Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi"

Transkriptio

1 Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

2 Liikkuva koulu -ohjelma osana hallituksen kärkihanketta: toteutustapa ja tavoite tulokset aktiivisuus henkilökunnan kokemukset toimenpiteet

3 Antti Blom

4 Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden lisääminen

5 Liikunnan edistäminen koulussa tavoitteita Perusopetuslaki ja liikuntalaki velvoittavat asian edistämiseen Perusopetuslaki 2 Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasaarvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Liikuntalaki 2 6/8 kohdasta Antti Blom

6 Tavoitteita Perusopetuslaki 3 Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Liikuntalaki 2 Tämän lain tavoitteena on edistää: 1) eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa; 2) väestön hyvinvointia ja terveyttä; 3) fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista; 4) lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä; 5) liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta; 8) eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus, terveet elämäntavat sekä ympäristön kunnioittaminen ja kestävä kehitys. Antti Blom

7 Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään. Liikkuva koulu -ohjelma laajennetaan valtakunnalliseksi koskemaan kaikkia peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria. Mikä tahansa koulu voi ryhtyä liikkuvaksi kouluksi: Ohjelman toteutuksessa mukana laaja verkosto lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen työskenteleviä tahoja Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan. Antti Blom

8 Kokeilut toiselle asteelle Käynnistetään kokeilut toisen asteen oppilaitoksissa ja toiminnan piiriin on mahdollista ottaa myös korkeaasteen oppilaitoksia mahdollistetaan toisen asteen oppilaitosten kirjautuminen Liikkuviksi kouluiksi vuoden 2016 aikana mahdollistetaan uusien hankkeiden mukaantulo vuoden 2017 aikana toiminnan tavoitteen laajuus on noin 25 oppilaitosta ensimmäisen vaiheen tavoitteena on levittää olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja kokeilla uusia toimenpiteitä seitsemän toisen asteen oppilaitosta on rekisteröitynyt verkkosivut ja nykytilan arviointi tulevat syksyllä oma kutsutyöpaja Valtakunnallisessa Liikkuva kouluseminaarissa syksyllä 2016 toimijoille oma seminaari

9 Mitä tapahtuu juuri nyt? Avustushaku Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteiden ja keskeisten toimenpiteiden toteuttamiseen peruskouluissa kunnat ja yksityiset koulutuksen järjestäjät voivat hakea peruskouluihin kohdentuvaa toimintaan uudet hankkeet ja jatkohankkeet hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena omarahoituksen tulisi olla vähintään noin puolet hankkeen kokonaiskustannusarvioista hakuaika päättyy , Huomioitavaa o rekisteröinti ja nykytilan arviointi: Määrärahalla tuettavien hankkeiden kaikkien koulujen tulee rekisteröityä Liikkuviksi kouluiksi Liikkuva koulu -ohjelman internet-sivuilla osoitteessa ja tehdä nykytilan arviointi. o oppilaat arvioimaan olosuhteita? Antti Blom

10 Tavoitteiden toteutuminen tällä hetkellä?

11 Rekisteröityneiden Liikkuvien koulujen määrä Rekisteröityneet kunnat ja koulut Tilanne Tilanne Tilanne Suhteellinen osuus 46 % 47 % 55 % Oppilaita Liikkuvissa kouluissa yhteensä Suhteellinen osuus 59 % 60 % 67 % Kuntien määrä Suhteellinen osuus 68 % 69 % 74 % Liikkuvien alakoulujen määrä Suhteellinen osuus 45 % 45 % 55 % Liikkuvien yläkoulujen määrä Suhteellinen osuus Antti Blom 48 % 50 % 58 %

12 Rekisteröityneet ja koulun nykytilan arvioinnin täyttäneet koulut maakunnittain (taulukko lkm, kartta %) Maakunta Koulujen lkm Rekisteröityneet koulut Täyttäneet koulun nykytilan arvioinnin Ahvenanmaa Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois- Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi

13 Nykytilan arvioinnin täyttäneet koulut / kunnan rekisteröityneet koulut (%) 413 koulua on täyttänyt nykytilan arvioinnin 82 kunnasta mennessä

14 Reipas liikunta & liikkumaton aika Koko päivä (69) ,1 (8,5) 8,5 8,0 7, (44) 7,0 6,5 6,0 5,5 20 5,2 (5,3) 5,0 10 4, lk 3-4 lk 5-6 lk 7-9 lk Reipas liikunta min/päivä Liikkumaton aika h/päivä 4,0

15 Reipas liikunta koulupäivän aikana minuuttia 15 minuutin jaksoa kohti 12,0 = 5 eniten liikkuvaa = 5 vähiten liikkuvaa 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 7:15 7:30 7:45 8:00 8:15 8:30 8:45 9:00 9:15 9:30 9:45 10:00 10:15 10:30 10:45 11:00 11:15 11:30 11:45 12:00 12:15 12:30 12:45 13:00 13:15 13:30 13:45 14:00 14:15 14:30 14:45 15:00 15:15 15:30 VAPAA-AIKA AI MA VÄ EN/MA1 RU EN/MA2 VÄ/KE LI VÄ KU VAPAA-AIKA Antti Blom

16 Fyysinen aktiivisuus 9 koulua, 6-9 lk, 452 oppilasta, kevät keskimäärin viisi oppilasta 20 hengen luokasta liikkuu suositusten mukaisesti Yli 60 min min Alle 30 min Suositusten mukaisesti Antti Blom LIKES

17 Koulupäivän aikaisella liikunnalla on suurin merkitys vähiten liikkuville oppilaille 9 koulua, 6-9 lk, 452 oppilasta 27% = 21 min 35% = 16 min 44% = 9 min Yli 60 min min Alle 30 min Suositusten mukaisesti Antti Blom LIKES

18 Koulujen henkilökunnan suhtautuminen

19 500 opettajaa: Koulupäivän aikaisen liikunnan lisääminen edistää kouluviihtyvyyttä 97%

20 500 opettajaa: 94% Oppilaiden välituntiliikunta edistää oppituntien työrauhaa

21 Henkilökuntakysely 2012 N= N= Erinomainen asia. Tukee kasvatusta, rauhoittaa oppitunteja, opettaa pelaamaan ja touhuamaan yhdessä ja löytämään liikunnan riemun. Pihapelit ovat palanneet ja iloinen ja reipas mieli myös opettajille. Vastuunotto parantunut kaikilla N= =>2015 N=n Ihan OK teoriassa, mutta taas yritetään lisätä opettajien työtaakkaa ja vastuuta lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Opettajien jaksaminen alkaa jo nyt olla huonossa hapessa. Onko tuloksena se, että opettajat voivat entistä huonommin ja lapset paremmin liikkumisen ansiosta

22 Uusimmat julkaisut ja tiivistelmät Antti Blom

23 Toimenpiteet

24 Liikkuvien koulujen keskeiset toimenpiteet 1. opettajien osaamisen lisääminen liikunta- ja hyvinvointiosaaminen, toiminnalliset opetusmenetelmät 2. toiminnallisten opetusmenetelmien täysimittainen käyttöönotto 3. oppilaiden osallisuuden lisääminen oppilaat koulun toiminnan arvioijina ja kehittäjinä 4. rakennetun ja luonnon ympäristön hyödyntäminen ja kehittäminen

25 Liikkuvien koulujen keskeiset toimenpiteet 5. välitunti- ja koulumatkaliikunnan edistäminen mahdollistamalla yhdyskuntasuunnittelun ja opetuksen järjestämisen vuoropuhelu 6. koulumatkojen kävely- ja pyöräilyolosuhteiden parantaminen 7. liikunnallisen harrastustoiminnan järjestäminen koulujen aamu- ja iltapäivissä 8. laaja-alainen eri sidosryhmien yhteistyö esim. liikuntatoimi koulun olosuhteiden kehittäjänä

26 4. Rakennetun ja luonnon ympäristön hyödyntäminen ja kehittäminen koulun ulko- ja sisätilat paikalliset resurssit ja toimintaympäristöt koulun sisätilat (myös yhteiset tilat, kuten käytävät ja aulat), liikuntasali ja lähiympäristö käyttöön opetuksessa ja välitunneilla koulutilojen liikuntakäyttöön liittyvien esteiden purkaminen vanhoissa kouluissa lapsivaikutusten arvioinnin toteuttaminen liikkumisen näkökulmasta uusien koulujen rakentamisessa oppilaiden liikkumismahdollisuuksien huomioon ottaminen (rakentaminen esimerkiksi puistometsien tai liikuntapuistojen yhteyteen)

27 Olosuhteet luovat liikuntaa -esimerkkejä olosuhteiden kehittämisestä Antti Blom

28 Liikkuva koulu - Vantaalla, olosuhteiden parantaminen Kiipeilyseinä 500 Hyppypukki 1850 Rajateippi 15 /20 m Antti Blom

29 Antti Blom

30 Kiipeilyseinä 500 Rajateippi 15 /20 m Rigmamatto 250x120x5 cm 345 Antti Blom

31 Pingispöydät Kuva: Ahmon koulu, Siilinjärvi Antti Blom

32 Liikkuva koulu - Vantaalla, luokat ilman pulpetteja Jumppapallot 9-25 Antti Blom

33 Antti Blom

34 Huomioita olosuhteiden kehittämiseen Alakouluja kiinnostavat kehittämiskohteet lattiateippaukset ja kiipeilyseinät Yläkouluja kiinnostavat kehittämiskohteet kuntosalit Sukupuolierot monitoimikaukalot pojille alakoulussa kiipeilytelineet ja tasapainoilu tytöille alakoulussa kuntosali tytöille ja pojille yläkoulussa Oppilaat mukana suunnittelu- ja tilausvaiheessa, toteutusvaiheessa sekä arvioimassa käyttöä oppilaiden osallisuus korreloi käyttäjämäärään erityisesti niiden oppilaiden osallistaminen, joiden toivotaan olosuhteita myös käyttävän osallisuus vähentää ilkivaltaa Antti Blom

35 Mikko Perttinä: Ahmon koulu [Tekijän nimi ja osasto] 35

36 KIITOS! Antti Blom

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE- kiertue 2015 Seinäjoki Kirsti Siekkinen, LIKES

Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE- kiertue 2015 Seinäjoki Kirsti Siekkinen, LIKES Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE- kiertue 2015 Seinäjoki8.9.2015 Kirsti Siekkinen, LIKES Sisältö Liikkuva koulu, tutkimus Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Kouluterveydenhuolto osana Liikkuvaa

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Yritykset kuntien ja Liikkuvien koulujen kumppaneina? Hallituksen kärkihankkeen toimenpiteestä Kokemuksia Liikkuva koulu - ohjelman

Lisätiedot

Millaista muutosta ollaan tekemässä?

Millaista muutosta ollaan tekemässä? Millaista muutosta ollaan tekemässä? Liikkuva koulu Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Pilottivaihe 2010-12: 45 koulua Lukuvuonna 2013-14 n. 500 koulua kaikissa maakunnissa Jokainen koulu toteuttaa

Lisätiedot

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu -ohjelman kehittämisen tukena Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu -ohjelman kehittämisen tukena Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu -ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus Sisältö Tausta ja tavoitteet Tuloksia Mitä nyt tiedetään enemmän kuin 2010?

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta ANTTI BLOM, antti.blom@oph.fi JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Liikkuva opiskelu -seminaari 12.9.2018 WWW. LIIKKUVAOPISKELU. FI Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE-kiertue 2015 Vantaa Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus

Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE-kiertue 2015 Vantaa Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus Monialainen yhteistyö Liikkuvassa koulussa MOVE-kiertue 2015 Vantaa 5.5.2015 Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus MONIALAINEN YHTEISTYÖ LIIKKUVASSA KOULUSSA Matkalla Liikkuvaksi kouluksi

Lisätiedot

Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina?

Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina? Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina? Tiina Kivisaari, johtaja Yhdessä innostuen liikkuva koulu verkostotapaaminen 6.10.2017 2 Ajankohtaista Valtionavustusuudistus-

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

Liikkuvan koulun toteutus kuntayhteistyöllä

Liikkuvan koulun toteutus kuntayhteistyöllä Liikkuvan koulun toteutus kuntayhteistyöllä Liikkuva koulu ja kuntayhteistyö Yleisesti Liikkuva koulu - ohjelmasta Esimerkkejä yhteistyöstä kunnissa Kärkihankerahoitus ja toimenpiteet Liikkuva koulu -ohjelma

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 1 LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KÄRKIHANKE: LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 2 o OKM toimeenpanee Sipilän

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu ohjelman laajentaminen valtakunnalliseksi.

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu ohjelman laajentaminen valtakunnalliseksi. Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu ohjelman laajentaminen valtakunnalliseksi. 14.9.2016 Turku Yhteyspäällikkö Kirsi Naukkarinen, Liikkuva koulu ohjelma, Opetushallitus Antti Blom 8.4.2015 Missä

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus kirsi.raty@oph.fi, www.liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu -ohjelman vaiheet Valtakunnallinen ohjelma, osa

Lisätiedot

Vuoden 2017 liikuntatoimen valtionavustukset Matti Ruuska Leppävirta

Vuoden 2017 liikuntatoimen valtionavustukset Matti Ruuska Leppävirta Vuoden 2017 liikuntatoimen valtionavustukset Matti Ruuska Leppävirta 13.10.2016 20.10.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Haun tarkoituksena: tukea

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

Kuntien eri palvelualojen yhteistyömallit liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi

Kuntien eri palvelualojen yhteistyömallit liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi Kuntien eri palvelualojen yhteistyömallit liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi Mistä puhutaan? Eri hallinnonalojen velvoitteet ja mahdollisuudet Käytännön esimerkkejä hallinnonalojen välisestä yhteistyöstä

Lisätiedot

Liikkuva koulu ja oppimisympäristöjen kehittäminen

Liikkuva koulu ja oppimisympäristöjen kehittäminen Liikkuva koulu ja oppimisympäristöjen kehittäminen Olosuhteiden kehittäminen Liikkuvissa kouluissa Oppimisympäristöjen kehittäminen OPS:ssa Olosuhteet koulun sisällä Piha-alueiden hyyödyntäminen ja kehittäminen

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Kuka koulun liikunnallistaa ja miten? Näkemys koululiikunnan ajankohtaisiin kysymyksiin Liikkuva koulu -ohjelman näkökulmasta

Kuka koulun liikunnallistaa ja miten? Näkemys koululiikunnan ajankohtaisiin kysymyksiin Liikkuva koulu -ohjelman näkökulmasta Kuka koulun liikunnallistaa ja miten? Näkemys koululiikunnan ajankohtaisiin kysymyksiin Liikkuva koulu -ohjelman näkökulmasta Liikkuva koulu -ohjelman strateginen tavoite Tavoite luoda rakenteelliset edellytykset

Lisätiedot

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Lisää liikkumista ja vähemmän istumista Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Matti Hakamäki Henna Haapala Kaarlo Laine Katja Rajala Tuija Tammelin SallaTurpeinen Liikkuva

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta

Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja Marko Kantomaa, erikoistutkija Kaarlo Laine, yksikönjohtaja Katariina Kämppi, tutkija Sisältö Liikkuva koulu - tutkimus ja seuranta

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM 9.11.2018. Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus rekisteröityneet koulut / kunnan kaikki koulut 2114 peruskoulua 284 kunnasta 88

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee kohti aktiivisempia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee kohti aktiivisempia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee kohti aktiivisempia opiskeluyhteisöjä Turku 10.11.2016 Johanna Kujala, Liikkuva koulu -ohjelma, Opetushallitus johanna.kujala@oph.fi Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat

Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Liikkuvan koulun tulevaisuus Mitä kärkihankkeen jälkeen? Antti Blom, Liikkuva koulu -ohjelma

Liikkuvan koulun tulevaisuus Mitä kärkihankkeen jälkeen? Antti Blom, Liikkuva koulu -ohjelma Liikkuvan koulun tulevaisuus Mitä kärkihankkeen jälkeen? Antti Blom, Liikkuva koulu -ohjelma Toimintakulttuuria muuttamassa jo vuodesta 2010! Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus rekisteröityneet koulut

Lisätiedot

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen

Lisätiedot

Meidän koulu on Liikkuva koulu!

Meidän koulu on Liikkuva koulu! Meidän koulu on Liikkuva koulu! 2010 45 Rekisteröityneet koulut / kaikki kunnan koulut (%) 1704 koulua 256 kunnasta on rekisteröitynyt 26.9.2016 mennessä 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 1150

Lisätiedot

Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa

Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu etenee koulujen toimintakulttuurissa Liikkuvan koulun eteneminen Rekisteröityminen Liikkuva koulu -ohjelman eri vaiheissa Pilottivaihe 2010 2012 21 kuntaa Ohjelmavaihe 2012

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE

LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2017-2018 HALLITUSOHJELMAN KÄRKIHANKE: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toimenpiteenä ja tavoitteena; Liikutaan

Lisätiedot

Liikkuva opiskelu -ohjelma

Liikkuva opiskelu -ohjelma Liikkuva opiskelu -ohjelma JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Saku ry:n ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 21.11.2018 WWW.LIIKKUVAOPISKELU.FI 2 Liikkuva opiskelu -ohjelman

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas,

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, johtaja, Likes-tutkimuskeskus Tutkittua tietoa liikkuvista

Lisätiedot

Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä Koulutuksen haasteita Oppimistulosten parantaminen Monipuolisemmat oppimisympäristöt ja opetusmenetelmät, tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön vahvistaminen

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa Liikkuva koulu Lappeenranta Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla 3.2.2016 rehtori Ville Laivamaa Liikkuva Lappeen päiväkotikoulu Lappeen päiväkotikoulussa on varhaiskasvatuksen piirissä

Lisätiedot

Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Liikettä vähintään tunti päivässä kaikille Käytäntöjä kaikkiin Suomen peruskouluihin Koulusta

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi tukea koulujen kehittämistyölle. Liikkuva koulu -seminaari Jukka Karvinen

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi tukea koulujen kehittämistyölle. Liikkuva koulu -seminaari Jukka Karvinen Matkalla Liikkuvaksi kouluksi tukea koulujen kehittämistyölle Liikkuva koulu -seminaari 7.10.2014 Jukka Karvinen Muutos oppilaiden arjessa Lisää liikettä ja vähemmän istumista koulupäivän aikana Oppiminen

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu Ry Juha Virtanen Koululiikunnan kehittäjä Juha.virtanen@liiku.fi 0440-595204 LIIKUNTA ON ENEMMÄN KUIN

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

Liikkumiseen innostava ympäristö. Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto (feat. Antti Blom)

Liikkumiseen innostava ympäristö. Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto (feat. Antti Blom) Liikkumiseen innostava ympäristö Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto (feat. Antti Blom) 1 Osa koulupihoista huonossa kunnossa Valo ry:n seurantaselvitys 2015: 1/3 = 600-700

Lisätiedot

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu OHJELMISSA YHTENEVÄT TAVOITTEET Lisää liikettä ja vähemmän istumista Toimintakulttuurin

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Muutoksia Liikkuvissa kouluissa aktiivisempi toimintakulttuuri tutkimuksen ja käytännön valossa. Janne Kulmala

Muutoksia Liikkuvissa kouluissa aktiivisempi toimintakulttuuri tutkimuksen ja käytännön valossa. Janne Kulmala Muutoksia Liikkuvissa kouluissa aktiivisempi toimintakulttuuri tutkimuksen ja käytännön valossa Janne Kulmala Alkuveryttely 2010 45 2016 1763 70% >80% Tyypillinen suomalaisen koululaisen tunti 47%

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella?

Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella? Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella? Opetuksen ja koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma -seminaari Paasitorni 14.2.2013 Ylijohtaja Petri Pohjonen Opetushallitus 18-22 vuotiaat

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Tupakka ja terveys -päivä 3.1.19 1 Päivittäin tupakoivien osuudet () yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa 00 1 Tytöt Pojat Yläkoulu

Lisätiedot

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä.

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä. Siilinjärvi Hankkeessa mukana alakoulu Siilinlahti ja yläkoulu Ahmo Haasteena kehittää kahden ison koulun (n. 1200 oppilasta) liikunnallista toimintakulttuuria ja yhteistyötä Liikuntamyönteisen kasvun

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta?

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Kuinka moni teistä on jo liikunnallisen toimintakulttuurin matkalla? Kuinka moni miettii tai suunnittelee liikunnallisen toimintakulttuurin matkalle lähtöä? Faktat

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikkuva koulu hanke Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikunnan ja liikkumattomuuden merkitykset laajasti esillä myös mediassa

Lisätiedot

Liikkumisen innostava oppimisympäristö. Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Liikkumisen innostava oppimisympäristö. Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Liikkumisen innostava oppimisympäristö Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kristian Åbacka Etelä-Suomen aluehallintovirasto 10.3.2016 1 https://www.youtube.com/watch?v=bmolzrqt

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma 2011-2014 Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Yhteensä 16 milj. Ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

Yhteistyöstä voimaa aktiivisen koulupäivän edistämiseen

Yhteistyöstä voimaa aktiivisen koulupäivän edistämiseen Yhteistyöstä voimaa aktiivisen koulupäivän edistämiseen Jo tuttua Liikkuvasta koulusta ja järjestöyhteistyöstä Liikkuvan koulun tavoitteet Järjestöjen tavoitteet Perusteet oppilaiden aktiivisuuden edistämiselle

Lisätiedot

Kouluikäisten liikunta ja liikkumattomuus Liikkuva koulu ohjelmassa

Kouluikäisten liikunta ja liikkumattomuus Liikkuva koulu ohjelmassa Kouluikäisten liikunta ja liikkumattomuus Liikkuva koulu ohjelmassa Tuija Tammelin tutkimusjohtaja, LIKES Kuntotestauspäivät Tampere 21.3.2013 Liikkuva koulu -ohjelma käynnistettiin hankkeena keväällä

Lisätiedot

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus, Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä

Lisätiedot

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min)

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min) 8.30 AAMUKAHVIT (SALI) 9.00 Johdatus päivän ohjelmaan Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry 9. Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen, pääsihteeri, Valtion liikuntaneuvosto

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikkuva koulu hanke Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Havaintoja ja uutisia ympäröivästä maailmasta Liikkumattomuus vie hyödyn

Lisätiedot

Natsaako kemiat ottaako joku kopin: kokemuksia koulusta ja opiskelusta

Natsaako kemiat ottaako joku kopin: kokemuksia koulusta ja opiskelusta HYVÄÄ LASTEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ, 20.11.2017 lapsenoikeudet.fi 2017 teemana YHDENVERTAISUUS LASTEN OIKEUDET EIVÄT TOTEUDU ITSESTÄÄN -Esa Iivonen MLL ja Kirsi Pollari LSKL Natsaako kemiat ottaako joku kopin:

Lisätiedot

Korjausavustukset vuosina

Korjausavustukset vuosina ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010

Lisätiedot

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA -LIIKUTTAVAN HYVÄ KOULU- www.liikkuvakoulu.fi JYRÄNGÖN KOULU 1,5 sarjainen alakoulu Oppilaita noin 200 Opettajia ja avustajia n. 15 henkilöä Koulussa panostettu koululiikunnan kehittämistoimintaan

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE

Lisätiedot

Pojat Tytöt Ei ilmoittanut sukupuolta

Pojat Tytöt Ei ilmoittanut sukupuolta Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vastaajamäärä ja aineiston perusopetuksen 4. 5. ja 8. 9. luokilla, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja. vuosikursseilla Kouluterveyskyselyn aineistossa 019. Perusopetuksen

Lisätiedot