Espoon metsätyöohjelman 2014 varakohteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon metsätyöohjelman 2014 varakohteet"

Transkriptio

1 Espoon ympäristöyhdistys ry:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:n kommentit ohessa liitettäväksi toimitettuun lausuntoon Espoon varsinaisesta metsätyöohjelmasta Espoon metsätyöohjelman 2014 varakohteet Kuvionumeroltaan alleviivatut ovat sellaisia, joista on erityistä haittaa luonto- ja/tai virkistysarvoille. PERUSMÄKI, PUNAMETSÄ Kuvio 0 (1,1 ha): Raivaajantien länsipuolella sijaitseva kuvio, jonka reunaan tulossa asutusta. Yleiskaavassa kuvion länsiosa on virkistysaluetta, itäosa pientalovaltaista asuinaluetta. Kuviolle on esitetty harvennusta (33 %), jolla pyritään erityisesti siihen, että olevan ja tulevan asutuksen reuna on turvallinen. Maastokäynnin perusteella kuvion länsiosa on keskiravinteista tuoretta lehtoa, jossa kasvaa vanhojen ylispuukoivujen alle luontaisesti kehittynyttä nuorta lehtisekametsää (koivu, pihlaja, haapa), puustossa myös muutamia vanhempia lehmuksia sekä nuorta lehmusta. Idempänä ylispuita on vähemmän (näissä koivuja, haapoja sekä pari lehmusta), mutta niiden alla puusto on edelleen tiheää nuorta 4-5 puulajin sekapuustoa. Kommentti esitettyihin toimenpiteisiin: Kuvion virkistysalueeksi kaavoitettu länsiosa kannattaa jättää kehittymään luontaisesti kaksijaksoisena lehtimetsälehtona. Kuvion itäosaa kannattaa hoitaa rakentamisen ehdoilla. Turvallisuusargumentilla ei kuitenkaan kannata perustella toimenpidettä, jolla asutuksen laitaan tuotetaan koirille ja osin ihmisillekin vaarallinen harvennettu metsikkö, jossa on useita satoja pieniä, osin teräviä kantoja/hehtaarilla (näihin kuollut koiria). Mahdollisten lahojen ylispuulehtipuiden kaato maalahopuiksi olevan ja tulevan asutuksen reunoilta sen sijaan täyttää järkevän metsäturvallisuustoiminnan kriteerit. Kuvio 586: Kuviotietojen mukaan noin 60-vuotias haapavaltainen, havupuuta sisältävä metsäsaareke peltojen keskellä. Kuviolla on esitetty tehtäväksi harvennus (33 %) sekä reuna-alueen pienpuuston hoito, jotta alikasvos ei puske pellolle. Maastokatselmuksen perusteella kyseessä on maisemallisesti kaunis ja puustorakenteeltaan erikoinen metsäsaareke, jonka kasvillisuus on lähinnä keskiravinteista tuoretta lehtoa (OMaT). Saarekkeen puusto on eri-ikäisrakenteista sekapuustoa, joka sisältää mm. vanhoja ylispuumäntyjä, nuoria, varttuneita ja vanhoja koivuja sekä nuorta ja varttunutta haapaa ja pihlajaa. Metsää ei ole harvennettu ja lehtilahopuuta on alkanut jo hiljalleen muodostumaan. Monipuolisen puustorakenteen takia kuvio täyttää METSO II luokan arvolehdon kriteerit. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetystä harvennuksesta olisi selvää haittaa kuvion hyvään suuntaan kehittyville luontoarvoille. Kuvion keskiosan puuston kannattaisi antaa kehittyä mahdollisimman luonnontilassa. Reuna-alueilla on peltojen takia perusteltua tehdä pienpuuston raivaus (noin 5 m vyöhyke). Kuvio 588: Kuviotietojen mukaan kuusikko pellonlaidassa, peltojen reunoilla lehtipuuta. Laaja (4,3 ha) kuvio, jolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %), joka yltää kuvion etelälaidassa noin 150 m pellonlaidasta itään ja kuvion keskivaiheilla noin 100 m itään pellonlaidasta. Maastokäynnin perusteella hyvin heterogeeninen kuvio, joka ansaitsisi tarkemman kuvioinnin ja tarkemman toimenpideohjeistuksen.

2 Kuviolta löytyy puustorakenteeltaan vaihtelevia lehtoja (luoteisosa,osa länsilaitaa), ruohoturvekangasta (koillisosa) sekä ruohokangas- ja saniaiskorpimuuttumaa (kuvion itä- ja kaakkoisosa). Kuvion luoteisosassa on noin 0,5 ha kokoinen keskiravinteinen tuore lehto, jossa kasvaa melko tiheää, varttunutta kuusivaltaista puustoa. Kuusen joukossa kasvaa merkittäviä määriä varttuneita haapoja, eri-ikäisiä pihlajia, koivuja ja raitoja, nuoria vaahteroita sekä kymmenkunta järeää puumaista lehmusta. Lehtoalueen itälaidassa on myös kaistale lahopuustoista iäkästä kuusikkolehtoa. Kuvion länsiosa sen etelä- ja keskiosalta on lähinnä kuusivaltaista tuoretta lehtoa, josta on poimittu melko äskettäin yksittäisiä kuusia. Lisäksi alueelle jätettyjä maalahopuita on täysin tarpeettomasti sahattu pätkiksi. Pääosa kuviosta on suopohjaista. Kuvion luoteispäässä on tasarakenteiseksi harvennettua noin 70- vuotiasta kuusikkoa ruohoturvekangaspohjalla. Alueella on merkittävästi (5-10 kuutiometriä/ha ohutta ja keskijäreää kuusilahopuuta maassa ja pystyssä. Etelämpänä kuviolla korpisuus on paremmin säilynyttä (ruohokangas- ja saniaiskorpimuuttumaa). Korpimuuttuman alueella kasvaa varttunutta kuusivaltaista puustoa (jonkin verran lehtipuuta sekapuuna). Korvessa on tehty jonkinasteista harvennus/poimintahakkuuta sekä tuulenkaatojen pätkimistä melko äskettäin. Kaikkinensa korpimuuttuma on hyvin runsaslahopuustoinen (kuusilahopuuta yli 20 kuutiometriä/ha). Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Pohjois-Espoon yleiskaavan mukaan kuvio edustaa vähiä virkistysalueena säästyviä metsiä Punametsän alueella. Uusi harvennushakkuu jo äskettäin melko raskaasti poimintahakatulla alueella ei paranna sen enempää kuvion virkistys-, kuin luontoarvojakaan. Kuvion korven ennallistamismahdollisuudet tulisi selvittää. Kuvion luoteisosassa olisi syytä toteuttaa jalopuiden täsmähoito, jossa poistettaisiin jonkin verran jalopuita haittaavia kuusia (arviolta noin viidennes kuvion luoteisosan kuusista). Kuvio 590: Kuviotietojen mukaan lähes täysin kuusivoittoinen 80-vuotias metsä, jota tonttien reunat ja tie rajaavat eteläluodesuunnassa. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %), jossa pyritään jättämään hyväkuntoinen sekapuusto tonttien ja tien reunaan. Maastokäynnin perusteella kuviolla vaihtelevat tuoreet ja lehtomaiset kankaat. Valtaosalla kuviota kasvaa pari vuosikymmentä sitten tehdyn harvennushakkuun takia melko tasarakenteista vanhaa kuusivaltaista puustoa, koivun osuus vaihtelee 5-10 % välillä ja paikoin alarinteillä kasvaa myös jokunen vanhempi haapa. Kuvion pohjois- ja eteläosassa on paikoin pätkitty kuusituulenkaatoja, mutta kuvion keskiosaan on jäänyt harvakseltaan luontaisia kuusimaapuita (lisäksi yksi viiden eriikäisen järeän kuusimaapuun muodostama keskittymä). Yksittäisiä kuusilahopuita on harvakseltaan koko kuviolla niin maassa kuin pystyssä, lahopuiden järeyden takia koko kuvion keskimääräinen lahopuumäärä ylittänee 5 kuutiometriä/ha. Kuvion eteläosan piikin (jossa ei käyty) luoteispuolella on asutuksen pohjoispuolelle syntynyt tuulenkaatopuiden poiston seurauksena pienehkö pienaukko. Pienaukkoa lukuun ottamatta kuviota voi puuston korkean iän ja kuvion kohtalaisen lahopuustoisuuden vuoksi pitää luokan II METSO-arvokangasmetsänä. Yksittäisten järeiden haapojen esiintymisen takia kuviolla on myös jonkinasteinen liito-oravapotentiaali. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Pohjois-Espoon yleiskaavan mukaan kuvio edustaa vähiä virkistysalueena säästyviä metsiä alueella. Metsän virkistysarvot ja hyvään suuntaan kehittyvät luontoarvot kärsisivät esitetystä harvennuksesta. Sen sijaan on järkevää tarkastaa aika ajoin se, onko teiden tai tonttien reunamilla aidosti kaatumavaarallisia lahovikaisa ja kuolleita pystypuita ja ottaa

