RAPORTTI HEVISAURUSTESTIN TEKEMISESTÄ
|
|
- Karoliina Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 RAPORTTI HEVISAURUSTESTIN TEKEMISESTÄ TAUSTA Hevisaurus on Sony Music Entertainment Finland Oy:n ja Helsinki Pump Productionin omistama brändi sekä musiikkiyhtye, jossa viisi dinosauruspukuihin pukeutunutta artistia soittavat lapsille suunnattua rock-musiikkia. Solar Films Inc. Oy on hankkinut Sonylta oikeudet Hevisaurus-elokuvan tekemiseen. Käsikirjoitustyö ja hankkeen kehittely on aloitettu vuonna Tavoitteena on tehdä koko perheen seikkailullinen live-action-elokuva, jossa dinosaurushahmot opettelevat ihmisten tavoille nykyajan maailmassa. Elokuva on yhdistelmä live-kuvaa ja animaatiota: hahmot ovat fantasiapukuja joiden sisällä on ihminen, mutta hahmojen päiden ilmeet, reaktiot sekä suun ja silmien liikkeet toteutetaan CGI-työnä. Pyysimme tarjouksia eri CGI-tuotantotaloilta ja huomasimme tarjousten prosessikuvausten perusteella, että tällaisen projektin toteutuksen voi nähdä usealla tavalla ja hankkeen haasteet ja hinta vaihtelivat tarjouskohtaisesti. Karsimme tarjokkaita paitsi hinnan, myös kokemuksen perusteella. Lopulta päädyimme hyväksymään Talvi Digital Oy:n tarjouksen, jonka hintalaatusuhde tuntui parhaalta. Lisäksi heillä on tuore kokemus pitkän fantasiaelokuvan mittavista CGI-töistä Rölli ja kultainen avain elokuvassa josta opittuna heillä oli selkeä käsitys tuotannon tarpeista, aikatauluista sekä käytännönläheisiä ratkaisuehdotuksia tiettyjen kohtien toteuttamiseksi. Hevisaurukseen tarvittavat CGI-työt eroavat kuitenkin aiemmin tehdyistä projekteista sen verran, että myös Talvelle hankkeemme edustaa jotakin uutta ja erilaista. Samalla se sisältää useita haasteita, jotka pitää selvittää etukäteen. Näistä johtuen oli tarpeen järjestää erillinen testikuvaus.
2 2 TESTIN TEKEMINEN Hevisaurushahmojen testikuvaus järjestettiin Lähtökohtana testille oli luoda kuvaustilanne, joka jäljitteli oikeita kuvausolosuhteita ja niissä ilmeneviä ongelmia. Testissä haluttiin olevan myös paljon liikettä. Testin tarkoituksena oli selvittää esimerkiksi seuraavia teknisiä ja tuotannollisia asioita liittyen Hevisaurus -elokuvan tulevaan tuotantoon: - Miten hahmot saadaan animoitua kustannustehokkaasti sekä laadukkaasti? - Miten erilaiset valaisuolosuhteet vaikuttavat animointiin? - Miten hahmojen liikkuminen ja kasvojen edessä heiluvat osat, kuten hiukset tai kädet vaikuttavat animointiin? - Eroaako saurusten ohjaaminen normaalista ohjaustyöstä? - Mitä tulee ottaa huomioon pukujen suunnittelussa ja toteutuksessa? Miten se vaikuttaa näyttelijäntyöhön, kuvaukseen ja animointiin? Pyrimme löytämään vastauksia kysymyksiin, joiden avulla pääsemme toteuttamaan Hevisaurustuotantoa järkevästi, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Yksi Hevisaurus-hahmojen haaste on se, että niitä on viisi, joilla jokaisella on erilainen pää. Jokaisen ilmeet ja liikkeet pitää suunnitella ja animoida yksilöllisesti. Päädyimme ohjaajan ja käsikirjoittajan kanssa nostamaan hahmoista kaksi enemmän päähenkilöiksi, joiden animoimiseen keskittyisimme myös testissä. Herra Hevisaurus ja Milli Pilli ovat käsikirjoituksessa eniten puhuvia ja esillä olevia hahmoja ja vaativat näin myös eniten työstämistä. Herra Hevisauruksen pään haaste on hänen valtava kuononsa sekä kitansa josta näkyy myös hampaita. Milli Pillillä ei ole kuonoa ollenkaan mutta hänet taas tunnetaan leveästä jokerimaisesta hymystään. Näin ollen haaste on luoda Milli Pillin vakavat ilmeet hahmon ominaisluonnetta muuttamatta. Ennen varsinaista kuvausta toimitimme Herra Hevisauruksen ja Milli Pillin irralliset päät Talvi Digitaliin mallinnettavaksi. Ennen testikuvauksia pidettiin tuotantopalaveri, jossa käytiin läpi mitä testissä aiotaan tehdä. Paikalla olivat ohjaaja, tuotantopäällikkö, kuvaaja, valaisija, hahmosuunnittelija, pukusuunnittelija sekä CGI-vastaava. Ohjaaja oli laatinut etukäteen pienen kohtauskäsikirjoituksen ja kuvaaja oli sen pohjalta laatinut kuvasuunnitelman (liitteenä ohessa). Testi kuvattiin Angelin studiolla ulko ja sisäoloissa. Sisällä kuvaustilana oli tyhjä studiotila, jonne valaisija assistenttinsa kanssa pystytti vihreän sävyisen taustafondin. Fondin tarkoitus oli antaa kuvaukselle taustamaisema ja auttaa meitä näkemään, miten vihreät hahmot erottuvat taustasta, kun varsinainen elokuva tullaan kuvaamaan kesällä ja vihreää luontoa osittain hyväksi käyttäen. Fondi valaistiin siten, että hahmot piirtyivät siluettina sitä vasten. Studioon pystytettiin myös trussipalkkeja, jotka valaistiin ylhäältä päin siten, että niiden ympärille jäi valoympyrä. Trussien väliin jäivät alueet olivat hämäriä. Koko alueelle osui himmeä takavalo, jonka tarkoituksena oli piirtää hahmot esiin hämärissäkin kohdissa. Tämän kaiken tarkoituksena oli hakea hankalia ja haastavia olosuhteita ajatellen tulevaa CGI-työtä. Kun valaisu oli valmis, päästimme Herra Hevisauruksen ja Milli Pillin harjoittelemaan. Ohjaaja Pekka Karjalainen oli kirjoittanut näyttelijöille pienen kohtauksen, jossa oli lyhyt dialogi. Kohtauksen tarinassa Herra Hevisaurus oli kadottanut mikrofoninsa, jonka Milli Pilli lopulta löysi
3 3 ja toi hänelle. Kohtauksessa oli tärkeä saada esiin erilaiset tunnetilat, jotta digitaalista ilmeiden rakentamista ja animointia päästiin kokeilemaan. Testissä Herra Hevisaurusta näytteli Olavi Tikka ja Milli Pilliä Hanna Virolainen. Tikka on oikea Herra Hevisaurus eli hän hallitsi hahmolle olennaiset eleet ja äänet. Herra Hevisaurus ohjattiin liikkumaan nopeasti ja koko tilaa hyväksi käyttäen. Liikkuminen tapahtui hyvin erilaisissa valo-olosuhteissa eli täysin valaistusta tilasta varjoisaan nurkkaan. Herra Hevisaurus liikkui myös niin että kasvojen edestä meni käsiä ja tolppia. 3 CGI -tekniikan toimivuudelle oli tärkeää, että kuvauksissa sauruksen pää pysyi jäykkänä, jotta 3Doperaatiota varten saatiin tarkka malli. Siksi hevisauruksen leuka teipattiin kiinni, jotta se ei väpättänyt sauruksen liikkuessa. Kuvasimme myös ulko-olosuhteissa, jossa halusimme tarkastella kuinka kaukana hahmo voi laajassa kuvassa olla, ilman että silmien räpsymisen, suun liikkeiden ja muun animoinnin puuttuminen alkavat näkyä katsojalle. Nämä erilaiset olosuhteet antoivat meille informaatiota tulevan elokuvan kuvasuunnittelua varten. CGI-työn kalleuden takia pyrimme luonnollisesti minimoimaan kaiken turhan animaation käytön sekä suunnittelemaan kuvaukset ja hahmojen liikkeet mahdollisimman helpoiksi CGI:tä ajatellen. Varjot ja kasvojen eteen tulevat asiat teettävät aina lisätyötä animointiosastolle ja näin ollen ne saattavat lisätä huomattavasti kustannuksia jos niitä ei mahdollisuuksien mukaan etukäteen eliminoida. Kaukana olevien hahmojen animoiminen ilman että se näkyy katsojalle aiheuttaa sekin turhia kustannuksia. Kuvasimme Red Epic-kameralla tuplanopeudella, eli 48 kuvaa sekunnissa tyypillisen 24 kuvaa sekunnissa sijaan (lopullinen masterointi tehtiin 24 kuvaa sekunnissa). Tämä tehtiin, jotta saimme
4 4 mahdollisimman paljon informaatiota kuvasta irti 3D-operaatiota varten. Päädyimme Red Epic-kameraan, koska meille oli etua sen isosta kuvatiedostosta (5K) ja isoa kuvaa on animaattoreiden helpompi työstää. Talvi Digitalissa oleva tekniikka on myös rakennettu Red-kameraa tukevaksi. Testikuvauksessa olivat paikalla ohjaaja, tuotantopäällikkö, kuvaaja, valaisija, kameraassistentti, valoassistentti, äänittäjä, pukusuunnittelja, hahmosuunnittelun edustaja sekä CGI-vastaava. Pukusuunnittelija Outi Höylä suunnitteli aikoinaan ensimmäiset Hevisaurus-asut. Hevisaurus-asut koostuvat topatuista vartaloista, joiden päällinen on nahkaa tai kangasta, erillisistä käsistä ja jaloista sekä lasikuidusta valmistetuista päistä, joiden sisällä on pyöräilykypärä. Pään suu tai erillinen aukko toimivat sisällä olevan ihmisen ikkunana maailmaan. Asut on suunniteltu ensisijaisesti soittamisen mahdollistamiseksi, koska artistit soittavat ja laulavat oikeasti keikoilla. Elokuvassa hahmojen pukusuunnittelijan rooli on luoda hahmojen vartalo-osat sellaisiksi, että hahmosuunnittelijat voivat päällystää ne oikean liskoihon näköisellä silikonilla ja että pukujen pukemiseen ja riisumiseen tarvittavat saumat saadaan mahdollisimman näkymättömiksi. Testikuvauksissa pukusuunnittelija auttoi näyttelijöitä pukeutumisessa ja piti huolen, että näyttelijät saivat aina tilaisuuden tullessa vilvoitella koska puvun sisällä oleminen osoittautui todella haastavaksi studiovalaistuksen luoman kuumuuden vuoksi. Paikalla oli myös Tomi Putaansuun (Lordi) kanssa pukujen hahmosuunnittelusta vastaava Tomppa Kekäläinen. Hänen huomionsa kiinnittyi eniten pukujen haasteellisimpiin kohtiin eli kaulaan sekä käsi- ja polvitaipeisiin. Näissä kohdissa puku tulee liikkuessa menemään eniten ryttyyn ja se tulee elokuvassa saada näyttämään mahdollisimman aidolta iholta.
5 CGI-työstä vastaava ja Talvi Digitalissa työskentelevä Henri Laurikka oli paikalla mittaamassa ympäristön mittasuhteita, joiden avulla mittasuhteet saatiin oikeiksi virtuaalimaailmassa. Hän myös varmisti, että testistä saatiin riittävästi dataa 3D-operaatioita varten. Leikkaaja Kimmo Taavila leikkasi testistä 90 sekunnin kohtauksen, johon elokuvan ohjaaja ja äänisuunnittelija Pekka Karjalainen teki äänityöt. Hahmojen dubbaajiksi valittiin Olavi Tikka Herra Hevisaurukseksi ja Liisa Mustonen Milli Pilliksi. Jälkiäänitys tulee olemaan olennainen työvaihe myös itse elokuvan kuvauksissa. Jo alkuvaiheessa oli selvää, ettei pukujen sisällä voi puhua ilman että se kuulostaa tulevan jostain kauempaa kuin normaali puhe. Oli kuitenkin hyvä vielä testata tämäkin asia ja todeta asian paikkansapitävyys. Kokeneiden ääninäyttelijöiden kanssa ei ollut ongelmia ja dubbaus suoritettiin Meguru Film Soundissa. Dubbaus myös kuvattiin videolle koska se auttoi animaattoreita ilmeiden rakentamisessa. Tämän jälkeen Talvi Digital pääsi työstämään materiaalia. Tästä osuudesta on tehty erillinen videoklippi, joka on dvd:llä raportin liitteenä. 5 TESTIN HYÖDYT TUOTANNOLLE JA VFX-SUUNNITTELULLE Kun kyseessä on elokuva, jossa jälkityöt ovat mittavassa roolissa, on testin tekeminen varhaisessa vaiheessa todella tärkeää. Testi antoi selkeää suuntaa tulevia kuvauksia ja jälkitöitä ajatellen; joko vahvistaen oletuksia tai tuomalla esiin uusia asioita. Testissä pyrittiin myös selvittämään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa potentiaalisia ongelmia. Tuotannollisesti ajatellen saimme onneksemme huomata, että tuleva tuotanto ei kuvauksellisesti tule olemaan normaalia elokuvaa raskaampi, ainoastaan Hevisauruksia näytteleville ihmisille se tulee olemaan fyysisesti rankkaa. Tuotantoa varten tuleekin miettiä mitä pukujen valmistamisessa voidaan tehdä, jotta näyttelijä jaksaisi työskennellä kuumuudesta huolimatta. Myös materiaalien valinnoissa on mietittävä tarkkaan miten pääsemme parhaaseen tulokseen. Hevisaurusten liikkuessa puku aiheutti kahinaa, jonka minimointi olisi myös äänittämisen takia tärkeää. Kaikkien näiden yksityiskohtien selvittäminen ajoissa tukee myös kokonaisbudjetin laskemista. Testikuvauksissa pääsimme jälleen todistamaan, kuinka hyvän ja tarkan kuvasuunnitelman tekeminen nopeuttaa kuvauksia. Kuvaaja ja ohjaaja olivat miettineet kaikki tarvittavat kuvat ja tehneet kuvalistan. Tulevassa Hevisaurus-tuotannossa tällaisella työskentelytavalla tullaan myös pääsemään taloudellisesti järkevään ja tehokkaaseen työskentelyyn. Ohjauksellisesti testi antoi varmuutta siitä, että on uskallettava luottaa siihen, että animoinnilla saadaan tietyt tunnetilat tarpeeksi hyvin esiin. Kuvaushetkellä saurushahmolla on vain yksi liikkumaton ilme päällä, jolloin sisällä oleva näyttelijä saattaa ilmaista tunnetiloja liiallisella vartalon ja raajojen heiluttamisella. VFX-suunnittelulle testi oli ennen kaikkea proof-concept eli teorian testausta käytännössä. CGItyön tekijöillä oli vahva usko siihen, että he saavat 3D-mallin pysymään kiinni kuvatussa sauruksen päässä. He uskoivat myös, että animointi onnistuu kuvattua materiaalia vääristämällä eli toisin sanoen liikuttamalla kuvattua kiinteää päätä animoimalla ilman, että sauruksen pintaa joudutaan
6 korvaamaan tietokoneella luodulla versiolla. Kriittistä oli kuitenkin se, onnistuuko liikuttelu niin hyvin, että pää pysyy paikallaan ilman outoja napsahteluja tai liukumista. Testi osoitti että hyvällä yhteissuunnittelulla, tarkalla mallinnuksella ja teknisellä osaamisella nämä ongelmat voidaan selättää. Testikuvien työstäminen CGI-työnä antoi CGI-tekijöille myös aavistuksen tulevasta hahmosuunnittelusta. Testin hahmot olivat testikuvauksessa vielä bändihahmoja ilman elokuvaan tarvittavan hahmosuunnittelun tuomaa evoluutiota. Testissä hahmot näyttävät vielä armotta keinotekoisilta ja testin katsojalle saattaa tulla tunne, ettei hahmojen elävöittäminen ole onnistunut. Hahmojen luominen ei kuitenkaan ollut testin tarkoitus vaan tämä oli ensisijaisesti tekninen testi. Elokuvan hevisaurus-hahmot tulevat olemaan yhdistelmä fyysistä fantasiahahmoa ja digitaalista virtuaalihahmoa. Ilmeet, silmien elävyys ja kasvojen reaktiot ovat iso osa hahmojen persoonaa. Vaikka testissä ei vielä luotu kaikkia edellä mainittuja osioita kuviin, antoi muutamien ilmeiden luominen käsityksen työn laajuudesta ja haastavuudesta CGI-tekijöille. Suurin hyöty VFX-suunnittelulle oli kuitenkin se, että Talvi Digital pystyy paremmin sitoutumaan pitkän elokuvan animointiin resurssoimalla oikean määrän oikeanlaisia osaajia tarpeeksi pitkäksi aikaa oikeisiin työtehtäviin. Testi ei luonnollisestikaan ratkonut kaikkia CGI-työhön liittyviä kysymyksiä, koska elokuva on vielä kehittelynsä alkuvaiheessa, mutta antoi suuntaa-antavan käsityksen työn mittaluokasta ja vahvisti entisestään käsitystämme tarkan ennakkosuunnittelun ja toimivan yhteistyön tärkeydestä. 6 TESTIN PALJASTAMAT HAASTEET JA ONGELMAT Testi paljasti muutaman asian, joissa tekniikka asetti reunaehtoja animoinnille. Herra Hevisauruksen suun alueella hampaat ja kiinni oleva suu estävät kuvatun materiaalin suoran käyttämisen. Tällöin joudutaan tietokoneella luomaan suuhun pintoja, joita ei saada kuvatusta materiaalista. Herra Hevisauruksen hampaat piti poistaa kuvatusta testimateriaalista kokonaan ja tehdä uudestaan 3D:nä suun liikkumisen takia. Ratkaisuksi todettiin että hahmon hampaat pitää kuvauksissa olla irroitettavat, jolloin lähikuvat ja animaatiota vaativat kuvat voidaan kuvata ilman hampaita ja kuvat joita ei animoida voidaan kuvata siten että hahmolla on hampaat kuvissa. Myös pääkehikon alaleuan pieni heiluminen liikkeiden mukana koettiin ongelmalliseksi, koska liike vaikeuttaa animointia turhaan. Ratkaisuna aiotaan koettaa, jos myös alaleuan saisi rakennettua irroitettavaksi. Milli Pillin ripset on vanhassa bändimaskissa maalattu suoraan päähän. 3D -mallissa silmät ja luomet liikkuvat, jolloin ripsien tulisi liikkua niiden mukana. Elokuvaa varten tulee ripset laittaa liikkuvaan luomeen kiinni. Silmien tulee fyysisessä hahmossa olla puoliksi kiinni, jolloin niitä voi helpommin työstää. Testikuvauksen Herra Hevisauruksen pään pinta oli haasteellisen tasainen ja muovinen, jolloin siitä luontaisesti saatavat CGI-mallinnukseen tarvittavat kohdistuspisteet olivat hiukan työläästi löydettävissä. Elokuvaa varten valmistettavaan maskiin luodaan uskottavan ja aidon näköinen liskon iholta näyttävä elävä ja vaihteleva pintastruktuuri ja värivaihteluita, mikä helpottaa myös kohdistuspisteiden löytämistä. Näyttelijöiden dubatessa repliikkejä on animaattoreille suureksi hyödyksi nähdä suun liikkeet samalla kun animoidaan kuvaa. Kuvasimme tätä varten näyttelijöiden repliikit videolle. Haasteelliseksi osoittautui se, että videokuvat ja jälkiäänitysmateriaali ovat täysin erillisillä
7 formaateilla. Oli työlästä ja aikaavievää etsiä ja klipata videokuvien joukosta juuri se, joka täsmäsi valitun äänirepliikin kanssa ja yhdistää oikea kuva ja ääni animaattorille. Tulevaa tuotantoa varten meidän tulee löytää tähän työvaiheeseen joku järkevä ja nopea tapa. 7 LOPUKSI Testistä esiin tulleet asiat ovat verrattavissa avaimiin, joilla avataan lukkoja. Moni kysymys sai vastauksen ja asia varmistuksen. Saurusten saattaminen ilmehtiviksi olennoiksi ei ole mahdotonta ja se saadaan tehtyä Suomesta löytyvillä resursseilla. Taiteellisesti vastuussa olevien henkilöiden tulee tehdä saumatonta yhteistyötä päästääkseen parhaaseen ja laadukkaaseen lopputulokseen. Tarkalla ja tinkimättömällä ennakkosuunnittelulla saadaan kustannukset pidettyä suunnitelmien mukaisina, jolloin voimme keskittyä itse tarinaan. Helsingissä Nina Laurio Solar Films Inc. Veneentekijäntie Helsinki Finland Cell: nina.laurio@solarfilms.com Liitteet: 1. Kuvaussuunnitelma 2. Shot Designer Scenes A & B 3. Hevisaurus-testi (dvd) EI JULKISEEN JAKOON 4. Hevisaurustestin CGI-työt videoklippi (dvd)
Tässä vaiheessa kaulaa olikin jo lyhennetty ja kaula kiinnitetty olkapäihin kiinni. Olkapäistä tuli aluksi todella massiiviset ja tukevat.
KU7 Savipään teko Kurssi alkoi hyvin ja tuntui mahtavalta alkaa muovata savea omin käsin siinä sai käyttää yllättävän paljon voimaa! Otteet muuttuivat varmemmiksi vähitellen kun aloin saamaan oikeanlaisen
Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius
Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,
Selkoilmaisun uudet muodot
Selkoilmaisun uudet muodot Viestintäympäristö muuttuu Internetin kehityksen alkuvaiheessa kuvien ja videoitten käyttö oli hankalaa. Nyt yhteydet ovat nopeutuneet, päätelaitteiden teho on kasvanut, ja erilaiset
Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin
Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Vattumadon talo päiväkotiprojekti eskareille Valoveistos ja Varjoteatteri Merja Isomaa-James, Tuija Mettinen LÄHTÖTILANNE
Aleksi Pyykkönen 14.12.2012. 3D-mallinnus ja liikkeentunnistus
3D-mallinnus ja liikkeentunnistus 1 Sisällysluettelo Kolmas ulottuvuus... 3 Liikkeentunnistus... 4 Käyttötarkoitukset... 5 Uhat ja mahdollisuudet... 6 Lähteet... 8 2 Kolmas ulottuvuus Tietokoneiden tehon
21 TAPAA PILATA YRITYS
21 TAPAA PILATA YRITYS PORTFOLIO TEKIJÄT: Fanni Kanerva, Hanna Mäenpää, Jan Sillanpää, Jesse Koivukoski, Venla Viitanen TYÖN TAVOITE Halusimme tuoda tekemässämme videossa esille yrittäjyyden vaikeita puolia,
Venekilpailu! Esteiden väistely ja hahmon ohjaaminen
Venekilpailu! Esteiden väistely ja hahmon ohjaaminen 1 Vaihe 1 Valmistelu Lataa Boat Race eli Venekisa -niminen projekti seuraavasta linkistä ja avaa Scratchissa (Online- tai Offline-versiossa): http://jumpto.cc/boat-get
Harjoitus Morphing. Ilmeiden luonti
LIITE 1 1(5) Harjoitus Morphing Harjoituksessa käsiteltävät asiat: Objektien kopioiminen Editoitavan polygonin muokkaaminen Morph-modifier käyttö ilmeiden luomiseen Lyhyen animaation luonti set key- toimintoa
KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle
KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on
Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus
Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan
OPETUSMATERIAALI 2015
OPETUSMATERIAALI 2015 ONGELMAKO? Ongelmako? on Porissa Meri- Porin koululla keväällä 2014 valmistunut dokumentti, joka on täysin nuorten itse käsikirjoittama, kuvaama ja leikkaama. Elokuvassa tarkastellaan
ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.
ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että
Peikkoarvoitus Taikametsässä
Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu
Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!
Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun
Rauman nuorten työpaja
Rauman nuorten työpaja Projektidokumentaatio Työssäoppiminen 24.11. -12.12.2014 Susa Räikkälä AVAT 2014-2015 Sisältää : Kirjastokuvaus Kiitoskortti Painikkeet Joulumyyjäisten esite Ntp-Logo Uutiset Yhteenveto
Ohjaajan kokonaispalkkio muodostuu suunnittelu-, kuvaus- ja jälkityöpäivien päiväpalkoista:
. I Palkkiot 1.1.2018 OHJAAJAT Ohjaajan kokonaispalkkio muodostuu suunnittelu-, kuvaus- ja jälkityöpäivien päiväpalkoista: suunnittelupäivä kuvauspäivä jälkityöt päiväpalkka euro euro euro Tv-elokuvat
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on
Portfolio. Linda Siltakoski
r Pr Portfolio Linda Siltakoski 2015, Linda Siltakoski Tekijästä:»»» Linda Siltakoski 11.9.1992 Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopisto, audiovisuaalinen tuotanto Olen animaatio- ja pelituotannon opiskelija
Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo
Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS152 17.2.2014 Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan käytännön toteutus 1. Kuva-, ääni- ja videomateriaalin muokkaaminen 2. Digitaalisen tarinan koostaminen Editointi
BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ
BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?
Kertaus & harjoittelu
OSA 95 1 Kertaus & harjoittelu Kertaat ja harjoittelet seuraavia taitoja: ARVIOITU KESTO 10 min tehtävien nimien ja kestojen luominen Gantt-kaavionäkymässä ja tehtävien linkittäminen resurssien nimien
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Seija Pylkkö Valkealan lukio
ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Media-alan ammattitutkinto
Media-alan ammattitutkinto Humanistiset ja taidealat Tietoa hakemisesta ja opiskelusta Media-alan ammattitutkinnossa voit valita räätälöidyistä vaihtoehdoista: TV-LINJA (Lue alta lisää) TV-draama TV-dokumentti
Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level
Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat
KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA
KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu
1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu 7. Kuvaukset 8. Ongelmia kuvauksissa 9. Editointi 10.
Mannermainen suunnistus
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Mannermainen suunnistus Kompassi, rastinotto, reitinvalinta Antti Harju 18.12.2011 1 Mannermaiset maastot Mikä mannermaisissa maastoissa on erilaista,
muutamassa minuutissa Pystytät
X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!
Liite 3. Kuvasarjat veistoksiin käytetyistä otteista ja veistosten synty välivaihein kuvattuna.
Steinerkasvatuslehden Nettiliite 1/2012 22 Liite 3. Kuvasarjat veistoksiin käytetyistä otteista ja veistosten synty välivaihein kuvattuna. a) Viittaan kietoutunut nainen Pallosta pötköksi eli lieriön muotoiseksi.
Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen
OTETTAVAT KUVAT Kuva 1 - yleiskuva sankarihautausmaasta Kuva mieluiten yläviistosta niin, että kaikki hautapaikat näkyvät. Kuvakulma valitaan niin, että pääpaino kuvassa tulee nimenomaan itse sankarihautausmaalle.
Muistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant On mahdollista löytää Se Oikea! Luotanko sattumaan? Onnistuminen on aloitettava heti Onnistumisen kaava on 4 x
Ampumahiihto. Hiihto. Pelihahmon piirtäminen. Jos tahdot animoida hiihtämisen, Peli muodostuu kahdesta erilaisesta osasta: ensin
Ampumahiihto 1 Peli muodostuu kahdesta erilaisesta osasta: ensin hiihdetään ammuntapaikalle rämpyttämällä nuolinäppäimiä ja sen jälkeen yritetään ampua maalitaulut mahdollisimman nopeasti aikasakot välttäen.
1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta
Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään
Elävä kuva oppimisympäristönä. Käsikirjoitus
Elävä kuva oppimisympäristönä Käsikirjoitus Mihin käsikirjoitusta tarvitaan? Elokuva (lyhyt, täyspitkä, dokumentti)- ja tv -tuotannot Mainokset Musiikkivideot Nettisivut Trailerit Kirjat Kuunnelmat Mikä
SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) SSSSSSS Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 3(19) OHJEET S-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN
Harjoitus Bones ja Skin
LIITE 3 1(6) Harjoitus Bones ja Skin Harjoituksessa käsiteltävät asiat: Yksinkertaisen jalan luominen sylinteristä Luurangon luominen ja sen tekeminen toimivaksi raajaksi Luurangon yhdistäminen jalka-objektiin
Filosofian uusia välineitä. Digiloikkaprojekti
Filosofian uusia välineitä Digiloikkaprojekti Filosofia on 2500 vuotta vanha tieteenala ja silti Aristoteles on yhä ajankohtainen eikö filosofinen tieto kehity? miten sitä pitäisi opettaa? Mieluummin kuin
KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA
KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA Ohjeistuksessa käydään läpi kuvan koon ja kuvan kankaan koon muuntaminen esimerkin avulla. Ohjeistus on laadittu auttamaan kuvien muokkaamista kuvakommunikaatiota
RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti
RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti Saila Oldén 1. JOHDANTO Tässä raportissa kuvataan perjantaina 25.2.2011 Luuppi-projektin tiimoilta suoritettujen käytettävyystestien
Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela
Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille
Useasti Kysyttyä ja Vastattua
1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6 Asia Hakija Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon B Annettu 21.4.2015 Tiivistelmä Kolmiulotteiset tietokoneanimaatiokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisinä
MONTAASI MEDIA OY DIGIVIESTINNÄN SUUNNITTELU- JA TUOTANTOYHTIÖ
MONTAASI MEDIA OY DIGIVIESTINNÄN SUUNNITTELU- JA TUOTANTOYHTIÖ Nopeasti ja elävästi viestivä yritys voittaa asiakkaan kiinnostuksen. Yritysesittelyt Käytönopastus Rekrytointivideot Palveluesittelyt Projektivideot
EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi
ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä projekti Opettajien täydennyskoulutus Oppimateriaalit 8/2005 EDITOINTI 2 Digitaalisen
Hankinnan problematiikka
Antti Kirmanen Hankinnan problematiikka Toimittajan näkökulma Asiakkaan näkökulma www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 2 1. Ristiriita www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 3 Asiakas haluaa Onnistuneen
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Tutoriaali. Kuvitus vektoreilla
Tutoriaali Kuvitus vektoreilla Tässä tutoriaalissa näytän yhden tavan, jolla voidaan luoda esim. lehti- tai muotikuvituksessa käytettäviä selkeitä ja joka kokoon skaalautuvia yksityiskohtaisia kuvituksia
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha
Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo
ASCII-taidetta. Intro: Python
Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.
LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET L-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN
NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ
NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ Käyttäjätunnuksen luominen ja kirjautuminen Klikkaa kirjaudu sisään tai luo tunnus 16.03.2017 1 Jos sinulla on jo käyttäjätunnus ja olet saanut käyttöoikeudet, kirjoita käyttäjätunnuksesi
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
* sanaton viestintä kehon kautta. perheessä * koulutus ja ammattiidentiteetti. * opitut mallit ajatella, tuntea ja toimia
KOULUTTAJAN VUOROVAIKUTUSTAIDOT/ PALOTARUS 2010- suurleiri /T.Laurén Persoonallisuus (Tony Dunderfelt, 2009): FYYSINEN MINÄ SOSIAALINEN MINÄ * suhde omaan kehoon * sanaton viestintä kehon kautta * asema
NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ
Päivitetty 7.2.2019 Taalas Pia NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ Käyttäjätunnuksen luominen ja kirjautuminen Klikkaa Luo tunnus tai Kirjaudu sisään. Sisältö: Näin käytät SignWikiä 1 Kirjaudu sisään tai luo tunnus.
Toiminnallisen näönkäytön tutkiminen lastenneurologisella osastolla ja poliklinikalla
Toiminnallisen näönkäytön tutkiminen lastenneurologisella osastolla ja poliklinikalla NÄÄKKÖ NÄÄ 2011 Sh Sarianne Karulinna, Lh Anne Nastolin HYKS Lastenneurologinen Kuntoutusyksikkö CP-hankkeen tavoite
Tehokas nettivideo. 5.2.2015 MASSIVE Helsinki & TrueStory. Sanasto tinyurl.com/videosanasto
Tehokas nettivideo 5.2.2015 MASSIVE Helsinki & TrueStory Sanasto tinyurl.com/videosanasto Ohjelma 5.2.2015 08.30 Aamukahvi 09.00 Minkälainen on tehokas video viestinnässä ja markkinoinnissa? Miksi videoiden
Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä
Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita
STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu
STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille
Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille
Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.
Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi
Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi Versiohistoria: Versio: Pvm: Laatijat: Muutokset: 0.1 2006-11-25 Janne Mäkelä Alustava 1.0 2006-12-10 Janne Mäkelä Valmis 1.
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi
Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä
Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti
AmAk Opettajakysely - Perusraportti
AmAk Opettajakysely - Perusraportti 1. Yksikkö? 2. Osaamisala? 3. Kuinka monta Ammattiakatemian opiskelijaa on ollut ryhmässäsi? 4. Montako opiskelijaa on ryhmässäsi kokonaisuudessaan? (numeerinen vastaus)
Artec TDSM 3D Skanneri 3D mallit ja animaatiot nopeasti, myös liikkuvasta kohteesta
Artec TDSM 3D Skanneri 3D mallit ja animaatiot nopeasti, myös liikkuvasta kohteesta Miksi ostaa? 1. Aito on-line skannaus, jopa 15 kuva/s (frames/second) 2. Ei tarvetta referenssitarroille tai muille paikoitus
Rakennusautomaation käytettävyys. Rakennusautomaatioseminaari 30.5.2013 Sami Karjalainen, VTT
Rakennusautomaation käytettävyys Rakennusautomaatioseminaari 30.5.2013 Sami Karjalainen, VTT 2 Oma tausta Perusinsinööri DI, lvi-tekniikka, TKK 1993 Herääminen käytettävyysasioihin noin 2002 Tekniikan
ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä.
ohjekortti #1 tämä on siirron nimi Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä. Tässä on säännöt, joita siirto noudattaa. Säännöt käydään läpi ylhäältä alaspäin Noppien kohdalla
TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!
TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Vuonna 2016 uudistetussa
Porin taidekoulun työpajaopinnot
Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi
Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer
Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.
Tableaun hyödyntäminen Toyota Rahoituksessa
Tableaun hyödyntäminen Toyota Rahoituksessa Lauri Varonen Toyota Finance Finland Oy Myynti & markkinointi 12.6.2015 Toyota Finance Finland Oy Tehtaan omistama rahoitusyhtiö 3 Toyota Finance Finland Oy
Projektin tuotantosuunnitelma PROJEKTIN PERUSTIEDOT VASTUUTUOTTAJAN TIEDOT TYÖN TILAAJAN TIEDOT PROJEKTIKOKOUKSEEN HYVÄKSYNTÄ
10.2.2013 PROJEKTIN PERUSTIEDOT Projektin työnimi: Projektin tuotenumero: Projektin tuote: Projektin lyhyt kuvaus: Projektin oletettava levitysnimi: - Ohjaava opettaja: Tuottava osasto: Tuotannon kategoria:
septima tuotannon uusi elämä
septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan
Tiinan tarina. - polkuni työelämään
Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.
VirtuaaliAMK Potilaan polku tietojärjestelmässä v.2ver8 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)
Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain VirtuaaliAMK Potilaan polku tietojärjestelmässä v.2ver8 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2
Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti
nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.
Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten
Päiväkirjamerkintä Koetan edetä vaistolla ja pakottamatta. Koetan lähestyä autenttisuutta luottamalla intuitioon ja siihen, mitä en osaa
1 2 3 Päiväkirjamerkintä 21.1.2014 Koetan edetä vaistolla ja pakottamatta. Koetan lähestyä autenttisuutta luottamalla intuitioon ja siihen, mitä en osaa aina järkeistää, mutta mikä ohjaa valintoja sen
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ.
konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. Toimintaperiaatteemme Maailma kehittyy koko ajan. Yksi menestyksekkään liiketoiminnan kulmakivistä on tämän kehityksen mukana
SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella
SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA
TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,
Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa
Hyvä 3D-tuotekuva ja video ilmentävät tuotteen tarkoituksen ja antavat oikeutta sen muotoilulle.
Hyvä 3D-tuotekuva ja video ilmentävät tuotteen tarkoituksen ja antavat oikeutta sen muotoilulle. Visualisointeja voi hyödyntää monipuolisesti. Niiden avulla käyttö- ja asennusvideot, koulutusmateriaalit
Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma
Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää
Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Teknillinen mekaniikka templateaihio > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)
Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Teknillinen mekaniikka templateaihio > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue
Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita.
Facebook-pikaopas Mikä Facebook on? Facebook on internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka avulla sen käyttäjät voivat olla yhteydessä ystäviinsä ja sukulaisiinsa, jakaa kuvia ja videoita sekä liittyä
JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015
JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 Leikkejä, luisteluharjoitteita ja lajiharjoitteita lapsille ja nuorille Toteutettu yhteistyössä Ruotsin jääpalloliiton kanssa Harjoitusten rakenne esimerkki 60 min: Huomioi
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja