Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 27/2005 vp Jatko-opiskelijan työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työttömyyspäivärahan saamisen yleisenä edellytyksenä on se, että henkilö on työtön, hän on ilmoittautunut kokoaikatyön hakijaksi ja on työmarkkinoiden käytettävissä. Jatko-opiskelijan ilmoittautuessa työnhakijaksi työvoimatoimistoon hänet rinnastetaan päätoimiseen opiskelijaan tai päätoimisesti omassa työssään työllistyviin. Päätoiminen opiskelija ei ole oikeutettu työttömyysturvaan, koska opiskelun katsotaan estävän kokoaikaisen työn vastaanottamisen. Omaa työtä tekevä henkilö katsotaan työttömäksi vain, jos toiminta on lopetettu eli väitöskirja tai lisensiaatin työ on valmis tai jos hän eroaa yliopistosta ja lopettaa tutkimustyönsä. Jatko-opiskelija jää näin ilman työttömyysturvaa. Jatko-opiskelijat tekevät tutkimustyötään varsin harvoin apurahan turvin. Tutkimusapurahojen saaminen on epävarmaa, summat ovat usein hyvin pieniä eikä kyse ole varmasta säännöllisestä tulosta. Tutkijoita, jotka voivat tehdä väitöskirjatyötä palkallisena päätyönään, on vain vähän. Tilanteessa, jossa rahoitusta ei ole, jatkoopiskelijan on keskeytettävä tutkimustyönsä ansaitakseen elantonsa toisin. Vaikuttaa siltä, että jatko-opiskelijoiden kohdalla lain tulkinnassa on omaksuttu linja, jossa oletetaan opiskelijan ilmoittautuvan työnhakijaksi rahoittaakseen näin tutkimustaan. Tulkinnan tulisi lähteä siitä, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi, koska haluaa töitä, ja että hän saa turvaa, jos työtä ei löydy. Jatko-opiskelija on nähdäkseni juuri tällaisen turvan tarpeessa huolimatta kyvystään tehdä tiedettä. Esimerkiksi juuri valmistunut maisteri, joka jatkaa opintojaan, katsotaan päätoimiseksi opiskelijaksi. Jos tällainen henkilö haluaa opinnoilleen rahoitusta työskentelemällä täysipäiväisesti, ei työttömyysturva koske häntä, kun töitä ei löydykään. Työharjoittelu tai työelämävalmennus auttaisivat erityisesti vähäisen työkokemuksen omaavaa jatko-opiskelijaa myös työelämään sijoittumisessa. Nykyinen tilanne vaikeuttaa opiskelijoiden suuntautumista jatko-opintoihin ja aiheuttaa jo aloitettujen väitöskirjatöiden keskeytymistä. Jatko-opiskelija, joka ei saa apurahaa ja joka on opintojen ohella kykenevä kokopäivätyöhön eli vähintään 6 10 tunnin työpäiviin, tulisikin katsoa sivutoimiseksi opiskelijaksi ja oikeutetuksi työttömyysturvaan kaikissa sen muodoissa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus muuttaa lainsäädäntöä siten, että jatko-opiskelijan mahdollisuus päästä työttömyysturvan piiriin helpottuu? Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2005 Päivi Räsänen /kd Versio 2.1

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Päivi Räsäsen /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 27/2005 vp: Aikooko hallitus muuttaa lainsäädäntöä siten, että jatko-opiskelijan mahdollisuus päästä työttömyysturvan piiriin helpottuu? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Jatko-opiskelijoiden, jotka suorittavat lisensiaatin tutkintoa tai muuta jatko- ja täydennyskoulutusta yliopistoissa tai korkeakouluissa, oikeutta työttömyysturvaan arvioidaan työttömyysturvalain opiskelijoita koskevien säännösten mukaan. Lähtökohtaisesti jatko-opintoja pidetään sivutoimisena opiskeluna. Sivutoimisella opiskelijalla on oikeus työttömyysetuuteen, mikäli muut etuuden saamisen edellytykset täyttyvät. Jatko-opinnot voivat kuitenkin olla päätoimisia kokonaisharkinnan perusteella. Joissakin tilanteissa jatko-opinnot voivat olla päätoimisia myös suoraan lain nojalla laajuutensa perusteella. Mikäli opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään 3 opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti, tai jollei opintojen laajuutta ole määritelty opintoviikkoina, opetusohjelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia, kysymyksessä on päätoiminen opiskelu. Päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyys-etuuteen. Jatko-opintojen katsotaan olevan päätoimisia, jos opintojen vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin. Työvoimatoimikunta arvioi tapauskohtaisesti kokonaisharkinnan perusteella, onko henkilön opintoja työmäärän perusteella pidettävä päävai sivutoimisina. Arvioinnissa otetaan huomioon ainakin opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus. Kokonaisharkinnassa tulee ottaa huomioon kaikki seikat, joilla voi olla vaikutusta henkilön kykyyn ottaa vastaan kokoaikatyötä. Apuraha tai stipendi tukee arviota opiskelun päätoimisuudesta, samoin opiskeluaikaisen työhistorian puuttuminen tai työnteon liittyminen ainoastaan opiskeluun. Työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan suoraan perustutkinnon jälkeen aloitetut jatkoopinnot ovat päätoimisia opintoja. Tällöin perusja jatko-opintojen katsotaan muodostavan yhden edelleen jatkuvan opiskelukokonaisuuden. Väitöskirjan tekijöiden tai muiden tieteellistä tutkimustoimintaa harjoittavien oikeutta työttömyysturvaan arvioidaan työttömyysturvalain omassa työssä työllistymistä koskevien säännösten perusteella. Henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisena yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään. Henkilön katsotaan työllistyvän yritystoiminnassa tai omassa työssään päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Yritystoiminta tai oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilön työssäolon perusteella tai muutoin voidaan päätellä yritystoiminnan tai oman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Sivutoimisesti omassa työssä työllistyvällä on oikeus työttömyysetuuteen, 2

3 Ministerin vastaus KK 27/2005 vp Päivi Räsänen /kd mikäli muut etuuden saamisen edellytykset täyttyvät. Väitöskirjan tekeminen on useimmiten sivutoimista omassa työssä työllistymistä. Työvoimatoimikunta arvioi tapauskohtaisesti omassa työssä työllistymisen määrän kokonaisharkinnan perusteella. Kokonaisharkinnassa otetaan huomioon kaikki toiminnan työllistävyydestä saatu näyttö. Työskentelyapuraha on yksi osoitus päätoimisesta työllistymisestä omassa työssä ainakin kohdennetulla apurahakaudella tai sinä aikana, jona sen turvin on tarkoitus työskennellä. Mikäli väitöskirjan tekijän katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa työssään, oikeus työttömyysetuuteen voi alkaa, kun henkilöä aiemmin työllistänyt toiminta on todisteellisesti päättynyt tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä vähintään neljän kuukauden ajan. Pelkästään apurahakauden päättyminen ei välttämättä osoita toiminnan päättymistä. Usein henkilö saattaa itse ilmoittaa jatkavansa väitöskirjan tekemistä apurahakauden päättymisestä huolimatta. Työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden ratkaisukäytännön mukaan myös väitöskirjan tekijää voidaan pitää päätoimisena opiskelijana silloin, kun henkilö on jatkanut opintojaan suoraan perustutkinnon jälkeen. Työministeriö on antanut opiskelua ja työttömyysturvaa koskevan ohjeen O/23/2003 ja yrittäjien työttömyysturvan työvoimapoliittisia edellytyksiä koskevan ohjeen O/12/2004 TM. Ohjeissa on otettu huomioon paitsi voimassa olevan työttömyysturvalain säännökset, myös työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden ratkaisut. Ohjeissa on käsitelty myös jatko-opiskelijoiden asemaa työttömyysturvalain kannalta. Työministeriö selvittää kuluvan kevään aikana tarpeen päivittää opiskelua ja työttömyysturvaa koskevaa ohjetta. Tarkoituksena on aikanaan ohjeistaa jatko-opiskelijoiden oikeudesta työttömyysetuuteen nykyistä ohjetta tarkemmin. Pyrkimyksenä on selkiyttää ja yhdenmukaistaa käytäntöä eri työvoimatoimikunnissa. Samassa yhteydessä työministeriö tulee selvittämään mahdollista lainsäädännön kehittämistarvetta opiskelijoiden työttömyysturvaoikeuden osalta. Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2005 Työministeri Tarja Filatov 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 27/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Päivi Räsänen /kd: Ämnar regeringen ändra lagstiftningen så, att möjligheten för personer som bedriver fortsatta studier att beröras av arbetslöshetsskydd underlättas? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Rätten hos personer som bedriver fortsatta studier och som avlägger licentiatexamen eller bedriver annan fortsatt och kompletterande utbildning vid universitet eller högskolor till arbetslöshetsskydd bedöms enligt bestämmelserna om studerande i lagen om utkomstskydd för arbetslösa. I regel anses fortsatta studier som bisyssla. En studerande med studier som bisyssla har rätt till arbetslöshetsskydd, ifall övriga villkor för erhållande av förmånen uppfylls. Fortsatta studier kan emellertid ske som huvudsyssla på basis av helhetsprövning. I en del fall kan fortsatta studier vara huvudsyssla också direkt med stöd av lagen på basis av sin omfattning. Ifall studiernas omfattning enligt läroplanen i genomsnitt är minst 3 studieveckor per studiemånad, eller ifall studiernas omfattning inte fastställts i form av studieveckor, och den genomsnittliga omfattningen enligt läroplanen är minst 25 veckotimmar, är det fråga om studier som huvudsyssla. Studerande med studier som huvudsyssla har inte rätt till arbetslöshetsförmån. Fortsatta studier anses som huvudsyssla, ifall den arbetsmängd som studierna kräver är så stor att den utgör ett hinder för mottagande av heltidsarbete på de villkor som allmänt tillämpas på arbetsmarknaden. Arbetskraftskommissionen bedömer i varje enskilt fall på basis av en helhetsbedömning om personens studier på basis av arbetsmängden skall anses som huvud- eller bisyssla. Vid bedömningen beaktas åtminstone studiernas omfattning enligt läroplanen, studiernas bundenhet, personens tidigare arbete och tidigare skaffad utbildning. Vid helhetsprövningen bör man beakta alla omständigheter som kan ha inverkan på personens förmåga att ta emot heltidsarbete. Stipendier stöder bedömningen av att studierna är en huvudsyssla, likaså avsaknaden av en arbetshistoria under studietiden eller det faktum att arbetet hänför sig endast till studierna. Enligt arbetslöshetsnämndens och försäkringsdomstolens etablerade avgörandepraxis är fortsatta studier som inletts direkt efter grundexamen en huvudsyssla. Härvid anses grundstudier och fortsatta studier bilda en vidare fortsatt studiehelhet. Hos skrivare av doktorsavhandling eller andra som bedriver vetenskaplig forskningsverksamhet bedöms rätten till arbetslöshetsskydd på basis av bestämmelserna i lagen om utkomstskydd för arbetslösa då det gäller sysselsättning i eget arbete. En person har inte rätt till arbetslöshetsförmån för den tid då han har arbete som företagare på heltid eller på motsvarande sätt i sitt eget arbete. En person anses vara sysselsatt i företagsverksamhet eller eget arbete som huvudsyssla, ifall den arbetsmängd verksamheten kräver är så stor att den utgör ett hinder för mottagande av heldagsarbete. Företagsverksamhet eller eget arbete anses vara bisyssla, ifall man på basis av personens förvärvsarbete eller annars kan dra den slutsatsen att den arbetsmängd som företagsverksamheten eller det egna arbetet kräver är så obetydligt att det 4

5 Ministerns svar KK 27/2005 vp Päivi Räsänen /kd inte utgör något hinder för mottagandet av heltidsarbete. En person som är sysselsatt i eget arbete som bisyssla har rätt till arbetslöshetsförmån, ifall övriga förutsättningar för erhållandet av förmånen uppfylls. Skrivandet av en doktorsavhandling är oftast sysselsättning i eget arbete som bisyssla. Arbetskraftskommissionen bedömer i varje enskilt fall hurudan volymen av sysselsättningen i eget arbete är på basis av en helhetsbedömning. I helhetsbedömningen beaktas allt det bevis man fått av verksamhetens sysselsättande verkan. Arbetsstipendium är ett bevis på sysselsättning i eget arbete som huvudsyssla åtminstone under en inriktad stipendieperiod eller under den tid det är meningen att arbeta med stöd av detta. Ifall en person som skriver sin doktorsavhandling anses vara sysselsatt i eget arbete som huvudsyssla, kan rätten till arbetslöshetsförmån börja då den verksamhet som tidigare sysselsatt personen bevisligen har upphört eller den har varit avbruten kontinuerligt i minst fyra månader. Enbart stipendieperiodens upphörande påvisar nödvändigtvis inte att verksamheten upphör. Ofta kan personen själv meddela att han fortsätter på sin doktorsavhandling trots att stipendieperioden upphört. Enligt arbetslöshetsnämnden och försäkringsdomstolens avgörandepraxis kan även en person som gör sin doktorsavhandling anses som studerande med studier som huvudsyssla i de fall då personen i fråga fortsatt sina studier direkt efter grundexamen. Arbetsministeriet har givit en anvisning om studier och arbetslöshetsskydd (A/23/2003 AM) och en anvisning om de arbetskraftspolitiska förutsättningarna för arbetslöshetsskydd för företagare (A/12/2004 AM). Förutom gällande bestämmelser i lagen om utkomstskydd för arbetslösa har anvisningarna också tagit i beaktande arbetslöshetsnämndens och försäkringsdomstolens avgöranden. I anvisningarna har man också behandlat den ställning personer som bedriver fortsatta studier har med tanke på lagen om utkomstskydd för arbetslösa. Arbetsministeriet kommer att under våren 2005 utreda behovet att uppdatera anvisningen om studier och arbetslöshetsskydd. Meningen är att i sinom tid ge noggrannare anvisningar än i den nuvarande anvisningen om rätt till arbetslöshetsförmåner för de personer som bedriver fortsatta studier. Strävan är att klarlägga och förenhetliga praxis i olika arbetskraftskommissioner. I samband med detta kommer arbetsministeriet att utreda eventuellt behov att utveckla lagstiftningen till den del som gäller studerandenas rätt till arbetslöshetsskydd. Helsingfors den 17 mars 2005 Arbetsminister Tarja Filatov 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 297/2006 vp Työttömän työnhakijan status ja oikeudet Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvan tarkoituksena on työttömän työnhakijan toimeentulon turvaaminen ja työttömyydestä aiheutuvien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 232/2009 vp Työttömien ja lomautettujen korkeakoulujen iltaopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aikuisopiskelijoista ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 85/1999 vp - Eero Lämsä /kesk ym. KIRJALLINEN KYSYMYS 85/1999 vp Verkostomarkkinointia harjoittavien työttömien oikeusturva Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain mukaan työttömän henkilön on mahdollista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 40/2005 vp Eriävät tulkinnat työttömien opiskelusta Eduskunnan puhemiehelle Viime aikoina on paljon keskusteltu työttömien työnhakijoiden kannustamisesta työnhakuun, opiskeluun tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 175/2010 vp Työvoimatoimistojen erot suhtautumisessa työttömyydenaikaiseen opiskeluun Eduskunnan puhemiehelle Eri kunnissa on hyvin ristiriitaiset menettelytavat työvoimapoliittista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2002 vp Opiskelun ja työttömyysturvan yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskeluun ja työttömyysturvan saantiin liittyy tällä hetkellä ongelmia. Esimerkiksi opiskelu tulkitaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 740/2004 vp Työttömyysturvan sovitellun päivärahan joustavoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyys on lukuisista yrityksistä huolimatta edelleenkin suuri ongelma, jota ei ole kyetty

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 154/2002 vp Työnhakijana olevan opiskelijan oikeus työttömyysturvaan opiskeluvapaalla Eduskunnan puhemiehelle Työttömyyspäivärahaan on oikeus työvoimatoimistoon ilmoittautuneella työtä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 824/2004 vp Ammattikorkeakouluopiskelijan työttömyysturva opintojen keskeytyessä tilapäisesti Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvaa ei Suomessa voi saada henkilö, jonka katsotaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2009 vp Yrittäjän puolison työttömyysturvan parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain mukaan työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa tai päätoimisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1337/2001 vp Työvoimapoliittisten lausuntojen ajantasaisuus Eduskunnan puhemiehelle Esimerkkihenkilöä, joka lopetti totaalisesti yritystoiminnan vuonna 1992, pidetään työvoimahallinnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 58/2009 vp Työttömien tai lomautettujen aikuisopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet työntekijät opiskelevat työssäkäynnin ohella lähinnä iltaisin. Kyseessä olevat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1251/2001 vp Työttömien matkustusrajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan velvoite on olla työmarkkinoiden käytettävissä. Tiukasti tulkittuna työhallinnon ohje merkitsee

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2004 vp Työmarkkinatuen maksaminen pitkäaikaistyöttömälle sairauslomapäätöstä odotettaessa Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaistyötön saattaa joutua odottamaan sairauslomaa hakiessaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 145/2007 vp Määräaikaisia työsuhteita tekevän mahdollisuus korkeakoulututkintoon työn ohella Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain 2 luvun 6 :n mukaan päätoimisella opiskelijalla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 349/2002 vp Työmarkkina- ja opintotuen aiheuttamat väliinputoamisongelmat Eduskunnan puhemiehelle Yhteiskuntamme tulisi pyrkiä siihen, että ne, jotka ovat työttöminä, pystyisivät mahdollisimman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 213/2004 vp Työttömyysetuuden ja opintojen yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysetuuden määräytymisestä säädetään työttömyysturvalaissa (1290/2002). Päätoimisella opiskelijalla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 424/2002 vp Pitkään työttömänä olleen oikeus työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Henkilön, joka ei ole työvoimatoimiston jo vuosia sitten tekemän päätöksen mukaan työmarkkinoiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 268/2002 vp Päivärahan suorittaminen työnantajalle Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain 28 :n perusteella vakuutettu, jolla on oikeus saada palkkaa sairausloman tai äitiys-,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot