Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus"

Transkriptio

1 Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry Vuoden 2016 toimintakertomus

2 Nykytila: Patentti- ja rekisterihallitukselta saatiin yhdistyksen uuden nimen vahvistus. Yhdistyksen nimi on virallisesti Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL ry 015. Vuoden lopussa yhdistyksemme on jäsenmäärältään Helsingin suurin yhdistys. istö: Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa et olivat jakautuneet seuraavasti, naisia 1300 ja miehiä 354. Vapaajäseniä 309. Eläkeläisiä oli 403. Vanhin yhdistyksen jäsen on 103 vuotta täyttänyt nainen ja 96 vuotta täyttänyt mies. Yhdistyksen hallitus: Yhdistyksen hallitus on vuoden aikana kokoontunut 12 kertaa mukaan lukien hallituksen koulutukset sekä talous- ja toimintasuunnitelman laadinta. Pöytäkirjapykäliä kirjattiin yhteensä 170. Hallituksen jäsenet ja osallistumiskerrat: Varsinaiset jäsenet; Hellström Mia 08 / 12 Jokinen Orvokki 08 / 12 Liukkonen Seppo 09 / / 12 Paakkinen Seppo 10 / 12 Pahtela Niina 11 / 12 Ruotsalainen Heidi 09 / 12 Saarela Nadezda 07 / 12 Söderberg Ilkka 09 / 12 Tuores Sara 01 / 12 Väänänen Elina 01 / / 12 Yhdistyksen toimihenkilöt: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jokinen Orvokki Sihteeri Varasihteeri Pahtela Niina Taloudenhoitaja Liukkonen Seppo asiainhoitaja Hellström Mia ATK- vastaava Tiedottaja Söderberg Ilkka, KV- tiedottaja Saarela Nadezda Nuorisotiedottaja Tuores Sara Opintosihteeri Paakkinen Seppo Hallituksen jäsen Ruotsalainen Heidi Hallituksen jäsen Väänänen Elina (alkaen ) Hartolan vastuuhenkilöt; Vihervä Lauri

3 Kotirannan vastuuhenkilöt; Kujanen Arto Kujanen Ulla Kuusamon vastuuhenkilöt; Lagerstam Paula Liukkonen Seppo Avainten luovutus Söderberg Ilkka Yhdistyksen jäsenkokoukset: Vuoden aikana pidettiin sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. Pöytäkirjapykäliä kirjattiin yhteensä 30. iä kokouksissa oli yhteensä 29. Kokoustoiminta: Helmikuussa pidettiin laitoshuollontilaisuus JHL keskustoimistolla Huhtikuussa pidettiin sääntömääräinen kevätkokous Kivelän monipuolisessa vanhustenkeskuksessa Kesäkuussa yhdistyksen hallitus kokousti laivalla Marraskuussa pidettiin sääntömääräinen syyskokous Kinaporin palvelukeskuksessa Koulutustoiminta Tammikuussa Kouvolassa Rauhanpäivät -seminaari Tammikuussa hallituksen koulutus Sokos Hotel Vaakunassa Maaliskuussa Pääkaupunkiseudun yhdistysjohdon seminaari Tampereella Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutettu ovat osallistuneet heille JHL:n järjestämiin koulutuksiin. Yhdistyksellä on ollut koulutiedottamista Tapahtumat Maaliskuussa Helsingin Nuorisoasiankeskuksen henkilökunta JHL 274 organisoi Kansainvälisen AY-jalkapalloturnauksen Lahdessa Maaliskuussa osallistuttiin JHL:n eri yhdistysten kanssa Biljarditurnaukseen. Vappuna osallistuttiin Vappumarssiin, jonka jälkeen yhdistyksen toimistolla oli avoimet ovet -tapahtuma. Huhtikuussa järjestettiin jäsenistölle illan teatterissa Huhtikuussa oli Kotirannan vapaa-ajanviettopaikkojen kunnostustalkoot Toukokuussa järjestettiin Hartolan vapaa-ajanviettopaikkojen kunnostustalkoot Toukokuussa järjestettiin Vappuna Avoimet ovet yhdistyksen toimistolla Kesäkuussa järjestettiin Kuusamon vapaa-ajanviettopaikan kunnostustalkoot Syyskuussa oli syystalkoot vapaa-ajanviettopaikoissa. Syyskuussa järjestettiin yhdistyksen jäsenille hohtokeilaus- ilta Lokakuussa osallistuttiin Osaava nainen- messutapahtumaan Marraskuussa oli Kuusamon Joukamon pirtin 50-vuotisjuhlat yhdistyksen toimistolla Joulukuussa oli perinteinen Jouluristeily Tallinnaan tiedotteet: Yhdistykseltä ilmestyi keväällä ja syksyllä Vilkku-lehti. Vilkku postitettiin jäsenistölle kotiin. Yhdistyksen kotisivuja on päivitetty usein. Kotisivujen kautta tiedotusta jäsenistölle

4 on parannettu. Eri tapahtumista tiedotettiin yhdistyksen kotisivuilla, sähköpostilla, Facebookissa, Twitter ja laitoksien ilmoitustauluja hyödyntäen. Kirjeet ja kannanotot Osallistuttiin ESR-hankkeeseen Taitoja työelämään- osaamista maahanmuuttajien työllistymiseen ja tasavertaiseen osallistumiseen Olemme aktiivisesti käyneet keskustelua päättäjien kanssa ja tehneet kannanottoja HUS-siirroista Oikeusapupyynnöt Yhdistykselle on vuoden aikana tehty useita oikeusapupyyntö joita on käsitelty yhdistyksen hallituksessa sekä tapauskohtaisesti jatkolähetty JHL:n oikeusapuyksikköön. Rahalliset tukemiset: Taloudellista tukea FinnWatch ry:lle Taloudellista tukea SPR Katastrofirahastolle Osallistuttiin Nenäpäivään Helsingin sosiaali- ja terveysviraston luottamusmiehet : Kotihoito: varaluottamusmies Pahtela Niina Laitoshuolto: luottamusmies varaluottamusmies Ruotsalainen Heidi Turvallisuus- ja luottamusmies Krogerus Henrik (eronnut ) vahtimestaripalvelut varaluottamusmies Söderberg Ilkka (varsinainen alkaen ) Työllistymisen tuki: luottamusmies Virve Pukki varaluottamusmies Päivi Tolvanen-Piironen Sairaala, kuntoutus ja luottamusmies Leena Isosalo hoivapalvelut: Keskitetyt toimistopalvelut: luottamusmies Pirjo Johansson-Heino Henkilöstö- ja luottamusmies Paulig Outi kehittämispalvelut sekä tietohallinto- ja viestintäpalvelu Toimeentulotuen maksatus: luottamusmies Elina Väänänen Helsingin kaupungin työsuojeluvaltuutetut TOIMIALUE 5 Työsuojeluvaltuutettuna toiminut Hallinnon osastot: I Varatyösuojeluvaltuutettuna toiminut Lappalainen Erkki Taltu, Tievi & Henke

5 Tietohallinto- ja viestintäpalvelut Helsingin yhteisjärjestö JHL ry:n edustajiston jäsenet Varsinaiset edustajat Henkilökohtaiset varaedustajat Söderberg Ilkka Paakkinen Seppo Hellström Mia Liukkonen Seppo Hiltunen Outi Pahtela Niina Saarela Nadezda Ruotsalainen Heidi Ruuska Salla Jokinen Orvokki Väänänen Elina Helsingin yhteisjärjestö JHL ry:n hallitus Varsinainen jäsen Varajäsen Helsingin yhteisjärjestön JHL ry:n työsuojelujaos Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n hallitus JHL Pääkaupunkiseudun alueryhmä JHL Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajajaos KAMUT Varapuheenjohtaja JHL:n Helsinki-Uudenmaan yhdistysrakennetyöryhmä Ruoka- ja puhtauspalvelualan verkosto Varsinainen jäsen Varajäsen Ruotsalainen Heidi Hoito- ja hoiva-alan verkosto Varsinainen jäsen Pahtela Niina Lopuksi: Yhdistyksen toiminnassa kiinnitettiin erityistä huomiota jäsentensä tasapuoliseen edunvalvontaan. Tiedottamista jäsenistölle tehostettiin sekä aloitettiin jäsenhankintakampanja eri työkohteissa.

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 vuosi oli yhdistyksemme 60. toimintavuosi

TOIMINTAKERTOMUS 2016 vuosi oli yhdistyksemme 60. toimintavuosi TOIMINTAKERTOMUS 2016 vuosi oli yhdistyksemme 60. toimintavuosi 1 (8) Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 16.3.2017 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

JHL 015 yhdistyksen toimintasuunnitelma Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ

JHL 015 yhdistyksen toimintasuunnitelma Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ Yhdistys on antanut yhteisjärjestölle valtuudet neuvotella ja allekirjoittaa paikalliset sopimukset. Yhdistyksen luottamustehtäviä hoitavat henkilöt valvovat yhteistyössä

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yhdistyksen hallitus 17.3.2016 Sivu 1 / 7 1 YLEISTÄ Vuosi oli yhdistyksemme 59. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa eri virastoissa sekä kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015 JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 1. YLEISTÄ Jäsenille järjestettiin risteily

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 22.3.2011 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Yhdistyksen

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 62 Henkilöstön edustajien nimeäminen -osaston yksiköiden johtoryhmiin HEL 2015-000957 T 00 00 02 Päätös -osaston osastopäällikkö päätti täydentää päästöstään 37, 10.2.2015

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yhdistyksen hallitus 19.2.2015 Sivu 1 / 7 1 YLEISTÄ Vuosi oli yhdistyksemme 58. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa eri virastoissa sekä kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän sosiaalisen turvallisuutensa

Lisätiedot

Varminta on, kun yhdistys toimittaa toimintasuunnitelmansa aluetoimistoon heti, kun se on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa.

Varminta on, kun yhdistys toimittaa toimintasuunnitelmansa aluetoimistoon heti, kun se on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa. Yhdistysten toimintasuunnitelmaohje Yhdistysten on joka vuosi tehtävä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Yhdistyksen hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta,

Lisätiedot

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs 1 (10 ) JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA TÄYDENNYSVAALI PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VALITSEMISEKSI Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2012 2 Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00 Kevätkokouksen esityslista 3 4 Toimintakertomus vuodelta 2011

Lisätiedot