1. Yleistä. 2. Hallinto ja organisaatio. Toimintakertomus 2012 Saara Hanhela
|
|
- Maarit Anne-Mari Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Liiton toimintaa on leimannut vuonna 2012 suuri sääntömuutos. Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liitto SVOL ry muutti nimensä Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:ksi. Uusi nimi on otettu käyttöön alkaen. Nimenmuutos lähti liikkeelle emoliittomme nimen vaihdoksesta, Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry on toiminut alkaen Yhteiskuntaalan Korkeakoulutetut ry:nä. Nimenmuutoksen myötä muutettiin laajasti liiton sääntöjä, myös paikallisyhdistykset ovat muuttaneet nimiään sekä sääntöjään kevätkaudella. Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry (tästä eteenpäin liitto tai SYY ry) vastaa Yhteiskuntaalan Korkeakoulutetut ry:n opiskelijajäsenten edunvalvonnasta ja opiskelijatoiminnasta. Toiminnan ytimessä on yhteiskuntatieteellisellä koulutusalalla opiskelevien edunvalvonta sekä ammatillinen järjestäytyminen. SYY ry on perustettu SVOL ry:n nimellä vuonna 1998, vuosi 2012 on liiton neljästoista toimintakausi. Liitolla oli jäseniä vuoden alussa ja vuoden lopussa Liiton pääsihteerinä on toiminut Piritta Jokelainen, joka toimii kokopäiväisessä työsuhteessa opiskelija-asiamiehenä Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:llä. Jokelainen on ollut työsuhteessa elokuusta 2011 alkaen. Liiton toiminnasta taloudellisesti on vastannut Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry:n asiamies Aki Reinimäki yhdessä Jokelaisen kanssa. Reinimäki jäi hoitovapaalle lokakuussa 2012, jolloin Jokelaisen vastuulle on siirtynyt taloudenpito kokonaisuudessaan. 2. Hallinto ja organisaatio Liiton puheenjohtajana on toiminut Kuopiosta, Itä-Suomen yliopistosta. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kahdeksan (8) hallituksen jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä, hallituksessa on ollut edustaja kaikista yliopistoista, joissa opiskellaan yhteiskunta-, hallinto- tai valtiotieteitä.
2 Hallituksen jäsenet 2012: Anne Hyyryläinen, varapuheenjohtaja, SYY-Lappi Satu Huotari 1-8/2012, Kalle Nieminen 9-12/2012, SYY-HY Denis Galkin, SYY-Joensuu Anni Rahikainen, SYY-Jyväskylä Kristiina Kivilohkare, SYY-Kuopio Jussi Lammassaari, SYY-Turku Lauri Koponen, SYY-Tampere Simo Talvia, SYY-Wasa Hallituksen varajäsenet 2012: Anna-Mari Österlund, SYY-Tampere, Porin yliopistokeskus Ellen Söderlund, SYY-Turku, Åbo Akademi Hallituksen sisäisiä työryhmiä on ollut kaksi: edunvalvonta- ja viestintätyöryhmä. Edunvalvontatiimin vetäjänä on toiminut Anne Hyyryläinen sekä viestintätiimin vetäjänä Lauri Koponen. Jokainen hallituksen jäsen on kuulunut yhteen työryhmään, työryhmät määrittelivät vuoden alussa oman toimintasuunnitelman toteutussuunnitelmansa. Edunvalvontatiimille on kuulunut mm. kannanottojen muotoilu, viestintätiimi on vastannut URA-lehteen tulevista opiskelijaaiheisista jutuista. Sisäisien työryhmien lisäksi hallituksen alaisina työryhminä ovat toimineet sääntömuutostyöryhmä alkuvuodesta sekä juhlavuosityöryhmä, jonka toiminta alkoi marraskuussa 2012 ja josta vastasi toimintavuoden päättyessä SYY ry:n uusi puheenjohtaja. Hallituksen kokous pidettiin vuoden aikana kymmenen (10) kertaa. Kokousten lisäksi hallituksella on ollut iltakoulu kaksi kertaa vuoden aikana, iltakouluissa on mm. suunniteltu tapahtumia, käyty läpi toimintaa ohjaavia asiakirjoja sekä vietetty aikaa yhdessä. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ovat tänä vuonna olleet tervetulleita osallistumaan kaikkiin hallituksen kokouksiin, liitto on kustantanut heidän matkansa. Toiset huomasivat käyttää tätä paremmin hyväkseen kuin toiset yhdistykset. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat (puheenjohtajaneuvosto) ovat kokoontuneet kaksi kertaa. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin maaliskuussa ja jälkimmäinen oli lokakuussa, SYY-päivien sunnuntai-iltapäivänä. Tilaisuuksien sisällön suunnittelivat liiton puheenjohtaja sekä pääsihteeri. Liiton paikallisjärjestöinä ovat toimineet (yhdistysten uudet nimet, suluissa perustamisvuosi): - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat Helsingin yliopistossa SYY-HY ry (2006) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Joensuun opiskelijat SYY-Joensuu (2006) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Jyväskylän opiskelijat SYY-Jyväskylä (2000) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Kuopion opiskelijat SYY-Kuopio (2007) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Lapin opiskelijat SYY-Lappi (2005) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Tampereen opiskelijat SYY-Tampere ry (2005) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Turun opiskelijat SYY-Turku ry (2004) - Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden Vaasan opiskelijat SYY-Wasa (2004)
3 Liitolla on ollut edustus ainakin seuraavissa toimielimissä: - Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n liittohallituksen jäsen Milla Halme ja varajäsen Markus Siltanen - Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n liittovaltuuston jäsenyydet: Taru Anttonen, Susanna Koski, Reima Launonen, Kirsi Marttinen, Noora Juvonen ja Outi Sirniö - Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n Vuoden yhteiskuntatieteilijä työryhmän jäsen - Akavan opiskelijavaltuuskunnan jäsen Heini Wiik - Akavan opiskelijavaltuuskunnan varajäsen Piritta Jokelainen - Akavan opiskelijavaltuuskunnan työjaoston jäsen Piritta Jokelainen Akavan aluetoimikunnat: - Akava Lappi Sanna Juutinen - Akava Keski-Suomi Annimaria Valli - Akava Pirkanmaa Eveliina Kuusela - Akava Pohjanmaa Viljami Viirilinna - Akava Pohjois-Savo - Akavan Uusimaa Jenni Kuusivuori Vuoden 2012 lopulla pääsihteeri alkoi tehdä liitolle kokonaisvaltaista toimenkuvakartoitusta, jossa määritellään liiton eri toiminnat ja mikä rooli kullakin toimijalla kyseisessä toiminnassa on. Pääsihteeri yhdessä liittohallituksen sekä puheenjohtajaneuvoston kanssa tarkensi kartoitusta pitkin vuotta. Toimenkuvakartoitusta tullaan täydentämään myös muiden toimijoiden omien havaintojen perusteella sekä kartoitusta päivitetään aika-ajoin. Kartoituksen myötä hahmotetaan paremmin koko kenttää, mahdollistetaan selkeämmät vastuualueet sekä luodaan jatkuvuutta toiminnalle. Puheenjohtaja on tavannut Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n hallituksen puheenjohtajan alkuvuodesta sekä he ovat vaihtaneet sähköpostia ajankohtaisista aiheista. Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry järjesti toukokuussa 2012 laivaseminaarin, johon osallistui SYY ry:n hallituksesta viestintätiimin vetäjä Lauri Koponen. 3. Talous Liitolle ei ole laadittu omaa talousarviota. Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry suuntaa omasta talousarviostaan lohkon opiskelijajärjestön toiminnan pyörittämiseen. Liitolle luodaan vuotuinen taloussuunnitelma, jossa suunnataan Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry:n osoittamia varoja liiton eri toimintoihin. Tulevan toimintavuoden taloussuunnitelma esitellään liittokokouksessa pääsihteerin toimesta, liittokokous voi kommentoida suunnitelmaa, mutta suoraa ohjausvaltaa heillä ei ole. Liiton tapahtumat on pyritty tarjoamaan osallistujille maksuttomina, mahdolliset osallistumismaksut on pyritty pitämään minimissä. SYY-päiviltä pyydettiin osallistumismaksu, pääsihteerin esityksestä käyttöön otettiin myös peruuttamismaksu. Osallistujien matkakuluista liitto on pääsääntöisesti korvannut 25 euron ylittävän osuuden. Liittohallituksen edustajille kokousmatkojen kulut on korvattu kokonaisuudessaan, liittohallitukselle kustannettiin myös osallistuminen SYY-päiville.
4 Matkakulukorvausten lähtökohtana ovat olleet vuonna 2012 VR:n 2 lk. (eko) opiskelijalipun mukaiset kustannukset. 4. Edunvalvonta SYY ry:llä on edustajia erilaisissa Akavan sekä Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen alaisissa toimielimissä. SYY ry:n AOVA-edustajat sekä edustaja työjaostossa ovat osallistuneet aktiivisesti valtuuskunnan toimintaan, liiton puheenjohtaja osallistui vuoden ensimmäiseen AOVA-seminaariin. SYY ry on esittänyt Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:lle AOVAan nimitettävät jäsenehdokkaat. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:lle valittiin uusi hallitus kaudelle , SYY ry:n liittohallitus esitti opiskelijoiden ehdokkaat hallitukseen. Hallitusneuvotteluissa opiskelijaryhmittymän neuvottelijana toimi Reima Launonen. Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry:n opiskelija-asiamies on kiertänyt kentällä Akava Camp kiertueen mukana vastaamassa opiskelijoiden kysymyksiin sekä jakamassa informaatiota liitosta ja työelämästä. Myös liiton paikallisjärjestöt ovat järjestäneet alueellisesti paljon erilaisia teemaseminaareja, kahvituksia, työelämäpäiviä, työelämävierailuja sekä vapaamuotoisempia illanistujaisia levittääkseen työelämätietoa. Paikallisyhdistykset ovat tärkeä ja näkyvä osa liiton paikallista edunvalvontaa. Liittohallitus on tuottanut vuoden aikana kolme (3) kannanottoa ajankohtaisista ja tärkeäksi näkemistään asioista. Lisäksi liittokokous muodosti kannanoton työelämävalmiuksista. Kaikki kannanotot löytyvät liiton kotisivuilta. Mielenilmaukset ovat saaneet jonkin verran huomiota kotimaan mediassa. Lähitoimijat Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry:stä sekä AOVAsta ovat kiitelleet SYY ry:n lausumia. Kannanotot vuonna 2012: Opiskelijat mukaan rakennemuutokseen Opiskeluaikaisen työnteon tärkeys muistettava opintotukikeskustelussa Yhteiskunta-alan opiskelijoiden potentiaali käyttöön kunnissa Työelämäopinnot pakollisiksi yhteiskunta-alan tutkintoihin 5. Viestintä SYY ry:n viestintä on keskittynyt liiton kotisivuille sekä sosiaalisessa mediassa liiton facebooksivulle ja paikallisyhdistysten sivuille. Facebookissa on ollut omat ryhmänsä myös liittohallitukselle sekä paikallisille aktiivitoimijoille, ryhmät ovat toimineet hienosti nopean tiedottamisen kanavina ja ajatuksen vaihtamisen foorumeina. Liitolla on sähköpostilistat hallitukselle ja puheenjohtajaneuvostolle, joita käytetään aktiiviseen, formaalimpaan tiedonvaihtoon. Pari kertaa vuodessa SYY ry on lähettänyt uutiskirjeen sähköpostitse jäsenrekisteristä saatavien tietojen kautta kaikille opiskelijajäsenille. Liittohallituksen tavoite on vuoden aikana ollut tuottaa kiinnostavia tekstejä Yhteiskunta-alan Korkeakoulutetut ry:n URA-lehteen ( asti Valtiotieteilijä). Joka kerta lehdessä on ollut jotain opiskelija-asiaa. Lehti ilmestyi paperisesti jäsenistön postiosoitteisiin sekä sähköisesti kaikille viisi (5) kertaa vuoden 2012 aikana.
