Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta"

Transkriptio

1 Dnro 1(5) PALVELUSOPIMUS Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta 1. HANKINNAN KOHDE Tällä sopimuksella sovitaan vuoden 2016 investointiohjelmasta erikseen sovittujen kohteiden rakentamisesta ja erillisen listan mukaisista kunnostamistöistä. Kunnostaminen on olemassa olevien infran rakenteiden osien kunnostusta, vaihtamista ja lisäämistä tai koko rakenteen uusimista, siirtämistä ja poistamista. Kunnostamiseen sisältyy myös tehtävän edellyttämät purku-, valmistelu-, käyttöönotto- ja viimeistelytyöt. Määrät ilmoitetaan yleensä kpl, m, m2 tai kpl/vuosi jne. Kunnostamiseen kuuluu myös siirtäminen ja poistaminen. Täten esimerkiksi sorastus, asfalttireikien pysyvä paikkaus, valaisimen uusiminen ja liikennemerkin poisto ovat kunnostamista. Investoinniksi katsotaan yli euron hankinnat, joita käytetään palvelutuotannossa useana tilikautena ja jotka kirjataan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Tällä sopimuksella ei tilata uudelleenpäällystystä. Rakennuskohteet (tilanne helmikuussa 2016) on tarkemmin määritelty tämän sopimuksen liitteessä 1. Kohteita lisätään sopimuskauden aikana tilaajan tarpeiden mukaan. Lisäksi tilaaja voi tilata tämän sopimuksen puitteissa tuottajalta liikenteenohjauslaitteiden korvaus- ja uusinvestointeja. Kohteiden sijainti selviää vuoden aikana. Kunnostamistyöt jakaantuvat toiminnoittain liitteessä 2 esitetyllä tavalla. Töiden sisältö ja mahdolliset muut kunnostamistyöt selviävät tarkemmin sopimuskauden aikana. Työt sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa tehtävistä ja tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista. Taulukkoon on merkitty sinisellä niitä töitä, joita tuottaja voi tehdä yksittäisinä ilman erillistä toimeksiantoa annetun määrärahan puitteissa. Tuottajan on seurattava kustannuksia näiden töiden osalta eikä liitteessä esitettyä rivikohtaista summaa saa ylittää. Kun yksittäisen kunnostamistyön kustannusarvio on yli , on työn tekemisestä sovittava tilaajan kanssa. Tämän sopimuksen sekä katu- ja liikennealueiden kunnossapidosta ja puhtaanapidosta tehtävän sopimuksen tavoitteena on sopia niistä toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. 1(5)

2 Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 2(5) Lisäksi tällä sopimuksella sovitaan niistä toimenpiteistä, joilla kunnan hallinnassa oleva tori, katuaukio ja muu näihin verrattava yleinen liikennealue pidetään alueen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa siltä osin, kun asiasta ei ole sovittu muissa sopimuksissa. 2. SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Kouvolan kaupunki Tekniikka ja Ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniset palvelut PL KUUSANKOSKI Urakoitsija / tuottaja Kouvolan kaupunki Teknisen tuotannon liikelaitos Aluepalvelut PL KUUSANKOSKI Tilaajan edustajat Sopimusasioissa yhdyskuntatekniikan johtaja, puh Työsuoritukseen liittyvissä asioissa rakennuttajapäällikkö, puh Tuottajan edustajat Sopimusasioissa logistiikkapalvelujohtaja, puh Työsuoritukseen liittyvissä asioissa kunnossapitopäällikkö, puh SOPIMUSEHDOT JA KÄSITTEISTÖ Tämän sopimuksen mukaisissa urakoissa ja kunnostamistöissä noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998, joihin tämä sopimus perustuu. Rakennusurakan yleisistä sopimusehdoista käytetään jäljempänä nimitystä YSE. Tässä sopimuksessa käytetään YSE:n mukaista käsitteistöä. Muina käsitteinä noudatetaan ensisijaisesti muita julkaistuja ja rakennusalalla yleisesti käytössä olevia käsitteitä. 4. TUOTTAJAN SUORITUSVELVOLLISUUS Kohteet Tuottaja sitoutuu suorittamaan vuoden 2016 aikana liitteessä 1 esitetyt rakennuskohteet ja muut tilaajan tilaamat kohteet tilaajan osoittamassa laajuudessa laadittujen suunnitelmien mukaisesti. Tuottaja sitoutuu lisäksi suorittamaan vuonna 2016 liitteessä 2 esitettyjen toimintojen mukaisia kunnostamistöitä tilaajan antamien tilausten mukaisesti. Puistonpenkkien kunnostamisen osalta tuottaja antaa keskimääräisen kappalehinnan / penkki. Laskennan tarkkuus keskiarvo esim. 20 kpl eristä. 2(5)

3 Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 3(5) 5. SOPIMUSASIAKIRJAT Urakoissa ja kunnossapitotöissä noudatetaan ohjaavana osana tätä sopimusta. Kustakin kohteesta voidaan tehdä erikseen sopimus/tilaus, joissa voidaan antaa tarkempia ohjeita rakentamiselle, kunnossapitotyölle sekä työn laadulle ja ohjaukselle. Muutoin toimeksiantojen toteuttaminen ja hinnat sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista. Viite YSE TILAAJAN MYÖTÄVAIKUTUSVELVOLLISUUS Lupien hankkiminen Tilaaja hankkii töihin tarvittavat hallinnolliset luvat, ellei toisin sovita. Tuottaja hankkii kaikki työsuoritukseen liittyvät muut luvat, ellei toisin sovita. Viite YSE 8 7. TILAAJAN TEETTÄMÄT MUUT TYÖT JA HANKINNAT Viite YSE 7 Viite YSE 8 8. LAADUNVARMISTUS Viite YSE 9 Viite YSE10 9. SOPIMUSAIKA Tämä sopimus tulee voimaan, kun tekninen lautakunta ja liikelaitosten johtokunta ovat sen hyväksyneet. Tuottajalla on lupa aloittaa työt kussakin kohteessa tilaajalle annetun tarjouksen ja tarjouksen hyväksymisen jälkeen. Työt sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niillä tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista. Viite YSE VIIVÄSTYSSAKKO Tilaaja ei peri viivästyssakkoa. 11. URAKKAHINTA JA SEN MAKSAMINEN Ennen töihin ryhtymistä tuottajan on annettava tilaajalle rakennus- ja kunnostamiskohteista kirjallinen tarjous. Kunnostamistyöt sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista. 3(5)

4 Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 4(5) Rakennustöiden urakkahinta maksetaan kuukausittain jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Yleiskustannuslisänä on 12 %. Rakennustyöt ja niiden kustannukset käsitellään yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista. Tilaaja maksaa laskut, kun tilaaja on todennut maksuerien perusteena olevat työt tehdyksi. Viite YSE SUUNNITELMIEN MUUTTAMISEN VAIKUTUS URAKKAHINTAAN Kaikkiin muutoksiin on ennen työn toteutusta saatava tilaajan kirjallinen hyväksyminen. Viite YSE OMISTUSOIKEUS Tilaaja pidättää itsellään oikeuden ottaa talteen muut käytöstä pois jäävät kelvolliseksi katsomansa rakenteet, laitteet ja materiaalit ja siirrättää ne varastoonsa. Viite YSE 51, 52, LISÄ- JA MUUTOSTÖIDEN TILAAMINEN Muutostöitä kunkin kohteen osalta on oikeutettu tilaamaan rakennuttajapäällikkö tai sijaisensa. Lisätöitä kunkin yksittäisen kohteen osalta on oikeutettu tilaamaan rakennuttajapäällikkö tai sijaisensa. Lisä- ja muutostyöt käsitellään yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista sekä mahdollisista lisä- ja muutostöistä. YSE 43 :n kohdan 3 tarkoittamia pieniä ja kiireellisiä lisätöitä on oikeutettu määräämään rakennuttajapäällikkö tai sijaisensa. Viite YSE 46, VALVONTA Tilaajan edustajana tämän sopimuksen mukaisissa töissä toimii rakennuttajapäällikkö tai työkokouksissa erikseen nimetty henkilö. Viite YSE 59, 60 Uudelleenpäällystystyöt kilpailuttaa tilaaja ja työt hankitaan erillisen urakkasopimuksen kautta. Päällystysohjelmaa valvoo tilaajan puolelta Erkki Immonen. Tuottaja tilaa em. sopimuksen puitteissa hoito- ja kunnostamistöitä ja valvoo niitä itsellisesti. Vuonna 2016 päällystyssopimus on tehty Lemminkäinen Infra Oy:n (Pohjois-Kouvolan alue) ja NCC Roads Oy:n (Etelä-Kouvolan alue) kanssa. 16. TYÖNJOHTO Liikennealueisiin kohdistuvien rakentamistöiden vastaavana työnjohtajana toimii Harri Silvonen Viheralueisiin kohdistuvien rakentamistöiden vastaavana työnjohtajana toimii Minna Vanhala 4(5)

5 Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 5(5) Liikennealueisiin kohdistuvien kunnossapitotöiden vastaavana työnjohtajana toimii Mikko Virtanen Viheralueisiin kohdistuvien kunnossapitotöiden vastaavana työnjohtajana toimii Minna Vanhala. Viite YSE TYÖSUOJELU Työmaiden turvallisuuden yleisjohdosta vastaa Jukka Perttula joka on tuottajan sekä työsuojelusta että liikenneturvallisuudesta vastaava henkilö. Viite YSE YHTEISET TOIMITUKSET Työmaakokouksia pidetään erikseen sovittuina aikoina kuukauden välein. Työmaakokouksissa käsitellään työmaan riskienhallinta. Työmaakokouksissa käsitellään uudet rakennus- ja kunnossapitokohteet ja määritellään niiden toteutusaikataulu. Töiden aloittamisen osalta huomioi sopimuksen kohta 11. Viite YSE MUUT SOPIMUSASIAT / ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Ei ole. Kouvolassa Kouvolassa Tilaaja Tuottaja Elinympäristön kehittäminen / Teknisen tuotannon liikelaitos / Yhdyskuntatekniset palvelut Aluepalvelut Anne Ahtiainen vs. tekninen johtaja Jari Horppu liikelaitoksen johtaja LIITTEET: 1. Työohjelma 2016 investoinnit 2. Työohjelma 2016 kunnostamistyöt 5(5)

Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta

Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta Dnro 1(5) PALVELUSOPIMUS Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta 1. HANKINNAN KOHDE Tällä sopimuksella sovitaan vuoden 216 investointiohjelmasta erikseen sovittujen

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET.

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET. SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-30.9.2020. Urakkakohde Urakkakohteina Nurmijärven

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 toukokuu 1998 1 (10) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA.

SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA. SOPIMUS(luonnos) KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKAN SOPIMUS 1.10.2017 1.10.2020 Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-1.10.2020. Kunnossapitokohde

Lisätiedot

Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa

Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa Kunnanhallitus 14.8.2017 142 liite nro 1 URAKKASOPIMUS 8.8.2017 1(6) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 1 (11)

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 1 (11) RT 80260 toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde Urakkasopimus

Lisätiedot

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

PUITESOPIMUS - puitejärjestely

PUITESOPIMUS - puitejärjestely PUITESOPIMUS, LUONNOS 1(9) PUITESOPIMUS - puitejärjestely Hanke Viite Asianumero 1756/02.08.00/2012 Puitesopimus Työkohdekohtainen tilaus Urakkakohde Tähän puitesopimukseen sopijaosapuolet ovat kirjanneet

Lisätiedot

Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie Oitti. Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA. 1.3.

Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie Oitti. Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA. 1.3. LUONNOS 1.3.2019 Sivu 1/8 Tilaaja: Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie 2-4 12100 Oitti Urakoitsija: Hanke: Lehtimajojen bitumi vesikatteen uusiminen KOKONAISURAKKA Lehtimajojen vesikatteen uusiminen:

Lisätiedot

Hanke Katuylläpidon kunnostustyöurakka

Hanke Katuylläpidon kunnostustyöurakka PUITESOPIMUS, LUONNOS 1(9) PUITESOPIMUS - puitejärjestely Hanke Katuylläpidon kunnostustyöurakka 2013-2015 Viite Asianumero Puitesopimus Työkohdekohtainen tilaus Urakkakohde Tähän puitesopimukseen sopijaosapuolet

Lisätiedot

Turun Kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Infrapalvelut

Turun Kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Infrapalvelut SOPIMUSLUONNOS 1 (9) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 Ylläpidon alueurakka Itä-Turku, 1.6.2016 alkaen Urakkasopimus X pääurakka sivu-urakka aliurakka muu urakka

Lisätiedot

Ylläpidon alueurakka Länsi-Turku, alkaen

Ylläpidon alueurakka Länsi-Turku, alkaen SOPIMUSLUONNOS 1 (1) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 Ylläpidon alueurakka Länsi-Turku, 1.6.2017 alkaen Urakkasopimus pääurakka sivu-urakka aliurakka muu urakka

Lisätiedot

LVIA-URAKKA URAKKASOPIMUSLUONNOS. (Jakeluosoite) OULUN KAUPUNKI. XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: ja

LVIA-URAKKA URAKKASOPIMUSLUONNOS. (Jakeluosoite) OULUN KAUPUNKI. XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: ja XX.X.2015 Sivu 1/8 Projektinumero: 601252 ja 601253 Tilaaja: Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI Urakoitsija: (Urakoitsijayritys) (Jakeluosoite) Hanke: Monitilatoimistomuutokset 2015-16

Lisätiedot

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 Sivu 1 Tuusulan kunta 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 URAKKASOPIMUS LUONNOS Sivu 2 Rakennuttaja Tilaaja Tuusulan kunta Tekninen toimi Urakoitsija Kohde 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS-

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998

LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998 toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

RAKENNUSURAKKASOPIMUS

RAKENNUSURAKKASOPIMUS Kiinteistö Oy Mallisoppari 00100 HELSINKI RAKENNUSURAKKASOPIMUS Hanke Rakennuskohde Urakan kohteena on Vuokra Oy:n omistaman Kiinteistö Oy Mallisopparin (, 00100 Helsinki) pihan kunnostustyöt. Kiinteistö

Lisätiedot

LUONNOS. Pyhäjoen kunta,aatosvainion alueen kunnallistekniikan maanrakennusurakka

LUONNOS. Pyhäjoen kunta,aatosvainion alueen kunnallistekniikan maanrakennusurakka toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin katujen ja liikennealueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta

Kouvolan kaupungin katujen ja liikennealueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta Dnro 1(7) PALVELUSOPIMUS / Ohjaava osa Kouvolan kaupungin katujen ja liikennealueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta Hankinnan kohde ja sopimuskausi Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan hallintaan

Lisätiedot

RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS. Tilaaja Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Urakoitsija. maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13)

RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS. Tilaaja Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Urakoitsija. maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 (RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241) Hanke Mäntsälän

Lisätiedot

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennushankkeen urakkasopimus

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viherrakennushankkeen urakkasopimus sivu 1 / 7 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Käyttöohje Tilaaja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii urakkasopimusta viherrakennusurakasta. Tätä malliasiakirjaa voi käyttää joko sellaisenaan

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS / Ohjaava osa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta ja puhtaanapidosta

PALVELUSOPIMUS / Ohjaava osa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta ja puhtaanapidosta Dnro xxx/10.03.03/2013 1(7) PALVELUSOPIMUS / Ohjaava osa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta ja puhtaanapidosta Hankinnan kohde ja sopimuskausi Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan hallintaan

Lisätiedot

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 2015 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Toimittaja Rakennuttaja on Järvenpään kaupunki Rakennuttajan edustajana ja tilaajana

Lisätiedot

RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS. Tilaaja Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Urakoitsija. maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13)

RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS. Tilaaja Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Urakoitsija. maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 (RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241) Hanke Mäntsälän

Lisätiedot

URAKKASOPIMUSLUONNOS

URAKKASOPIMUSLUONNOS 27.6.2018 Sivu 1/8 Tilaaja Kemijärven Kaupunki / Tekniset palvelut Vapaudenkatu 8 B 98100 Kemijärvi Urakoitsija Rakennuskohde Vesikaton saneeraus Pöyliöjärventie 2-8 98120 Kemijärvi Sivu 2/8 Me allekirjoittaneet

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS 12.9.2017 Sisällys 2(5) RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 3 SUUNNITTELIJAT... 3 KATSELMUKSET... 3 URAKKAMUOTO JA URAKOITSIJAN VELVOLLISUUDET... 3 TILAAJAN VELVOLLISUUDET... 3 SOPIMUSASIAKIRJAT...

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue URAKKASOPIMUS. Alueurakat Lielahti, Keskusta, Nekala, Hervanta, Leinola, Vuores ja Kissanmaa

Kaupunkiympäristön palvelualue URAKKASOPIMUS. Alueurakat Lielahti, Keskusta, Nekala, Hervanta, Leinola, Vuores ja Kissanmaa Alueurakat 2018 2019 Lielahti, Keskusta, Nekala, Hervanta, Leinola, Vuores ja Kissanmaa Pvm 14.12.2017 2(9) TAMPEREEN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Urakoitsija...

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki PALVELUSOPIMUS 1 Tekniikka- ja ympäristöpalvelut

Kouvolan kaupunki PALVELUSOPIMUS 1 Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki PALVELUSOPIMUS 1 PALVELUSOPIMUS MATONPESUPAIKKOJEN HOIDOSTA 2015 : Yhdyskuntatekniset palvelut / Teknisen tuotannon liikelaitos Kiinteistön hoito- ja liikuntapaikkapalvelut Hyväksytty:

Lisätiedot

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viheralueiden kunnossapidon urakkasopimus

TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Viheralueiden kunnossapidon urakkasopimus sivu 1 / 6 TILAAMISEN KESY-ASIAKIRJA: Käyttöohje Tilaaja voi käyttää tätä malliasiakirjaa pohjana, kun hän laatii urakkasopimusta viheralueiden kunnossapitourakasta. Tätä malliasiakirjaa voi käyttää joko

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Riihipellontie 5 talot A - B - C, 7 talot A - B - C ja 8 talot A - B - C SAARIJÄRVI ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA

TARJOUSPYYNTÖ. Riihipellontie 5 talot A - B - C, 7 talot A - B - C ja 8 talot A - B - C SAARIJÄRVI ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ ULKO-OVIEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Urakassa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 RT 16-10660 (viittauksissa on käytetty lyhennettä YSE). Riihipellontie

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka. HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan

Lisätiedot

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie 4 96910 Rovaniemi URAKKAOHJELMA Salaoja- ja sadevesijärjestelmän uusiminen Urakkaohjelma 2 RAKENNUSHANKE Rakennushanke käsittää As Oy Rovaniemen Tuohitie 4. Salaoja-

Lisätiedot

HANKINTAOHJELMA 1 (6)

HANKINTAOHJELMA 1 (6) HANKINTAOHJELMA 1 (6) NOSTOKORIAUTON KÄYTTÖPALVELU 2013-2014 P A L V E L U N H A N K I N T A O H J E L M A 1. YLEISET TIEDOT 1.1 Hankintayksikkö 1.2 Hankinnan kohde 1.3 Hankintamenettely Espoon kaupunki,

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA. Riihipuisto

URAKKAOHJELMA. Riihipuisto URAKKAOHJELMA Urakkaohjelma Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO: 1. TIEDOT RAKENNUSHANKKEESTA... 4 1.1 RAKENNUSKOHDE... 4 1.2 RAKENNUSKOHTEEN LAAJUUS... 4 1.3 RAKENNUTTAJA... 4 1.4 PÄÄSUUNNITTELIJA... 4 2. URAKKAMUOTO...

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa sähkötöiden suorittamisesta sekä tilaajan tai urakoitsijan

Lisätiedot

Urakkasopimus (luonnos)

Urakkasopimus (luonnos) Siltojen ja taitorakenteiden ylläpitourakka HKR/KPO 2015-2016 (HEL 2014-013773) Urakkasopimus (luonnos) Yksikköhintaperusteinen kokonaisurakka 29.1.2015 Sisällysluettelo 1 SOPIJAPUOLET... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

URAKKASOPIMUS. Urakoitsija: Kaskenoja Oy. Tilaaja: Myllykylän yksityistien tiekunta. Urakka: Myllykylän yksityistien sillan KVR - urakka

URAKKASOPIMUS. Urakoitsija: Kaskenoja Oy. Tilaaja: Myllykylän yksityistien tiekunta. Urakka: Myllykylän yksityistien sillan KVR - urakka URAKKASOPIMUS Tilaaja: Myllykylän yksityistien tiekunta Urakoitsija: Kaskenoja Oy Urakka: Myllykylän yksityistien sillan KVR - urakka Allekirjoittaneet Myllykylän yksityistien tiekunta tilaajana ja Kaskenoia

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys 28.11.2013 FCG KONSULTOINTI OY 26.11.2013 P23155 Kuntarakenneselvitys 2 Sisällys 1. Sopijapuolet...

Lisätiedot

ASUINRIVITALON ULKOMAALAUS

ASUINRIVITALON ULKOMAALAUS 1/8 URAKKATARJOUSPYYNTÖ Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarjous tehdään alla mainitulla tavalla eriteltynä. Tarjous laaditaan urakkatarjouslomakkeelle.

Lisätiedot

Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista

Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista Kouvolan kaupunki / yhdyskuntatekniikka 1 Palvelu Yhdyskuntatekniikka 2017 Palveluyksiköt Yhdyskuntatekniikan suunnittelu Alueiden hoito ja kunnossapito

Lisätiedot

Rakennemuutosselvitys, katujen ja puistojen hoito

Rakennemuutosselvitys, katujen ja puistojen hoito Selvitys Sivu 1/5 Rakennemuutosselvitys, katujen ja puistojen hoito Tässä raportissa on esitetty, kuinka kaupunginvaltuuston 25.11.2013 191 talousarvion hyväksymisen yhteydessä päättämässä rakennemuutosohjelmassa

Lisätiedot

Elisa Oyj toimittaa valmiusputkituksen rakentamiseen tarvittavat materiaalit.

Elisa Oyj toimittaa valmiusputkituksen rakentamiseen tarvittavat materiaalit. URAKKATARJOUSPYYNTÖ Dnro 9/2018 12.1.2018 MARTTILAN ALUEEN INFRAN SANEERAUSHANKE Janakkalan kunnan tekninen lautakunta ja Janakkalan Vesi liikelaitos pyytävät urakkatarjoustanne Tervakosken Marttilan kaava-alueen

Lisätiedot

Sopimus koskee XXXXviraston XXXX teettämiä haittaaineanalyysipalveluja

Sopimus koskee XXXXviraston XXXX teettämiä haittaaineanalyysipalveluja LUONNOS 1 SOPIMUS HAITTA-AINEANALYYSIPALVELUISTA 1 SOPIMUSOSAPUOLET Allekirjoittanut toimeksiantaja Helsingin kaupungin X (tilaaja) ja allekirjoittanut toiminnanharjoittaja (toiminnanharjoittaja) ovat

Lisätiedot

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 Antero Oksanen Ville Laine Kim Kaskiaro CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy ja tekijät ISBN 978-952-246-015-8 Kannen suunnittelu:

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus urakoista Kuka on tiedonantovelvollinen? Kukin tilaaja ilmoittaa omat urakkatietonsa Ts. keneltä on tilannut

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS / Palveluosa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muista erikseen sovittavista töistä

PALVELUSOPIMUS / Palveluosa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muista erikseen sovittavista töistä Dnro 927/00.06.00/2013 1(4) PALVELUSOPIMUS / Palveluosa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muista erikseen sovittavista töistä 1. Palveluosan voimassaoloaika:

Lisätiedot

URAKKASOPIMUSLUONNOS. Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta

URAKKASOPIMUSLUONNOS. Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta LUONNOS 31.3.2011 Sivu 1/9 Tilaaja Urakoitsija Liikelaitos Oulun Tilakeskus Urakoitsija A Kiilakiventie 1, 6. krs Urakoitsijakatu 1 90015 OULUN KAUPUNKI 33333 Urakoitsijan paikkakunta Rakennuskohde Neitsytkorventie

Lisätiedot

Mäntsälän elinkaarihankkeet. Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa

Mäntsälän elinkaarihankkeet. Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 (RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241) Hanke Mäntsälän

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA 1(8) TEKNINEN TOIMI LAITILAN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA A. Asfaltointi- ja tiemerkintätyöt

URAKKAOHJELMA 1(8) TEKNINEN TOIMI LAITILAN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA A. Asfaltointi- ja tiemerkintätyöt 1(8) LAITILAN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA A Asfaltointi- ja tiemerkintätyöt 2(8) 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA... 3 1.1 RAKENNUTTAJA... 3 1.2 TILAAJA... 3 1.3 RAKENNUSKOHDE... 4 2. ARVONLISÄVERO... 4 3. URAKOITSIJAN

Lisätiedot

Pääurakkasopimus. Urakoitsija Urakoitsijana toimii Yritys Oy, osoite: Xxxx xx, 00000 KUNTA.

Pääurakkasopimus. Urakoitsija Urakoitsijana toimii Yritys Oy, osoite: Xxxx xx, 00000 KUNTA. URAKKASOPIMUSLUONNOS Tämä urakkasopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Rakennuskohde Urakkasopimus VIHDIN KUNNAN PÄÄLLYSTYSURAKKA 2016 2018 (+Mahd. optio v. 2019)

Lisätiedot

Nuorisojäähalli ja Aurorahalli, Porvoo. Kantavien rakenteiden korjaus- ja vahvistusurakka

Nuorisojäähalli ja Aurorahalli, Porvoo. Kantavien rakenteiden korjaus- ja vahvistusurakka KVR-URAKKASOPIMUS maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (14) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 (RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241) Hanke Rakennuskohde

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7)

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7) LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7) Tekninen osasto RAKENNUSAUTOMAATIOURAKKA Tilapalvelu 30.1.2015 TARJOUSPYYNTÖ Laukaan kunnan teknisen osaston tilapalvelu pyytää tarjoustanne Tiituspohjan koulun

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖT JA TARVIKKEET

RAKENNUSTYÖT JA TARVIKKEET 26.9.2017 Sivu 1/5 Dnro: 290/2017 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Hanke: Janakkalan kunnan tuntiveloitusperusteiset rakennustyöt ja niissä käytettävät tarvikkeet 1.1.2018 31.12.2021 + 1 optiovuosi RAKENNUSTYÖT

Lisätiedot

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja Sivu 1 / 3 RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN Tilaaja Tilaajan edustaja Rakennuttaja Rakennuttajan edustaja ja valvoja Pääurakan sisältö Kiinteistö Oy PL 13, Keskuskatu 3 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA. KOy Kauttuanpuisto, Keskitie 6, PARVEKEREMONTTI

URAKKAOHJELMA. KOy Kauttuanpuisto, Keskitie 6, PARVEKEREMONTTI URAKKAOHJELMA KOy Kauttuanpuisto, Urakkaohjelma Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO: 1. TIEDOT RAKENNUSHANKKEESTA... 4 1.1 RAKENNUSKOHDE... 4 1.2 RAKENNUSKOHTEEN LAAJUUS... 4 1.3 RAKENNUTTAJA... 4 2. URAKKAMUOTO...

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

NCC:N KOKONAISRATKAISU TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSIIN

NCC:N KOKONAISRATKAISU TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSIIN Korjausrakentamispalvelut/MVi 29.08.2007 1(5) NCC:N KOKONAISRATKAISU TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSIIN NCC tarjoaa taloyhtiön korjauksiin vaiheittaista kokonaisratkaisua, joka kattaa taloyhtiön korjaustarpeen

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muista erikseen sovittavista töistä

Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muista erikseen sovittavista töistä Dnro 3726/00.06.00/2014 1(6) PALVELUSOPIMUS / Palveluosa Kouvolan kaupungin viheralueiden hoidosta, kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muista erikseen sovittavista töistä 1. Palveluosan voimassaoloaika:

Lisätiedot

31.03.2015 VIHTAVUOREN KOULU, A-SIIPI Koulutie 2, 41330 VIHTAVUORI Rakennusurakka = Pääurakka ASIAKIRJALUETTELO Urakkatarjouspyynnön liitteet Urakkasopimuksen liitteet Urakkatarjouslomake pvm. Urakkaohjelma

Lisätiedot

Kiinteistönhuollon sopimusehdot

Kiinteistönhuollon sopimusehdot Kiinteistö Oy Vehmaan Vuokratalot Kiinteistönhuollon sopimusehdot Nämä sopimusehdot ja -tiedot liittyvät kiinteistönhuollon tarjouspyyntöasiakirjoihin. 1. Tavoitteet ja yhteistyö Toimeksisaajan ja tilaajan

Lisätiedot

Hoidon ja ylläpidon alueurakka Virrat 2015 2020. Kaupalliset asiat

Hoidon ja ylläpidon alueurakka Virrat 2015 2020. Kaupalliset asiat Hoidon ja ylläpidon alueurakka Virrat 2015 2020 Kaupalliset asiat Talvihoitotyöt projektinjohtomallilla Kesähoitotyöt kokonais- ja yksikköhinnoilla Tarjouslomakkeella pyydetään urakoitsijalta Tarjoushinta

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

YSE:n käyttö PKSSK:ssa

YSE:n käyttö PKSSK:ssa INVESTOINNIT PKSSK:SSA G2, Päiki, apteekki ja silmäyksikkö 12/2011 (12,8 milj. ) L1, psykiatriatalon 1. vaihe10/2013 (12,2 milj. ) P2, pysäköintitalo 2. 12/2013 (9,0 milj. ) K-talo tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN KONFERENSSI 8.5.2015 TAUSTAA: Työn rahoittajat: Kangasalan

Lisätiedot

Luonnos puitesopimuksesta Hämeenlinnan kaupunki. Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut. Suunnittelun konsulttipalvelujen puitejärjestely

Luonnos puitesopimuksesta Hämeenlinnan kaupunki. Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut. Suunnittelun konsulttipalvelujen puitejärjestely 1 Liite 4 Luonnos puitesopimuksesta 21.12.2016 Suunnittelun konsulttipalvelujen puitejärjestely Valitut puitesopimuskonsultit, puitesopimus, osa alue X 1. Sopijaosapuolet Yritys A ja PL 84 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

Työselostus ja laatuvaatimukset. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL

Työselostus ja laatuvaatimukset. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL Työselostus ja laatuvaatimukset Staran pienlouhintatyöt ajalla 1.1. 31.12.2017 HEL 2016-011768 TYÖSELOSTUS JA 2(5) 1. TYÖN SUORITUS Urakka käsittää kallion porauksen ja irrotuksen. Porattaessa on käytettävä

Lisätiedot

YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys

YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys Lisä- ja muutostyöt sekä niistä sopiminen YSE 1998 -ehdoissa on määritelmät lisä- ja muutostöille Lisätyö: Urakoitsijan

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN. rakentaminen kokonaisurakkana URAKKAOHJELMA

KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN. rakentaminen kokonaisurakkana URAKKAOHJELMA KAUHAJOEN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA URHEILUTIEN SILLAN rakentaminen kokonaisurakkana Kauhajoen kaupunki 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA 4 1.1 Rakennuttaja 4 1.2 Tilaaja 4 1.3 Rakennuskohde

Lisätiedot

SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Medbit Oy 1 SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT-12-2014 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: Raision sosiaali- ja terveyskeskus Y- tunnus: 0204428-5 Osoite: PL 100, 20201 RAISIO Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Tarjouksen antajan tulee tarjouksessaan ilmoittaa lähetettyjen lisäselvitysten vastaanottamisesta.

URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Tarjouksen antajan tulee tarjouksessaan ilmoittaa lähetettyjen lisäselvitysten vastaanottamisesta. INARIN KUNTA Inarin kunta, tekninen osasto Piiskuntie 2 99800 IVALO URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sairaalantien kevyenliikenteenväylän parantaminen. Inarin kunta pyytää Teiltä urakkatarjoustanne oheisten urakka-asiakirjojen

Lisätiedot

K-sairaalan työmaan viivästyminen

K-sairaalan työmaan viivästyminen Hallitus 204 05.12.2017 K-Sairaalan urakkasopimuksen purkaminen EKSTPHAL 204 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) ja HL-Rakentajat Oy allekirjoittivat 16.2.2016 urakkasopimuksen K-sairaalan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö, konetyöt sekä optio sopimuksen jatkamisesta vuosille

Tarjouspyyntö, konetyöt sekä optio sopimuksen jatkamisesta vuosille KUORTANEEN KUNTA Arto Ojala arto.ojala@kuortane.fi 044 550 2545 26.9.2017 Tarjouspyyntö, konetyöt 2018 2020 sekä optio sopimuksen jatkamisesta vuosille 2021-2022 Kuortaneen kunta rakentaa ja korjaa kiinteistöjänsä,

Lisätiedot

Dynaaminen hankintajärjestelmä KASSU 2016-2018 EHDOT

Dynaaminen hankintajärjestelmä KASSU 2016-2018 EHDOT Dynaaminen hankintajärjestelmä KASSU 2016-2018 EHDOT 7.1.2016 KASELY/21/2016 Tilaaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Palvelu Dynaaminen hankintajärjestelmä KASSU 2016-2018 2 (8)

Lisätiedot

TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖOHJELMA

TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖOHJELMA Liite 3 SOTKAMON KUNTA: Asemakaava-alueet TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖOHJELMA 1.1.2020 31.5.2023 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISET TIEDOT... 4 1.1 Tilaaja... 4 1.2 Talvikunnossapidon kohde... 4 2 TYÖMUOTO... 4 2.1

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS UIMAOPETUS

PALVELUSOPIMUS UIMAOPETUS PALVELUSOPIMUS UIMAOPETUS Lukuvuodelle 2016-2017 Ohjaavan osan voimassaolo (1-4 vuotta) s. 1-3 Palveluosan voimassaolo (1 vuosi) s. 4-5 Hyväksymismerkinnät: Lasten ja nuorten lautakunta 18.5.2016 Liikelaitosten

Lisätiedot

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS Laatija Rauno Huuki Urakkaohjelma Pvm. 14.11.2014 Sivu 1(9) Projekti nimi, Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Projekti nro Projekti 1649V01 Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Kittilä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA

MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA 1 Sisältö MYRSKYLÄN KUNTA... 0 TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS... 0 URAKKAOHJELMA... 0 SISÄLTÖ... 1 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT... 3 0.1 RAKENNUTTAJA,

Lisätiedot

Yhteiset kokoukset ja toimitukset

Yhteiset kokoukset ja toimitukset Yhteiset kokoukset ja toimitukset Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Työmaakokoukset Työmaakokouksen tarkoituksena on luoda kontakti osapuolten kesken todeta työmaan tuotannon tila tutkia onnistuneen lopputuloksen

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki SOPIMUS 1 (5) SOPIMUS VALAISTUKSEN JA LIIKENNEVALOJEN KUNNOSSAPIDOSTA JA KÄYTÖSTÄ

Kouvolan kaupunki SOPIMUS 1 (5) SOPIMUS VALAISTUKSEN JA LIIKENNEVALOJEN KUNNOSSAPIDOSTA JA KÄYTÖSTÄ Kouvolan kaupunki SOPIMUS 1 (5) SOPIMUS VALAISTUKSEN JA LIIKENNEVALOJEN KUNNOSSAPIDOSTA JA KÄYTÖSTÄ 1. Sopimusosapuolet Tilaaja: Kouvolan kaupunki / Yhdyskuntatekniset palvelut Tilaajan yhteyshenkilöt:

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin omistamien kiinteistöjen viheralueiden hoidosta ja kunnossapidosta

Kouvolan kaupungin omistamien kiinteistöjen viheralueiden hoidosta ja kunnossapidosta 1(4) PALVELUSOPIMUS Kouvolan kaupungin omistamien kiinteistöjen viheralueiden hoidosta ja kunnossapidosta 1 Hankinnan kohde ja sopimuskausi Kouvolan kaupungin omistamien kiinteistöjen viheralueiden hoito-

Lisätiedot

07.04.2014 TIITUSPOHJAN KOULU Tiituspohjantie 50 C, 41310 LEPPÄVESI Urakkatarjouslomake Yksikköhintaluettelo Rakennusurakka = Pääurakka ASIAKIRJALUETTELO Urakkatarjouspyynnön liitteet Urakkasopimuksen

Lisätiedot

PIHAKOULUN (ALEXANDRAN) MUUTOSTYÖ

PIHAKOULUN (ALEXANDRAN) MUUTOSTYÖ EHNROOSIN KOULU PIHAKOULUN (ALEXANDRAN) MUUTOSTYÖ URAKKAOHJELMA 15.3.2010 Mäntsälän kunnan Tekninen palvelukeskus puh.* (019) 264 5000, faksi (019) 264 5212 URAKKAOHJELMAN SISÄLLYSLUETTELO 2 1. YLEISTIEDOT

Lisätiedot

Dnro PIR/777/5202/2018 URAKKAOHJELMA. YKSITYISTEIDEN TALVIHOIDON ALUEURAKKA syksy 2018-kevät 2021

Dnro PIR/777/5202/2018 URAKKAOHJELMA. YKSITYISTEIDEN TALVIHOIDON ALUEURAKKA syksy 2018-kevät 2021 Dnro PIR/777/5202/2018 URAKKAOHJELMA YKSITYISTEIDEN TALVIHOIDON ALUEURAKKA syksy 2018-kevät 2021 2(8) URAKKAOHJELMA SISÄLLYSLUETTELO 1 TIETOJA HANKKEESTA... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Alueurakan kohde... 3

Lisätiedot

URAKKASELVITYS HANKE TILAAJA. Heralan serviisi, maalaustyöt Heralankuja SAARIJÄRVI. Saarijärven kaupunki Asuntopalvelut PL SAARIJÄRVI

URAKKASELVITYS HANKE TILAAJA. Heralan serviisi, maalaustyöt Heralankuja SAARIJÄRVI. Saarijärven kaupunki Asuntopalvelut PL SAARIJÄRVI HANKE TILAAJA Heralan serviisi, maalaustyöt Heralankuja 4 43100 SAARIJÄRVI Saarijärven kaupunki Asuntopalvelut PL 13 43101 SAARIJÄRVI URAKKASELVITYS MAALAUSURAKKA 04.07.2018 Heralan serviisi URAKKASELVITYS

Lisätiedot

Kaupunki vastaa liityntäpysäköintialueen suunnittelusta aina rataalueenturva-aitaan

Kaupunki vastaa liityntäpysäköintialueen suunnittelusta aina rataalueenturva-aitaan Dnro 4308/0824/2014 LIIKENNEVIRASTON JA KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS KAUNIAISTEN RAUTATIEASEMAN LIITYNTÄPYSÄKÖINTIALUEEN YLLÄPIDOSTA JA KULKUYHTEYKSIEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA 2 (5) Tämän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kerrostalo Honkapolku 2 Autiolahti SAARIJÄRVI IKKUNOIDEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA. Sivu 1 / 5

TARJOUSPYYNTÖ. Kerrostalo Honkapolku 2 Autiolahti SAARIJÄRVI IKKUNOIDEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA. Sivu 1 / 5 Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ IKKUNOIDEN JA PARVEKEOVIEN UUSIMISURAKKA Urakassa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 RT 16 10660 (viittauksissa on käytetty lyhennettä YSE). Kerrostalo Honkapolku

Lisätiedot

VIHDIN KIRKONKYLÄN CAMPUS, KOULU, JAETUN URAKAN PÄÄURAKKA ALISTAMISEHDOIN

VIHDIN KIRKONKYLÄN CAMPUS, KOULU, JAETUN URAKAN PÄÄURAKKA ALISTAMISEHDOIN 2017 Sivu 1/11 Tilaaja: Vihdin kunta Tilapalvelu PL 67 03101 Nummela Urakoitsija: (Jakeluosoite) Hanke: Kirkonkylän koulut sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan tilat ja alueet VIHDIN KIRKONKYLÄN CAMPUS, KOULU,

Lisätiedot

EHNROOSIN KOULU PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA

EHNROOSIN KOULU PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA EHNROOSIN KOULU PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA 15.4.2010 Mäntsälän kunnan Tekninen palvelukeskus puh.* (019) 264 5000, faksi (019) 264 5212 URAKKAOHJELMAN SISÄLLYSLUETTELO 2 1. YLEISTIEDOT RAKENNUSHANKKEESTA

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki, tilapalvelu PL 86 (Kankurinkatu 4-6), Hyvinkää. Avoin menettely. Kansallinen hankinta.

Hyvinkään kaupunki, tilapalvelu PL 86 (Kankurinkatu 4-6), Hyvinkää. Avoin menettely. Kansallinen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 13.9.2018 Paavolan koulun vesikaton ja julkisivun yläosan peruskorjaus Urakkatarjouspyyntö, Rakennuttaja Hankintamenettely Urakkamuoto Urakan sisältö Pyydämme urakkatarjoustanne Hyvinkään

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Muutostyöllä tarkoitetaan rakennustyötä, jonka urakoitsija joutuu tekemään urakan aikana urakan alkuperäisten suunnitelmien muuttamisen

Muutostyöllä tarkoitetaan rakennustyötä, jonka urakoitsija joutuu tekemään urakan aikana urakan alkuperäisten suunnitelmien muuttamisen 5 Muutos- ja lisätyöt Lisä- ja muutostyöt ovat taloyhtiöiden rakennusurakoissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Urakkaan sovellettavien sopimusasiakirjojen mahdolliset ristiriitaisuudet, suunnitelmien

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos

Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos 1 2 Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos SISÄLLYS 1. Sopijaosapuolet

Lisätiedot

MAALAUSTYÖT JA TARVIKKEET

MAALAUSTYÖT JA TARVIKKEET 2.10.2017 Sivu 1/5 Dnro: 300/2017 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Hanke: Janakkalan kunnan tuntiveloitusperusteiset maalaustyöt ja niissä käytettävät tarvikkeet 1.1.2018 31.12.2021 + 1 optiovuosi MAALAUSTYÖT

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI Kuntatekniikka URAKKAOHJELMA LOUHINTATYÖT

PORVOON KAUPUNKI Kuntatekniikka URAKKAOHJELMA LOUHINTATYÖT Kuntatekniikka URAKKAOHJELMA LOUHINTATYÖT TOUKOVUORI 2012 KATU OSASTO URAKKAOHJELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Rakennuskohde 2. URAKKAMUOTO JA SUORITUSVASTUUN

Lisätiedot

Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa

Mäntsälän kunta / Tekniset palvelut. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa RT 80278 KVR-URAKKASOPIMUS maaliskuu 2001 korvaa RT 80220 1 (13) Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 (RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241) Hanke Mäntsälän

Lisätiedot

3 SOPIMUSKAUSI Sopimus on voimassa xx.yy.2017 xx.yy.2018 ja päättyy ilman erillistä irtisanomista.

3 SOPIMUSKAUSI Sopimus on voimassa xx.yy.2017 xx.yy.2018 ja päättyy ilman erillistä irtisanomista. KELTAISELLA MERKITYT PÄIVITETÄÄN LOPULLISEEN SOPIMUKSEEN. LUONNOS 1 SOPIMUS MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA Allekirjoittanut toimeksiantaja XXX (tilaaja) ja allekirjoittanut toiminnanharjoittaja

Lisätiedot