Eduskunnan puhemiehelle
|
|
- Sari Pesonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRJALLINEN KYSYMYS 584/2012 vp Lahden lasitehtaan ja koko suomalaisen lasiteollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomen lasiteollisuus on suuren murroksen kourissa. Kysymyksessä on alan tulevaisuus Suomessa. Laseja tarvitaan rakennusteollisuudessa sekä autoissa. Maamme viennillä on lukuisia haasteita. Siksi jokaisesta elinkeinoalasta ja yleensäkin teollisuudesta on pidettävä huolta säilyttääksemme tai luodaksemme työpaikkoja Suomessa. Merkittävä rooli lasiteollisuudessamme on japanilaisella Pilkingtonilla, joka 1970-luvun lopulla tuli Suomeen. Mm. Lahden lasitehtaan lopettamisella on laajat vaikutukset myös Pilkingtonin muille Suomen tehtaille, joille Lahden tehdas toimitti pitkään raaka-aineen. Puolentoista vuoden ajan raaka-aine on tuotu Saksasta ja Ruotsista Lahden tehtaan hinnalla, joka on noin 20 prosenttia markkinahintaa halvempi. Subventio päättyy syksyllä. Nyt esimerkiksi Pilkingtonin tehtaat Laitilassa, Forssassa, Tampereella, Ylöjärvellä ja Nivalassa ovat vaikeuksissa raaka-aineen hinnan rajun nousun johdosta. Suomessa on myös muita lasialan yrityksiä, joiden toimintaedellytykset tulee turvata. Suomessa lasiteollisuuteen nyt vaikeuksia Suomen vahvuuksia ovat olleet tasolasituotannon erikoisosaaminen, monipuolinen ajoneuvolasituotanto, karkaistujen erikoislasituotteiden toimittaminen rakennusteollisuudelle sekä jätelasin uusiokäyttö. Suomen sijainti lisää kustannuksia. Varsinkin merikuljetusten hinnannousut vaikuttavat lasiteollisuuteen ja sen säilymiseen Suomessa, koska raaka-aine tuodaan muualta ja valtaosa tuotannosta viedään muualle. Lasin hinnannousu vaikuttaa suoraan autosekä rakennusteollisuuteen. Lasin saatavuus sekä mahdolliset ongelmat laadussa vaikuttavat suoraan hinnannousuun esim. talonrakennuspuolella sekä parvekelasitusalalla. Jätelasin uusiokäyttö Lahden tehtaan lopettamisen jälkeen aiheuttaa myös kustannusten nousua sekä ympäristöongelmia. Työpaikkoja menetetään Pahimmillaan menetetään suuri määrä välittömiä sekä välillisesti lasiteollisuuteen kytkeytyviä työpaikkoja. Lasin osaajat häipyvät toisille aloille. Voimme joutua tilanteeseen, jossa alalla ei löydy enää osaavaa henkilöstöä. Lasialalla suoraan on töissä tuhansia ihmisiä, yksistään Pilkingtonilla lähes henkilöä. Alihankinnan ym. kautta työpaikkoja voi mennä vielä monilta tuhansilta lasitus-, rakennuslasitus- sekä muilla lasitusaloilla. Huoltovarmuus Lahden lasitehdas oli Suomen ikkunalasin kannalta kriittinen yritys. Suomeen tulee pääasiassa Ruotsista rakennuksiin käytettävä ikkunalasi. Se, että Suomessa ei valmisteta lainkaan tasolasia, voi tulla aiheuttamaan ongelmia kriisitilanteissa. Versio 2.0
2 Vielä vuonna 2009 Huoltovarmuuskeskus ja Rakennuspooli määrittelivät Lahden lasitehtaan huoltovarmuuskriittiseksi yritykseksi. Lahden lasitehdas oli ainoa, joka valmisti Suomessa tasolasia. Lasiteollisuudella on Suomessa pitkät perinteet ja paljon erityisosaamista. Tämä kaikki voidaan menettää, elleivät työ- ja elinkeinoministeriö ja muut vastuussa olevat ministeriöt sekä elinkeinot itse lähde päättäväisesti aktiivisiin toimenpiteisiin. Tämä vaatii kiireisiä selvityksiä ja päätöksiä hallitukselta yhdessä elinkeinoelämän sekä palkansaajajärjestöjen kanssa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus osaltaan ryhtyy Lahden lasitehtaan ja koko Suomen lasiteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi sekä rakennusten ja autojen ikkunalasien tuotannon turvaamiseksi myös huoltovarmuuden kannalta? Helsingissä 13 päivänä heinäkuuta 2012 Jouko Skinnari /sd 2
3 Ministerin vastaus KK 584/2012 vp Jouko Skinnari /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jouko Skinnarin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 584/2012 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus osaltaan ryhtyy Lahden lasitehtaan ja koko Suomen lasiteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi sekä rakennusten ja autojen ikkunalasien tuotannon turvaamiseksi myös huoltovarmuuden kannalta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Pilkingtonin Lahden Lasitehtaalla on pitkä teollinen historia vuodesta luvun lopulla tehdas siirtyi englantilaisen Pilkingtonin omistukseen ja tehtaalla tehtiin perusteellinen tuotanto-koneiston uudistus. Nykyisin tehtaan omistaa Pilkington Automotive Finland Oy, jonka puolestaan omistaa japanilainen NSG Group. NSG Groupilla on 49 tehdasta 28 maassa ja se työllistää n henkilöä. Yhtiö on yksi maailman johtavista lasin ja lasituotteiden valmistajista. Pilkington brändin alla NSG Group valmistaa lasituotteita ja -ratkaisuja kaikille maailman johtaville ajoneu-vovalmistajulle, rakennusteollisuudelle sekä teknisille markkinoille. Suomessa yhtiöllä on ajoneuvolasitehtaat Tampereella, Laitilassa ja Ylöjärvellä. Pilkington Automotive Finland Oy:n alle kuuluvat myös Nivalassa ja Forssassa erityislaseja rakennusteollisuudelle valmistavat tehtaat. Lisäksi Espoossa toimii varaosalasien tukkuliike ja Laitilassa laivojen vaativia lasituksia toimittava yksikkö Pilkington Marine. Tuotantotoiminta Suomessa on merkittävää. Suomen toimintojen liikevaihto oli edellisellä tilikaudella 150 milj. euroa ja henkilöstön määrä n Lahden Lasitehtaan tuotanto pysäytettiin toistaiseksi 2009 heinäkuussa Euroopassa olevan lasituotannon ylikapasiteetin vuoksi. Sen jälkeen tehtaalla on ollut vain lasin leikkaustoimintaa ja logistisia toimia. Yhtiö teki tasolasilinjan uudelleen käynnistämisestä päätöksen keväällä Linjan korjaustyöt aloitettiin, mutta hanke jäädytettiin syksyllä 2011 Euroopan vaikean markkinatilanteen ja emoyhtiön taloustilanteen vuoksi. Yhtiö on joutunut perumaan suuria investointihankkeita mm. Aasiassa. Helmikuussa 2012 yhtiö ilmoitti Lahden Lasitehtaan sulkemisesta. Sitä ennen tehdas oli työllistänyt enää n. 30 henkilöä, joista osa oli kiertävillä lomautuksilla. Suomen muiden tuotantoyksiköiden toiminta jatkuu. Raakalasia Suomessa toimiviin jatkojalostusyksiköihin tuodaan lähinnä yhtiön Ruotsin tehtaalta, jonka kapasiteetti on lähes nelinkertainen Lahden tehtaaseen verrattuna. Ruotsin tehtaalla on ylikapasiteettitilanne. Ongelmallista Suomen tehtaiden kannalta on, että raakalasin hinta on kallistunut, kun tämän vuoden huhtikuun alussa loppui erityissopimus, jonka mukaan Suomen tehtaat saivat raakalasia Lahden Lasitehtaan edullisella hintatasolla. Jo vuoden 2009 tuotannon pysäyttämispäätöksen jälkeen rakennemuutoksen hoitamiseksi työja elinkeinoministeriö, Invest in Finland, Tekes, ELY-keskus, Lahden kaupunki ja seudullinen elinkeinoyhtiö kävivät lukuisia neuvotteluja yrityksen johdon sekä eräiden mahdollisten uuteen tuotantoon ja jatkojalostukseen investoivien kansainvälisten yritysten kanssa. Hallinnossa varauduttiin soveltuvuustutkimuksiin sekä selvitettiin niitä toimia, joilla valtio voisi edistää investointien toteutumista. Kysymykseen voivat tulla lä- 3
4 Ministerin vastaus hinnä rekrytointitilanteissa tai tuotantotoiminnan muutostilanteissa tarvittavat henkilöstön koulutustoimet sekä mahdollisesti myös tuotantotoiminnan kehittämiseen liittyvät teknologiahankkeet. Neuvottelut uusien investorien kanssa päättyivät NSG:n myynti- ja yhteistyöhaluttomuuteen sekä ilmoitukseen tuotannon uudelleen käynnistämisestä. Lahden Lasitehtaan sulkemisilmoituksen jälkeen on ollut uudelleen alustavia yhteyksiä kansainvälisiin investoreihin, mutta neuvottelut edellyttäisivät NSG:ltä neuvotteluhalukkuutta. Tasolasituotannon käynnistyminen uudelleen sekä jatkojalostuksen käynnistyminen Suomessa edellyttää, että tuotannolle on olemassa taloudelliset edellytykset, joiden puitteissa voitaisiin tehdä mittavia investointeja. Toimintaedellytykset ovat haasteelliset nykyisessä kansainvälisessä ylituotantotilanteessa. Myös Suomen sijainti kaukana suuren kysynnän alueista on ongelmallinen. Lahden Lasitehdas oli Huoltovarmuuskeskuksen rakennuspoolin määrittelemä Suomen ikkunalasituotannon kriittinen yritys. Oman ikkunalasituotannon huoltovarmuudellinen merkitys on vähentynyt nykyuhkakuvien näkökulmasta. Suomella on Ruotsin kanssa kriisiaikoihin varautumisesta taloudellinen yhteistyösopimus. Tämän sopimuksen puitteissa tuotanto voidaan varmistaa. Helsingissä 6 päivänä elokuuta 2012 Elinkeinoministeri Jyri Häkämies 4
5 Ministerns svar KK 584/2012 vp Jouko Skinnari /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 584/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Jouko Skinnari /sd: Vilka åtgärder ämnar regeringen för sin del vidta för att förbättra verksamhetsbetingelserna för Lahden Lasitehdas och hela glasindustrin i Finland samt för att säkra tillverkningen av fönsterglas för byggnader och bilar också med tanke på försörjningstryggheten? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Fabriken Pilkington Lahden Lasitehdas har en lång industriell historia sedan år I slutet av 1970-talet övergick fabriken i engelska Pilkingtons ägo och en grundlig förnyelse av produktionsutrustningen genomfördes. Fabriken ägs nuförtiden av Pilkington Automotive Finland Oy, som i sin tur ägs av den japanska koncernen NSG Group. NSG Group har 49 fabriker i 28 länder och den sysselsätter cirka människor. Bolaget är en av de ledande tillverkarna av glas och glasprodukter i världen. Under varumärket Pilkington tillverkar NSG Group glasprodukter och -lösningar för alla ledande biltillverkare i världen, byggnadsindustrin samt för den tekniska marknaden. I Finland har bolaget bilglasfabriker i Tammerfors, Letala och Ylöjärvi. Pilkington Automotive Finland Oy har också fabriker Nivala och Forssa vilka tillverkar specialglas för byggnadsindustrin. I Esbo finns dessutom en partiaffär för reservglas och i Letala en enhet, Pilkington Marine, som levererar krävande inglasningslösningar för fartyg. Bolagets tillverkning i Finland är betydande. Under den föregående räkenskapsperioden omsatte verksamheten i Finland 150 miljoner euro och sysselsatte cirka personer. I juli 2009 avbröts produktionen vid Lahden Lasitehdas tills vidare på grund av den överkapacitet som fanns inom glastillverkningen i Europa. Efter detta har fabriken endast sysslat med glasskärning och logistiska funktioner. Våren 2011 fattade bolaget beslut om att produktionen på planglaslinjen ska återupptas. Reparationerna på linjen inleddes, men hösten 2011 lades projektet på is på grund av den svåra marknadssituationen i Europa och moderbolagets ekonomiska situation. Bolaget har varit tvunget att inhibera stora investeringsprojekt bl.a. i Asien. I februari 2012 meddelade bolaget att fabriken Lahden Lasitehdas ska läggas ner. Dessförinnan hade fabriken sysselsatt endast cirka 30 personer av vilka en del var permitterade turvis. Verksamheten vid de övriga produktionsenheterna i Finland fortsätter. Råglas importeras till de finländska enheterna för fortsatt förädling närmast från bolagets fabrik i Sverige vars kapacitet är nästan fyrfaldig jämfört med fabriken i Lahtis. Fabriken i Sverige har överkapacitet. Det som är problematiskt ur de finländska fabrikernas synvinkel är att priset på råglas har stigit, då ett specialavtal om att de finländska fabrikerna fick råglas till ett förmånligt pris som gällde för Lahden Lasitehdas löpte ut i april i år. Redan efter beslutet att stoppa tillverkningen i syfte att tacka strukturomvandlingen år 2009 har arbets- och näringsministeriet, Invest in Finland, Tekes, NTM-centralen, Lahtis stad och det regionala näringsbolaget fört flera förhandlingar med företagets ledning samt några internationella företag som eventuellt skulle kunna investera i ny produktion och fortsatt bearbetning. I förvalt- 5
6 Ministerns svar ningen var man beredd på genomförbarhetsstudier samt utredning av vilka åtgärder som staten skulle kunna vidta för att främja investeringarna. Åtgärder som närmast kan komma i fråga är sådana åtgärder för utbildning av personalen som behövs vid rekryteringstillfällen eller vid ändringar i produktionsverksamheten samt eventuellt också teknologiprojekt som har samband med utveckling av produktionsverksamheten. Förhandlingarna med investerare strandade på NSG:s ovilja att sälja och samarbeta samt meddelandet att produktionen ska återupptas. Efter meddelandet att Lahden Lasitehdas ska läggas ner har preliminära kontakter tagits med internationella investerare, men förhandlingarna skulle förutsätta att NSG skulle vara villigt att förhandla. En återupptagning av planglastillverkningen samt inledning av den fortsatta bearbetningen i Finland skulle förutsätta att produktionen har ekonomiska förutsättningar inom ramen för vilka storskaliga investeringar skulle kunna göras. Verksamhetsförutsättningarna utgör en utmaning i den aktuella internationella överkapacitetssituationen. Också Finlands läge långt borta från de områden där det råder stor efterfrågan är problematiskt. Lahden Lasitehdas har av Försörjningsberedskapscentralens byggpol klassificerats som ett företag av kritisk betydelse med tanke på fönsterglasproduktionen i Finland. Ur försörjningsberedskapens synvinkel har betydelsen av egen fönsterglastillverkning minskat i ljuset av aktuella hotbilder. När det gäller beredskapen inför krissituationer har Finland ingått ett avtal om ekonomiskt samarbete med Sverige. Tillverkningen kan säkerställas inom ramen för detta avtal. Helsingfors den 6 augusti 2012 Näringsminister Jyri Häkämies 6
Mediatiedote 22.2.2012
Mediatiedote 22.2.2012 Julkaisuvapaa heti NSG GROUP: PILKINGTON LAHDEN LASITEHTAAN SULKEMINEN Olemme tänään ilmoittaneet Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n työntekijöille NSG Groupin päätöksestä sulkea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin
Till riksdagens talman
KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 768/2008 vp Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan säilyminen äkillisen rakennemuutoksen alueena Eduskunnan puhemiehelle Saarijärven-Viitasaaren seutukunnalla, joka käsittää pohjoisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 99/2012 vp Sydänsairaiden hoito Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä ympärivuorokautinen kardiologinen päivystys on vain Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 614/2013 vp Kotkaniemi-museon kulttuurihistoriallisen perinnön turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen tulevaisuus on uhattuna: opetus-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 169/2007 vp Suomenkielisten televisio-ohjelmien näkyvyys Ruotsissa Eduskunnan puhemiehelle Hallituksen vuosien 2008 2011 menokehyksestä annetussa liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 886/2005 vp Palokunnan hälytystehtäviin osallistuvien ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Eräs nuori kirjoittaa olevansa sopimuspalokuntalainen. Aktiivisia toimijoita on pienellä paikkakunnalla
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 442/2003 vp Oikeus irtisanomisajan palkkaan konkurssitilanteissa Eduskunnan puhemiehelle Konkurssitapauksissa irtisanomisajan palkkamääräykset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Useimmissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2010 vp Tornion ja Haaparannan kielikoulun valtionavun palauttaminen Eduskunnan puhemiehelle Tornion ja Haaparannan yhteistyö on jatkuvasti tiivistynyt. Yhteistyön laajuus edellyttää