Kuntapäättäjät ja media 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntapäättäjät ja media 2016"

Transkriptio

1 Kuntapäättäjät ja media 0 laiset kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita maakunnalliseen mediaan. Kaksi kolmesta päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytymättömämpiä maakunnallisen median kuntaasioiden käsittelyyn kuin Suomessa yleisesti. Tämä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Tyytymättömyys sekä paikalliseen että maakunnalliseen mediaan on kasvanut hieman vuodesta 0, jolloin päättäjiltä kysyttiin aiheesta viimeksi. Kuntapäättäjien suhtautuminen paikalliseen mediaan on suopeampaa kuin maakunnalliseen mediaan. Ymmärrettävä selitys on paikallisen median läheisyys. Paikallisen median paras piirre: ei vaieta ja käsitellään asioita asiantuntevasti Valtaosa, kahdeksan kymmenestä pirkanmaalaisesta kuntapäättäjästä ( %) tyrmää väitteen, että paikallismedia pyrkisi vaikenemaan kuntaa koskevista asioista. Myös yli puolet ( %) päättäjistä näkee, että paikalliset tiedotusvälineet käsittelevät kunnan asioita asiantuntevasti. Lähes puolet ( %) on sitä mieltä, että tiedostusvälineet kertovat totuudenmukaisesti sekä myönteisistä että kielteisistä asioista. Kielteistä kehitystä on tapahtunut päättäjien näkemyksissä siitä, kertovatko tiedostusvälineet totuudenmukaisesti sekä myönteisistä ja kohtelevatko ne kunnallisia päätöksentekijöitä. Molempien väittämien kannatus on laskenut alle puoleen ( % ja %) vuodesta 0. Kokonaisuutena pirkanmaalaiset päättäjät ovat yhtä tyytyväisiä paikalliseen mediaan kuin keskimäärin. Maakunnallisissa tiedotusvälineissä liian vähän kuntaa koskevia asioita Kuusi kymmenestä (0 %) pirkanmaalaisesta kuntapäättäjästä näkee, että maakunnallisissa tiedostusvälineet kertovat liian vähän kuntaa koskevista asioista. Yli puolet ( %) kuntapäättäjistä arvioi lisäksi, että maakunnalliset mediat pyrkivät vaikenemaan kuntaa koskevissa. Lähes puolet ( %) näkee, että tiedotusvälineet hakevat lähinnä epäkohtia hallinnosta. Somettavien pirkanmaalaisten kuntapäättäjien määrä on lisääntynyt Kaksi kolmesta ( %) pirkanmaalaisten kuntapäättäjistä käyttää jotakin sosiaalista mediaa (some) tehtäviensä hoitamiseen. Päättäjien somettaminen on lisääntynyt merkittävästi vuodesta 0, jolloin asiaa viimeksi kysyttiin. Tuolloin päättäjistä alle puolet ( %) käytti luottamustehtävän hoitamiseen sosiaalista mediaa. Koko maassa somettajia kuntapäättäjistä on reilu puolet ( %). Ylivertaisesti suosituin päättäjien some-väline on Facebook, jota käyttää puolet ( %) n kuntapäättäjistä. Tutkimus tehtiin marras-joulukuussa 0 kaikille valtuutetuille ja kuntajohtajille sähköpostitse osoitetulla Surveypal-kyselynä. lla kuntapäättäjää (valtuutetut, kunnan valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat ja kuntajohtajat) vastasi kyselyyn ja koko valtakunnassa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen,

2 NÄKEMYKSET PAIKALLISISTA JA MAAKUNNALLISISTA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ 0 (%) PAIK. 0 MAAK. 0 PAIK. 0 MAAK. 0 PAIK. 0 MAAK. 0 PAIK. 0 MAAK. 0 PAIK. 0 MAAK. 0 0 PAIK. 0 MAAK PAIK. 0 MAAK PAIK. 0 0 MAAK. 0 0% % 0% % 00%

3 NÄKEMYKSET PAIKALLISISTA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ 0, ALUE vs. KAIKKI (%) % % 0% % 00% NÄKEMYKSET MAAKUNNALLISISTA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ 0, ALUE vs. KAIKKI (%) % % 0% % 00%

4 NÄKEMYKSET PAIKALLISISTA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ 0 vs. 0 (%) EI SAMAA EIKÄ ERI MIELTÄ JOKSEENKIN ERI MIELTÄ EN OSAA SANOA TÄYSIN ERI MIELTÄ PAIK. 0 PAIK. 0 PAIK. 0 PAIK PAIK. 0 PAIK. 0 0 PAIK. 0 PAIK. 0 PAIK. 0 PAIK PAIK. 0 PAIK PAIK. 0 PAIK. 0 0 PAIK. 0 PAIK % % 0% % 00% 0 NÄKEMYKSET MAAKUNNALLISISTA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ 0 vs. 0 (%) MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK. 0 MAAK MAAK. 0 MAAK. 0 0 MAAK. 0 MAAK. 0 0% % 0% % 00%

5 MITÄ SOSIAALISEN MEDIAN KANAVIA KÄYTÄT VALTUUTETUN/KUNTAJOHTAJAN TEHTÄVIEN HOITAMISEEN? 0 Kaikki 0 Facebook Twitter Keskustelupalstat Blogit Google+ LinkedIn Youtube Instagram Jokin muu, mikä En käytä sosiaalista mediaa kunnan tehtävien hoitamiseen. 0% % 0% % 00% MITÄ SOSIAALISEN MEDIAN KANAVIA KÄYTÄT VALTUUTETUN/KUNTAJOHTAJAN TEHTÄVIEN HOITAMISEEN? 0 0 Facebook Twitter Keskustelupalstat Blogit * Google+ LinkedIn Youtube * Instagram Jokin muu, mikä En käytä sosiaalista mediaa kunnan tehtävien hoitamiseen. * ei vastausvaihtoehtona v. 0 0% % 0% % 00%

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 Keskisuomalaisten kuntapäättäjien myönteisyys tiedostusvälineisiin kasvanut. Puolet päättäjästä somettaa. Keskisuomalaiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytyväisempiä sekä paikallisen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät tyytymättömiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä sekä paikallisen että maakunnallisen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 lla kuntapäättäjät tyytyväisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muut suomalaiset kuntapäättäjät. Kaksi viidestä päättäjästä somettaa. Pohjoispohjanmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa. Somettavien päättäjien määrä lisääntynyt. laiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Varsinais-Suomen kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Varsinaissuomalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät myönteisempiä maakunnalliseen mediaan kuin kuntapäättäjät keskimäärin. Alle puolet päättäjistä somettaa. Eteläsavolaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä maakunnallisten

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät tyytymättömämpiä paikalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Keskipohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muualla Suomessa. Valtaosa päättäjistä somettaa. Pohjoiskarjalaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja somettavat kollegoitaan enemmän Eteläkarjalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Uusmaalaiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta ovat ahkeria somettajia Uusmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Päijäthämäläiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta somettavat kuten päättäjät keskimäärin Päijäthämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Kantahämäläiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja ovat hieman laiskempia somettajia Kantahämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 06 n kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioiden käsittelyä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Yli puolet päättäjistä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat niukasti tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja ovat laiskimpia somettajia laiset kuntapäättäjät ovat selvästi

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media ongelmaton suhde?

Kuntapäättäjät ja media ongelmaton suhde? Antti Mykkänen Kuntapäättäjät ja media ongelmaton suhde? kaks kunnallisalan kehittämissäätiö Antti Mykkänen, Median murros seminaari,.., Helsinki KUNTAPÄÄTTÄJÄT JA MEDIA ONGELMATON SUHDE? Aluksi Käsissäsi

Lisätiedot

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Antti Mykkänen, asiamies, VTM KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Tutkimus kuntapäättäjien some-käyttäytymisestä: Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Kolme

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata TUTKIMUSOSIO Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata Selvä enemmistö ( %) suomalaisista pitää hyvänä sitä, että kansalaiset voisivat vastaisuudessa valita päättäjät

Lisätiedot

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Riikka Laaninen 8.1.015 Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Sisällys 1. Tutkimuksen esittely.... Tutkimukseen vastanneet.... Somen nykyinen käyttö.... Miten tutkijat käyttävät somea

Lisätiedot

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPI Kuntapäättäjillä, valtuustoilla, hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilla ja kuntajohtajilla on valtaa kunnissa enemmistön mielestä sopivasti. Tämä käy ilmi KAKS

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista

Lisätiedot

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Julkaistavissa,.. klo. Kansalaismielipide: Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia

Lisätiedot

SDP suosituin puolue hallitukseen

SDP suosituin puolue hallitukseen TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin

Lisätiedot

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN TIEDOTE KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN Kansalaisten selvän enemmistön ( %) mielestä opiskelijoiden opintotuki on sidottava nykyistä tiukemmin opinnoissa

Lisätiedot

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Tutkimusosio Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tärkein ( % valtuutetuista pitää erittäin tai melko tärkeänä)

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän TUTKIMUSOSIO Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän Automaation, keinoälyn ja robottien kehittymisen uskotaan vievän tulevaisuudessa

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin

Lisätiedot

Mainosbarometri lokakuu Mainosbarometri

Mainosbarometri lokakuu Mainosbarometri Mainosbarometri lokakuu 017 Markkinointiviestinnän panostusten kehittyminen edelliseen vuoteen verrattuna 018 017 016 015 014 013 01 011 010 009 008 53 4-4 -9-15 -16 33 19-41 36 16 Mainosbarometri tehdään

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA TUTKIMUSOSIO KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, VEROJEN KOROTUKSIA KÄ LISÄÄ LAINAA Kuntien pitäisi olla riittävän suuria pärjätäkseen verotuloillaan ( %). Veroja ei saa korottaa ( %), eikä

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille

Lisätiedot

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Jan Södersved, BirdLife Suomi ry Viestintätyöpaja 14.11.2015 Viestintää Verkkosivut Esitteet Lehdet ja muut julkaisut Sähköpostilistat Mediatiedotus

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram! TUBESSA ON VOIMAA Me haluttiin tutkia kuinka paljon ja tehtiin heinäkuussa 2018 laajamittainen (n=1000) kyselykartoitus 15 35-vuotiaille jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana

Lisätiedot

Digihyvinvointi perheissä

Digihyvinvointi perheissä Digihyvinvointi perheissä Yhteydenpito ja sosiaalinen media Sukupolvien ketju -hankkeen 3. kierroksen alustavia tuloksia Hans Hämäläinen & Mirkka Danielsbacka 17 Esityksen sisältö Sukupolvien ketju -tutkimushankkeen

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01 TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle?

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? SOME-INFO 16.11.2015 Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? TOIVEET PÄIVÄN TILAISUUDESTA! Maaseutukuriirin SOME-kyselyyn tuli yhteensä 20 vastausta. Kaikilla vastanneilla organisaatiolla

Lisätiedot

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille Hengitysliitto on somessa aktiivinen Hengitysliiton löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista tunnuksella Hengitysliitto Viestintätiimi vastaa

Lisätiedot

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon KUNTAPÄÄTTÄJÄT: SUOMEEN 18 ITSEHALLINTOALUETTA Kaupunkien ja kuntien valtuutetuilla

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen

Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen VALIT-hankkeen päätösseminaari 6.11.2017 Tuija Rantala, Erikoistutkija, VTT Erilaisten kanavien hyödyntäminen digiaikana

Lisätiedot

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke Päätösseminaari 21.1.2016 1 2 Isoverstaan opiskelijakysely 2015 Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke 3 Opiskelijakysely 2014 ja 2015 2014: Didaktiset

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto - Frekvenssit väittämittäin

Kyselyn yhteenveto - Frekvenssit väittämittäin Kyselyn yhteenveto - Frekvenssit väittämittäin Kysely Kestävät hankinnat -hankkeeseen liittyvä kysely Voimassa alkaen 14.2.2013 Voimassa asti 30.3.2013 Kyselyn vastaanottajia 77 Kyselyn vastauksia 49 Vastausprosentti

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia TUTKIMUSOSIO 1 Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia -0 -kertaisesti mielellään mukaan lähteviä ehdokasmäärään nähden Maakuntavaaliehdokkaiksi voisi pyydettäessä olla lähdössä

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Pirkanmaan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus pirkanmaalaisten mielipiteistä: Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Kuntaliiton asiakaskysely 2012

Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Tuloksia vuoden 2012 kyselystä ja vertailutietoa vuoden 2011 kyselyn tuloksista Marraskuu 2011 tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom KUNTALIITON ASIAKASKYSELY 2012 KENELLE?

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA Hallituksen sote-uudistukseen suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti kaksi viidestä ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358 50 413 7667 martti@duunitori.fi @kuusanmaki

Lisätiedot

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja TUTKIMUSOSIO Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja Hyvän maakuntavaltuutetun tulee ennen muuta ) ajaa koko maakunnan etua, ) pitää yhteyttä äänestäjiinsä ja ) ajaa

Lisätiedot

REKRYTOINNIN TRENDIT & TILA

REKRYTOINNIN TRENDIT & TILA REKRYTOINNIN TRENDIT & TILA Kansallinen Rekrytointitutkimus 2015 MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358

Lisätiedot

Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä

Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Invalidiliitto teetti vuoden 2016 kevään ja kesän aikana selvityksen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Kuntamarkkinat 12.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom Näkökulmia:

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot