APU alueiden puheenjohtajisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "APU alueiden puheenjohtajisto"

Transkriptio

1 APU Aluejaostot

2

3 APU alueiden puheenjohtajisto

4 APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä jakaen * APU valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, jota kutsutaan aluetoiminnan puheenjohtajaksi (2019; Kirsi Siivonen), ja lisäksi valitsee keskuudestaan edustajat kansallisen urheilun ja seura- ja tallipalveluiden johtoryhmiin * APU kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Alueiden puheenjohtajiston kokousmuistio lähetetään liiton hallitukselle. APU:n aloitteesta aluetoiminnan asiat ovat esillä liiton hallituksen kokousten esityslistalla. * Puheenjohtajisto osallistuu liiton kevät- ja syyskokouksiin. * Aluetoiminnan puheenjohtaja osallistuu liiton hallituksen suunnittelukokouksiin kaksi kertaa vuodessa (toukokuussa ja elokuussa).

5 APU Alueiden puheenjohtajat vuonna 2019 Lounais-Suomi: Kirsi Siivonen Etelä-Suomi: Anne Waldén Häme: Marissa Henttinen Itä-Suomi: Sanna Ruotsalainen Kaakkois-Suomi: Titta Ahola Keski-Suomi: Heidi Leiniäinen Pohjanmaa: Pirjo Tammela Pohjois-Suomi: Satu Myllykangas Yhteystiedot: Liiton hallituksen nimeämä edustaja: Carina Nyholm

6 APU:n VASTUUALUEET 2019 Aluetoiminnan puheenjohtaja: Kirsi Siivonen Varapuheenjohtaja: Satu Myllykangas Kansallisen urheilun johtoryhmä: Satu Myllykangas Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä: Marissa Henttinen Seura- ja tallipalveluiden alueryhmä: Titta Ahola Koulutusasiat: Pirjo Tammela Kilpailusäännöt ja järjestelmä: Sanna Ruotsalainen Valmennuskeskus ja aluevalmennus: Heidi Leiniäinen Talous: Anne Waldén Jäsenhankinta: Kirsi Siivonen ja Marissa Henttinen Viestintä: Heidi Leiniäinen ja Anne Waldén

7 Aluejaostot

8 90 ALUEJAOSTOT vapaaehtoista! Aluejaostojen kokoonpano vuonna 2019 * puheenjohtaja jäsentä ja mahdollisesti 2 varajäsentä Lounais-Suomi: pj + 8 aluejaoston jäsentä Etelä-Suomi: pj + 8 aluejaoston jäsentä + 2 varajäsentä Häme: pj + 9 aluejaoston jäsentä + 2 varajäsentä Itä-Suomi: pj + 9 aluejaoston jäsentä + 2 varajäsentä Kaakkois-Suomi: pj + 9 aluejaoston jäsentä + 2 varajäsentä Keski-Suomi: pj + 8 aluejaoston jäsentä + 1 varajäsen Pohjanmaa: pj + 9 aluejaoston jäsentä + 2 varajäsentä Pohjois-Suomi: pj + 11 aluejaoston jäsentä

9 Alueiden toiminta

10 ALUEIDEN TOIMINTA Suomen Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti kahdeksalle alueelle. Alueilla on omat jaostot, jotka järjestävät ja koordinoivat liiton toimintaa paikallistasolla yhdessä alueen seurojen kanssa. Aluejaostot järjestävät jäsenille ja seuratoimijoille koulutuksia, kohtaamisia, tapahtumia ja retkiä sekä tukevat seurojen toimintaa harrastetuilla. Aluejaostot vastaavat 2-tason kilpailukalenterista ja aluemestaruuksista ja osallistuvat aluevalmennusten järjestämiseen.

11 Koulutukset, kilpailut vuonna 2018 Alueiden järjestämät koulutukset 129 koulutustilaisuutta, osallistujia Kilpailut: 2-tason kisoja tason luokkia joissa lähtöjä

12 Aluepäivät

13 Aluejaostojen vuoden tärkein kohtaaminen on Aluepäivät, joissa eri alueiden jaostojen jäsenet keskustelevat ja ideoivat toimintaa. Aluepäivät järjestetään vuosittain tammikuun viimeisellä viikolla. Aluepäiville osallistuvat aluejaostot, aluetoimijat ja liiton hallitus. Aluepäivillä päätetään alueiden yhteisistä suunnitelmista tulevalle vuodelle sekä arvioidaan edellisen vuoden tavoitteiden toteutumista. Aluepäivien ohjelmassa on lisäksi koulutusta aluetoimijoille sekä pienryhmäkokouksia.

14 Alueiden viestintä

15 Alueiden viestintä Viestintä -> alueet Sähköiset tiedotteet Facebook Instagram Twitter Alueiden toimintaa tuodaan esille Ratsastajainliiton Hippos-lehdessä

16 APU:n vuosikello

17

18 Kiitos!

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 1/2017 KOKOUSTIEDOTE

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 1/2017 KOKOUSTIEDOTE Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 1/2017 KOKOUSTIEDOTE Aika: Keskiviikko 22.2.2017 klo 16.00 Paikka: Ratsastajainliiton kokoustilat, Väentupa Osallistujat: Marjukka Manninen, pj Nina Kaipio,

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Aika: 23.9.2015 klo 18 alkaen Paikka: Vermon ravirata, Vermo-kabinetti Vermon ravirata sijaitsee Helsingin puolella aivan Leppävaaran kupeessa. Raviradan osoite on Ravitie

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto (SBL), Keskitetystä hajautettuun - hierarkioista verkostoihin Nykyinen hallitusvetoinen toimintamalli on etäinen Tarvitaan johtamista, joka on lähellä

Lisätiedot

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 Aluejaostojen ohjesääntö

Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 Aluejaostojen ohjesääntö Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 ALUEJAOSTOJEN OHJESÄÄNTÖ Käsitelty AVK:ssa 25.4.2008 Käsitelty ja hyväksytty SRL:n hallituksessa 16.11.2008 Käsitelty ja hyväksytty Keski-Suomen aluejaoston hallituksessa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen. ALUEJAOSTON KOKOUS 7/2017 Aika 31.10.2017 kello 18.00 20.00 Paikka Aapiskukko Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 7(7) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 7(7) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 11.12.2018 Pöytäkirja 2016 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM ry 1(7) Sisällysluettelo Pöytäkirja... 2 Osallistujaluettelo... 5 Esityslista... 7 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 1 1. Kokouksen avaus Kokous avattu klo 18.05. 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus (pj. tai vpj. +3 johtokunnan jäsentä) Paikalla Asko Jokinen (pj), Minna Koskinen, Jarmo Kumpulainen, Sini Grén ja Sanna

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI

LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI Asukasdemokratiatoimikunnan käsittely 14.11.2005 ja alueneuvostojen yhteiskokouksen käsittely 30.11.2005 ja yhtiön hallituksen käsittely 15.12.2005 PÄIVITYKSET: Asukashallitus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit. ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2018 Aika Paikka 25.9.2018 klo 18.00 20.50 Hahkialan kartano, Hauho Läsnä Marja Nuuttila 5(5) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 5(5) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit Taustaa } Toimintasuunnitelma: Liitto tulee keskustelemaan vuoden 2012 aikana vahvasti eri lajiliittojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä mahdollisista yhdistymisistä

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 29.10.2012 klo 19.00 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 11.10. klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 Alueen syyskokous ja kahvitarjoilu 18.30 Seuratapaaminen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous SALON SEUDUN KOULUTUS- ESITYSLISTA Hallitus Aika 4.6.2019 klo 17:00-18:00 Paikka Neuvotteluhuone, Taitajankatu 6, Salo Käsiteltävät asiat: 55 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 56 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 - esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtajisto 2. Todetaan selvitystyöhön 10.2.2015 mennessä ilmoittautuneet

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2013 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Talousarvio vuodelle 2014 ESRAn hallitus 2013, erovuoroiset

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan ratsastajat ry on Suomen ratsastajainliiton jäsenseura, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulu

Lisätiedot

Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu

Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu 31 25.5.2017 Paikalla Lauri Kangassalo, puheenjohtaja Essi Salmenkivi, sihteeri Heidi Häkkinen Susanna Hällsten Petra Manninen Markus Holopainen Ville Jantunen

Lisätiedot

Mukaan aluetoimintaan

Mukaan aluetoimintaan Mukaan aluetoimintaan Sisällys Tervetuloa aluetoimintaan 3 Tarvitsemme sinua! 4 Tietoa on tarjolla 5 Alue = Ratsastajainliitto paikallisella tasolla 8 Kokouskäytäntö 10 Jääviys 11 Toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Vuoden 2019 työskentelysuunnitelmaa. Perhekeskusagenttien valmennus LAPE-muutosagentti Titta Pelttari

Vuoden 2019 työskentelysuunnitelmaa. Perhekeskusagenttien valmennus LAPE-muutosagentti Titta Pelttari Vuoden 2019 työskentelysuunnitelmaa Perhekeskusagenttien valmennus 5.12.2018 LAPE-muutosagentti Titta Pelttari Pirkanmaalla tehtävä LAPE-työ vuonna 2019 Maakunnan ja kuntien LAPE-ryhmien työ jatkuu myös

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 ESRAn hallitus 2012, erovuoroiset

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019

HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019 HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019 KOKOUSMUISTIO Aika: Tiistai 21.5.2019 klo 12.00 Paikka: Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää Läsnä: Hallitus: Mikael Forstén, pj Janne Lappi Marjukka Manninen Osmo Metsälä Carina Nyholm

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt - Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.

Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Kh 16.10.2017 162 Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 2. Nuorisovaltuuston tehtävät: edistää ja kehittää nuorten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen

Lisätiedot

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa?

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Vertailu Seuran rakenteesta nyt ja tulevaisuudessa Sääntötyöryhmä 15.11.2018 Osastojen ja piirien keskusteluun: Kommentointiaikaa jatkettu 15.2.2019 asti. Palaute

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 15.10.2013 klo 18.30 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1.Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 26.11. - 27.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 26. 27.11.2016. Lauantaina järjestetään Ratsastusfoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2018 Aika Paikka Ti 24.4.2018 klo 18.00 20.30 Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 4(4) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 4(4) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri esitys HALLINTO syysparlamentti Johtokunta PJ Asiantuntija Sihteeri Työntekijä Olosuhde Valmennus ja koulutus Talous ja markkinointi Kilpa- ja harrastetoiminnan Seuratoimin nan organisointi Puheenjohtaja:

Lisätiedot

STRATEGIA * Taustaa * Valinnat * Valintojen työstöä * Johtopäätökset

STRATEGIA * Taustaa * Valinnat * Valintojen työstöä * Johtopäätökset STRATEGIA 2015-2019 * Taustaa * Valinnat * Valintojen työstöä * Johtopäätökset Taustaa Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ensimmäinen strategia Jos haluat ottaa kantaa, voit antaa oman näkemyksesi

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa Hyvinvointijohtaminen Lahdessa 2018 Kaupunginhallitus Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto Hyvinvoinnin johtamisen rakenne Lahden kaupungissa Konsernihallinto - Elinvoima- ja kilpailukykypalvelu t - Osallisuus

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la

Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la 21.10.2017 Ohjelma klo 8:45 Lähtö tilausajolla vastapäätä Casinoa Mikonkadulta 9:30 Buffet aamiainen 10:15 Tilaisuuden avaus ja käytännön järjestelyt

Lisätiedot

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu-

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- 1 TOIMENPITEET/KYMENLAAKSON MAAKUNTAUUDISTUKSEN VIESTINTÄ UUSIKYMENLAAKSO Aikataulu Tammilokakuu 2018 Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- tilanne Tammi-toukokuu Toukokuu-

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

Mielenkiintoiset kilpailut tuovat yleisöä ja tukevat pelaajien kehittymistä.

Mielenkiintoiset kilpailut tuovat yleisöä ja tukevat pelaajien kehittymistä. 1 Jalkapallon ja futsalin strateginen viestintä Ydinviestit: Mielenkiintoiset kilpailut Suomessa pelataan vuodessa 59 241 virallista jalkapallo-ottelua. Erinomaisesti järjestetyt ja kiinnostavat kilpailut

Lisätiedot

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MYR:n koulutustilaisuus 13.11.2017 Satu Sikanen Aluekehitysjothaja Etelä-Karjalan liitto 1 HISTORIAA / Maakunnan yhteistyöryhmiä alettiin muodostaa

Lisätiedot

JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt

JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt JHL:n ammattialatoiminta/ valtakunnallisten ammatillisten verkostojen pelisäännöt Ohry 17.5.2018 Ammattialatoiminta kuvassa esimerkkejä valtakunnallisen verkoston ammattiryhmistä Valtakunnallisten ammatillisten

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Aika klo 17.30-19.40 Paikka Kauppakeskus Tuuloinen, Fresto, Tuulosentie 1, 14810 Tuulos Läsnä Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Konttinen

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot