Savonlinnan kaupunki 1(9) Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 2.Ehdotus, 15.3.
|
|
- Jarmo Tikkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Savonlinnan kaupunki 1(9) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 2.Ehdotus 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee laatia suunnitelma osallistumis- ja arviointimenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitellään seuraavat asiat: - Mihin suunnitellaan - Mitä suunnitellaan - Mitä vaikutuksia kaavalla saattaa olla - Miten vaikutuksia arvioidaan - Miten ja missä vaiheessa voi vaikuttaa kaavan valmisteluun ja sisältöön - Mistä saa tietoa kaavoituksesta 2. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Suunnittelualueet sijaitsevat Savonlinnan kaupungin, Punkaharjun Vuoriniemellä (Etu- ja Perälampareet ja Ruokojärvi) ja Piojärven Tuomikonlahdella. Lampareilta on teitse matkaa Punkasalmen kirkonkylälle noin 35 km ja Savonlinnan keskustaan noin 68 km. Tuomikonlahdelta Punkasalmelle kertyy matkaa noin 42km ja Savonlinnan keskustaan liki 80km. Kuva: Vihreillä ympyröillä on osoitettu Savonlinnan Pihlajaveden Lipakonlahti ja Viholansaari, josta rakennuspaikat siirretään punaisella osoitetulle suunnittelualueille. Siirtokohteiden numerointi: 1. Tuomikonlahti 2. Etu- ja Perälampareeti 3. Ruokojärvi, jolle ei kohdistu Savonlinnan Pihlajavedeltä siirrettäviä rakennuspaikkoja, vaan siirrot ovat Ruokojärvellä järvikohtaisia. (
2 Savonlinnan kaupunki 2(9) 3. TAVOITTEET Savonlinnan kaupungin ja Etelä-Savon ELY-keskuksen toimesta on meneillään Savonlinnan Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistukset saimaannorppien suojelun kannalta merkittävillä alueilla. Näille alueille sijoittuvien kaavaan merkittyjen rakentumattomien rakennuspaikkojen siirtoja tai korvaamista tulee tutkia osayleiskaavan tarkistuksen yhteydessä. Savonlinnan kaupunki ja Etelä-Savon ELY-keskus ovat sopineet, että kyseisten alueiden maanomistajien kanssa neuvotellaan aina ensisijaisesti rakennuspaikkojen siirrosta, ja jos se ei ole mahdollista, harkitaan korvaamista. Nyt käsiteltävässä Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavan muutoksen maanomistajalla on Savonlinnan Pihlajaveden osayleiskaavan alueella olevassa Laattaansaaren rantakaavassa (vahvistettu ) rakentumattomia rakennuspaikkoja. Rakennuspaikkoja on yhteensä 28 ja ne sijaitsevat kahden eri tilan alueilla (Laattaansaari ja Viholansaari ). Näistä rakennuspaikoista 25 joudutaan siirtämään alueelta pois norpan suojelun vuoksi. Kolme siirrettävistä rakennuspaikoista pystytään sijoittamaan tilan Korpivuori alueelle. Kuva: Digitoitu havainnekuva Laattaansaaren ranta-kaavasta
3 Savonlinnan kaupunki 3(9) Tavoitteena Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavan muutoksessa on ollut osoittaa Laattaansaaren rantakaavan mukaisista rakennuspaikoista 25 siirrettävinä RA-paikkoina Etuja Peralämpareelle tilojen Taivallahti ( ) ja Kurkiniemi ( ) alueille sekä Särkilahdella tilalle Tuomikkoniemi ( ). Lisäksi siirretään Ruokojärvellä rakennuspaikat rakentamisen kannalta paremmin soveltuville alueille järven toiselle rannalle, tilan Taivallahti ( ) alueella. Kaavaehdotuksen nähtävillä olon ( ) jälkeen kaavamuutoksen tavoitteita on tarkastettu. Lausunnossaan ELY-keskus totesi harkitsevansa korvausmahdollisuuden käyttöä joidenkin rakennuspaikkojen osalta pidetyssä viranomaisneuvottelussa sovittiin yhdeksän (9) rakennuspaikan korvaamisesta. Neuvottelujen jälkeen kaavoittaja on laatinut kaavamuutoksesta 2.ehdotusvaiheen, jossa siirrettävinä rakennuspaikkoja osoitetaan 16 RA-paikkaa Etu- ja Peralämpareelle tilojen Taivallahti ( ) ja Kurkiniemi ( ) alueille sekä Särkilahdella tilalle Tuomikkoniemi ( ). Tilalle Tuomikkoniemi osoitettavat neljä (4) RA-paikkaa sijoitetaan kahteen eri kohtaan tilan rannoilla. Ruokojärven osalta 2.ehdotusvaiheessa ei ole muutoksia aikaisempiin tavoitteiisiin. Kun Savonlinnan Pihlajaveden osayleiskaava on muutettu, kumotaan Pihlajavedeltä Laattaansaaren rantakaavasta siirretyt 28 rakennuspaikkaa. Laattaansaaren rantakaavaan jää voimaan Korpivuoren tilan tontit sekä sinne Viholansaaresta siirretyt 3 rakennuspaikkaa. Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavan muutoksen jälkeen puolestaan kumotaan osittain Jokiniemi Kurkiniemi sekä Uitonsalon ranta-asemakaavat.
4 Savonlinnan kaupunki 4(9) 4. TAUSTALLA OLEVAT SUUNNITELMAT Maakuntakaava Alueella on voimassa Etelä-Savon Maakuntakaava. Maakuntakaavassa on osoitettu: Lampareiden ja Ruokojärven alueille (kartta 1.) on osoitettu yksi kulttuuriympäristön ja/tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti merkittävä salpalinja. Lisäksi toinen salpalinjan kohde on aivan suunnittelualueen läheisyydessä. Talvella 2016 oli nähtävillä Etelä-Savon vaihemaakuntakaavan luonnos, jossa Lampareiden alueelle osoitettiin kaksi uutta merkintää: ge Everinvuoren kalliot ja ge Löytämönniemi (kartta 3.). Nämä alueet lisätään yleiskaavaan ehdotusvaiheessa. Tuomikkoniemen alueille (kartta 2.) ei ole osoitettu merkintöjä maakuntakaavaan eikä vaihemaakuntakaavaan. Tuomikkoniemen lähialueilla, länsipuolella on MU, maa- ja metsätalousalue, jolla erityistä ulkoilun ohjaustarvetta (vihreä), eteläpuolella Sulkavan ja Punkaharjun vanhat metsät Natura 2000 alueeseen kuuluva Tuomalan metsän luonnonsuojelualue (SL 426) sekä salpalinjoja (siniset ruudut). Kartta 3.
5 Savonlinnan kaupunki 5(9) Suunnittelualueen yleiskaavat Lampareiden ja Ruokojärven sekä Tuomikkolahden alueet kuuluvat voimassa olevaan Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavaan (kuvat alla), joka on vahvistettu Etelä-Savon ympäristökeskuksessa Tässä kaavassa suunnittelualueelle on osoitettu aluemerkintöinä RA-kortteleita (punaiset ja keltaiset pisteet), A-kortteleita, LV-2 ja LV-3 Vesiliikenteen alueita, M-1 Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Lisäksi on merkintä apv, arvokas pienvesistö. Ranta-asemakaavoitetut alueet on osoitettu punaisella vinoviivarasterilla. Kuvat: Otteet Punkaharjun Pihlajaveden rantaosayleiskaavasta Etu- ja Perälampareen alueelta (kuva ylhäällä vasemmalla), Ruokojärveltä (kuva ylhäällä oikealla) sekä Tuomikonlahdelta (kuva alla). Suunnittelualueet on osoitettu karttoihin violetilla. Savonlinnan Pihlajaveden osayleiskaavan alueella sijaitsee osittain kumottava Laattaansaaren rantakaava. Maanomistajan 26 siirrettävää rakennuspaikkaa sijaitsevat tilojen Laattaansaari , Korpivuori ja Viholansaari alueilla. Siirrot eivät perustu yleiskaavan mukaisiin rakennuspaikkoihin, vaan Laattaansaaren rantakaavan mukaisiin rakennuspaikkoihin. Tästä syystä yleiskaavan karttoja ei tässä yhteydessä esitetä kaavamuutosasiakirjojen selkeänä pitämisen vuoksi.
6 Savonlinnan kaupunki 6(9) Suunnittelualueen ranta-asemakaavat Jokiniemen Kurkiniemen ranta-asemakaava, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa Kaava koskee osittain tilaa Kurkiniemi ( ). Suunnittelualueelle sijoittuvat rantaasemakaavan alueet ovat Etulampareelta pohjoiseen Kurkilahden rannalla sekä Etulampareen ja Takalampareen väliin jäävällä alueella Katriinankangas - Koivikkolahti. Tässä kaavassa suunnittelualueelle on osoitettu merkintä M, metsätalousalue. Kuva: Ote Jokiniemen Kurkiniemen ranta-asemakaavasta, suunnittelualueelle osuva alue Kurkilahdelta merkitty punaisella Kuva: Ote Jokiniemen Kurkiniemen ranta-asemakaavasta, suunnittelualueelle osuva alue merkitty punaisella
7 Savonlinnan kaupunki 7(9) Uitonsalon rantakaava, joka on hyväksytty Kaava koskee osittain tilaa Taivallahti ( ) ja sijaitsee Etulampareella Monosalmenvuoren rannoilla (Monosalmi Mutalahti). Tässä kaavassa suunnittelualueelle on osoitettu kaksi RA-paikkaa, muutoin alue on merkinnällä M, metsätalousalue. Kuva: Ote Uitonsalon rantakaavasta Monosalmenvuoren rantojen alueelta. 5. YMPÄRISTÖSELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavan aiheuttamia vaikutuksia suhteessa yleiskaavaan arvioidaan yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Arvioinnin lähtökohtana ovat voimassa olevat suunnitelmat, teetettävät inventoinnit sekä karttamateriaalit ja ilmakuvat. Luontoselvitys on tehty kesällä Erilliseen muinaisjäännösinventointiin ei aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa nähty tarvetta. Suunnittelualueilla ja niiden läheisyydessä olevien Salpalinjojen varustuksien sijaintitiedot ovat saatavissa maakuntamuseolta. Kaavatyön yhteydessä tullaan arvioimaan seuraavia vaikutuksia: Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti huomiota tullaan kiinnittämään olemassa olevien rakenteiden hyödyntämiseen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, poikkeuksellisten rankkasateiden ja myrskyjen aiheuttamiin ongelmiin, alueen soveltumiseen rakentamiseen, arvokkaiden luontokohteiden säilyttämiseen, kulttuuriperintö, virkistyskäyttö sekä pinta- ja pohjavesien laadun turvaamiseen. VAT vuoksi Suunnittelualue kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen, joten kaavan yhteydessä vaikutuksia arvioidaan myös tästä näkökulmasta. Näkökantoja tulevat olemaan geologinen historia ja siitä johtuvat luonnonolot, reittivesiluonne sekä raja-alueen historia ja kulttuuri.
8 Savonlinnan kaupunki 8(9) Yhdyskuntarakenne Alueen liittyminen olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja tekniikkaan Alueen virkistyskäyttömahdollisuudet Liikenteelliset vaikutukset Ympäristö Kasvillisuus ja eliöstö Kokonaisvaikutukset saimaannorpan suojeluun Pihlajavedellä Vesien laatu ja vapaan rannan riittävyys Rakennettu ympäristö ja vaikutukset muuhun maankäyttöön Ihmiset Maanomistajien tasavertainen kohtelu Loma-asumisen viihtyisyys 5. OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT Osallisia kaavahankkeessa ovat: - Suunnittelualueella asuvat ja mökkeilevät henkilöt - Suunnittelualueen ja sen lähialueen maanomistajat - Kaupungin luottamuselimet ja hallintokunnat - Viranomaiset: Etelä-Savon Ely-keskus, Etelä-Savon maakuntaliitto, Maakuntamuseo, Museovirasto - Muut yhteisöt: Osakaskunnat, tiehoitokunnat 7. SUUNNITTELUN VAIHEET 1. Kaavoitushankkeen käynnistäminen ja vireilletulo (kesä syksy 2014) - Savonlinnan kaupungin teknisen lautakunnan kaavoituspäätöksen Kaupungin ja maanomistajan kaavoitussopimus Kaupunki ja maanomistaja valitsevat kaavoittajan - Kaavoittaja kerää kaavoituksen perustietoaineiston (maastoinventointi, ympäristöselvitys) 2. Kaavoitushankkeen aloitusvaihe ( syksy 2014 syksy 2015) - Kaavoittaja laatii osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) - Kaavoittaja täydentää selvityksiä - Kaavoittaja ja maanomistaja määrittelevät tarkemmat kaavahankkeen tavoitteet - Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelut käytiin Etelä-Savon ELY-keskuksessa Viranomaiset ja muut osalliset arvioivat osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyyttä - Kaavoituksen aloittamisesta ja OAS:n nähtävillä olosta tiedotettiin Savonlinnan kaupungin internetsivuilla, paikallisissa lehdissä (Itä-Savo) ja ilmoitustaululla. OAS oli nähtävillä OAS:n nähtävilläolon aikana saatu palaute osallisilta ja viranomaisilta sekä viranomaisilta saatu ajankohtainen norppatieto huomioitiin kaavan jatkosuunnittelussa. Kesän 2015 aikana tehtiin lisämaastotöitä Tuomikonlahdella ja Suurijärvellä (kaavoittaja, biologi) ja laadittiin alustavia kaavakarttoja uusien rakennuspaikkojen sijoittumisesta. - Kaavoittajan, maanomistajan ja viranomaisten työneuvottelu Tuomikonlahdelta kaavamuutoksen suunnittelualueeseen lisätään Kalliomäen ja Rajalahden tilat.
9 Savonlinnan kaupunki 9(9) 3. Kaavoitushankkeen luonnosvaihe ( talvi 2016) - Kaavoittaja laatii kaavaluonnoksen (kaavakartta, määräykset ja kaavaselostus) - Kaupungin tekninen lautakunta tekee päätöksen kaavan nähtäville asettamisesta - Kaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä Nähtävillä olosta tiedotettiin Savonlinnan kaupungin internet-sivuilla, ilmoitustaululla sekä paikallisissa lehdissä (Itä-Savo). Nähtävillä olosta tiedottiin kaavoitettavan alueen ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia kirjeitse. Kaavaluonnoksen aineisto oli nähtävillä Savonlinnan kaupungin internet-sivuilla ( ja kaupunkisuunnitteluyksikön ilmoitustaululla (Olavinkatu 27, kaupungintalon C-osa, 3-kerros) - Nähtävillä oloaikana saatiin viisi (5) lausuntoa viranomaisilta ja viisi (5) muistutusta osallisilta 4. Kaavoitushankkeen ehdotusvaihe ( syksy 2016) - Kaavoittaja laati vastineet Ely-keskuksen, Savonlinnan kaupungin, maanomistajan ja kaavoittajan kesken pidettiin työneuvottelu , josta laadittiin muistio Kaavaluonnoksen lausuntojen ja muistutusten perusteella työstetään kaavaehdotus (kaavakartta, määräykset ja kaavaselostus), jossa kukin kaavamuutosalue (ns. Lampareet ja Ruokojärvi, sekä Suurijärvi eli Moinsalmi) eriytetään kokonaan omiksi kaava-asiakirjoikseen - Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä Nähtävillä olosta tiedotettiin Savonlinnan kaupungin internet-sivuilla, ilmoitustaululla sekä paikallisissa lehdissä (Itä-Savo). Nähtävillä olosta tiedotettiin kaavoitettavan alueen ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia kirjeitse. Kaavaehdotuksen aineisto oli nähtävillä Savonlinnan kaupungin internet-sivuilla ( ja kaupunkisuunnitteluyksikön ilmoitustaululla (Olavinkatu 27, kaupungintalon C-osa, 3-kerros) - Nähtävillä oloaikana saatiin kolme (3) lausuntoa viranomaisilta ja kolme (3) huomautusta osallisilta 5. Kaavoitushankkeen 2.ehdotusvaihe ( kevät 2017) - Kaavoittaja laati vastineet (päivitetty ) - Ely-keskuksen, Savonlinnan kaupungin, maanomistajan ja kaavoittajan kesken pidettiin viranomaisneuvottelu , jossa sovittiin 9 rakennuspaikan korvaamisesta. - Kaavaehdotuksen lausuntojen, huomautusten sekä viranomaisneuvottelun perusteella työstetään 2.kaavaehdotus (kaavakartta, määräykset, OAS ja kaavaselostus) - 2.Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtävillä (MRL 65 ja MRA 19 )keväällä Nähtävillä olosta tiedotetaan Savonlinnan kaupungin internet-sivuilla, ilmoitustaululla sekä paikallisissa lehdissä (Itä-Savo). Nähtävillä olosta tiedotetaan kaavoitettavan alueen ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia kirjeitse. Kaavaehdotuksen aineisto on nähtävillä Savonlinnan kaupungin internet-sivuilla ( ja kaupunkisuunnitteluyksikön ilmoitustaululla (Olavinkatu 27, kaupungintalon C-osa, 3-kerros) 6. Kaavan hyväksymisvaihe ( kesä - syksy 2017) - Kaavoittaja kokoaa 2.kaavaehdotuksesta tulleet lausunnot sekä osallisten mielipiteet ja kirjoittaa vastineet. Tarvittaessa kaavaehdotusta muutetaan. - Kaavaehdotus hyväksytään kaupunginvaltuustossa - Osallinen voi valittaa kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen - Hyväksymispäätökset kuulutetaan virallisesti Aikataulu on ohjeellinen ja se tarkentuu kaavoitustyön edetessä.
10 Savonlinnan kaupunki 10(9) 8. YHTEYSTIEDOT Kaavan laatijana toimivat Järvi-Saimaan Palvelut Oy:stä Kaavoitusinsinööri Simo Kaksonen puh ja Kaavoitusinsinööri Henna Arkko puh Kauppatie SULKAVA Savonlinnan kaupungissa yhteyshenkilönä on Savonlinnan kaupunki Kaavoituspäällikkö Risto Aalto puh risto.aalto@savonlinna.fi Tekninen toimiala / kaavoitus Olavinkatu Savonlinna
Savonlinnan kaupunki 1(9) Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus,
Savonlinnan kaupunki 1(9) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ehdotus 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,
Savonlinnan kaupunki 1(6) Moinsalmen osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus,
Savonlinnan kaupunki 1(6) MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ehdotus 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Savonlinnan kaupunki 1(8) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,
Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden sekä Moinsalmen osayleiskaavojen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, luonnos, 4.1.
Savonlinnan kaupunki 1(8) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN SEKÄ MOINSALMEN OSAYLEISKAAVOJEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja
SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-
Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Heinäveden kunta 1(6) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.
HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla
Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA IITLAHDEN JA KAIPOLAN KYLÄT IIJÄRVEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km.
1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,
Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KOTINIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavamuutos laaditaan Kitulanniemeen, noin 2,5
SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
HAUKKONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslaki 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa
Sortoniemi-Kovasniemi-Viitasaari yms. ranta-asemakaavan muutos Tulilahden ja Säyneislammen osalta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.12.2015 1 Sortoniemi-Kovasniemi-Viitasaari yms. ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Suunnittelualueet sijaitsevat
Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.
HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla
SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.
Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotusvaihe 18.5.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Kurkiniemi
Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Hirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HIRVENSALMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaavan muutokset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 7.1.2019 Pihlajaveden osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain
Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2018, Aholan tila Kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.12.
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2018, Aholan tila Kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.12.2018 Tullut vireille: 19.3.2018 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 :
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
UURAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Uuraisten kunta 1(8) UURAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LEPPÄVIRRAN KUNTA LEPPÄVIRRAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2018, Aholan tila Kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ehdotus 16.5.
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2018, Aholan tila Kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ehdotus 16.5.2019 Tullut vireille: 19.3.2018 Luonnosaineisto nähtävillä MRA
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012
OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANTA, KIRKONKYLÄN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD
HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAATILAMATKAILU MANNILAN
Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1 1 (10) Leskinen Timo 21.12.2018 tarkistettu 1.4.2019 PIHTIPUTAAN KUNTA HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA
SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA 740-544-11-59 Sijaintikartta Punkaharjun Pihlajavedeltä. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI LAATTAANSAAREN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI LAATTAANSAAREN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotusvaihe 18.5.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee tilaa Viholansaari (740-542-2-11)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.10.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANNAN RANTAYLEISKAAVAN
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN
SAVONLINNAN KAUPUNKI LAATTAANSAAREN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI LAATTAANSAAREN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee tilaa Viholansaari (740-542-2-11)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIETALAHTELAN RANTA-ASEMAKAAVAN
Puumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA PISTOHIEKAN MATKAILUALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE
FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUNAANSAAREN ASEMAKAAVAN
ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.
Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SAVONLINNAN KAUPUNKI LAATTAANSAAREN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI LAATTAANSAAREN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotusvaihe 18.5.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee tilaa Viholansaari (740-542-2-11)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.11.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN LÄNSIOSIEN