LAPSET PUHEEKSI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSET PUHEEKSI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 Liite 2/ Luottamuksellinen LAPSET PUHEEKSI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapset puheeksi vasu keskustelun tavoitteena on tukea lapsen hyvinvointia ja suotuisaa kehitystä sekä ehkäistä mahdollisia sosiaalisen ja tunne-elämän häiriöitä yhteistyössä kodin ja päivähoidon kanssa. Keskustelussa pyritään rakentamaan lapsen kehitystä ja kasvua tukevaa arkipäivää. Vasussa käsitellään lapsen ja hänen elämäntilanteeseensa liittyviä vahvuuksia ja mahdollisia haavoittuvuuksia ja tehdään toimintasuunnitelma kehityksen tukemiseksi. Vahvuus tarkoittaa asiaa, joka sujuu arjessa tavallisesti, vaikka elämässä on vaikeuksia. Vahvuuksiin kuuluu myös kyky kiinnostua ja nauttia pienistäkin asioista. Haavoittuvuus tarkoittaa asiaa, joka aiheuttaa ongelmia tällä hetkellä tai saattaa johtaa ongelmiin myöhemmin, jos mitään ei tehdä. Jos lapsella on erityisen tuen tai hoidon tarve, laajennetaan varhaiskasvatussuunnitelma kuntoutussuunnitelmaksi. Lisäksi tarvittaessa tehdään yhteenveto, johon kirjataan tavoitteet ja menetelmät. Yhteenveto annetaan vanhemmille, päivähoitoon ja muille lapsen kanssa työskenteleville. Vanhempien ja henkilökunnan näkemykset ja kokemukset eroavat usein toisistaan paljonkin. Kysymys ei ole oikeasta ja väärästä, vaan siitä, että jokaisella on oma näkökulmansa. Toisten näkemysten kunnioitus on pohja rakentavalle keskustelulle. Palauta lomake päiväkotiin ennen keskustelua / 1

2 Lapsemme keskusteluaika on / klo Paikka 1. Miten kuvailette perhettänne? Millainen perhe olette? Mitä teette yhdessä? 2. Mitä lapsi puuhaa kotona, päivähoidossa ja kavereiden kanssa? Mistä hän nauttii? Lapsi voi tuoda esille erilaisia piirteitä kotona ja päivähoidossa koska ympäristöt ovat erilaisia. Miten menee siskojen ja veljien kanssa? Millaiset puuhat lasta kiinnostavat? Luonne? Temperamentti? Harrastukset? Kotona V(Vahvuus) / H(Haavoittuvuus) Päivähoidossa V/H Toimintasuunnitelma/Kuntoutussuunnitelma 2

3 3. Minkälainen lapsi on toiminnaltaan, käyttäytymiseltään ja mielialaltaan? Miten ilmaisee tahtoaan? Miten lapsi ilmaisee tunteitaan? Vahvuuksia ovat muun muassa kyvyt olla myönteisessä vuorovaikutuksessa sekä aikuisten että toisten lasten kanssa, nauttia yhteisistä toimista, tutustua erilaisiin ihmisiin, kyky pitää rakentavasti omia puoliaan ja tehdä sovinto ristiriidan jälkeen, olla joustava. Lapsen mieliala on pääsääntöisesti myönteinen ja tunneilmaisu on rikasta, lapsi jakaa ilon ja surun ja hakee lohtua. Haavoittuvuuksia voivat olla vetäytyminen vuorovaikutuksesta, vaikeus sanoa ei vaikka haluaisi, alakulo, ahdistus, pelot, riidanhaluisuus, levottomuus, kiukkuisuus, passiivisuus, sulkeutuneisuus, kiinnikäyminen, hallitsemattomat raivonpurkaukset, kapea tunneilmaisu tai lapsi ei ilmaise tunteitaan; ei päästä lähelle, ei hae lohtua, on tyytymätön, vihainen. Miten tuen lasta vahvuuksissa ja haavoittuvuuksissa 4. Onko lapsesta ollut huolta? Onko haettu ja saatu apua? Mistä? Vahvuus: ei ole erityistä huolta tai on haettu ja saatu apua. Haavoittuvuus: huolta on eikä siihen ole vielä saatu apua. 3

4 5. Onko kotona jotakin sellaista ongelmaa, joka minun olisi hyvä tietää, jotta ymmärtäisin lastanne ja osaisin toimia parhaalla mahdollisella tavalla? Huoli voi liittyä muun muassa parisuhteeseen, talouteen, asumiseen, työn ja kodin yhteensovittamiseen, työttömyyteen, huoltajuustai tapaamisoikeuksiin, vanhemman jaksamiseen, perheenjäsenen sairauteen, mielenterveyteen tai päihdeongelmiin, fyysiseen tai sanalliseen väkivaltaan ja vanhemman vankilatuomioon. Lasta hoitavan aikuisen on hyvä tietää näistä voidakseen ymmärtää lasta ja tukea häntä tarvittaessa. Huoltajat päättävät, mistä huolista ja minkä verran keskustellaan. Ovatko perheen huolet tai paineet näkyneet tavalla tai toisella lapsessa? Onko hän muuttunut kotona tai päivähoidossa? Miltä vanhemmuus tämän lapsen kohdalla tuntuu? 6. Viihtyykö lapsi päivähoidossa vai onko siellä tällä hetkellä joitakin sellaisia asioita, jotka heijastuvat lapseen esim. levottomuutena tai alakulona? Näitä voivat olla esim. kiusaaminen, vaihtuvat sijaiset, oma hoitajan poissaoleminen, lapsiryhmän levottomuus jne. Millaista on olla juuri tämän lapsen kasvattaja/työntekijä? Saako tukea muilta työntekijöiltä? 4

5 7. Missä tilanteissa lapsen kanssa tulee ristiriitoja kotona, päivähoidossa ja ystäväpiirissä? Miten lapsi reagoi pettymyksiin? Miten näitä tilanteita käsitellään? Miten vanhempi/työntekijä toimii/millaisia keinoja käyttää riitatilanteessa? Pärjätäänkö neuvottelemalla? Mihin mielentilaan lapsi ja aikuinen jäävät riitatilanteen jälkeen? Miten vanhemmat jaksavat stressi- ja riitatilanteet? Maltin menettäminen? Vahvuus: konfliktitilanteita on, mutta niitä osataan sovitella. Haavoittuvuus: konfliktit toistuvat ja leimaavat kanssakäymistä, sovittelu on vaikeaa tai ei onnistu, konflikteihin liittyy fyysistä tai henkistä väkivaltaa, kuten loukkaava puhetta 8. Onko lapsella sosiaalista tukiverkostoa, entä vanhemmilla? (isovanhemmat, sukulaiset, kummit, naapurit, ystäväperheet) Onko vanhemmilla yhteistä aikaa, mahdollisuus lepoon ja virkistäytymiseen? Tuoko parisuhde iloa? Onko lapsella/vanhemmilla iloa tuovia ja tukea antavia kontakteja? 5

6 Kotona V/H Toimintasuunnitelma/Kuntoutussuunnitelma Miten tuen lasta/vanhempaa vahvuuksissa ja haavoittuvuuksissa? 9. Mitkä ovat kodin ja päivähoidon arvot ja kasvatuspäämäärät? Näitä voivat olla empaattisuus, kunnioitus, oikeus olla lapsi, fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus, vastuuntuntoisuus, omatoimisuus, luovuus, joustavuus, sosiaalisuus, hyvä itsetunto jne. Kodin ja päivähoidon päämäärät voivat olla erilaiset, esim. päivähoidossa korostuu ryhmässä toimimisen taidot yms. Vahvuus: päämäärät ovat samanlaiset tai toisiaan täydentävät. Haavoittuvuus: päämäärät ovat ristiriitaiset Miten varmistan, että lasta koskeva kasvatuspäämäärät tukevat toisiaan? 10. Miten koette kodin ja päivähoidon välisen vuorovaikutuksen? Millaista yhteistyötä toivotte? Kokemukset yhteistyöstä voivat olla hyvinkin erilaiset ja kaikessa yhteistyössä on toimivia ja vähemmän toimivia asioita. Miten voimme vahvistaa toimivia tapoja ja vähentää ongelmia? Onko lasta koskevissa keskusteluissa painopiste myönteisissä asioissa ja ratkaisuissa vai kielteisissä tapahtumissa ja huolissa? Onko niistä helppo vai vaikea puhua? Miten helppoa tai vaikeaa on ottaa vastaan puhetta huolista? Tunnetteko toistenne toimintatapoja tämän lapsen asioissa riittävästi? Tuetteko / arvostatteko toisianne vanhemmat/ työntekijä ja miten se ilmenee? 6

7 Miten tuen vuorovaikutuksen toimivuutta? 11. Miten arkiset toimet sujuvat? Syöminen, ruokailutavat ja tottumukset Pukeminen ja riisuminen 7

8 WC-toiminnot Nukkuminen päiväunet iltatoimet, yöunet Miten tuen lasta vahvuuksissa ja haavoittuvuuksissa Päivähoitoon lähteminen ja tuleminen 8

9 Televisio, tietokonepeli Miten tuen lasta vahvuuksissa ja haavoittuvuuksissa 9

10 Kuvaile lapsen puhetta puheen selkeys sanavarasto lauseiden pituus Miten hyvin lapsi ymmärtää puhetta? ohjeiden mukaan toimiminen satujen kuuntelu ja muistaminen Osaako lapsi ilmaista sanoin tarpeensa ja tunteensa? 10

11 Leikki onko lapsi kiinnostunut muista ja hakeutuuko leikkiin? minkälaisia leikkejä lapsi leikkii yksin/kaverin kanssa? miten lapsi keskittyy leikkiin? Tuleeko usein kiistoja tavaroista? miten lapsi aloittaa ja lopettaa leikin? miten lapsen vuorovaikutus ja leikki sujuu muiden lasten kanssa? Miten lapsi suhtautuu uusiin tilanteisiin ja uusiin asioihin? 11

12 Käden taidot Kiinnostaako lasta kädentaidot? kynäote kätisyys saksien käyttö Liikunta ja ulkoilu Liikkuuko / ulkoileeko lapsi mielellään? Millainen liikunta lasta kiinnostaa? Mikä onnistuu ja mitä vielä harjoitellaan? 12. Mitä lapsi toivoo päivähoidolta/päivähoitopaikalta? Vanhemmat ja työntekijä kysyvät lapselta hänen toiveitaan. 12

13 13. Tarvitaanko Vasu-keskustelun lisäksi toinen Lp- keskustelu? Tuliko keskustelussa esille sellaisia asioista, joihin olisi syytä palata. Huoltajat Kyllä Ei Päivähoidon työntekijä Kyllä Ei 14. Miltä tämä keskustelu tuntui? Vanhemmat / Päivähoidon työntekijä Olemme keskustelleet luottamuksellisesti. Utajärvellä / 20 Allekirjoitukset Lapsen vanhempi Päivähoidon työntekijä Lapsen vanhempi Päivähoidon työntekijä Lapsen perustiedot Nimi Lempinimi: 13

14 Osoite: Syntymäaika: Hoitopäivien määrä/kk ja päivittäinen hoitoaika: Epäsäännöllisen hoidon hoitoajat: Sairaudet/Lääkehoito /Allergiat /Ruokavaliot /Kuntoutus: Äiti: Isä: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin töihin: Sähköposti: Työpaikka ja työaika: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin töihin: Sähköposti: Työpaikka ja työaika: Lasta hakevat hoidosta myös seuraavat henkilöt / puhelin: Miten järjestätte sairaan lapsen hoidon ja keneen (täysi-ikäiseen) otetaan ensisijaisesti yhteyttä, jos lapsi sairastuu kesken hoitopäivän? KYLLÄ EI KYLLÄ EI Lasta saa valo-/ videokuvata päivähoidon toiminnoissa Lapsi saa osallistua päivähoidossa tehtäviin kehitysarviointeihin; Lapsi saa osallistua teatteriesityksiin esim. 3-vuotiaiden Kettu-tehtävät, 4-vuotiaiden Lene-tehtävät Lapseni saa osallistua vesileikkeihin Tiitiäisten uima-altaassa sekä 5-vuotiaiden Kehu-tehtävät Lapsi saa osallistua kirkollisiin tilaisuuksiin. Kuljettaessani lasta huolehdin itsekin, että lapseni on aina Lapsi saa osallistua retkille ja matkustaa asianmukaisin turva asianmukaisesti turvalaitteissa laittein varustetussa linja-autossa/taksissa 14

15 15

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Raahen kaupunki

Raahen kaupunki 1 Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut Salassa pidettävä LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Syntymäaika: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET TAIDOT 1. Kuvaile millainen lapsi

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Varhaiskasvatuksen LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapset Puheeksi keskustelu. Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva toiminnallinen työmuoto: Liite 1: LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA, VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Tytti Solantaus 2013

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Varhaiskasvatuksen LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Varhaiskasvatuksen LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 LAPSET PUHEEKSI - KESKUSTELU VARHAISKASVATUKSEN PIIRISSÄ...2 2 ENNEN KESKUSTELUA...4 2.1 Osallistujat ja

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA POSION KUNTA / PÄIVÄHOITO Lapsen nimi LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Kasvatuskumppanuus on yhteistyötä, jossa vanhemmat ja henkilöstö yhdessä sitoutuvat toimimaan lapsen parhaaksi kasvun, kehityksen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Ranua varhaiskasvatus 1 LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Nimi Syntymäaika Hoitopaikka Päiväys Mahdollinen varahoitopaikka Ranua varhaiskasvatus 2 YHTEYSTIEDOT Lapsen yhteystiedot Nimi henkilötunnus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapsi mukana keskustelussa 6.11.2013

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapsi mukana keskustelussa 6.11.2013 Lapset Puheeksi keskustelu. Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva toiminnallinen työmuoto: Liite 3: LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA, ALAKOULU 2(2) Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapsi mukana keskustelussa 6.11.2013

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU Voimavarana luonto - kasvuvoimana sijainti LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU Lapsen nimi: _ Syntymäaika: _ LAPSEN VASUN SISÄLTÖ ALKUSANAT LAPSEN OMAT SIVUT PÄIVITT ÄISTOIMINNOT LEIKIT JA SOSIAALISET

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LIIMAA TÄHÄN OMA KUVASI LAPSEN VASU TAIKATAKIN ARKIPUHE IHMISEKSI KASVAMISESTA Kun kasvaa ihmiseksi täytyy kokeilla, onko peltisiivet kalalokeilla ja minkälaisin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Muistio koko päivähoidon vanhempainillasta Aapiskukoissa 4.9.2014

Muistio koko päivähoidon vanhempainillasta Aapiskukoissa 4.9.2014 Muistio koko päivähoidon vanhempainillasta Aapiskukoissa 4.9.2014 Muistio, kursivoidut Sannan lisäämiä kommentteja / vastauksia muistion kirjaamisen yhteydessä. 1. Esittelykierros käytiin kahvien kera.

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä?

Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä? NELJÄVUOTIAS KOTONA KYSELY VANHEMMILLE KESKUSTELUN POHJAKSI Lapsen nimi Syntymäaika Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Äiti/huoltaja Isä/huoltaja Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu,

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Nuori mukana keskustelussa 10.1.2014

Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Nuori mukana keskustelussa 10.1.2014 Lapset Puheeksi keskustelu. Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva toiminnallinen työmuoto: Liite 5: LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA, YLÄKOULU 2(2) Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Nuori mukana keskustelussa 10.1.2014

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä

4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä 1 4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä LUOTTAMUKSELLINEN Tälle lomakkeelle on koottu lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä asioita. Lomakkeen täyttävät omalta osaltaan huoltajat,

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Lasten kuntoutuspalvelut Kyselylomakkeen tarkoituksena on saada tietoa lapsen kehityshistoriasta ja arjen sujumisesta. Vanhempien näkemys lapsestaan ja hänen toiminnastaan on tärkeä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Lokikirja varhaiskasvatukseen

Lokikirja varhaiskasvatukseen Lokikirja varhaiskasvatukseen 25.8.2019 Sisällysluettelo Johdanto Lapset puheeksi -työskentelyyn Lapset puheeksi -keskustelu Lapset puheeksi -työskentelyn tarkoitus, kulku ja tärkeimmät käsitteet Keskustelu

Lisätiedot

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI (LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Laadukasta päivähoitoa on perheen ja päivähoidon yhteinen sopimus, johon tarvitaan perheen asiantuntemus omasta lapsesta sekä päivähoitohenkilöstön

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lapset Puheeksi keskustelu. Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva toiminnallinen työmuoto: Liite 2: LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA, ALAKOULU 1(2) Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapsi mukana keskustelussa 10.1.2014

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapsi mukana keskustelussa 10.1.2014 Lapset Puheeksi keskustelu. Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva toiminnallinen työmuoto: Liite 3: LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA, ALAKOULU 2(2) Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Lapsi mukana keskustelussa 10.1.2014

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake 1 NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake LAPSEN HENKILÖ TIEDOT / VARHAISKAS- VATUKSEN TIEDOT Lapsen nimi Varhaiskasvatuspaikka

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN VETELI /PÄIVÄHOITO LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA

LUOTTAMUKSELLINEN VETELI /PÄIVÄHOITO LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA VETELI /PÄIVÄHOITO LUOTTAMUKSELLINEN LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA OHJEET VASUN (varhaiskasvatussuunnitelman)tekijälle: Vasu tehdään Vetelissä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana

Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana 1 Huoltajat Lapsi Neuvola Varhaiskasvatus Minä itse (lapsi piirtää oman kuvan) 2 HUOLTAJIEN LOMAKE 4-VUOTIAAN LAPSEN LAAJAAN NEUVOLATARKASTUKSEEN pvm / 20 Lapsen nimi Osoite

Lisätiedot

TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN

TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN Huoltajien lomake TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN Tiedonsiirron tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä kodin, päivähoidon ja koulun kanssa. Tiedonsiirtolomakkeeseen kootaan

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE 10/2016 Lasten kuntoutuspalvelut KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Tämä kyselylomake on Lasten kuntoutuspalveluiden puhe- ja toimintaterapeuttien sekä lasten psykologien yhteinen esitietokaavake, joka pyydetään

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT. Lapsen nimi ja ikä. Lapsen kuva. Päivähoitopaikka.

ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT. Lapsen nimi ja ikä. Lapsen kuva. Päivähoitopaikka. ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT Lapsen nimi ja ikä Lapsen kuva Päivähoitopaikka Keskustelupäivä Täytä lomake vanhempien kertomaa osalta ja palauta pvm. mennessä päivähoitopaikkaan.

Lisätiedot

1 lokikirja alakouluihin

1 lokikirja alakouluihin 1 lokikirja alakouluihin Sisällysluettelo Lapset puheeksi -keskustelu Lapset puheeksi -työskentelyn tarkoitus, kulku ja tärkeimmät käsitteet 3 2 Lapsen elämäntilanteen kartoitus 5 Toimintasuunnitelma 9

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:

Lisätiedot

5 vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta ja arviointilomake

5 vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta ja arviointilomake Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palvelukeskus 1 5 vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta ja arviointilomake Lapsen nimi: syntymäaika: Neuvola: Lomakkeen täytössä ja keskustelussa mukana: Päivähoidon yhteyshenkilö:

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu

Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lapset Puheeksi keskustelu. Nuoren ja nuoren kehitystä tukeva toiminnallinen työmuoto: Liite 4: LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA, YLÄKOULU 1(2) Yläkoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN Sofian vastaanottokoti LIITE 1: Tulotietolomake 1 Päivämäärä Keskusteluissa läsnä LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat Sisarukset Isovanhemmat Muita

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN Vanhempina voitte jättää lapsenne turvallisin mielin työpäivän tai opintojen ajaksi varhaiskasvatustoimintaan. Koulutettu henkilökuntamme huolehtii lapsestanne parhaalla

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 4.12.2018 Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten suotuisan kehityksen tukeminen, kun perheessä on vaikeuksia Menetelmien kehittäminen, tutkimus, koulutus ja juurruttaminen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 Myrskylän kunta LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi: Syntymäaika: Esiopetuksessa havainnoitavia asioita: lapsen vahvuudet, opitut taidot ja mielenkiinnonkohteet syksy kevät työskentelytaidot

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä,

Lisätiedot

1 lokikirja varhaiskasvatukseen

1 lokikirja varhaiskasvatukseen 1 lokikirja varhaiskasvatukseen Sisällysluettelo Lapset puheeksi -keskustelu Lapset puheeksi -työskentelyn tarkoitus, kulku ja tärkeimmät käsitteet 3 2 Lapsen elämäntilanteen kartoitus 5 Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja esiopetuksesta vastaavan lastentarhanopettajan kanssa. Suunnitelmaan

Lisätiedot

Kyselylomake vanhemmille lapsen vastaanottoa/tutkimusjaksoa varten

Kyselylomake vanhemmille lapsen vastaanottoa/tutkimusjaksoa varten Kyselylomake vanhemmille lapsen vastaanottoa/tutkimusjaksoa varten Lasten ja nuorten poliklinia Tämän kyselylomaeen tarkoitus on kerätä tietoa lapsenne kehityksestä ja arjen asioiden sujumisesta. Saadut

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 17.8.2019 Sisällysluettelo Johdanto Lapset puheeksi keskustelu Lapset Puheeksi työskentelyn tarkoitus, kulku ja tärkeimmät käsitteet Keskustelu lapsen arjesta Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE. Lapsen nimi:

ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE. Lapsen nimi: ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE Lapsen nimi: kevät 2016 1 PERUSTIEDOT Lapsen sukunimi, etunimi Henkilötunnus Lapsen äidinkieli Huoltaja 1 Huoltaja 2 Osoite Osoite Puhelin Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Ediva ) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään?

Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? RINTASYÖPÄYHDISTYS / DOCRATES Eva Nilson 13.10.2011 Kun äiti sairastaa, mikä on toisin? Syöpä on ruumiin sairaus, mutta se

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Hyvä huoltaja. Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin.

Hyvä huoltaja. Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin. Hyvä huoltaja Jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle laaditaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelma eli lapsen vasu yhdessä huoltajan kanssa. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti.

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma PALVELUSUUNNITELMA YHTEYSTIEDOT Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi Syntymäaika Lapsen osoite Varhaiskasvatuspaikka, ryhmä Ed. varhaiskasvatuspaikka Varhaiskasvatuksen aloituspvm Päivittäinen

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot