SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto /1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto /1"

Transkriptio

1 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 7..7/ Talouskasvu on hidastumassa. Kasvu jatkuu silti verraten vahvana ja on ensi vuonna yhä lähes prosenttia. Työllisyys lisääntyy edelleen. Työmarkkinat ovat kiristymässä, kun työvoiman tarjonnan kasvu hidastuu ja työttömyysaste lähenee arvioitua rakenteellisen työttömyyden tasoa. Asuntolainakanta kasvaa edelleen nopeasti, ja kotitalouksien kulutuskysyntä pysyy verraten vahvana. Korkeasuhdanteen loppuvaiheen pitäminen hallittuna edellyttää suurta malttia kaikilla sektoreilla, erityisesti finanssipolitiikassa ja työmarkkinoilla. Kokonaistuotanto ja työllisyys trendin muutos edellisestä vuodesta, % 7 Lähde:TK - Tuotanto Työllisyys BKT neljännesvuositilinpito 7 Ennuste 7 - Maailmantalouden noin viiden prosentin kasvu jatkui viime vuonna jo kolmatta vuotta ja oli vahvimmillaan sitten 97-luvun alkuvuosien. Maailmankaupan kasvu nopeutui 9 prosenttiin. Globalisaatio on alentanut teollisuustuotteiden hintoja ja siten kompensoinut raaka-ainehintojen kysyntävetoisen nousun, mikä on vahvistanut maailmantalouden positiivista kierrettä. Tänä vuonna kasvu hidastuu jonkin verran lähinnä USA:n kasvun vaimenemisen myötä. Euroopassa kasvu jatkuu pienestä hidastumisesta huolimatta hyvänä. Yhdysvaltain talouskehityksestä paljolti riippuu millaiseksi maailmantalouden kehitys muovautuu ensi vuonna. Yhdysvalloissa kotitalouksien kulutus ylittää jo kolmatta vuotta niiden käytettävissä olevat tulot ja asuntovelkojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin on noussut prosenttiin. Samalla uusien asuntojen hankinnat ovat supistumassa ja kotitalouksien asuntolainoihin liittyvät rahoitusriskit ovat kasvamassa. Uhkatekijät liittyvät myös suuriin alueittaisiin vaihtotase-eroihin ja niihin liittyviin valuuttavirtoihin. Yhdysvaltojen vaihtotasealijäämä ylittää tänä vuonna 9 mrd. dollaria. Kiinan kasvava ylijäämä noussee mrd. dollariin, josta valtaosa kaupassa Yhdysvaltojen kanssa. Kiinan valuuttareservit ovat jo viidesosa maailman kaikista valuuttareserveistä. Teollisuusmaista suuriin vaihtotaseylijäämiin yltävät Japani ja Saksa. Euroalueen talouskehitys pääsi viime vuonna vihdoin vauhtiin investointien vilkastuttua ja julkisen kulutuksen sekä vientikysynnän lisäännyttyä. Euroalueen BKT kasvoi,7 %, koko EU-alueen hieman enemmän. Kasvu kiihtyi viimeisellä neljänneksellä ja nousi jo nopeammaksi kuin Yhdysvalloissa. Tämän vuoden näkymät ovat edelleen suotuisat, sillä työttömyys on alenevalla trendillä, inflaatio pysyy hallittuna raaka-aineiden hintapaineiden hellittäessä ja julkisen talouden rahoitusasemat ovat kohenemassa. Euroalueen talous kasvaa lähes ½ prosentin vauhtia. Rahapolitiikkaa on asteittain kiristetty, keskuspankki nosti maaliskuussa ohjauskoron / prosenttiin. Suurimmista maista Saksan talous oli vuoden vaihteessa keskellä vahvaa nousukautta ja suhdannekello jatkaa ainakin alkuvuoden korkeasuhdanteessa. Euromaiden kasvusyklit eivät kuitenkaan ole yhdenmukaistuneet. Esimerkkeinä ovat Espanja ja Italia, joista ensin mainittu on voimakkaan korkeasuhdanteen ja jälkimmäinen rakenteellisen matalasuhdanteen kierteessä.

2 Suomessa kokonaistuotannon kasvu nopeutui tuntuvasti vuoden alussa ja kasvu jatkui hyvänä vuoden loppuun saakka. Kehitykseen myötävaikuttivat maailmantalouden korkeasuhdanteen ohella poikkeustekijät, kuten edellisen vuoden metsäseisokki, mutta myös peruskasvu oli vahvaa ja laajaalaista. Tuloverokevennykset ja matalat korot ovat vahvistaneet kotimaista kysyntää ja samalla kohentuneet tulevaisuusnäkymät ovat osaltaan lisänneet positiivista kierrettä. Vuonna kokonaistuotanto ylitti, prosentilla edellisvuotisen tasonsa, mutta toimeliaisuus tasaantui toisella vuosipuoliskolla. Erityisen selvästi talouden kohentuminen tuntui tavaraviennin ohella yksityisten investointien vahvistumisena. Viennin kasvu ylitti % ja vienti euroalueelle lisääntyi tätäkin nopeammin. Vientinäkymät ovat yhä valoisat, vaikka kasvuvauhti normalisoituu. Kotitalouksien asuntoinvestointi- ja kulutuskysyntä tasaantuu säästämisen painuttua negatiiviseksi ja velkojen kohottua käytettävissä olevien tulojen tasolle. Ansiotulojen kasvun hidastuminen rajoittaa tänä vuonna myös kotitalouksien hankintamahdollisuuksia, vaikka työllisyys edelleen paraneekin. Tuotanto lisääntyi selvästi työpanosta nopeammin viime vuonna. Tämä merkitsi työn tuottavuuden poikkeuksellisen vahvaa nousua. Suomen prosentin tuottavuuskehitys olikin viime vuonna perinteisten teollisuusmaiden parasta; Suomi erottui edukseen EU:ssa ja ylitti Yhdysvaltojen tuottavuuskasvun. Tuottavuuden nopea kasvu oli kuitenkin lähinnä suhdanneluonteista. Nopean tuottavuuskasvun ja palkkojen maltillisen nousun johdosta yksikkötyökustannukset koko kansantaloudessa supistuivat viime vuonna ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen ja teollisuuden kustannuskilpailukyvyn arvioidaan laajalti kohentuneen. Odotettua parempi tulema viime vuonna merkitsee hyviä lähtökohtia myös vuodelle 7. Kuitenkin talouskasvu ohitti huippunsa viime vuonna ja maailmantalouden kehitys, kotimaisen elektroniikkateollisuuden suuret tuotantovaihtelut, suhdannekierron kypsyminen yhdessä resurssirajoitteiden kanssa saattavat tuottaa yllätyksiä. Vuonna 7 BKT kasvaa hyvän alun pohjalta, % eli lähes aiemman ennusteen mukaisesti. Vuosi muodostunee suhdannekierrossa hitaimman kasvun vuodeksi kasvun jäädessä,7 prosenttiin. Samalla työn tuottavuuden nousu vaimenee, kuten yleensä suhdannekierron hidastuessa. Työvoimakapeikot yleistyvät edelleen ja rajoittavat jatkossa enenevässä määrin tuotannon kasvua. Vientimarkkinoiden ohella kotimarkkinat vetivät hyvin viime vuonna. Palvelualojen kolme vuotta kestänyt noususuhdanne huipentui viime vuoteen tuotannon lisääntyessä nopeammin kuin kertaakaan -luvun aikana,, %. Kasvu hieman hidastui vuoden loppua kohti. Viime vuoden suhdannehuippua kuvastaa se, että palvelualojen tärkeimmäksi myynnin kasvun esteeksi nousi ammattitaitoisen työvoiman puute riittämättömän kysynnän sijaan. Teollisuustuotanto lisääntyi, % ja rakentaminen, %. Vuonna 7 teollisuustuotannon kasvu normalisoituu metsäteollisuudessa ja hidastuu elektroniikkateollisuudessa. Rakentaminen jatkuu vilkkaana mutta kotimaankaupan kasvu tasaantuu. Viime vuonna työllisyys lisääntyi keskimäärin henkilöä ja työllisyysaste kohosi lähes prosenttiyksikön,9 prosenttiin. Hyvä työllisyyskehitys on jatkunut tämän vuoden alkukuukausina ja helmikuussa työllisten määrä oli suurempi kuin vuosi sitten. Työvoiman kysyntä on ollut vilkasta erityisesti yksityisissä palveluissa, kun taas julkisen sektorin työpaikat ovat hieman vähentyneet. Työllisten määrän lisäyksestä tuli runsas puolet yli -vuotiaista, kun taas parhaassa työiässä olevien työllisten määrän kasvu jäi perin pieneksi. Työvoiman tarjonnan kasvu jatkui ja työttömyysaste painui 7,7 prosenttiin. Tänä vuonna työllisyyden kasvu jatkuu painottuen edelleen yksityisiin palvelutoimintoihin ja rakentamiseen. Työllisyysaste kohoaa 9, prosenttiin ja työllisten lukumäärä ylittää viimevuotisen keskimäärän hengellä, mikä on hieman aiempaa ennustetta enemmän. Kun työvoiman tarjonta ei enää juuri kasva, työttömyysaste alenee keskimäärin 7, prosenttiin tänä vuonna ja alle 7 Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto

3 prosenttiin ensi vuonna. Maassa on samaan aikaan sekä työttömyyttä että pulaa työvoimasta. Tämän vuoden helmikuussa oli avoinna uutta työpaikkaa. Kaikista avoimista työpaikoista hieman yli puolet osa- tai määräaikaisia ja nelisenkymmentä prosenttia vaikeasti täytettäviä. Kuluttajahintojen vuosinousu ylitti vuoden vaihteessa prosentin rajan ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Lähes puolet kuluttajahintojen kokonaisnoususta aiheutui asuntojen hintojen ja korkojen kohoamisesta. Vuonna keskimäärin indeksi kohosi kuitenkin vain, %. Kuluvan vuoden aikana kuluttajahintojen nousupaineiden arvioidaan pienenevän, sillä kohonneet korot ovat suurelta osin siirtyneet lainakantaan ja asuntohintojen nousun odotetaan hidastuvan. Keskimäärin v. 7 kuluttajahinnat nousevat viime vuoden tapaan runsas ½ %. Rakennusalalla alkoi viime vuoden puolivälistä lähtien esiintyä pahenevia materiaalien saatavuusongelmia sekä lisääntyviä kustannuspaineita. Materiaalikustannusten vuosinousu on yltänyt jo 7 prosenttiin ja työkustannustenkin nousu lähentelee prosenttia. Palkansaajien ansiotaso kohosi viime vuonna % eli prosenttiyksikön edellisvuotista hitaammin. Työvoiman saatavuusongelmista huolimatta liukumakehitys pysyi pääosin maltillisena. Vuoden 7 syyskuun loppuun asti voimassa olevan sopimuskauden aikana ei toteuteta enää uusia palkankorotuksia, ja ansiotason nousun arvioidaan tänä vuonna hidastuvan edelleen ½ prosenttiin. Matalan kustannustason maissa valmistettujen tavaroiden osuus kotimaisessa kysynnässä ja tuotannossa on lisääntynyt jo useiden vuosien ajan. Kiina on 7½ prosentin tuontiosuudellaan jo neljänneksi suurin tuontimaamme. V. tavaravienti lisääntyi kuitenkin kaksinkertaisesti tavaratuontiin verrattuna ja nettoviennin osuus BKT:n kasvusta nousi, prosenttiyksikköön. Ulkomaankaupan vaihtosuhteen heikkeneminen vähensi toisaalta kansantalouden käytettävissä olevien reaalitulojen kasvua vajaan prosenttiyksikön verran. Vaihtotaseen ylijäämä ja etenkin yritysten rahoitusasema kohenivat kuitenkin tuntuvasti. Myös julkisen talouden rahoitusasema vahvistui, kun taas kotitalouksien rahoitusalijäämä kasvoi. Vuonna 7 ulkomaankaupan kasvu tasaantuu, mutta jatkuu silti vahvana. Vaihtotaseen ylijäämä säilyy suurena, lähes mrd. eurossa. Viennin kasvua tukee maailmankaupan hyvä veto ja etenkin euroalueen kasvava kysyntä. Perinteistä metalliteollisuutta lukuun ottamatta vientinäkymät ovat käyneet epävarmemmiksi ja koko viennin kasvu jääneekin sekä tänä että ensi vuonna maailmankaupan kasvua hitaammaksi. Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot lisääntyivät jo toisena vuonna peräkkäin ainoastaan, %. Tähän nähden kulutuksen prosentin ja asuntoinvestointien prosentin kasvut olivat suurehkoja ja ne rahoitettiin velkaa lisäämällä ja säästöjä purkamalla. Kotitalouksien säästämisaste jäi negatiiviseksi ja velkojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin nousi vuoden lopussa 97 prosentin tasolle. Korkojen noususta huolimatta velkaantuminen on jatkunut tämän vuoden alkukuukausina nopeana, joskin pankkien antolainauksen kasvu on hidastumassa. Kulutuksen lisääntyminen on perustunut suurelta osin kestokulutustavaroihin, mutta hankinnat ovat tasaantuneet ja eräin osin jo supistuneet alkuvuoden aikana. Valtion tuloverotuksen keveneminen tukee tänä vuonna merkittävästi palkansaajien ostovoimaa. Kotitalouksien vahva luottamus sekä työllisyyden jatkuva koheneminen yhdessä lisääntyvän velanoton kanssa ylläpitävät kulutuksen kasvua. Investoinnit lisääntyivät viime vuonna %. Asuinrakennusinvestointien ohella myös teollisuus- ja liikerakentaminen lisääntyi, samoin kone- ja laiteinvestoinnit. Tänä vuonna investoinnit lisääntyvät lähes viimevuotista vauhtia; neljä vuotta vilkkaana jatkunut asuntorakentaminen alkaa korkojen noustessa tasaantua, mutta toimitila- ja infrahankkeita on vielä runsaasti käynnissä. Teollisuuden investointeja kasvattaa kapasiteetin uusinta- ja lisäystarve, joskin merkittävä osa alan investoinneista suuntautuu edelleen ulkomaille. Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto

4 Julkisen sektorin rahoitusasema vahvistui viime vuonna kaikilla osasektoreilla ja sekä meno-, veroettä velka-asteet olivat selkeästi alhaisemmat kuin neljä vuotta sitten. Vahvistuminen selittyy merkittävältä osin hyvällä talouskasvulla. Valtiontalouden rahoitusylijäämä oli, mrd. euroa ja valtion velka vuoden lopussa 9 mrd. euroa. Kuntatalous säilyi edelleen alijäämäisenä. Sosiaaliturvarahastot maksoivat etuuksia, avustuksia ja erilaisia sairaanhoitokorvauksia kaikkiaan,9 mrd. euroa. Niiden ylijäämä nousi, mrd. euroon, eli, prosenttiin bruttokansantuotteesta. Työeläkevarojen markkinaarvo oli vuoden lopussa, mrd. euroa, eli 7, prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkisyhteisöjen rahoitusylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen nousi edellisvuotisesta runsaan prosenttiyksikön, prosenttiin ja vastaavasti ns. EMU-velka aleni vajaat ½ prosenttiyksikköä 9, prosenttiin. Julkisyhteisöjen menot suhteessa bruttokansantuotteeseen alenivat vuonna prosenttiyksikön ½ prosenttiin. Vastaavasti verojen ja sosiaaliturvamaksujen osuus aleni puoli prosenttiyksikköä, prosenttiin. Julkisyhteisöjen rahoitusasema vuonna 7 pysyy lähes edellisvuoden tasolla. Valtion ylijäämä säilyy yhdessä prosentissa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kuntien alijäämä ja sosiaaliturvarahastojen ylijäämä pienenevät hieman. Kuntien henkilöstömäärän arvioidaan lisääntyvän henkilöllä. Julkisyhteisöjen kokonaismenojen ja myös -tulojen ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin %. Veroaste laskee, kun tuloverotusta edelleen kevennetään. Julkisyhteisöjen velan suhteessa kokonaistuotantoon arvioidaan alenevan parisen prosenttiyksikköä. Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto

5 Kansainvälinen talous Euroalueen yritysten luottamus oli helmikuussa ennallaan teollisuudessa, mutta aleni kaupassa ja rakentamisessa. Uusia tilauksia teollisuus sai tammikuussa % edellisvuotista enemmän; joulukuusta ne vähenivät marginaalisesti samoin kävi teollisuustuotannolle. Teollisuuden vahva kasvu näyttäisi siten jatkuvan. Euroalueen yritysilmasto ja teollisuustuotanto st-poikkeama ja muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: EU komissio Euroalueen yritysilmasto Teollisuustuotanto Suomen talouskehitys Vaihtotaseen ylijäämän vuosisumma pysyi tammikuussa miljardin euron tuntumassa ja kauppataseenkin ylijäämä runsaassa 9 miljardissa eurossa. Sekä tavaraviennin että -tuonnin arvo kohosi tammikuussa prosenttia viimevuotisesta. Ulkoinen tasapaino kk:n liukuva summa, miljardia euroa Lähde: SP, Tullihallitus Kauppatase Vaihtotase 7 Ennuste Suhdanneodotukset ovat pysyneet vahvoina. Teollisuuden suhdannekuva pysyi helmikuussa vahvana ja selvästi normaalia parempana. Myös näkymät lähikuukausille ovat hyvät. Rakentamisen luottamus on korkeimmillaan yli vuoteen. Kuluttajien luottamus talouteen oli helmikuussa myös vahvempi kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin. Odotukset omasta taloudesta vahvistuivat mutta näkemykset Suomen taloudesta heikkenivät hieman. Teollisuuden ja kotitalouksien luottamus saldo Lähde:EK, TK Kuluttajien luottamus - 7 Teollisuuden luottamus Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto

6 Kuluttajahintaindeksin vuosinousu oli helmikuussa, %. Teollisuuden tuottajahintojen nousu on jatkunut selvästi kuluttajahintoja nopeampana. Palkansaajien ansiotaso kohosi viime vuonna %, ja työvoiman saatavuusongelmista huolimatta liukumakehitys näyttäisi pysyneen pääosin maltillisena. Työttömyysasteen lasku on nopeutunut 7 prosenttiin. Työttömyysaste sekä hinnat ja palkat muutos edellisestä vuodesta, % Budjettitalouden verotulot lisääntyivät viime vuonna 7½ %. Arvonlisäverontuotto kasvoi ½ %, mistä yli puolet selittyy sillä, että vuoden alusta lukien KELA:lle ei ole enää tuloutettu osuutta arvonlisäverokertymästä. Valtion saamat osinkotulot kaksinkertaistuivat viime vuodesta, pitkälti kertaluonteisista eristä johtuen. Tulot kasvoivat yhteensä % tammi-marraskuussa. Menot ilman velan kuoletuksia kasvoivat hieman yli %. Nopeimmin ovat kasvaneet siirtomenot, johon on osaltaan vaikuttanut mm. KELA: n arvonlisäverotuloutuksen korvaaminen suoralla budjettisiirrolla. Viime vuonna budjettitalouden ylijäämä oli. mrd. euroa. Lyhyet korot ovat olleet nousevalla uralla, mutta pitkät korot ovat pysytelleet varsin matalina. Uusien asuntolainojen keskikorko on jo yli, prosenttia, kun se vajaa kaksi vuotta sitten kesällä oli lähes puolitoista prosenttiyksikköä alempi. Asuntolainojen kasvuvauhti on vähitellen hidastunut; kasvu lähenee nyt prosenttia, kun se oli huipussaan lähes 7 %. Asuntomarkkinoilla on lievää tasaantumista. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisestä neljänneksestä, % pääkaupunkiseudulla ja,7 % muualla Suomessa. Nousu edellisestä vuodesta oli, % pääkaupunkiseudulla. - Lähde:TK - Työttömyysaste Ansiotasoindeksi Ennuste TA:n toteumalaskelman mukaan. Lähde: Valtiokonttori Tulot (ilman lainanottoa) Menot (ilman kuoletuksia) Kuluttajahintaindeksi Tuottajahintaindeksi Budjettitalouden tulot ja menot -kuukauden liukuva summa, miljardia euroa Lyhyet korot ja asuntojen reaalihinnat prosenttia ja muutos edellisestä vuodesta, % 7 Lisätietoja: Finanssineuvos Hannu Jokinen, puh. 79 Neuvotteleva virkamies Harri Kähkönen, puh. 9 Lähde:TK, SP Lyhyet korot 7 Asuntojen hinnat /julkaisut Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto

7 Bruttokansantuote määrän muutos, prosenttia 7 7 Kotimainen kysyntä määrän muutos, prosenttia * 7**** Suomi Euroalue Yhdysvallat * 7**** BKT Vienti Tuonti Kotimainen kysyntä Työttömyysaste prosenttia Inflaatio prosenttia Suomi Euroalue * 7**** Suomi Euroalue * 7**** Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa BKT:een, prosenttia Julkisyhteisöjen EMU-velka ja valtionvelka suhteessa BKT:een, prosenttia * - 7**** * 7**** Valtio Sotu-rahastot Kunnat EMU-velka Valtionvelka Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto 7

8 Keskeiset ennusteluvut ) * * * 7** ** mrd. euroa määrän muutos, prosenttia Bruttokansantuote markkinahintaan,7,9,,,7 Tavaroiden ja palvelujen tuonti 7,,,,,9 Kokonaistarjonta,7,,,, Tavaroiden ja palvelujen vienti 7, 7,,7,7, Kulutus,,,,,9 yksityinen,,,,7, julkinen,,7,9,, Investoinnit,,7,,, yksityiset,,,,, julkiset,7 -,7,,, Kokonaiskysyntä,7,,,, kotimainen kysyntä 7,,,,, ) Luvut perustuvat uudistettuun kansantalouden tilinpidon laskentamenetelmään. * * 7** ** Palvelut, määrän muutos, %,,,,7, Koko teollisuus, määrän muutos, %,9,9,,,7 Työn tuottavuus, muutos, %,,,,, Työllisyysaste, % 7,,,9 9, 9,7 Työttömyysaste, %,, 7,7 7,,7 Kuluttajahintaindeksi, muutos, %,,9,,7, Ansiotasoindeksi, muutos, %,,9,,, Vaihtotase, mrd. euroa,7 7,7 9,9 9,9 9, Vaihtotase, % BKT:sta 7,7,9,9,7, Lyhyet korot (Euribor kk), %,,,,9, Pitkät korot (valtion obligaatiot, v), %,,,,, Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta,,,,, Veroaste, % BKT:sta,,9,,9, Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, % BKT:sta,,,,, Valtion rahoitusjäämä, % BKT:sta,,,9,9, Julkisyhteisöjen bruttovelka (EMU), % BKT:sta,, 9, 7,, Valtionvelka, % BKT:sta,9,,,, Lähteet: Tilastokeskus, Suomen Pankki, EU, OECD Ennusteet: Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus Maaliskuu 7 VM kansantalousosasto

Suhdannekatsaus /3. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto

Suhdannekatsaus /3. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus.9./ Suomen talous jatkaa vahvaa suoritustaan. Talouskasvu on yhä nopeaa ja jatkuu myös ensi vuonna tuotantomahdollisuuksien rajoilla. Työllisten

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 2

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 2 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 7.5.5/ Tuotannon kasvu hidastunut mutta palaamassa riskeistä huolimatta kolmen prosentin uralle; kuluttajat luottavaisia, investoinnit lisääntyvät.

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 7../ Suomen korkeasuhdanne on taittunut ja talouskasvu on nopeasti hidastumassa. Suomen talous on perustaltaan kuitenkin terve ja työllisyystilanne

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 5

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 5 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto..5/ 5 BKT:n kasvu on voimistumassa eikä kahden prosentin ennustetta tälle vuodelle ole tarvetta muuttaa huolimatta siitä, että kolmen ensimmäisen

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Suhdannekatsaus /2. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto

Suhdannekatsaus /2. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus..7/ Korkeasuhdanne on jatkumassa aiemmin arvioitua voimakkaampana ja pidempään. Myös työllisyys vahvistuu nopeasti. Kustannus- ja hintapaineet

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /1

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /1 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus../ Korkeasuhdanne taittuu tänä vuonna ja BKT:n kasvu hidastuu viime vuoden, prosentista, prosenttiin, ½ prosenttiyksikköä viime syksyn arviota

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

Suhdannekatsaus /4

Suhdannekatsaus /4 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 9../ Korkeasuhdanne on tasaantumassa ja kokonaistuotannon kasvu hidastumassa. Vuoden talouskehitys vastaa verraten hyvin alkusyksyllä ennustettua,

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 3

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 3 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 9.7.5/ BKT:n kasvu on pysähtynyt mutta vauhdittumassa jälleen; tuotantoseisokit alentavat tämän vuoden kasvua prosenttiyksiköllä prosenttiin.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /2

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /2 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus../ Suomen talous on tähän saakka selvinnyt kansainvälisen talouden heikentymisestä hyvin. Vahvana jatkunut korkeasuhdanne on kuitenkin taittumassa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 22.3.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.9.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Miia Korhonen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 4

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 4 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto.9.5/ Tuotannon palautuminen kasvu-uralle toisen neljänneksen kuopan jälkeen ei vielä näkynyt täysimääräisesti heinäkuussa. Teollisuuden tuotanto-odotukset

Lisätiedot

Maailmantalouden pahin taantumavaihe on jäämässä taakse. Elpyminen tulee kuitenkin tänä ja vielä ensi vuonnakin olemaan hidasta ja vaivalloista.

Maailmantalouden pahin taantumavaihe on jäämässä taakse. Elpyminen tulee kuitenkin tänä ja vielä ensi vuonnakin olemaan hidasta ja vaivalloista. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 1..9/ - - BKT ja työllisyys muutos edellisestä vuodesta, % - - 15 1 5-5 -1-15 Suomen talouden mielialailmasto 1) poikkeama keskiarvosta 1 Korkeapaine

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden

Lisätiedot

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Rauman ja Satakunnan kauppakamarit 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Talouden näkymät 2010-2012: Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Euro & talous erikoisnumero 2/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Ennusteen yleiskuva 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT 2017 2.5.2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden

Lisätiedot