Sosiaalipäivystyksen. tilanne. Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät Rovaniemellä Reijo Väärälä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalipäivystyksen. tilanne. Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät Rovaniemellä Reijo Väärälä"

Transkriptio

1 Sosiaalipäivystyksen valtakunnallinen tilanne Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät Rovaniemellä

2 Päivystyksen järjestämisen taustoja Hajanaisia i pyrkimyksiä k iä ja sovelluksia erityisesti i ti suurimmissa kaupungeissa 1990-luvulla 2000-luvun alussa pyrkimys luoda maata kattava järjestelmä mm. sosiaalialan kehittämishankkeen tukemana Sisällöllistä kehittämistä mm. Kaakkois-Suomessa Erityisesti alueellisia toimintamalleja Poliisiyhteistyö Terveydenhuollon yhteistyö Hätäkeskusuudistus ja sosiaalihuollon ohjeistus keskuksille Etunimi Sukunimi

3 Tilanne nyt Ajantasaista t selvitystä tä maan eri osien tilanteesta t t ei ole - THL valmistelee selvitystä Tiedetään, että eri puolilla maata on syntynyt alueellisia ratkaisuja monista eri lähtökohdista On myös alueita, joissa päivystys ei ole vielä toiminnassa Etunimi Sukunimi

4 Suunnitelmat päivystyksen organisoimiseksi Perusratkaisut pyritään tekemään sosiaalihuoltolain ja ns. järjestämislain säätämisen yhteydessä Yhteistyö terveydenhuollon kanssa keskeinen periaate, terveydenhuoltolain mukainen päivystyksen järjestämisen suunnitelma Terveydenhuollon päivystysasetus on valmisteilla, sisältää mm. synnytyspäivystyksen keskittämisen Pyrkimys isompiin yksiköihin esim. terveydenhuoltoalueilla (keskussairaalat) Yhteys hätäkeskustoimintaan Alueellinen koordinaatio tärkeäksi - mikä alueellinen rakenne - ratkeaa hallituksen linjausten jälkeen Työryhmä asetteilla ensihoidon, päivystyksen ja hätäkeskusyhteistyön kehittämiseksi (Sos.huolto mukana) Etunimi Sukunimi

5 Päivystys uudessa sosiaalihuoltolaissa Sosiaalihuoltolain valmistelusta yleensä esitys 2011 loppuun mennessä pyrkimyksenä luoda vahva sisältölaki sosiaalihuoltoon perusoikeusuudistuksen henki ohjaavana periaatteena pyrkimys järjestelmälähtöisyydesta asiakaslähtöisyyteen edistävät ja ehkäisevät elementit lakiin tuen tarpeiden parempi tunnistaminen Kriisien tuottamaan avun tarpeeseen vastaaminen väkivaltatilanteet äkilliset kriisit it Keinot kriisien tuottamaan avun tarpeeseen vastaamisessa sosiaalipäivystys Etunimi Sukunimi

6 Sosiaalihuollon lainuudistustyöryhmän y ehdottamat keskeiset linjaukset I Sosiaalinen kestävyys sosiaalihuollon kehittäminen investointi yhteiskunnan hyväksi jokaisella oikeus aktiiviseen ja omatoimiseen kansalaisuuteen tavoitteeksi kestävä, tehokas ja vaikuttava sosiaalihuolto Hyvinvoinnin edistäminen, ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen painopiste korjaavasta ehkäisevään uusia toimintatapoja ongelmien ehkäisyyn ja niiden kroonistumisen torjuntaan Palvelujen saatavuus palvelujen joustavuus ja avoimuus matala kynnys

7 Keskeiset linjaukset II Heikoimpien asema palvelu-/hoivatakuu heikoimmassa asemassa olevia tuettava vaikuttavimmilla ja tehokkaimmilla keinoilla Apu arjen omassa ympäristössä ä irti laitoskeskeisyydestä tuki ja palvelut ihmisen omaan arkiympäristöön Palveluiden laatu ja asiakkaan asema ja oikeudet yksilön oikeusturvan vahvistaminen valvontaviranomaisten aseman selkiyttäminen ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen Kilpailukulttuurista aitoon yhteistyöhön kunnan, yksityisen yritystoiminnan ja järjestöjen yhteistyön kehittäminen

8 Keskeiset linjaukset III Joustava monialainen yhteistoiminta sosiaalihuollon ll yhteistyötä t muiden toimijoiden ij id vahvistettava, tt kuten myös sosiaalihuollon osaamista muilla sektoreilla opetus- ja sivistystoimi, terveydenhuolto, työhallinto, asuntotoimi Monimuotoistuva sosiaalihuolto erityisryhmien tarpeet huomioitava esim. maahanmuuttajat Henkilöstön osaaminen ja riittävyys työvoima- ja osaamistarpeita ennakoitava paremmin työelämän ä ja koulutuksen k yhteistyötä t tiivistettäväi t ttä ä johtamista vahvistettava Vankka tietoperusta parempi pohja sosiaalihuollon tiedontuotannolle, tutkimukselle ja kehittämistoiminnalle asiakaspalautejärjestelmät, kokemusasiantuntijuus ja valtakunnallinen vertailutieto

9 Lainvalmistelun jatko. Rajapinnat Terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain yhteensovitukset vanhusten pitkäaikaishoiva päihdehuolto mielenterveyspalvelut perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon peruspalvelujen yhteistoiminta erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon erityispalvelujen yhteistoiminta päivystysasioiden y järjestelytj Työvoimapalvelujen ja sosiaalihuollon rajat ja yhteistoiminta Kaavoitusta ja asumista koskeva säätely, rajat ja yhteistoiminta Liikkumisen ja liikenteen säätely Kulttuuripalvelut Koulutusta koskevat säätelyt

10 Lainvalmistelun jatko Eit Erityislaiti Ikälaki/vanhuspalvelulaki Vammaislakien yhdistäminen ja kehitysvammahuollon rakennemuutos Lastensuojelulain tarkistukset + perhehoitolain uudistaminen Itsemääräämisoikeutta koskeva säätely Mielenterveyslaki Päihdehuoltolaki Toimeentulotukiasioiden säätely

11 Lainvalmistelun jatko ja Yhteistyökysymykset y y y 2011 vuoden lopussa esitys uudeksi sosiaalihuoltolaiksi lt l ik i Työryhmän ehdotus erityislakien tarkistustarpeista Työryhmän ehdotus rajapinnoilla ill olevien lakien ja sosiaalihuoltolakien yhteensovituksista sekä hallinnonalan sisällä että muiden hallinnonalojen kanssa

12 Sosiaalihuoltolain mahdollinen sisältö Asiakaskeskeisyys k k i vs. järjestelmäkeskeisyysj äk k Lähtökohtana ihmisten tarpeet Vahva yleislaki l mikä antaa suunnan sosiaalihuollolle ll ll Perustuslain oikeuksien täsmentäminen Tukee sosiaalihuollon rakenteellisia muutoksia Parantaa yhteistyösuhteita ja rakenteita Tuo uusia välineitä toteuttaa hyvinvoinnin edistämistä

13 Sosiaalihuoltolaki ja järjestämislaki Aikaisemmin i i sosiaalihuoltolaissa lt l i ja sosiaalihuollon ll suunnittelusta ja valtionosuuksista säädetyssä laissa olleet asiat siirtyvät ns. järjestämislakiin järjestämisvelvollisuus rahoitusta koskeva säätely (paitsi valtionosuudet) koulutus, tutkimus, kehittämistoiminta valvonta Järjestämislaki yhteinen terveydenhuollon kanssa

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne Marja Heikkilä* 21.5.2012 * Hyödynnetty osin hallitusneuvos Virpi Vuorisen materiaalia Työryhmän työn tulos - Työryhmän

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUU, MITÄ MAHDOLLISUUKSIA UUDISTUKSELLA ON SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN PARANTAMISEEN*

SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUU, MITÄ MAHDOLLISUUKSIA UUDISTUKSELLA ON SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN PARANTAMISEEN* Marja Heikkilä, johtaja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUU, MITÄ MAHDOLLISUUKSIA UUDISTUKSELLA ON SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN PARANTAMISEEN* Kasteen Itä- ja

Lisätiedot

Kohti uutta sosiaalihuoltolakia?

Kohti uutta sosiaalihuoltolakia? Kohti uutta sosiaalihuoltolakia? Päihdealan sosiaalityö 22.11.2012 Olavi Kaukonen Työryhmä (2009 2012), jonka tehtävänä oli Selvittää sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisrakenne, soveltamisalan ja sisällön

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 6.5.2010 Reijo Väärälä 6.5.2010 Kokemukset muualta Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi Kilpailu

Lisätiedot

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Lainsäädännössä tapahtuu 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla mm. Ajattelutavan muutokset dg tarve Arjen moninaistuminen Toimintaympäristön

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.

Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1. Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.2012 Kelahalli Suhde muuhun lainsäädäntöön Suhde erityislakeihin oltava selkeä Lakien

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu Henkilökohtaisen avun päivät Assistentti.info Helsinki, Kuntatalo 22.9.2010 Hallitussihteeri Jaana Huhta, STM Esityksen näkökulmia Vammaispalvelulain muutoksesta vuosi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009 Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen Rovaniemi 27.11.2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Osaamisen lisääminen Asiantuntijuuden välittäminen Kehittämis-, kokeilu ja tutkimustoiminta Valtakunnallista

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Lakiehdotuksen esittely. Marja Heikkilä Sosiaalihuoltolain uudistamista koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011

Lakiehdotuksen esittely. Marja Heikkilä Sosiaalihuoltolain uudistamista koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011 Lakiehdotuksen esittely Marja Heikkilä Sosiaalihuoltolain uudistamista koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011 Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä Työryhmän toimikausi 1.5.2009 31.12.2011

Lisätiedot

Terveyden ja sairaanhoito

Terveyden ja sairaanhoito Esiselvitys Terveyden ja sairaanhoito Päivystys Vastaanotto- ja poliklinikkapalvelut Vuodeosastot Lääketieteelliset tukipalvelut Suun terveydenhuolto Operatiivinen toiminta Työterveyshuolto Terveyden ja

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet Kari Haavisto, STM Alkoholin kulutus ennätystasolla 100 % alkoholia henkeä kohti 1901-2004 9 8 7 1919 kieltolaki 2004 matkustajatuonti + alkoholiveron alennukset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(4) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Sosiaalityön ja sosiaalihuollon hyvä tulevaisuus -kommenttipuheenvuoro

Sosiaalityön ja sosiaalihuollon hyvä tulevaisuus -kommenttipuheenvuoro Sosiaalityön ja sosiaalihuollon hyvä tulevaisuus -kommenttipuheenvuoro Kommenttipuheenvuoron näkökulma KEHITTÄMISTOIMINNAN JOHTAMINEN Luennoitsijan taustayhteisönä Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

Oppivat verkostot ja liikkumavaran luominen yhdys- tai rajapinnoilla opiskeluhuollon palvelut uudistusten kentässä

Oppivat verkostot ja liikkumavaran luominen yhdys- tai rajapinnoilla opiskeluhuollon palvelut uudistusten kentässä Oppivat verkostot ja liikkumavaran luominen yhdys- tai rajapinnoilla opiskeluhuollon palvelut uudistusten kentässä Kunnallistieteen päivät Helsingissä 13.-14.10.2016 Kuntajohtamisen työryhmä (Tieteiden

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta. toimialaseminaari. Reijo Väärälä

Sosiaali- ja terveydenhuollon. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta. toimialaseminaari. Reijo Väärälä Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta ja Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta Sosiaalipalvelujen toimialaseminaari 20.11.2012 2012 Reijo Väärälä Apulaisosastopäällikkö Valtion

Lisätiedot

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) - lähtökohtia erityislainsäädännön uudistamiselle puitelain voimassaolon jälkeen 2013 Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.

Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6. Vahvistuuko sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta? Anneli Pohjola Sosiaalihuoltolakia koskeva kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011 Osaamiskeskusjohtajien ja Sosnetin valmistelu Tutkimuksen, koulutuksen,

Lisätiedot

Lastensuojelun kehityssuuntia

Lastensuojelun kehityssuuntia Lastensuojelun kehityssuuntia Valtakunnalliset neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Lastensuojelun laatusuositus Julkaistiin toukokuussa 2014 yhdessä Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue

TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, 4.9.2017 Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYSSOSIAALITYÖ Sosiaalityötä terveydenhuollossa potilaan terveyden,

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen tai Seuraava painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki

Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki Lausuntopyyntö 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Muonion kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Päivi Salminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Sirpa

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan organisointi

Kehittämistoiminnan organisointi Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho 1 10.4.2017 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014

Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014 Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014 Järjestön ja julkisen dialogi uudistuvassa sosiaalihuollossa Marita Ruohonen Valtuuston varapj, SOSTE

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Haikko 16.5.2017 1 12.5.2017 Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1 SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista kehitysjohtaja, Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013 Ketterä moniosaaja 1 SONet BOTNIAn VISIO 2015 SONet BOTNIA on Pohjanmaan maakuntien alueen sosiaalisen

Lisätiedot

Ajankohtaista lasten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämisestä

Ajankohtaista lasten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämisestä Ajankohtaista lasten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämisestä LapsiKuopio II -hankkeen päätösseminaari 9.5.2012 Esa Iivonen, STM Lapsuus ja nuoruus osana muuttuvaa yhteiskuntaa ja kulttuuria Yhteiskunnan

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne Terveydenhoitajapäivät 13.2.2010 Järvenpää Neuvotteleva virkamies Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Lainsäädännön uudistukset

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki 19.9.20139 Jukka Mattila, Timo Keistinen, Anne Nordblad, Riitta-Maija Jouttimäki, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta

ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta Pitkäjänteistä hyvinvoinnin kehittämistä yhteistyönä alueen kuntien Kemi-Tornion kehittämiskeskuksen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Ammattiopisto

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 11.9.2013 Reetta Siukola 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien ja kuntien sosiaali- ja terveysjohdon seminaari, Pohtimolampi 7.11.2013 Lapin aluehallintovirasto, sosiaalihuollon

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot