Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 14/2011 vp Perhepäivähoitajien työaikalain toimeenpano Eduskunnan puhemiehelle Päivähoidossa lapselle tarjotaan turvallinen hoitopaikka, joka toimii pohjana hänen tasapainoiselle kehitykselleen. Suomalaisessa päivähoidossa yhdistyvät hoito, kasvatus ja opetus. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa päivähoidon kehittämisestä, laadusta ja lainsäädännöstä. Vastuu päivähoidon palvelujen järjestämisestä sekä yksityisen päivähoidon valvonnasta on kunnilla. Kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin sitä tarvitaan. Hoito on myös pyrittävä järjestämään silloin kun sitä tarvitaan vuorokaudenajasta riippumatta. Perhepäivähoidon vahvuutena on ympäristön kodinomaisuus ja joustavuus ja se, että samassa perheessä voi olla lapsia vauvasta esikouluikäisiin. Perhepäivähoito on tärkeä vaihtoehto, joka sopii erityisen hyvin pienten lasten ja sisarusten hoitoon sekä haja-asutusalueille. Perhepäivähoitajat tulivat työaikalain piiriin tämän vuoden alusta. Perhepäivähoitajien viikkotyöaika lyheni aiemmasta 43 tunnista 15 minuutista 40 tuntiin. Työaikalaki mahdollistaa sekä päivittäisen että viikoittaisen työajan jouston, kunhan perhepäivähoitajan työaika tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin viikossa tasoittumisjakson puitteissa. Tasoittumisjakso voi olla jopa vuosi, jos kunta-alan sopijaosapuolet niin sopivat. Työaikalain muutokset vaikuttavat perhepäivähoidon järjestämiseen ja hoitomuodon sisältöön. Suurimmat vaikutukset ovat niissä kunnissa, joissa vuorotyötä tekevien vanhempien lasten tai muutoin epäsäännöllistä hoitoa tarvitsevien lasten päivähoito on järjestetty perhepäivähoitajien omassa kodissa. Lakimuutos parantaa perhepäivähoitajien työaikasuojelua ja työehtoja sekä edistää työssä jaksamista. Useilla kunnilla on ollut vaikeuksia saada uusia perhepäivähoitajia, ja nopean eläköitymisen vallitessa tilanne vaikeutuu entisestään. Muutosten toivotaan lisäävän halukkuutta ryhtyä perhepäivähoitajaksi ja turvaavan siten perhepäivähoidon säilymisen. Perhepäivähoitajan työ on edelleen tehtävän vaativuus ja vastuullisuus huomioon ottaen heikosti palkattua. Nyt tehtävien parannusten jälkeenkin perhepäivähoitajien työaika jää pidemmäksi kuin muilla kunnan työntekijöillä ja osa perhepäivähoitajan työhön liittyvistä velvoitteista jää korvausten ulkopuolelle. Kehitystyötä perhepäivähoitajan työn houkuttelevuuden parantamiseksi onkin syytä jatkaa. Perhepäivähoitajille pääsy työaikalain piiriin oli merkittävä uudistus. Sen toteuttamisvaiheessa on kuitenkin kunnissa törmätty kuntatyönantajan negatiiviseen suhtautumiseen. Näyttääkin siltä, että monissa kunnissa uudistuksen myötä on jopa alettu määrätietoisesti vähentää perhepäivähoitoa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Versio 2.0

2 Onko hallitus tietoinen ongelmista perhepäivähoitajien työaikalain toteutuksessa ja mitä hallitus aikoo tehdä perhepäivähoidon säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi osana päivähoitoa? Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2011 Katja Taimela /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 14/2011 vp Katja Taimela /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Katja Taimelan /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 14/2011 vp: Onko hallitus tietoinen ongelmista perhepäivähoitajien työaikalain toteutuksessa ja mitä hallitus aikoo tehdä perhepäivähoidon säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi osana päivähoitoa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Työaikalain muutos, jolla kaikki perhepäivähoitajat saatettiin lain soveltamisalan piiriin, tuli voimaan tämän vuoden alusta. Käytännössä muutos merkitsi perhepäivähoitajien työaikasuojelullisen aseman parantumista ja yhdenvertaisuuden lisääntymistä. Muutoksen jälkeen perhepäivähoitajien työaika määräytyy samojen säännösten mukaan kuin muidenkin työsopimussuhteisten työntekijöiden. Muutoksen taustalla oli tarve toteuttaa EU:n työaikasääntely kansallisella tasolla myös perhepäivähoitajien osalta. Perhepäivähoidon saattaminen työaikalain piiriin täyttää työaikadirektiivissä asetetut vaatimukset. Monista työaikalaissa säädetyistä asioista on mahdollista sopia toisin. Työaikalain mukaan valtakunnallisella työ- ja virkaehtosopimuksella voidaan sopia laista poiketen muun muassa työaikaan luettavasta ajasta, varallaoloajasta, lisä- ja ylityöstä maksettavasta korvauksesta sekä lisä- ja ylityön korvaamisesta vapaa-aikana. Työaikalaki mahdollistaa eri toimialojen erityispiirteiden huomioon ottamisen sallimalla erilaiset työaikajärjestelyt. Perhepäivähoidon säilyttäminen ja vahvistaminen liittyy koko varhaiskasvatuspalvelujen kokonaisuuden kehittämiseen. Perhepäivähoidon tilannetta sekä ehdotuksia perhepäivähoidon aseman parantamiseksi on kuvattu muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan jaoston raportissa (sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:28). Perhepäivähoidosta säädetään lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) ja asetuksessa (239/1973). Päivähoitolain 1 :n mukaan lasten päivähoidolla tarkoitetaan lapsen hoidon järjestämistä päiväkotihoitona, perhepäivähoitona, leikkitoimintana tai muuna päivähoitotoimintana. Päivähoitoa koskevien lakien uudistaminen varhaiskasvatuslaiksi on pitkään ollut valmisteilla sosiaali- ja terveysministeriössä. Uudistamisen yhteydessä myös perhepäivähoidon asema yhtenä julkisten varhaiskasvatuspalvelujen toimintamuodoista on ollut tarkoitus määrittää uudelleen. Perhepäivähoitajien työ on erittäin arvokasta ja sen säilyttämiseen ja vahvistamiseen tulee kiinnittää huomiota. Perhepäivähoidon toiminnalle on ominaista järjestelmän riippuvuus perhepäivähoitajasta henkilönä. Työaikalain muutoksen vuoksi perhepäivähoidon toimivuuden yksi tärkeimpiä kysymyksiä on varahoidon järjestäminen. Kaikissa perhepäivähoidon järjestelyissä on huolehdittava päivähoitoa koskevien säädösten mukaisista laadukkaan hoidon edellytyksistä. Työaikalain muutosta koskevan hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että lasten päivähoidon työnjärjestelyissä on huomioitava päivähoitolain vaatimukset hoidon laadusta. Päivä- 3

4 Ministerin vastaus hoidon on kaikissa tilanteissa tarjottava lapselle jatkuvat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet, lapsen kehitystä monipuolisesti tukevaa toimintaa, sekä lapsen lähtökohdat huomioon ottaen suotuisa kasvuympäristö. Näistä peruslähtökohdista ei tule poiketa. Perhepäivähoito tulee suunnitella osana kunnan päivähoidon kokonaisuutta. Suunnittelussa sovitetaan yhteen perhepäivähoitajien työajat ja lasten hoidon tarve eri aikoina, lapsen etu huomioiden. Jaksoihin sijoitetut tasoittumisajankohdat tulee järjestää suunnitelmallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Suositeltavaa on sijoittaa hoitajien vapaat sellaisiin ajankohtiin, jolloin lasten hoidon tarve on vähäisempää. Tällaisia aikoja ovat esimerkiksi loma-ajat ja lasten säännölliset vapaapäivät. Työaikalain muutos edellyttää kunnilta entistä tarkempaa perhepäivähoidon järjestämisen suunnittelua. Lainmuutos edellyttää perhepäivähoidon sopimuskäytäntöjen täsmentämistä lasten hoitosuunnitelmia ja perhepäivähoitajien työvuoroluetteloita laadittaessa. Perheiden päivähoidon tarpeen arvioiminen on tärkeää. Asiakasohjaus korostuu, jotta jokaiselle lapselle ja perheelle löydetään heidän tarpeilleen parhaiten sopiva päivähoidon muoto. Lasten hoitosuhteiden jatkuvuus ja pysyvyys tulee turvata suunnitelmallisesti. Henkilöstön mitoitus ja kelpoisuus tulee varmistaa kaikissa tilanteissa. Työ varhaiskasvatuspalvelujen pitkäjänteiseksi kehittämiseksi jatkuu myös pääministeri Kataisen hallituksen aikana. Hallitusohjelmassa todetaan, että laki varhaiskasvatuksesta säädetään. Hallitusohjelman mukaan varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Hallitusohjelman varhaiskasvatusta koskevissa kirjauksissa todetaan lisäksi muun muassa seuraavaa: Laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus taataan koko ikäluokalle. Pienten lasten vanhempien mahdollisuutta perheen ja työn joustavaan yhdistämiseen tuetaan. Päivähoitojärjestelmää kehitetään tarjoamaan perheille mahdollisuuksia päivähoidon joustavampaan käyttöön. Varmistetaan lasten päivähoidon turvallisuus ja korkea laatu. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta 2011 Työministeri Lauri Ihalainen 4

5 Ministerns svar KK 14/2011 vp Katja Taimela /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 14/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Katja Taimela /sd: Är regeringen medveten om problemen med genomförandet av arbetstidslagen i fråga om familjedagvårdare och vad tänker regeringen göra för att familjedagvården ska bevaras och stärkas som en del av dagvården? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Den ändring av arbetstidslagen som medförde att alla familjedagvårdare omfattas av tillämpningsområdet för lagen, trädde i kraft vid årets början. I praktiken betydde ändringen att familjedagvårdarnas ställning förbättrades i fråga om arbetstidsskyddet och att jämlikheten ökade. Efter ändringen bestäms familjedagvårdarnas arbetstid enligt samma regler som för andra arbetstagare i arbetsavtalsförhållande. Bakom ändringen låg behovet att genomföra EU:s arbetstidslagstiftning på nationell nivå också i fråga om familjedagvårdare. När familjedagvården omfattas av arbetstidslagen, uppfylls de krav som ställs i arbetstidsdirektivet. Mycket av det som föreskrivs i arbetstidslagen kan avtalas på något annat sätt. Enligt arbetstidslagen är det möjligt att genom riksomfattande tjänste- och arbetskollektivavtal med avvikelse från lagen komma överens om bl.a. den tid som räknas som arbetstid, beredskapstid, ersättning för mertids- och övertidsarbete samt om mertids- och övertidsersättning i form av fritid. Arbetstidslagen gör det möjligt att beakta olika branschers särdrag genom att tillåta olika arbetstidsarrangemang. Att bevara och stärka familjedagvården ingår i utvecklingen av tjänsterna inom småbarnsfostran som helhet. Situationen inom familjedagvården och förslag till förbättring av familjedagvårdens ställning har beskrivits bl.a. i en rapport från en sektion under delegationen för småbarnsfostran, som arbetar i anslutning till social- och hälsovårdsministeriet (social- och hälsovårdsministeriets publikationer 2009:28). Om familjedagvården föreskrivs i lagen (36/1973) och förordningen (239/1973) om barndagvård. Enligt 1 i lagen om barndagvård avses med barndagvård anordnande av vård av barn i form av daghemsvård, familjedagvård, lekverksamhet eller annan dagvårdsverksamhet. En revidering av de lagar som gäller dagvården till en lag om småbarnsfostran har länge varit under beredning vid social- och hälsovårdsministeriet. I samband med revideringen har man också haft för avsikt att omdefiniera familjedagvårdens ställning som en av verksamhetsformerna för de offentliga tjänsterna inom småbarnsfostran. Familjedagvårdarnas arbete är mycket värdefullt och bevarandet och stärkandet av det är något som bör ägnas uppmärksamhet. Utmärkande för familjedagvården är att systemet är beroende av familjedagvårdaren som person. På grund av ändringen av arbetstidslagen är ordnandet av reservvården en av de viktigaste frågorna för att familjedagvården ska fungera. I alla familjedagvårdsarrangemang måste man se till att det finns förutsättningar för vård av god kvalitet enligt dagvårdsförfattningarna. I motiveringen till regeringspropositionen med förslag till ändring av arbetstidslagen konstateras det att man i arbetsarrangemangen för 5

6 Ministerns svar barndagvård måste beakta kraven på vårdens kvalitet enligt lagen om barndagvård. Barndagvården ska i alla situationer erbjuda barnet fortgående, trygga och varma människorelationer, en verksamhet som på ett mångsidigt sätt stöder barnets utveckling samt en med tanke på barnets utgångssituation gynnsam uppväxtmiljö. Avvikelse från dessa grundläggande utgångspunkter får inte ske. Familjedagvården bör planeras som en del av kommunens dagvård som helhet. I planeringen sammanjämkas familjedagvårdarnas arbetstider med barnens behov av vård under olika tider, med hänsyn till barnets intresse. Utjämningsperioderna bör ordnas systematiskt och ändamålsenligt. Det rekommenderas att vårdarnas ledigheter förläggs till sådana tidpunkter då barnens behov av vård är mindre. Sådana tider är t.ex. semestertider och barnens regelbundna lediga dagar. Ändringen av arbetstidslagen förutsätter att kommunerna noggrannare än förut planerar ordnandet av familjedagvården. Lagändringen förutsätter att avtalspraxis i fråga om familjedagvården preciseras när vårdplanerna för barn och familjedagvårdarnas arbetsskiftsförteckningar görs upp. Det är viktigt att uppskatta familjernas behov av dagvård. Kundhandledningen betonas, för att för varje barn och familj ska hittas den dagvårdsform som bäst passar deras behov. Barnen bör systematiskt tryggas fortgående och bestående vårdrelationer. Dimensioneringen av de anställda och deras behörighet bör säkerställas i alla situationer. Arbetet på att långsiktigt utveckla tjänsterna inom småbarnsfostran fortsätter också under statsminister Katainens regering. I regeringsprogrammet konstateras det att en lag som gäller småbarnsfostran ska stiftas. Enligt regeringsprogrammet överförs beredningen av lagstiftningen om småbarnsfostran och dagvårdstjänster, liksom förvaltningen och styrningen av desamma från social- och hälsovårdsministeriet till undervisnings- och kulturministeriet. I regeringsprogrammet noteras om småbarnsfostran dessutom bl.a. följande: Tillgänglig småbarnsfostran av god kvalitet garanteras hela åldersklassen. Möjligheterna för småbarnsföräldrar att flexibelt förena familjeliv och arbete stöds. Dagvårdssystemet utvecklas så att familjerna tillhandahålls möjligheter att använda systemet flexiblare. Barndagvårdens säkerhet och höga kvalitet säkras. Helsingfors den 5 juli 2011 Arbetsminister Lauri Ihalainen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 931/2005 vp Avoimen varhaiskasvatustoiminnan edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Palveluiden järjestäminen on monille kunnille vaikeaa taloudellisten resurssien puuttuessa. Tämä johtaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1154/2010 vp Perhepäivähoidon kehittäminen päivähoitolakia uudistettaessa Eduskunnan puhemiehelle Vanhasen II hallituksen ohjelmaan kirjattiin lupaus päivähoitolainsäädännön kokonaisuudistuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 865/2012 vp Kotihoidon tukea ja lasten hoitojärjestelmän joustavoittamista selvittävän työryhmän toiminta Eduskunnan puhemiehelle Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2012 vp Varhaiskasvatuslain muutos Eduskunnan puhemiehelle Tiettävästi hallitus on valmistelemassa varhaiskasvatuslakiin muutoksia lähiaikoina. Tällä hetkellä useimmissa kunnissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2012 vp Varhaiskasvatuslain säätäminen ja siitä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu Eduskunnan puhemiehelle Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa luvataan säätää laki

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 758/2008 vp Pienten koululaisten vuorohoidon saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Yksinhuoltajaperheitä on noin 20 % kaikista lapsiperheistä. Tutkimusten mukaan yksinhuoltajaperheiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 561/2009 vp Palomiesten eläkeiän vaikutukset kuntatalouteen ja kansalliseen turvallisuuteen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen pelastustoimi on nykyisen hallitusohjelman alusta alkaen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2008 vp Tehostetun palveluasumisen kriteeristön laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Vuodesta 1995 lähtien palveluasumisen asiakasmäärä on kasvanut 63 prosenttia. Vuonna 1994 asukkailta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 152/2010 vp Päivähoidon laadun varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Yhä useammin törmää tilanteisiin, joissa päiväkotien ryhmät ovat ylisuuria, tilat riittämättömiä ja turvallisuuskysymykset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 651/2013 vp Laitoshoidossa olevien muistisairaiden vanhusten liikuntamahdollisuudet ja turvallisuuden parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on lähes 130 000 muistisairasta ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 151/2001 vp Kelan maksama lomakustannuskorvaus yrityksille äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta Eduskunnan puhemiehelle Äitiysrahakausi on 105 päivää, ja oikeus äitiysrahaan alkaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 696/2009 vp Sotkamon Naapurinvaaran valtaushakemus Eduskunnan puhemiehelle Naapurinvaara on maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas maisema-alue, josta valtioneuvosto on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 519/2004 vp Lapsityövoiman käyttö Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tunnettu aiheellista huolta lapsityövoiman käytöstä erityisesti kehitysmaissa, mutta myös Suomessa lainsäädännön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 957/2009 vp Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 14 :ssä säädetään maakuntakaavan vahvistamisesta siten,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 442/2003 vp Oikeus irtisanomisajan palkkaan konkurssitilanteissa Eduskunnan puhemiehelle Konkurssitapauksissa irtisanomisajan palkkamääräykset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Useimmissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2012 vp Koulupsykologipalveluiden turvaaminen ja riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Suomen ensimmäisistä kouluampumistragedioista on kulunut jo aikaa. Käytännön toimenpiteet vastaavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 172/2006 vp Perhe-etuuksien maksaminen ulkomaalaisille Eduskunnan puhemiehelle Erityisesti uusista EU-maista on enenevässä määrin tulossa työvoimaa Suomen työmarkkinoille. Tämä nostaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1185/2013 vp Raskausajan työkyvyttömyyden määrittäminen Eduskunnan puhemiehelle Raskausaikana työnteko vaikeutuu asteittain. Työkyvyn määrittäminen on hankalaa ja vaihtelee äitien välillä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1195/2010 vp Lasten päivähoidon laadun parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamista pohdittaessa lapsen edun huomioon ottaminen on tärkein

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 886/2005 vp Palokunnan hälytystehtäviin osallistuvien ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Eräs nuori kirjoittaa olevansa sopimuspalokuntalainen. Aktiivisia toimijoita on pienellä paikkakunnalla

Lisätiedot