Päätökseen vaikuttavia tekijöitä urheiluseuran toiminnassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätökseen vaikuttavia tekijöitä urheiluseuran toiminnassa"

Transkriptio

1 Päätökseen vaikuttavia tekijöitä urheiluseuran toiminnassa Oikeudelliset viitekehykset Oy Ry Osakkeen omistajat ja jäsenet

2 Mitä oikeudelliset viitekehitykset ovat ja miksi ne ovat tärkeitä Päätökset voidaan tehdä vain lain ja seuran sääntöjen mukaisesti Osakeyhtiötä säätelevät lait ja asetukset, tärkein osakeyhtiölaki Yhdistystä säätelevät lait ja asetukset, tärkein yhdistyslaki Kirjanpitolaki ja asetus koskevat molempia

3 Kuka ja ketkä ovat päätöksistä vastuussa Oy:ssä ja Ry:ssä hallitukset Hallituksien lisäksi toimitusjohtaja ja osiltaan toiminnanjohtaja Ei henkilökohtaista vastuuta ellei toimi tahallisesti vastoin lakia ja asetuksia Oy vastaa osakkeen omistajille Ry vastaa jäsenille. Jäsenet päättävät kokouksissa, joten niihin kannattaa tulla

4 Rahan ja taloudellisen aseman merkitys urheiluseuran toiminnassa Suomi on täynnä konkurssikypsiä urheiluseuroja, koska Päätöksiä tehdään ilman taloudellista ajattelua Päätöksiä tekee ihmiset, jotka eivät ota vastuuta vapaaehtoisesta harrastustoiminnasta ja harrastellaan, koska on mukavaa olla päättäjä Valvonta pettää, kotkalainen urheiluseura Toimitaan pelkästään urheilun ehdoilla Luvataan sitä sun tätä sinne ja tänne ilman taloudellista perustaa

5 Mitä hallitukset ja toimikunnat miettivät talvikaudella Kentän kuntoa Kilpailujen määrä Jäsenten viihtyvyyttä Seuran kuvaa ulospäin Markkinointia Jäsentapahtumia Uudistumista, raikkautta, avoimuutta, lajin imagoa, yhteisöllisyyttä Harrastuksen hintaa ja sen suhdetta muihin lajeihin Junioritoimintaa ja siihen vetäjiä Kilpapelaajien kasvattamista Seuratoimitsijoiden määrää, koska ilman heitä toiminta on kalliimpaa PTS 2020 Onko seura harraste vai kilpaseura RAHAN RIITTÄVYYTTÄ NYT JA TULEVAISUUDESSA, Kotkan talousalue on kurimuksen keskellä

6 Ennen päätöksentekoa huomioitava taloudelliset tosiseikat Maksuvalmius eli likviditeetti tarkoittaa Kykyä selviytyä juoksevista maksuvelvoitteista Rahojen joka hetkinen riittävyys Kassavarat Helposti rahaksi muutettava varallisuus, välittömästi nostettavat pankkitalletukset, saamiset, vaihtoomaisuus ja pörssinoteeratut arvopaperit

7 Taloudelliset tosiseikat jatkuu Maksukyvyttömyys= Muutoin kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkoja niiden erääntyessä. Tässä vaiheessa toiminta on jo kriisitilassa kuten monissa urheiluseuroissa on tapana olla Maksukyvyttömyys tila estää tehokkaan toiminnan, koska vain velkojat pitää tyydyttää Toimintaa ei tosiasiallisesti pystytä harjoittamaan Maksukyvyttömyys on maksukyvyn vastakohta

8 Taloudelliset tosiseikat ja jatkuvuuden takeet Kannattavuus, jonka absoluuttinen mittari on yrityksen tulos voitto tai tappio Kannattavuutta tarkastellaan useimpina perättäisinä tilikausina Mikäli toiminta ei ole kannattavaa, niin se tyrehtyy aikanaan

9 Taloudelliset tosiseikat jatkuvuuden takeet Vakavaraisuus = pitkän aikavälin kyky suoriutua velvoitteista Keskeinen kysymys on kyky saada uutta velkaa tarvittaessa esim. kentän ja rakennuksien kunnostukseen Vakavaraisuuden ollessa kunnossa rahoittaja katsoo luoton annossa olevan pienen riskin, joten luottoa on helpompi saada

10 Taloudelliset tosiseikat ja sisään tuleva raha Tulorahoitus = on konkreettista rahaa, jolla voidaan esim. maksaa palkkoja, investointeja ja lainan lyhennyksiä Urheiluseuroissa jäsenmaksut, kausipelimaksut, kilpailumaksut ja muut vastaavat tulorahoituksen lähteet

11 Miksi puheenjohtaja puhuu tällaisia seuran kausi-infossa Jotta ymmärrätte päätöksen teon eri asteet Jotta mahdollisimman moni teistä osallistuisi seuran toimintaan = hinnat pysyy kohtuudessa Jotta tietäisitte, että toimikunnat ja hallitukset miettivät vain teidän parasta Jotta tietäisitte, että ilman teitä ei ole toimintaa. Jotta tietäisitte, että seuran päätöksenteossa katsotaan pitkälti tulevaisuuteen ja kannattavaan toimintaan Jotta tietäisitte, että seuran päättäjät haluavat uudistumista talouden ehdoilla Jotta Teillä kaikilla olisi iloa harrastaa pelaamista ja myös kilpailla voitto mielessä Jotta jäsenmäärää saataisiin kasvatettua

12 Toisia kannustaen hyvää tulee Kysymys on vain vapaa-ajasta ja siitä miten kukin sen käyttää. Joten mukavia pelihetkiä Teille kaikille. Golfataan ja nautitaan kesäisistä hetkistä. SANA ON VAPAA

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua.

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua. Tunnuslukuopas TM Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua www.mediatili.com Kannattavuus Kannattavuus on eräs yritystoiminnan tärkeimpiä mittareita. Mikäli kannattavuus on heikko, joudutaan

Lisätiedot

Harrastus vai bisnes?

Harrastus vai bisnes? Harrastus vai bisnes? Riippakoivuntie 4 A 3, 62100 Lapua autiomat@japo.fi +358 400 796 998 Harrastus vai bisnes? HARRASTAMINEN MAKSAA Saa harrastaa, jos perstasku sen kestää Ja takamettiä riittää tai Vaimo

Lisätiedot

Yrityksen maksukyky ja kasvun strategia

Yrityksen maksukyky ja kasvun strategia Yrityksen maksukyky ja kasvun strategia Helsinki 16.9.2010 Tapio Laakso Tapio.laakso@saneeraaja.net 045-1133170 Liito-ohjelman projekti: Yrityksen maksukyky ja strateginen johtaminen (www.maksukyky.fi)

Lisätiedot

Talouden tunnusluvut tutuksi. Opas lukujen tulkintaan

Talouden tunnusluvut tutuksi. Opas lukujen tulkintaan Talouden tunnusluvut tutuksi Opas lukujen tulkintaan Yrityksen taloutta kuvataan useiden eri tunnuslukujen avulla. Lyhenteet ja termit vaativat tulkitsijaltaan paneutumista ennen kuin ne avautuvat. Vaivannäkö

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

Maatilan rahoituksen suunnittelu

Maatilan rahoituksen suunnittelu Maatilan rahoituksen suunnittelu Investoijalle 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Aloita suunnittelu ajoissa Laita laskelmien pohjaksi realistiset pohjatiedot Toimita verotiedot rahoittajalle analysoitavaksi Mieti

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 2 23 3 2 257 7 2 449 4 2 4 3 2 284 5 Myyntikate 1 111 4 1 179 7 1 242 3 1 224 9 1 194 5 Käyttökate 15 4 42

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 451 6 576 4 544 8 51 5 495 2 Myyntikate 253 3 299 2 279 281 4 275 3 Käyttökate 29 5 42 7 21 9 33 3 25 1 Liikevoitto

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 484 796 672 165 641 558 679 396 684 42 Myyntikate 79 961 88 519 89 397 15 399 12 66 Käyttökate 16 543 17

Lisätiedot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 6 777 8 43 8 23 8 25 8 11 Myyntikate 3 89 4 262 4 256 4 51 4 262 Käyttökate 1 69 1 95 1 71 1 293 742 Liikevoitto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2013 2015 1. Yleistä Ylioppilaskunnan hallitus on valmistellut keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS). KTS:n

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

Avainluvut-malli ja taloudellinen analysointi

Avainluvut-malli ja taloudellinen analysointi Avainluvut-malli ja taloudellinen analysointi 2012 Leena Kinanen Vaadi Palvelua Anna palautetta Tuloksiin tilinpidolla Malliyritys Oy 1000 Tilikausi 2009 2010 10/2011 Maksuvalmius 2009 2010 10/2011 Toiminnan

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 4 986 6 5 225 2 6 276 8 6 932 6 7 334 5 Myyntikate 3 237 6 3 344 9 3 835 9 4 178 1 4 396 8 Käyttökate 761

Lisätiedot

Peuramaa Golf Hjortlandet ry

Peuramaa Golf Hjortlandet ry Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pk-yrityksen talouden johtaminen ja seuranta Tilinpäätösanalyysi

Pk-yrityksen talouden johtaminen ja seuranta Tilinpäätösanalyysi Pk-yrityksen talouden johtaminen ja seuranta Tilinpäätösanalyysi Juha Kivirinta Fixcon Mastotie 20 90560 OULU, FINLAND Tel: +358 (0)400 963 960 Tilinpäätösanalyysin tarkoitus - Avustaa päätöksentekotilanteessa:

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot

Harjoitust. Harjoitusten sisältö

Harjoitust. Harjoitusten sisältö Harjoitust yö Harjoitusten sisältö Investoinnin kannattavuus Vapaat rahavirrat ja tuottovaade Tilinpäätösanalyysi SWOT-analyysi Yrityksen tulevaisuus Investoinnin kannattavuus Tilinpäätösanalyysi

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Laskentatoimi. Kirjanpito = ulkoinen laskentatoimi Kustannuslaskenta = sisäinen laskentatoimi

Laskentatoimi. Kirjanpito = ulkoinen laskentatoimi Kustannuslaskenta = sisäinen laskentatoimi Laskentatoimi Kirjanpito = ulkoinen laskentatoimi Kustannuslaskenta = sisäinen laskentatoimi Kannattavuus, maksuvalmius, vakavaraisuus Yrityksen on huolehdittava: -kannattavuudesta -maksuvalmiudesta -vakavaraisuudesta

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Siemenviljelijöiden talousvalmennus

Siemenviljelijöiden talousvalmennus Siemenviljelijöiden talousvalmennus Tuloslaskelma ja tase ABC-koulutus Maatilan yhtiöittäminen Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 14.11.2014 Yrityksen reaali- ja rahaprosessi TULOSLASKELMA TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 5 435 6 296 6 161 6 159 6 56 Myyntikate 3 442 3 558 4 314 3 842 3 722 Käyttökate 2 292 2 271 3 8 2 525 2

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Tilinpäätöksen tulkinnasta

Tilinpäätöksen tulkinnasta Tilinpäätöksen tulkinnasta * Tilinpäätöstietojen rooli * Vinkkejä tilinpäätöksen lukemiseen * Tunnusluvut Tilinpäätöstietojen rooli Taloudellisen tiedon hyödyntäminen yritystutkimuksessa ja luottoluokittamisessa

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1 Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila E Laitila 1 YRITYSTOIMINNAN TAVOITTEENA ON TAVALLISESTI VOITON MAKSIMOINTI TULOT MENOT = MAHDOLLISIMMAN SUURI LUKU VOITTOA VOIDAAN MAKSIMOIDA JOKO LYHYELLÄ

Lisätiedot

AS Ehitusfirma Rand ja Tuulberg

AS Ehitusfirma Rand ja Tuulberg AS Ehitusfirma Rand ja Tuulberg TASE Vastaavaa (varat) EEK EEK EUR EUR Vaihtuvat vastaavat Rahat ja pankkisaamiset 64572455 85528124 4126932 5466243 Lyhytaikaiset rahoitusinvestoinnit Saamiset ja ennakkomaksut

Lisätiedot

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS ARVONMÄÄRITYSTILANTEITA 1. Luovutushinnan määrittäminen kauppa ulkopuolisen kanssa kauppa läheisten kanssa lahjan luonteiset kaupan lahjoitukset omien osakkeiden lunastus avioero-ositukset

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012

Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012 Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lisäselvitykset Lapin ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen - lisäselvitykset Tämä lisäselvitys perustuu 29.6.2012 päivättyyn yhtiöittämisselvitys raporttiin. Omistajavalmisteluryhmä

Lisätiedot

Talouden pyhä kolmio Pidä Matti pois kukkarosta. Ari Lahdenkauppi, Taloushallintoliitto

Talouden pyhä kolmio Pidä Matti pois kukkarosta. Ari Lahdenkauppi, Taloushallintoliitto Talouden pyhä kolmio Pidä Matti pois kukkarosta Ari Lahdenkauppi, Taloushallintoliitto Maksuvalmius Kanna$avuus Vakavaraisuus Maksuvalmiuden ABC Tämä kaikki vaikuttaa kassaan Kuinka nopeasti laskutetaan

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09 1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe... 11. Mistä on kysymys... 15. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältö... 38

Sisällys. Esipuhe... 11. Mistä on kysymys... 15. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältö... 38 Sisällys 1 2 Esipuhe.................................... 11 Mistä on kysymys............................ 15 1.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus mistä ne kertovat.. 15 1.2 Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen

Lisätiedot

Rautalankaa rahasta ja kannattavuudesta Miten parannan yritykseni tulosta tilinpäätöstä lukemalla. Pankinjohtaja Joni Rintamaa

Rautalankaa rahasta ja kannattavuudesta Miten parannan yritykseni tulosta tilinpäätöstä lukemalla. Pankinjohtaja Joni Rintamaa Rautalankaa rahasta ja kannattavuudesta Miten parannan yritykseni tulosta tilinpäätöstä lukemalla Pankinjohtaja Joni Rintamaa Joni Rintamaa -Säästöpankissa vuodesta 2008 -Liiketoiminnasta vastaava pankinjohtaja

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Yritys 1 Oy FI00000001 2013-08-19

Yritys 1 Oy FI00000001 2013-08-19 Yritys 1 Oy FI1 213-8-19 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Johdanto...4 Yritysvertailun yhteenveto... 5 Toiminnan laajuus...6 Markkinaosuus...7 Liikevaihto... 8 Jalostusarvo... 9 Liikevoitto... 1 Oma

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena

Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena ProAgria MaitoValmennus 7.9.2016 Anu Rossi, Eveliina Turpeinen ja Joakim Pitkälä ProAgria Pohjois-Savo Take home - message Kannattava liiketoiminta

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen

Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen Mari Hakkarainen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Laskelmapohjat: Timo Värre, JAMK Esimerkki hyvästä tuotteistamisesta Menestyvän yrityksen talous Kasvu - Onko

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Johtokuntakoulutus 20.2.2013 Tampere talo 1 Talous ja liiketoimintaryhmä Sisältö Talouden ohjauksen elementit Talouden toiminnot ja toimijat Tampereen kaupungissa

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

2.3 Tilinpäätöksen rakenne

2.3 Tilinpäätöksen rakenne 2.3 Tilinpäätöksen rakenne Tilinpäätös Tase Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Liitetiedot Tilinpäätökseen tulee liittää toimintakertomus, mikäli julkinen osakeyhtiö tai sekä muu kuin pien- ja mikroyritys

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Rahoituksen näkökulmaa

Rahoituksen näkökulmaa Rahoituksen näkökulmaa Sukupolvenvaihdos investointi tulevaisuuteen Kuopio, Puijon Maja Arto Piipponen, 13.10.2016 Mihin pankki kiinnittää huomiota investointeja rahoitettaessa? Kannattavuus Vakavaraisuus

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Yrityskaupan rahoitus Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Rahoituksen lähtökohdat Yrityksen rahoitusmuodot ovat oma pääoma, vieras pääoma ja tulorahoitus. Aloittavalla yrittäjällä on pääasiassa

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 2 Tarkoitus ja sen toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan golfurheilun harrastus-

Lisätiedot

KONE Oyj (Konserni) Kassakriisin tunnistaminen

KONE Oyj (Konserni) Kassakriisin tunnistaminen pana KONE Oyj (Konserni) 1.3.213 P - Analyzer Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 Kassakriisin tunnistaminen 51151 1 2 3 4 5 Kumulatiivinen käyttökate 623 2 1 254 1 2

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot