Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta"

Transkriptio

1 Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Työnantajien edustajat: Camilla Herlin ja Kristiina Holopainen (Kunnallinen työmarkkinalaitos) Työntekijöiden edustajat: Päivi Bragge (Jyty ry) ja Marjut Sjöholm (JHL ry) Opettajien edustajat: Päivi Kuivalainen ja Esa Tuupanen (OAJ) Ulkopuolinen sihteeri: Soile Röppänen Pysyvä asiantuntija: Carina Kekäle Päivi Kuivalainen

2 Yleistä Opetushallituksen asettamia, työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja itsenäisiä ammatinharjoittajia edustavia luottamuselimiä Toimikausi kolme vuotta ( ) Tutkintotoimikunta kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa

3 Tutkintotoimikunnan tehtävät Vastata näyttötutkintojen järjestämisestä ja valvonnasta sekä tutkintotoiminnan johtamisesta ja ohjaamisesta Sopia näyttötutkintojen järjestämisestä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaisen luvan saaneiden koulutuksen järjestäjien ja tarvittaessa riittävän asiantuntemuksen omaavien muiden yhteisöjen ja säätiöiden kanssa

4 Tutkintotoimikunnan tehtävät Vahvistaa tutkintosuoritusten arvioinnit ja antaa tutkintotodistukset Päättää tutkintosuoritusten arvioinnin oikaisemisesta Toimia aloitteellisesti näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseksi

5 Muutoksia tutkintorakenteessa: Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen at ja eat, samoin vanhat tutkinnot, ovat siirtyneet alkaen humanistiselle ja kasvatusalalle Muutos ei aiheuta toimia koulutuksen järjestäjille

6 Opetushallituksen yhteyshenkilö on muuttunut alkaen Ulla Aunola, FM, Opetusneuvos Opetushallitus Ammattikoulutus / Tutkinnot - yksikkö PL 380, Helsinki ulla.aunola@oph.fi p

7 Lainsäädäntö ja tutkinnon perusteet Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (812/1998, 5) Opetushallituksen tulee avustaa tutkintotoimikuntia selvitettäessä oppilaitosten edellytyksiä tutkintojen järjestämisessä. Näyttötutkintojen järjestämisedellytysten selvityksen hakuohje on otettu käyttöön tammikuussa 2012 (Oph:n ohje 1/012/2012) Hakuohje osoitteessa >määräykset, ohjeet ja lomakkeet

8 Lisäksi Opetushallitus antaa lausuntoja näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opetuksen suunnittelusta ja järjestämisestä Selvitysmallia on testattu vuoden 2011 aikana (16kpl) Opetushallitus ei ota enää vastaan näyttötutkintojen järjestämisedellytysten arviohakemuksia

9 Näyttötutkintojen järjestämisedellytysten selvitykset Tutkintotoimikunta pyytää selvityksen Opetushallitukselta Tutkintotoimikunta lähettää asiakirjat Oph:lle sähköpostilla tai postissa Tutkintotoimikunta päättää lähetettävistä asiakirjoista Selvitystä voidaan hakea ennen sopimuksen solmimista tai sopimuksen voimassaolon aikana Asiakirjoja voivat olla näyttötutkintojen järjestämissopimus liitteineen (voimassaoleva sopimus) tai näyttötutkintojen järjestämissopimushakemus liitteineen

10 Erillistä sisäistä ohjetta ei ole. Selvitys perustuu ammatillista aikuiskoulutusta ohjaavaan lainsäädäntöön, Opetushallituksen määräyksiin ja ohjeisiin, Näyttötutkintooppaaseen ja tutkintotoimikunnan ohjeistukseen Selvityksen tekemiseen osallistuu vähintään kaksi Oph:n asiantuntijaa Tavoitteena on käsittelyaikojen lyhentäminen Selvityksen tekemiseen voidaan sisällyttää vierailu. Aloitteen vierailusta tekee tutkintotoimikunta tai Opetushallitus

11 Selvitys lähetetään tutkintotoimikunnalle postissa ja sähköpostissa sekä selvityksen kopio postissa näyttötutkinnon järjestäjälle Selvityksen pohjana olevien asiakirjojen ja selvityksen julkisuudesta päättää Opetushallitus. Lähtökohtaisesti asiakirjat ovat julkisia kolmannelle osapuolelle Selvityksen tuloksia seurataan Selvitykset ovat maksutonta viranomaistoimintaa Selvityksiä tehdään suomen ja ruotsin kielellä

12 Näyttötutkintojen järjestämisedellytyksistä ei anneta arvosanoja Selvityksessä todetaan 1) voidaanko Opetushallitukselle toimitettujen asiakirjojen perusteella solmia näyttötutkintojen järjestämissopimus tai 2) vastaako näyttötutkinnon järjestäjän toiminta voimassaolevaa näyttötutkintojen järjestämissopimusta

13 Näyttötutkintojen järjestämissopimukset Näyttötutkinto-opas ilmestyi kesäkuussa 2011 suomenkielisenä ja ruotsinkielisenä joulukuussa 2011 Näyttötutkintojen järjestämissopimukset (Oph:n ohje 2/440/2006) on kumottu (Oph:n ohje 1/440/2012) Uusi ohje on otettu käyttöön samanaikaisesti valtakunnallisten lomakkeiden kanssa (näyttötutkintojen järjestämissopimus, näyttötutkintojen järjestämissuunnitelma, arviointiesitysten toimittaminen tutkintotoimikunnalle ja arvioijaluettelo - kaikki lomakkeet eivät ole vielä netissä )

14 Laadunvalvonnan välineitä, tutkintotoimikunta Oph:n ohjekirje näyttötutkintojen järjestämisen laadunvalvonnasta (2/440/2011) Tavoitteena näyttötutkintotoiminnan laadun kehittäminen Käyntien toteuttaminen Sovitaan etukäteen Kaksi tutkintotoimikunnan edustajaa Oph määrittänyt korvattavien käyntien määrän/tutkintotoimikunta (palkkio + matkakorvaukset) Vierailukäynnin kulku Muistion laatiminen ja jatkotoimenpiteet

15 Laadunvalvonnan välineitä, tutkintotoimikunta Suullinen kuuleminen tutkintotoimikunnan kokouksessa tai erillisessä tilaisuudessa Asiakirjojen pyytäminen nähtäväksi (mm. arviointilomakkeet, arviointiaineisto ja henkilökohtaistamista koskevat asiakirjat) Oph:n tekemät selvitykset näyttötutkintojen järjestämisedellytyksistä AIPAL - palautejärjestelmä ja tulosten hyödyntäminen

16 AIPAL palautteet: Palautteen ottamisen jälkeen koonti lähetetään sähköisesti tutkintotoimikunnan sihteerille osoitteeseen:

17 Muutos ammatillisten perustutkintojen perusteissa (Oph:n määräys dnro 38/011/2011) ja ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteissa (Oph:n määräys dnro 39/011/2011) Luettavissa osoitteessa unnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/nayttotutki ntojen_perusteet

18 Määräykset koskevat opiskeluun soveltumattomuuden ratkaisuja (SORA) ammatillisissa perustutkinnoissa (14kpl), ammattitutkinnoissa (17kpl) ja erikoisammattitutkinnoissa (12kpl). Voimaan Tavoitteena on edistää potilas- ja asiakasturvallisuutta, liikenteen turvallisuutta, alaikäisten turvallisuutta sekä opiskelijan itsensä ja opiskelu- ja työyhteisön turvallisuutta Täsmennetty mm. opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä Mahdollistettu opiskeluoikeuden peruuttaminen tilanteissa, joissa se on turvallisuusnäkökohtien vuoksi perusteltua Säädetty tarkemmin oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön

19 Mahdollistettu huumausainetestaukset yksityisyyden suojasta työelämässä annettua lakia vastaavasti Vahvistettu kurinpitosäädöksiä Vahvistettu koulutuksen järjestäjien ja viranomaisten tietojen saantioikeutta Esteettömyys korostuu opiskelijaksi ottamisen edellytyksissä Opiskelijaksi hakeutuvan terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle

20 Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä opintoihinsa liittyviin käytännön tehtäviin tai työssä oppimiseen, kun opintoihin tai ammatissa toimimiseen sisältyvät alaikäisten turvallisuus, potilas- tai asiakasturvallisuus tai liikenteen turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa Henkilön terveydentilan tai toimintakyvyn osalta tulee arvioida mahdollisten sairauksien aiheuttamat rajoitteet ja sairauksien yksilöllinen hoitotarve

21 Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla: Sellaiset psyykkiset sairaudet, jotka estävät käytännön tehtäviin tai työssä oppimiseen osallistumisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennut Sellaiset fyysiset sairaudet kuten tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet tai vammat sekä krooniset ihottumat, jotka rajoittavat toimintakykyä siinä määrin, että estävät käytännön tehtävissä tai työssä oppimisessa toimimisen Veriteitse tarttuva sairaus saattaa rajoittaa käytännön tehtäviin ja työssä oppimiseen sijoittumista Päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus

22 Aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustaminen Osaamisen tunnustaminen tutkinnon sisällä Osaamisen tunnustaminen tutkinnosta toiseen Tutkinnon perusteissa nimeltä mainitut erillispätevyydet Ammattitaidon ajantasaisuuden varmistaminen Näyttötutkinnon järjestäjän toiminta Tutkintotoimikunnan toiminta

23 Tutkintorakenteesta poistuneet tutkinnot Tutkintotoimikunnalle tulee toisen tutkintotoimikunnan alaan kuuluvien näyttötutkintojen tai niiden osien tunnustamisesityksiä Tunnustamisesityksen tekijällä ei ole voimassa olevaa näyttötutkintojen järjestämissopimusta siihen tutkinnon osaan, jota tunnustamisesitys koskee Koulutuksen järjestämismuotojen erilaisuus Opetushallituksen sisäinen työryhmä, jonka työtä ohjaa kolmikantainen ohjausryhmä Työ käynnistyy helmikuussa 2012

24 Henkilökohtaistamisen ja osaamisen arvioinnin laadun (HEKO laatu) kehittämishanke Alasta tai koulutusmuodosta riippumattomat sähköiset lomakemallit hakeutumiseen, näyttötutkinnon suorittamiseen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimiseen Lisäksi kehittämishankkeessa tuotetaan ohjeet AIPAL palautteiden käsittelystä ja hyödyntämisestä oppilaitoksessa opetuksen ja opettajan oman työn kehittämisen tueksi Henkilökohtaistamisen sähköiset työvälineet ovat saatavissa Oph:n nettisivuilta vuoden 2012 lopussa

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Ajankohtaista näyttötutkinnoista Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Lainsäädäntö ja tutkinnon perusteet Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (812/1998, 5) Opetushallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen

Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Näyttötutkintojen järjestämissopimukset (1) Näyttötutkinto-opas

Lisätiedot

Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus

Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Näyttötutkintojen järjestämissopimukset (1) Näyttötutkinto-opas

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Tammikuu 2012. Markku Kokkonen Opetushallitus

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Tammikuu 2012. Markku Kokkonen Opetushallitus Ajankohtaista näyttötutkinnoista Tammikuu 2012 Markku Kokkonen Opetushallitus Näyttötutkintojen järjestämissopimukset (1) Näyttötutkinto-opas on ilmestynyt ruotsinkielisenä joulukuussa 2012 Näyttötutkintojen

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Työnantajien edustajat: Camilla Herlin ja Kristiina Holopainen (Kunnallinen työmarkkinalaitos) Työntekijöiden edustajat: Päivi Bragge (Jyty ry) ja Marjut

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Markku Kokkonen, Opetushallitus Luonnonvara- ja ympäristöalan kehittämispäivät 13-14.11.2012 Näyttötutkintojen järjestämissopimus (1) Näyttötutkintoina

Lisätiedot

KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA Ajankohtaispäivät Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri

KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA Ajankohtaispäivät Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA 8234 Ajankohtaispäivät 21.3.2011 Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri YLEISTÄ Opetushallituksen asettamia, työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Ajankohtaispäivä 12.2.2014 TERVETULOA! Ohjelma 10.00 10.30 Yhteistyöpäivän avaus 10.30 12.00 Tutkintotoimikunta esittäytyy Tutkintotoimikunnan varapuheenjohtajan

Lisätiedot

Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten

Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät 25-26.11.2009 www.oph.fi Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten arviointi Lainsäädäntö ja tutkinnon perusteet Asetus ammatillisesta

Lisätiedot

VST. Osaamisen ja sivistyksen asialla

VST.  Osaamisen ja sivistyksen asialla VST www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Näyttötutkinnot Ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia tutkintoja Työkokemuksella, opinnoissa tai muun toiminnan kautta hankittu osaaminen osoitetaan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkinnot laadunhallintajärjestelmänä Rahoittajat Koulutuksen järjestäjät, yhteisöt

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien kehittämispäivä

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien kehittämispäivä Ajankohtaista näyttötutkinnoista Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien kehittämispäivä 9.11.2012 Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Teemat Näyttötutkintojen

Lisätiedot

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 16.4.2015 Näyttötutkintojärjestelmä 20 vuotta Historia

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014 Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014 Välinehuoltoalan perustutkinto järjestämissopimus ja järjestämissuunnitelma Tuula Karhumäki Välinehuollon tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Näyttötutkinnon järjestämissopimuksen hakeminen Päivi Kuivalainen Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen erikoisammattitutkinto Tutkinnon

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Tampere Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Tampere Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Tampere 4.6.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkinnot laadunhallintajärjestelmänä Rahoittajat Koulutuksen järjestäjät,

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen

Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus Säädökset ja ohjeet Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 7 ) Koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkinnot laadunhallintajärjestelmänä Rahoittajat Koulutuksen järjestäjät, yhteisöt

Lisätiedot

Opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, kun hän

Opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, kun hän Opiskelijaksi soveltuminen Tiedote 25.8.2015 TIEDOTE OPISKELIJALLE TAI OPISKELIJAKSI HAKEUTUVALLE Ns. SORA -laki (SOveltumattomuuden RAtkaisut) tuli voimaan 1.1.2012. Laki koskee opiskelijaksi ottamisen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Johtamisen tutkintotoimikunta

Johtamisen tutkintotoimikunta Johtamisen tutkintotoimikunta 27.8.2015 Lähiesimiestyön ammattitutkinto 38/011/2015 Tutkintotoimikuntien tehtävänä on: vastata näyttötutkintojen järjestämisestä vastata näyttötutkintojen valvonnasta sopia

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa Helsinki 19.3.2015 Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Maaliskuu 2011

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Maaliskuu 2011 Ajankohtaista näyttötutkinnoista Markku Kokkonen Maaliskuu 2011 www.oph.fi/nayttotutkinnot Tutkintotoimikunnat 1.8.2010-31.7.2013 toimikausi on käynnistynyt 152 tutkintotoimikuntaa (edellisellä kaudella

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Näyttötutkinnot: tilastotietoja

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista 4/2013

Ajankohtaista näyttötutkinnoista 4/2013 Ajankohtaista näyttötutkinnoista 4/2013 Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Todistusmääräyksen 56/011/2009 muutos (1) 1/011/2013, voimassa 12.3.2013 alkaen Tutkinnon perusteisiin

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Opetushallitus Lokakuu 2011

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Opetushallitus Lokakuu 2011 Ajankohtaista näyttötutkinnoista Markku Kokkonen Opetushallitus Lokakuu 2011 Ajankohtaista syksyllä 2011 (1) Opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Näyttötutkinto-opas

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Helsinki. Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Helsinki. Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus 26.11.2014 Helsinki Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Kaikki

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 1 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 9.11.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille Pysyväisohjeet koskevat maatalousalan

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkintotoiminnasta Kiinteistönvälitysalan ajankohtaispäivä tutkintojen järjestäjille. Minna Bálint Opetushallitus

Ajankohtaista näyttötutkintotoiminnasta Kiinteistönvälitysalan ajankohtaispäivä tutkintojen järjestäjille. Minna Bálint Opetushallitus Ajankohtaista näyttötutkintotoiminnasta Kiinteistönvälitysalan ajankohtaispäivä tutkintojen järjestäjille Minna Bálint 28.9.2012 Opetushallitus Ammattitutkinnon nimi Määräys 3/011/2011 (tutkinnon perusteet)

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kuka arvioi ammattitaidon? Kolmikanta (työnantaja, työntekijä, opetusala

Lisätiedot

PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 10.4.2013 Kuopio Anne Mårtensson Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus

Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista 9.11.2012 Anne Mårtensson Opetushallitus VAMPO 2010-2015 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOITAJAN AT. -uudistetut perusteet kesällä 2013 voimaan. 18.4.2013 Jyväskylä Ulla Aunola Opetusneuvos Ammatillinen koulutus

PERHEPÄIVÄHOITAJAN AT. -uudistetut perusteet kesällä 2013 voimaan. 18.4.2013 Jyväskylä Ulla Aunola Opetusneuvos Ammatillinen koulutus PERHEPÄIVÄHOITAJAN AT -uudistetut perusteet kesällä 2013 voimaan 18.4.2013 Jyväskylä Ulla Aunola Opetusneuvos Ammatillinen koulutus Valmistelun tausta lyhyesti Sopimus Espoon Omnian aikuisopiston kanssa

Lisätiedot

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa Ammatilliseen koulutukseen liittyvää sanastoa Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 22.3.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 22.3.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 1 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 22.3.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille Pysyväisohjeet koskevat maatalousalan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

5/26/2010. Tutkintotoimikuntajärjestelmän keskeiset kehittämishaasteet AMMATILLISEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISHANKKEEN (TUTKE) VÄLIRAPORTTI

5/26/2010. Tutkintotoimikuntajärjestelmän keskeiset kehittämishaasteet AMMATILLISEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISHANKKEEN (TUTKE) VÄLIRAPORTTI AMMATILLISEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISHANKKEEN (TUTKE) VÄLIRAPORTTI Ehdotukset tutkintotoimikuntajärjestelmän kehittämiseksi Tutkintotoimikuntajärjestelmän keskeiset kehittämishaasteet Ohjausryhmän

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA

2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA 2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA Osaamisen ja sivistyksen asialla TUTKINTOTOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN, TAVOITEAIKATAULU: Toimikunnat nimetty huhtikuussa 2007 Uusien toimikuntien 3-vuotiskausi

Lisätiedot

Ohjeet tutkintojen järjestäjille

Ohjeet tutkintojen järjestäjille Ohjeet tutkintojen järjestäjille 2.6.2008 Leipomoalan tutkintotoimikunta nro 8086 Leipomoalan tutkintotoimikunnan toimialaan kuuluvat tutkinnot: elintarvikealan perustutkinto; leipomoalan osaamisala, leipuri-kondiittori

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 7.12.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Kokeilusta toimeenpanon edistämiseen Aira Rajamäki, opetusneuvos

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Sopimuskäytännöt ja näyttötutkintotoiminta toimikaudella

Ajankohtaiskatsaus. Sopimuskäytännöt ja näyttötutkintotoiminta toimikaudella Ajankohtaiskatsaus Sopimuskäytännöt ja näyttötutkintotoiminta toimikaudella 2007-2010 Helsinki 20.4.2009 OHJELMA 20.4.2009 tietojenkäsittelyn näyttötutkintojen yhteistyötapaaminen, seminaari 10:00 Seminaari

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikunnat

Metsäalan tutkintotoimikunnat Metsäalan tutkintotoimikunnat 8.2.2012 Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt näyttötutkintojen järjestämisessä Metsäalan tutkintotoimikunnilla on käytössä yhteiset lomakepohjat, jotka ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö

Ajankohtaista Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö Ajankohtaista 10.3.2015 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista perustutkintoa 204 341 ammattitutkintoa

Lisätiedot

TUTKINTOTOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ

TUTKINTOTOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ TUTKINTOTOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ Vanhustyön tutkintotoimikunta 2011 TUTKINTOTOIMIKUNNAN ASEMA Lakisääteisiä luottamushenkilöelimiä Julkinen tehtävä Virkavastuu Jäsenet toimivat toimikunnassa oman toimensa

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI. Meriti Veki

YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI. Meriti Veki YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI Meriti Veki 20.3.2014 Tutkintotoimikunnan rooli O Toimii virkavastuulla O Työelämän ja opetusalan asiantuntemus O Tutkinnon järjestäjän yhteistyökumppani O

Lisätiedot

HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ

HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ 23.10.2014 Hierojan tutkintotoimikunta, Kaisa Räisänen Muutoksia aikaisempiin käytänteisiin Arviointiesitykset ja dokumentit: Hyväksytyistä tutkintosuorituksista

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisessä syntyvät asiakirjat ja niiden säilyttäminen. Markku Kokkonen Aikuiskoulutuksen asiakirjat Helsinki 28.4.

Näyttötutkintojen järjestämisessä syntyvät asiakirjat ja niiden säilyttäminen. Markku Kokkonen Aikuiskoulutuksen asiakirjat Helsinki 28.4. Näyttötutkintojen järjestämisessä syntyvät asiakirjat ja niiden säilyttäminen Markku Kokkonen Aikuiskoulutuksen asiakirjat Helsinki 28.4.2015 Sisältö Tietolähteet Asiakirjat Säilytys Asiakirjojen julkisuus

Lisätiedot

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT Sora-säännösten toimeenpano ammatillisessa koulutuksessa seminaari, Helsinki 25.10.2012 Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi Muutokset lyhyesti opiskelijaksi

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Ajankohtaista näyttötutkinnoista Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tampere 18.3.2016 Tutkintotoimikunnat 2016-2018 Perhepäivähoidon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan. Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan. Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki 23.10.2008 Birgit Viikari SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJAN TUTKINTOTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6.

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6. Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen 9.6.2011 Jyväskylä Seminologin at uusittavien tutkinnon perusteiden tilanne Tutkinnon

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA 25.11.2013 Hki, Paasitorni Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen kehittämispäivät opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillinen aikuiskoulutus Opetushallitus

Lisätiedot

Ajankohtaista. Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät

Ajankohtaista. Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät Ajankohtaista Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät 13.-14.10.2016 Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus, Opetushallitus Sisältö Uusi Opetushallitus 2017 Muutokset ammatillisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa Rinnakkaisseminaari 22.4.2016 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos, AMPA, Opetushallitus Opetushallituksen määräykset

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Ohje näyttötutkintojen järjestämissopimuksen laadintaan

Ohje näyttötutkintojen järjestämissopimuksen laadintaan OPETUSHALLITUS TUTKINTOTOI MIKUNNAT UTBILD NINGSSTYRELSEN E XAME NSKOMMISSIONERNA Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta Elokuu 2012 Ohje näyttötutkintojen järjestämissopimuksen laadintaan

Lisätiedot

HAKEMUS: TURKU MONIMUOTOKOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) Koulutus Suoritusvuosi Päättötodistuksen keskiarvo

HAKEMUS: TURKU MONIMUOTOKOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) Koulutus Suoritusvuosi Päättötodistuksen keskiarvo 1 Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTO 20380 TURKU MONIMUOTOKOULUTUS haku@tk-opisto.fi (Opisto täyttää:

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 15.3.2016 Helsinki 16.3.2016 Tampere 21.3.2016 Oulu Anne Liimatainen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Näyttötutkintojärjestelmästä

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Turku 19.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia Jukka Koivisto puheenjohtaja, liiketalouden tutkintotoimikunta 30.1.2014 Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät Liiketalouden tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE ALKAEN

NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE ALKAEN NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE 1.8.2016 ALKAEN Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula Sisältö 1) Näyttötutkintosihteeristö 2) Arvioijat 3) Tutkintotilaisuudet 4) Suoritusrekisteri

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteet ovat astuneet voimaan 1.8.2006. Opetushallitus on antanut

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014 Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus NÄYTTÖTUTKINNOT 20 VUOTTA AJANKOHTAISTA AIKUISKOULUTUKSESTA Tutkintojen ja tutkintorakenteen kehittäminen (TUTKE 2) voimaan

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Sum ma / Tutki ntoje n luku määr ä Sarakeotsikot Riviot sikot Ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen Järjestelmän rakenteet Näyttötutkinnot osaamisen hankkimistavasta riippumattomia tutkintoja kaikki ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Kehittämispäivät Riihimäki

Kehittämispäivät Riihimäki Kehittämispäivät 6.10.2016 Riihimäki Ari Ojala Kuljetusalan tutkintotoimikunta 8628 Kuljetusalan tutkintotoimikunta 8443 Tutkintotoimikuntakausi 1.8.2016 31.7.2017 91 tutkintotoimikuntaa (edellisellä kaudella

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.

Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4. Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.2010 Rahoitus Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009)

Lisätiedot

UUDISTETUT AMMATILLISTEN

UUDISTETUT AMMATILLISTEN UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

Tervetuloa Myyntityön ja Markkinointiviestinnän tutkintotoimikunnan ajankohtaispäivään 9.5.2011!

Tervetuloa Myyntityön ja Markkinointiviestinnän tutkintotoimikunnan ajankohtaispäivään 9.5.2011! Tervetuloa Myyntityön ja Markkinointiviestinnän tutkintotoimikunnan ajankohtaispäivään 9.5.2011! Tänään Tutkintotoimikunnan jäsenten esittely Ajankohtaista OPH:sta Mitä tutkintotoimikuntatyö on Tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Strateginen painopiste: osaaminen ja koulutus

Strateginen painopiste: osaaminen ja koulutus Strateginen painopiste: osaaminen ja koulutus 1 Osaaminen ja koulutus Kymmenen vuoden tavoite: Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja koulutustaso on noussut, mikä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä Välinehuollon tutkintotoimikunta ja välinehuoltoalan perustutkinto

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä Välinehuollon tutkintotoimikunta ja välinehuoltoalan perustutkinto Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 18.3.2016 ja välinehuoltoalan perustutkinto tutkintoimikunta 8540 Tehdyt sopimukset Järjestämissopimukset voimassa 1.8.2015 mukaan 1. Savon

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä Metsäalan näyttötutkintoseminaari 16. - 17.9.2008 Pieksämäellä Päivitetty 22.8.2011 Muistio Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä 1. Arviointi Tutkintotoimikunnille

Lisätiedot

Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista

Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.4.2012 Säädösten tilanteesta ja koulutuspoliittisista

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus. Aikuisten näyttötutkinnot

Työpaikkaohjaajakoulutus. Aikuisten näyttötutkinnot Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 21.11.2016 1 Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Reformi 2018?: Ammatillisen toisen asteen koulutuksen yhtenäistäminen Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus

Lisätiedot

Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. 27.1.2015 Minna Bálint Opetushallitus

Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. 27.1.2015 Minna Bálint Opetushallitus Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen 27.1.2015 Minna Bálint Opetushallitus Laadun itsearviointi eperusteet tutkinnon perusteisiin Ammatillisen koulutuksen kehittäminen Opetushallituksessa Perustutkintojen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011)

Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011) Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011) Järjestämissuunnitelma Yksinkertaisinta on laatia järjestämissuunnitelma OPH:n näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot