Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 191/2005 vp Pääomatulojen laskenta opintotuessa Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijalla voi olla opintotukilain mukaan opintorahan lisäksi muita veronalaisia tuloja toimeentulon turvaamiseksi. Nämä tulot voivat olla joko pääoma- tai ansiotuloja. Tuloverolain mukaan veronalaista pääomatuloa luovutusvoittojen osalta saadaan, kun omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna tai kolmena sitä seuraavana vuotena, jos tappiot ovat suuremmat kuin voitot. Kansaeläkelaitoksen käytännön mukaan vain luovutusvoitot huomioidaan sivutuloja laskettaessa. Tämä käytäntö on ristiriidassa tuloverolain kanssa. Opiskelijatahot vaativat Kansaneläkelaitoksen käytännön muuttamista tuloverolain mukaiseksi. Opintotukilain (65/1994) 3 luvun 22 :ssä sanotaan, että opiskelijan veronalaisella tulolla tarkoitetaan tuloverolain (1535/1992) mukaista ansio- ja pääomatuloa. Tuloverolain III osan 2 luvun 46 :n mukaan omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä. Jäljempänä 50 :ssä todetaan, että omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja kolmena sitä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy. TVL III osan 2 luvun 45 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa siten kuin tässä luvussa säädetään. Kansaneläkelaitoksen käytännön mukaan ( opiskelijan sivutuloiksi huomioidaan vain osakkeiden myynnistä saadut voitot eikä lainkaan myyntitappioita: "Jos olet myynyt osakkeita tai muuta omaisuutta, veronalainen luovutusvoitto lasketaan vähentämällä myyntihinnasta hankintameno-olettama tai hankintahinta ja voiton hankkimisesta aiheutuneet menot (esimerkiksi kaupankäyntikulut). Luovutustappioita ei vähennetä. Luovutusvoitot ovat kaupantekovuoden tuloja." Tämä käytäntö on ristiriidassa tuloverolain säädösten kanssa. Tulorajojen perimmäinen tarkoitus on se, ettei tueta niitä, joiden toimeentulo on jo muutenkin riittävän hyvin turvattu. Sijoitustoiminnassa opiskelijalle syntyy pääomatuloa vain myyntivoittojen ja -tappioiden erotuksesta, ja joskus sekin voi olla negatiivista. Osakekurssien mennessä alaspäin opiskelija voi vain köyhtyä. Kansaneläkelaitos voi vaatia suurimman osan opiskelijalle kuuluvaa opintotukea pois, jos vain sijoitustoiminnasta saadut voitot huomioidaan sijoituksista saatavan kokonaistulon jäädessä pakkasen puolelle. Opiskelijoille kohtuumääräinen sijoitustoiminta on luonnollista. Monilla se liittyy myös opiskeluun. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä sen varmistamiseksi, että opiskelijan tuloina otetaan huomioon tuloverolain mukaiset veronalaiset pääomatulot Versio 2.1

2 ja ansiotulot siten, että osakkeiden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään osakkeiden luovutuksesta saadusta voitosta? Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2005 Toimi Kankaanniemi /kd 2

3 Ministerin vastaus KK 191/2005 vp Toimi Kankaanniemi /kd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Toimi Kankaanniemen /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 191/2005 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä sen varmistamiseksi, että opiskelijan tuloina otetaan huomioon tuloverolain mukaiset veronalaiset pääomatulot ja ansiotulot siten, että osakkeiden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään osakkeiden luovutuksesta saadusta voitosta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Opintotukilain mukaan taloudellisen tuen tarve on yksi opintotuen yleisistä myöntämisedellytyksistä. Taloudellisen tuen tarvetta harkittaessa otetaan huomioon opiskelijan omat ja erikseen säädetyissä tilanteissa hänen vanhempiensa tai puolisonsa tulot. Opiskelijan omien tulojen perusteella tapahtuva tarveharkinta uudistettiin vuoden 1998 alusta voimaan tulleella opintotukilain muutoksella. Mallia uudistettiin vuonna 2000 annetulla lailla, jota sovellettiin ensimmäisen kerran vuotta 2001 koskevassa tulovalvonnassa. Tarkoituksena oli luoda selkeä järjestelmä, jossa kaikkia opiskelijoita kohdellaan yhdenmukaisin periaattein. Mallin lähtökohtana oli se, ettei opiskelijan opintotukea hakiessaan tarvitse ilmoittaa tulojaan ajalta, jolle hän hakee opintotukea, vaan tuloseuranta tehdään jälkikäteen. Vuosittainen vapaan tulon raja on joustava ja määräytyy sen mukaan, miten monen kuukauden aikana opiskelija nostaa tukea. Tarkoitus on, että opiskelija kalenterivuoden aikana sääntelee henkilökohtaista vapaan tulon rajaansa jättämällä opintotuen nostamatta joinakin kuukausina tai palauttamalla vapaaehtoisesti yhden tai useamman kuukauden aikana nostamansa opintotuen. Verotuksen valmistumisen jälkeen opiskelijan opintotuen lisäksi ansaitsemia tuloja verrataan hänen vapaaseen tuloonsa ja mahdollinen liikaa maksettu tuki peritään takaisin. Opintotukilain mukaan opiskelijan opintorahan ja aikuisopintorahan lisäksi saamat muut veronalaiset tulot otetaan tarveharkinnassa huomioon. Veronalaisten tulojen lisäksi myönnettävään tukeen vaikuttavat myös toimeentulon turvaamiseen tarkoitetut apurahat. Opiskelijan veronalaisella tulolla tarkoitetaan, mitä tuloverolaissa säädetään veronalaisesta pääomatulosta ja ansiotulosta. Tulona otetaan huomioon bruttotulo, koska tarkoituksena on, että opiskelijat itse seuraisivat tulojaan ja rajoittaisivat tuen nostamista jo tukivuoden aikana tai palauttaisivat liikaa nostamiensa tukikuukausien tuen joko tukivuonna tai viimeistään sen päättymistä seuraavien kolmen kuukauden aikana. Verotettava tulo ei ole vielä tällöin tiedossa, ja opiskelijan olisi yleensä mahdotonta itse arvioida, mikä hänen verotettava tulonsa tulee olemaan. Pääomatulojen osalta luovutusvoittojen huomioon ottaminen on joissakin tapauksissa aiheuttanut tilanteita, joissa opiskelija ei ole etukäteen osannut arvioida tulon vaikutusta myönnettävään opintotukeen. Omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa. Luovutusvoitto lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään hankintamenot joko todellisten menojen mukaisina tai ns. hankintameno-olettaman mukaan. Hankintameno koostuu yleensä kauppahinnasta ja luovutetun omaisuuden ostoon välittömästi liittyvistä kustannuksista. Verotuksessa verovelvollinen saa vähentää omaisuuden luovu- 3

4 Ministerin vastaus tuksesta syntyneen tappion muusta luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja kolmena seuraavana vuonna sitä mukaa kuin voittoa kertyy. Luovutustappioita ei sen sijaan saa vähentää muista pääomatuloista eikä ansiotuloista. Omaisuuden myynnistä saadusta luovutushinnasta otetaan opiskelijan omana tulona huomioon voiton määrä, joka on laskettu tuloverolain 46 :ssä säädetyllä tavalla. Hinnasta vähennetään hankintahinta ja kaupasta aiheutuneet myyntikulut. Näin saatu voitto on opintotuessa huomioon otettavaa veronalaista tuloa. Hallitus katsoo, että opintotuen tuloseurantajärjestelmä on toimiva myös pääomatulojen huomioon ottamisen osalta. Pääomatulot otetaan ansiotuloja lievemmin huomioon, koska luovutushinnasta saa vähentää hankintahinnan ja ainoastaan saatu voitto otetaan tulona huomioon. Tappiollisenkin kaupan yhteydessä myyjä voi sinänsä saada käyttöönsä varoja, joilla voi rahoittaa toimeentulokustannuksiaan, mutta näitä ei oteta tulona huomioon. Tuensaajan näkökulmasta järjestelmä on joustava ja sen toimeenpanon edellyttämä hallinnollisen työn määrä on kohtuullinen. Merkittävin etu on, että järjestelmä ei mahdollista väärinkäytöksiä. Koska tukioikeus tarkistetaan jälkikäteen verotustietojen perusteella, kaikki tuensaajat ovat valvonnan piirissä. Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2005 Kulttuuriministeri Tanja Karpela 4

5 Ministerns svar KK 191/2005 vp Toimi Kankaanniemi /kd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 191/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Toimi Kankaanniemi /kd: Vilka åtgärder har regeringen för avsikt att vidta för att säkerställa att skattepliktiga kapitalinkomster och förvärvsinkomster enligt inkomstskattelagen beaktas som inkomster för studerande så att förlust som har uppkommit vid överlåtelse av aktier dras av från vinsten på överlåtelse av aktier? Som svar på spörsmålet anför jag följande: Enligt lagen om studiestöd är behovet av ekonomiskt stöd ett av de allmänna villkoren för att få studiestöd. En studerandes behov av ekonomiskt stöd bedöms med hänsyn till hans eller hennes egna inkomster och i särskilt föreskrivna situationer föräldrarnas eller makens inkomster. Behovsprövningen utifrån den studerandes egna inkomster sågs över vid en ändring av lagen om studiestöd som trädde i kraft i början av Modellen sågs över genom en lag Den tilllämpades första gången vid inkomstkontrollen Meningen var att skapa ett klart system som behandlar alla studerande enligt enahanda principer. Modellen utgick från att när en studerande anhåller om studiestöd behöver han eller hon inte uppge sina inkomster för den tid som stödet söks för, utan inkomsterna följs upp i efterhand. Gränsen för det årliga fribeloppet är flexibel och bestäms utifrån hur många månader den studerande får stöd. Meningen är att den studerande under kalenderåret reglerar gränsen för sitt årliga fribelopp genom att låta bli att ta ut studiestöd under vissa månader eller genom att frivilligt återbetala studiestödet för en eller flera månader. När beskattningen är slutförd jämförs de inkomster den studerande tjänat utöver studiestödet och hans eller hennes fria inkomster och den eventuella överbetalningen av stödet återkrävs. Enligt lagen om studiestöd ska de skattepliktiga inkomster som den studerande fått utöver studiepenningen och vuxenstudiepenningen beaktas vid behovsprövningen. Stödbeloppet påverkas inte bara av de skattepliktiga inkomsterna utan också av stipendier för att trygga utkomsten. Med en studerandes skattepliktiga inkomst avses vad som föreskrivs i inkomstskattelagen om skattepliktig kapitalinkomst och förvärvsinkomst. Som inkomst beaktas bruttoinkomsten, eftersom meningen är att den studerande själv ska ge akt på sina inkomster och ta ut mindre stöd redan under det år han eller hon får stöd eller betala tillbaka stödet för de månader då han eller hon tagit ut för mycket stöd antingen under stödåret eller senast under tre månader direkt efter stödåret. Vid det laget vet ingen hur stor den beskattningsbara inkomsten är och det är i regel omöjligt för den studerande att själv bedöma hur stora hans eller hennes beskattningsbara inkomster kommer att vara. För kapitalinkomsternas vidkommande har beaktandet av överlåtelsevinster i vissa fall lett till att den studerande inte på förhand har kunnat bedöma hur inkomsten inverkar på studiestödet. Vinsten för överlåtelse av egendom är skattepliktig kapitalinkomst. Den räknas ut så att anskaffningsutgifterna dras av från överlåtelsepriset antingen enligt de verkliga utgifterna eller enligt en s.k. anskaffningspresumtion. Anskaffningsutgiften består vanligen av köpepriset och de kostna- 5

6 Ministerns svar der som direkt hänger samman med köpet av den överlåtna egendomen. Vid beskattningen får den skattskyldige dra av förlusten för överlåtelse av egendom från annan vinst på överlåtelsen under skatteåret och de tre följande åren allteftersom vinst uppstår. Överlåtelseförluster får däremot inte dras av från övriga kapitalinkomster eller förvärvsinkomster. Av överlåtelsepriset vid försäljning av egendom beaktas vinsten som en studerandes egen inkomst och den räknas ut på det sätt som föreskrivs i 46 inkomstskattelagen. Från priset avdras anskaffningspriset och försäljningskostnaderna för köpet. Den sålunda erhållna vinsten beaktas i studiestödet som skattepliktig inkomst. Rgeringen anser att studiestödets system för inkomstuppföljning är fungerande även i fråga om att beakta kapitalinkomster. Kapitalinkomsterna beaktas inte lika strängt som förvärvsinkomsterna eftersom anskaffningspriset får dras av från överlåtelsepriset och bara vinsten beaktas som inkomst. Också vid förlustbringande handel kan säljaren i och för sig komma över tillgångar med vilka han eller hon kan finansiera sina utkomstutgifter, men de beaktas inte som inkomster. Sett ur stödtagarens synvinkel är systemet flexibelt och ger upphov till en skälig mängd administrativt arbete vid verkställigheten. Den största fördelen är att systemet inte medger missbruk. Eftersom stödrätten kontrolleras i efterhand utifrån beskattningsuppgifterna omfattas alla stödtagare av kontrollen. Helsingfors den 17 mars 2005 Kulturminister Tanja Karpela 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 941/2002 vp Opintotukea saavien opiskelijoiden tulonlaskemisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Opintotukea saavalle opiskelijalle on opintotukilaissa määritelty niin kutsuttu vapaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2008 vp Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 571/2006 vp Myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Verohallinnon myyntivoiton verotuksen ohjeiden mukaan oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2011 vp Opiskelijoiden tuloraja opintotukilaissa Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijoilla on tällä hetkelläopintotuki, jossa on sekä tuloraja että vastikkeellisuus. Vastikkeellisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 299/2013 vp Opintotuen takaisinperinnän kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Opintotuen tulovalvonnan takaisinperintä on huimassa kasvussa, opintotuen takaisinmaksajien määrä kasvoi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 616/2008 vp Opiskelijan omien tulojen ajoittuminen suhteessa opintososiaalisiin etuuksiin Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijan omien tulojen vaikutus opintorahaan ja asumislisään tutkitaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2008 vp Metsäverotuksen tasapuolistaminen Eduskunnan puhemiehelle Metsäverotus muutettiin muutama vuosi sitten pinta-alaverotuksesta myyntiverotukseksi. Tämä on johtanut tilanteeseen,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 271/2009 vp Viivästyskorko liikaa maksetun opintotuen palauttamisen myöhästymisestä Eduskunnan puhemiehelle Opintotukijärjestelmässä on yhä käytössä järjestelmä, jota ei nykyisten korkojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 128/2001 vp Opintotuen takaisinperinnän muuttaminen taannehtivaksi vuosilta 1999 ja 2000 Eduskunnan puhemiehelle Opintotuen takaisinperintää koskevat säädökset muuttuivat vuodenvaihteessa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 969/2006 vp Talkootyön verotusohjeistuksen korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Verohallinto on antanut noin vuosi sitten ohjeen, jossa kielletään talkootyöstä saatujen varojen jakaminen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1091/2005 vp Opintotuen asumislisä Eduskunnan puhemiehelle Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintorahaa ja opintolainaa saa kuka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 879/2004 vp Opintorahaa koskevan lainsäädännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Opintotukea koskevan lain (21.1.1944/65) toisen luvun 11 :n (7.5.2004) toisen ja kolmannen kohdan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 734/2006 vp Invalidivähennys kunnallisverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Verotuksessa voidaan myöntää niin sanottu invalidivähennys lääkärin määrittelemän haitta-asteen perusteella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 145/2003 vp Metsätalouden pinta-alaverotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain (1535/1992) säätämisen yhteydessä päätettiin metsätalouden verotuksessa siirtyä vuoden 1993 alusta todellisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 522/2007 vp Alle 18-vuotiaiden oikeus opintotukeen opiskeltaessa toisella paikkakunnalla Eduskunnan puhemiehelle Varsinkin Pohjois-Suomessa opiskelupaikat näyttävät keskittyvän pitkien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2009 Valtionyhtiöiden ylimitoitettujen eläke-etujen kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime viikkoina on ilmennyt, että monilla eläkkeelle siirtyneillä valtionyhtiön johtajilla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 685/2013 vp Opiskelijoiden veronpalautusten ulosmittaus Kelan toimesta Eduskunnan puhemiehelle Opintotuen vuosittainen tuloraja on 11 850 euroa kun opiskelija nostaa tukea yhdeksänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 262/2013 vp Eläinten teurastustavasta kertovan tuotemerkinnän käyttöönotto Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto käsittelee 4.4. eläinsuojelulain muutosta, jolla pannaan täytäntöön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1008/2009 vp Asuntojen myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Väestömme ikääntyessä ennätysvauhtia monet perheet joutuvat tänä päivänä miettimään uudelleen perheen vanhempien

Lisätiedot