Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM"

Transkriptio

1 Liikenne ja viestintäministeriö MINVA LVM KOO Kojo Veera(LVM), Mäntyniemi Maaria(LVM) Viite Asia Liikenne ja televiestintäneuvosto Maltan EUpuheenjohtajuuskauden ainoa liikenne ja televiestintäneuvosto kokoontuu Luxemburgissa Kokouksessa Suomea edustaa liikenne ja viestintäministeri Anne Berner. Liikenteen osalta tärkein päätösasia on neuvoston yleisnäkemyksen hyväksyminen maantieliikenteen ammattipätevyyksiä ja jatkokoulutusta koskevasta direktiiviehdotuksesta. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa kuorma ja linjaautonkuljettajien ammattitaitoa ja liikenneturvallisuutta. Lisäksi ehdotuksella selkeytetään nykysääntelyä ja poikkeuksien tulkintaa ja edistetään vaihtoehtoisten opetustapojen käyttöönottoa. Suomi tukee direktiiviehdotuksen tavoitteita ja voi hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen neuvoston yleisnäkemykseksi. Lisäksi kokouksessa hyväksytään neuvoston päätelmät liikenneturvallisuuden parantamisesta ja EU:n merenkulkupolitiikan prioriteeteista vuoteen 2020 asti. Muissa asioissa esillä on muun muassa maantieliikennettä koskevien komission ehdotusten esittely sekä puheenjohtajan tilannekatsaus sisävesiliikenteen ammattipätevyysdirektiiviä koskevista neuvoston ja Euroopan parlamentin välisistä trilogineuvotteluista. Televiestinnän osalta neuvostossa on edistymisraportti ja periaatekeskustelu sähköisen viestinnän sääntelyä koskien. Suomi ottaa edistymisraportin tiedoksi. Suomi katsoo, että ehdotuksen jatkokäsittelyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota sääntelyn keventämiseen. Suomi suhtautuu kriittisesti muun muassa täytäntöönpanoon liittyvän toimivallan ja taajuuksien hallinnoinnin keskittämiseen. Kokouksessa tavoitteena on neuvoston yleisnäkemys rajatylittäviä pakettipalveluita koskevasta asetusehdotuksesta. Suomi voi hyväksyä yleisnäkemyksen. Ehdotus on työryhmäkäsittelyssä kehittynyt Suomen kannalta parempaan suuntaan. Suomi ei lähtökohtaisesti pidä tarkoituksenmukaisena rajatylittäviin pakettipalveluihin kohdistuvaa lisäsääntelyä. Neuvostossa on esillä edistymisraportti sähköisen viestinnän tietosuojaa koskevasta asetusehdotuksesta. Suomi ottaa edistymisraportin tiedoksi. Suomelle on tärkeää, että sääntely on osa eheää kokonaisuutta, turvaa perus ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä on yhteensopivaa kehittyvän teknologian hyödyntämisen kanssa. Muissa asioissa on esillä puheenjohtajavaltion ja komission tiedotusasioita sekä neuvoston tulevan puheenjohtajavaltion työohjelman esittely.

2 Asialista: 2(27) TORSTAI 8. KESÄKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen Muut kuin lainsäädäntöasiat 2. (mahd.) Akohtien luettelon hyväksyminen Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) 3. (mahd.) Akohtien luettelon hyväksyminen LIIKENNE Maa 4. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maanteiden tavara ja henkilöliikenteeseen tarkoitettujen tiettyjen ajoneuvojen kuljettajien perustason ammattipätevyydestä ja jatkokoulutuksesta annetun direktiivin 2003/59/EY ja ajokorteista annetun direktiivin 2006/126/EY muuttamisesta (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2017/0015 (COD) = Yleisnäkemys 5671/17 TRANS 28 MI 91 EDUC 32 CODEC ADD 1 s. 6 Muut kuin lainsäädäntöasiat (Neuvoston työjärjestyksen 8 artiklan 2 kohdan mukainen julkinen keskustelu [puheenjohtajan ehdotuksesta] kohdista 5 ja 6 Maa 5. Ehdotus neuvoston päätelmiksi liikenneturvallisuudesta Vallettan julistuksen hyväksyminen (Valletta, 28. ja 29. maaliskuuta 2017) = Hyväksyminen s. 9 Merenkulku 6. Ehdotus neuvoston päätelmiksi: "EU:n meriliikennepolitiikan painopisteet vuoteen 2020 asti: Kilpailukyky, hiilestä irtautuminen ja digitalisointi maailmanlaajuisten yhteyksien varmistamiseksi, sekä toimivat sisämarkkinat ja maailmanluokan merenkulkuklusteri" = Hyväksyminen s. 12

3 3(27) Muut asiat 7. a) Käsiteltävänä olevat säädösehdotukset (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) i) Liikennepaketti (ensimmäinen käsittely) a) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamisen edellytyksiä koskevista yhteisistä säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 1071/2009 ja maanteiden kansainvälisen tavaraliikenteen markkinoille pääsyä koskevista yhteisistä säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 1072/20096 muuttamisesta b) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttämisestä maanteiden tavaraliikenteessä annetun direktiivin 2006/1/EY muuttamisesta c) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 561/2006 ja tieliikenteessä käytettävistä ajopiirtureista annetun asetuksen (EU) N:o 165/2014 muuttamisesta d) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta valvontavaatimusten osalta sekä direktiiviin 96/71/EY ja direktiiviin 2014/67/EU liittyvistä, työntekijöiden lähettämistä työhön maantieliikennealalla koskevista erityisistä säännöistä e) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen infrastruktuurien käytöstä annetun direktiivin 1999/62/EY muuttamisesta f) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sähköisten tiemaksujärjestelmien yhteentoimivuudesta yhteisössä annetun direktiivin 2004/52/EY muuttamisesta (uudelleenlaadittu) = Komission tiedotusasia ii) iii) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisistä siviiliilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan unionin lentoturvallisuusviraston perustamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 kumoamisesta (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2015/0277 (COD) = Puheenjohtajavaltion tilannekatsaus Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi ammattipätevyyksien tunnustamisesta sisävesiliikenteen alalla sekä neuvoston direktiivin 96/50/EY ja neuvoston direktiivin 91/672/ETY kumoamisesta (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2016/0050 (COD) = Puheenjohtajavaltion tiedotusasia b) Ilmailu: avoin ja verkottunut Eurooppa = Komission tiedotusasia

4 4(27) c) Ilmailun turvaaminen: Suuret elektroniset laitteet käsimatkatavaroissa = Komission tiedotusasia d) Amsterdamin julistuksen jatkotoimet: Toinen korkean tason vuoropuhelu automatisoidusta ja verkkoyhteydellä tuetusta ajamisesta kansainvälisillä automessuilla (IAA International Motor Show) (Frankfurt, 14. ja 15. syyskuuta 2017) = Saksan valtuuskunnan tiedotusasia e) Suojelu terroriteoilta maantieliikenteessä, tieinfrastruktuuri mukaan lukien = Ruotsin valtuuskunnan tiedotusasia (Neuvoston työjärjestyksen 8 artiklan 2 kohdan mukainen julkinen keskustelu) f) EU:n pyöräilystrategia = Luxemburgin valtuuskunnan tiedotusasia (Neuvoston työjärjestyksen 8 artiklan 2 kohdan mukainen julkinen keskustelu) g) Rautatieturvallisuus: Euroopan rautatieliikenteen hallintajärjestelmä (ERTMS) ja eurooppalainen junakulunvalvontajärjestelmä (ETCS) = Luxemburgin valtuuskunnan tiedotusasia (Neuvoston työjärjestyksen 8 artiklan 2 kohdan mukainen julkinen keskustelu) h) Seuraavan puheenjohtajavaltion työohjelma = Viron valtuuskunnan tiedotusasia Ilmailusektorin sosiaalinen ulottuvuus = Alankomaiden valtuuskunnan tiedotusasia PERJANTAI 9. KESÄKUUTA 2017 (klo 9.30) TELEVIESTINTÄ Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) 8. Sääntelyjärjestelmä (ensimmäinen käsittely) a) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi eurooppalaisesta sähköisen viestinnän säännöstöstä (uudelleenlaadittu) Toimielinten välinen asia: 2016/0288 (COD) 12252/16 TELECOM 165 COMPET 486 MI 578 CONSOM 215 IA 72 CODEC REV 1 (en) + REV 2 (bg) + ADD 1 + ADD 1 REV 1 (en) b) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen perustamisesta Toimielinten välinen asia: 2016/0286 (COD) 12257/16 TELECOM 166 COMPET 489 MI 579 CONSOM 216 IA 73 CODEC 1273

5 5(27) + COR 1 (da) = Tilanneselvitys = Periaatekeskustelu s Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajatylittävistä pakettipalveluista (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2016/0149 (COD) = Yleisnäkemys 9706/16 POSTES 4 TELECOM 110 MI 407 COMPET 348 DIGIT 65 CONSOM 135 IA 35 CODEC ADD 1 s Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yksityiselämän kunnioittamisesta ja henkilötietojen suojasta sähköisessä viestinnässä ja direktiivin 2002/58/EY kumoamisesta (sähköisen viestinnän tietosuojaasetus) (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2017/0003 (COD) = Tilanneselvitys 5358/17 TELECOM 12 COMPET 32 MI 45 DATAPROTECT 4 CONSOM 19 JAI 40 DIGIT 10 FREMP 3 CYBER 10 IA 12 CODEC 52 s. 24 Muut asiat 11. a) Käsiteltävänä olevat säädösehdotukset (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) i) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o 531/2012 muuttamisesta verkkovierailujen tukkumarkkinoita koskevien sääntöjen osalta (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2016/0185 (COD) = Puheenjohtajavaltion tilannekatsaus ii) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1316/2013 ja (EU) N:o 283/2014 muuttamisesta paikallisyhteisöjen internetyhteyksien parantamisen osalta (ensimmäinen käsittely) Toimielinten välinen asia: 2016/0287 (COD) = Puheenjohtajavaltion tilannekatsaus b) Digitaalisten sisämarkkinoiden strategia = Komission tilannekatsaus c) Kyberturvallisuus = Komission tiedotusasia d) Euroopan digitaalinen tilanneselvitys = Komission tiedotusasia e) Seuraavan puheenjohtajavaltion työohjelma = Viron valtuuskunnan tiedotusasia

6 Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Maunu Eija (27) Asia Asiakohta 4. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maanteiden tavara ja henkilöliikenteeseen tarkoitettujen tiettyjen ajoneuvojen kuljettajien perustason ammattipätevyydestä ja jatkokoulutuksesta annetun direktiivin 2003/59/EY ja ajokorteista annetun direktiivin 2006/126/EY muuttamisesta Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus U 29/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Liikenneneuvosto ; neuvoston yleisnäkemys Suomi voi hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen neuvoston yleisnäkemykseksi. Suomi tukee ehdotuksen tavoitetta parantaa kuorma ja linjaautonkuljettajien ammattitaitoa ja liikenneturvallisuutta. Suomi pitää hyvänä, että ehdotuksella selkeytetään nykysääntelyä ja poikkeuksien tulkintaa ja edistetään vaihtoehtoisten opetustapojen käyttöönottoa. Komissio antoi direktiiviehdotuksen 1 päivänä helmikuuta 2017 (COM(2017)47final). Ehdotusten tavoitteena on parantaa kuorma ja linjaautonkuljettajien ammattitaitoa ja liikenneturvallisuutta sekä varmistaa kilpailun oikeudenmukaisuus EU:ssa. Ehdotukset koskevat toisessa jäsenvaltiossa suoritetun ammattipätevyyskoulutuksen tunnustamista, kuljettajien tietoisuuden lisäämistä liikenteen riskeistä ja ajoneuvotekniikan kehityksestä, poikkeusten tulkintaa, ammattipätevyys ja ajokorttidirektiivin epäjohdonmukaisuuksien poistamista, vaihtoehtoisten opetustapojen käyttöönottoa ja EU:n kautta tulevien koulutusvaatimusten hyväksi lukemista. Ehdotusta on käsitelty kevään 2017 ajan neuvoston maantieliikennetyöryhmässä. Työryhmäkäsittelyn aikana keskustelua on herättänyt erityisesti ammattipätevyyden osoittamisen tavat, koulutuksen toteutus ja poikkeukset. Nyt liikenneneuvostossa käsiteltävän puheenjohtajan kompromissiesityksen mukaan ammattipätevyys olisi osoitettavissa sekä ajokorttiin että ammattipätevyyskorttiin samanaikaisesti tehtävällä merkinnällä nykyisen vaihtoehtoisuuden sijaan. Kumpikin merkintätapa on Suomessa käytössä. Kolmansista valtioista tulevien kuljettajien ammattipätevyys olisi osoitettavissa asetuksen 1072/2009 mukaisella kuljettajatodistuksella, jossa on jatkossa

7 7(27) oltava ammattipätevyyskoodimerkintä. Nykyiset todistukset hyväksyttäisiin voimassaoloaikansa loppuun. Jäsenvaltioiden edellytettäisiin vaihtavan tietoja, ja ajokorttidirektiiviin ehdotetun lisäyksen mukaan ajokorttiverkkoa voitaisiin käyttää myös muun unionin lainsäädännön tietojen vaihtoon. Koulutusten järjestämisessä hyväksyttäisiin osin sähköinen opiskelu, mutta sen edellytettäisiin tapahtuvan valvotusti ja opiskelija tunnistaen. Koulutuksen laadusta olisi huolehdittava ja arvioitava, mitkä oppiaiheet soveltuvat tällä tavoin opiskeltaviksi. Koulutuksissa voitaisiin hyväksyä myös muiden EUlainsäädännön alan koulutusvaatimusten suorituksia. Jatkokoulutuksessa hyväksyminen rajattaisiin yhteen seitsemän tunnin jaksoon. Jatkokoulutuksessa edellytettäisiin käsiteltävän eri aiheita, mutta kertaustarpeet kuitenkin mahdollistetaan. Poikkeuksia sovellettaisiin ajoopetukseen ja tutkintoihin eikaupallisissa kuljetuksissa. Direktiiviin kuitenkin liitettäisiin uusi kappale, jonka mukaan soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin ajokortin ja ammattipätevyyden suorittaminen työssäoppimisen yhteydessä edellyttäen, että mukana olisi ammattipätevyyden omaava henkilö tai ajoopettaja. Säännös mahdollistaisi kaupalliset kuljetukset. Poikkeuksiin lisättäisiin uutena kappaleena mm. maatalouskuljetuksia koskeva poikkeus, jos kuljettaminen tapahtuisi osana omaa yritystoimintaa eikä kysymys olisi päätoimisen kuljettajan tehtävässä toimimisesta. Kohdan soveltamisessa jätettäisiin päätösvalta jäsenvaltiolle omalla alueellaan ja toisen jäsenvaltion alueella tämän kanssa sovittaessa, ja poikkeuksen soveltamisesta edellytettäisiin ilmoitettavaksi komissiolle. Ajokorttidirektiivin 4 artiklassa selkeytettäisiin ajokorttidirektiivin ikävaatimusten suhdetta ammattipätevyysdirektiivissä oleviin vähimmäisikävaatimuksiin ikävaatimuksia muuttamatta. Muutoksessa selkeytettäisiin jäsenvaltion harkinnassa olevien alarajojen käyttöä vain omalla alueella nykyistä käytäntöä muuttamatta. Suomessa Cluokassa vähimmäisikä on 21 vuotta tai 280 tunnin perustason ammattipätevyyskoulutuksella 18 vuotta. Dluokassa vähimmäisikä on 24 vuotta ja em. ammattipätevyyskoulutuksella 21 vuotta ja nopeutetulla ammattipätevyyskoulutuksella 23 vuotta. C1luokassa vähimmäisikä on 18 vuotta ja D1luokassa 21 vuotta. D luokassa voidaan vähimmäisikä kansallisesti laskea alle 21 vuoden, vähimmäisikänä on kuitenkin 18 vuotta. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely SEUT 91 artiklan 1 kohdan c kohta, SEUT 294 artiklan mukainen tavallinen lainsäätämisjärjestys Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Liikenne ja turismivaliokunnan (TRAN) lausuntoluonnos on valmisteilla. Raportoija on Peter Lundgren. Työ ja sosiaaliasiainvaliokunnan tarkoituksena on hyväksyä lausuntonsa Alueiden valiokunta ei anna lausuntoa ehdotuksesta. EUasioiden komitean alainen liikennejaosto EU22, kirjallinen menettely MINVApaketti: EUliikennejaoston (EU22) kokous

8 EUministerivaliokunta (27) Eduskuntakäsittely Ukirje eduskunnalle U 29/2017 vp Liikenne ja viestintävaliokunnan lausunto LiVL 8/2017 vp MINVApaketti: Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Laki kuorma ja linjaauton kuljettajien ammattipätevyydestä (273/2007) Ahvenanmaan osalta asia kuuluu sen lainsäädäntövallan piiriin. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 :n 21 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta tieliikennettä koskevissa asioissa. Komission mukaan vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyvät ongelmat ratkaisemalla voitaisiin alentaa kustannuksia, joiksi komissio arvioi 6,3 miljoonaa euroa vuosina Muutoksen katsotaan hyödyttävän toimialaa tuomalla kustannussäästöjä, joiden arvioidaan olevan yrityksille 2,3 miljoonaa euroa ja kuljettajille 6,7 miljoonaa euroa vuosina Muutoksella tehostetaan komission mukaan koulutusjärjestelmää, koska koulutusten sisältöä tarkistetaan turvallisuuden parantamiseksi ja ympäristöhyötyjen saamiseksi, ja sen arvioidaan lieventävän sisältöjen muuttumiseen liittyviä siirtymäkustannuksia (yhteensä 14,1 miljoonaa euroa vuosina ). Suomessa ehdotus ei lisää hallinnon kustannuksia siltä osin, että kuljettajan ammattipätevyyskortti on käytössä. Poikkeusten alan laajentaminen poistaa osalta kuljettajia ammattipätevyyteen liittyvät kustannukset. Ehdotuksella ei ole vaikutuksia unionin tai Suomen talousarvioon. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 5671/17 + ADD /17 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Eija Maunu, LVM, puh EUTORItunnus EU/2017/0160 Liitteet Viite

9 Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM TIO Kiiski Kimmo(LVM) (27) Asia Asiakohta 5. Ehdotus neuvoston päätelmiksi liikenneturvallisuudesta Vallettan julistuksen hyväksyminen (Valletta, 28. ja 29. maaliskuuta 2017) Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus E 17/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Liikenneneuvosto ; neuvoston päätelmät Tieliikenneturvallisuuden parantamista käsittelevä Vallettan julistus hyväksyttiin korkean tason ministerikonferenssissa Maltalla Julistuksen pohjalta valmisteltiin liikenneneuvoston hyväksyttäväksi neuvoston päätelmät. Suomi voi hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen neuvoston päätelmiksi. Suomi pitää neuvoston päätelmissä esiin nostettuja toimenpiteitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi kannatettavina. Suomi tukee voimakkaasti toimia, joilla edistetään turvallista ja luotettavaa liikenteen automaatiota. Suomi pitääkin hyvänä, että päätelmissä on huomioitu mahdollisuudet, joita yhteentoimivat ja automaattiset teknologiat sekä tiedon hyödyntäminen voivat tarjota liikenneturvallisuustyölle. Julistuksen sisältö on yhteensopiva valtioneuvoston joulukuussa 2016 tekemän tieliikenneturvallisuuden parantamiseksi annetun periaatepäätöksen kanssa ( Julistus on oikeudellisesti sitomaton. Julistuksessa on asetettu useita liikenneturvallisuutta tukevia ja edistäviä toimenpiteitä jäsenvaltioille, komissiolle sekä teollisuudelle ja järjestöille. Jäsenvaltiot sitoutuvat kiinnittämään huomiotaan muun muassa jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden ylläpitämiseen. Ne sitoutuvat myös tilastoimaan vakavasti loukkaantuneet MAIS 3+ luokittelun mukaisesti ja asettavat tavoitteen puolittaa vakavasti loukkaantuneiden määrän vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

10 10(27) Suomi on tukenut voimakkaasti tavoitteita turvallisen ja luotettava automaattisen liikenteen kehittymiselle. Jäsenvaltiot sitoutuvat muun muassa tukemaan yhteensopivia ja yhteentoimivia automaattisia ajoneuvoja siten kuin Amsterdamin julistuksessa ja komission CITSstrategiassa on mainittu. Komissio valmistelee muun muassa uudet liikenneturvallisuuspuitteet vuosille , jossa otetaan huomioon julistuksessa asetetut tavoitteet. Komission tehtävä on myös tutkia mahdollisuuksia hyödyntää yhteentoimivia ja automaattisia teknologioita, sekä tiedon hyödyntämistä, jota on jo tällä hetkellä saatavilla ajoneuvoissa ja infrastruktuurissa. Liikenneturvallisuutta parannetaan huolehtimalla tietoturvasta. Teollisuutta kehotetaan muun muassa yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan kanssa kehittämään sellainen yhtyeentoimiva ja älykäs liikennejärjestelmä, jossa palvelut ja laitteet toimivat turvallisesti yli rajojen. Niitä kehotetaan kehittämään erityisesti kuljettajaa tukevia ja avustavia ajoneuvojärjestelmiä, jotka vähentävät inhimillisten virheiden mahdollisuutta, sekä edistämään yhtyeentoimivien, verkottuneiden ja automatisoitujen ajoneuvojen liikenneturvallisuuspotentiaalia. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Kirjallinen menettely EUasioiden komitean alaisessa liikennejaostossa (EU22) MINVApaketti: EUliikennejaoston (EU22) kokous EUministerivaliokunta E 17/2017 vp MINVApaketti: Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset

11 Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät 11(27) Asiakirjat 7629/1/17 REV 1 TRANS /17 TRANS 158 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Kimmo Kiiski, LVM, EUTORItunnus EU/2017/0330 Liitteet Viite

12 Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM VTO Sarlin Laura(LVM) (27) Asia Asiakohta 6. Ehdotus neuvoston päätelmiksi: "EU:n meriliikennepolitiikan painopisteet vuoteen 2020 asti: Kilpailukyky, hiilestä irtautuminen ja digitalisointi maailmanlaajuisten yhteyksien varmistamiseksi, sekä toimivat sisämarkkinat ja maailmanluokan merenkulkuklusteri" Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Liikenneneuvosto ; neuvoston päätelmät Merenkulkua koskevan julistuksen teksti on neuvoteltu kevään 2017 aikana neuvoston merenkulkutyöryhmässä ja hyväksytty julistuksena korkean tason ministerikonferenssissa Maltalla Puheenjohtaja laati julistuksen pohjalta päätelmäluonnoksen. Asiallisesti päätelmäteksti on samansisältöinen kuin julistus. Suomi voi hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen neuvoston päätelmiksi. Suomi pitää neuvoston päätelmiin kirjattuja toimenpiteitä kannatettavina. Suomi pitää erityisen tärkeänä, että päätelmissä on huomioitu digitalisaation, tiedon hyödyntämisen ja automatisaation tuomat mahdollisuudet EU:n merenkulkusektorille ja turvalliselle ja ympäristöystävälliselle meriliikenteelle. Päätelmäluonnoksessa nostetaan unionin prioriteeteiksi vuoteen 2020 asti kilpailukyky, digitalisaatio ja vähähiilisyys (hiilidioksidi ja muiden ilmapäästöjen vähentäminen). Kilpailukykykirjaukset koskevat mm. eri alueiden välisiä yhteyksiä ja satamien kehittymistä, sosiaalisia kysymyksiä sekä valtiontukia. Digitalisaatiota koskevat kirjaukset koskevat erityisesti alusten ilmoitusmuodollisuuksia. Hiilidioksidipäästöjen ja muiden ilmapäästöjen vähentämistä koskeva jakso sisältää kirjaukset mm. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevasta strategiasta, EU:n meriliikenteen MRVasetuksen (EU) 2015/757 (meriliikenteen hiilidioksidipäästöjen tarkkailu, raportointi ja todentaminen) yhdenmukaistamisesta maailmanlaajuisen järjestelmän kanssa sekä vaihtoehtoisten

13 käyttövoimien ja muiden puhtaiden teknologioiden käyttöönoton edistämisestä ja rahoittamisesta. 13(27) Kaikki kirjaukset ovat Suomen linjan mukaisia. Suomi on työryhmäkäsittelyn aikana pyrkinyt vaikuttamaan erityisesti digitalisaatiota koskeviin kirjauksiin. Suomen ehdotuksesta asiakirjaan saatiin mukaan maininta meriliikenteen automaatiosta. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely MINVApaketti: EUliikennejaoston (EU22) kokous EUministerivaliokunta MINVApaketti: Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 9150/17 COR /17 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Laura Sarlin, LVM, laura.sarlin@lvm.fi EUTORItunnus EU/2017/0349 Liitteet Viite

14 Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM VKE Wirén Sini(LVM) (27) Asia Asiakohta 8. Ehdotukset direktiiviksi eurooppalaisesta sähköisen viestinnän säännöstöstä ja asetukseksi Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen perustamisesta (ns. telepaketti); edistymisraportti ja periaatekeskustelu Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus U 68/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Televiestintäneuvosto ; edistymisraportti ja periaatekeskustelu Komissio antoi sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat säädösehdotukset sekä tiedonannot osana connectivity package toimenpidepakettiaan. Toimenpidepaketin kokonaistavoitteena on edistää laajakaistayhteyksien ja sähköisten viestintäpalvelujen tarjontaa ja siten eurooppalaisen digitaalisen sisämarkkinan kehittymistä erilaisten sääntely, rahoitus ja politiikkatoimenpiteiden kautta. Sähköisen viestinnän säännöstöä koskevaa direktiiviehdotusta on käsitelty neuvoston teletyöryhmässä marraskuusta 2016 alkaen. Tähän mennessä työryhmässä on saatu valmiiksi koko direktiiviehdotuksen ensimmäinen lukeminen. Palveluita ( services ) ja verkkojen käyttöoikeuksia ( access ) koskevista artikloista on käsitelty myös puheenjohtajan kompromissiehdotuksia. Direktiiviehdotukseen olennaisesti liittyvää sähköisen viestinnän viranomaisten yhteistyöelimestä (BEREC) annettua asetusehdotusta ei vielä ole käsitelty artiklatasolla. Televiestintäneuvostossa otetaan tiedoksi puheenjohtajan edistymisraportti ja käydään periaatekeskustelu. Suomi ottaa tiedoksi puheenjohtajan edistymisraportin. Puheenjohtaja on esittänyt neuvostossa käytävän keskustelun pohjaksi seuraavat kysymykset (vapaasti suomennettuna): 1. Oletteko samaa mieltä siitä, että sisämarkkinoiden investointivarmuus edellyttää selkeää ja kattavaa sääntelykehystä ja tehokasta koordinointia sen soveltamiseksi käytännössä?

15 15(27) 2. Millainen koordinointimekanismi voisi taata riittävän ennakoitavuuden investoijille ja kilpailijoille tarjoamalla luottamusta siihen, että todistettavasti parhaita käytäntöjä jaetaan ja niitä noudatetaan? Suomen kanta kysymyksiin perustuu valtioneuvoston kirjelmässä U 68/2016 vp linjattuihin näkemyksiin EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn institutionaalisesta rakenteesta ja keskeisimmistä neuvottelukysymyksistä. Suomi voi alustavasti korostaa erityisesti seuraavia kantoja: o o o o o Suomi pitää komission ehdotusten tavoitteita digitaalisten sisämarkkinoiden edistämisestä sekä sääntelyn selkeyttämisestä ja päivittämisestä tärkeinä. Suomi on katsonut voimassa olevan unionin sähköisen viestinnän sääntelyn olevan monelta osin vanhentunutta ja tarpeettoman raskasta. Suomen näkemyksen mukaan uudistamishankkeen tulisi pääasiassa johtaa voimassa olevan sääntelyn keventymiseen. Suomi katsoo, että ehdotuksen jatkokäsittelyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota tämän tavoitteen toteutumiseen. Suomi suhtautuu periaatetasolla kriittisesti sähköisen viestinnän sääntelyn täytäntöönpanoon liittyvän toimivallan keskittämiseen kansallisilta viranomaisilta komissiolle ja BERECille. Suomi pitää todennäköisenä, että toimivallan keskittämisen seurauksena mahdollisuus kansallisten viestintämarkkinoiden ja käyttäjien tarpeiden erityispiirteiden ja kansallisten hyvien käytäntöjen huomioon ottamiseen vähenisi merkittävästi. Suomi pitää erityisen tärkeänä, että Suomen edellytykset uusien teknologioiden nopealle käyttöön otolle voidaan turvata myös jatkossa. Suomi suhtautuu periaatetasolla myönteisesti siihen, että unionissa pyritään harjoittamaan yhdenmukaisempaa ja mahdollisimman tehokasta taajuuspolitiikkaa. Suomi kuitenkin korostaa, että kansallinen taajuus ja toimilupapolitiikka vaikuttaa keskeisesti viestintäpalvelujen hintaan, laatuun ja saatavuuteen. EU:n sääntelyn tulisi jatkossakin mahdollistaa kansallinen päätäntävalta esimerkiksi toimilupaprosesseihin ja verkkotoimilupien ehtoihin liittyen. Suomi ei kannata ehdotuksia, joissa komissiolle annettaisiin uusia valtuuksia antaa täytäntöönpanosäädöksiä edellä mainituista erinäisistä taajuuksien hallinnointiin ja käyttöoikeuksien myöntämiseen ja niiden ehtoihin liittyvistä seikoista. Radiotaajuuksia koskevan sääntelyn tiukentamisen ja toimivallan keskittämisen sijasta EU:ssa tulisi Suomen näkemyksen mukaan keskittyä tehostamaan taajuuksien käyttöä olemassa olevien sääntelyinstrumenttien ja rakenteiden puitteissa. Suomi katsoo, että monet komission uusista ehdotuksista, kuten vertaisarviointiprosessi, vaikuttavat keinoina ylimitoitetuilta ja hallinnollisesti raskailta. Suomi voisi tukea vertaisarviointiprosessia ja yhteistä toimilupamenettelyä, jos niihin osallistuminen olisi vapaaehtoista. BERECin sijasta menettelyt olisi kuitenkin tarkoituksenmukaisempaa järjestää RSPG:n (Radio Spectrum Policy Group, Euroopan unionin radiotaajuuspolitiikkaryhmä) alaisuudessa. Suomi katsoo, että teletyöryhmässä käytyjen keskustelujen myötä komission ehdotuksen käsittely on osin mennyt parempaan suuntaan hallintoa koskevien kysymysten osalta. Suomi ei esimerkiksi ole pitänyt perusteltuna komission vetooikeuden laajentamista koskemaan huomattavan markkinavoiman yrityksille kansallisesti asetettavia velvoitteita, ja pitää siten hyvänä sitä, että puheenjohtaja

16 16(27) on esittänyt tämän osalta komission ehdotukseen muutoksia. Suomi pitää oikeansuuntaisina myös puheenjohtajan esityksiä, joilla kevennettäisiin komission ehdottamia raskaita verkkoja koskevia tiedonkeruu ja tiedonluovutusvelvoitteita. Suomi kuitenkin katsoo, että esimerkiksi numerointia ja radiotaajuuksia koskevien toimivaltakysymysten osalta jäsenmaiden esittämät kriittiset huomiot tulisi huomioida selkeästi jatkovalmistelussa. o o Suomi on lähtökohtaisesti suhtautunut myönteisesti komission ehdotukseen loppukäyttäjien oikeuksia koskevan sääntelyn täysharmonisoinnista. Täysharmonisointi edistäisi digitaalisten sisämarkkinoiden toimintaa. Suomi huomauttaa, että täysharmonisointi on lähtökohtana myös yleisissä kuluttajansuojadirektiiveissä, joten Suomi ei näe erityisiä syitä sille, miksei täysharmonisointia voisi ottaa lähtökohdaksi myös kuluttajansuojaa koskevassa sektorikohtaisessa erityissääntelyssä. Suomen suhtautuminen loppukäyttäjiä koskevan sääntelyn harmonisoinnin tasoon riippuu kuitenkin olennaisesti siitä, mihin suuntaan säännösten sisältö kehittyy työryhmäkäsittelyiden kuluessa. Suomi suhtautuu kriittisesti puheenjohtajan ehdotukseen nykyisenlaisten loppukäyttäjien oikeuksia koskevien säännösten soveltamisalan laajentamisesta siten, että ne kattaisivat lähtökohtaisesti myös OTTpalvelut (=overthetop, numeroista riippumattomat henkilöiden väliset viestintäpalvelut kuten Whatsapp, Outlook ja Snapchat). Monet loppukäyttäjien oikeuksia koskevat säännösehdotukset ovat rakenteeltaan hyvin raskaita, minkä vuoksi niitä tulisi joka tapauksessa keventää ja yksinkertaistaa. Alun perin perinteisiä telepalveluja varten kehitetty sääntely soveltuu lisäksi sellaisenaan huonosti OTTpalveluihin. Suomi on huolissaan siitä, että soveltamisalan laajentamista koskeva ehdotus johtaisi tarpeettomaan lisäsääntelyyn, joka heikentäisi uusien digitaalisten palvelujen saatavuutta. Suomi katsoo, että tasapuoliseen sääntelyympäristöön uusien ja perinteisten viestintäpalveluiden välillä tulisi ensisijaisesti pyrkiä olemassa olevaa sääntelyä keventämällä. Pääasiallinen sisältö Komission esitysten tausta ja yleistasoinen kuvaus sisällöstä: Komission direktiiviehdotuksen tavoitteena on selkeyttää ja päivittää voimassa olevaa Euroopan unionin sähköisen viestinnän sääntelykehystä parantamalla ja yhdenmukaistamalla verkkojen ja palvelujen tarjoajiin kohdistettavaa sääntelyä. Uudistuksen tavoitteena on nopeasti etenevä teknologinen kehitys huomioiden muun muassa edistää sekä kiinteiden että langattomien huippunopeiden datayhteyksien saatavuutta ja käyttöönottoa kaikkien Euroopan kansalaisten ja yritysten keskuudessa. Lisäksi direktiiviehdotuksen tavoitteena on edistää kilpailua sähköisten viestintäverkkojen ja palvelujen sekä näiden liitännäistoimintojen tarjonnassa. Direktiiviehdotuksella koottaisiin yhteen voimassa olevien EU:n sähköisen viestinnän puitedirektiivin ja erityisdirektiivien säännökset päivitettyinä, kuitenkin lukuun ottamatta sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviä, jonka uudistamista komissio tarkastelee erillisenä kokonaisuutena vuoden 2017 alussa. Komission direktiiviehdotus sisältää muutosehdotuksia, jotka liittyvät muun muassa verkkojen käyttöoikeuksiin ja verkkokilpailun edistämiseen, radiotaajuuksien käyttöön, sähköisten viestintäpalvelujen kuluttajansuojaan, tietoturvaan ja hätäviestintään sekä kokonaisvaltaisesti sähköisen viestinnän institutionaaliseen rakenteeseen ja hallinnollisiin kysymyksiin, kuten toimialan kansallisten sääntelyviranomaisten ja BERECin

17 17(27) toimivaltaan ja yhteistyö ja yhdenmukaistamismenettelyihin. Ehdotus BERECasetukseksi sisältäisi BERECin toimivaltaa ja hallintoa koskevat tarkemmat säännökset. Kokonaisuudessaan komission ehdotusten voidaan arvioida johtavan tiukempaan sähköisen viestinnän sääntelyn harmonisointiin ja toimivallan keskittämiseen, mikä kaventaisi yleisesti kansallista lainsäädäntövaltaa ja kansallisten viestintäviranomaisten toimivaltuuksia. Komission ehdotusten sisältöä on kuvattu yksityiskohtaisemmin valtioneuvoston kirjelmässä U68/2016 vp. Ajankohtainen käsittelytilanne neuvostossa: Komission ehdotuksessa ehdotetaan merkittävää toimivallan siirtämistä jäsenmailta komissiolle erityisesti taajuushallinnon osalta. Lisäksi ehdotuksessa puututtaisiin merkittävissä määrin siihen, miten radiotaajuuksien käytön sääntelyä ja ohjausta koskeva toimivalta sekä eräitä muita sähköisen viestinnän sääntelykysymyksiä koskeva toimivalta jaettaisiin jäsenvaltioiden sisällä kansallisten viranomaisten kesken. Neuvoston työryhmässä käydyissä keskusteluissa on ilmennyt, että suurin osa jäsenvaltioista vastustaa odotetusti taajuuksia koskevia komission ehdotuksia. Jäsenmaat ovat vaikuttaneet yksimielisiltä siitä, että niillä tulee jatkossakin olla kansallista päätäntävaltaa taajuusasioissa, että komission ehdotukset eivät ole riittävän joustavia ja että täytäntöönpanosäädöksiä koskevat valtuudet ovat avoimia ja epäselviä. Suomi on yhdessä 14 muun jäsenmaan kanssa tukenut neuvoston teletyöryhmässä Saksan laatimaa kriittistä yhteiskannanottoa komission taajuusehdotuksiin. Verkkojen käyttöoikeuksien sääntelyn osalta keskeisimpiä neuvottelukysymyksiä ovat ehdotetut laajakaistaverkkojen kartoitusta koskevat viranomaisten tiedonkeruuvelvoitteet ja ns. investointisuunnitelmat, mahdollisuus symmetrisen sääntelyn käyttöön HMVsääntelyn rinnalla, yhteisinvestointien kannustaminen ja ehdotuksen suhde vuonna 2014 annettuun EU:n yhteisrakentamisdirektiiviin. Yleisesti esillä ovat myös olleet kysymykset sääntelyn tasosta (yleistasoisempi vs. yksityiskohtainen), harmonisoinnin tasosta ja komission toimivallasta kansallisiin viranomaisiin nähden (mahdollisuudet huomioida kansalliset olosuhteet) ja hallinnollisen taakan purkamisesta (mm. nykyiset raskaat markkinaanalyysimenettelyt). Komissio ehdottaa eräitä Suomen toivomia kevennyksiä tai joustoja voimassa olevaan huomattavan markkinavoiman sääntelyyn. Toisaalta on nähtävissä, että komission ehdottamassa muodossa direktiiviehdotuksella luotaisiin merkittävissä määrin uusia velvoitteita telealan toimijoille ja kansallisille viranomaisille sekä eräitä päällekkäisyyksiä muuhun voimassa tai vireillä olevaan EUlainsäädäntöön nähden. Loppukäyttäjien oikeuksia koskevan sääntelyn osalta keskeisin neuvottelukysymys on säännösten soveltamisala. Komission ehdotuksen mukaan loppukäyttäjien oikeuksia koskevat velvoitteet koskisivat lähtökohtaisesti vain perinteisiä teleyrityksiä. Puheenjohtaja on kuitenkin ehdottanut kompromissiesityksessään, että soveltamisalaa laajennettaisiin siten, että loppukäyttäjien oikeuksia koskevat velvoitteet soveltuisivat lähtökohtaisesti myös ns. OTTtoimijoihin (numeroista riippumattomat henkilöiden väliset viestintäpalvelut kuten Whatsapp, Outlook ja Snapchat). Jäsenvaltioiden näkemykset ovat tältä osin jakautuneet, mutta enemmistö kannattaa puheenjohtajan ehdotusta. Säännösten soveltamisala on Suomelle tärkein kysymys loppukäyttäjiä koskevan sääntelyn osalta. Suomi katsoo, että puheenjohtajan ehdotus lisäisi tarpeettomasti sääntelyä, sillä suurin osa loppukäyttäjien oikeuksia koskevista säännöksistä soveltuu erittäin huonosti OTTpalveluihin.

18 Toinen keskeinen palveluja koskeva neuvottelukysymys on loppukäyttäjien oikeuksia koskevien säännösten harmonisoinnin taso. Komissio on ehdottanut täysharmonisointia ja puheenjohtaja (ainakin osittaista) minimiharmonisointia. Jäsenvaltioiden kannat ovat tältä osin jakautuneet, mutta enemmistö kannattaa tämänkin kysymyksen osalta puheenjohtajan ehdotusta. Yleispalvelua ja tietoturvaa koskevien säännösten käsittelyssä ollaan neuvostossa lähempänä kompromissia. Suomen näkökulmasta nämä ovat olleet ongelmattomampia kuin palveluja koskevan ehdotuksen muut osiot. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Direktiiviehdotus ja BERECasetusehdotus perustuvat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 114 artiklaan, jolla pyritään sähköisen viestinnän sisämarkkinoihin ja niiden toiminnasta huolehtimiseen. Ehdotukset käsitellään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Käsittely Euroopan parlamentissa 18(27) Direktiiviehdotusta käsitellään loppukäyttäjien oikeuksien ja yleispalvelun osalta IMCOvaliokunnassa ja muilta osin ITREvaliokunnassa. Direktiiviehdotukseen liittyvää BERECasetusta käsitellään vain ITRE:ssa. IMCO äänestää ja ITRE on Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely MINVApaketti: Viestintäjaosto (EU19) EUministerivaliokunta Kaikille sidosryhmille avoin lausuntokierros komission ehdotuksista järjestettiin EUasioiden komitean alaisen viestintäjaoston (EU19) kirjallisessa menettelyssä käsiteltiin ehdotusta valtioneuvoston kannaksi Lisäksi asiaa on käsitelty jaoston kokouksissa ministerineuvoston valmistelujen yhteydessä ja Liikenne ja viestintäministeriö on perustanut valmistelun tueksi epävirallisen kansallisen seurantaryhmän, joka toimii pääasiassa sähköisesti. Kaikille sidosryhmille avoin keskustelutilaisuus EUkäsittelyn etenemisestä järjestettiin liikenne ja viestintäministeriössä MINVApaketti: Suuri valiokunta Valtioneuvosto on toimittanut komission ehdotuksista eduskunnalle perustuslain 96 :n mukaisen selvityksen (U 68/2016 vp). Liikenne ja viestintävaliokunta antoi

19 19(27) kantansa (LiVL 2/2017 vp). Suuri valiokunta hyväksyi eduskunnan kannan (SuVEK 13/2017 vp) yhtymällä erikoisvaliokunnan lausunnon mukaisesti valtioneuvoston kantaan. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Direktiivi edellyttäisi voimaan tullessaan merkittäviä muutoksia Suomen tietoyhteiskuntakaareen (917/2014). Direktiiviehdotus on olennainen säädösten sujuvoittamista koskevan hallituksen kärkihankkeen kannalta. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 :n 40 kohdan mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat teletoimintaa. Näin ollen muun muassa taajuushallintoon ja matkaviestintoimintaan liittyvät komission ehdotukset kuuluvat valtakunnan toimivaltaan. Itsehallintolain 18 :n 7 kohdan mukaan rakennus ja kaavoitustoimi sekä naapuruussuhteet kuuluvat maakunnan lainsäädäntövaltaan. Maakunnan toimivaltaan kuuluvat myös luonnon ja ympäristönsuojelu (10 kohta) sekä teiden rakentaminen (21 kohta). Telekaapeleiden, matkaviestinverkon radiomastojen sekä tukiasemien sijoittamista koskevat asiat kuuluvat näin ollen maakunnan toimivaltaan. Lisäksi itsehallintolain 18 :n 20 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat oikeutta yleisradio ja kaapelilähetystoiminnan harjoittamiseen maakunnassa. Taloudelliset vaikutukset Direktiiviehdotuksella ja BERECasetusehdotuksella olisi merkittäviä suoria vaikutuksia viestintäverkkoja ja palveluja tarjoavien yritysten toimintaan ja näitä verkkoja ja palveluja hyödyntävien loppukäyttäjien asemaan. Siten ehdotetuilla säädöksillä olisi merkittävää välillistä vaikutusta digitaalisen talouden kehitykseen. Direktiivi ja asetusehdotusten keskeisenä tavoitteena on investointien lisääminen huippunopeisiin laajakaistaverkkoihin muun muassa verkkokilpailun edistämisen kautta. Tavoitteena on myös rajat ylittävien digitaalisten palvelujen tarjonnan ja sitä kautta unionin digitaalisten sisämarkkinoiden edistäminen. Komission direktiiviesitys sisältää muun muassa verkkojen käyttöoikeuksiin liittyen eräitä ehdotuksia, joiden voidaan katsoa edistävän näiden tavoitteiden toteutumista. Komission esitys sisältää kuitenkin myös useita sellaisia ehdotuksia, joilla voidaan arvioida olevan heikentävää vaikutusta viestintäverkkojen ja palvelujen kehitykselle. Useat ehdotetut säännökset vähentäisivät kansallisten viranomaisten päätös ja täytäntöönpanovaltaa, ja kaventaisivat siten mahdollisuuksia huomioida kansallisia erityisolosuhteita sähköisen viestinnän sääntelyssä. Paikallisten olosuhteiden huomioiminen myös jatkossa on erityisen tärkeää Suomen kaltaiselle, Euroopan reunalla sijaitsevalle harvaan asutulle maalle, jossa viestintäverkkojen ja palvelujen tarjonta on ollut verrattain korkeatasoista ja kilpailtua ja uusien teknologioiden käyttöönotto nopeaa. Lisäksi sellaiset ehdotetut säännökset, joita ei sovellettaisi palvelu tai teknologianeutraalisti, voisivat heikentää toimialan taloudellista kehitystä ja ohjata epäsuotuisalla tavalla loppukäyttäjille saatavilla olevaa verkkojen ja palvelujen tarjontaa. Lisäksi ehdotetusta jälkeenpäin annettavien täytäntöönpanosäädösten sekä BERECin ohjeistusten laajamittaisesta käytöstä johtuva toimintaympäristön ennakoitavuuden ja

20 20(27) oikeusvarmuuden heikentyminen saattaisi heikentää yritysten investointihalukkuutta nopeisiin laajakaistaverkkoihin ja digitaalisiin palveluihin. Komission ehdotus myös lisäisi merkittävästi kansallisten sääntelyviranomaisten tehtäviä. Ehdotusten mukaisten vaatimusten toimeenpaneminen saattaisi edellyttää jonkinasteista lisäresursointia ainakin Viestintävirastossa. Tämän lisäksi ehdotus lisäisi myös yritysten velvoitteita ja hallinnollista taakkaa. Esimerkiksi BERECin tiedonkeruuoikeuksien laajentaminen sekä ehdotus yritysten verkkosuunnitelmia koskevien tietojen keräämisestä lisäisivät teleyritysten raportointivelvoitteita. Raskaat tiedonluovutusvelvoitteet olisivat todennäköisesti ongelmallisia etenkin pienemmille teleyrityksille. Komission BERECasetusehdotuksella on joitakin vaikutuksia Euroopan unionin talousarvioon, sillä BERECin henkilöstömäärän nostaminen lisäisi EU:n hallintokuluja. Henkilöstömäärän nostamisen myötä BERECin toimistolle tulisi löytää uudet toimitilat. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Puheenjohtajan edistymisraportti 9355/17 TELECOM 129 COMPET 420 MI 432 CONSOM 221 CODEC 841 Puheenjohtajan asiakirja periaatekeskusteluun 9356/17 TELECOM 130 COMPET 421 MI 433 CONSOM 222 CODEC 842 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Neuvotteleva virkamies Sini Wirén, liikenne ja viestintäministeriö p ) Neuvotteleva virkamies Tanja Müller, liikenne ja viestintäministeriö p ) Viestintäneuvos Kaisa Laitinen, liikenne ja viestintäministeriö p ) EUTORItunnus EU/2016/1461 Liitteet Viite

21 Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Lindholm Tomi(LVM) (27) Asia Asiakohta 9. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajatylittävistä pakettipalveluista; yleisnäkemys Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus U 41/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Televiestintäneuvosto ; neuvoston yleisnäkemys. Komissio antoi ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajatylittävistä pakettipalveluista Ehdotuksen käsittely on aloitettu teletyöryhmässä Teleneuvostossa puheenjohtaja esitteli tilanneselvityksen asian käsittelystä teletyöryhmässä. Ehdotusta muokattiin siten, että kompromissiehdotus on jäsenmaiden hyväksyttävissä poistamalla eniten arvostelua herättänyt artikla ja tekemällä muutoksia asetuksen sisältöön. Ehdotusta käsiteltiin Coreperkokouksessa, jossa Coreper puolsi asetusluonnoksen yleisnäkemystekstiä pienin tarkennuksin teleneuvoston hyväksyttäväksi. Tarkennukset käsittelivät alihankkijoiden raportointivelvoitteita ja soveltamisalan 50 työntekijän rajaa, joka muutettiin siten, että se antaa enemmän joustoa kansallisella tasolla. Suomi voi hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen neuvoston yleisnäkemykseksi. Suomi pitää ehdotukselle asetettuja taustatavoitteita pääosin hyväksyttävinä ja kannattaa komission yleistä tavoitetta tehostaa kehittyviä digitaalisia sisämarkkinoita unionin alueella. Suomi ei lähtökohtaisesti pidä tarkoituksenmukaisena rajatylittäviin pakettipalveluihin kohdistuvaa lisäsääntelyä, vaan toivoisi joustavaa sääntelyä, joka jättäisi mahdollisuuden ottaa kansalliset erityisolosuhteet huomioon. Suomi voi kuitenkin hyväksyä puheenjohtajan kompromissiehdotuksen. Ehdotus on työryhmäkäsittelyssä kehittynyt Suomen edellyttämään suuntaan ja siitä on poistettu Suomelle ongelmallisimmat kohdat. Suomi kuitenkin katsoo, että ehdotus edelleen luo itsessään turhaa hallinnollista taakkaa ja lisää sääntelyä posti ja pakettimarkkinoille sekä kyseisiä toimijoita valvoville viranomaisille.

22 Pääasiallinen sisältö 22(27) Ehdotuksen pääasiallinen sisältö koskee hintatietojen avoimuutta lisääviä toimenpiteitä, joiden toteuttamiseksi vaadittavat toimenpiteet kohdistuvat sekä palveluntarjoajiin että asianomaiseen kansalliseen sääntelyviranomaiseen. Lisäksi sääntely koskee tietojenantoa, hintojen läpinäkyvyyttä sekä arvioimista ja velvoitetta varmistaa tehokkaiden seuraamusten olemassaolo kansallistasolla. Asetuksen 1 ja 2 artiklassa esitetään asiaa koskevat yleiset säännökset, soveltamisala ja asiaankuuluvat määritelmät. Asetuksen 3 artikla koskee viranomaisvalvontaa ja erityisesti määritellään, mitä tietoja pakettipalveluita tarjoavien yritysten on toimitettava valvoville viranomaisille. Säännöksellä velvoitetaan kansalliset sääntelyviranomaiset seuraamaan markkinoita ja keräämään tietyt asetuksen mukaiset hintoja koskevat tilastotiedot vuosittain. Hintatietojen avoimuutta koskee 4 artikla, jossa asetetaan soveltamisalaan kuuluville pakettipalveluita tarjoaville yrityksille velvoite antaa sijoittautumisvaltion kansalliselle sääntelyviranomaiselle vuosittain tiedot asetuksen liitteessä mainittujen tiettyjen palvelujen hinnoista (julkinen luettelo). Sääntely ei koske niitä pakettipalveluita tarjoavia yrityksiä, joissa on edellisenä kalenterivuotena työskennellyt keskimäärin vähemmän kuin 50 henkilöä, joihin lasketaan myös määräaikaiset tai muut kuin vakinaisessa työsuhteessa olevat henkilöt. Artiklassa 5 säännellään valvovalle viranomaiselle lähetettyjen hintatietojen arviointia ja sitä, kuinka arviointi tulee viranomaisessa tehdä. Artikla 6 koski syrjimättömän ja avoimen rajatylittävän käyttöoikeuden toteuttamista ja myöntämistä pakettipalveluiden tarjoajien käyttöön, mutta se poistettiin valmistelun aikana kokonaan jäsenmaiden vastustuksen vuoksi. Artikla olisi antanut pakettipalveluita tarjoaville yrityksille käyttöoikeuden yleispalvelun tarjoajan verkkoon. Artikla 7 koskee säännösten rikkomiseen sovellettavia seuraamuksia, ja asettaa jäsenvaltioille lainsäädännöllisen velvoitteen varmistaa niiden tehokkuus. Artiklat 810 koskevat tarkemmin asetuksen uudelleentarkastelua, erityistä komissiota avustavaa postidirektiivikomiteaa sekä asetuksen voimaantuloa. Puheenjohtaja on valmistellut kompromissiehdotuksen, koska alkuperäisessä muodossaan asetusluonnos sai kritiikkiä lähes kaikilta jäsenmailta lisäsääntelyn ja asetusluonnoksen luoman hallinnollisen taakan lisääntymisen vuoksi. Kompromissiehdotuksesta on poistettu kokonaan esimerkiksi jäsenmaita huolestuttanut artikla 6, jossa olisi säännelty muiden pakettipalveluja tarjoavien yritysten mahdollisuudesta päästä yleispalvelun tarjoajan jakeluverkkoon. Asetusta on myös muiden artikloiden osalta joustavoitettu ja sen sisältöä sekä määritelmiä on tarkennettu alkuperäiseen esitykseen verrattuna. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Lainsäädäntötoimenpide perustuu SEUTsopimuksen 114 artiklaan, jossa säädetään sisämarkkinoiden toiminnan turvaamisesta. Päätösehdotus käsitellään tavallisessa lainsäädäntömenettelyssä. Neuvoston päätöksenteko perustuu määräenemmistöön. Käsittely Euroopan parlamentissa Vastuuvaliokunta Euroopan parlamentissa on liikenne ja matkailuvaliokunta (TRAN).

23 23(27) Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely MINVApaketti: Viestintäjaosto (EU19) EUministerivaliokunta Ukirjettä (U 41/2016 vp) käsiteltiin EUasioiden komitean alaisen viestintäjaoston (EU19) kirjallisessa menettelyssä MINVApaketti: Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunnan lausunto LiVL 16/2016 vp U 41/2016 vp Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Postipalveluista säädetään kansallisesti postilailla (415/2011 vp). Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan postipalvelut kuuluvat Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 :n 20 kohdan nojalla. Ahvenanmaalla on voimassa oma postilainsäädäntö, 29 päivänä kesäkuuta 2007 annettu Landskapslag on posttjänster (Ålands författningssamling 60/2007, muutettu 38/2011). Taloudelliset vaikutukset Ehdotus sisältää vaikutusarvion (SWD(2016) 166 FINAL) ja sen tiivistelmän (SWD(2016) 167 FINAL). Komissio on arvioinut ehdotuksen taloudellisia ja hallinnollisia vaikutuksia. Komission arvion mukaan ehdotuksen hyödyt ylittävät sen hallinnolliset kustannukset. Huomion arvoista on, että kustannukset on arvioitu yleisesti koko EU:n tasolla, ja jaettu tasan kaikkien jäsenvaltioiden kesken. Komissio on arvioinut, että jäsenvaltioille saattaa aiheutua lisäkustannuksia, jos kansallisia sääntelyviranomaisia rahoitetaan kansallisista talousarvioista tai jos ne tarvitsevat lisävaroja asetusehdotuksen täytäntöönpanoon tai asetusehdotuksen luoman lisääntyvän sääntelyn myötä. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat [Neuvostoasiakirjaa ei vielä saatavilla] Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Neuvotteleva virkamies Tomi Lindholm, liikenne ja viestintäministeriö (puh , tomi.lindholm@lvm.fi). EUTORItunnus EU/2016/1055 Liitteet Viite

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9715/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 32 TRANS 221 TELECOM 147 ENER 254 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3545. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

10115/17 ADD 1 1 GIP 1B

10115/17 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10115/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3545. istunto (liikenne, televiestintä ja energia), Luxemburg, 8. ja

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset

EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset (U 68/2016 vp, U 29/2017 vp) Tanja Müller / Verkko-osasto 15.11.2017 1 Ehdotusten tausta ja rakenne Komissio antoi 14.9.2016 ehdotukset

Lisätiedot

LVM Liikenne- ja viestintäministeriö EU/2016/1461 VEO Müller Tanja(LVM), Wirén Sini(LVM) JULKINEN

LVM Liikenne- ja viestintäministeriö EU/2016/1461 VEO Müller Tanja(LVM), Wirén Sini(LVM) JULKINEN Liikenne- ja viestintäministeriö EU/2016/1461 VEO Müller Tanja(LVM), Wirén Sini(LVM) PERUSMUISTIO 19.10.2017 JULKINEN LVM2017-00333 Asia Komission ehdotukset Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9951/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 32 TRANS 223 TELECOM 115 ENER 244 Euroopan unionin neuvoston 3472. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. marraskuuta 2018 (OR. en) 14716/18 OJ CONS 67 TRANS 575 TELECOM 435 ENER 398 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Liikenne, televiestintä ja energia) Europa-rakennus,

Lisätiedot

EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset (U 68/2016 vp) Sini Wirén /Verkko-osasto Tanja Müller /Palvelu-osasto

EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset (U 68/2016 vp) Sini Wirén /Verkko-osasto Tanja Müller /Palvelu-osasto EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset (U 68/2016 vp) Sini Wirén /Verkko-osasto Tanja Müller /Palvelu-osasto 1 Ehdotusten tausta ja rakenne Komissio antoi 14.9.2016 ehdotukset

Lisätiedot

U-kirje 29/2017 vp; kuorma- ja linja- auton kuljettajien ammattipätevyysdirektiiviä koskeva komission ehdotus

U-kirje 29/2017 vp; kuorma- ja linja- auton kuljettajien ammattipätevyysdirektiiviä koskeva komission ehdotus U-kirje 29/2017 vp; kuorma- ja linja- auton kuljettajien ammattipätevyysdirektiiviä koskeva komission ehdotus Liikenne- ja viestintävaliokunta 6.4.2017 1 Ehdotuksen tausta Direktiivi koskee kuorma- ja

Lisätiedot

9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B

9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) 9523/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 31 COMPET 434 IND 133 RECH 204 ESPACE 27 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3544. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

MAANANTAI 28. MARRASKUUTA 2016 (klo 9.30)

MAANANTAI 28. MARRASKUUTA 2016 (klo 9.30) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14509/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 61 COMPET 593 RECH 318 ESPACE 57 MI 725 IND 244 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3503. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen U 68/2016 vp / Asiantuntijapyyntö / DNA Oyj Julkinen 1 DNA kannattaa Valtioneuvoston U-kirjelmän sisältöä DNA kannattaa Valtioneuvoston U-kirjelmän

Lisätiedot

Direktiivi Euroopan sähköisen viestinnän säännöstöstä

Direktiivi Euroopan sähköisen viestinnän säännöstöstä Direktiivi Euroopan sähköisen viestinnän säännöstöstä Sidosryhmätilaisuus 16.11.2018 Sini Wirén, viestintäneuvos Komission direktiiviehdotus annettiin syyskuussa 2016 Direktiiviehdotus sisältää päivitettynä

Lisätiedot

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6492/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 7 COMPET 108 IND 42 RECH 48 ESPACE 13 Euroopan unionin neuvoston 3519. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 12894/15 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 51 TRANS 321 TELECOM 187 ENER 352 Euroopan unionin neuvoston 3414. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

U 41/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajatylittävistä pakettipalveluista

U 41/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajatylittävistä pakettipalveluista Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajatylittävistä pakettipalveluista Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys tietoyhteiskuntakaaresta

Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys tietoyhteiskuntakaaresta Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys tietoyhteiskuntakaaresta O 42/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta 26.9.2017 1 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen tausta Tietoyhteiskuntakaari

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2016 (OR. en) EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: 15257/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 73 TRANS 409 TELECOM 233 ENER 427 Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) 14354/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 60 EDUC 370 JEUN 100 CULT 109 AUDIO 121 SPORT 80 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3502. istunto (koulutus,

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM2016-00152 KOO Mäntyniemi Maaria(LVM) 17.05.2016 Viite Asia Televiestintäneuvosto 26.5.2016 Televiestintäneuvosto kokoontuu Brysselissä 26.5.2016. Suomea edustaa

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 14555/17 OJ CRP1 39 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 22. marraskuuta 2017 (klo 9.00)

Lisätiedot

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10121/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 35 SOC 469 EMPL 359 SAN 246 CONSOM 250 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3548. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

5130/3/15 REV 3 ADD 1 team/msu/si 1 DPG

5130/3/15 REV 3 ADD 1 team/msu/si 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0165 (COD) 5130/3/15 REV 3 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: ENT 8 MI 12 CODEC 23 PARLNAT 13 Neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

16886/13 team/vp/mh 1 DQPG

16886/13 team/vp/mh 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. marraskuuta 2013 (OR. en) 16886/13 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 59 COMPET 875 RECH 571 ESPACE 96 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3276. istunto (kilpailukyky (sisämarkkinat,

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0148 (COD) 9565/16 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28.

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28. Bryssel, 17. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9689/19 PV CONS 28 COMPET 432 IND 184 MI 475 RECH 278 ESPACE 54 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

14391/16 team/sj/kkr 1 GIP 1B

14391/16 team/sj/kkr 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2016 (OR. en) 14391/16 OJ CRP1 37 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2605. kokous (Coreper I) Päivä: 16. ja 18. marraskuuta 2016 Aika:

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 14983/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Päivä: 8. joulukuuta 2016 Aika: klo 9.30 Paikka: OJ CONS 65 SOC 750 EMPL 503 SAN 415 CONSOM 292 EUROOPAN

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10006/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 33 SOC 397 EMPL 263 SAN 243 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3474. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

6834/17 ADD 1 1 GIP 1B

6834/17 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6834/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 9 TRANS 87 TELECOM 51 ENER 95 Euroopan unionin neuvoston 3521. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeusministeriö TEM TMO Alho Sari(TEM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeusministeriö TEM TMO Alho Sari(TEM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeusministeriö PERUSMUISTIO TEM2017-00053 TMO Alho Sari(TEM) 02.02.2017 JULKINEN Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kuluttajasuojalainsäädännön täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys

Lisätiedot

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Huhtanen Iida(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Huhtanen Iida(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00089 LPA Huhtanen Iida(LVM) 11.05.2015 Asia EU:n sisävesilainsäädännön uudistaminen: Komission ehdotus uudeksi sisävesidirektiiviksi, komission uusi

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100 VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta direktiiviksi maanteiden tiettyjen ajoneuvojen kuljettajien perustason ammattipätevyydestä ja jatkokoulutuksesta annetun

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10105/19 PV CONS 30 TRANS 374 TELECOM 253 ENER 323 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Liikenne, televiestintä ja energia) 6.

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/587. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/587. Tarkistus 22.3.2019 A8-0206/587 587 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) Jäsenvaltioiden olisi käytettävä asetuksella (EU) N:o 1024/2012 perustettua sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmää (IMI) alueellisten

Lisätiedot

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. toukokuuta 2017 (OR. en) 8839/17 OJ CRP1 17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2627. kokous (Coreper I) Päivä: 10. toukokuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9814/17 OJ CONS 33 JAI 556 COMIX 405 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3546. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8. ja

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen kansainvälisen linja-autoliikenteen markkinoillepääsystä

Asia Komission julkinen kuuleminen kansainvälisen linja-autoliikenteen markkinoillepääsystä Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700022 PAO Huhtanen Iida(LVM) 24.01.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen kansainvälisen linjaautoliikenteen markkinoillepääsystä Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

12513/17 ADD 1 1 DPG

12513/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. lokakuuta 2017 (OR. en) 12513/17 ADD 1 PV/CONS 49 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3560. istunto (yleiset asiat), Bryssel, 25. syyskuuta 2017

Lisätiedot

Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Kummoinen Katri Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Kummoinen Katri Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00125 LAVO Kummoinen Katri 10.05.2017 Asia EU/OSA; direktiiviehdotus digitaalisesta sisällöstä Kokous Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus U 25/2015 vp Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2017 (OR. en) 12978/17 OJ CRP1 34 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2644. kokous (Coreper I) Päivä: 11. lokakuuta 2017 Aika: klo 9.30

Lisätiedot

10431/17 1 DG G LIMITE FI

10431/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1 COMPET 65 POLGEN 13 MI 69 SOC 63 ENT 31 CONSOM 16 N 55 ENER 23 TRANS 34 TELECOM 16 IND 29 TARKISTETTU ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 15123/16 OJ CONS 66 JAI 1032 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3508. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8.

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00133 PAO Hörkkö Jorma 17.04.2018 Asia EU/U-jatkokirje komission ehdotuksista Neuvoston ja Euroopan parlamentin direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

KESKIVIIKKO 28. KESÄKUUTA 2017 (klo 10.00)

KESKIVIIKKO 28. KESÄKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10661/17 OJ CRP1 24 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2634. kokous (Coreper I) Päivä: 28. ja 30. kesäkuuta 2017 Aika:

Lisätiedot

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden

Lisätiedot

8339/18 team/vk/jk 1 DPG

8339/18 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2018 (OR. en) 8339/18 OJ CRP1 16 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 2. ja 4. toukokuuta 2018

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en) 14923/16 OJ CRP1 39 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Pysyvien edustajien komitean 2607. kokous (Coreper I) Päivä: 30. marraskuuta 2016 Aika: klo

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10429/19 PV CONS 36 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Yleiset asiat) 18. kesäkuuta 2019 10429/19 1 SISÄLTÖ Sivu 1. Esityslistan

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7054/19 OJ CRP1 9 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 6. ja 8. maaliskuuta 2019

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro

U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kilpailun turvaamisesta ilmakuljetuksissa asetuksen (EY) N:o 868/2004 kumoamisesta Perustuslain

Lisätiedot

Johdanto. 2. Tämän asian käsittelyn edistäminen on yksi puheenjohtajavaltio Maltan tärkeimmistä lainsäädäntöprioriteeteista. 8672/15.

Johdanto. 2. Tämän asian käsittelyn edistäminen on yksi puheenjohtajavaltio Maltan tärkeimmistä lainsäädäntöprioriteeteista. 8672/15. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0287 (COD) 7429/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Kom:n asiak. nro: 15251/15

Lisätiedot