Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Jyväskylä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Jyväskylä"

Transkriptio

1 Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Jyväskylä

2 Esityksen sisältö 1. Varhaisperkauksen tarpeellisuuteen vaikuttavista tekijöistä yleisesti 2. Varhaisperkauksen vaikutukset ja kannattavuus käytännössä paikallisissa olosuhteissa 3. Varhaisperkauksen tarve ja sen ennakointi

3 Metsikön varhaishoito Ensimmäiset 10 vuotta ovat kriittistä aikaa onnistuneen metsänuudistamisen kannalta Uudistamisen jälkeen metsikkö kasvaa nopeasti ja usein runsain määrin pintakasvillisuutta, jonka kilpailua voi olla syytä vähentää muutaman ensimmäisen vuoden aikana viljelystä Kun viljelytaimet ovat selvinneet heinästä, lehtipuut kasvavat usein runsaslukuisina viljelypuista ohi, jolloin 5-10-vuotiaissa metsiköissä tarvitaan varhaisperkaus

4 Varhaisperkaus Varhaisperkauksella luodaan kasvutilaa tuotantopuustolle poistamalla kilpailevaa puustoa erityisesti kasvatettavien puiden lähettyviltä (< 1m) Taimikot tulee varhaisperata noin metrin mittaisina Metsikön ikä 4-10 vuotta

5

6 Kilpailevan kasvillisuuden torjunnan vaikutus Jo vähäinen kilpailu vaikuttaa voimakkaasti havupuiden kasvuun, mutta ne sinnittelevät kohtuullisen kovassakin kilpailussa. Puuston kasvu Kilpailun voimakkuus

7

8 Kilpailevan kasvillisuuden torjunnan vaikutus - Valkokuusen pituuden ja läpimitan kehitys eri asteisilla kilpailevan kasvillisuuden voimakkuuksilla 0 = Kilpailusta täysin vapaa 50 = Puolitettu kilpailu 100 = Täysi kilpailu (ei torjuntaa) Aika käsittelyn aloittamisesta, v (Jobidon, 2000)

9 Varhaisperkauksen vaikutus Menetettyä kasvua ei enää saa takaisin, mutta viivästynytkin perkaus voi elvyttää kasvun Usein kilpailutilanteen tasaantuessa (esim. seuraava toimenpide), vapautetun metsikön kasvu palautuu vapaana kasvaneen tasolle. On kuitenkin tutkimuksia, joissa väliaikaisesti heikommista kasvuolosuhteista kärsineen metsikön kasvu on jäänyt pysyvästi loivemmalle kasvukäyrälle. Taimikonhoidolla optimaalisena pidetty kasvu Ajan myötä kilpailusta elpyvä kasvu Pysyvästi heikentynyt kasvu

10 Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon kustannukset ovat noin puolet viljelyyn perustuvan uudistamisketjun kustannuksista Varhaisperkaus /ha Taimikonhoito /ha Nuoren metsän kunnostus /ha Kustannukset riippuvat lähinnä poistettavan puuston läpimitasta ja tiheydestä Lehtipuuston järeytyminen nostaa taimikonhoidon kustannuksia taimikon iän kasvaessa

11 Kasvupaikkatietoihin ja ikään perustuva ennuste kuusikon perkausajanmenekistä Työpäivää/ha 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 OMT MT VT Metsikön ikä, vuotta

12 5-v kuusikko Perkausajanmenekki 1 työpäivä / hehtaari

13 10-v kuusikko Perkausajanmenekki 1,5 työpäivää / hehtaari

14 15-v kuusikko Perkausajanmenekki 2 työpäivää / hehtaari

15 Taimikonhoidon ajoituksen kustannusvaikutukset Aikaisessa perkauksessa on pelkona, että taimikonhoito täytyy toistaa vesomisen takia, jolloin varhaisperkaus voi tuntua turhalta investoinnilta On kuitenkin huomioitava, että perkauskustannukset nousevat joka tapauksessa, vaikka varhaisperkausta ei tehdä! Varhaisperkaus luo paremmat kasvuedellytkset tuotantopuustolle, jolloin lopullinen taimikonhoito voidaan toteuttaa periaatteessa aikaisemmin ja edullisemmin

16 Vesomisen minimointi Perkaus kesällä, puiden ollessa kunnolla lehdessä Lehtipuusto menettää paljon ravinteita ja vesominen heikkenee Toisaalta perkaus lehdettömään aikaan on nopeampaa Kitkentään perustuva koneellinen taimikonhoito Poistaa suuren osan vesovista juurista ja kannoista Kemiallinen torjunta Ehkäisee vesomista tehokkaasti Ei sovellu laajamittaiseen käyttöön (rajoitukset, julkinen mielipide) Biologinen vesakontorjunta perkauksen yhteydessä? Mahdollisimman varhainen perkaus Pienemmät kannot vesovat heikommin Tiheään toistuva perkaus ehkäisee vesomista Etenkin toteutettuna kahdesti saman kesän aikana (kallista)

17 Varhaisperkauksen vaikutukset ja kannattavuus käytännössä paikallisissa olosuhteissa

18 Varhaisperkauksen vaikutus kuusen läpimitan kasvuun Tyviläpimitan kasvu, mm % Karttula 8 v (2,4) + 27 % Jäppilä 9v (2) + 32 % Kangasniemi 9 v (2,3) Perkaamaton Perattu Suluissa tarkastelujakso ja perkauskäsittelystä kulunut aika kasvukausina

19 Varhaisperkauksen vaikutus Kuusen pituuskasvuun varhaisperkaus ei lyhyellä ajalla vielä vaikuttanut. Sen sijaan pituus-läpimittasuhde, joka kuvaa hyvin puun kilpailutilannetta, kehittyi perkauksesta suotuisasti. Perkauksen kasvua lisäävän vaikutuksen oletetaan säilyvän ainakin seuraavaan toimenpiteeseen saakka

20 Perattujen ja perkaamattomien kuusentaimikoiden kehitys (MT) 10 Kuusien keskipituus Ei perattu Perattu Lin. (Ei perattu) Lin. (Perattu) Taimikon ikä Huotari 2011

21 Varhaisperkauksen vaikutus lehtipuustoon Lehtipuita / ha Karttula 8 v (2,5) Varhaisperkaus laski lehtipuuston tiheyttä keskimäärin 18 % Jäppilä 9v (2) Kangasniemi 9 v (2,3) Perkaamatta Perattu

22 Varhaisperkauksen vaikutus lehtipuustoon Tyviläpimitta,mm Perattujen lehtipuiden (vesojen) tyviläpimitta oli keskimäärin 43 % perkaamattomia pienempi Karttula 8 v (2,5) Jäppilä 9v (2) Kangasniemi 9 v (2,3) Perkaamatta Perattu

23 Havainnollistava kuva työajanmenekin kehityksestä 3,5 3 Työpäivää/ha 2,5 2 1,5 1 0,5 Perkaamaton Varhaisperattu Metsikön ikä, vuotta

24 Varhaisperkauksen kannattavuus verrattuna vain yhden taimikonhoitokerran uudistamisketjuun Ero nettonykyarvossa, /ha % 1 % 2 % 3 % 4 % 5 % 6 % -200 Varhaisperkauksen kannattavuus perkaamattomaan kasvatusvaihtoehtoon verrattuna Aukkoisuus perkaamattomassa 20 %, täydennetty lehtipuustolla Aukkoisuus perkaamattomassa 10 %, täydennetty lehtipuustolla Perkaamattomuus ei aiheuta aukkoisuutta Korkokanta

25 Vertailtavien metsiköiden arvot tuottoodotuksen näkökulmasta (korkokanta 1-4 %) Pelkkä TH Oletettu arvo 6-vuotiaana 1000 / ha Kannattava investointi nostaa metsikön arvoa enemmän kuin investoinnin verran Varhaisperkaus ja TH Oletettu arvo 6-vuotiaana perkaamattomana 1000 /ha + Varhaisperkausinvestointi 300 /ha + Ero nettonykyarvossa 100 / ha Arvo 6-vuotiaana heti varhaisperkauksen jälkeen 1400 /ha

26 Johtopäätökset Jos lehtipuuston kilpailu on voimakasta, on kahden taimikonhoitokerran taktiikka usein kannattavampi kuin yhden Ainakaan useammasta taimikonhoidosta ei aiheudu suurempia tappioita, joten se on kannattavuudeltaan turvallinen vaihtoehto Myös kitkentä on tällöin vaihtoehto, sillä kitkennällä on mahdollista selvitä yhdellä varhaisella taimikonhoidolla

27 Kysymyksiä varhaisperkauksen vaikutuksista ja kannattavuudesta?

28 Varhaisperkauksen tarve ja sen ennakointi

29 Varhaishoidon tarve Tuloksia Pohjois-Savossa toteutetusta taimikoiden inventoinnista Inventoitu noin 200 istutustaimikkoa, joista selvitetty niiden varhaishoidollinen tila

30 Heinäntorjuntaa tarvitsevia taimia/ha Heinäntorjuntatarve istutuskuusikoissa Taimien kokonaismäärä 1300 / ha OMT MT Metsikön ikä, v

31 Lehtipuuston pohjapinta-ala 2,5 2,0 m2 /ha 1,5 1,0 0,5 0, Metsikön, ikä

32 Lehtipuuston pohjapinta-ala m^2/ha 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0,5,0 Ei muok Laikutus Äestys Mätästys Keskikarkea

33 Metsänhoitopalvelut/ Tulosesitykset Metla/Erkki xx/2011 Oksanen 33

34 Maanmuokkauksen vaikutus lehtipuuston kehitykseen vaihtelee kuitenkin jonkin verran maalajin mukaan Hieno heikosti vettäläpäisvä vettyvä maalaji vs. Paremmin vettäläpisevät karkeammat maalajit

35 Metsikkökohtainen varhaisperkaustarve 4-7-vuotiaissa kuusikoissa 100 Osuus metsiköistä, % Ei Vähäinen Voimakas Kiireellinen

36 Varhaisperkaukset istutuskuusikoissa Osuus metsiköistä perattu, % vuotiaiden kuusikoiden varhaisperkaukset Metsikön ikä

37 Varhaisperkauksen ennuste Metsäsuunnitelmatietoihin perustuvia luotettavia indikaattoreita perkaustarpeelle ei löytynyt Edes metsikön ikä ei toiminut hyvänä perkaustarpeen indikaattorina Suunnitelmatiedot kuvaavat hyvin varttuneemman puuston kehitystä, mutta taimikkovaiheessa metsikön/kuvion sisäinen vaihtelu on suurta

38 100 % Metsikön ikä ei juuri vaikuta puiden jakautumiseen eri varhaisperkaustarveluokkiin Yksittäisten puiden varhaisperkaustarvejakauma 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % Metsikön ikä, vuotta Kiireellinen Kohtalainen Vähäinen Ei

39 Perattavan puuston määrä vaihtelee metsikössä runsaasti Perkausajanmenekki, pv/ha <0,5 0,5 0,99 1 1,99 2 2, >4

40 Varhaisperkausajanmenekin vaihtelu taimikon sisällä 0,5 Korrelaatio naapuruusjärjestyksessä 0,4 r 0,3 0,2 0, k

41 Tehokkuutta perkaustarpeen ennustamiseen? Taimikkovaiheessa metsikön tila vaihtelee huomattavasti enemmän kuin varttuneissa metsikössä kasvupaikasta tarvitaan normaaleja metsäsuunnitelmatietoja tarkempia kasvua kuvaavia muuttujia Paikkatieto, pinnanmuodot, kosteus, kaukokartoitus, sadanta, lämpösumma, reunavaikutus, ravinteisuus, tarkemmat metsikön perustamistiedot

42 Johtopäätökset Kuusen taimikot näyttävät tarvitsevan varhaisperkauksen säännöllisesti jo reilusti alle 10-vuotiaina Kiireellisimpien kohteiden määrittely ei kuitenkaan onnistu metsäsuunnitelmatietoihin perustuen Taimikoita on varhaisperattu niukasti varhaisperkauksen tuotto vaikuttaa kuitenkin kohtuulliselta, joten perattujen kohteiden järkevä osuus voisi olla huomattavasti suurempi

43 Kiitos

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kuopio

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kuopio Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila 8.11.2011 Kuopio Esityksen sisältö 1. Varhaisperkauksen tarpeellisuuteen vaikuttavista tekijöistä yleisesti 2. Tutkimustuloksia: Varhaisperkauksen

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11.2011 Huittinen Esityksen sisältö 1. Taimikonhoidon merkitys kuusen uudistamisketjussa

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Kuusen taimikon varhaishoito Lähtökohtana on minimoida varhaishoidon tarve

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 2.12.2011 Seinäjoki Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon kustannukset

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.2011 Mikkeli Karri Uotila Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Juho Rantala Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Kilpailevan kasvillisuuden vaikutus Jo vähäinen kilpailu vaikuttaa

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa MMT Timo Saksa Oulu 25.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Taimikon varhaishoito pintakasvillisuuden torjunta Lähtökohtana minimoida

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa. Kajaani Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa. Kajaani Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Taimikon varhaishoito pintakasvillisuuden torjunta Lähtökohtana

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Juho Rantala Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Rovaniemi 27.10.2011 Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon kustannukset ovat

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa MMT Timo Saksa Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Taimikon varhaishoito pintakasvillisuuden torjunta Lähtökohtana oikean

Lisätiedot

Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun

Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun Karri Uotila Joensuu 29/11/2011 Uudistamisketju Maanmuokkaus Viljely Taimikonhoito Onnistunut viljelymetsikkö Tehokas uudistamisketju Kannattava

Lisätiedot

Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät

Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät 1.1.1 Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät Lehtipuiden kasvu ja vesominen Jari Miina, METLA Lehtipuita syntyy aina, - hakkuu/raivauskannot vesovat - haavan ja harmaalepän juurivesat - siemensyntyiset

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

Kustannustehokkaan taimikonhoidon konsepti - Taimikonharvennus 2011 kevät

Kustannustehokkaan taimikonhoidon konsepti - Taimikonharvennus 2011 kevät Metsätieteen päivät 17.11.215 Karri Uotila, LUKE - Taimikonharvennus 211 kevät 2 23.11.215 213 kevät 3 23.11.215 215 syksy 4 23.11.215 Kuusi, MT Ajanmenekki, pv/ha 6 4 2 4 8 12 16 2 Metsikön ikä, vuotta

Lisätiedot

Viljelyketjujen kustannustehokkuus

Viljelyketjujen kustannustehokkuus Viljelyketjujen kustannustehokkuus KARELIA AMMATTIKORKEAKOULU, Joensuu Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuus 22.11.2013 Karri Uotila, METLA Esitelmän sisältö Metsänviljelyn toimintakenttä

Lisätiedot

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema

Lisätiedot

KUSTANNUSTEHOKAS TAIMIKONHOITO kevät 2016

KUSTANNUSTEHOKAS TAIMIKONHOITO kevät 2016 KUSTANNUSTEHOKAS TAIMIKONHOITO kevät 2016 Toimintaa metsiin Pirkanmaalle tiedonvälityshanke Esitys perustuu Luken kevään 2016 seminaarisarjaan sekä kirjaan Taimikonhoito tavoitteet, menetelmät ja kustannukset

Lisätiedot

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. MMT Timo Saksa. Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011

Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. MMT Timo Saksa. Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja MMT Timo Saksa Rovaniemi 27.10.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta

Lisätiedot

Koneellinen taimikonhoito

Koneellinen taimikonhoito Koneellinen taimikonhoito Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa hoidetaan n. 150 000 hehtaaria taimikoita vuodessa. Taimikonhoidon koneellistamisaste on käytettävän konekannan perusteella

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky

Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Tuottava taimikko -seminaari Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa on käytössä muutamia koneellisen taimikonhoidon koneratkaisuja,

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Uudistamistuloksen varmistaminen

Uudistamistuloksen varmistaminen Uudistamistuloksen varmistaminen Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Taimikonhoidon ABC Havupuutaimikot Pintakasvillisuuden torjunta - ensimmäiset

Lisätiedot

Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Mikä on taimikonhoidon laadun taso? Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta

Lisätiedot

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Taimikonhoidon omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle -hankeen tavoitteena on: Lisätä metsänomistajien tietoisuutta omistamiensa metsien

Lisätiedot

Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa

Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Erikoistutkija Timo Saksa, Metla Metla Suonenjoki 45 vuotta metsäntutkimusta takana, mitä edessä? Suonenjoki 27.10.2014 Taimikoiden laatu VMI:n mukaan 53% 34%

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Taimikonhoito 19.12.2014 TAIMIKONHOITO. Karri Uotila, Timo Saksa & Jari Miina METLA. Termit ja menetelmät. Hoidon tarve ja vaikutus.

Taimikonhoito 19.12.2014 TAIMIKONHOITO. Karri Uotila, Timo Saksa & Jari Miina METLA. Termit ja menetelmät. Hoidon tarve ja vaikutus. Taimikonhoito Karri Uotila, Timo Saksa & Jari Miina METLA Termit ja menetelmät TAIMIKONHOITO Hoidon tarve ja vaikutus Kustannukset Suositukset 1 YLEISTÄ TAIMIKONHOIDOSTA Hakkuutulojen NA (3 %), /ha 35

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä

Lisätiedot

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa

Lisätiedot

Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen METSÄNHOIDON TYÖLAJIT maanmuokkaus luontainen uudistaminen, kylvö tai istutus taimikon varhaishoito

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu,

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, 29.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11. Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki

Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito Timo Saksa Metla Suonenjoki Lahti 3.10.2011 Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset

Lisätiedot

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikon varhaishoito: Heinäntorjunta Heinäntorjunta Tavoitteena turvata ja

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Ulkolaitaan: Naarva konekitkentä, Tehojätkä taimikonhoito tai MenSe taimikonharvennus

Ulkolaitaan: Naarva konekitkentä, Tehojätkä taimikonhoito tai MenSe taimikonharvennus JOHDANTO Oppaassa esitellään lyhyesti koneellista taimikonhoitoa, siinä nykyään käytettäviä laitteita sekä koneellisen taimikonhoidon käyttöönoton kannalta oleellisinta tietoa kohdevalinnasta ja toimintatavoista.

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu,

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu, Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu, 25.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Kasvu- ja tuotostutkimus. Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys. Luontaisten kasvutekijöiden vaikutukset. Männikköä karulla rämeellä

Kasvu- ja tuotostutkimus. Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys. Luontaisten kasvutekijöiden vaikutukset. Männikköä karulla rämeellä Kasvu- ja tuotostutkimus tutkittua tietoa puiden kasvusta ja metsien kehityksestä Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Jari Hynynen Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys Miten kasvuympäristö ja

Lisätiedot

Suometsien kasvatuksen kannattavuus

Suometsien kasvatuksen kannattavuus Suometsien kasvatuksen kannattavuus Esitelmän sisältö: Lyhyt aikajänne Sijoitetun pääoman tuotto kunnostusojituksessa Pitkä aikajänne Yhden kiertoajan nettotulojen nykyarvo Optimointi Uudistaminen turvemailla

Lisätiedot

RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö:

RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito - luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon - taimikonhoitokohteet, ajoitus ja menetelmät - harventamisen

Lisätiedot

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta

Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta

Lisätiedot

Taimikon varhaishoito ja taimikonhoito

Taimikon varhaishoito ja taimikonhoito Taimikon varhaishoito ja taimikonhoito Matti Kärkkäinen professori (emeritus), puuntuottaja Ähtäri 25.4.2017 klo 18 21 Sedu aikuiskoulutus Tuomarniementie 55, Ähtäri Kauhajoki 26.4.2017 klo 18 21 Kauhajoen

Lisätiedot

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä Poiminta- ja pienaukkohakkuut kaupunkimetsissä Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 19.12.2012 1 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsätalous, jatkuva kasvatus jne...) yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Lisätiedot

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti?

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Hannu Salminen & Anssi Ahtikoski Esityksen sisältö 1. Perusteet Metsänuudistaminen osana metsikön kasvatusketjua Kannattavuus 2. Laskentaharjoitus Kohteet

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun

Lisätiedot

Taimikon varhaishoito. Kemera-koulutus

Taimikon varhaishoito. Kemera-koulutus Taimikon varhaishoito Kemera-koulutus 1.6.2015 Uusi työlaji Taimikon varhaishoito Taimikon perkausta ja harvennusta, sekä verhopuuston poistoa ja harvennusta. Pienpuun kerääminen mahdollista, ei tosin

Lisätiedot

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin

Lisätiedot

hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011

hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsänuudistamisen sta se laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu 29.11.211 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 211 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus tkim ja kehittämisverkostoerkosto

Lisätiedot

15 Taimikonhoito ja harvennusbiomassan tuottaminen kuusen taimikossa

15 Taimikonhoito ja harvennusbiomassan tuottaminen kuusen taimikossa Bioenergiaa metsistä Tutkimus- ja kehittämisohjelman keskeiset tulokset Metlan työraportteja 289: 135 141 15 Taimikonhoito ja harvennusbiomassan tuottaminen kuusen taimikossa Pentti Niemistö Tiivistelmä

Lisätiedot

METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO. Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö

METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO. Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö Nuoren metsän kunnostus (NMK) hakelähteenä NMK:n on jouduttu, kun taimikonhoito on jäänyt tekemättä tai tehty puutteelisesti

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun

Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun MMT Timo Saksa Jyväskylä 21.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laatutyön peruselementit Jatkuva kehittäminen PDCA ympyrä Systeeminäkökulma

Lisätiedot

Moduuli 5. Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi

Moduuli 5. Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi Moduuli 5. Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi A) Tehokas metsän uudistaminen - uudistamisen ajankohta - uudistamisketjut - kannattavuusvertailut B) Varhaisperkaus ja taimikonhoito - toimenpiteiden

Lisätiedot

Antti Rantala. Männyn varhaisperkauksen tarve ja ajankohta. kivennäismailla

Antti Rantala. Männyn varhaisperkauksen tarve ja ajankohta. kivennäismailla Antti Rantala Männyn varhaisperkauksen tarve ja ajankohta kivennäismailla Opinnäytetyö Kevät 2010 Maa- ja metsätalouden yksikkö Metsä- ja puutalouden markkinoinnin koulutusohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin

Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27

Lisätiedot

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet

Lisätiedot

Moduuli 5. Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi

Moduuli 5. Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi Moduuli 5. Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi A) Tehokas metsän uudistaminen - uudistamisen ajankohta - uudistamisketjut - kannattavuusvertailut B) Varhaisperkaus ja taimikonhoito - toimenpiteiden

Lisätiedot

Korpien luontainen uudistaminen

Korpien luontainen uudistaminen Korpien luontainen uudistaminen Hannu Hökkä, Jaakko Repola & Markku Saarinen Kiitokset: Luken Rovaniemen ja Oulun APAL-tiimit, Metsähallitus Lapin metsätalouspäivät Rovaniemi, 2.2.2017 Sisältö Korpien

Lisätiedot

Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen

Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/211 Jari Miina, Timo Saksa ja Sauli Valkonen Männyn taimikoiden laatu tuoreen kankaan kasvupaikoilla e e m t Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen viljavuudeltaan

Lisätiedot

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Liiketaloudellisen kannattavuuden parantamisen mahdollisuudet metsien käsittelyssä. Memo-työryhmä 23.9.2010 Lauri Valsta

Liiketaloudellisen kannattavuuden parantamisen mahdollisuudet metsien käsittelyssä. Memo-työryhmä 23.9.2010 Lauri Valsta Liiketaloudellisen kannattavuuden parantamisen mahdollisuudet metsien käsittelyssä Memo-työryhmä 23.9.2010 Lauri Valsta 4.11.2010 1 Metsänomistaja ja liiketaloudellinen kannattavuus Metsänomistajan välineet

Lisätiedot

Onnistunut metsänuudistaminen

Onnistunut metsänuudistaminen Onnistunut metsänuudistaminen MMT Timo Saksa Mikkeli11.9.2012 Suonenjoen toimintayksikkö Siemenviljelmät / -metsiköt Kustannustehokkuus Teknologia / talous Käpy- ja siemenhuolto Taimikasvatus / -huolto

Lisätiedot

Metsätalouden erityispiirteistä ja kannattavuuden mittaamisesta, II ilta

Metsätalouden erityispiirteistä ja kannattavuuden mittaamisesta, II ilta Metsänomistajan talouskoulu/martti Linna 1 Metsätalouden erityispiirteistä ja kannattavuuden mittaamisesta, II ilta Ohjelma Viisi syytä osata korkolaskennan perusteet. Ajan merkitys metsätaloudessa. Esimerkkilaskelmia

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ

NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ Selvitettiin numeeristen ilmakuva-aineistojen hyödyntämismahdollisuuksia taimikon puustotunnusten ja perkaustarpeen määrittämisessä. Tuukka

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

METSÄNHOITOTÖIDEN KONEELLISTAMINEN - TUTKIMUSNÄKÖKULMA

METSÄNHOITOTÖIDEN KONEELLISTAMINEN - TUTKIMUSNÄKÖKULMA METSÄNHOITOTÖIDEN KONEELLISTAMINEN - TUTKIMUSNÄKÖKULMA Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema Metsänhoitotöiden

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013

Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013 Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet Ari Lemetti 25.9.2013 1 KEHITYSLUOKAT JA UUDISTAMINEN OSIO 3 kehitysluokkien merkitys metsänhoidossa, tuntomerkit ja keskeiset toimenpiteet kussakin kehitysluokassa

Lisätiedot

Ympäristötekijöiden vaikutus puun ja puukuitujen ominaisuuksiin

Ympäristötekijöiden vaikutus puun ja puukuitujen ominaisuuksiin Ympäristötekijöiden vaikutus puun ja puukuitujen ominaisuuksiin Tuula Jaakkola Harri Mäkinen Pekka Saranpää Nuorpuu- eli ydinpuu Kuusen nuorpuu < 10 lustoa Sydänpuu Pintapuu PUUN OMINAISUUKSIEN VAIHTELU

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

Taimikon kehityksen ja käsittelyiden simulointi

Taimikon kehityksen ja käsittelyiden simulointi Taimikon kehityksen ja käsittelyiden simulointi Projektiryhmä Tapio Räsänen, Simo Kaila, Mika Lehtonen ja Markus Strandström Rahoittajat A. Ahlström Osakeyhtiö, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus,

Lisätiedot

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely

Lisätiedot

KUUSEN TAIMIKOIDEN KONEELLISEN KITKENNÄN JÄLKEISEN KEHITYK- SEN SEURANTATUTKIMUS

KUUSEN TAIMIKOIDEN KONEELLISEN KITKENNÄN JÄLKEISEN KEHITYK- SEN SEURANTATUTKIMUS POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Piia Ivakko KUUSEN TAIMIKOIDEN KONEELLISEN KITKENNÄN JÄLKEISEN KEHITYK- SEN SEURANTATUTKIMUS Opinnäytetyö Maaliskuu 2012 OPINNÄYTETYÖ Maaliskuu

Lisätiedot

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 4 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Tilakauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus PYSTYKIVENAHO 422-406-8-37 RIMPIAHO 422-406-8-42 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus EEROLA 167-431-2-4 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista

Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Näkökulma Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan

Lisätiedot

Ecopulp Taimitassu. Taimitassu sisältää esilannoituksen, n.10 % lannoitetuhkaa sekä booria.

Ecopulp Taimitassu. Taimitassu sisältää esilannoituksen, n.10 % lannoitetuhkaa sekä booria. Ecopulp Taimitassu Ecopulp Taimitassu, suojaa tehokkaasti kaikentyyppisiä puuntaimia, pensaita sekä taimikkoja sen ensimmäisinä vuosina. Taimitassu säästää paljon vaivaa, aikaa sekä rahaa. Lisäksi se parantaa

Lisätiedot

TAIMIKONHOITO. Metsän kiertokulku 19.02.2013. Tero Ojarinta. Metsään Peruskurssilta opit oman metsän hoitoon 19.2.2013

TAIMIKONHOITO. Metsän kiertokulku 19.02.2013. Tero Ojarinta. Metsään Peruskurssilta opit oman metsän hoitoon 19.2.2013 TAIMIKONHOITO 19.02.2013 Tero Ojarinta Metsän kiertokulku Kuva: Tavoiteneuvontakansiot Taimikonhoito Metsäkeskus Keski-Suomi 1 Metsiköiden jakautuminen kehitysluokkiin 0,8 % Lähde: Metla, metsätilastollinen

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80100 Joensuu Tila: Ahola 1:6 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen kokonaispuusto...

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Mikkeli 5.6.2015 Etelä-Savon

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus JOKELA 422-432-7-57 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa

Lisätiedot