No, johtopäätös on liian suoraviivainen ja yleistävä, mutta jotain perää siinä on.

Transkriptio

1 Rasitusvammat kiusaavat nuoria urheilijoita yhä useammin Kun Suomen suurimpiin tennislupauksiin kuuluva Emil Ruusuvuori oli 16-vuotias, hän oli kärsinyt jo kaksi selän rasitusmurtumaa. Urheilulääkärien vastaanotoilla nuorimmat rasitusvammapotilaat ovat alle 10-vuotiaita. Turun Sanomat/LM Urheiluvammat Mitä siitä seuraa, kun kilpaurheilua harrastavat nuoret erikoistuvat yhteen lajiin entistä nuorempina, harjoittelevat entistä enemmän ja reippailevat vapaa-ajallaan entistä vähemmän? Rasitusvammoja. No, johtopäätös on liian suoraviivainen ja yleistävä, mutta jotain perää siinä on. Kasvuikäisten kilpaurheilijoiden rasitusvammojen tarkoista määristä ei ole vielä olemassa kansallista tai kansainvälistä tutkimustietoa, mutta suomalaisten urheilulääkäreiden arvio on selkeä: lisääntyneet ovat. Kyllähän nuorten rasitusvammat ovat meillä jokapäiväinen riesa. Trendi on selvästi havaittava. Nuorimmat rasitusvammapotilaani ovat olleet alle 10-vuotiaita. Määriin tulee selvä piikki murrosiän kasvupyrähdyksen aikana, Helsingin Urheilulääkäriasemalla työskentelevä liikuntalääketieteen erikoislääkäri Klaus Köhler sanoo. Loppuvatko nämä ikinä. On vuosi 2015 ja Suomen suurimpiin tennislupauksiin lukeutuva Emil Ruusuvuori, 16, saa kuulla, että hänen selässään on rasitusmurtuma. Magneettikuvissa näkyy murtumalinja nikamissa L4 ja L5. Edessä on kuukausien harjoitustauko, taas. Se on teini-ikäiselle kilpaurheilijalle kolmas selän rasitusvamma kahden vuoden sisällä. Pari vuotta aiemmin selässä diagnosoitiin rasitusmurtuma ja edellisenä vuonna rasitusvamma, joka ei ollut ehtinyt vielä kehittyä murtumaksi asti. Ruusuvuoren rasitusvammojen syiden tunnusmerkistö oli nuorelle kilpaurheilijalle tyypillinen. Harjoitusmäärät olivat isoja, 7 8 lajiharjoitusta ja 5 6 oheisharjoituksia viikossa. Kun lajin luonne vielä on sellainen, että harjoituksissa toistuvat samat kiertoliikkeet ja taaksepäin taivutukset, niin määrä oli ehkä liikaa siihen nähden, mitä kroppa pystyi siinä kehitysvaiheessa ottamaan vastaan. Kasvoin silloin paljon pituutta, mikä heikensi tilapäisesti kehonhallintaani. Lisäksi lajiharjoitukset tapahtuivat pääasiassa niin sanotulla kovalla pelialustalla, mikä sekin saattoi altistaa rasitusvammoille, Ruusuvuori pohtii. Ikävuosina Ruusuvuori joutui pitämään rasitusvammojen vuoksi taukoa pelaamisesta

2 yhteensä noin kahdeksan kuukautta. Valmentajien kanssa keskustelimme paljon ja yritimme löytää selittäviä tekijöitä rasitusvammoille. Harjoittelua muutettiin niin, että keskivartalon kehonhallintaharjoitteita lisättiin ja harjoitusmääriä säädeltiin tuntemusten mukaan. Nyt Ruusuvuori on 18-vuotias. Kahteen vuoteen hänellä ei ole ollut enää ongelmia selän kanssa muita vaivoja toki. Viimeksi kevättalvella Ruusuvuori joutui olemaan kuukauden pelaamatta olkapäävamman vuoksi. On se vaikea yhtälö, kun yrittää hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla terveyttään ja silti pyrkii huipulle. Huippu-urheilu vaatii älyttömästi treenaamista, pitää mennä ihan äärirajoilla. Pakilan Voimistelijat on jäsenen suurseura. Seurassa on noin 200 kilpaurheilijaksi luokiteltavaa nuorta joukkuevoimistelijaa. Heistä yli 10 prosentilla oli eriasteisia jalanalueen rasitusvammoja, vaikka valmennuksessa oli yritetty kiinnittää erityistä huomiota jalkatekniikkaan. Joukkuevoimistelussa harjoitellaan paljain jaloin, hypitään korkealle ja treenataan paljon. Seura päätti tutkia harjoitustilojen lattioiden iskunvaimennusominaisuudet. Selvisi, että monen salin lattian iskunvaimennus ei ollut riittävä voimisteluun. Jotain oli tehtävä. Seura yritti hakea ratkaisua ongelmaan ensin Helsingin kaupungin kanssa, mutta kun kaupunki ei pystynyt auttamaan, päätti Pakilan Voimistelijat toimia itse. Syntyi Turvalliset ja paremmat harjoitusolosuhteet (Tupa) -hanke. Seura vuokrasi yksityisiltä markkinoilta harjoitustilan, johon se rakensi talkoovoimin aluejoustavan urheilulattian. Lisäksi tilaan hankittiin voimistelumatto ja kansainväliset kilpailukriteeritkin täyttävä kanveesi. Sali vihittiin käyttöön maaliskuussa Prosessin aikana seurassa myös linjattiin, että hyppyharjoituksia rajoitetaan niissä tiloissa, missä ei ole niin sanottua aluejoustavaa lattiaa. Vielä on ennenaikaista sanoa, kuinka paljon tehdyillä toimenpiteillä jalan rasitusvammoja saadaan vähennettyä, mutta jotain merkkejä paremmasta on jo havaittavissa, Tupa-hankkeen vetäjiin kuuluva Johanna Lentonen tietää. Hän oli yllättynyt, että jopa melko uusien koulujen liikuntasalien lattiat saattavat olla täysin joustamattomia. Puulattia on laitettu suoraan betonin päälle. Toivottavasti tulevaisuudessa liikuntapaikkojen rakennus- ja remonttikohteissa lattioiden jousto-ominaisuuksiin kiinnitetään enemmän huomiota. Tietoisuuden lisääminen on ensimmäinen askel siinä prosessissa, Lentonen uskoo. Joukkuelajeissa yksi rasitusvammariskiä nostava tekijä on se, että nuoret ovat keskenään fyysisesti erilaisissa kehitysvaiheissa, mutta riittävän yksilölliseen valmennukseen on harvoin mahdollisuutta. Isoista lajeista jalkapallossa harjoitusolot ovat muuttuneet 2000-luvulla merkittävästi, kun Suomeen on rakennettu satoja tekonurmikenttiä. Monien mielestä ne ovat lisänneet urheiluvammojen määrää. Erityisesti tikunnokkaan on joutunut Töölön Pallokenttä Helsingissä, jon-

3 ka asfaltin päälle laitettu tekonurmi ilman pehmusteita on täydellinen vitsi, kuten ortopedi, urheilulääkäri Tuomo Karila muotoili asian Ylen haastattelussa vuonna Klaus Köhler on muiden toimiensa ohella myös HJK:n liigajoukkueen lääkäri. Onko tekonurmialustojen yleistyminen lisännyt jalkapalloilijoiden rasitusvammoja ja muita loukkaantumisia? Alkuperäinen AstroTurf -tekonurmialusta oli selkeästi vammaherkempi kuin luonnonnurmi, mutta nykyaikaisten tekonurmialustojen osalta tutkimustulokset vaihtelevat. Osassa tutkimuksista uudentyyppisillä tekonurmilla on ollut jopa vähemmän vammoja kuin luonnonnurmella. Tärkeintä on, että alusta on hyvässä kunnossa ja lajiin sopiva, oli se sitten tekonurmi, luonnonnurmi tai joku muu. Hyvä tekonurmikenttä on turvallisempi kuin huono luonnonnurmi. Tekonurmien ansiosta jalkapallon ympärivuotinen lajiharjoittelu on Suomessa mahdollista. Ero entisaikoihin on iso. Nimenomaan tällä jatkuvalla, lähes tauottomalla lajiharjoittelulla on ollut vaikutusta vammoihin ja niiden määrään, ilman, että se johtuisi niinkään tekonurmista pelialustana. Miten juniorivalmentaja, junioriurheilija ja juniorin vanhempi voi vaikuttaa siihen, että rasitusvammat vältetään? Köhler käyttää puheenvuoron, jossa vilahtavat sanat yksipuolisen harjoittelun välttäminen, liikehallinta ja -taito, monipuolinen taustaliikunta, palautumisen tärkeys, oikeat välineet, oman fyysisen kehityksen huomioiminen harjoitusmäärissä sekä avun pyytäminen, jos ongelmia ilmenee. Fiksummin ja oikeaoppisemmin tekemällä harjoitusmääriä voi hyvinkin vähentää ilman, että kehitys vaarantuu, Köhler toteaa. Tausta Kasvavien urheilijoiden rasitusvammat Yleistä Rasitusvamman tyypillisin oire on kipu. Nuorilla lievät kivut ovat yleisiä. Lievä kipu voi olla vain sopeutumista rasitukseen. Jatkuessaan alkuvaiheen sopeutumiskipu voi muuttua rasitusvammaksi, jos kuormitus ylittää sopeutumispotentiaalin. Suurin osa rasitusvammoista on lieviä. Kipujen takana voi olla myös vakavampi vamma tai vakavampi sairaus. Altistavia tekijöitä Liian nopea harjoitusmäärien lisäys.

4 Liikaa harjoittelua ylipäätän. Esimerkiksi voimistelijoilla yli 16 harjoitustuntia viikossa on lisännyt nikamankaaren rasitusvammoja. Erot kasvu- ja kehitysaikataulussa; liikaa harjoittelua vallitsevaan kehitystilanteeseen nähden. Toipilasvaihe edellisestä vammasta. Liikaa tiettyjä, yksipuolisia harjoitteita. Altistavia tekijöitä; ulkoiset syyt Väärät välineet. Vääränlaiset, kuluneet, vääränkokoiset kengät. Liian jäykät mailat (jääkiekko, tennis yms.) Suoritusolosuhteet. Jäinen hiekkakenttä. Kova tekonurmi. Huono tekniikka. Altistavia tekijöitä; sisäiset syyt Apofyysin eli kasvutumakkeen heikkous. Lihaskireys, lihasepätasapaino. Kasvuiässä luun pituus kasvaa nopeammin kuin lihasjänneyksikkö. Anatomiset virheasennot. Ylipaino. Kulttuurisyyt. Urheillaan enemmän kuin ennen, mutta liikutaan vähemmän. Hoitoperiaatteita Kivuliaan rasituksen lopettaminen. Rasituksen keventäminen. Jos kipua vain rasituksen alussa tai lopussa, niin 25 prosentin kevennys. Jos kipua ilmenee esimerkiksi vain tietyissä harjoitteissa, voi yleensä turvallisesti jatkaa muita harjoitteita.

5 Lyhyt lepojakso (1 2 viikkoa) kaikesta rasituksesta. Kireän lihasryhmän venyttely. Kylmähoito etenkin rasituksen jälkeen, mutta myös toistettuna päivien aikana. Lääkäriin, jos: Kipupaikassa turvotusta, punoitusta, kuumotusta. Esiintyy yleisoireita (laihtuminen, kuume). Selkeää /toistuvaa ontumista. Kipu ei rasituksen keventämisellä helpota parissa viikossa. Aina joku paikka kipeänä. Lähde: Stefan von Knorring, liikuntalääketieteen erikoislääkäri. Fiksummin ja oikea oppisemmin tekemällä harjoitusmääriä voi hyvinkin vähentää ilman, että kehitys vaarantuu. Klaus Köhler Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tapio Neva Rasitusvammat kiusaavat nuoria urheilijoita yhä useammin