Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaohjelman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaohjelman"

Transkriptio

1 TIEDOTE Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaohjelman Maakuntavaltuusto hyväksyi uuden maakuntaohjelman ja sen ympäristöselostuksen kokouksessaan 31. toukokuuta. Maakuntaohjelma toteuttaa Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategiaa, ja sen päätavoitteena on vahva aluetalous ja väestökehityksen kääntäminen muuttovoitoksi. Ohjelman keskeiset toimintalinjat ovat menestyvä yritystoiminta, uudistuneet ja erikoistuneet osaamisrakenteet, laadukkaat hyvinvointipalvelut sekä hyvä saavutettavuus ja vetovoima. Etelä-Savon vetovoimatekijät Saimaan, Venäjän ja pääkaupunkiseudun läheisyys sekä hyvä ympäristö ja sujuva arki ovat keskeisesti esillä. Maakuntaohjelman esittelypuheenvuorossa kehittämisjohtaja Riitta Koskinen korosti maakuntaohjelman roolia aluekehityksen ohjaamisessa. Maakuntaohjelma on keskeisin aluekehityksen työkalu. Siinä sovitaan mitä tehdään ja sillä viestitetään ja vaikutetaan maakunnan kehittämistahtoa myös Etelä-Savon ulkopuolelle, Koskinen sanoi. Lisäksi Koskinen korosti, että monissa asioissa esimerkiksi palvelurakenteiden kehittämisessä tai kaavoituksessa maakuntaohjelman toteuttamisvastuu on eteläsavolaisten käsissä. Ohjelma suuntaa aluekehitysrahoja Maakuntaohjelma sisältää Etelä-Savon kehittämistavoitteet ja -toimet sekä suunnitelman niiden rahoittamiseksi. Ohjelma ohjaa keskeisten valtion aluekehitysrahojen käyttöä Etelä-Savossa. Kasvuyritykset tärkeitä Yritysten kasvu on yksi keskeinen maakuntaohjelman tavoite. Ohjelman toimilla pyritään vahvistamaan muun muassa yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä sekä luomaan uutta yritystoimintaa. Ohjelma painottaa maakunnan vahvoja toimialoja kuten matkailua, metsä- ja puutuoteteollisuutta, metalli- ja teknologiateollisuutta sekä metsä- ja maatalouselinkeinoja. Yhteistyöllä tehoa koulutukseen Tehokas ja monipuolinen toisen asteen koulutuskokonaisuus, kilpailukykyinen korkeakoulutarjonta sekä vakiintuneet ja toimivat tutkimus- kehitys- ja

2 innovaatiorakenteet korostuvat maakuntaohjelmassa. Ohjelman mukaan tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiorakenteiden kilpailukyky on turvattava ja osaamisen voimavarat koottava maakunnan tärkeimmille toimialoille. Ammattikorkeakoulujen rooli nähdään keskeisenä ja yliopistojen pitkäjänteinen sitoutuminen Etelä-Savoon on tärkeää. Korkeakoulujen kilpailukykyä ja toisen asteen koulutuksen tuloksellisuutta pyritään kohentamaan uudistumisen, erikoistumisen, yhteistyön ja työnjaon kautta. Ennakoiva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tärkeää Ennakoiva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen korostuu maakuntaohjelmassa. Nuorten ja lapsiperheiden palvelut sekä työterveys- ja kouluterveydenhuolto ovat avainasemassa uudessa maakuntaohjelmassa. Lisäksi teknologian ja sähköisen asioinnin hyödyntäminen ikääntyvässä ja harvaan asutussa maakunnassa on tärkeää. Erityistä huomiota tulee kiinnittää palvelurakenteiden toimivuuteen ja kustannustehokkuuteen. Erinomainen asuin-, työ- ja vapaa-ajanalue Kilpailukykyinen työ-, asuin- ja vapaa-ajan ympäristö edellyttää toimivia ulkoisia ja sisäisiä liikenneyhteyksiä ja kattavia laajakaistayhteyksiä. Maakuntaohjelma korostaa, että Etelä-Savossa on oltava investointitarpeita vastaavat kaavalliset valmiudet ja tonttitarjonta. Lisäksi kaupunki- ja kuntakeskusten on uudistuttava. Uusi maakuntaohjelma pyrkii hyödyntämään sitä etulyöntiasemaa, jonka Etelä-Savon kaunis ja puhdas luonto sekä sijainti pääkaupunkiseudun ja Pietarin läheisyydessä tarjoavat. Tässä tarkoituksessa maakunta rakentaa Saimaan maakunta -brändiä ja tehostaa alueen markkinointia. Kokonaisbudjetti noin 750 miljoonaa Ohjelman kokonaisbudjetti on noin 750 miljoonaa euroa, joka koostuu yksityisestä rahasta, kuntarahasta, EU-rahasta ja valtion rahasta. Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh , kehittämisjohtaja Riitta Koskinen, puh ja maakuntasihteeri Jyrki Kuva, puh Toivakka: kuntatalous suurten haasteiden edessä Kuntatalous on suurten haasteiden edessä, totesi maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) avatessaan 31. toukokuuta Etelä-Savon maakuntavaltuuston kokouksen Joroisissa. Taantuma ja heikkenevä huoltosuhde heikentää verotulokehitystä ja Euroopan epävarma taloustilanne luo lisäpaineita. Esimerkiksi korkeat työttömyysluvut näkyvät verotulokehityksessä viiveellä. Myös Kreikasta alkanut julkisen talouden kriisi huolettaa. Kuluva vuosi tulee olemaan edellisvuotta vaikeampi, Toivakka huomauttaa.

3 Käyttömenojen hillitsemiseksi tulisikin löytää pikaisesti pysyviä ratkaisuja. Niitä eivät suinkaan ole palvelujen leikkaukset, vaan uudet tavat tuottaa palveluja yhdessä ja tehokkaammin. Erityisesti tehostamistarvetta ja mahdollisuutta on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistavoissa. Avauspuheessaan Toivakka toi esille myös Kainuun hallintomallin. Toivakka totesi, ettei maakuntamalli noussut merkittäväksi vaihtoehdoksi eduskunnassa eikä sen pohjalta tule tehdä suunnitelmia Etelä-Savossa. Toki kustannustehokkaita toimintatapoja voidaan mallista poimia, Toivakka sanoi. Tärkeintä Etelä-Savon kannalta on se, että kunnilla on jatkossa oikeus organisoida palvelunsa viisaalla ja joustavalla tavalla. Tällä Toivakka tarkoittaa sitä, että hallinnolliset muurit tai maakunnan rajat eivät saa olla esteenä järkevälle yhteistyölle. Palvelujen takia ei tule siirtää maakunnan rajoja eikä rajat ja hallinto saa estää toimivien palvelujen ja yhteistyön kehittämistä, Toivakka täsmentää. Toivakka toi esille myös saimaannorpan suojelun. Toivakan mielestä vapaaehtoiset suojelutoimet ovat edenneet hyvin. Meidän on nyt vakuutettava muu Suomi ja koko Eurooppa, että pystymme vapaaehtoisin sopimuksin ja toimin suojelemaan norppaa. Ainutlaatuinen luontomme on sellainen kilpailuvaltti, jota muualta ei löydy. Viialainen: muuttotappio puolittunut Maakuntajohtaja Matti Viialainen iloitsi siitä, että maakuntastrategia etenee suunnitelmien mukaisesti. Muuttotappio on puolittunut ja välitavoite on saavutettu täsmälleen, Viialainen sanoi. Vuoden 2009 tavoitteena oli vähentää Etelä-Savon muuttotappiota 494:sta 250:een. Lopullinen tavoite on muuttovoittoinen maakunta Tämä on hieno suoritus, Viialainen totesi. Viialainen myös korosti, että maakunnan tulevaisuuden ratkaisevat yritystoiminnan menestys ja investoinnit. Maakuntaohjelman sisällölliset painotukset korostuivat ryhmäpuheenvuoroissa Keskustan ryhmäpuheenvuorossa valtuutettu, kansanedustaja Jari Leppä Pertunmaalta korosti, että maakunnan menestys rakentuu yhteen hiileen puhaltamiselle. Meidän tulee tehdä erityistä työtä sen eteen, että olemme yhtenäisiä maakunnassa ja maakunnasta

4 ulospäin, Leppä sanoi. Leppä myös korosti, että väestökehityksessä huomio tulisi kiinnittää nuoriin. Edunvalvonta-asioissa Leppä listasi tärkeiksi asioiksi muun muassa Etelä-Savon liikenneasioiden etenemisen, laajakaista hankeen liittymiskustannusten kohtuullisuuden ja maakunnan palvelurakenteiden kehittämisen. Sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa Eino Törrönen Pieksämäeltä muistutti, että valtuuston kokouksessa on kyse menneen siunaamisesta. Tulevaisuudesta puhutaan eri yhteyksissä. Kokoomuksen Markku Häkkänen Mäntyharjusta totesi, että kuntien osalta on hyvä, että kuntien maksuosuudet ovat pysyneet kohtuullisina. Kunnat voivat jatkossakin odottaa hyvää edunvalvontaa. Maakuntaohjelmasta Häkkänen toi esille erityisesti hyvinvointipalvelut. Haasteena on, miten palvelut kyetään tuottamaan tulevaisuudessa, Häkkinen sanoi. Lisäksi Häkkäsen mielestä Etelä-Savoa tulisi painottaa Saimaan maakuntana erityisesti markkinoinnissa. Vihreiden valtuutettu Martta Kantele Pieksämäeltä korosti, että maakuntaohjelmasta löytyy paljon hyviä avauksia kuten kestävän matkailun suosiminen ja yritysten kannustaminen ekotehokkaampaan tuotantoon. Kantele toivoi, että tulevaisuudessa Etelä-Savo voisi profiloitua ekomaakuntana. Kanteleen mielestä maakunnan pitäisi panostaa luomutuotantoon, ympäristöteknologiaan, ympäristöön liittyvän koulutuksen aseman vahvistamiseen ja ekologisempaan metsänhoitoon. Kristillisdemokraattien Teuvo V. Riikonen Savonlinnasta peräänkuulutti, että puoluerajat eivät saa olla este järkevälle yhteistyölle. Osaamista löytyy joka puolueesta mitä voitaisiin paremmin hyödyntää. Riikosen mielestä maakuntaohjelma on erityisen hyvin tehty, koska se korostaa strategista ajattelua. Perussuomalaisten Erkki Rakkolainen Savonlinnasta kritisoi kuntien palvelutuotannon siirtämistä yksityiselle puolelle. Rakkolainen mielestä yksityistäminen kasvattaa pörssiyhtiöiden voittoa ja heikentää seniorien asemaa. Lisäksi Rakkolainen korosti kalatalouden ja erityisesti kuhan taloudellisia mahdollisuuksia järviselle maakunnalle. Vasemmistoliiton Juha Bilund Savonlinnasta kantoi huolta siitä, että maakunnasta poismuuttavat ovat nuoria korkeakoulutettuja ihmisistä. Tämä vie osaamista maakunnasta, Bilund sanoi. Bilund oli huolissaan myös palvelujen turvaamisesta. Tulevaisuudessa kuntien terveydenhuoltokustannukset kasvavat, verotulot pienenevät ja palvelujen tarve kasvaa. Valtuusto hyväksyi vuoden 2009 tilinpäätöksen Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2009 tilinpäätöksen esityslistan liitteiden mukaisena. Lisäksi valtuusto päätti siirtää ,15 ylijäämän taseen omaan pääomaan. Samalla valtuusto myönsi vastuuvapauden tilikaudelta maakuntaliiton hallintoa ja taloutta hoitaneille maakuntahallitukselle ja maakuntajohtajalle.

5 Maakuntavaltuusto merkitsi tietoonsa tulleeksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja uudistetun perussopimuksen Maakuntavaltuusto merkitsi maakuntaliiton toimintaa koskevan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tietoonsa tulleeksi. Lisäksi maakuntavaltuusto merkitsi maakuntaliiton uudistetun perussopimuksen ja maakuntien yhteistoiminnan organisointia koskevan sopimuksen tietoonsa tulleeksi. Maakuntaliiton uudessa perussopimuksessa Etelä-Savo muodostaa yhteistoiminta-alueen Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan kanssa. Valtuustossa 72 jäsentä Etelä-Savon maakuntavaltuustossa on 72 jäsentä, vähintään yksi jokaisesta eteläsavolaisesta kunnasta. Valtuutetut ovat omien kuntiensa valtuustojen jäseniä. Puhetta valtuustossa johtaa mikkeliläinen kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.). Ensimmäinen varapuheenjohtaja on toimitusjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.) Savonlinnasta ja toinen veturinkuljettaja Eino Törrönen (sd) Pieksämäeltä. Valtuuston poliittinen koostumus määräytyy edellisten kunnallisvaalien perusteella (keskusta 25 paikkaa, sosiaalidemokraatit 21, kokoomus 14, vihreät 4, kristillisdemokraatit 3, perussuomalaiset 3 ja vasemmistoliitto 2). Valtuutettujen nimet selviävät maakunnan verkkosivuilta ( linkit Maakuntaliitto, Päätöksenteko, Maakuntavaltuusto, Jäsenet). Maakuntavaltuusto on maakuntaliiton ylin päättävä toimielin, joka hyväksyy muun muassa maakuntastrategian, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan. Se kokoontuu Etelä-Savossa yleensä kaksi kertaa vuodessa. Valtuuston esityslista liitteineen on luettavissa osoitteessa (linkit Maakuntaliitto, Päätöksenteko, Maakuntavaltuusto, Maakuntavaltuuston kokousten esityslistat ja pöytäkirjat). Lisätietoja antavat maakuntavaltuuston puheenjohtajat Lenita Toivakka (kok.), puh , Jarkko Wuorinen (kesk.), puh , ja Eino Törrönen, puh , sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh , ja hallintojohtaja Riitta Paananen, puh Valtuuston kokousasiat menivät läpi esityslistan mukaisina eräitä pienehköjä täsmennyksiä lukuun ottamatta.

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA TIEDOTE 26.4.2010 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA Muuttovoitto ja vahva aluetalous ovat Etelä-Savon uuden maakuntaohjelman tavoitteena. Maakuntahallitus

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTO HYVÄKSYI MAAKUNTAOHJELMAN

MAAKUNTAVALTUUSTO HYVÄKSYI MAAKUNTAOHJELMAN JOUSI ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO Hallituskatu 3 A Puhelin 015 321 130 kirjaamo@esavo.fi 50 100 Mikkeli Faksi 015 321 1359 www.esavo.fi Kesäkuu 2010 SISÄLLYS MAAKUNTAVALTUUSTO HYVÄKSYI MAAKUNTAOHJELMAN

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ

ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTE 25.10.2010 ETELÄ-SAVO VALITTAA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MAAKUNTAKAAVAPÄÄTÖKSESTÄ Etelä-Savon maakuntaliitto valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ympäristöministeriön maakuntakaavapäätöksestä. Asiasta

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Saimaan maakunta. I Meidän maakuntamme II Meidän tulevaisuutemme III Meidän suunnitelmamme

Saimaan maakunta. I Meidän maakuntamme II Meidän tulevaisuutemme III Meidän suunnitelmamme Etelä-Savo Saimaan maakunta I Meidän maakuntamme II Meidän tulevaisuutemme III Meidän suunnitelmamme I Meidän n maakuntamme Järvi-Suomen sydämessä Ainutlaatuinen Saimaa, Suomen suurin sisävesistö. 300

Lisätiedot

Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA

Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA TIEDOTE 20.9.2010 Maakunta neuvottelee 27. syyskuuta OPETTAJAKOULUTUKSEN SÄILYTTÄVÄ SAVONLINNASSA Etelä-Savon maakuntaliitto ja Savonlinnan kaupunki neuvottelevat 27. syyskuuta Savonlinnassa Itä-Suomen

Lisätiedot

2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA

2011 2014 MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA JOUSI ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO Hallituskatu 3 A Puhelin 015 321 130 kirjaamo@esavo.fi 50 100 Mikkeli Faksi 015 321 1359 www.esavo.fi Huhtikuu 2010 SISÄLLYS MUUTTOVOITTO JA VAHVA TALOUS TAVOITTEENA...

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS PALASI LAUSUNTOKIERROKSELTA

MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS PALASI LAUSUNTOKIERROKSELTA JOUSI ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO Hallituskatu 3 A Puhelin 015 321 130 kirjaamo@esavo.fi 50 100 Mikkeli Faksi 015 321 1359 www.esavo.fi Maaliskuu 2010 SISÄLLYS MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS PALASI LAUSUNTOKIERROKSELTA...1

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Tutkimusosio Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tärkein ( % valtuutetuista pitää erittäin tai melko tärkeänä)

Lisätiedot

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta 1.10.2014 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten maakunta Missä ollaan tilastoja Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun TIEDOTE 23.4.2012 Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun Etelä-Savon maakuntahallitus päätti maanantaina 23. huhtikuuta palauttaa viraston

Lisätiedot

Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010

Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010 Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010 Taustaksi Saimaan alueen maakunnat haluavat osallistua ja vaikuttaa saimaannorpan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala. Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki

Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala. Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki Uusi toimiala Entisen kaupunginkanslian kehittämispalvelut + Tapahtumakoordinaattori + Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen + Työllisyyspalvelu

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntavaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 Etelä-Savon maakuntaliitto 1. TARKASTUSLAUTAKUNTA Maakuntavaltuuston toimikaudeksi 2013 2016 valitsemaan tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö Kymenlaakso pohjoisella kasvukäytävällä Eduskunta 7.11.2013 Kaakkois Suomen markkina alueet ja niiden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymän perussopimus

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymän perussopimus Kumoaa 1.1.2005 voimaan tulleen perussopimuksen. Voimaantulo 1.6.2010. I Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymä, josta voidaan

Lisätiedot

Logistiikka-hyvä toimintaympäristö-aluekehitys

Logistiikka-hyvä toimintaympäristö-aluekehitys Logistiikka-hyvä toimintaympäristö-aluekehitys Viitostie ry:n seminaari 17.5.2013 Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntastrategia ja ohjelma Aluekehittäjän näkökulma

Lisätiedot

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 09.12.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Maakuntahallituksen kokous 9.12.2013 Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus

Maakuntahallituksen kokous 9.12.2013 Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus Maakuntahallituksen kokous Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus Pentti Malinen, maakuntajohtaja Kainuun aluetalous suhdannekatsaus Kainuun liitto 2 1 Kainuun liitto 3 Kainuun liitto 4 2 Kainuun liitto 5

Lisätiedot

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 06.06.2018 kello 15:00 19:00 Kokouspaikka Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki Muistio 4/2018 1. Kokouksen avaus... 3 2. Edellisen muistion

Lisätiedot

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE

Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE TIEDOTE 24.11.2011 Maakuntahallitus koolla Mikkelissä KUNTAUUDISTUKSESTA TAUSTATIETOA VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Maakuntaliitto on aluekehitysviranomaisena koonnut faktatietoa Etelä-Savon kuntarakenteesta

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakunnan turvallisuus Kuopio 28.10.2016 Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Suomi maailman turvallisin maa World Economic Forum arvioi Suomen maailman turvallisimmaksi maaksi Onko Etelä-Savo Suomen turvallisin

Lisätiedot

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Historia ravitsee kehitystä Tervanviennin kultakaudella Kuhmo tuotti kuudenneksen koko Suomen tervasta metsää pysyvästi 406 000 ha, puuvaranto yli 30 milj m3 Globalisaatio

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen

Lisätiedot

Kilpailukykyä ja vetovoimaa. Mikko Helander Kesko Oyj, pääjohtaja

Kilpailukykyä ja vetovoimaa. Mikko Helander Kesko Oyj, pääjohtaja Kilpailukykyä ja vetovoimaa Mikko Helander Kesko Oyj, pääjohtaja Mikko Helander Syntynyt Kuopiossa 2.6.1960 Ylioppilaaksi Minna Canthin yhteiskoulusta 1979 Jalkapalloilua KuPS:ssa ja Etelä-Kuopion Ilveksessä

Lisätiedot

() klo 7.30 Aamukahvi

() klo 7.30 Aamukahvi Paikka Pohjois-Karjalan Aikuisopisto, auditorio, Kaislakatu 3, Joensuu Aika 6.6.216 klo 1: Maakuntavaltuusto Plelisjoen linna Siltakalu 2 1 81 Joensuu Aho/MT Ravintola Kaisla 11.3 Lounas Auditorio 1. Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen Asko Peltola Valmistelujohtaja 17.4.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? - Suomessa kunnalla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kunnan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TILANNE HUOLESTUTTAA

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TILANNE HUOLESTUTTAA Marraskuu 2012 SISÄLLYS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TILANNE HUOLESTUTTAA... 1 MAAKUNTAVALTUUSTO HYVÄKSYI TARKISTETUN STRATEGIAN... 4 VÄHITTÄISKAUPPA JA TUULIVOIMA TARVITSEVAT MAAKUNTAKAAVAA... 5 VALTUUSTO

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta Yhdessä uuteen. Millainen on uusi mme? vaaliopas Kuinka uudistusta on Etelä-Savossa tehty? Maakunta- ja sote-uudistuksen esivalmisteluvaihe alkoi Etelä-Savossa syksyllä 2016. Valmistelua tehdään maakunnan

Lisätiedot

Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen

Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakunta 165.865 asukasta 21.600 km 2 7,7 asukasta/km 2 14 kuntaa 300 km EU:n ulkorajaa maakuntakeskus

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle Sijoita SeAMKiin PARAS korkeakoulu opiskelijalle Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen ja yhteisöllinen ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on olla paras korkeakoulu opiskelijalle (Visio 2020).

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Lapin liiton työvaliokunta 18.09.2017 AIKA 18.09.2017 klo 08:00-09:30 PAIKKA Lapin liiton toimisto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

KUNTALIITON JA MAAKUNTALIITON AJANKOHTAISTILAISUUS. Etelä-Savon maakuntaliitto ja Suomen Kuntaliitto Pieksämäki. Muuttumaton kuntakenttä?

KUNTALIITON JA MAAKUNTALIITON AJANKOHTAISTILAISUUS. Etelä-Savon maakuntaliitto ja Suomen Kuntaliitto Pieksämäki. Muuttumaton kuntakenttä? KUNTALIITON JA MAAKUNTALIITON AJANKOHTAISTILAISUUS Etelä-Savon maakuntaliitto ja Suomen Kuntaliitto 11.5.2016 - Pieksämäki Muuttumaton kuntakenttä? Vuodesta 2014 - Vuoteen 2015 Tiukka TA15 kädessä -700.000

Lisätiedot

Ylä-Savon kulttuuriseminaari Kulttuuria tehhään yhessä. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Ylä-Savon kulttuuriseminaari Kulttuuria tehhään yhessä. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Ylä-Savon kulttuuriseminaari 12.03.2015 Kulttuuria tehhään yhessä Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Pohjois-Savon liiton organisaatio Maakuntaliitto on kuntayhtymä. Jäseniä ovat kaikki maakunnan kunnat.

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia TUTKIMUSOSIO 1 Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia -0 -kertaisesti mielellään mukaan lähteviä ehdokasmäärään nähden Maakuntavaaliehdokkaiksi voisi pyydettäessä olla lähdössä

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 5/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 5/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 5/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 10.55 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen...

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA.

JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET Joutsan kunta toimii aktiivisesti ja tulevaisuushakuisesti sekä etsii uusia toimintatapoja kunnan

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

maakuntakartalla kuntatalouden

maakuntakartalla kuntatalouden Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä seminaari Eduskunta 7.11.2013 Kymenlaakson asemointi maakuntakartalla kuntatalouden tila ja kehitysmahdollisuudet Timo Kietäväinen Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008

EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008 EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008 Rovaniemi paisuu, muu Lappi tyhjenee Yle Lapin Radio 20.11.2008 Lapin väkiluku pienenee

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Arvioinnin tarkoitus. Arvioinnin periaatteet. Arvioinnin tavoitteet ja painopiste

Arvioinnin tarkoitus. Arvioinnin periaatteet. Arvioinnin tavoitteet ja painopiste TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA 2018 Taustaa Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelmasta säädetään kuntalain 121.4 :ssä. Tarkastuslautakunnan toiminta edellyttää suunnitelmallisuutta ja vastuullisuutta,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ / /2013

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ / /2013 POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 67/00.02.02/2013 Tarkastuslautakunta Aika 19.5.2016 klo 9.00-11.10 Paikka Maakuntatalo, neuvotteluhuone Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Jäsenet ( x ) Pulkkinen Veli

Lisätiedot

vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia

vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia 2017 2025 Valtuuston hyväksymä xx.xx.2017 Lohja vuonna 2017 Ihmisiä asukkaita 47 149 maahanmuuttajia 3,1 % alle 18-vuotiaita 21 %, yli 75-vuotiaita 9 % työllisiä 19 979

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund MAAKUNTAINFO Etelä-Pohjanmaa Merja Enlund Sisällysluettelo Dia 3 ja 4: Yleistä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Dia 5 ja 6: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 7-12: Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja Dia 13: Väestön

Lisätiedot

Yhtymäkokous Kokouskutsu ja esityslista

Yhtymäkokous Kokouskutsu ja esityslista Yhtymäkokous 25.9.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (7) 11.9.2019 2/2019 YHTYMÄKOKOUS Aika 25.9.2019 klo 14.00 Paikka Lisätiedot ISLABin hallinnon kokoustila. KYS päärakennus, C-rappu (näytteenoton

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 20.5.2011 klo 9.00 10.00 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 30.5.2016 klo 12.00 15.02 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ALUEIDEN KEHITTÄMISLAKI Maakuntasuunnitelma Valtakunnalliset alueidenkehittämisen tavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5 PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 08.12.2017, klo 09:05-11:20 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, 4 krs, 00240 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot