MITKÄ TEKIJÄT VAIKUTTAVAT TERAPIASUHTEEN KESKEYTTÄMISEEN AVOPÄIHDEHOIDOSSA?
|
|
- Tuomo Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PEKKA SAARNIO MITKÄ TEKIJÄT VAIKUTTAVAT TERAPIASUHTEEN KESKEYTTÄMISEEN AVOPÄIHDEHOIDOSSA? JOHDANTO Hoidon keskeyttäminen on yksi päihdehuollon suurista pulmista, niin meillä kuin muualla. Se on samalla myös osa päihderiippuvuuden dynamiikkaa, eikä siitä päästäne koskaan täydellisesti eroon. Hoidon jatkuvuuden parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden tueksi tarvitaan tietoa keskeyttämiseen vaikuttavista tekijöistä. Keskeyttämistä koskevaa tutkimusta ei liene tehty Suomessa, joskin eräissä hoitotutkimuksissa aihepiiriä on sivuttu, tosin niissäkin pelkästään laitoshoidon osalta (Holmberg 1995; Keso 1988; Koski-Jännes 1992; Saarnio & al. 1998). Muualla keskeyttämistä on tutkittu enemmän. Siihen vaikuttavat tekijät voidaan jakaa kahteen suureen ryhmään: 1. asiakkaaseen liittyvät tekijät (esim. ikä, sosiaalinen stabiliteetti, hoitohistoria ja muutosmotivaatio), 2. hoitoyksikköön ja terapeuttiin liittyvät tekijät (esim. odotusajan pituus, asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen, kiireettömyys ja terapeutin suhtautuminen asiakkaaseen) (Stark 1992). Asiakkaan ikä on todettu oleelliseksi tekijäksi: nuoret henkilöt keskeyttävät useammin kuin vanhemmat henkilöt (Epstein & al. 1994; Kravitz & al. 1999; Mammo & Weinbaum 1993; Wickizer & al. 1994). Sosiaalinen stabiliteetti, esimerkiksi parisuhteessa oleminen ja vähäiset kontaktit päihteiden käyttäjien alakulttuuriin, sen sijaan vähentää keskeyttämistä (Epstein & al. 1994; Mammo & Weinbaum 1993; Rabinowitz & Marjefsky 1998). Asiakkaaseen liittyviä keskeyttämistekijöitä on tutkittu enemmän kuin hoitoyksikköön ja ennen kaikkea terapeuttiin liittyviä tekijöitä (Stark 1992). Kiinnostus terapeutteja kohtaan on kuitenkin ollut lisääntymässä päihdeongelmien hoitotutkimuksessa. S. Vallen (1981) tutkimus oli ensimmäisiä, jossa osoitettiin terapeuttien interpersoonallisten ominaisuuksien yhteys asiakkaiden hoidon jälkeisiin retkahduksiin. Sittemmin terapeuttien vaikutus hoidon tuloksellisuuteen ja myös keskeyttämiseen on osoitettu muissakin tutkimuksissa (Najavits & al. 2000; Najavits & Weiss 1994). Tähän asti laajimmassa alkoholiongelmien hoitotutkimuksessa, Match-projektissa, havaittiin niin ikään terapeuttien välisiä tuloksellisuuseroja (Project..., 1998). L. Najavitsin, P. Crits-Christophin ja A. Dierbergerin (2000) katsauksen mukaan terapeuttien väliset tehokkuuserot ovat riippumattomia ammatillisesta koulutuksesta. Psykoterapiatutkimuksessa on havaittu työskentelysuhteen (working alliance) olevan keskeinen välittävä tekijä suhteessa tuloksellisuuteen (Horvath 2000; Martin & al. 2000). Työskentelysuhteen merkitystä on tutkittu myös päihdeongelmien hoidossa, ja tulokset ovat osoittaneet sillä olevan vaikutusta sekä hoidon jatkuvuuteen että tuloksellisuuteen (Connors & al. 1997). G. Patterson ja M. Forgatch (1985) tutkivat kokeellisesti, millaisia vaikutuksia psykoterapeutin toimintatavalla on asiakkaan yhteistyöhalukkuuteen. Konfrontoiva tyyli (teach and confront) tuotti yhteistyöhaluttomuutta, kun sen sijaan supportatiivinen tyyli (facilitate and support) lisäsi yhteistyöhalukkuutta. Terapeutin empaattinen ja hyväksyvä suhtautuminen asiakkaaseen on osoitettu myös päihdehoidossa yhdeksi onnistuneen työskentelysuhteen ja sitä kautta hoidon jatkuvuuden takeeksi (Nielsen & al. 2000). Jopa terapeutin puheen äänenpainossa ilmenevät seikat ovat osoittautuneet hoidon jatkuvuutta selittäviksi tekijöiksi (Milmoe & al. 1967). W. Miller, R. Benefield ja J. Tonigan (1993) puolestaan osoittivat kokeellisesti, että terapeutin toimintatapa vaikuttaa myös asiakkaan hoidon jälkeiseen juomiseen. Kahdesta koeryhmästä toisen terapeutit ohjattiin toimimaan konfron- 224
2 toivasti (directive-confrontational style) ja toiseen ryhmään kuuluvat terapeutit ohjattiin asiakaskeskeiseen työtyyliin (client-centered style). Jälkimmäisen ryhmän terapeutit työskentelivät motivoivan haastattelun periaatteiden mukaisesti (Miller & Rollnick 1991). Konfrontoiva tyyli synnytti paljon enemmän asiakkaan vastustusta kuin asiakaskeskeinen tyyli. Tekijät tiivistivät tulokset seuraavasti: mitä enemmän terapeutti konfrontoi, sitä enemmän asiakas joi vuoden kuluttua hoidon päättymisestä. Psykoterapiatutkijat ovat osoittaneet asiakkaan ja terapeutin yksimielisyyden terapiasuhteen tärkeistä tapahtumista olevan yhteydessä hyviin hoitotuloksiin (Kivlighan & Arthur 2000). Työskentelysuhteen alkuvaiheen merkityksestä on esitetty erilaisia näkemyksiä (Kokotovic & Tracey 1990). A. Kokotovicin ja T. Traceyn (1990) tutkimuksessa työskentelysuhteen alkuvaiheen ominaisuuksilla ei ollut yhteyttä hoidon jatkuvuuden kanssa. Terapeutin ja työskentelysuhteen ominaisuuksien vaikutusta päihdeongelmien hoidon keskeyttämiseen tai tuloksellisuuteen ei tiettävästi ole tutkittu Suomessa. P. Saarnio (2000) on tehnyt aihepiiristä katsauksen, ja P. Saarnio ja M. Mäntysaari (painossa) ovat kokeilleet terapeuttien arvioinnissa käytettäviä menetelmiä. METODI TUTKIMUSASETELMA JA TUTKIMUSHENKILÖT Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat terapiasuhteen keskeyttämiseen avopäihdehoidossa. Aineistoa kerättiin kolmelta alueelta: 1. asiakkaan taustatiedot ja päihteiden käyttöä koskevat tiedot, 2. terapeuttien interpersoonalliset ominaisuudet, 3. terapiasuhteen vuorovaikutusta koskevat tiedot. Tutkimushenkilöt (n = 66) olivat erään avopäihdehoitoyksikön uusia asiakkaita. Heitä koskeva aineisto kerättiin vuoden 1999 marraskuun ja vuoden 2000 syyskuun välisenä aikana. Tutkimukseen rekrytoitiin pelkästään uusia asiakkaita sen takia, ettei heillä ollut aikaisempia kokemuksia kyseisestä hoitoyksiköstä ja sen terapeuteista. Terapiasuhteissa ei siten ollut vanhoja painolasteja. Hoitoyksikön tilaston mukaan uusien asiakkaiden osuus vuoden 1999 asiakkaista oli 37 prosenttia. Asiakkaiden taustatiedot ovat taulukossa 1 ja Taulukko 1. Asiakkaiden (N = 66) taustatietoja m sd % Ikä (v) 42,1 9,9 Sukupuoli mies 56,1 nainen 43,9 Siviilisääty naimaton 9,1 avoliitto 15,2 avioliitto 39,4 eronnut 33,3 leski 3,0 Kotona olevien huollettavien lasten lukumäärä 0 51,5 1 16,7 2 19,7 3 7,6 4 4,5 Koulu- ja opiskeluvuosien yhteispituus 12,6 3,7 Ammatti työntekijä 50,0 alempi toimihenkilö 24,2 ylempi toimihenkilö 14,5 yrittäjä 11,3 Työtilanne täysipäivätyö 45,4 osa-aikatyö 7,6 lomautettu 1,5 työtön 28,8 eläkkeellä 9,1 opiskelija 7,6 Asuminen oma asunto 41,0 vuokra-asunto 51,5 jonkun muun luona 4,5 asuntola 1,5 asunnoton 1,5 Asunnon ja hoitoyksikön välinen etäisyys (km) 10,2 10,6 päihteiden käyttöä koskevat tiedot taulukossa 2. Vakituisessa parisuhteessa olevien, säännöllisesti työssä käyvien ja omassa tai vuokra-asunnossa asuvien asiakkaiden osuus oli selvästi suurempi kuin laitoskuntoutusasiakkailla (Saarnio & al. 1998). Myös naisten osuus oli suurempi kuin laitoskuntoutuksessa. Useimmat asiakkaat olivat käyttäneet pelkästään alkoholia; sekakäyttäjien osuus oli varsin vähäinen. Hoitoa edeltäneet ongelmakäyttökaudet olivat olleet lyhyehköjä, eikä useimmilla asiakkailla ollut ollut yhtä tiheitä kontakteja ongelmakäyttäjiin kuin laitoskuntoutusasiakkailla. 225
3 Taulukko 2. Asiakkaiden (N = 66) päihteiden käyttöä koskevia tietoja m sd % Käytetyt päihteet* alkoholi 95,5 lääkkeet 13,6 kannabis 6,1 amfetamiini 4,5 kokaiini 1,5 korvikkeet 1,5 Pääasiallinen päihde* alkoholi 95,4 amfetamiini 3,1 lääkkeet 1,5 Sekakäyttäjien osuus* 16,7 Hoitoa edeltäneen ongelmakäyttökauden pituus (vrk) , , , ,1 Päihteiden käyttötapa* päivittäin 43,1 kausittain 33,8 viikonloppuisin 23,1 Kontaktit päihteiden ongelmakäyttäjiin* 2,7 1,5 (1 = ei kontakteja, 5 = päivittäinen kontakti) Asiakkaan tavoite täysraittius 40,6 hallittu käyttö 59,4 Tähdellä merkityt muuttujat koskevat hoitoa edeltäneen vuoden tilannetta. Tutkimukseen osallistui neljä terapeuttia: kaksi miestä ja kaksi naista. Heidän ikänsä vaihteluväli oli vuotta. Lukuun ottamatta yhtä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta terapeutit olivat sosiaalihuoltajia. Kolme terapeuttia oli suorittanut erilaisia päihdehoidon menetelmäkursseja. Työkokemuksen pituus päihdetyössä oli 6 19 vuotta. Terapeuteista käytetään jatkossa seuraavia tunnuksia (sulkeissa asiakasmäärä): A (8), B (19), C (20), D (19). Hoitoyksikön toimintarutiinien vuoksi asiakkaita ei voitu sijoittaa satunnaistetusti eri ryhmiin. Suoritetuissa yksisuuntaisissa testauksissa terapeuttien asiakasryhmien välillä ei ilmennyt taustamuuttujissa tai päihteiden käyttöä koskevissa muuttujissa tilastollisesti merkitseviä eroja lukuun ottamatta asiakkaan lasten lukumäärää (p =.003). Tuo johtui siitä, että terapeutti A:n asiakkailla oli enemmän lapsia kuin muiden terapeuttien asiakkailla. MATERIAALIT JA PROSEDUURI Tutkimus käynnistettiin terapeuttien interpersoonallisten ominaisuuksien arvioinnilla lokakuussa Siinä käytettiin Vallen (1981) kehittämää menetelmää, jonka arviointikategoriat ovat peräisin R. Carkhuffilta ja B. Berensonilta (1977). Saarnio ja Mäntysaari (painossa) tekivät ennen käsillä olevan tutkimuksen käynnistämistä pilottitutkimuksen kokeilemalla Vallen (1981) arviointimenetelmää täkäläisissä olosuhteissa. Arviointimenettelyn lähtökohtana oli viisi päihdehoidon asiakkaan tai hänen omaisensa kertomusta, vinjettiä, joiden pohjalta terapeutit kirjoittivat siitä, miten he olisivat toimineet kyseisissä tilanteissa. Vastausaikaa ei rajattu. Vinjetit olivat suoria käännöksiä Vallen (1981) käyttämistä kertomuksista, ja ne on esitetty Saarnion ja Mäntysaaren (painossa) artikkelissa. Arvioitsijat olivat sosiaalityöntekijöitä (n = 10) ja sosiaalityön opiskelijoita (n = 10). Sosiaalityöntekijät olivat täydennyskoulutuksessa Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksessa. Heidän ikänsä keskiarvo oli 45 vuotta (minimi = 32, maksimi = 54). Kaikki olivat naisia. Sosiaalityön työkokemuksen pituuden keskiarvo oli 17 vuotta (minimi = 8, maksimi = 28). Opiskelijat osallistuivat sosiaalityön taitojen kurssille Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksessa. Heidän ikänsä keskiarvo oli 29 vuotta (minimi = 21, maksimi = 43). Opiskelijat olivat yhtä lukuun ottamatta naisia. Kahden eritasoisen sosiaalityön taitajaryhmän käyttöön päädyttiin sen takia, että Saarnion ja Mäntysaaren (painossa) pilottitutkimus, jossa käytettiin arvioitsijoina pelkästään opiskelijoita, herätti kysymyksen arvioitsijoiden sosiaalityön taitotason merkityksestä. On tosin korostettava, että arviointi ei kohdistu ammatilliseen osaamiseen vaan interpersoonallisiin ominaisuuksiin, ja siksi sosiaalityön taitotasolla ei liene siinä kovin suurta merkitystä. Arvioitsijoita pyydettiin ensiksi lukemaan huolellisesti terapeuttien kirjalliset tuotokset. Sen jälkeen heidän tuli tutustua Carkhuffin ja Berensonin (1977) kirjan otteeseen, jossa esitellään neljä arvioulottuvuutta, joita myös Valle (1981) käytti tutkimuksessaan: empatia, aitous, asiak- 226
4 kaan kunnioittaminen ja konkreettisuus. Koska terapeutteja oli neljä ja vinjettejä viisi, kirjallisia tuotoksia oli yhteensä kaksikymmentä, joita kutakin arvioitiin näissä neljässä eri suhteessa. Kunkin arvioitsijan piti siis tehdä yhteensä kahdeksankymmentä eri arviota. Arvioinnissa käytettiin 9-portaista numeroasteikkoa. Vastausaikaa ei rajattu. Tämän jälkeen käynnistettiin asiakasaineiston kerääminen. Asiakkaat täyttivät ensimmäisen terapiakäynnin jälkeen omissa oloissaan kyselylomakkeen, joka sisälsi taustatietoja ja päihteiden käyttöä koskevia kysymyksiä. Lisäksi lomakkeen lopussa pyydettiin arvioimaan juuri päättyneen tapaamisen vuorovaikutusta M. Ojasen (1994) kehittämällä asteikolla, joka vaihtelee välillä 0 (erittäin huono keskinäinen yhteys) ja 100 (erittäin hyvä keskinäinen yhteys). Tämän jälkeen asiakas sulki lomakkeen tutkijalle toimitettavaan kirjekuoreen. Terapeutti arvioi omalla tahollaan vuorovaikutusta samaa asteikkoa käyttäen. Aineiston keräämisen päätyttyä kunkin asiakkaan osalta selvitettiin osallistuminen viiteen ensimmäiseen terapiakäyntiin. Sen pohjalta muodostettiin viisi eri kategoriaa: 1. asiakas keskeytti heti ensimmäisen käynnin jälkeen, 2. keskeytti myöhemmin, 3. poissaoloja mutta hoito jatkui, 4. hoito jatkui säännöllisesti, 5. terapiasuhde päätettiin sovitusti. Asiakasaineiston pienen koon takia kategoriat 1 2 sekä 3 5 yhdistettiin, jolloin tutkimukselle saatiin kaksiluokkainen, hoidon jatkuvuutta kuvaava selitettävä muuttuja. Kuvio 1. Terapeuttien saamista arviopistemääristä muodostettujen summamuuttujien keskiarvot Kuvio 2. Terapeuttien saamista arviopistemääristä muodostettujen arvioulottuvuuskohtaisten summamuuttujien keskiarvot TULOKSET TERAPEUTTIEN ARVIOINTI Em = empaattisuus, Ai = aitous, Ku = asiakkaan kunnioittaminen, Ko = konkreettisuus Ensimmäinen tehtävä oli tarkistaa, oliko sosiaalityöntekijöiden ja opiskelijoiden tekemien arvioiden välillä eroja. Toistetut varianssianalyysit osoittivat, ettei arvioitsijaryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja yhdenkään arviointiulottuvuuden suhteen. Ryhmien tulokset yhdistettiin, ja arviointiulottuvuuskohtaisista pistemääristä muodostettiin summamuuttujat, jotka ilmaisevat terapeuttien interpersoonallisen taidokkuuden: mitä korkeampi pistemäärä, sitä paremmaksi arvioitu taidokkuus (kuvio 1). Toistetun varianssianalyysin mukaan terapeuttien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero (p =.04). Kontrastien analyysi osoitti terapeutti A:n summapistemäärän poikenneen merkitsevästi (p =.007) kaikkien terapeuttien summapistemäärien keskiarvosta. Terapeuttien arviointiulottuvuuskohtaiset tulokset ovat kuviossa 2. Toistettujen varianssianalyysien mukaan terapeuttien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero empaattisuudessa (p =.000), aitoudessa (p =.03) ja asiakkaan kunnioittamisessa (p =.03). Konkreettisuuden osalta arviointitulokset olivat miltei identtiset. Kontrastien analyysit osoittivat terapeutti A:n summapistemäärien poikenneen merkitsevästi empaattisuuden (p =.000), aitouden (p =.009) ja asiakkaan kunnioittamisen (p =.005) osalta kaikkien terapeut- 227
5 Kuvio 3. Terapeuttien eri vinjeteillä saamien arvioulottuvuuspistemäärien väliset alfa-reliabiliteettikertoimet Yhteenvetona voidaan todeta, että arviointituloksilla ei ollut yhteyttä arvioitsijoiden sosiaalityön taitotason kanssa. Arviointi tuotti Saarnion ja Mäntysaaren (painossa) tutkimuksen tapaan selkeästi terapeutteja erottelevat tulokset. Arvioulottuvuuskohtaiset reliabiliteettikertoimet olivat yhteydessä arvioinnin kokonaispistemäärän kanssa: mitä korkeampi reliabiliteettitaso, sitä korkeampi kokonaispistemäärä. VUOROVAIKUTUSARVIOT Em = empatia, Ai = aitous, Ku = asiakkaan kunnioittaminen, Ko = konkreettisuus Kuvio 4. Asiakkaiden (As) ja terapeuttien (Te) tekemien vuorovaikutusarvioiden terapeuttikohtaiset keskiarvot tien keskiarvosta. Lisäksi terapeutti C:n empaattisuuspistemäärä poikkesi merkitsevästi kaikkien terapeuttien empaattisuuspistemäärien keskiarvosta (p =.03). Kuinka johdonmukaisia terapeuttien saamat arviot sitten olivat? Sen selvittämiseksi laskettiin kunkin arviointiulottuvuuden terapeuttikohtaiset alfa-reliabiliteettikertoimet (kuvio 3). Terapeutti D sai johdonmukaisimmat ja terapeutti A epäjohdonmukaisimmat arviot. Terapeuttien B ja C osalta reliabiliteettikertoimet olivat samaa tasoa empaattisuudessa ja aitoudessa, mutta muissa ulottuvuuksissa terapeutti B:n saamien arvioiden reliabiliteetit olivat korkeampia kuin terapeutti C:llä. Asiakkaiden ja terapeuttien vuorovaikutusarvioiden terapeuttikohtaiset keskiarvot ovat kuviossa 4. Asiakkaiden keskiarvokäyrä kulkee johdonmukaisesti terapeuttien käyrää korkeammalla, ja toistettu varianssianalyysi osoittikin niiden välillä olevan merkitsevän eron (p =.02). Asiakkailla on havaittu olevan yleinen tendenssi arvioida erilaisia hoitoon liittyviä ilmiöitä positiivisemmin kuin terapeutit (Saarnio 1995; Saarnio & al. 1998). Kuviossa 4 olevien käyrien välinen etäisyys näyttää olevan terapeuttikohtaisesti erisuuruinen, mutta kyseessä ei kuitenkaan ollut toistetun varianssianalyysin mukaan merkitsevä ero. Terapeuttien välillä ei myöskään ollut merkitseviä eroja testattaessa yksisuuntaisella varianssianalyysilla erikseen asiakkaiden ja terapeuttien arvioita. Tosin asiakkaiden ja terapeuttien arvioiden summamuuttujalla testaten terapeuttien välinen ero oli lähellä merkitsevyyttä (p =.07). Asiakkaiden ja terapeuttien vuorovaikutusarvioiden välinen korrelaatio oli.36 (p =.003), mikä todistaa vuorovaikutuksen vastaavuudesta. Tämä tulee esille myös taulukossa 3, jossa on asiakkaiden ja terapeuttien vuorovaikutusarviojakaumien ala- ja yläpuoliskojen perusteella muodostettu nelikenttä. Niillä asiakkailla, joilla oli molemminpuolisesti samantasoinen vuorovaikutusarvio, yhteenlaskettu prosentuaalinen osuus oli noin 60. Nelikentän sisältämät erot olivat X 2 -testin mukaan lähellä merkitsevyyttä (p =.08). Mainittava seikka on myös terapeutin vuorovaikutusarvion ja asiakkaan koulutuksen pituuden välinen positiivinen korrelaatio.27 (p =.03). Terapeutit siis kokivat vuorovaikutuksen sitä myönteisemmäksi, mitä pitempi koulutus asiakkaalla oli. On houkuttelevaa verrata terapeuttien interpersoonallisten ominaisuuksien arvioinnissa saatuja tuloksia asiakkaiden vuorovaikutusarvioiden 228
6 tasoon. Terapeutti A sai kummassakin arvioinnissa selvästi alhaisimmat pistemäärät, kun sen sijaan terapeutti D sai molemmissa korkeat pistemäärät. KESKEYTTÄMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT Keskeyttäneiden osuus oli 33,3 prosenttia (22/66). Heistä hieman alle puolet (10/22) keskeytti heti ensimmäisen terapiakäynnin jälkeen. Keskeyttämiseen vaikuttaneiden tekijöiden etsiminen aloitettiin yksisuuntaisilla nominaalisilla regressioanalyyseilla. Niissä kokeiltiin kaikkia käytettävissä olleita muuttujia. Tulokset osoittivat seuraavien muuttujien pääefektien olleen tilastollisesti merkitseviä: asiakkaan ikä (p =.009), kontaktit päihteiden ongelmakäyttäjiin (p =.009), asiakkaan vuorovaikutusarvio (p =.06), terapeutin vuorovaikutusarvio (p =.05) ja terapeutti (p =.04). Tämän jälkeen tehtiin keskeyttäneiden ja hoidon sovitusti päättäneiden tai hoitoa jatkaneiden asiakkaiden ryhmävertailu edellä mainituilla muuttujilla (taulukko 4). Keskeyttäneet olivat merkitsevästi muita asiakkaita nuorempia, ja heillä oli ollut enemmän kontakteja päihteiden ongelmakäyttäjiin. Asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutusarvioissa erot olivat myös merkitsevät. Varsinaisena yllätyksenä voidaan pitää terapeuttien välisiä suuria keskeyttämiseroja, jotka lisäksi olivat kongruenssissa terapeuttien interpersoonallisista ominaisuuksista saatujen arviointitulosten kanssa. Aineiston pienen koon takia useampien kuin kaksisuuntaisten analyysien tekeminen ei olisi ollut mielekästä. Terapeuttien sisällyttäminen edes kaksisuuntaisiin analyyseihin ei olisi ollut perusteltua, sillä terapeuttikohtaiset asiakasryhmät olivat melko pieniä. Yksisuuntaisissa analyyseissa esille tulleissa selitysvoimaisissa muuttujissa oli kaksi paria, joissa ilmeni merkitsevä korrelaatio: ikä ja kontaktit (r = -.32, p =.009) sekä asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutusarviot (r =.36, p =.003). Näiden muuttujaparien osalta tehtiin kaksisuuntaiset nominaaliset regressioanalyysit, selitettävänä muuttujana keskeyttäminen. Ensimmäisessä analyysissa sekä ikä (p =.04) että kontaktit päihteiden ongelmakäyttäjiin (p =.04) pysyivät merkitsevinä. Niiden välinen interaktio ei ollut merkitsevä (p =.18). Kummallakin muuttujalla oli siis omaa selitysvoimaa. Taulukko 3. Asiakkaiden (N = 66) prosentuaaliset osuudet asiakkaiden ja terapeuttien vuorovaikutusarviojakaumien ala- ja yläpuoliskoista muodostetussa nelikentässä. Asiakkailla 1 = ja 2 = arviopistettä sekä terapeuteilla 1 = ja 2 = arviopistettä Asiakas 1 2 Terapeutti ,3 19,7 19,7 30,3 Toisessa analyysissa kumpikaan vuorovaikutusmuuttuja ei pysynyt merkitsevänä: asiakas (p =.23) ja terapeutti (p =.14). Interaktiotermi sen sijaan oli merkitsevä (p =.02). Interaktion lähde paljastui taulukoinnin avulla seuraavaksi: jos sekä asiakkaan että terapeutin vuorovaikutusarviot olivat alhaisia, keskeyttämisprosentti oli varsin korkea; jos molemmat arviot sen sijaan olivat korkeita, keskeyttämisprosentti jäi melko alhaiseksi (taulukko 5). Kruskall-Wallisin yksisuuntaisen varianssianalyysin mukaan nelikentän ryhmien kesken ei ollut merkitsevää keskeyttämiseroa (p =.24), mutta Mann-Whitneyn testin mukaan niiden kahden ryhmän, joissa asiakkaiden ja terapeuttien arviot olivat jakauman samassa puoliskossa, välillä oli merkitsevä ero (p =.05). Puolella (5/10) niistä asiakkaista, jotka keskeyttivät heti ensimmäisen terapiakäynnin jälkeen, molemmat vuorovaikutusarviot olivat jakaumien alemmassa puoliskossa. Suurimmalla osalla (8/10) heti alussa keskeyttäneistä asiakkaista oma vuorovaikutusarvio oli jakauman alemmassa puoliskossa. Lopuksi tarkastettiin vielä nominaalisella regressioanalyysilla asiakkaan ja terapeutin sukupuolen välinen interaktio suhteessa keskeyttämiseen. Se ei osoittautunut merkitseväksi (p =.14). Keskeyttämiseen vaikuttaneet tekijät tulivat yllättävän selkeästi esille. Nuoremmilla asiakkailla oli suurempi keskeyttämisriski kuin vanhemmilla asiakkailla. Myös taajat kontaktit päihteiden ongelmakäyttäjiin siis sidonnaisuus päihteiden käyttäjien alakulttuuriin lisäsivät keskeyttämistä. Ensimmäisen terapiakäynnin vuorovaikutuksella oli kiistatta vaikutusta hoidon kulkuun: hoidon jatkuminen oli yhteisymmärryksen tulos; keskeyttäminen sen sijaan oli seuraus yhteisym- 229
7 Taulukko 4. Keskeyttäneiden (N = 22) ja hoidon sovitusti päättäneiden tai hoitoa jatkaneiden (N = 44) asiakkaiden vertailu erottelukykyisillä muuttujilla. T-testi (a) ja Mann-Whitneyn testi (b) Keskeyttäneet Muut asiakkaat p Asiakkaan ikä (m, sd) 37,6 (8,5) 44,4 (9,8).007 a Kontaktit päihteiden ongelmakäyttäjiin 3,3 (1,5) 2,3 (1,4).009 a (1 = ei kontakteja, 5 = päivittäinen kontakti) (m, sd) Asiakkaan vuorovaikutusarvio (m, sd) 73,4 (9,8) 78,6 (11,5).07 a Terapeutin vuorovaikutusarvio (m, sd) 69,7 (9,1) 74,6 (9,2).05 a Terapeutti (%) A 62,5 37,5 B 42,1 57,9 C 35,0 65,0 D 10,5 89,5.006 b Taulukko 5. Asiakkaiden (N = 66) keskeyttämisprosentit asiakkaiden ja terapeuttien vuorovaikutusarviojakaumien ala- ja yläpuoliskoista muodostetussa nelikentässä. Asiakkailla 1 = ja 2 = arviopistettä sekä terapeuteilla 1 = ja 2 = arviopistettä Asiakas 1 2 Terapeutti ,0 30,8 30,8 20,0 märryksen puutteesta. Asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutusarvioiden keskinäissuhteen vaikutus näkyi siis selvästi. Esimerkiksi terapeutilla A, jolla oli runsaasti keskeyttäneitä asiakkaita, molemmat arviot olivat alhaisia; terapeutilla D, jolla oli vähän keskeyttäneitä asiakkaita, kummankin arvion taso oli korkeampi. Terapeuttien interpersoonallisilla ominaisuuksilla oli merkitystä, keskeyttäneiden asiakkaiden terapeuttikohtaiset osuudet olivat hämmästyttävän suorassa yhteydessä niihin. JOHTOPÄÄTÖKSET Neljääkymmentä ikävuotta pidetään yleisesti rajapyykkinä, jonka jälkeen ongelmallisen alkoholin käytön sosiaaliset ja terveydelliset haittavaikutukset alkavat kasautua (Goldman 1983). Tämän seurauksena henkilölle saattaa syntyä entistä vahvempi muutosmotivaatio alkoholiongelmasta selviytymiseksi. Käsillä olevan tutkimuksen tulokset tukevat tätä johtopäätöstä: keskeyttäminen väheni iän karttuessa. Sidonnaisuus päihteiden käyttäjien alakulttuuriin, toisin sanoen asiakkaan taajat kontaktit päihteiden ongelmakäyttäjiin, oli toinen relevantti hoidon keskeyttämiseen vaikuttava tekijä. B. Saunders ja S. Allsop (1991) ovat esittäneet tähän liittyen mielenkiintoisen kysymyksen: Voiko hoitoyksikkö pärjätä yhteisölle?. Tämän tutkimuksen perusteella vastaus on lähempänä kielteistä kuin myönteistä. S. Toiviainen (1997) päätyi juoppokulttuuria monipuolisesti valottavassa tutkimuksessaan samaan johtopäätökseen. Terapeutin interpersoonalliset ominaisuudet ja terapiasuhteen vuorovaikutuksen laatu olivat myös oleellisia hoidon jatkuvuuden kannalta. Terapeuttien interpersoonallisia ominaisuuksia koskevan arvioinnin tulokset olivat yhteydessä asiakkaiden vuorovaikutusarvioiden ja keskeyttämisen kanssa: mitä paremmiksi terapeutin interpersoonalliset ominaisuudet arvioitiin, sitä korkeampi oli asiakkaan vuorovaikutusarvio ja sitä vähemmän keskeyttämisiä. Jos sekä asiakas että terapeutti arvioivat terapiasuhteen vuorovaikutuksen onnistuneeksi, keskeyttäminen oli harvinaista. Ja päinvastoin: mikäli kumpikin arvioi vuorovaikutussuhteen vähemmän onnistuneeksi, keskeyttäminen oli yleistä. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa on muistetta- 230
8 va, että mukana olleiden asiakkaiden ja terapeuttien lukumäärä oli pieni. Tilastollisten menetelmien toimivuuden kannalta kyseessä oli havaintominimi. Asiakkaita ei myöskään voitu ohjata satunnaistetusti eri terapeuteille, ja lisäksi terapeuttikohtaisten asiakasryhmien kesken oli kokoeroja. Ryhmät eivät tosin poikenneet toisistaan keskeyttämiseen vaikuttaneiden muuttujien osalta. Tuloksia arvioitaessa on myös pidettävä mielessä, että kyseessä olivat pelkästään avohoidon uudet asiakkaat. Heitä koskevia tutkimustuloksia ei voida suoraan yleistää muita avohoitoasiakkaita tai laitoskuntoutuksen asiakkaita koskeviksi. Mitä sitten pitäisi tehdä keskeyttämisen vähentämiseksi? Ensinnäkin päihdeterapeuttien olisi kiinnitettävä enemmän huomiota nuorehkoihin asiakkaisiin ja sidonnaisuuteen päihteiden käyttäjien alakulttuuriin, sillä ne ovat merkittäviä keskeyttämisriskiä lisääviä tekijöitä. Keskeyttämisen vähentämispyrkimyksen tueksi ei ole esittää kotimaista menetelmäkirjallisuutta, mutta aihepiiriä koskeva ulkomainen materiaali lienee pääosin käyttökelpoista myös meillä (Carroll 1997; Craig 1985). Toiseksi terapeuttien kannattaisi katsoa peiliin. Keskeyttämisen jälkeen usein kuultu kommentti, että asiakkaalla ei ollut tarpeeksi motivaatiota, on tarpeetonta selittelyä, sillä muutosmotivaatio luodaan ennen kaikkea terapiasuhteessa, siis asiakkaan ja terapeutin välisessä vuorovaikutuksessa. R. Craigin (1985) johtopäätös, että tehokas hoito voi käynnistyä vasta sitten, kun hoitoyksikön henkilökunta tiedostaa, että keskeyttäminen on ennemminkin heidän kuin asiakkaiden pulma, voi kuulostaa liioittelulta, mutta se on silti hyvä pitää mielessä. KIRJALLISUUS Carkhuff, R. & Berenson, B.: Beyond counseling and therapy. New York: Holt, Rinehart and Winston, 1977 Carroll, K. (ed.): Improving compliance with alcoholism treatment. Project Match Monograph Series Vol. 6. Rockville, Maryland: NIAAA, 1997 Connors, G. & Carroll, K. & DiClemente, C. & Longabaugh, R. & Donovan, D.: The therapeutic alliance and its relationship to alcoholism treatment participation and outcome. Journal of Consulting and Clinical Psychology 65 (1997), Craig, R.: Reducing the treatment drop out rate in drug abuse programs. Journal of Substance Abuse Treatment 2 (1985), Epstein, E. & McCrady, B. & Miller, K. & Steinberg, M.: Attrition from conjoint alcoholism treatment: Do dropouts differ from completers? Journal of Substance Abuse 6 (1994), Goldman, M.: Cognitive impairment in chronic alcoholics: Some cause for optimism. American Psychologist 38 (1983), Holmberg, N.: Identifikationsprocesser och behandling av alkoholproblem. Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen tutkimuksia 1/1995. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1995 Horvath, A.: The therapeutic relationship: From transference to alliance. Journal of Clinical Psychology 56 (2000), Keso, L.: Inpatient treatment of employed alcoholics. A randomized clinical trial on Hazelden and traditional treatment. Helsinki: Helsinki University Central Hospital, 1988 Kivlighan, D. & Arthur, E.: Convergence in client and counselor recall of important session events. Journal of Counseling Psychology 47 (2000), Kokotovic, A. & Tracey, T.: Working alliance in the early phase of counseling. Journal of Counseling Psychology 37 (1990), Koski-Jännes, A.: Alcohol addiction and self-regulation. A controlled trial of a relapse prevention program for Finnish inpatient alcoholics. Helsinki: Finnish Foundation for Alcohol Studies, 1992 Kravitz, H. & Fawcett, J. & McGuire, M. & Kravitz, G. & Whitney, M.: Treatment attrition among alcohol-dependent men: Is it related to novelty seeking personality traits? Journal of Clinical Psychopharmacology 19 (1999), Mammo, A. & Weinbaum, D.: Some factors that influence dropping out from outpatient alcoholism treatment facilities. Journal of Studies on Alcohol 54 (1993), Martin, D. & Garske, J. & Davis, M.: Relation of the therapeutic alliance with outcome and other variables: A meta-analytic review. Journal of Consulting and Clinical Psychology 68 (2000), Miller, W. & Benefield, R. & Tonigan, J.: Enhancing motivation for change in problem drinking: A controlled comparison of two therapist styles. Journal of Consulting and Clinical Psychology 61 (1993), Miller, W. & Rollnick, S.: Motivational interviewing. Preparing people to change addictive behavior. New York: Guilford Press, 1991 Milmoe, S. & Rosenthal, R. & Blane, H. & Chafetz, M.: The doctor s voice: Postdictor of successful referral of alcoholic patients. Journal of Abnormal Psychology 72 (1967), Najavits, L. & Crits-Christoph, P. & Dierberger, A.: Clinicians impact on the quality of substance use disorder treatment. Substance Use & Misuse 35 (2000),
9 Najavits, L. & Weiss, R.: Variations in therapist effectiveness in the treatment of patients with substance use disorders: An empirical review. Addiction 89 (1994), Nielsen, B. & Søgaard Nielsen, A. & Wraae, O.: Factors associated with compliance of alcoholics in outpatient treatment. Journal of Nervous and Mental Disease 188 (2000), Ojanen, M.: Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi. Liikuntatieteellisen seuran moniste nro 19. Helsinki: Liikuntatieteellinen seura, 1994 Patterson, G. & Forgatch, M.: Therapist behavior as a determinant for client noncompliance: A paradox for the behavior modification. Journal of Consulting and Clinical Psychology 53 (1985), Project Match Research Group: Therapist effects in three treatments for alcohol problems. Psychotherapy Research 8 (1998), Rabinowitz, J. & Marjefsky, S.: Predictors of being expelled from and dropping out of alcohol treatment. Psychiatric Services 49 (1998), Saarnio, P.: Alkoholistien kognitiivisten toimintojen ja hoitomenestyksen välisestä yhteydestä. Psykologia 30 (1995), Saarnio, P.: Does it matter who treats you? European Journal of Social Work 3 (2000), Saarnio, P. & Mäntysaari, M.: Rating therapists who treat substance abusers. International Social Work. In press Saarnio, P. & Tolonen, M. & Heikkilä, K. & Kangassalo, S. & Mäkeläinen, M.-L. & Niitty-Uotila, P. & Vilenius, L. & Virtanen, K.: Päihdeongelmaisten selviytyminen hoidon jälkeen. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 35 (1998), Saunders, B. & Allsop, S.: Alcohol problems and relapse: Can the clinic combat the community? Journal of Community and Applied Social Psychology 1 (1991), Stark, M.: Dropping out of substance abuse treatment: A clinically oriented review. Clinical Psychology Review 12 (1992), Toiviainen, S.: Kantapöydän imu. Juoppokulttuuri valintana ja pakkona. Helsinki: Tammi, 1997 Valle, S.: Interpersonal functioning of alcoholism counselors and treatment outcome. Journal of Studies on Alcohol 42 (1981), Wickizer, T. & Maynard, C. & Atherly, A. & Frederick, M. & Koepsell, T. & Krupski, A. & Stark, K.: Completion rates of clients discharged from drug and alcohol treatment programs in Washington State. American Journal of Public Health 84 (1994), ENGLISH SUMMARY Pekka Saarnio: Factors contributing to the breakdown of therapy in outpatient care for substance abusers (Mitkä tekijät vaikuttavat terapiasuhteen keskeyttämiseen avopäihdehoidossa?) The purpose of this study was to identify factors that contribute to the breakdown of therapeutic relationships in outpatient care for substance abusers. Data were collected on three aspects: 1) client s background data and information on substance use, 2) the therapist s interpersonal skills, 3) data on interaction in the therapeutic relationship. The subjects (N = 66) were new clients of a outpatient clinic. Four therapists were involved. The explanatory variables were the client s age and contacts with problem users. Dropout decreased with higher age and increased with a greater number of contacts. The therapist s interpersonal skills and the quality of the interaction in the therapeutic relationship were also relevant to the continuity of treatment. The results of the evaluation concerning the therapists interpersonal skills were associated with clients assessments of interaction and dropping out: the better the assessments of the therapist s skills, the higher the client s assessment of interaction and the lower the dropout rate. If both the client and therapist thought they had good interaction, it was very rare for the relationship to break down. And vice versa: If both parties felt they did not have very good interaction, it was common for the relationship to break down. KEY WORDS: Outpatient care, substance abusers, therapy, dropouts, interaction, interpersonal skills, Finland 232
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =
Muutos yksilötason prosessina
Kuopio Katja Kuusisto, Tutkijatohtori Tampereen yliopisto, YKY Minä tutkijana TUTKINNOT YTT, Tay 2010 YTM, Tampereen yliopisto 2001 VIIMEISIMMÄT TYÖTEHTÄVÄT Tutkijatohtori, Tay, Sosiaalityö 2012 2014 Tutkijatohtori,
Päihdehoidon yleiset tekijät ja hoidon tuloksellisuus
Päihdehoidon yleiset tekijät ja hoidon tuloksellisuus YTI-luento Katja Kuusisto, Tutkijatohtori YTI, tutkijakollegium PUHEENVUORON TEEMAT Käsitteet: yleiset tekijät, taloudellisuus, toimivuus, tuloksellisuus,
Alkoholiriippvuuden hoidon ennustetekijät
Alkoholiriippvuuden hoidon ennustetekijät Salla Vuoristo-Myllys tutkija, HY & THL PsL, VTK psykoterapian erikoispsykologi, työterveyspsykologi 1.10.2013 1 Miksi on tärkeää tutkia hoidon ennustavia tekijöitä?
Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen
Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Vuosina 2001 ja 2006 toisen asteen opinnot aloittaneiden seurantatutkimus Simo Aho Ari Mäkiaho Tutkimuksen tavoitteet 1) Kuinka yleistä on toisen asteen
MIEHET JA NAISET PÄIHDEHOIDOSSA: KOLME EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTULOSTA
MIEHET JA NAISET PÄIHDEHOIDOSSA: KOLME EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTULOSTA PEKKA SAARNIO SAATTEEKSI Sukupuoli ei ole herättänyt erityistä kiinnostusta päihdeongelmien hoitotutkimuksessa. Sen merkitystä on kyllä
Tutkimus päihdeongelmaisten muutosvalmiusprofiileista
Tutkimus päihdeongelmaisten muutosvalmiusprofiileista PEKKA SAARNIO VESA KNUUTTILA Johdanto Asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen on tärkeätä päihdehuollossa. Kullekin asiakkaalle pitäisi
Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä..
Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. TEHTÄVÄ 1 Taulukko 1 Kuvailevat tunnusluvut pääkaupunkiseudun terveystutkimuksesta vuonna 2007 (n=941) Keskiarvo (keskihajonta) Ikä
Päihdehoidon toimivuus yleisten tekijöiden valossa
Päihdehoidon toimivuus yleisten tekijöiden valossa Katsaus projektin tuloksiin Katja Kuusisto & Pekka Saarnio Johdanto Tämä artikkeli on katsaus päihdehoidon yleisiin tekijöihin kohdistuvaan projektiin
FSD2731. Päihdeongelmaisten hoitoseuranta 1995-1997. Koodikirja
FSD2731 Päihdeongelmaisten hoitoseuranta 1995-1997 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Päihdeongelmaisten hoitoseuranta 1995-1997 [koodikirja]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003
Nimi Opiskelijanumero Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003 Normaalisti jakautuneiden yhdistyksessä on useita tuhansia jäseniä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sääntöihin tehtävää muutosta
Päihdeasiakkaan profiili: kuvaileva tutkimus avopäihdehoidon asiakkaista
SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2015: 52 237 242 Tutkimusseloste Päihdeasiakkaan profiili: kuvaileva tutkimus avopäihdehoidon asiakkaista Tutkimusselosteessa raportoidaan kuvaileva tutkimus avopäihdehoidon
AHTS Jyväskylässä 2.3.2009
AHTS Jyväskylässä 2.3.2009 Lapsuus, nuoruus ja keski-iän päihteidenkäyttö FT, vanhempi tutkija, Järvenpään sosiaalisairaala, A-klinikkasäätiö Tuuli.pitkanen@a-klinikka.fi (http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely)
Onko motivoiva haastattelu tehokasta?
MOTIVOIVA HAASTATTELU ja MOTIVAATIOTA EDISTÄVÄ TERAPIA Teho ja sisältö Aiheet: Tutkimustietoa motivoivan n/met:n tehokkuudesta ja soveltuvuudsta n n periaatteet Kirjallisuutta Miller, W.R. & Rollnick,
Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mental health: a state of well-being (WHO) in which every individual realizes
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Psykososiaalisen päihdehoidon tutkimus
1 Pekka Saarnio Psykososiaalisen päihdehoidon tutkimus Vuonna 1962 ilmestyi artikkeli, josta tuli yksi päihdetutkimuksen siteeratuimmista julkaisuista: brittiläisen D.L. Daviesin Normal drinking in recovered
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
KOOTUT JULKAISUT 30.11.2015
Dosentti Pekka Saarnio KOOTUT JULKAISUT 30.11.2015 A1. Vertaisarvioidut kansainväliset tieteelliset artikkelit 1. Saarnio, P. (1992) Measuring the learning potential of abstinent alcoholics. Drug and Alcohol
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
Sitoutumista ja yhteistyötä
FT, puheterapeutti Katja Koski Sitoutumista ja yhteistyötä 7 KOHDAN OHJELMALLA - TYÖKIRJA - (c) 2016 KatjaVox Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä työkirjaa tai sen osia ei saa kopioida ilman lupaa KatjaVox
Usean selittävän muuttujan regressioanalyysi
Tarja Heikkilä Usean selittävän muuttujan regressioanalyysi Yhden selittävän muuttujan regressioanalyysia on selvitetty kirjan luvussa 11, jonka esimerkissä18 muodostettiin lapsen syntymäpainolle lineaarinen
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
FSD2691. Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008: eläytymistehtävä. Aineisto-opas
FSD2691 Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008: eläytymistehtävä Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008: eläytymistehtävä
Lataa Cognitive Function in Opioid Substitution Treated Patiens - Pekka Rapeli. Lataa
Lataa Cognitive Function in Opioid Substitution Treated Patiens - Pekka Rapeli Lataa Kirjailija: Pekka Rapeli ISBN: 9789523022232 Sivumäärä: 173 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.54 Mb Opioid substitution
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen
Suomalaisen päihdetyöntekijän muotokuva
Suomalaisen päihdetyöntekijän muotokuva Pekka Saarnio Johdanto Artikkelin otsikko on yhtä kuin projekti, jossa tutkittiin päihdehoidon työntekijöiden persoonallisuuden piirteitä ja vuorovaikutustaitoja.
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Läpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen
Tausta tutkimukselle
Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti
Tehtävä 1. Hypoteesi: Liikuntaneuvonta on hyvä keino vaikuttaa terveydentilaan. Onko edellinen hypoteesi hyvä tutkimushypoteesi? Kyllä.
Tehtävä 1 Hypoteesi: Liikuntaneuvonta on hyvä keino vaikuttaa terveydentilaan. Onko edellinen hypoteesi hyvä tutkimushypoteesi? Kyllä Ei Hypoteesi ei ole hyvä tutkimushypoteesi, koska se on liian epämääräinen.
Vaikuttavaa päihdehoitoa? Päihdetyön toimivuus tutkimusten valossa. Vaikuttavuus
Vaikuttavaa päihdehoitoa? Päihdetyön toimivuus tutkimusten valossa. Päihdealan sosiaalityön päivä 24.11.2011 Jouni Tourunen Tutkimuspäällikkö, YTT A-klinikkasäätiö Vaikuttavuus Vakiintumaton, epäselvä
KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen
KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.
Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data
Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data Martta Forsell, the Finnish Focal Point 26/11/2013 Martta Forsell 1 Primary drug (n= 2 688) Hypnotics,
YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI
YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI Tiia Kekäläinen Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos DIGI 50+ -hankkeen tulosten julkistusseminaari 10.5.2016 Suomalaisten
1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet
VAASAN YLIOPISTO/AVOIN YLIOPISTO TILASTOTIETEEN PERUSTEET Harjoituksia 1 KURSSIKYSELYAINEISTO: 1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet Nimi Ikä v. Asema Palkka
Kandidaatintutkielman aineistonhankinta ja analyysi
Kandidaatintutkielman aineistonhankinta ja analyysi Anna-Kaisa Ylitalo M 315, anna-kaisa.ylitalo@jyu.fi Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos Jyväskylän yliopisto 2018 2 Havaintomatriisi Havaintomatriisi
Ikääntyminen ja alkoholi
Ikääntyminen ja alkoholi Mauri Aalto dos, psyk el Järvenpään sosiaalisairaala ja Kansanterveyslaitos Katsaus on laadittu osana Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittamaa Liika on aina liikaa - ikääntyminen
FSD2690. Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008. Koodikirja
FSD2690 Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2012 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Suomalainen päihdehoito:
Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin
Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin CitiCAP hankkeessa kerättiin tietoa henkilöiden liikkumisesta Moprimin kehittämän kännykkäsovelluksen
AUDIT JA HOITOONOHJAUS. Jani Ruuska päihdeohjaaja tukiasumisen tiimi Äänekosken kaupunki
AUDIT JA HOITOONOHJAUS Jani Ruuska päihdeohjaaja tukiasumisen tiimi Äänekosken kaupunki Mikä on AUDIT? Alcohol Use Disorders Identification Test AUDIT sai alkunsa 1980-luvulla, kun Maailman terveysjärjestö
Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga
KYSELYLOMAKE: FSD2733 PÄIHDEONGELMAISTEN MUUTOSVALMIUSPROFIILIT 2000-2004 QUESTIONNAIRE: FSD2733 CONTINUITY OF SUBSTANCE ABUSE TREATMENT AND REA- DINESS TO CHANGE 2000-2004 Tämä kyselylomake on osa yllä
3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ
Puhe ja kieli, 27:4, 141 147 (2007) 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan
FSD2690. Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit Koodikirja
FSD2690 Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Suomalainen päihdehoito: laitosten terapeutit 2008 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE
... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset)
LIITE Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) 1. Johdanto Kerro johdannossa lukijalle, mitä jatkossa
KYSELYLOMAKE: FSD2209 TAMPEREEN YLIOPISTON SOSIAALITYÖN JA PSYKOLOGIAN OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA KANSAINVÄLISESTÄ OPISKELIJAVAIHDOSTA 2006
KYSELYLOMAKE: FSD2209 TAMPEREEN YLIOPISTON SOSIAALITYÖN JA PSYKOLOGIAN OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA KANSAINVÄLISESTÄ OPISKELIJAVAIHDOSTA 2006 QUESTIONNAIRE: FSD2209 STUDENT EXCHANGE EXPERIENCES OF UNIVERSITY
Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012
Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden
Motivoiva haastattelu
Motivoiva haastattelu Motivoiva interventio The FRAMES ( RAAMIT) koostuu seuraavista osasista: Feedback ( Ainetietous) käsittää henkilökohtaisen riskin tai heikennyksen, joka saadaan yksilön päihteidenkäytön
Sosiaalityön vaikuttavuus
Sosiaalityön vaikuttavuus 13.3.2018 Minna Kivipelto, THL 1 Sosiaalityön vaikuttavuuden vaade uusi ja vanha asia Sosiaalityötä kohtaan suunnatut syytökset sen tehottomuudesta Sosiaalityö ja sosiaaliset
FSD2687. Suomalainen päihdehoito: A-klinikoiden asiakkaat Koodikirja
FSD2687 Suomalainen päihdehoito: A-klinikoiden asiakkaat 2008 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Suomalainen päihdehoito: A-klinikoiden asiakkaat 2008 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen
Koulutuspudokkuuden yhteys päihdeongelmaisten ihmisten vankeusriskiin orastavassa aikuisuudessa
Teemu Kaskela & Tuuli Pitkänen Kriminologian ja rikosseuraamusalan tutkimuspäivät 28.-29.11.2018 Koulutuspudokkuuden yhteys päihdeongelmaisten ihmisten vankeusriskiin orastavassa aikuisuudessa 5.12.2018
Päihdeongelmista toipumisen punaista lankaa punomassa
Päihdeongelmista toipumisen punaista lankaa punomassa PEKKA SAARNIO Koetan selvittää tässä artikkelissa, mitä tutkimuksella on tarjota päihdeongelmista toipumisen ymmärtämiseksi. Tämän punaisen langan
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,
Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena. Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala
Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala Mitä tekemistä tutkijoilla oli interaktiivinen opetus ja oppiminen hankkeessa? Hankkeen alussa toinen tutkijoista
Tarkasteluja lähtötason merkityksestä opintomenestykseen. MAMK:n tekniikassa
1 Tarkasteluja lähtötason merkityksestä opintomenestykseen MAMK:n tekniikassa 2 1. Tutkimuksen perusteita Tekniikan alalle otetaan opiskelijoita kolmesta eri lähteestä : -ammattitutkinnon suorittaneet
Mini-interventio erikoissairaanhoidossa. 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto
Mini-interventio erikoissairaanhoidossa 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto Kuuluuko interventio erikoissairaanhoitoon? - Sairaalassa potilaiden tulosyyn taustalla usein päihteiden käyttö (n. 20 %:lla
Kvantitatiiviset menetelmät
Kvantitatiiviset menetelmät HUOM! Tentti pidetään tiistaina.. klo 6-8 V ls. Uusintamahdollisuus on rästitentissä.. ke 6 PR sali. Siihen tulee ilmoittautua WebOodissa 9. 8.. välisenä aikana. Soveltuvan
CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi
CP-vammaisten lasten elämänlaatu Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi Elämänlaatu WHO ja elämänlaatu WHO:n määritelmän mukaan elämänlaatuun liittyvät fyysinen terveys
r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.
A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Maakuntaorganisaation rakentaminen & TKI resurssit 5.2.12019 Maria Virkki, LT, EMBA Hallintoylilääkäri, PHHYKY SOTE-palvelujen vaikuttavuus ja terveyshyöty
Taulukko 2. Päihdehuollon huumeasiakkaat 2008: kaikki, uudet asiakkaat, miehet ja naiset, avo- ja laitoshoito
Taulukko 2. Päihdehuollon huumeasiakkaat 2008: kaikki, uudet asiakkaat, miehet ja naiset, avo- ja laitoshoito Kaikki Ensimmäistä kertaa Miehet Naiset Avohoito Laitoshoito (lkm=4109) hoitoon hakeutuneet
Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä
Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä Pitkäaikaisasunnottomuus ja asunto ensin -mallin suomalaiset sovellutukset -tutkimushanke Riikka Haahtela 28.11.2014 Esityksen rakenne Tutkimuksellinen
Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga
KYSELYLOMAKE: FSD2694 SUOMALAINEN PÄIHDEHOITO: TERAPEUTIN SUKUPUOLI 2008 QUESTIONNAIRE: FSD2694 SUBSTANCE ABUSE TREATMENT: THERAPISTS GENDER RO- LES 2008 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen
Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket
Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:
Vahvuuksista voimaa! Tutkimusnäyttö tukee empatian käyttöä. Marja Kinnunen (VTT) toiminnanjohtaja.
Vahvuuksista voimaa! Tutkimusnäyttö tukee empatian käyttöä Marja Kinnunen (VTT) toiminnanjohtaja www.suomentule.fi www.tulessa.fi Tämä kuva, tekijä Tuntematon tekijä, käyttöoikeus: CC BY-NC-ND www.suomentule.fi
KYSELYLOMAKE: FSD2688 SUOMALAINEN PÄIHDEHOITO: A-KLINIKOIDEN TERAPEUTIT 2008
KYSELYLOMAKE: FSD2688 SUOMALAINEN PÄIHDEHOITO: A-KLINIKOIDEN TERAPEUTIT 2008 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa. Kyselylomaketta
Menetelmät ja tutkimusnäyttö
Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan
LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen
LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Minna Kinnunen, oh, TtM Johdanto: Ikääntyneiden
Knowledge expectations from the perspective of aged dialysis patients
Knowledge expectations from the perspective of aged dialysis patients Mirkka Rantanen, RDH, MNS-student 1 Tapio Kallio, RN, MNSc 3 Kirsi Johansson, RN, PhD, Coordinator 1,2 Sanna Salanterä,RN, PhD, Professor
Tehtävä 9. (pienryhmissä)
Tehtävä 9. (pienryhmissä) Murtonen Lehtinen Olkinuora 191 Yliopisto-opiskelijoiden näkemykset tutkimustaitojen tarpeellisuudesta työelämässä ja näiden näkemysten yhteys tutkimusmenetelmien oppimisessa
TERVEYSPELI NUORTEN TUPAKKAAN LIITTYVÄN TERVEYDENLUKUTAIDON EDISTÄMISEN MENETELMÄNÄ
TERVEYSPELI NUORTEN TUPAKKAAN LIITTYVÄN TERVEYDENLUKUTAIDON EDISTÄMISEN MENETELMÄNÄ Heidi Parisod, TtT Post doc -tutkija, hoitotieteen laitos, Turun yliopisto Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)
päätöksellä 20.11.1989 ja tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990 Maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus -193
Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa Taustaa ja teoriaa Lapsella on oikeus, kasvattajalla vastuu 20.4.2010 2010 Sylvia Tast YK:n sopimus velvoittaa Hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen yksimielisellä päätöksellä
Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö
Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista
MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen
MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen TILASTOLLISTEN MUUTTUJIEN TYYPIT 1 Mitta-asteikot Tilastolliset muuttujat voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: kategorisiin ja numeerisiin muuttujiin. Tämän lisäksi
LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA
LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA Toukokuu 2016 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016
Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski
+ Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen
Mo#voiva työtapa. Motivoiva työtapa osa II PKyl
Mo#voiva työtapa 1 Potilaassa on vika - minun tehtäväni on löytää se ja korjata Potilas tietää ja tekee jo paljon ja minun tehtäväni on vahvistaa sitä. Ari Karppinen 2 OHI HIIPIVÄN ILTAPÄIVÄN TEEMOJA 1.
FSD1217 Ammatti, sukupuoli ja työmarkkinat : aineistot 1983-1991
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD Ammatti, sukupuoli ja työmarkkinat : aineistot - Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata
Sosiaalityön opiskelijoiden soveltuvuuden selvittäminen
Sosiaalityön opiskelijoiden soveltuvuuden selvittäminen Pekka Saarnio Tämän vuoden alussa voimaan tulleet lainmuutokset antoivat korkeakouluille ja oppilaitoksille entistä paremmat mahdollisuudet puuttua
Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina
Erilaiset oppijat yhteinen koulu -projekti Aulikki Etelälahti 23.8.6 Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Taustaa... 1 Arvioinnin kohderyhmä... 1 Arvioinnin mittaristo ja aineiston analysointi...
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)
Yksilöllinen alkutapaaminen -keskustelurunko ryhmän ohjaajalle. Maari Parkkinen, Mikko Henriksson, Satu Niskanen, Petri Hälikkä ja Tarja Heinonen
Yksilöllinen alkutapaaminen -keskustelurunko ryhmän ohjaajalle Maari Parkkinen, Mikko Henriksson, Satu Niskanen, Petri Hälikkä ja Tarja Heinonen Julkaisija: Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4 5 00410 Helsinki
Suomalaisten näkemyksiä matkailusta
Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja
Kun jalat vievät viinakauppaan pohdintoja riippuvuudesta ja toipumisesta
Kun jalat vievät viinakauppaan pohdintoja riippuvuudesta ja toipumisesta Professori, VTT Pekka Saarnio Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 33014 Tampereen yliopisto Teoksessa:
Adhd lasten kohtaama päivähoito
Adhd lasten kohtaama päivähoito ORIENTAATIO KONFERENSSI 23.5.2012 JÄRVENPÄÄ ALISA ALIJOKI HELSINGIN YLIOPISTO ADHD (Attention Deficit Hyperactive Disorder) Neurobiologinen aivojen toiminnan häiriö Neurobiologisesta
Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa
Kliininen päättely Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa FTES017, Syksy 2015 Kata Isotalo, Hanna Valkeinen, Ilkka Raatikainen Thomsonin ym. (2014) malli 25.10.15 FTES017_KI_HV_IR
Matemaatikot ja tilastotieteilijät
Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat
1.Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet
VAASAN YLIOPISTO/KESÄYLIOPISTO TILASTOTIETEEN PERUSTEET Harjoituksia A KURSSIKYSELYAINEISTO: 1.Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet Nimi Ikä v. Asema Palkka
Sulautuva sosiaalityö
Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani
Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu
Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1
Vankien poistumislupakäytännöt ja niiden yhteneväisyys
Miten tutkimuskysymyksiin on etsitty vastausta? Kolme esimerkkiä kriminologisista tutkimuksista Vankien poistumislupakäytännöt ja niiden yhteneväisyys Tutkimuksen tavoite 1: Selvittää empiirisesti vankien
Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga
KYSELYLOMAKE: FSD2690 SUOMALAINEN PÄIHDEHOITO: LAITOSTEN TERAPEUTIT 2008 QUESTIONNAIRE: FSD2690 DDI DESCRIPTION: SUBSTANCE ABUSE TREATMENT: THE- RAPISTS OF INPATIENT TREATMENT INSTITUTIONS 2008 Tämä kyselylomake
Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus. Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012
Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012 Tausta Rattijuoppojen taustaa tutkittu verraten vähän Rattijuopon elämänkaari -tutkimus Suomen Akatemian rahoitus