ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE
|
|
- Raimo Mäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE KOHOKOHDAT HUHTIKUUSSA OM Chanting keskitysleireillä 2. Murra mielesi kaavat 3. Täydenkuun OM Chanting huhtikuussa 4. Kansainväliset tapahtumat Shree Peetha Nilayassa 5. Paikalliset tapahtumat
2 1. OM CHANTING KESKITYSLEIREILLÄ Jai Gurudev, 10. joulukuuta 2016 järjestimme erityisen tapahtuman keskitysleireillä Itävallassa, Saksassa, Tšekeissä, Slovakiassa ja Puolassa muiden maailman OMC-ryhmien tuella. Päivä oli aurinkoinen ja me tapasimme Mauthausenin keskitysleirin edessä Itävallassa. Aloitimme muutamalla bhajanilla ja lausumalla Jumalan Nimiä massiivisen rakennuskompleksin edessä, joka edelleen näyttää pelottavalta. Ympäristö alkoi välittömästi muuntua. Järjestimme OM Chantingin yhdessä leirin rakennuksessa, jossa kaikkia vankeja pidettiin. Se tuntui todella historialliselta parantumisen päivältä toisen maailmansodan ajoille. Oli mieletöntä, että se todella tapahtui, ja että niin moni ihminen saapui paikalle antamaan tukensa. OM Chanting oli todella voimakas, ja siinä oli valtava rakkauden värähtely. Jotkut osallistujista itkivät, ja tiivis energia tuntui hajoavan. Monet meistä kuulivat kauniita ääniä, kuten enkelten laulua. Yksi osallistuja kuuli lentokoneen, josta putosi pommeja. Jotkut meistä näkivät energian vapautuvan ja olentojen kiittävän ryhmää ja lentävän pois savupiipun kautta. Oli todella kaunista ja vaikea sanoin kuvata, mitä tuona päivänä tapahtui. Noin ihmistä kuoli tällä leirillä, ja jotkut heistä ovat inkarnoituneet uudelleen. Paikka on kuuluisa siitä, että linnut eivät laula siellä lainkaan. OM Chantingin jälkeen näimme monien lintujen lentävän ympäriinsä ja laulavan. Lopuksi lauloimme yhden bhajanin kuuluisan surun seinän edessä, jossa niin monet ihmiset toisen maailmansodan aikana seisoivat ulkona alasti, ja heidät usein tapettiin. Se oli hyvin erityinen hetki - nyt tämä paikka voidaan muistaa myös hyvin positiivisella tavalla, ja Paramahamsa Vishwananda ja Mahavatar Babaji siunasivat sen läsnäolollaan. Käyttäkäämme OM Chantingiä ympäri maailman tällaisissa suuren kärsimyksen paikoissa vapauttamaan kaikki negatiivisuus!
3 Tsekeissä noin 70 ihmistä maan eri puolilta tapasivat Terezin muistomerkillä (entinen keskitysleiripaikka) pitämään OM Chantingin aikomuksenaan auttaa paikkoja, jotka kärsivät tragedioista, sodasta ja valtavasta ihmiskärsimyksestä. Yli ihmistä kuoli siellä. Muodostimme yhteyden myös monien muiden maiden kanssa vilpittömällä aikeellamme ja rakastavalla halullamme palvella epäitsekkäästi ja auttaa valaisemaan ihmiskunnan historian synkkiä ajanjaksoja: Onnistuimme täyttämään adventtiajan todellisen ytimen! AmaraNimaiDas, Itävalta Kuten erittäin hyvin tiedätte, rakkauden voima on ainoa asia, joka voittaa kaiken. Paramahamsa Vishwananda
4 2. ATMA KRIYA YOGA MURTAA MIELESI KAAVAT Ote puheesta ensimmäisen kansainvälisen Atma Kriya Yoga retriitin aikana Sanomme harjoittavamme Atma Kriya Yogaa saavuttaaksemme Jumaloivalluksen, mutta kuinka moni todella tietää mitä se tarkoittaa? Kuinka moni tietää, mikä on Jumaloivallus? Se on kaunis ilmaisu, se kuulostaa kauniilta, mutta ihmiset eivät todella ymmärrä sitä. Ja tämän Atma Kriya Yoga tekee: se murtaa mielen kaavan, niin että tietoisuus muuntuu ja muuttuu. Kun tietoisuutesi muuttuu, silloin myös havainnointisi siirtyy ulkoisesta todellisuudesta sisäiseen. Sitten harjoitukset eivät ole vain ulkoisesti tehtyjä harjoituksia, vaan ne muuntuvat, jotta voit hyödyntää niitä eri tavalla. Hyvin usein ihmiset kysyvät: Kuljet bhaktin polkua, eikä bhaktin tiellä usein opeteta asanoita tai mudria. Mikä yhteys asanoiden ja bhaktin välillä on? Kuinka Atma Kriya Yoga harjoitukset voivat herättää bhaktin? Todellisuudessa harjoitusten ja heräävän bhaktin välillä on syvä yhteys, mutta sadhakan on muutettava tapa, jolla hän asioita katsoo. Ihmiset tekivät aikaisemmin kriyaa ainoastaan harjoituksena. Voidaan kuitenkin kysyä: Antaako hengittäminen sinulle Jumaloivalluksen? Se auttaa sinua hallitsemaan mielen, se pitää kehosi terveenä, mutta Jumaloivallus on kaukana siitä. Jos sinulla kuitenkin on terve mieli ja terve keho, voiko Jumala kieltää sinulta sitä? Ei, Hän ei kiellä. Mutta on hyvin tärkeää ymmärtää, että ihmisten havainnointi muuntuu ulkoisesta todellisuudesta sisäiseen todellisuuteen ja myöhemmin korkeimpaan todellisuuteen. Muuten harjoitukset olisivat ainoastaan harjoituksia; ne eivät herättäisi bhaktia tai iloa tehdä niitä. Paramahamsa Vishwananda
5 3. TÄYDENKUUN OM CHANTING HUHTIKUU 2017 Tiistai 11. huhtikuuta omistetaan ykseydelle OM-äänen kautta Kokoontukaamme klo huhtikuuta on kansainvälinen miehitettyjen avaruuslentojen päivä. Tuona päivänä vuonna 1961 ihminen lensi ensikertaa avaruuteen. Tämä saavutus oli mahdollinen ainoastaan satojen panoksensa lennon onnistumiseen antaneiden ihmisten koordinoidulla yhteistyöllä. Ulkoiset löydökset johtavat kuitenkin lopulta sisäisiin oivalluksiin! Tiedämme, että kaikki on ytimessään värähtelevää energiaa, ja että koko universumi on luotu alkuperäisen OM-värähtelyn kautta. Jos haluat löytää maailmankaikkeuden salaisuudet, ajattele energian, taajuuksien ja värähtelyn kautta. Nikola Tesla Käyttäkäämme OM:ia yhteytenä koko luomakuntaan ja löytäkäämme tie takaisin ytimeemme. Tuntekaamme Ykseys sisällämme tämän kaikista täydellisimmän ja puhtaimman värähtelyn kautta. OM CHANTING VIDEO ENGLANNIKSI OM CHANTING VIDEO SAKSAKSI SEURAA OM CHANTINGIÄ TELEGRAM-KANAVALLA
6 4. KANSAINVÄLISET TAPAHTUMAT SHREE PEETHA NILAYASSA SIMPLY MEDITATION JA AYURVEDA RETRIITTI ENGLANNIKSI, 31. MAALISKUUTA 02. HUHTIKUUTA Tustin, Monika Cernyn ja Tri. Judith Aartsman kanssa Hinta: SRI YANTRA -PIIRTÄMISKURSSI ENGLANNIKSI, HUHTIKUUTA Dakshinin kanssa Hinta: 165 (150 FoBM) OM CHANTING OPETTAJAKOULUTUS ENGLANNIKSI, 09. HUHTIKUUTA Äiti Serafiman kanssa Hinta: 100 BABAJI SURYA NAMASKAR -OPETTAJAKOULUTUS ENGLANNIKSI, 09. HUHTIKUUTA BSN -opettajatiimin kanssa Hinta: ilmainen BABAJI SURYA NAMASKAR -OPETTAJAKOULUTUS ENGLANNIKSI, 10. HUHTIKUUTA BSN -opettajatiimin kanssa Hinta: ilmainen MAALAUSMEDITAATIOTA PYHIMYSTEN KANSSA: KOLME MARTTYYRIA ENGLANNIKSI JA SAKSAKSI, 10. HUHTIKUUTA Dakshinin kanssa Hinta: 75
7 SIMPLY MEDITATION -KURSSI FRENCH, 17 APR Bhavani Dasin kanssa Hinta: 85 BHAKTI JOOGAN HENKI -ERITYINEN SAKSAKSI, 28. HUHTIKUUTA 01. TOUKOKUUTA Hinta: 220 ATMA KRIYA YOGA -KURSSI SAKSAKSI, HUHTIKUUTA Tustin kanssa Hinta: 300 MAALAUSMEDITAATIOTA SRI YANTRAN KANSSA LASILLA ENGLANNIKSI, SAKSAKSI, 29. HUHTIKUUTA 01. TOUKOKUUTA Jaahnvin kanssa Hinta: 185 (165 FoBM) SIMPLY MEDITATION -KURSSI SAKSAKSI, 29. HUHTIKUUTA Ratnamanjarin kanssa Hinta: 85 SIMPLY MEDITATION -KURSSI ENGLANNIKSI, 30. HUHTIKUUTA Vandhananandan kanssa Hinta: 85 OM CHANTING -OPETTAJAKURSSI SAKSAKSI, 30. HUHTIKUUTA Roshnin kanssa Hinta: 100
8 ATMA KRIYA YOGA -RETRIITIT 2017 SHREE PEETHA NILAYA toukokuussa - bhaktimarga.org/yogi-retreat-may syyskuussa - bhaktimarga.org/yogi-retreat-sep
9 S ATSANG, DARSHAN, KOULUTUKSIA, MAHA OM CHANTING JA JUHLAT Kutsumme kaikki OM Chanting ohjaajat ensimmäisille kansainvälisille OM Chanting päiville, jotka juhlistavat OM Chantingin 10-vuotisjuhlapäivää. Kansainvälisten OM Chanting päivien ohjelmaan kuuluu Maha OM Chanting ja Babaji Surya Namaskar harjoituksia sekä tutustumista Bhakti Margan Sadhanaan ja Paramahamsa Vishwanandaan. Valon kaupungit projekti käynnistetään uudelleen uusine materiaaleineen tukemaan OM Chantingin armon levittämistä maailmanlaajuisesti. Paramahamsa Vishwananda, OM Chantingin upea Mestari, antaa Darshanin 12. päivänä ja yksityisen Satsangin ainoastaan OM Chanting ohjaajille 13.päivänä. Kutsumme sinut juhlistamaan Krishna Theotokoksen poisnukkumista 15.päivänä. Janmastamia 14.päivän Paikkoja on hyvin rajoitetusti. Rekisteröidy niin pian kuin mahdollista maakoordinaattorillesi. Tietoa: yönä ja
10 5. PAIKALLISET TAPAHTUMAT KALASH-PUJA SUNNUNTAISIN DEVI-TEMPPELISSÄ Ruorimiehentie 10 A, Helsinki ATMA KRIYA YOGA -YHTEISHARJOITUS TORSTAISIN DEVI-TEMPPELISSÄ Ruorimiehentie 10 A, Helsinki OM CHANTING SUNNUNTAISIN JOENSUUSSA Joensuun kansalaistalo, Torikatu 30 OM CHANTING MAANANTAISIN JA SUNNUNTAISIN JYVÄSKYLÄSSÄ Ma klo , su klo Ailakinkatu 13 B 30 Puh OM CHANTING TORSTAISIN KUOPIOSSA Asemakatu 3, Steinerkoulun musiikkiluokka Puh. Sari Puh. Juha-Pekka
ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE
ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE KOHOKOHDAT MAALISKUU 2017 1. OM Chanting hindutemppeleissä ja kodeissa Britanniassa 2. Mitä on Atma Kriya Yoga? 3. Täydenkuun OM Chanting maaliskuussa 4. Kansainväliset
ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE
ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE KESÄKUUN 2017 KOHOKOHDAT 1. Ykseyden OM Chanting maailmanrauhan hyväksi Kroatiassa 2. Olet sen arvoinen 3. Täydenkuun OM Chanting & ykseyden OM Chanting kesäkuussa
ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE
ATMA KRIYA YOGA OM CHANTING UUTISKIRJE KOHOKOHDAT KESÄKUU 2018 1. Kansainvälinen Seva-Sadhana -matka Kambodiassa (osa 2) 2. Kasvissyönnin levittäminen maailmanlaajuisesti 3. Aikaa laadukkaalle Atma Kriya
BHAKTI MARGAN YSTÄVÄT UUTISKIRJE TOUKOKUU 2018
BHAKTI MARGAN YSTÄVÄT UUTISKIRJE TOUKOKUU 2018 KOKO MAAILMA ON YHTÄ PERHETTÄ, KOSKA TULEMME KAIKKI SAMASTA PAIKASTA. SE ON NARAYANA. JA JOKAINEN ON NARAYANA. IHMISKUNNAN PALVELEMINEN ON HERRAN PALVELEMISTA.
HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö
1 HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö Perinteinen opetusmenetelmä Lähiopetusjaksojen aika on rajallinen joten tämän vuoksi HAMSA-Meditaatioohjaajakoulutuksessa on vain tarvittava määrä teoreettista
BHAKTI MARGAN YSTÄVÄT
BHAKTI MARGAN YSTÄVÄT UUTISKIRJE SYYSKUU 2018 Sri Bhutabhrteshwarnath temppelin vihkiminen: Jubilee of Love, 7. 10. kesäkuuta 2018 https://theashram.bhaktimarga.org/bhutabhrteshwarnath-mandir Sri Bhutabhreshwaranath
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO
2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka
TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule
URBAANI JOOGI. Jatkuva Tietoisuus Jumalaisesta. www.atmakriya.org 1
URBAANI JOOGI Jatkuva Tietoisuus Jumalaisesta www.atmakriya.org 1 SISÄLLYSLUETTELO Vamadevin esipuhe... 2 Onko tämä elektroninen kirja oikea sinulle?... 2 Kuinka tämä elektroninen kirja on syntynyt?...
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Pääsiäisretriitti Retriitti Br. Shubamritan kanssa Homa Bri. Amritapriyan johdolla
Pääsiäisretriitti Living in tune with the Divine Jumalan kanssa sopusoinnussa eläminen 14.04.-16.04.17 Retriitti Br. Shubamritan kanssa 17.04.17 Homa Bri. Amritapriyan johdolla Saapuminen 14.04.17 klo
Ohjaaminen ja mentalisaatio
Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen
08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN
Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation
Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis
UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.
UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila
Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat
4. Ilmoitus. Room. 1:19-23
4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen
Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan
TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA
TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Joogaopettajakoulutus Espoo 25.9.2015-27.8.2016
Joogaopettajakoulutus Espoo 25.9.2015-27.8.2016 Seasonal Yoga, Joogaopettajakoulutus Espoo 25.9.2015-27.8.2016 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen
Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin
Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan
Tiibetiläiset tietoisen unen harjoitukset
Tiibetiläiset tietoisen unen harjoitukset Unijoogakurssi 12.2.2008 Olli Erjanti, FM 12.2.2008 Unijooga (c) Olli Erjanti 2008 1 Tiibetiläinen unijooga "Tarkastele unikokemustasi huomataksesi oletko todella
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio
VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
Infokirje
Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän
Lataa Chakrapolku - Inderjit Kaur Khalsa. Lataa
Lataa Chakrapolku - Inderjit Kaur Khalsa Lataa Kirjailija: Inderjit Kaur Khalsa ISBN: 9789513180027 Sivumäärä: 160 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.78 Mb Luovuutta ja voimaa mielen ja kehon tasapainostalisää
KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.
KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin:
Unelmoi Valmistaudu Saavuta ME PALVELEMME SALIM MOUSSAN Entinen Kansainvälinen Johtaja Ehdokas Kansainväliseksi Kolmanneksi Varapresidentiksi Milano, Italia 5.-9.7.2019 Kansainvälinen Vuosikokous Lions-ystävät,
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain
Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Meyer: Jumalan pitäminen
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40
KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!
ILOA VÄREISTÄ JA LUONNOSTA Päivämäärät 8.3.-7.6.2017 Kellonaika keskiviikkoisin klo 10.00-14.15 Piritan grafiikan luokka, Hämeentie 34 (Vanha valkoinen kaksikerroksinen kivitalo City-marketin vieressä).
Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach
Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen
Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta
Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä
Helpon suomen alkeet. Miten puhua niin, että kielenoppijakin ymmärtää? Salla Kurhila & Taija Udd, Suomen kieli ja kulttuuri, Helsingin yliopisto
Helpon suomen alkeet Miten puhua niin, että kielenoppijakin ymmärtää? Salla Kurhila & Taija Udd, Suomen kieli ja kulttuuri, Helsingin yliopisto Puhu ja vastaanota puhetta selvästi Äännä selkeästi älä mumise
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
Yhdistyspäivä
Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ
DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ Surukonferenssi 27.4.2017 klo 13.00 14.30 28.4.2017 klo 12.30 14.00 Varpu Lipponen TtT, FM, yliopettaja, psykoterapeutti Dialoginen kohtaaminen
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ
! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Lielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018.
Lataa Hiljaisuuden tie - Heli Harjunpää. Lataa
Lataa Hiljaisuuden tie - Heli Harjunpää Lataa Kirjailija: Heli Harjunpää ISBN: 9789522886125 Sivumäärä: 132 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.67 Mb Hiljaisuuden tie - Kristillisiä joogaharjoituksia esittelee
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Toivotan kaikille opettajille ja opiskelijoille miellyttävää elokuvanautintoa ja oppituntityöskentelyä.
Ruoka ja ravinto ovat olennainen osa päivittäistä elämäämme eivätkä ainoastaan sen vuoksi, että tarvitsemme energiaa ja ravinteita pysyäksemme hengissä, vaan myös, koska ne muodostavat kulttuurimme ja
DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto:
1 DES Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: / 200 Ohjeet: Tässä kyselylomakkeessa on 28 kysymystä kokemuksista, joita Sinulla saattaa ilmetä arkielämässäsi. Me olemme kiinnostuneita siitä, onko Sinulla,
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi
Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.
Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...
08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:
RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:
Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään
KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS
KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy
Omatunto kolkuttaa. Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Muoto ja sisältö: periaatteet ja käytäntö
Omatunto kolkuttaa Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Jokaisella meillä on omatunto. Omalla tunnolla tarkoitetaan ihmisen sisäistä tajua oikeasta ja väärästä. Se on lähtöisin Jumalasta, vaikkei
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Kinnulan humanoidi 5.2.1971.
Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan
SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS
SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli.
Boris Winterhalter: MIKÄ ILMASTONMUUTOS? Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli. Poikkeukselliset sääolot Talvi 2006-2007 oli Etelä-Suomessa leuto - ennen kuulumatontako? Lontoossa Thames jäätyi monasti
Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?
Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto
Pyhän Äänen Papitar -KOULUTUS
Pyhän Äänen Papitar -KOULUTUS 30.08-13.12.2019 Kouluttajana Deepthi Mantralaulaja & meditaatio-ohjaaja Laulupedagogi & äänihoitaja Pyhä Nainen Akatemian perustaja "Sing from the depths of your heart. Let
Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta
Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja
Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema Luonto 2012 MAINOSTILA. Koko: 290 x 400 mm + mainostila
Kalenterit 2012 Maisema 2012 Koko: 290 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2012 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat
Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat
Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää Meikäläinen Nina Pyykkönen, erikoispsykologi, psykologian lisensiaatti
Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu
Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu 11.10.2019 Jyväskylän steinerkoulu Perustettu 1983 n. 170 oppilasta (esiopetus, 1-9) Yksityiskoulu, valtionavun piirissä
TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN
TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN Yleisiä huomautuksia: v Ennen toiseksi viimeistä a lauletaan aina Kunnia... ja viimeistä ennen Nyt... v Jos kontakkeja on vain yksi, lauletaan sitä
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT
MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 14.12.2011 VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) Brysselissä sijaitsevaa MONTOYER 70 -rakennusta
1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta
1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on