5 6. Tapahtumat SYY ry:n toimintakauteen on mahtunut hyviä, opiskelijoita tavoittavia tapahtumia. Paikallisyhdistysten tuottamien alueellisten tapahtumien lisäksi liitolla on ollut vuoden aikana valtakunnallisesti toimijoita yhteen kokoavaa toimintaa. Tapahtumista on kerätty kattavasti palautetta, palautteet ovat olleet liittohallituksen saatavilla. Niitä on käsitelty vaihtelevasti tänä vuonna, ensi vuoden toimijat toivottavasti saavat paljon hyötyä jäsenistön tapahtumapalautteista ja näin muokkaavat toimintaa enemmän jäsenlähtöisesti. Vuosi alkoi Hyvinkäällä vietetyillä Aktiivipäivillä. SYY-aktiiveja kokoontui hotelli Sveitsiin helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna 50 henkilön verran. Aktiivipäivien sisältöön kuului jokaisen osallistujan oman tietotason mukaista koulutusta, workshop-tuokioita, koulutusta ja tietysti verkostoitumista. Syksy alkoi näyttävästi SYYn flash mobilla 12.9., jossa paikalliset aktiivitoimijat huputtivat yliopiston kampuksella polkupyörien satuloita SYY-logolla varustetuilla satulasuojilla. Isku toteutettiin kaikilla paikkakunnilla (pois lukien Pori) yhtäaikaisesti samana päivänä samaan kellonaikaan. Tapahtuman tavoitteena oli tuoda esille liiton uutta nimeä, jäsenistö otti tempauksen vastaan erittäin positiivisesti. Vuoden kovin panostus nähtiin lokakuun puolivälissä , kun vietimme Tampereella SYYpäiviä. SYY-päivät korvasi viime vuonna järjestetyn syys-seminaarin sekä aiempina vuosina järjestetyn laivaseminaarin. Päivien ohjelmaan kuului arvostettujen yhteiskuntatieteilijöiden puheenvuoroja, koulutusta sekä ohjelmallinen illanvietto. Tapahtuma tavoitti 45 henkilöä jäsenistöstämme. Tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa myös yhteiskunta-alan ainejärjestöjen puheenjohtajien sekä SYY ry:n paikallisjärjestöjen puheenjohtajien tapaamiset. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin keväällä ja toinen syksyllä Ensimmäisessä tapaamisessa keskityttiin paikallisen yhteistyön luomiseen. Toisessa tapaamisessa teema painottui enemmän edunvalvonnalliseen puoleen, tapaamiseen oli pyydetty puhujia Akavasta. Tapaamiset saivat lähes pelkästään positiivista palautetta, kevään tapahtumassa oli 25 osallistujaa, syksyllä 18 alamme opiskelijaa. Liiton vuosi huipentui sääntömääräiseen liittokokoukseen, joka järjestettiin Jyväskylässä Liittokokoukseen osallistui 19 SYY ry:n jäsentä. Ensimmäistä kertaa liiton historiassa hyödynnettiin myös etäosallistumismahdollisuutta, joka kirjattiin uusiin sääntöihin. Etäosallistumismahdollisuutta kiiteltiin paikallisyhdistyksissä, käytäntöjä tullaan vielä hiomaan. Suurina linjoina liittokokouksessa päätettiin vuoden 2013 toimintasuunnitelmasta, tavoiteohjelmasta vuosille sekä valittiin liitolle uusi hallitus. Puheenjohtajan valinnasta käytiin vaali. Joulukuun puolessa välissä, pidettiin toimistolla SYY-aktiivien pikkujoulutapaaminen. Uusi ja vanha hallitus tapasivat sekä mukaan liittyi myös muita aktiiveja nykyiseltä sekä menneiltä vuosilta. Kaikkiaan vuosi oli toiminnantäyteinen ja onnistunut kokonaisuus. Vuodesta lämpimästi kiittäen, Kuopiossa
Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013. 1. Yleistä
Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistä Liiton toimintaa on leimannut vuonna 2013 15-vuotisjuhla ja valtuustovaalit. Juhlavuoden
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI
Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa
Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava
Liiton tarkoituksena on toimia yhteiskunnallisen alan korkeakouluopiskelijoiden etu-, palvelu-, yhteistoiminta- ja harrastusjärjestönä,
Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA KIELET Yhdistyksen nimi on Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry ja ruotsiksi Samhällsvetenskapernas Studenter
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005
1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien
Me olemme SUPERtulevaisuus!
Me olemme SUPERtulevaisuus! URA 3/2014 Opiskelijaliite Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:n opiskelijaliite 2014 Kuva: Lo ta Metsärinne Uusi lukuvuosi yhteiskuntatieteiden parissa alkaa taas pian.
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019
Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO
POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava
Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!
KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013
JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016
Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Toimintakertomus
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj
YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio
minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen
Toimintasuunnitelma 2013. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintasuunnitelma 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2013 on yhdistyksemme 76. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2012 oli 816. Toiminta-ajatuksemme
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015 2 YLEISTÄ YHDISTYS ON PERUSTETTU 9.5.1937 3 YLEISTÄ JÄSENIÄ VUODEN ALUSSA OLI 872 4 MISSIO TARJOAMME TAPAHTUMIA, JOISSA JÄSENEMME PÄÄSEVÄT KEHITTYMÄÄN,
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310
Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa.
Kuopion Nuorisovaltuusto Laatinut: Pj. Tuukka Eloranta 27.11.1999 Tarkastanut: Nuorisovaltuuston Hallitus 8.12.1999 Hyväksynyt: Nuorisovaltuusto 12.1.2000 Hyväksynyt muutoksin: Nuorisovaltuusto 2.6.2000
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006
1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta
Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella
Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 4.1 Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 4.2 Tiedotus 4.3 Yhteistyökumppanit
APU alueiden puheenjohtajisto
APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
VIESTINTÄSUUNNITELMA
1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintasuunnitelma 2014
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2014 Yleistä Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2014 on yhdistyksemme 77. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2013 oli 846. Toiminta-ajatuksemme
Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015
1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.30. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
Toimintasuunnitelma 2014
1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Suomen Merkonomiyhdistysten Liitto - SMYL ry Sisältö Liiton tunnettuuden lisääminen Lausunnot ja kannanotot Edustaminen Julkaisutoiminta Rekisterit Markkinointi Tapahtumat
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Toimintasuunnitelma 2014
Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori
MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia
TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällys 1 Toiminnan yleiskuvaus ja päätavoitteet... 3 2 Hallitustoiminta ja hallinto... 4 3 Edunvalvonta... 5 4 Työtaistelutoiminta... 6 5 Tiedotus ja media... 6 6 Näkyvyys, jäsenhankinta
JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL:n Nuorisofoorumi Vaikuttava porukka JHL:n nuoret näkyy ja kuuluu Noin 20 000 alle 30 vuotiasta Noin 10 000 opiskelijajäsentä 300 nuorta luottamusmiestä Opiskelijatoiminta Valtakunnallinen opiskelijayhdistys
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä