OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA
|
|
- Teija Salo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Tässä seuraavalle valtuustokaudelle laadittavassa laajassa hyvinvointikertomuksessa kuvataan väestön hyvinvoinnin ja terveyden kehitystä noin viiden vuoden ajalta verraten samalla väestön tilannetta vertailukuntiin ja -alueisiin. Vertailukuntina ovat Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula ja alueina koko maa ja joissain indikaattoreissa Helsingin seutukunta. Analysoinnin tarkoituksena on tuoda esille tämän hetkiset hyvinvoinnin keskeiset vahvuudet ja haasteet. Tavoitteena on myös kuvata tehtyjen toimenpiteiden kautta niiden tavoitteiden toteutumista, jotka edellisissä suunnitelmissa on asetettu. Tulevalle valtuustokaudelle asetettavien tavoitteiden asettamiselle on pohjana myös kunnan strategia. Kertomuksesta vastaa kunnan johtoryhmä ja valmistelusta kunnan johtoryhmän nimeämä, eri toimialojen ja hyvinvoinnin edistämisen alatyöryhmien edustajista koostuva hyvinvointityöryhmä. Hyvinvointiryhmän lisäksi kunnassa toimii lasten ja nuorten hyvinvoinnin ohjausryhmä, aikuisväestön hyvinvointiryhmä, liikenneturvallisuusryhmä sekä turvallisuusryhmä, jotka ovat olleet valitsemassa hyvinvointimittareita ja käsitelleet niiden pohjalta noussutta hyvinvointitietoa. Tulevassa sote-uudistuksessa maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluista. Kunnat vastaavat kuitenkin edelleen kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, joskin se on myös maakuntien tehtävä. Tärkeää uudistuksessa on vastuiden, tehtävien, osaamisen, resurssien ja poikkihallinnollisten rakenteiden varmistaminen. Huomioitava on Sote-palveluiden ja kunnan palveluiden saumattoman yhteistyön varmistaminen kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Tämä kertomus on laadittu suositusten mukaisesti FCG:n ylläpitämällä sähköinen hyvinvointikertomus-työkalulla. Sähköiseen kertomukseen voi tutustua osoitteessa minne tämä kertomus tulee nähtäville kunnanvaltuuston hyväksymisen jälkeen. 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Tässä laajassa hyvinvointikertomuksessa on käytetty indikaattoreina pääosin sähköisen hyvinvointikertomuksen tarjoamia indikaattoreita. Nämä indikaattorit kuuluvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyyn sekä alueelliseen terveys- ja hyvinvointitutkimukseen (ATH-tutkimus). Mukana on myös joitakin indikaattoreita Sotkanetistä sekä Tilastokeskukselta. Kuntakohtaisia mittareita on käytetty niiltä osin kun niistä on seurantatietoa olemassa. Indkaattoreiden analysoinnissa on pyritty saamaan mahdollisimman laaja näkemys indikaattoreiden tuottamasta hyvinvointitiedosta. Indikaattoreita on analysoitu sekä poikkihallinnollisissa että toimialojen eri työryhmissä. Kuntalaisten ja järjestöjen ajatuksia hyvinvoinnin edistämiseksi on kuultu muun muassa Hyvinvointitalkoot - Kumppanuusfoorumissa vuosina 2015 ja Edellä mainittujen tilaisuuksien tarkoitus on ollut koota elinkaarimallin mukaisesti eri toimijat yhteistyömahdollisuuksien äärelle kehittämään kumppanuutta terveyden ja sosiaalisen Keskeneräinen 1/12
2 hyvinvoinnin, sekä turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön edistämiseksi kaikille kuntalaisille. Sähköisessä hyvinvointikertomuksessa indikaattorit on luokiteltu seuraaviin kokonaisuuksiin: Talous ja elinvoima, Lapset, Varhaisnuoret ja lapsiperheet, Nuoret ja nuoret aikuiset, Työikäiset, Ikäihmiset ja Kaikki ikäryhmät. Alle on koottu yhteenveto väestön hyvinvoinnin tunnusluvuista indikaattorikokonaisuuksittain. Elinvoima ja talous Vahvuudet: Haasteet: Kunnan verotulot ovat nousseet hiljalleen vuosina Kuntaan muuttaa paljon nuoria perheitä ja lapsiperheitä ja luonnollinen väestönkasvu on säilynyt suhteellisen korkealla tasolla, mutta suunta on tällä hetkellä aleneva. Muuttovoitto ulkomailta on kasvanut vuosina selvästi. Nurmijärven työpaikkaomavaraisuus on kasvanut 58,9 prosentista (vuonna 2009) 61,6 prosenttiin (vuonna 2013) Nurmijärvi on sijoittunut hyvin yrityspäättäjien imagoselvityksissä vuosina Työttömyysprosentti on kääntynyt laskuun vuonna 2016 ollen joulukuussa ,5% Asunnottomuus on Nurmijärvellä hyvin harvinaista. Kunnan toimintamenot ovat nousseet. Kunnan tulot eivät riitä kattamaan kaikkia investointeja; lainakanta/asukas on noussut merkittävästi. Kunnan väkiluku kasvanut 0,8 1,1 % vuosivauhtia, mutta hidastuvasti: vuonna 2015 väestön kasvuprosentti oli 0,8 % ja vuonna 2016 vain 0,3 %. Nurmijärvi on ollut muuttovoittokunta, mutta muuttovoitto on pienentynyt vuosina ja näyttää kääntyvän lieväksi muuttotappioksi v Muuttovirta Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta kehyskuntiin on vähentynyt selvästi ja vastaavasti pääkaupunkiseudun vetovoima on kasvanut. Myös monella muulla Helsingin seudun kehyskunnalla on ollut haasteita vetovoiman ylläpitämisessä. Uusien asuntojen vuosittaiset rakentamismäärät ovat pienentyneet vuosina lähes 400 asunnosta alle 300 asuntoon. Edellytykset asuntotuotannon elpymiseen ovat kuitenkin tonttivarannon puolesta olemassa. Kunnan demografinen huoltosuhde on selvässä kasvussa, koska väestö elää nykyisin aiempaa pidempään ja koska uusia lapsiperheitä muuttaa kuntaan aiempaa vähemmän. Nurmijärveläiset yritykset ovat vertailukuntiin verrattuna suhteellisen pienikokoisia sekä henkilöstömäärältään että liikevaihdoltaan. Asuntokuntien velat ovat Nurmijärvellä varsin isoja ja nousseet edelleen vuosina Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Vahvuudet: Kokemus terveydentilasta on parantunut ja se on paras vertailukuntiin verrattuna. Kokemus yksinäisyydestä tai siitä, että ei ole yhtään läheistä ystävää on vähentynyt ja Keskeneräinen 2/12
3 Haasteet: Nurmijärvi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS on keskitasoa suhteessa vertailukuntiin. Alkoholin käyttö ja tupakointi on vähentynyt ja niiden käyttö on vähäisintä suhteessa vertailukuntiin. Vapaa-ajalla liikkuminen on hieman lisääntynyt ja on vertailukuntiin nähden hyvää tasoa. Lapsiperheille suunnatut palvelut ovat kehittyneet (avoin varhaiskasvatus, kodinhoitoapu, perheasiansovittelu). Kodin ulkopuolelle sijoitettujen 0-17v. lasten määrä on pieni ja on vakiintunut 0,7 % vastaavan ikäisestä väestöstä. Myös lastensuojelun avohuollon piirissä olevien asiakkuuksien määrä on laskenut ja luvut ovat pienimpiä suhteessa vertailukuntiin. Kokemus koulukiusaamisesta on vähentynyt, mutta on kuitenkin toiseksi suurinta suhteessa vertailukuntiin. Kokemus keskusteluvaikeuksista on vähentynyt niin vanhempien kuin koulujen henkilökunnan kanssa. Varhaiskasvatuksen ja koulun liikuntaa edistävät toimenpiteet ovat lisääntyneet (mm. Liikkuva koulu - ohjelma käynnistynyt useissa kouluissa). Osallisuutta mittaavissa terveydenedistämisaktiivisuus tuloksissa (TEAviisari) on myönteistä kehitystä. Ylipaino on lisääntynyt ja on vertailukuntien toiseksi vähintä. Nuuskankäyttö on lisääntynyt, samoin myönteinen suhtautuminen kannabikseen. Mielenterveyden pulmat lapsilla näyttävät lisääntyneen, mutta ovat suhteessa vertailukuntiin hieman keskivertoa paremmalla tasolla. Kouluterveydenhoitajilla, koulupsykologeilla ja koululääkäreillä on eniten asiakkaita suhteessa muihin vertailukuntiin. Osalla lapsista on huono peruskunto ja kehon liikkuvuus on vähäistä. Muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien oppilaiden määrä on lisääntynyt. Toimeentulotukea saaneiden lapsiperheiden määrä on lisääntynyt, mutta on vähäinen suhteessa muihin vertailukuntiin. Nuoret ja nuoret aikuiset Vahvuudet: Kokemus terveydentilasta on parantunut. Opiskelijoiden mielipiteet heidän opiskeluunsa liittyvissä asioissa huomioidaan paremmin, mutta asiassa on parantamisen varaa suhteessa vertailukuntiin. Alkoholin käyttö ja tupakointi on vähentynyt, tosin ammatillisessa oppilaitoksessa tupakoidaan eniten suhteessa vertailukuntiin. Liikunnan harrastaminen on lisääntynyt hieman. Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden määrä on vähentynyt ja on keskitasoa suhteessa vertailukuntiin. Koulujen ja oppilaitosten fyysiset työolosuhteet ovat parantuneet ja ovat hyvää tasoa suhteessa vertailukuntiin. Kokemus koulukiusaamisesta on vähentynyt. Keskeneräinen 3/12
4 Haasteet: Ylipaino on lisääntynyt. Nuuskan käyttö on lisääntynyt, samoin myönteinen suhtautuminen kannabikseen. Ammattioppilaitoksessa opiskelevien elintavat ovat selvästi huonommat kuin lukioissa opiskelevien. Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden vuotiaiden nuorten määrä on lisääntynyt. Nuorisotyöttömyys on lisääntynyt, tosin se on selvästi vähäisempää verrattuna koko maan tilanteeseen ja kääntynyt parempaan suuntaan vuonna Toimeentulotukea saaneiden nuorten määrä on kasvanut, mutta on vertailukuntiin nähden alhaisimpien joukossa. Nuoret nukkuvat liian vähän: esim. lukio-opiskelijoista 80% pojista ja 63% tytöistä ilmoittaa menevänsä nukkumaan klo 23 tai sen jälkeen. Työikäiset Vahvuudet: Haasteet: Elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi kokee reilu puolet (53%) ATH-kyselyn vuotiaista vastaajista, kun esimerkiksi Tuusulan vastaavan ikäisistä vastaajista luku on 59%. Neljännes vastaajista kokee terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi, määrä on vertailukuntien keskitasoa. Koulutustaso eli peruskoulun jälkeen suoritetun koulutuksen pituus on hiukan pidentynyt. Koulutustaso Nurmijärvellä on koko maata hiukan korkeampi, mutta on alempi kuin Järvenpäässä tai Tuusulassa. Tulonsaajien mediaanitulot ovat hiukan kasvaneet ( , , ) ja tulot ovat vertailukuntien toiseksi korkeimmat. Toimeentulotukea saaneiden osuus on kasvanut vähän, mutta saajien määrä on vertailukuntien alhaisimpia. Riittämättömästi terveyskeskuslääkärin palveluita saaneiden osuus on vain alle viidennes. Kunnan palveluista ylipäätään riittämättömästi tietoa saaneiden osuus on alle viidennes. Liikuntapalveluiden ja kirjastojen käyttäjien määrät ovat suhteellisen vakiintuneita. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus vuotiaista työikäisistä on vertailukuntien korkein (8%), mutta hiukan koko maan keskiarvoa (9%) pienempi. Ihmisuhteisiinsa tyytyväisiä on 75% ja määrä on vertailukuntien toiseksi pienin. Päivittäin tupakoivien ja alkoholia liikaa käyttävien määrä on vertailukuntien kärkeä. Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomien ja ylipainoisten osuus ovat myös vertailukuntien kärkeä. Työkyky koetaan heikentyneeksi ja niiden osuus, jotka uskovat etteivät jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka on vertailukuntien korkein. Työn ja perheen myönteistä vuorovaikutusta koetaan Nurmijärvellä vertailukunnista vähiten. Niiden osuus, jotka kokevat laiminlyövänsä kotiasioita työn vuoksi on vertailukuntien suurin. Keskeneräinen 4/12
5 Väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi joutuneiden osuus on korkeampi kuin vertailukunnissa ja osuus on yli koko maan keskiarvon. Ikäihmiset Vahvuudet: Haasteet: Nurmijärvellä on vähiten yksinäiseksi itsensä tuntevia ja yksinasuvia. Ihmissuhteisiin ollaan tyytyväisiä. Elämänlaatunsa hyväksi tuntee lähes puolet, vaikka sairastetaan vakavia pitkäaikaisia sairauksia keskimäärin saman verran kuin vertailukunnissa. Arkiaskareissa pärjätään ja terveys koetaan keskimääräistä paremmaksi. Päivittäistoimissa koetaan vaikeuksia huomattavasti vähemmän kuin vertailukunnissa, arjen toimintakykyä ylläpitävä ja ihmisen omia voimavaroja vahvistava työote näkyy oletettavasti tuloksissa ja siksi sitä tulee jatkossakin pitää vahvana. Ikäihmiset ovat tyytyväisiä asuinalueensa turvallisuuteen ja olosuhteisiin. Palveluja koetaan saatavan hyvin. Erityisen tyytyväisiä ollaan terveyskeskuslääkäripalveluiden saatavuuteen ja tiedon saantiin kunnan palveluista. Nurmijärvellä on edelleen potilaita enemmän ympärivuorokautisessa pitkäaikaisessa laitoshoidossa kuin vertailukunnissa. Tavoite on pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen ja kotona asumisen ja kodinomaisen asumisen tukeminen mahdollisimman pitkään. Yli 75 -vuotiaista alkoholia liikaa käyttävien osuus on vertailukuntien suurin. Ikäihmisten osallistuminen ohjattuun vapaa-ajanliikuntaan ja järjestötoimintaan on vähäistä. Kulttuuripalveluita kaivataan lisää. Yli 75 -vuotiaiden menojen kattaminen tuloilla on haastavaa noin kolmannekselle, mutta noin yksi kymmenestä joutunut tinkimään ruoasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahan puutteen vuoksi. Kaikki ikäryhmät Vahvuudet: Haasteet: Terveydenedistämisaktiivisuus perusterveydenhuollossa on lisääntynyt. Terveydenedistämisaktiivisuus liikunnan edistämisessä on vertailukuntien korkein ja korkeampi kuin koko maan keskiarvo. Asunnottomuus on harvinaista. Kirjastokäyntien määrät ovat vertailukuntien keskitasoa. Tyytyväisyys katujen ja teiden kunnossapitoon on hiukan kasvanut vuodesta Urheilu- ja pelikenttien hoitoon tyytyväisten osuus on kasvanut vuodesta Poliisin tietoon tulleiden henkeen, terveyteen ja omaisuuteen kohdistuneiden rikosten, rattijuopumusten ja muiden liikennerikosten ja -rikkomusten sekä Keskeneräinen 5/12
6 huumausainerikosten määrä on Itä-Uudenmaan Poliisin tilastojen mukaan lisääntynyt huomattavasti vuonna Myös vertailukuntiin nähden muutos Nurmijärvellä on ollut huomattavaa. Väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi joutuneiden osuus sekä fyysistä uhkaa kokeneiden osuus on vertailukuntien korkein. Kirjasto- ja museokäyntien sekä kulttuuripalveluiden kävijämäärät ovat laskeneet jonkin verran. Asuinalueensa olosuhteisiin tyytyväisiä on Nurmijärvellä hieman vähemmän kuin vertailukunnissa ja koko maassa. Asuinalueensa turvattomaksi kokevien osuus on vertailukuntien korkein ja hieman suurempi kuin koko maassa. Joukkoliikennettä kohtaan on Nurmijärvellä jonkin verran tyytymättömyyttä. Vuonna 2015 oli poikkeuksellisen paljon liikenneonnettomuuksissa kuolleita ja loukkaantuneita. Seurattavaksi valittujen keskeisten tunnuslukujen ajantasaisia toteumatietoja sähköisessä hyvinvointikertomuksessa voi seurata XXXX asti kopioimalla oheisen (TÄHÄN LINKKI )osoitteen selaimen osoitekenttään. Indikaattoripaketit aukeavat klikkaamalla oikeassa reunassa olevaa kolmioita. 2 Painopisteiden, tavoitteiden ja toimenpiteiden arviointi Hyvinvointisuunnitelman painopisteiden, tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista on arvioitu ja esitelty valtuustolle vuosittain. Yhteenvetona voidaan todeta, että tavoitteet ovat pääsääntöisesti toteutuneet tai ainakin niihiin suunnatut toimenpiteet ovat käynnistyneet. Painopiste: Hyvinvointityön kehittäminen kunnan strategisessa johtamisessa: Tavoite: 1. Hyvinvoinnin johtamisen rakenteiden kehittäminen kunnassa Nurmijärvellä on vakiintunut hyvinvointijohtamisen rakenne. Nurmijärven TEA-viisarin (terveyden edistämisaktiivisuus) pisteet ovat nousseet valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle. Vaikutusten ennakkoarviointimenetelmää (EVA) ei ole otettu suunnitelman mukaisesti käyttöön. Painopiste: Turvallisen, viihtyisän asuin- ja elinympäristön edistäminen: Tavoitteet: 1. Turvallisen ja esteettömän liikkumisen edistäminen Varsinaista esteettömyyskartoitusta ei ole aloitettu. Rajamäen keskustaan ja Viirinlaaksoon on suunniteltu esteettömät keskusta-alueet, joita ei vielä ole toteutettu. Viirinlaakson Keskeneräinen 6/12
7 alueen toteutus on etenemässä. Kirkonkylä-Rajamäki kevyen liikenteen väylän tie- ja rakennussuunnitelmat ovat valmiit ja rakentaminen on alkanut keväällä Väylä saataneen valmiiksi 2017 loppuun mennessä. 2. Liikenteen sujuvuuden kehittäminen parantamalla joukkoliikennettä ja kehittämällä liikenneväyliä Vuoden 2015 alusta on otettu käyttöön joukkoliikenteen alueellinen käyttöoikeussopimus. Palvelutasoa on parannettu ja vuorotarjontaa lisätty. Vuodenvaihteessa otettiin käyttöön Nuorisolipun laajennetut kelpoisuus-vyöhykkeet eli Nurmijärvi-Helsinki ja Nurmijärvi-Vantaa / Espoo. Kesällä 2015 on Kehäradalla aloitettu liikennöinti, mikä on lisännyt joukkoliikenteen käyttöä ja erityisesti HSL-lippujen myyntiä. Vuoden 2015 tilastojen mukaan Nurmijärvilipun myynti on lisääntynyt 4 % ja HSL-lipun myynti 20 %. Nurmijärvilipun myynnin kasvu selittyy Nuorisolipun myynnin kasvulla. Klaukkalan ohikulkutien tiesuunnitelma on valmis ja on ollut nähtävillä marras-joulukuussa Klaukkalantien Kirkkotien-Alitilantien liittymän katu- ja rakennussuunnitelmat ovat valmiit ja rakentaminen alkanee Turvallinen, viihtyisä ja siisti asuin- ja elinympäristö Turvallisuussuunnitelma on hyväksytty 3/2015. Turvallisuustyöryhmä koostaa turvallisuussuunnitelman toimeenpanon etenemisestä kirjallisen tilannekatsauksen vuosittain kunnan johdolle. Turvalliset kylät Nurmijärvelle kylille omat turvallisuussuunnitelmat projekti on saatu päätökseen 12/2016. Kunnan valmiussuunnitelman nettiversio "Tilanne päällä" kuntalaisille on valmistunut 12/2016. Kuntalaisia on tiedotettu paikallislehdessä ja kunnan omassa julkaisussa mm. mahdollisuudesta osallistua kevään siivoustalkoisiin sekä puutarha- ja hyötyjätteiden käsittelystä. Painopiste: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja perheiden tukeminen Tavoitteet: 1. Myönteisten kasvatusmenetelmien kehittäminen kouluissa, päiväkodeissa ja kodeissa Henkilöstöä on koulutettu laajasti, vertaisryhmätoimintaan on koulutettu ohjaajia ja vertaisryhmiä on toteutettu. 2. Nuorille suunnattujen ennaltaehkäisvien sekä varhaisen tuen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen Pop up nuorisoasematoiminta on käynnistynyt 11/2015. Nuorisopsykiatrian hoitopolku on tekeillä. 3. Koululounaan merkityksen nostaminen ja houkuttelevuuden lisääminen Perusopetuksen ja Aleksia-liikelaitoksen yhteistyötä on tiivistetty ja nuorten ja lasten Keskeneräinen 7/12
8 vaikuttamismahdollisuuksia on lisätty. 4. Lasten ja nuorten liikunnan edistäminen Liikkuva koulu -malli toimii laajasti lähes kaikissa kouluissa ja toimintaa kehitetään edelleen hankerahoituksen tuella. Päiväkotien liikuntaedellytyksiä on parannettu. Painopiste: Työikäisten hyvinvoinnin edistäminen: Tavoitteet: 1. Aikuisväestön lisääntynyt hyvinvointi ATH-tutkimuksen tuloksia on hyödynetty toimenpiteiden kohdentamisessa, mm. lähisuhdeväkivallan tunnistaminen koulutus järjestetty sotelin henkilöstölle. Kirjastoihin sijoitettavien etätyöpisteiden perustamiseksi on varattu budjettiin rahaa vuodelle Terveysliikunnan edistäminen osanan terveellisiä elintapoja Kunnossa kaiken ikää -toimintaa toteutettu ja toiminta jatkuu. 3. Savuttomuuden edistäminen Savuton kunta -toimenpideohjelmaa toteutetaan. 4. Päihde- ja mielenterveysohjelman päivittäminen vuoteen 2016 saakka Päihde- ja mielenterveysohjelma on valmis. 5. Nurmijärven työpaikkamäärän kasvattaminen työttömyyden vähentämiseksi ja työmatkaan käytettävän ajan lyhentämiseksi Yritystontteja on markkinoitu ja myyty aktiivisesti, sidosryhmiin on pidetty aktiivisesti yhteyttä ja tapahtumia on järjestetty, esim. Nurmijärvi NYT ja Nurmijärvi B2B verkostoitumistilaisuudet. Kunnassa toimivien yritysten toimintaedellytyksiin on panostettu tarjoamalla Uusyrityskeskuksen ja Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen palveluja. Nurmijärven työpaikkaomavaraisuus on kasvanut 58,9 % (vuonna 2009) 61,6 % (vuonna 2013). Uusien yritysten perustamismäärä on pysynyt vuosina suurin piirtein ennallaan. Nurmijärvi on sijoittunut hyvin yrityspäättäjien imagoselvityksissä vuosina Nurmijärven työttömyysaste on 10/ /2016 välisenä aikana laskenut 11% ollen 6,9% lokakuussa Painopiste: Ikäihmisten hyvinvoinnin tukeminen Tavoitteet: 1. Iäkkään väestön fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen Woimaa vanhuuteen kuntosalikurssit, osapäiväkuntoutus, K60 kulttuuriklubit, kirjaston kotipalvelu. Keskeneräinen 8/12
9 2. Ikäihmisen kotona asumisen tukeminen & syrjäytymisen ehkäisy Klaukkalan vanhustentalo on valmistunut 12/2016. Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen uudelleen organisointi ja käynnistys 2/2017. Kotihoidon ennaltaehkäisevät yhteydenotot toteutuvat. 3 Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset 3.1 Yhteenveto hyvinvointitiedon havainnoista ja arvioinneista: Tähän kappaleeseen on kerätty keskeiset havainnot indikaattorikokonaisuuksien merkittävistä hyvinvointihavainnoista mukaillen niiden otsikointia. Elämänlaatu ja terveys: Suuri osa lapsista, nuorista ja nuorista aikuisista kokee terveydentilansa hyväksi. Aikuisväestöstä terveydentilansa ja elämänlaatunsa hyväksi kokee hieman yli puolet. Ikäihmisistä terveydentilansa hyväksi kokee kaksi kolmasosaa ja elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi lähes puolet. Ikäihmisten arjen toimintakyky on hyvää ja he pärjäävät arjessa erittäin hyvin. Nuorten mielenterveysoireet ja -ongelmat näyttävät jonkin verran lisääntyneen, mutta ne ovat hieman vähäisempiä kuin vertailukunnissa. Aikuisväestössä psyykkistä kuormittuneisuutta koetaan saman verran kuin vertailukunnissa. Ikäihmisten osalta psyykkistä kuormittuneisuutta on vertailukunnista toiseksi vähiten. Elintavat: Nuorten ja nuorten aikuisten alkoholinkäyttö ja tupakointi ovat vähentyneet. Alkoholinkäytössä ja tupakoinnissa on iso ero ammattioppilaitoksessa opiskelijoiden ja lukio-opiskelijoiden välillä, ammattioppilaitoksen oppilaat tupakoivat ja käyttävät alkoholia enemmän. Nuuskan käyttö on viime vuosina lisääntynyt ja lisäksi kannabismyönteisyys ja kannabiksen käyttö tuntuu lisääntyneen. Työikäisistä reilu kolmannes ilmoittaa käyttävänsä alkoholia liikaa ja heistä tupakoi päivittäin viidennes. Ikäihmiset tupakoivat ja käyttävät alkoholia huomattavasti vähemmän kuin työikäiset. Kuitenkin alkoholin liikakäyttö on yli 75 -vuotiaiden keskuudessa melko suurta suhteutettuna ikäryhmään. Lasten ja nuorten liikkuminen on lisääntynyt, mutta myös lasten ylipaino on lisääntynyt. Lukioissa ja ammattillisissa oppilaitoksissa opiskelevien liikkumisessa on havaittavissa huomattava ero: enemmän kuin tunnin viikossa lukiolaisista liikkuu kaksi kolmasosaa ja ammattikoululaisista ainoastaan kolmannes. Aikuisväestöstä neljännes ei harrasta vapaa-ajan liikuntaa ja yli puolet aikuisvästöstä ei liiku valtakunnallisten suositusten mukaisesti. Työikäisistä ylipainoisia on viidennes, joka on enemmän kuin keskimääräisesti koko maassa. Osallisuus: Lasten ja nuorten osallisuuden kokemus niin päiväkodeissa, kouluissa kuin kodeissa on lisääntynyt. Huoltajien ja työntekijöiden kiinnostus lasten ja nuorten kuulumisista on lisääntynyt Keskeneräinen 9/12
10 lasten kokeman perusteella. Yksinäisyyden kokemus näyttää erityisesti lasten osalta vähentyneen. Koulukiusaaminen on vähentynyt. Aikuisväestön osalta vähemmän kuin yksi kymmenestä kokee itsensä yksinäiseksi. Työikäisistä melko suuri osa on tyytyväisiä ihmisuhteisiinsa, mutta ikäihmisistä vain reilu puolet. Ikäihmisistä yksinäiseksi tuntevien osuus on vertailukuntien pienin. Opiskelu, työ ja toimeentulo: Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten määrä on vähentynyt. Työikäiset kokevat työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen hankalaksi. ATH- tutkimuksen mukaan erityisesti miehet kokevat näin. Niiden osuus, jotka kokevat työn ja perheen myönteisestä vuorovaikutusta on vähäisempi kuin koko maassa. Työikäisten kokemus työkykynsä heikentymisestä on lisääntynyt ja kolmasosa arvioi ettei jaksa työskennellä työeläkkeeseen saakka. Asuntokuntien velkaantuneisuus on Nurmijärvellä varsin suurta ja noussut edelleen viime vuosina. Työttömyys on lisääntynyt viime vuosina, mutta näyttää taittuneen vuonna Toimeentulotukea saaneiden lapsiperheiden määrä on kasvanut. Turvallisuus, asuminen ja ympäristö: Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä on lisääntynyt huomattavasti vuonna Myös vertailukuntiin nähden muutos Nurmijärvellä on ollut huomattavaa. Väkivallan tai sen uhkan sekä fyysisen uhkan kokeminen on yleisempää kuin koko maassa. Lähisuhdeväkivalta on lastensuojeluilmoitusten vireillepanon yleisin syy Nurmijärvellä. Asuinalueensa olosuhteisiin tyytyväisiä on Nurmijärvellä hieman vähemmän kuin vertailukunnissa ja koko maassa. Asuinalueensa turvattomaksi kokevien osuus on vertailukuntien korkein ja hieman suurempi kuin koko maassa. Liikenneyhteyksiin ja joukkoliikenteeseen ollaan jonkin verran tyytymättömiä ja joukkoliikenteen toimimattomuuden koetaan haittaavan jonkin verran liikkumista. 3.2 Hyvinvoinnin edistämisen ja palvelujärjestelmän vahvuudet ja voimavarat Hyvinvointi: Terveydentilan kokeminen ja elämänlaatu on keskivertoa hieman parempi. Kuntalaisten osallisuus on hyvällä tasolla. Yksinäisyyden kokeminen on vähäistä. Työttömyysluvut ovat kääntyneet vuonna 2016 laskuun. Palvelujärjestelmä: Kunnan verotulot ovat jonkin verran lisääntyneet ja työpaikkaomavaraisuus on kasvanut. Kuntaan on luotu hyvinvoinnin edistämiseksi pysyvät rakenteet. Moniammatillinen yhteistyö sekä yhteistyö järjestöjen kanssa on lisääntynyt. Keskeneräinen 10/12
11 Kunnan terveydenedistämisiaktiivisuus kuntajohtamisessa, perusterveydenhuollossa sekä liikunnan edistämisessä on lisääntynyt (TEA-viisari). Kunnan peruspalveluihin ollaan melko tyytyväisiä ja palveluiden saatavuus koetaan verrattain hyväksi. Peruspalvelut ja varhaisen tuen palvelut tukevat lapsia ja nuoria perheitä kohtuullisen hyvin. Ikäihmisten arjen toimintakykyä ylläpitävät ja heidän omia voimavarojaan vahvistavat palvelut näkyvät heidän toimintakyvyssään myönteisesti.. Joukkoliikennettä on kehitetty käytön lisäämiseksi, on otettu mm.käyttöön Nurmijärvilippu ja nuorisolippu. 3.3 Hyvinvoinnin edistämisen ja palvelujärjestelmän kehittämisen painopistealueet ja kehittämiskohteet Palvelujärjestelmän painopistealueiden ja suuntien tarkastelu Hyvinvoinnin edistämisen painopistealueet ja kehittämiskohteet ehdotetaan säilytettäväksi osin samoina kuin edellisessä hyvinvointikertomuksessa. Poikkeuksena on "Hyvinvointityön kehittäminen kunnan strategisessa johtamisessa", joka tulisi huomioida kunnan muussa strategisessa suunnittelussa. Perusteluna painopistealueiden ja kehittämiskohteiden säilyttämiselle on hyvinvointityön edistämisen pitkäjänteisyys ja seurattavuus. Hyvinvointityön kehittäminen ja yhteensovittaminen tulevassa maakuntauudistuksessa 1. Rakenne ja yhdyspinnat 2. Hyvinvointitiedon hyödyntäminen strategisessa suunnittelussa ja johtamisessa Turvallisen ja viihtyisän asuin- ja elinympäristön edistäminen 1.Turvallisen ja esteettömän liikkumisen edistäminen 2.Liikenteen toimivuuden kehittäminen 3. Turvallinen, viihtyisä ja siisti asuin- ja elinympäristö Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja perheiden tukeminen 1.Myönteisten kasvatusmenetelmien kehittäminen ja ryhmään kuulumisen edistäminen 2. Ennaltaehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden kehittäminen 3. Hyvinvointia edistävien elintapojen vahvistaminen 4. Opiskelussa jaksamisen ja yhteiskunnan jäseneksi kasvamisen tukeminen Työikäisten hyvinvoinnin edistäminen Keskeneräinen 11/12
12 1. Työssäjaksaminen ja työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen 2. Hyvinvointia edistävien terveellisten elintapojen vahvistaminen Ikäihmisten hyvinvoinnin tukeminen 1.Iäkkään väestön fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen 2. Ikäihmisten kotona asumisen tukeminen OSA II HYVINVOINTISUUNNITELMA VALTUUSTOKAUDELLE Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset 5 Hyvinvoinnin edistämisen erillisohjelmat ja -suunnitelmat 6 Hyvinvointisuunnitelma null Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet OSA III VALTUUSTOKÄSITTELY 7 Suunnitelman laatijat 8 Suunnitelman hyväksyminen Keskeneräinen 12/12
kh valtuusto Laaja hyvinvointikertomus ja hyvinvointisuunnitelma
kh 19.2.2018 43 valtuusto 28.2.2018 15 Laaja hyvinvointikertomus ja hyvinvointisuunnitelma 2017 2020 Sisältö OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2013-2016 1 Indikaattorien ja muun tiedon
Dokumentin sisältö. Nurmijärvi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Keskeneräinen 1/20
Dokumentin sisältö Nurmijärvi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2017-2020 OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2013-2016...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi...2 Painopisteiden,
Dokumentin sisältö OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi
Dokumentin sisältö Nurmijärvi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2017-2020 OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2013-2016...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi...2 Painopisteiden,
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Vanhusneuvosto 27.11.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 32 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2020 luonnos osana Laajaa hyvinvointikertomusta 2017-2020 33 Edellisen kokouksen pöytäkirjan
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat
4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten
Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS
Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen
Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS
Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen
1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi
1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen
Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit
Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit
Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &
PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus
PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä
TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi
TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS
Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari
Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi
Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa
Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet
TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015
Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset
Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee
Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit
Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki
Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden
HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret
HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä
- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi
- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väestörakenteeltaan Vihti on lapsiperhevaltainen kunta. Ikääntyneen väestön osuus
Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla
Sähköisen hyvinvointikertomus
Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja
Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,
Terveyden edistämisen neuvottelukunta
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173
FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN
FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten
Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta
Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta Miika Kataja KTM, YTM, tohtorikoulutettava Osallisuusagentti, Järjestöt mukana muutoksessa -hanke Neljä eri
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)
Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus
Terve Kunta -verkostopäivä 10.4.2019 Hollola Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Suvi Parikka, kehittämispäällikkö, THL FinSote-tulokset/Parikka Esityksen sisältö Mikä on
Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa
Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osaalueet/näkökulmat Ehdotukset
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013
Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- 2013 www.thl.fi Matti Rekiaro 11.2.2015 ATH 2012 2014 Kansallinen tutkimus Vastanneita Koko maa 95 000 (vastausosuus 53 %) Seinäjoki 1020 (53 %),
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Terveyden edistäminen Kainuussa
Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)
Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin
Kuntalaisten tarpeiden arviointi
Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla
Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta
Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia
HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI
HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,
Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat.
Tässä koottuna yleiskuva maakuntien tilanteesta vuonna 2014. Taulukko 1. Huono-osaisuutta kuvaavat osoittimet ja koko maan keskiarvot. Osoitin ikäryhmä Koko maan keskiarvo 1 Työkyvyttömyys.eläkkeet, (mielenterveydens
HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?
HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus
Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat
Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan
B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT FINAL 14.3.2016 = liikunta-indikaattoreita MaMu = maahanmuutto - = mielenterveys = mukana nykyisessä Pirkanmaan
Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus
Joensuu 28.1.2016 28.1.2016 Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Jukka Murto, kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin
Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa
Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info
Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja
Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki
Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta
Kansalaisen hyvinvointi (tieto)
Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi
Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat
Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa
TIIVISTELMÄ SUUNNITELMAN TAVOITE Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa SUUNNITELMAN TAUSTA Lasten ja
Arjen turvaa kunnissa
Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää
Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus
Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten
Kouluterveyskysely 2017
Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen
Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija
Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos
TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Tutkija Kirsi Wiss 5.12.2012 Kirsi Wiss 1 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän kehittäminen (TedBM) Terveys 2015- kansanterveysohjelman
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä
Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen
Hyvinvointia yhdessä 25.1.2018 ja 21.2 2018 Marja-Liisa Honkanen Strategian rinnalla hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan kaikkien panosta Yhdessä on enemmän kuin jokainen taho erikseen
Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk
Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk 30.5.2017 Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten elämänlaatu sotepalveluiden
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin