Monipuolinen käsityön opetus sukupuolisen tasa-arvon toteuttajana.
|
|
- Kaarina Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jaana Lepistö, Marja-Leena Rönkkö & Waltteri Tuikkanen Monipuolinen käsityön opetus sukupuolisen tasa-arvon toteuttajana. Käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ja aineenopettajien kokemuksia monipuolisen käsityön opiskelusta ja käsityön sukupuolittuneisuudesta Johdanto Muualla maailmassa näyttää olevan tilanne, että käsityöoppiaine on yhteiskunnallisissa muutoksissa hävinnyt tai se on sisällytetty pääasiassa teknologia- ja taidekasvatukseen tai kotitalous- ja työkasvatukseen. Suomessa käsityöllä on edelleen oma itsenäinen oppiainestatus sekä perusopetuksessa että yliopistollisena tieteenalana. Perusopetuksen kaikille samansisältöisen pakollisen käsityön osuus asettaa oppilaat tasa-arvoiseen asemaan. Monipuolisen käsityön opiskelu mahdollisimman pitkään edustaa siis koulutuksellista tasa-arvoa ja vähentää käsityön perinteistä sukupuolisidonnaisuutta. Yksi perusopetuksen käsityön opetuksen kehittämishaaste on oppia luottamaan siihen, että molempien oppisisältöjen, teknisen työn ja tekstiilityön, opiskelulla kehitetään kaikkia oppilaita kokonaisvaltaisesti ja tasa-arvoisesti. Tässä artikkelissa esittelemme käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ja aineenopettajien kokemuksia siitä, miten sukupuolinen tasa-arvo toteutuu käsityön opiskelussa ja opettamisessa. Satakuntalaisissa alakoulujen (n = 17) oppilaille toteutetussa kyselytutkimuksessa (n = 281) selvitettiin oppilaan koulun, huoltajien ja vertaisryhmien yhteyttä käsityön sisällön valintaan. Tutkimuksen perusteella todetaan, että oppilaan suhtautumisella käsityön eri sisältöihin ja hänen sukupuoliroolikäsityksillään on merkittävä yhteys oppilaan käsityön valintaan, sillä hän valitsee pääsääntöisesti sukupuoliroolinsa mukaisen käsityön sisällön ja suhtautuu käsitöihin sukupuoliroolilleen tyypillisellä tavalla. Myös oppilaan huoltajien suhtautumisella käsityön eri sisältöihin sekä perheen sosioekonomisella taustalla on tilas- 92
2 tollisesti merkittävä yhteys käsityön sisällön valintaan. (Murtomaa & Ryynänen 2012.) Perusopetuksen oppiaineet, tekstiilityö ja tekninen työ, on yhdistetty nykyisin voimassa olevassa perusopetuslaissa (1998) yhdeksi käsityöoppiaineeksi. Käsityöoppiaine toteutuu teknisen työn ja tekstiilityön oppisisältöinä, mutta lisäksi oppilaalle voidaan antaa mahdollisuus painottua jompaankumpaan sisältöön. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004.) Perusopetuksessa tasa-arvo kasvatustavoitteena tarkoittaa tyttöjen ja poikien samanlaisia valmiuksia toimia yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin perhe- ja työelämässä sekä laajemmin koko yhteiskunnassa (Pöllänen 2002, 219). Laki- ja asetustasolla painotetaan, että valinta teknisen työn ja tekstiilityön välillä ei saa perustua oppilaan sukupuoleen. Ennen peruskoulun tuloa koulukäsityö jaoteltiin tyttöjen ja poikien käsityöksi, ja peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ (Marjanen 2012). Tämä traditionaalinen jako on säilyttänyt käsityöoppiaineen sukupuolittunutta rakennetta (Kokko 2012, 21; Marjanen 2012, 31, 244), vaikka sukupuolten välistä tasa-arvoa on vaadittu jo peruskoulun ensimmäisessä opetussuunnitelmassa (Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö II 1970: A 5, 338). Asia on otettu esille myös ja 2000-luvuilla opetussuunnitelmatyöskentelyn yhteydessä (Kokko 2006, 2009; Pöllänen 2002, 219). Käsityön toteuttaminen samansisältöisenä kohtaa monenlaisia esteitä. Esteinä ovat olleet esimerkiksi kouluissa näkyvät asenteet, käytännön järjestelyt ja erityisesti käsityöoppiainetta koskevat resurssit. On suositeltavaa, että käsityön opetuksessa siirrytään ainejakoisesta opettamisesta kohti ilmiökeskeistä oppimista. Tulevaisuuden ilmiöt, joita perusopetuksen oppilaat kohtaavat, ovat laajoja, kokonaisvaltaisia ja monimutkaisia. Nämä eivät ole tarkasteltavissa ainoastaan yhden tai toisen nykyisen oppiaineen käsittein tai teorioin. (Segregaation lieventämistyöryhmän loppuraportti 2010, ) Käsityön opetuksessa tulee ottaa huomioon ympäristötekijät ja sukupuoliroolit. Oppilaat oppivat yhteisössään tyypillisen ja hyväksytyn tavan olla nainen tai mies, kun he osallistuvat eri tilanteisiin ja havainnoivat ympäristöään. Näin he omaksuvat pikkuhiljaa yhteisön yleisiä maskuliinisia ja feminiinisiä käytäntöjä. (Paechter 2003; Kokko 2012.) Usein tytöt vähättelevät teknistä osaamistaan, tukeutuvat ohjekirjoihin ja varmistavat osaamisensa ulkopuolisen hyväksynnällä. Poikien taas oletetaan osaavan tekniset asiat paremmin (ks. Kokko 2012, 28), eikä heidän oleteta tarvitsevan ohjeistusta yhtä paljon. (Leinonen 2005, ) Toisaalta tytöiltä odotetaan osaamista ja motivaatiota tekstiilityön alueelta, ja vastaavasti poikien suhteen odotukset tekstiilityön opiskeluun ovat jo lähtökohdiltaan heikommat (ks. Kokko 2011, 184). 93
3 Lainsäätäjien ratkaisuna sukupuolineutraalimman käsityön opetuksen järjestämiseen perusopetuksessa on ollut yhteinen käsityö. Yhteisellä käsityöllä tarkoitetaan sitä, että kaikki oppilaat opiskelevat samansisältöistä käsityötä (Kokko 2006, 29). Kahden erillisenä pidetyn oppiaineen, teknisen työn ja tekstiilityön, muuttaminen yhden oppiaineen oppisisällöiksi on kuitenkin saanut aikaan käsiteviidakkosekamelskan, josta on ollut seurauksena ymmärtämättömyyttä, vastustusta ja jopa eri sisältöjen keskinäistä arvottamista. Tässä artikkelissa käytetään käsitettä monipuolinen käsityö, joka sisältää tasaarvoisesti sekä teknisen työn että tekstiilityön sisältöjä. Monipuolinen käsityö ymmärretään prosessina, jota ajatus ohjaa ja johon sisältyy idea tuotoksesta sekä ajatus ja tieto sen toteuttamisesta. Käsityöprosessissa toteutetaan tuotteita jonkun tietyn materiaalin työstämisenä sille sopivin välinein ja tekniikoin. Materiaalien ja työstämistekniikoiden valinta tulee aina perustua tavoitteisiin, jotka käsityön opiskelulle kulloinkin on asetettu. Tavoitteet asetetaan sekä opetussuunnitelmatasolla että yksilötasolla. Tällöin oppilaan yksilölliset valinnat ja toiminta toteuttavat käsityön opiskelun monipuolisuutta. (Lepistö 2010, 2011.) Artikkelissa esitetyt tulokset ja johtopäätökset perustuvat laadulliseen tutkimusaineistoon, jossa selvitettiin käsityönaineenopettajaopiskelijoiden ja käsityön aineenopettajien antamia merkityksiä perusopetuksen monipuoliselle käsityön opetukselle. Haastatteluaineisto muodostui 11 informantin haastattelusta, joten tutkimustulokset antavat kohtuullisen relevantin näkemyksen näiden informanttien monipuolisen käsityön opetukselle antamista merkityksistä. Tutkimuksen toteuttaminen Tässä tutkimuksessa selvitetään sitä, millaisia merkityksiä käsityönopettajaopiskelijat sekä jo työssä olevat käsityönopettajat antavat monipuoliselle käsityölle. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan, miten käsityön opetusta tulisi kehittää sukupuolisen tasa-arvon toteuttajaksi. Kyseessä oleva tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta Yhdessä yksin vai erikseen? (ks. Lepistö 2010; Lepistö 2011; Lepistö, Tervaselkä-Jalonen & Haapalahti 2010). Tutkimuksen ensimmäinen haastatteluaineistonkeruu toteutettiin Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Haastateltavina olivat käsityön aineenopettajaopiskelijat (n = 8). Haastateltaviksi valittiin tutkimustehtävän kannalta mahdollisimman informatiivisia tapauksia eli käsityön aineenopettajaopiskelijoita, joilla oli laaja-alaiset käsityön opinnot. Laaja-alaisuudella tarkoitetaan tässä sitä, että he olivat joko käsityökasvatuksen pääaineopiskelijoita (n = 5, miehiä 2, naisia 3), joiden opintojen sisällöllinen painotusalue oli tekninen työ ja jotka laajensivat omaa käsityöalan asiantuntemustaan tekstiilityötä sisäl- 94
4 tävillä opinnoilla. Loput käsityönopettajaopiskelijat olivat käsityötieteen pääaineopiskelijoita (n = 3), jotka olivat puolestaan valinneet sivuaineekseen käsityökasvatuksen tekniseen työhön painottuneet perusopinnot. Nämä kaikki olivat naisia. Aineistonkeruun toinen osa toteutettiin satakuntalaisessa, keskisuuressa yhteiskoulussa (vuosiluokat 7 9), jonka oppilasmäärä on noin 500. Tutkimuksen puolistrukturoituun teemahaastatteluun (Hirsjärvi & Hurme 2000; Rubin & Rubin 2005) valittiin kyseisen oppilaitoksen käsityön aineenopettajat (n = 3), joista miehiä on kaksi, naisia yksi. Teknisen työn opettajat ovat toimineet opettajina yli 20 vuotta ja tekstiilityön opettaja kolme vuotta. Käsityön opettajat ovat toimineet yhdessä toteuttaakseen monipuolistaen käsityötä, ja käsityön aineenopettajien aloitteesta on kyseisessä koulussa siirrytty monipuolisen käsityön opettamiseen sekaryhmissä. Tällöin oppilaat eivät myöskään valitse sisältöjen painottumista, joka pääsääntöisesti on valtakunnan tasolla yleisempi käsityöoppiaineen toteuttamistapa. Haastattelukysymykset koskivat haastateltavien kokemuksia monipuolisen käsityön merkityksestä. Opettajia haastateltaessa teemoissa korostuivat käsityön opetuksen käytännön järjestelyt (tuntimäärät, opetuksen sisällöt, opetusjärjestelyt) sekä opettajien kokemukset käsityön opetuksen yhteydestä oppilaiden ryhmätoimintaan ja asenteeseen. Haastateltavia pyydettiin esimerkiksi kuvailemaan joitain tilanteita, joissa käsityön tekemiseen liittyi oppimiskokemuksia, joita voidaan käyttää hyväksi toisen oppisisällön alueella. Käsityön aineenopettajaopiskelijoiden haastattelujen teemat liittyivät käsityön merkitykseen henkilökohtaisella tasolla, käsityöoppiaineen merkitykseen oppilaan kokonaisvaltaiseen kasvuun, käsityönaineenopettajan merkitys tulevaisuuden perusopetuksessa ja käsityön aineenopettajakoulutuksen kehittämiseen. Haastatteluiden teemat oli poimittu opettajaopiskelijoiden kirjoittamista vapaamuotoisista esseistä, jotka sisältyvät tämän tutkimuksen tutkimusaineistoon. Esseissä pyydettiin pohtimaan omin sanoin seuraavia asioita: Mitä käsityö on?, Mitä on perusopetuksen käsityöoppiaine? ja Miksi opiskelet/olet opiskellut sekä käsityökasvatuksen että käsityötieteen opintoja? Tutkimuksen lähestymistapa on hermeneuttisfenomenologinen (Perttula 2008; Tuomi & Sarajärvi 2009, 34). Siinä lähdetään liikkeelle yksilön kokemuksesta, jota tuotetaan tekstinä, puheena ja toimintana. Tutkija ei siis itse tuota aineistoa, vaan hän pääsee yksilön kokemukseen osalliseksi vain välillisesti kerätyn aineiston välityksellä. Tämän tutkimuksen hermeneuttisfenomenologisia elementtejä ovat käsityön haastateltavan subjektiivinen elämismaailma, hänen kokemuksensa käsityöstä ja kokemukselle annetut merkitykset (ks. myös Huotelin 1996, 22). 95
5 Aineiston analyysin tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää niitä merkityksiä, joita käsityön opettajat ja opettajaopiskelijat antavat kokemuksilleen monipuolisesta käsityöstä. Näistä merkityksistä tulkitaan myös käsityön sukupuolittuneisuutta. Aineisto analysoitiin käyttämällä sisällönanalyysia. Analyysi perustuu siihen, että aineisto pilkotaan aluksi osiin, käsitteellistetään ja kootaan uudestaan uudella tavalla loogiseksi kokonaisuudeksi. Analyysiprosessi oli aineiston, aikaisempien tutkimusten ja tutkijoiden oman ajattelun vuoropuhelu. (Tuomi & Sarajärvi 2009.) Käsityön sukupuolittuneisuuden merkitysten tulkinnassa tukeudutaan Kokon (2009, 2010, 2012) näkemyksiin käsityön sukupuolittuneisuudesta sekä Paechterin (2003, 2006) näkemykseen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden oppimisesta osana osallistumista käytäntöjen yhteisöjen elämään. Tulkinnassa ja pohdintaosuudessa hyödynnetään myös monipuolisen käsityön kehittämistä koskevaa teoretisointia ja tutkimuksia (mm. Kojonkoski-Rännäli 1995; Lepistö 2004, 2010, 2011; Marjanen 2012; Peltonen 2007; Rönkkö 2011; Seitamaa-Hakkarainen 2009; Sennett 2008; Venkula 2008). Käsityön opettajaopiskelijoiden kokemukset monipuolisesta käsityöstä Käsityön kasvatuksellisuus yksilön toimintana Sekä nais- että miespuoliset käsityönopettajaopiskelijat korostavat käsityön ja käsityö-oppiaineen sisältämiä merkityksiä käsityön kokonaisvaltaisena kasvattavuutena. Käsityön merkitys näyttää nivoutuvan aineenopettajaopiskelijalle käsillä tekemisen merkitykseen. Itse tuottaminen on osa käsityön pragmaattisuutta, jossa käytännön toiminta määrittää käsityön muiden merkitysten laatua. Samalla käsityö saa kokoavia ja eheyttäviä merkityksiä. Kokoavat merkitykset liittyvät ympäristön ja yksilön suhteeseen: käsityö on kanava, jonka kautta yksilö pyrkii selviytymään ympäröivästä maailmasta. (ks. Kojonkoski-Rännäli 1995.) Toiminta, tekeminen, kokoaa yhteen koko käsityön. Käsityön tekemisellä kehitetään monia kognitiivisia, motorisia ja sosiaalisiakin taitoja (mm. Sennett 2008), mutta ne kehittyvät käsityössä juuri toiminnallisuuden kautta. Käsityössä toiminnallisuuteen liittyy käsityötuotteen suunnittelu ja valmistaminen, mutta ennen kaikkea dialogi työstettävän materiaalin kanssa. Tekijän täytyy itse työstää materiaalia, ennen kuin hän voi ymmärtää esimerkiksi, miten kankaasta valmistuu erilaisten vaiheiden jälkeen vaate. (Lepistö 2010.) Lähtökohtana materiaalien ja tekniikoiden monipuolisuus Opettajaopiskelijoiden mielestä käsityössä tulisi antaa kaikille oppilaille mahdollisuus tutustua useampiin käsityön osa-alueisiin. Käsityön lähtökohdat ovat hyvät, kun eri materiaaleja ja tekniikoita käytetään monipuolisesti käsityön 96
6 substanssialueiden sisällä. Monipuolinen käsityöopetus mahdollistaa monenlaisten materiaalien käytön ja yhdistämisen. Monipuolisen sisältötarjonnan myötä oppilas saa mahdollisuuden tutustua laajemmin käsityömateriaaleihin. Kuten Adamson (2007, 39) esittää, käsityö perustuu materiaaliseen erityisyyteen ja juuri se on käsityön vastakohta esimerkiksi modernin taiteen tavoittelemalle puhtaasti visuaaliselle vaikutukselle. Käsityöllinen tekeminen ymmärretäänkin prosessina, jossa molemmat sekä tekijän käsi että mieli sitoutuvat materiaalin työstämiseen yhdessä (Risatti 2007, 188). Erilaiset tuotteen rakenteeseen ja materiaalin käyttäytymiseen liittyvät tekniset kokeilut sekä tekijän omien taitojen testaaminen ja kehittäminen materiaalin työstämisessä haluttuun muotoon ovat dialogia materiaalin ja tekijän välillä. Minusta käsityön tulisi olla peruskoulussa luokittain etenevää kokonaisvaltaista eri käsityöalojen opettelua. Oppilaalla tulisi olla mahdollisuus oppia käsitöitä mahdollisimman monipuolisesti ja laadukkaasti, käsityötä ei saisi jakaa eri osiin vaan oppilailla tulisi olla mahdollisuus yhdistellä eri tekniikoita ja käsityön osa-alueita. (Sirpa ) Oppiaineena käsityö antaa mahdollisuuden toteuttaa ja kokeilla käsillä tekemistä, ja nykyisen yhtenäisemmän käsityön tiimoilta oppilas pääsee tutustumaan moninaisemmin eri materiaaleihin kuin aiemmin. Käsityöhön kuuluvat olennaisesti molemmat sisältöalueet. (Sofia ) Käsityö oppiaineena ei tarkoita vain toista sisältöaluetta, vaan se edellyttää molempia sisältöjä, sekä teknistä työtä että tekstiilityötä. Nämä kaksi sisältöaluetta tukevat toisiaan ja siten käsityötaidon kehitymistä. Käsityötaidon kehittäminen toteutuu kokonaisen käsityöprosessin välityksellä, jolloin oppilas saa suunnitella ja toteuttaa suunnitelmansa sekä arvioi prosessia ja sen lopputulosta. (ks. Kojonkoski-Rännäli 1995; Lepistö 2004; Rönkkö 2011.) Eri materiaaleihin ja työtekniikoihin tutustuminen on mielestäni tärkeää kaikille oppilaille. (Saila ) Koko käsityöprosessi tulisi ottaa huomioon peruskoulun käsityön opetuksessa, oppilaalle tulisi antaa mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa suunnitelma ja saada siitä vielä palautetta. (Sirpa ) Perusopetuksen käsityössä tulisi suuntautua kokonaisvaltaiseen, eri osa-alueita yhdistelevään tuottamiseen. Oppilaalla tulisi olla mahdollisuus oppia käsitöitä mahdollisimman monipuolisesti ja laadukkaasti. Osa opiskelijoista ehdottaa jopa, ettei käsityötä saisi jakaa eri osiin, vaan oppilailla tulisi olla mahdollisuus yhdistellä eri tekniikoita ja käsityön osa-alueita. Myös Seitamaa-Hakkarainen 97
7 (2009, 69) tuo esille, että käsityön avulla erilaiset materiaalit taipuvat käsin tehtävän työn mukaisesti. Monipuolisten sisältöjen opiskelun kautta oppilas voisi myös suuntautua oman mielensä mukaan. Monipuolisuus on toisaalta tasapainottelua syvän ja kapean tai pinnallisemman ja leveämmän sisältömäärän välillä. (Seitamaa-Hakkarainen 2009.) Toi on aina vähän ristiriitasta kaikes et onks se parempi et oppii tuhat tekniikkaa ja sit ei hallitse niist kunnol mitään vai et keskittyy johonki sillai että enemmän. Mutta totta kai se on niinkö hyvä et on erilaisii näkökulmii ainakin niihin et justiin et jos keskitytään johonki perinteisiin ja sitte siihen ku sekin on tärkeet sit se oma suunnittelu ja se et.. Niin monipuolisuus oli se sana. (Sinikka ) Käsityötoiminta on materiaalien, kokeilujen ja testaamisen vuorovaikutusta ajattelun ja ongelmaratkaisun kanssa. Oppilaiden tulee saada eri luokka-asteilla suunnitella, ratkaista ja toteuttaa hyvin erilaisin painotuksin kehitettyjä tehtäviä. (Seitamaa-Hakkarainen 2009, 68.) Monipuolinen sisältö opettajan osaamisen kompetenssina Opettajaopiskelijat kokevat, että molempien substanssialueiden opiskelu saattaa vaikuttaa myönteisesti sukupuolittuneisiin asenteisiin käsityötä kohtaan. Molempien substanssialueiden opiskelu antaa opettajalle laajan näkökulman käsityöhön ja parantaa opettajien yhteistyön mahdollisuuksia. Molempien substanssialueiden hallinta mahdollistaa yhteistyön sekä vastuun jakamisen eri opettajien välillä. Samalla monipuolinen aineenhallinta auttaa ymmärtämään oppilaiden käsityöprosesseja. (Kokko 2012; Lepistö 2010.) Haastatteluissa korostuu opettajan substanssiosaaminen. Käsityönopettajaopiskelijat tuovat esille aineenhallinnan merkityksen osana opettajan pätevyyttä. Aikansa seuraaminen ja pyrkimys kehittää omaa opetustaan rohkeasti ja kokeilevasti tukevat opettajan omaa oppimista. Perusopetuksen epäviralliset sukupuolittuneet käytännöt voivat kuitenkin osaltaan vaikeuttaa opiskelijan jatko-opintomahdollisuuksia, sillä usein taitavuus tai taitamattomuus teknisen työn tai tekstiilityön alueilla yhdistetään lähtökohtaisesti sukupuoleen (Kokko 2012). Joidenkin tutkimukseen osallistuneiden opiskelijoiden valintaan opiskella molempia substanssialueita vaikutti kiinnostuksen lisäksi myös tarve näyttää epäilijöille, että he pystyvät myös ympäristön asettamien normien rikkomiseen. Käsityöhön liittyvän sukupuoliroolien mukainen oppiminen vastaavat ympäröivän yhteisön odotuksiin. Paechteriin (2003) nojautuen voidaan sanoa, että käsityötaitojen oppiminen on osa prosessia, jonka kautta opiskelijat usein omak- 98
8 suvat paikallisessa yhteisössä vallitsevia maskuliinisuuden ja feminiinisyyden käytäntöjä. (Myös Kokko 2009, 2011; Tuokko 2009.) Et mitäs jos mä saisinki sen metallin taipumaan. Et semmonen tavallaan näyttämisen tarve niinkun, kyllä mä myönnän että kun kotona on ollu hyvin semmonen asenne, että ethän sinä voi sitä teknistä työtä oppia, kun ethän sinä osaa edes työkaluja terottaa. Niin osottaa toisaalt semmost sisuhenkeä, että kylläpäs mä nyt oikeestaan osaankin tän, kun mulla on paikka ja opettaja ja systeemit, missä opetella sitä. (Sonja ) Käsityön aineenopettajien kokemukset monipuolisesta käsityöstä Monipuolisen käsityön piirteiden summa rakentuu tutkimuksessa mukana olleiden opettajien kokemuksissa kahdesta ydinalueesta: opetuksen sisällöstä ja opetusryhmästä. Opetuksen sisällöt Opettajien näkökulmasta monipuolinen käsityö koostuu monipuolisista tekniikoista ja materiaaleista. Käsityötaito ilmenee saman yksilön toimintana molemmilla substanssialueilla (ks. Tuokko 2009). Sisältöjen monipuolisuus tarkoittaa pakollisen käsityön puitteissa mukaista mahdollisimman monipuolista käsityötä, joka sisältää molempien substanssialueiden sisältöjä. Substanssialueiden sisällöissä tapahtuva kavennus summautuu yhteisestä tavoitteesta katsottuna yhtä suureksi, mutta monipuolisemmaksi sisältökokonaisuudeksi. työskentelytekniikat et tehdään monipuolisesti ja sit tota että tosiaanki annetaan kokemuksia tekstiilityöstä ja teknisest työstä ja metallityöstä, elektroniikasta ni kaikille sekä tytöille et pojille ja. (Mauri ) Et eihän se mitään, vaiks se nyt, oppisisällöt on vähän pienentyny eli ei oo ihan niit kaikkii samoi asioit kerkeä/voi/pysty opettaan ku jos oli se pelkkä tekstiilityö eli vähän asioit se rajaa pois mut kuitenki se mun mielest tarjoo enemmän. -- Et se tarjoo niinku monipuolisemmin näit tekniikoita ja mahdollisuuksii ja sit taitoja tulevaisuutta varten. (Maija ) Joitakin paljon aikaa vieviä oman substanssialueen sisältöjä joudutaan karsimaan, mutta niitä ei koeta oppilaan kehittymisen kannalta välttämättömiksi. Jos käsityön ytimeksi ymmärretään suunnittelu ja ongelmanratkaisu sekä proaktii- 99
9 vinen ja visionäärinen toiminta, niin käsityöoppiaineen teknisen työn, tekstiilityön ja teknologian oppisisällöt vahvistavat kaikki yhdessä edellä mainittuja asioita (Seitamaa-Hakkarainen 2009, 72). Oman opetettavan substanssialueen sisällöt vähenevät opettajilla, mutta opettajat näkevät, että toisen sisältöalueen opiskelu rikastaa oppilaiden kokemusta käsityön opiskelusta. Etenkin niille, jotka eivät valitse käsityötä valinnaisaineeksi, pakollisen käsityön monipuolisuus nähtiin erittäin perusteltuna. Perusopetus koetaan yleissivistävänä, ja erikoistumisen aika on myöhemmin. Tätä tukee myös Cygnaeuksen ajatusten välittämänä suomalaiseen koulujärjestelmään juurtunut ajatus käsityöstä muodollisen sivistyksen välineenä, ei ammatillisena opetuksena (Kojonkoski- Rännäli 1995, 110). Kyllähän siinä niit sisältöjä joutuu supistamaan että jos ajatellaan niinku iha puhtaasti. Et jos mustasukkasesti omaa ainettas ajattelee ni jotain asioita jää niiltä oppimattaki ketkä ei valinnaisee valitse mut sit taas ne saa jotain muuta sielt tekstiilityön puolelta joka on mun mielestäni voi olla ehkä parempiki asia ku se että. Et jos ei valitte valinnaisaineeks ni voi olla parempi et saa monipuolisemman käsityökokemuksen että. Ehkä sit pystyy tarttumaan tarttumaan niihin tekstiilityöasioihinki sitte tulevaisuudes ku on niist kokemuksia muutaki ku ala-asteelta. (Mauri ) Monipuolisen käsityön opiskeluun liittyy olennaisena osana siirtovaikutusta substanssialueiden sisältöjen välillä. Oppisisältöjen välillä on havaittavaa siirtovaikutusta sekä toisiaan muistuttavien tekniikoiden välillä että suunnittelun vaatimassa kolmiulotteisessa hahmottamisessa. (Myös Lepistö 2010, 2011.) Taitavuutta esiintyy saman oppilaan kohdalla molemmilla substanssialueilla, tällöin käsityötaito näyttäytyy entiteetin omaisena käsityötajuna (Peltonen 2007), joka ei tunne materiaalirajoja. Lähinnä semmonen että et tämmösil tekniikoilla ja niitten hallitsemisella on semmonen siirtovaikutus, et jos sä pystyt käyttämään vannesahaa ni siin on samanlaine tekniikka ku ompelukoneessa. (Mauri ) Opetusryhmä Opettajat kokevat monipuolisen käsityön sekaryhmissä toteutettuna eheyttävän ryhmädynamiikkaa, kun ryhmät eivät edusta vain yhtä sukupuolta. Sekaryhmät rauhoittavat oppitunteja ja mahdollistavat oppilaiden yksilöllisemmän kohtaamisen. Teknisen työn opettajien (n = 2) haastatteluissa tuli esiin näkemys, että samansisältöisen käsityön opetuksen toteuttaminen sekaryhminä on tasapainoisempaa ja tuntien pitäminen rauhallisempaa kuin aikaisemmin sukupuolen 100
10 mukaan jaetuissa ryhmissä. Oppilaat, tytöt ja pojat, oppivat sekaryhmässä toinen toisiltaan (Svaleryd 2008, 68). Samalla sekaryhmät ovat edistäneet yhteistoiminnallisuutta, ja oppimistilanteessa toimiminen tekee oppimisesta luonnollisemman, kun asenteelliset sukupuoliroolit eivät ylikorostu ryhmän vaikutuksesta. Toimintaa tukee myös opettajan viesti siitä, että oppisisältö soveltuu kaikille oppilaille, ja se auttaa oppilaita kokemaan osallisuutta kyseisiin opintoihin (Kokko 2012, 29; 2011, 184). ---se on paras uudistus mitä on tehty oikeestaa hetken aikaa. Se on oppilaat työskentelee sekaryhmissä tytöt ja pojat keskenään, siin tulee luonnollist kommunikaatiota, yhdessä tekemistä toinen toistaan auttaen, ongelmaratkasuu mitkä ratkastaan yhdessä ja saadaan käytännön esimerkkejä ja töitä tulee valmiiksi eli ne on kaikki semmosii avuja ja tarpeit mitä tarvitaan myöhemmin työelämässä. Eli täs on ne edut. (Matti ) Haastateltavat opettajat totesivat myös, että erityisesti tytöt kuuntelevat ja seuraavat opettajan esittämän opetustuokion, mikä näkyy heidän työskentelyssään esimerkiksi tarkkuutena ja huolellisuutena (ks. Kokko 2012, 29). Tämä on opettajien mukaan selkeästi vaikuttanut myös poikien työskentelytarkkuuden lisääntymiseen käsityön opiskelussa. Vastaavasti poikien rohkeampi asenne tarttua uusiin asioihin on tukenut sitä, että tytöt alkavat rohkeammin opiskella heille vieraamman käsityön sisältöalueita. Se rauhottaa ryhmii ja tytöt tekee siistii ja huolellist työtä ja ja sanotaan et ehkä tämmöne se ryhmädynamiikka ehkä ehkä jollain taval siin saadaa jotain etua et pojat mielellään vähä niinku auttaa tyttöjä ja siin tulee niinku tämmösii kuvioita mitä siellä samaa sukupuolta oleva ryhmä sisäl ei välttämättä tuu et ehkä sitä yhteistyötä on on selkeesti enemmän ja yhdessä tekemistä mitä. (Mauri ) Se et tytöt pystyy auttamaan sit siellä ja tytöt näyttää taitojaan, et ne ku ne osaa tehdä hyvin niitä tekstiilityön asioita nii ne näyttää esimerkkii sit pojille. Ehkä pojatki paremmi sit luottaa omiin taitoihinsa. (Maija ) Haastateltavat käsityönopettajat ovat huomanneet käyttävänsä tunneillaan yhä enemmän yhteisöllistä oppimisen tapaa, kun he aiemmin olivat toteuttaneet pääasiassa opettajajohtoista opetusta. Muutos on selkeästi oppilaslähtöistä, sillä pojat ovat mielellään auttaneet tyttöjä teknisen työn tunneilla ja tytöt vuorostaan poikia tekstiilityön tunneilla. Tytöt oppivat tekniikkaa parhaiten, jos he opiskelevat uutta asiaa pienryhmissä ja saavat peilata opeteltavaa tekniikkaa 101
11 omaan arkeensa. Pojilla taas on tapana hoitaa tekniset ongelmat itse ja ottaa toimijan rooli pienryhmissä opiskeltaessa. (Leinonen 2005, ) Käsityön opettaminen sekaryhmissä vahvistaa ensisijaisesti käsityön kasvatuksellista merkitystä. Lisäksi oppilaiden käsityötaidon kehittymiseen liittyvä henkilökohtaisen tiedon ja taidon luova käyttäminen käsityötuotteiden suunnittelussa ja valmistamisessa sekä valintojen tekeminen näyttävät saavan tukea sekaryhmäopetuksesta. Warrington ja Younger (2003, ) eivät varauksetta voineet tutkimuksessaan puoltaa opetusta, jossa on sukupuolen mukaan jaetut ryhmät, vaikka oppilaiden oppimissaavutusten todettiinkin olevan parempia sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä. Kyl tämä yhteinen käsityö ni on lisännyt sitä motivaatiota ja nimenomaan se yhdessä tekeminen ja se on ja sit yleensä ku se on viel ku ne tulee meille periaattees niinku luokka kerrallaan aina ni se lisää myöskin semmost luokan ryhmäytymistä siinä, et ku siinä tehdään koko luokka. (Matti, ) Haastatteluissa todettiin myös, että sekaryhmissä opiskelevien oppilaiden valmistamissa käsityötuotteissa näkyy aiempaa useammin rohkeampi sekä muotokielen että värien käyttäminen. Tämä muutos yhdistettiin nimenomaan sellaisiin tilanteisiin, joissa tytöt teknisen työn tunneilla kyseenalaistivat esimerkiksi tarjolla olevien maalien värimäärän ja halusivat sekoittaa omaan työhönsä sopivan värisävyn. Usein tytöt halusivat myös muuttaa toteutettavan perustuotteen muotoa omien näkemystensä mukaisesti. Käsityön opetus sukupuolisen tasa-arvon toteuttajana Tutkimuksen informantit kokevat käsityön tekemisen itsessään merkityksellisemmäksi kuin sen saamat sosiokulttuuriset piirteet. Teknisen työn ja tekstiilityön rajat koetaan keinotekoiseksi, käsityön itsensä ulkopuolelta asetetuiksi. Toisaalta etenkin naispuoliset haastateltavat ovat kokeneet valintaansa kohdistuvaa asenteellisuutta (Kokko 2012, 27). Kun opiskelija valitsee omalle sukupuolelleen kulttuurisesti ei-ominaisen sisältöalueen, valintaan sisältyy osaltaan myös emansipatorista latausta. Epäilijöille on tarve näyttää. Oma rooli nähdään myös eräänlaisena muutosagenttina: oma näkemys käsityöstä koetaan rikkaammaksi ja kokonaisemmaksi kuin vanhakantainen sukupuolen mukaan segregoituva, ja omaa näkemystä halutaan viedä myös koulumaailmaan. Käsityön toisiaan tukevat ja ei-tukevat oppimiskokemukset Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että käsityön substanssialueiden eli teknisen työn ja tekstiilityön piirteisiin liittyy sekä yhtäläisyyksiä että 102
12 eroavaisuuksia. Monipuolisten oppisisältöjen taustalla olevat yhtenevät kasvatustavoitteet yhdistävät substanssialueiden laajoja tavoitteita. Oppisisältöjen monipuolisuus palvelee mahdollisimman laajojen käsityösisältöjen tuntemista, minkä katsotaan hyödyttävän käsityön oppimista ns. siirtovaikutuksen avulla. Vaikka substanssialueet eroavat toisistaan, niissä molemmissa pyritään samaan eli tuottamaan haluttu tulos. Mahdollisimman monipuolisen ja laajan käsityön sisältötarjonnan tulisi mahdollistaa oppilaan oman suuntautuneisuuden mukaisen painotuksen toteuttamisen (Seitamaa-Hakkarainen 2009). Tarjonnan tulisikin palvella ja hyödyttää oppilaan tulevaisuutta. Haastatteluista nousi esiin myös se, että käsityön substanssialueiden sisällöistä voidaan erottaa toisen substanssialueen opintoja tukevia tai ei-tukevia tekijöitä. Tukevia tekijöitä ovat substanssialueita yhdistävät piirteet, kuten taidon oppiminen ja avaruudellisen hahmottamisen kehittyminen tuotteiden mallintamisen kautta suunnitteluvaiheessa. Perusopetuksen käsitöiden arviointi kohdistuu myös samoihin tekijöihin molemmilla substanssialueilla. (Lepistö 2011.) Siirtovaikutuksen ajatellaan helpottavan ongelmanratkaisua uusilla sisältöalueilla, sillä ongelmat muistuttavat toisiaan ja skeema saattaa aktivoitua samantyyppisen tilanteen tullessa vastaan. Sisällöt, joita ei koeta toisen substanssialueen opintoja tukeviksi, liittyvät substanssialueiden materiaalisiin piirteisiin. Kovien materiaalien työstäminen vaatii erilaisia tuki- ja mittarakenteita konetyöstön takia. Tekstiilityössä purkaminen ja uudelleen tekeminen on usein luontevaa, kun taas teknisen työn monilla osa-alueilla se ei ole järkevää. Elektroniikkaa ei, sellaisena kuin sitä on haastateltaville opetettu, koeta käsityökaanoniin kuuluvaksi. Käytettävät materiaalit ovat erilaisia, ja teknologiasisältöjen koetaan heikentävän erityisesti kädentaitojen arvostusta. Perusopetuksessa käsityö etenee motoristen valmiuksien kehittyessä perustaitojen opettelusta oppilaan omaksi tuottamiseksi. Käsin tekemisen ylläpitämistä katsotaan tarvittavan myös vastapainoksi nykypäivän teknologioille. Sen koetaan kehittävän käden ja mielen yhteistyön lisäksi pitkäjännitteisyyttä ja tervettä itsekriittisyyttä. Käsityön substanssialueiden erilaisuus näkyy substanssialueiden sisällä esimerkiksi opetustilaan liittyvinä rajoituksina: tekstiilityön suurempi materiaalinen yhtenevyys helpottaa erilaisten tekniikoiden integroimista. Teknisissä töissä koneiden käytöstä johtuva suojainten tarve rajoittaa osaltaan myös sosiaalista kanssakäymistä työskentelyn aikana. Koneiden käyttö rajoittaa myös teknisten töiden harrastamisen mahdollisuutta kotona. Tekstiilityötä voi harrastaa helpommin kotona materiaalien ja työstömenetelmien luonteen vuoksi, kun taas kovien materiaalien työstäminen vaatii harrastustilalta ja -välineistöltä enemmän. 103
13 Käsityöopetuksen kasvatukselliset tavoitteet Monipuoliset sisällöt suuntaavat lähitavoitteisiin, kuten monipuolisten käsityötekniikoiden ja -materiaalien tuntemiseen, kuluttajataitoihin ja -tietoihin, käsityökulttuuriin jne. Taustalla häämöttävät etätavoitteet sisältävät yhteiskunnallisia tavoitteita, kuten sukupuolten tasa-arvo. Sisältöihin liittyvät kysymykset kytkeytyvät käsityön tekemisestä selviytymiseen ja oppilaiden työn suuntaamiseen. Ryhmän vaikutus liittyy kasvatustarkoitukseen, suuntaan, johon ohjataan. Etätavoitteita voisi siis pitää yhteiskunnallisina herätteinä, mutta kokonaistoiminnasta johtaen. (Ks. kuvio 1.) Etätavoitteet Lähitavoitteet MONIPUOLISET SISÄLLÖT HETEROGEENINEN RYHMÄ Kuvio 1. Monipuolisen käsityön kasvatukselliset tavoitteet Käsityön opetuksen lähitavoitteeksi voidaan asettaa käsityön monipuolisuuden toteutuminen. Monipuolinen kuva käsityöstä on saavutettavissa erilaisten käsityön tekniikoiden ja materiaalien välityksellä. Etätavoitteena tasa-arvoisempi ja vähemmän roolittunut yhteiskunta edellyttää kriittistä suhtautumista käsityön opetuksen nykyiseen toteuttamiseen (myös Kokko 2011, 2012). Eri kulttuurien käsityöperinteisiin tutustuminen kasvattaa osaltaan kulttuurien ymmärtämiseen. Oman käsityökulttuurin tunteminen on myös luonteva osa oman kansallisen identiteetin tunnistamista ja ymmärtämistä. Perinteisesti, sukupuolen mukaan järjestetty koulukäsityö ei kuitenkaan saisi ohjata käsityön kasvatuksellisia tavoitteita muuttuvassa maailmassa. Käsityön merkitys muodos- 104
14 tuu myös kulttuuristen vaikuttimien kautta: perheen ja lähiyhteisön käsityöhön liittyvien arvojen koettiin vaikuttavan siihen, miten käsityöhön oppiaineena suhtaudutaan ja asennoidutaan. Tämä heijastuu osaltaan myös käsityön substanssialueiden arvostukseen. Kiinnostus käsitöihin nousee kuitenkin viime kädessä oppijasta itsestään. Perheen ja lähiyhteisön vaikutus käsitöihin koetaan ohjaavaksi. (Ks. Kokko 2009, 2011, 2012; Murtomaa & Ryynänen 2012.) Käytännön tasolla tutkimukseen osallistuneet käsityön aineenopettajaopiskelijat ehdottavat, että substanssialueiden yhteistyön taustalla voisi perusopetuksessa olla yhteinen vuosisuunnitelma. Opettajien yhteistyö mahdollistaisi tavoitteiden asettamisen molempia substanssialueita sisältäviksi kokonaisuuksiksi. Käsityön opetuksen tulevaisuuden ajatellaan rakentuvan yhteistyölle. Yhteiset tavoitteet ja tiiviimpi yhteistyö opetettavien kokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa rakentaisi pohjan yhtenäisemmälle käsityöoppiaineelle. Molempien substanssialueiden opinnot tukevat tavoitetta: ymmärrys oppiaineen potentiaalista kasvaa, kun sisältöjä tuntee aidan molemmilta puolilta. Laajempi näkemys koko käsityöstä nähdäänkin yhteistyötä edistävänä asiana. Sisällöt tulisi kuitenkin edelleen pitää erillään, mutta esimerkiksi toimivilla tilaratkaisuilla voitaisiin edistää substanssialueiden välistä liikkuvuutta. Tuntimäärät rajoittavat monipuolista sisältötarjontaa. Se on tasapainottelua laajan mutta pintapuolisen ja toisaalta kapeamman mutta syväsuuntautuneemman sisältötarjonnan välillä. Tavoitteeksi voidaan asettaa myös substanssialueiden yhdisteleminen ympäröivän maailman mukaisesti: tuotettavat artefaktit voivat sisältää useita eri käsityön sisältöalueiden materiaaleja ja tekniikoita. Tämä on mahdollista, jos kaikille oppilaille opetettavat perusteet ovat mahdollisimman monipuolisia. Pohdinta Käsityön aineenopettajaopiskelijat pelkäävät monipuolisen käsityön kaventuvan, mikäli substanssialueet yhdistettäisiin yhdeksi yhden opettajan kokonaisuudeksi. Toisen substanssialueen opinnot eivät automaattisesti tarkoita, että oma taitotaso koetaan riittäväksi perusopetuksen tarpeisiin, joskin sivuaineopintojen koetaan antavan valmiuksia paremmalle käsityönopettajien yhteistyölle. Tulevaisuuden visioissa käsityön opettajat pystyisivät suunnittelemaan yhteisiä projekteja paremmin, kun molemmilla olisi myös toisen substanssialueen tietämystä. Käsityön substanssialueiden sisältöjä pidetään hyvin laajoina, ja yhdenkin substanssialueen sisällöissä on paljon opiskeltavaa. Sisältötietojen ja -taitojen lisäksi tulee osata myös substanssialueelle ominaiset pedagogiset ja didaktiset piirteet. Kahden eri sisältöalueen käsityönäkemysten opiskelua 105
15 pidetään rikastuttavana, ja se laajentaa kuvaa käsityöstä opetettavana aineena. Tämän katsotaan myös laajentavan käsityön opettamisnäkökulmaa. Laajan ja monipuolisen käsityön opettaminen edellyttää laajoja ja monipuolisia käsityön opintoja. Monipuolisuuden ajatellaan kaventuvan, mikäli käsityön sisällöt sulautettaisiin yhdeksi opetettavaksi kokonaisuudeksi kahden yhteisin tavoittein etenevän substanssialueen sijaan. Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä käsityö nähdään laaja-alaisena, ja siten tuleville käsityön aineenopettajille on pyritty antamaan valmiudet opettaa käsityöoppiainetta monipuolisesti. Tekstiilimateriaalien ja teknisten materiaalien koulutusosiot pidetään opetuksessa osittain erillään, mutta tavoitteena on, että ne opintojen edetessä integroituvat opiskelijan mielessä yhdeksi kokonaisuudeksi. Uusi käsityön aineenopettajakoulutus antaa opiskelijalle mahdollisuuden valita, haluaako hän suorittaa perusopintojen jälkeiset aineopinnot painotetusti teknisen työn vai tekstiilityön sisältöjä seuraten. Tulevaisuuden käsityön aineenopettajat ovat edelleen myös oman sisältöalueensa ammattilaisia, mutta ymmärrys käsityöstä on laaja-alaisempi kuin vain yhden sisältöalueen opiskelleella. (Lepistö 2010, 71 72; Peltonen 2007, 30, ) Sekaryhmässä toimiminen tekee oppimistilanteesta luonnollisemman, kun asenteelliset sukupuoliroolit eivät ylikorostu ryhmän vaikutuksesta. Monipuolisen käsityön myötä kasvattaminen ulottuu kulttuuristen sukupuoliroolitusten tarkastelusta tavoitteeseen ymmärtää muitakin näkökulmia kuin oma, kulttuurisesti opittu. Toiminnallinen oppiaine ja luonnollinen, molempia sukupuolia sisältävä oppilasryhmä valmentaa tulevaan elämään. Sukupuolen mukaan jakautuva oppiaine koetaan keinotekoiseksi, ja samalla se pitää yllä feminiinistä ja maskuliinista käsityönjakoa. Tyttöjen ja poikien sosioemotionaalinen käyttäytyminen on erilaista. Esimerkiksi on todettu, että vastasyntyneet tytöt olisivat herkempiä reagoimaan auditiivisiin ja sosiaalisiin ärsykkeisiin kuin pojat. (Keskinen 2001, 195.) Käsityön opetuksessa käytetään usein luonnoksia ja erilaisia visuaalisia esitysmuotoja, jotka toimivat suunnittelun ja käsityöilmaisun ulkoisina edustusmuotoina: suunnittelun tukena sekä keskustelun ja reflektion välineenä. Keskustelut, vertauskuvat, analogiat, mallit ja yhteiset pohdinnat auttavat hiljaisen tiedon ulkoistamisessa ja tiedon muuttamisessa artikuloitavaan muotoon (Syrjäläinen 2006). Voidaankin pohtia, kehitetäänkö sukupuolen mukaan jaetuissa opetusryhmissä tyttöjen verbaalista ja sosiaalista osaamista selkeästi enemmän, kun keskustelu ja reflektio ovat yleisempiä tekstiilityön sisältöjen kuin teknisen työn sisältöjen opetuksessa (Ks. Kokko 2006, 2009, 2012; Lepistö 2011). 106
16 Kaikille samansisältöinen pakollisen käsityön osuus asettaa oppilaat tasaarvoiseen asemaan, kun tarkastellaan valinnaisuutta. Monipuolisen käsityön mahdollisuus edustaa siis myös koulutuksellista tasa-arvoa. Yksilönvapaus ei saisi toteutua oppivelvollisuuden kustannuksella. Monipuolisen käsityön opettamisen katsotaan vaativan avointa mieltä. Opettajalta sukupuolisensitiivinen työote edellyttää omien työtapojen sekä niiden taustalla olevien arvojen, asenteiden ja normien reflektointia on opittava ymmärtämään, miten oma sukupuoli-identiteetti on rakentunut (Yhteiseen ymmärrykseen tasa-arvosta. Opas oppilaitoksen tasa-arvosuunnitelman laadintaan 2008). On todennäköistä, että opettaja, joka ei edusta perinteisen sukupuolisopimuksen mukaista käsityönopettajaa, innostaa ja motivoi opetuksessaan oppilaita osallistumaan käsityön perinteisen sukupuolisopimuksen rikkomiseen. Monipuolisen käsityön opetuksen toteuttaminen ja sitä kautta mahdollistuvan sukupuolittuneisuuden vähentyminen edellyttävät, että käsityönopettajien koulutukseen sisällytetään vahvemmin myös kriittisen pedagogiikan elementtejä. Lähteet Adamson, G Thinking through Craft. Oxford: Berg. Keskinen, S Tytöksi ja pojaksi oppiminen. Teoksessa M. Anttila, T. Laes & J. Suomala (toim.) Opettaja oppimassa. Tutkimustietoa opettajuudesta, oppimisesta ja opetuksesta. Turun yliopiston kasvatustieteiden julkaisuja B, osa 69, Kojonkoski-Rännäli, S Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, osa 109. Kokko, S Käsityöt tyttöjen kasvatuksessa naisiksi. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellisiä julkaisuja n:o 118. Kokko, S Learning practices of femininity through gendered craft education in Finland. Gender and Education 21 (6), Kokko, S Learning crafts as practices of masculinity. Finnish male trainee teachers reflections and experiences. Gender and Education 24 (2), Kokko, S Käsin tehty sukupuoli. Käsitöiden feminiinisten ja maskuliinisten käytäntöjen oppiminen luokanopettajaksi opiskelevien naisten ja miesten muistoissa. Naistutkimus Kvinnoforskning 1/2012, Leinonen, E Opetuksen ja ohjauksen tasa-arvoiset käytännöt sukupuolen huomioiva opas kasvatuksen arkeen. Oulun yliopisto. Kajaanin yliopistokeskus. Lepistö, J Käsityö kasvatuksen välineenä. Seurantatutkimus opiskelijoiden käsityötä koskevien käsitysten jäsentyneisyydestä ennen luokanopettajakoulutuksen käsityön peruskurssin opintoja ja niiden jälkeen. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C Lepistö, J Käsitöiden tekeminen ei vaadi tiettyä sukupuolta. Teoksessa M. Suortamo, L. Tainio, E. Ikävalko, T. Palmu & S. Tani (toim.) Sukupuoli ja tasa-arvo koulussa. Jyväskylä: PS-kustannus,
17 Lepistö, J., Tervaselkä-Jalonen, M. & Haapalahti, R Aktiivista yritteliäisyyttä käsityön opiskelussa. Teoksessa H. Juuso, M. Kielinen, L. Kuure & A. Lindh. Koulun kehittämisen haaste. Näkökulmia harjoittelukouluissa tapahtuvaan tutkimukseen. Oulun yliopiston opetuksen kehittämisyksikön julkaisuja. Dialogeja 13, Lepistö, J Tyttöjen ja poikien käsityötaito totta vai tarua? Teoksessa S. Laitinen & A. Hilmola (toim.) Taito- ja taideaineiden oppimistulokset asiantuntijoiden arviointia. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2011:11, Marjanen, P Koulukäsityö vuosina Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, osa 344. Murtomaa, T. & Ryynänen, J Tekninen vai tekstiili? Käsityön sisällön valintojen taustat. Tutkimus käsityön sisällön valintojen taustoista satakuntalaisissa alakouluissa. Turun yliopisto. Käsityökasvatuksen pro gradu -tutkielma. Paechter, C Masculine feminities/feminine masculinities: Power, identities and gender. Gender and Education 18 (3), Paechter, C Masculine feminities/feminine masculinities: Power, identities and gender. Women s Studies International Forum, 26 (1), Peltonen, J Katosiko tekninen työ Turun yliopistosta? Teoksessa M. Metsärinne & J. Peltonen (toim.) Katosiko tekninen työ Turun yliopistosta? & Käsityön oppimisen innovointi. Has the technical work disappeared from University of Turku? & Sloyd learning innovation. Techne Series. Research in Sloyd Education and Craft Science A: 11/2007, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Helsinki: Opetushallitus. Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö II, 1970: A 5. Opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. Pöllänen, S Yhteinen käsityö sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta tarkasteltuna. Teoksessa P. Nuutinen & E. Savolainen (toim.) 50 vuotta opettajankoulutusta Savonlinnassa. Joensuun yliopisto, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Risatti, H The Theory of Craft. Function and aesthetic expression. The University of North Carolina. Rönkkö, M-L., Käsityön monet merkitykset. Opettajankoulutuksen opiskelijoiden käsityölle antamat merkitykset ja niiden huomioon ottaminen käsityön opetuksessa. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, osa 317. Segregaation lieventämistyöryhmän loppuraportti Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:18. Seitamaa-Hakkarainen, P Pohdintoja käsityön kuvasta. Teoksessa Taide ja taito kiinni elämässä! Opetushallitus. Moniste 2/2009, Sennett, R The Craftsman. New Haven: Yale University Press. Svaleryd, K Genuspedagogik. Stockholm: Liber. Syrjäläinen, E Taidon opettamisen ihanuus ja kurjuus. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.) Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Artefakta 17. Hamina: Akatiimi, Tuokko, S Käsityön sukupuolirajat ja rajojen rikkojat. Helsingin yliopiston kotitalous- ja käsityötieteiden laitos. Käsityötieteen pro gradu tutkielma. Venkula, J Tekemisen taito. Jyväskylä: Minerva. 108
18 Warrington, M. & Younger, M 'We decided to give it a twirl': Single-sex teaching in English comprehensive schools. Gender and education 15 (4), Yhteiseen ymmärrykseen tasa-arvosta. Opas oppilaitoksen tasa-arvosuunnitelman laadintaan Helsinki: Opetushallitus. 109
PERUSOPETUKSEN YLEISTEN TAVOITTEIDEN JA TUNTIJAON UUDISTAMINEN; KÄSITYÖ
PERUSOPETUKSEN YLEISTEN TAVOITTEIDEN JA TUNTIJAON UUDISTAMINEN; KÄSITYÖ 18.11.2009 Opetushallitus Käsityökasvatuksen erikoistutkija KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, RAUMAN OPETTAJANKOULUTUSLAITOS KÄSITYÖN
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Luku 6 Oppimisen arviointi
Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää
1. Oppimisen arviointi
1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana
Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana 22.11.2007/Kasvatustieteen päivät, Vaasa Marja Leena Rönkkö KL, käsityötieteen lehtori marja leena.ronkko@utu.fi
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen
Yleisten osien valmistelu
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa
Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri
Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.
INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu
INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa
Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely
KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
Pienkoulu Osaava Taina Peltonen, sj., KT, & Lauri Wilen, tutkija, Phil. lis. Varkaus 2017
Pienkoulu Osaava Taina Peltonen, sj., KT, & Lauri Wilen, tutkija, Phil. lis. Varkaus 2017 5.4 Opetuksen järjestämistapoja - OPS2016 -vuosiluokkiin sitomaton opiskelu - Oppilaan opinnoissa yksilöllisen
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille
Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen
POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä
POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa
Taiteen paikka. koulusta ulos vai sisään
Taiteen paikka koulusta ulos vai sisään Seminaarin tietoisku 19.5.2005 Leena Hyvönen Kirsti Hämäläinen Sirkka Laitinen Kuinka musiikin ja kuvataiteen tuntimäärät ovat muuttuneet peruskoulussa? Sirkka Laitinen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen
Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet
KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä
1 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan, johon kuuluu tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus
TYTTÖJEN JA POIKIEN KÄSITYÖTAITO - TOTTA VAI TARUA?
Jaana Lepistö TYTTÖJEN JA POIKIEN KÄSITYÖTAITO - TOTTA VAI TARUA? Peruskoulun käsityön opetuksen tavoitteena on kehittää monipuolisesti oppilaan käsityötaitoa. Käytännössä kaikki oppilaat opiskelevat käsityötä
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,
Unesco-koulujen seminaari
Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?
Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista
Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä
KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet
KÄSITYÖ VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan työskentelyään sekä ideoimaan, tutkimaan ja kokeilemaan yritteliäästi T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen
Lausuntoja tuntijaosta
Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen
A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo
A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun
OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat
A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo
A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
Käsityön opetusjärjestelyistä
Käsityön opetusjärjestelyistä Ilkka Kokkonen, Tiia Hintsa 24.3.2017 Toteutus Seitsemännellä Opetusaika luokalla opiskelu sekaryhmissä puoliksi käsityön opettajien kesken 2 vvt Opetustunnit Ryhmäkoko vähentyneet
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH
Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
Uuden opetussuunnitelman idea käsityössä
Uuden opetussuunnitelman idea käsityössä ROVANIEMI 14.9.2017 KT, YLIOPISTOLEHTORI (KÄSITYÖTIEDE) MARJA-LEENA RÖNKKÖ 6.10.2017 Marja-Leena Rönkkö KT (2011), KL (2004), KM (1996), Artesaani - ompelija (1990)
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Munkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi
Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista
12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013
TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI Kevät 2013 Perusopetuksen päättövaihe Arviointiin osallistui 3 652 oppilasta, joista 1. tyttöjä 1 754 (48,0 %)
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014
Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%
Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen
Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.
A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016
Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:
Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa
Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,
KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä
KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa
Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki
Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?
VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:
Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen
Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen
Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa
Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava
KÄSITYÖ ON VÄLINE OPPIA JOTAIN AIVAN MUUTA
Riitta Huovila ja Riitta Rautio KÄSITYÖ ON VÄLINE OPPIA JOTAIN AIVAN MUUTA Työssämme käsityönopettajina ja opettajankouluttajina olemme halunneet etsiä vastausta opetussuunnitelman edellyttämään yhteisen
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514
Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto
Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
: Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen ja sukupuolten tasa-arvo
Sukupuoli päiväkotien ja koulujen arjessa -seminaari : Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen ja sukupuolten tasa-arvo Liisa Jääskeläinen 16.5.2013 Opetussuunnitelmat uudistuvat 2012-2016