Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous"

Transkriptio

1 :n yhdistyskokous Aika Keskiviikko klo Paikka Osallistujat Omnia, Kirkkokatu 16, Espoo Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat Yhdistyskokousasiat 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Pentti Mäkinen avasi kokouksen. 2. Kokouksen järjestäytyminen Esitys: Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkistajaa - kaksi ääntenlaskijaa Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauniaisten kaupunginjohtaja Torsten Widén, sihteeriksi AMKE ry:n varatoiminnanjohtaja Heikki Sederlöf, tekniseksi sihteeriksi toimistosihteeri Eira Jokivaara sekä pöytäkirjan tarkistajiksi Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Notko ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja Timo Elo. Päätettiin, että pöytäkirjan tarkistajiksi valitut henkilöt toimivat kokouksen ääntenlaskijoina. 3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Yhdistyksen vahvistettujen sääntöjen 9 :n mukaan kokouskutsu on lähetettävä varsinaiseen yhdistyskokoukseen vähintään 14 päivää ennen kokousta. Kutsu kokoukseen on lähetetty sähköpostilla jäsenille

2 Esitys: Todetaan kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todetaan saapuvilla olevat jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja myönnetään muille paikallaolijoille läsnäolo- ja puheoikeus. Liite 1: Kokouksen alkuun mennessä esitetyt valtakirjat Todettiin paikalla olevat jäsenyhteisöjen valtuuttamat viralliset kokousedustajat jäsenyhteisöittäin. Myönnettiin muille paikallaolijoille läsnäolo- ja puheoikeus. 4. Työjärjestys Liite 2: Esityslista Esitys: Vahvistetaan esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Vahvistettiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 5. AMKE ry:n toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Vuosi 2010 oli AMKE ry:n osalta toiminnan ylösrakentamista, jota on pääpiirteissään kuvattu toimintakertomuksessa. Jäsenmaksuja ei vuodelta 2010 kannettu eikä muita tuottoja kertynyt, mistä johtuen vuoden 2010 taloudellinen tulos on ,77 alijäämäinen. AMKE ry:n tilinpäätös ja toimintakertomus on liitteenä. AMKE ry:n tilintarkastajat ovat suorittaneet tilintarkastuksen koskien vuotta Heidän laatimansa tilintarkastuskertomus on liitteenä. Liite 3: Toimintakertomus ja tilinpäätös tilintarkastuskertomuksineen ( ) Esitys: Hallitus esittää AMKE ry:n toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tilintarkastuskertomuksineen vuodelta 2010 yhdistyskokouksen hyväksyttäväksi.

3 AMKE ry:n toiminnanjohtaja Johan Hahkala esitteli kokoukselle ensimmäisen toimintavuoden 2010 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä tilintarkastajien kertomuksen, joka luettiin kokoukselle. Hyväksyttiin vuoden 2010 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus liitteen 3 mukaisina. 6. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen Esitys: Päätetään vahvistaa AMKE ry:n tilinpäätös vuodelta 2010 sekä myöntää vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Kokouksessa läsnä olleet hallituksen jäsenet ilmoittivat kokoukselle, etteivät he osallistu tilinpäätös- ja vastuuvapausasioiden käsittelyyn. Kokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2010 sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 7. Alijäämän kattaminen Esitys: Hallitus esittää, että vuoden 2010 tilinpäätöksen osoittama alijäämä ,77 katetaan toimintansa päättäneiden AKKL ry:n ja KJY ry:n purkamisen seurauksena AMKE ry:lle siirtyneestä rahoitusomaisuudesta. Päätettiin kattaa alijäämä ,77 hallituksen esittämällä tavalla toimintansa päättäneiden AKKL ry:n ja KJY ry:n purkamisen seurauksena AMKE ry:lle siirtyneestä rahoitusomaisuudesta. 8. Jäsenmaksun määrääminen vuodelle 2012 :n jäsenmaksuperuste vuodelle on valmisteltu jäsenkyselyn perusteella hallitukselle. Esitys jäsenmaksuperusteista vuodelle 2012 vastaa täsmälleen vuodelle 2011 hyväksyttyä jäsenmaksua. Esitys: Hallitus esittää, että jäsenmaksu perustuu kolmeen yhteenlaskettavaan osaan: 1. kaikille samansuuruinen perusosa (1000 )

4 2. ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupien opiskelijamääriin perustuva kolmiportainen jäsenmaksuosuus (alle 1000 opiskelijaa = 500 ; vähintään 1000 enintään 3000 opiskelijaa = 1500 sekä yli 3000 opiskelijaa = 3000.) 3. aikuiskoulutuksen tuottoihin perustuva jäsenmaksuosuus (= aikuiskoulutustuotot vuonna 2010 * 0,0006). Talousarvioon ennakoitu jäsenmaksutuotto vuodelle 2012 em. jäsenmaksurakenteella on AMKE ry:n hallitus totesi, että yhdistystä perustettaessa sovittu ja tuolloin tarkoituksenmukainen jäsenmaksujen määräytymisperuste ei kohtele yhdenvertaisesti ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta päätehtävänään järjestäviä jäsenyhteisöjä. Hallitus päätti uudistaa ja tehdä vuoden 2012 yhdistyskokoukselle esityksen jäsenmaksujen uusista määräytymisperusteista siten, ettei jäsenmaksujen kokonaiskertymä kasva, mutta eri jäsenyhteisöjen yhdenvertaisuuden peruste toteutuu nykyistä käytäntöä paremmin. AMKE ry:n toiminnanjohtaja Johan Hahkala esitteli kokoukselle hallituksen esityksen jäsenmaksujen määräytymisen periaatteista Jäsenmaksuja koskevan yleiskeskustelun aikana todettiin perustamiskokouksen päättänen pontena, että hallitus selvittää varsinaisen 2011 toimikauden käynnistyttyä jäsenmaksujen suuruuden ja äänivallan suhdetta ja selvitys asiasta esitellään jäsenistölle vuoden 2012 varsinaisessa yhdistyskokouksessa. Keskustelun aikana esitettiin toive siitä, että hallitus asiaa selvittäessään ottaisi huomioon, että osalla jäsenyhteisöistä on järjestämisluvan mukaisina kaksi tehtävää ja toisilla yksi (joko ammatillinen perus- tai lisäkoulutus tai molemmat). Niin ikään todettiin hallituksen kirjanneen tavoitteekseen hakea vuoden 2012 yhdistyskokoukseen sellaista jäsenmaksujen määräytymisperustetta, joka kohtelee yhdenvertaisesti ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta päätehtävänään järjestäviä jäsenyhteisöjä. Hyväksyttiin hallituksen esitys vuoden 2012 jäsenmaksujen määräytymistavasta.

5 9. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012 Liite 4: Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Esitys: Hallitus esittää yhdistyskokoukselle hyväksyttäväksi 1. Toimintasuunnitelman vuodelle 2012 ja 2. Talousarvion vuodelle 2012 liitteenä 3 olevassa muodossaan. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012 käsiteltiin toiminnan ja talouden osalta kahtena erillisenä kokonaisuutena, joita kumpaakin toiminnanjohtaja Johan Hahkala esitteli kokoukselle lyhyesti ennen yleiskeskustelua. Kokous hyväksyi muutoksitta hallituksen esityksen vuoden 2012 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi. 10. Puheenjohtajien ja muiden hallituksen jäsenten palkkiot vuodelle 2012 AMKE ry:n sääntöjen mukaan yhdistyskokous määrää puheenjohtajien ja muiden hallituksen jäsenten palkkioista vuosittain. Vuoden 2011 aikana toiminnassa palkkioiden ja korvausten maksatuksessa toteutettiin edelleen periaatteita: Hallituksen puheenjohtajalle maksettava kuukausikorvaus on 500 / kk. Hallituksen varapuheenjohtajalle maksettava kuukausikorvaus on 400 / kk. Hallituksen jäsenen, esittelijän ja sihteerin kokouspalkkio on 100 /kokous. Hallituksen kokousten sijoittuessa useammalle päivälle kokouspalkkio maksetaan periaatteella 100 / kokouspäivä. Puheenjohtajistolle maksetaan kuukausipalkkion lisäksi kokouspalkkio hallituksen kokousten osalta. Matkakustannukset korvataan verohallituksen päätöksen mukaan (oman auton käytön kuluja verrataan muihin matkustusvaihtoehtoihin kokonaistaloudellisesta näkökulmasta). Tilintarkastajien palkkio maksetaan laskun mukaan. Hallituksen jäsenille tarvittaessa maksettava ansiomenetyskorvaus voidaan maksaa joko hallituksen jäsenelle tai suoraan tämän työnantajalle. Esitys: Hallitus esittää palkkioasian yhdistyskokouksen käsiteltäväksi.

6 Päätettiin maksaa puheenjohtajien ja muiden hallituksen jäsenten palkkiot vuonna 2012 vuoden 2011 käytäntöä soveltaen. 11. Hallituksen puheenjohtajan valinta jäljellä olevaksi kaudeksi AMKE ry:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Mäkinen on ilmoittanut eroavansa puheenjohtajan tehtävästä työkiireistä johtuen. Hallitus esittää puheenjohtajan valitsemista jäljellä olevaksi kaudeksi vuosiksi 2012 ja Esitys: Hallitus esittää AMKE ry:n yhdistyskokoukselle, että hallituksen puheenjohtajaksi vuosiksi 2012 ja 2013 valitaan kaupunkineuvos Marketta Kokkonen. Varapuheenjohtajat esittelivät hallituksen esityksen taustoineen kokoukselle. Kokous valitsi kaupunkineuvos Marketta Kokkosen yksimielisesti järjestön puheenjohtajaksi lukien (ajanjaksolle ). Uusi ja entinen puheenjohtaja kukitettiin. Uusi puheenjohtaja kiitti kokousta luottamuksesta ja piti lyhyen ammatillisen koulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteis kunnallista merkitystä korostavan puheen. 12. Hallituksen jäsenten valinta AMKE ry:n sääntöjen mukaan yhdistyskokous valitsee hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat Marita Modenius, Ilkka Pirskanen ja Leila Savolainen. Esitys: Yhdistyskokous valitsee hallitukseen kolme jäsentä. Kokous valitsi erovuoroiset hallituksen jäsenet hallituksen jäseniksi uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi ( ). Uudelleen valitut hallituksen jäsenet kukitettiin.

7 13. Tilintarkastajien valinta vuodelle 2012 AMKE ry:n sääntöjen (11 ) mukaan yhdistyskokous valitsee yhdistykselle kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat kutakin toimintavuotta varten. Vuonna 2011 tilintarkastusyhteisönä toimii Oy Audiator Ab. Esitys: Yhdistyskokous valitsee yhdistykselle tilintarkastajat vuodelle Toiminnanjohtaja esitteli kokoukselle vuonna 2011 käytössä olevan tilintarkastuskäytännön. Kokous valitsi yhdistyksen tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö Oy Audiator Ab:n / Tove Lindström-Koli (HTM, JHTT) ja Sari Korento (HTM, JHTT). 14. Ammatillisen Aikuiskoulutuksen Liitto AKKL ry:n ja Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry:n purkautuminen Ammatillisen Aikuiskoulutuksen Liitto AKKL ry:n purkaminen ja omaisuuden siirto on valmisteltu ja valmis vastaanotettavaksi :lle. Purkautumisen taloudellinen lopputilanne on yhteensä ,11 euroa, josta rahoitusomaisuutta on ,57 euroa, osakkeita ,75 euroa ja muuta omaisuutta 5.873,79 euroa. Ammatillisen Aikuiskoulutuksen Liitto AKKL ry:n tarkoitus on liiton historian kirjoittaminen, johon varataan rahastoimalla Asia esitetään yhdistyskokoukselle ao. rahaston perustamiseksi. AKKL :n purkaminen on suoritettu ja omaisuus vastaanotettu AMKE ry:lle Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry:n purkautuminen on saatu päätökseen AMKE ry:n yhdistyskokoukseen mennessä selvitysmiehinä toimineen KJY:n aiemman hallituksen toimesta. Purkautumisen taloudellinen lopputilanne on euroa, josta rahoitusomaisuutta on euroa ja irtainta omaisuutta euroa. Esitys: Yhdistyskokous hyväksyy menettelyn ja ottaa purkautuvien yhdistysten omaisuuden arvoltaan yhteensä ,11 euroa vastaan. Loppusummaan vaikuttavat vielä lopetettavien pankkitilien loppusaldoihin tulevat korot. Malmilla sijaitsevan Kiinteistö Oy Kauppakaarre 1 -

8 nimisen yhtiön 60 neliömetriä käsittävän liikehuoneiston osakkeet n:o ovat luovutushetkellä kirjanpidossa ,84 euroa (ko. huoneiston arviokirjan mukainen arvo euroa +-4%). Esitys hyväksyttiin. 15. Kehittämisrahaston perustaminen AIKE Groupin ja KJY ry:n toimintojen yhdistäminen on jo nyt merkinnyt järjestöjen toiminnan tehostumista sekä henkilöstön tehtävien, yhteisten tilojen käytön että toimintojen yhteensovittamisen osalta. Tehtäviä on pystytty yhdistämään ja toimia jätetty täyttämättä. Jäsenmaksujen tehokkaamman käytön ohella vahvempi toimija on myös voinut hankkia ammatillisen koulutuksen kehittämiseen yhteiskunnan tukea. Kasvavan lisäarvon tuottamiseksi jäsenille sekä toimiston työaikaresurssien käytön tehostamiseksi edelleen, on tärkeää rationalisoinnin ohella mahdollistaa hallituksen johdolla tapahtuva investoiminen toimiston kehittämiseen. Vuonna 2012 on keskeisenä tavoitteena on AMKE :n toiminnanohjausjärjestelmän vahvistaminen, jäsenkentän tietokannan ja tietovaraston rakentaminen sekä asiakashallintaan ja projektityöskentelyyn liittyvien työvälineiden hankinta ja uusiin toimintamalleihin liittyen henkilöstön osaamisen kehittäminen. Tätä tavoitellaan erillisen kehittämisohjelman kautta panostaen. Uuden järjestön toiminnan käynnistämisen kuluessa ilmenneitä toiminnan kehittämistarpeita varten on tarkoituksenmukaista perustaa kehittämisrahasto. Kehittämisrahasto on ns. vapaa rahasto ja sitä ei voi käyttää järjestön tuloksen järjestämiseen. Kehittämisrahaston pääomaksi siirretään vuoden 2011 tilinpäätöksen perusteella AKKL.n ja KJY:n purkamisesta siirtyvistä kassavaroista noin puolet eli Kehittämisrahaston käytöstä päättää hallitus. Esitys: Hallitus esittää yhdistyskokoukselle, että 1. perustetaan AMKE ry:lle kehittämisrahasto, jota käytetään hallituksen päätöksillä toiminnan kehittämisinvestointeihin. 2. päätös pääomasiirrosta kehittämisrahaston tehdään vuonna 2012 AMKE ry:n vuoden 2011 tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen. Esitys hyväksyttiin.

9 16. Muut asiat :n vahvistetut säännöt ovat liitteenä. Todettiin järjestön sääntöjen tulleen vahvistetuksi ja olevan käytössä ylimääräisen yhdistyskokouksen päättämällä tavalla. 17. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja kiitti osanottajia sujuvasta kokouksesta ja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Torsten Widén puheenjohtaja Heikki Sederlöf sihteeri Eira Jokivaara tekninen sihteeri Pöytäkirja on tarkistettu ja todettu kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaisesti laadituksi. Matti Notko pöytäkirjan tarkistaja Timo Elo pöytäkirjan tarkistaja

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Tiistai 13.11.2012 klo 16.45 17.35 Paikka Osallistujat Teknologiakeskus Pripoli, Tiedepuisto 4, Pori. Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Tiistai 12.11.2013 klo 16:30-17.30 Paikka Osallistujat Kuopio, Musiikkikeskus Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat (liitteenä osallistujaluettelo) Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous :n ylimääräinen yhdistyskokous Aika Perjantai 24.5.2013 klo 11.00 12.50 Paikka Osallistujat Taitotalon Kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat,

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

AMKE ry:n hallituksen kokous 5/2013

AMKE ry:n hallituksen kokous 5/2013 AMKE ry:n hallituksen kokous 5/2013 Aika Torstai 10.10.2013 klo 11.00 15.00. (Kokouksen aluksi lounasmahdollisuus klo 11-11.30.) Paikka AMKE ry:n toimisto, Sörnäistenkatu 1, Helsinki Osallistujat Marketta

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT SAKU ry:n säännöt 1 (5) SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT I Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto,

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT SAKU ry:n säännöt 1 (5) SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT I Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto,

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Hausjärvi 1/4 PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2015 AIKA: 23.05.2015 kello 13.00 PAIKKA: Hausjärven kunnanvirasto LÄSNÄ: Paikalla oli 18 vesiosuuskuntaan

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 17. (kevätkokous) Esitykset ja päätökset Sunnuntaina 26.3.2017 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v2 1 Asialista

Lisätiedot

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Hämeen Pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä pelastusliitoksi. Pelastusliiton

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat. YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Keskiviikkona 29.04.2015 klo 18.00-19.13 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä: Risto Jormalainen,

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen.

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen. SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA 05.04.2009 Kokousaika Tiistaina 31.03.2009 klo 18.00-20.10 Kokouspaikka Suolahtisali Läsnä: Osuuskunnan jäsenet ( 43 ) liitteen nro 1. mukaisesti

Lisätiedot

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen.

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen. 1 (5) PÖYTÄKIRJA yksityisen tien tiekunnan vuosikokouksesta/ylimääräisestä kokouksesta Paikka ja Aika Someron kaupungin kylässä luona osoitteessa kuun _päivänä 200 alkaen klo _. Kokouksen avaus Kokouksen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (5) VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 VARSINAINEN OSUUSKUNNAN KOKOUS AIKA 12.3.2014 kello 19.00 20.15 PAIKKA LÄSNÄ 1 Kokouksen avaus Vampulan Osuuspankin kokoustilat Kaarina Leppämäki Hannu Leppämäki

Lisätiedot

Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä.

Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä. Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2016 Pöytäkirja Aika: sunnuntai 17.4.2016 Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä. Läsnä: Liitteen

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (6) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA. 1 Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA. 1 Nimi ja kotipaikka 1 SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alue koko maa. Yhdistyksen

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)

Lisätiedot