava karvatupentulehdus. Kirurgiset hoidot Leikkaushoitoon voidaan turvautua etenkin androgeenisessa ja arpeuttavassa kaljuuntumisessa. Päänahan venyttäminen ja kaljun alueen pienentäminen leikkauksella on tehokas tapa pienentää kaljua, jopa poistaa pienialainen kalju. Myös kielekesiirtoja tehdään. Jos päänahkaa joudutaan leikkauksessa kovasti venyttämään, arvesta voi tulla häiritsevä. Hiussiirteet ovat yleisempi tapa peittää kalju alue. Hiuksia siirretään niskasta ja korvallisilta kaljuille alueille. Aiemmin käytettiin jopa 4 mm:n läpimittaisia siirteitä, mutta viime vuosina on ruvettu käyttämään niin sanottuja mikrosiirteitä, joilla saadaan hyvin luonnollisen näköinen tulos. Siirretyt hiukset pysyvät niin kauan kuin ne pysyisivät alkuperäisessäkin paikassaan. Kaljun alueen kasvaessa hiuksia on kuitenkin siirrettävä lisää. Yleislääkäri ja kaljuuntuva potilas Yleislääkäri voi kokemuksensa ja kiinnostuksensa mukaan tutkia ja hoitaa suurta osaa kaljuuntuvista. Laajat ja diffuusit pälvikaljut kuuluvat erikoislääkärille, samoin arpeuttavat päänahan sairaudet. Plastiikkakirurgille ohjataan potilaat, jotka eivät ole muuhun hoitoon tyytyväisiä ja jotka mahdollisesti soveltuvat leikkaushoitoon. Kirjallisuutta Diamanti-Kandarakis E. Current aspects of antiandrogen therapy in women. Curr Pharm Des 1999;5: Dorr V J. A practitioner s guide to cancer-related alopecia. Semin Oncol 1998;25: Havu V K, Hannuksela M, Jansén C, Karvonen J, Reunala T, toim. Ihotaudit. 2. painos. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim 1998, s Kaufman K D, Olsen E A, Whiting D, ym. Finasteride in the treatment of men with androgenetic alopecia. J Am Acad Dermatol 1998;39:

7 Lammintausta K, Havu V K. Laaja pälvikalju ja sen hoito. Duodecim 1997;113: Lemenager M, Lecomte S, Bonneterre ME, ym. Effectiveness of cold cap in the prevention of docetaxel-induced alopecia. Eur J Cancer 1997;33: Leyden J, Dunlap F, Miller B, ym. Finasteride in the treatment of men with frontal male pattern hair loss. J Am Acad Dermatol 1999; 40: Pierard-Franchimont C, De Doncker P, Cauwenbergh G, Pierard G E. Ketoconazole shampoo: effect of long-term use in androgenic alopecia. Dermatology 1998;196: Price V H. Treatment of hair loss. N Engl J Med 1999;341: Tosti A, Guidetti M S, Bardazzi F, Misciali C. Long-term results of topical immunotherapy in children with alopecia totalis or alopecia universalis. J Am Acad Dermatol 1996;35: Tosti A, Camacho-Martinez F, Dawber R. Management of androgenetic alopecia. J Eur Acad Dermatol Venereol 1999;12: Whiting D A. Chronic telogen effluvium. Dermatol Clin 1996;14: MATTI HANNUKSELA, professori, johtajaylilääkäri matti.hannuksela@ekshp.fi Etelä-Karjalan keskussairaala Valto Käkelän katu 14 A Lappeenranta Aikakauskirjan pyytämä katsaus Jätetty toimitukselle