3 nämä maalahopuuksi. Kuvio 593: Kuviotietojen mukaan vanha koivu- ja kuusisekametsäniemeke peltojen keskellä. Kuvio on esitetty harvennettavaksi (33 %) ja lisäksi on tarkoitus tarvittaessa avata kuvion reunoja, jotta alikasvos ei puske pelloille. Maastokäynnin perusteella kuvio on ojien kuivattamaa ruohoturvekangasta, jossa vallitsee nyttemmin tuoreen lehdon kasvillisuus. Kuvion puusto on luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella kasvavaa sekapuustoa, jonka muodostavat varttuneet ja vanhat kuuset, koivut, raidat ja haavat, joiden alla kasvaa nuorempaa lehtipuuta sekä hieman alikasvoskuusta. Pääosin lehtipuuhun painottuvaa lahopuuta on melko runsaasti (arviolta noin 5-8 kuutiometriä/ha). Kuviota voi monipuolisen puustorakenteen, säilyneen lehtokasvillisuuden ja lahopuustoisuuden vuoksi pitää METSO II luokan arvolehtona. Kuviolla on myös potentiaalia toimia liito-orvan elinmetsänä (etenkin yhdessä vanhapuustoisemman kuvion 594 kanssa). Kommentti esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetty harvennushakkuu on kuvion luontoarvoille haitallista. Järkeväksi toimenpiteeksi riittäisi hyvin kuvion peltoihin rajoittuvien reuna-alueiden pajukon ja muun lehtipuuvesaikon raivaus (5 m vyöhyke metsän laidassa). Kuvio 594 : Kuviotietojen mukaan mukaa yli 60-vuotias kuusimetsä, jossa on seassa hieman koivua. Koilliskulmassa jyrkänteitä. Laajalle (4,4 ha) kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella kuvion kuvionnissa on vedetty yhteen turhan paljon luonteeltaan toisistaan poikkeavia osa-alueita. Tosiasiallisesti kuviolla on neljä toisistaan suuresti poikkeavaa osa-aluetta. Kuvion länsireunassa on eteläpohjoissuuntainen kaistale (noin 70 m leveä) joitakin vuosia sitten siivottoman näköiseksi ilman mitään maastossa havaittavaa perustetta harvennushakattua noin 70- vuotiasta keskiravinteista tuoretta lehtoa. Kuvion puusto on kuusivaltaista, lisäksi kuviolla on merkittävästi varttunutta ja vanhahkoa haapaa sekä hieman koivuja ja raitoja. Harvennuksessa on kaadettu myös lehtipuita. Metsässä lahoaa merkittävästi maalahopuuta (osa luontaista, osa harvennustähdettä). Hakkuista huolimatta lehtoa voi edelleen pitää METSO-kriteereillä edustavuusluokan II arvolehtona. Harvennettuun kaistaleeseen liittyy itäpuolelta noin 1,5 ha laajuinen (epätarkka arvio) harvennuksilta säästynyttä tuoretta lehtoa, joka on osin keskiravinteista (OMaT) ja osin runsasravinteista (HeOT). Kuvioon sisältyy myös osakuvio, jossa on kasvillisuudeltaan säilynyttä, hiirenporrasvaltaista kosteaa lehtoa.kuvion puusto on vanhaa ja kuusivaltaista, lisäksi joukossa kasvaa jonkin verran järeitä haapoja, koivuja ja raitoja. Tällä kuvion osalla on runsaasti (yli 15 kuutiometriä/ha) lahopuuta maassa ja pystyssä. Pääosa lahopuista on järeitä kuusia, mutta jonkin verran löytyy myös lehtilahopuuta. Kuvio täyttää METSO I edustavuusluokan arvolehdon kriteerit. Arvolehdon itäpuolella on laajahko (arviolta noin 2 ha) aikanaan tasarakenteiseksi harvennettua lehtomaisen kankaan noin 70-vuotiasta kuusikkoa. Metsikössä on muutamia järeitä haapoja. Kuviota voi haapojen ja sijainnin perusteella pitää METSO-edustavuudeltaan luokan III kangasmetsänä. Kuvion itäosassa pellon laidassa on noin 50 m leveä kaistale keskiravinteista tuoretta lehtoa (OMaT), jossa kasvaa sekametsänä varttuneita ja vanhoja kuusia ja haapoja. Reunassa on myös joitakin lahopuita. Kuvio täyttänee METSO II-edustavuusluokan arvolehdon kriteerit.

4 Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Koko kuvio on hyvin potentiaalinen liito-oravan elinalue puuston iän, puulajisuhteiden ja järeiden haapojen esiintymisen takia. Alueen arvoa nostaa sen laajuus eli tälle alueelle sopisi mm. liito-oravanaaraan elinpiiri (myös lähialueilla lisää liito-oravalle jossakin määrin sopivia metsiä). Esitetty harvennus heikentäisi kuvion liito-orava-arvon ohella kuvion länsi- ja keskiosan arvolehtojen sekä kuvion itälaidan lehdon luontoarvoja. Erityistä hyötyä harvennuksesta ei liene myöskään jo melko harvapuustoisen lehtomaisen kankaan kuusikolle. Perustelluin toimenpide alueella olisi oikeaan aikaan tehty liito-oravakartoitus sekä mahdollinen pelloille tunkevan alikasvoksen raivaus kuvion länsiosan pellonlaidasta (5 m vyöhyke). Kuvio 597: Kuviotietojen mukaan pallokentän pohjoispuolella sijaitseva noin 80-vuotias koivu- ja mäntymetsä, joka on esitetty harvennettavaksi (33 %). Maastokäynnin perusteella monipuolinen kuvio, jonka kasvillisuudessa vaihtelevat lehtomaisen ja tuoreen kankaan laikut, pienialaisesti löytyy myös tuoretta lehtoa. Kuvion etelä- ja keskiosassa on kertaalleen harvennettua ja siten valtapuustoltaan tasarakenteista noin 70-vuotiasta mäntyvaltaista puustoa, jossa on kuitenkin valtapuuston joukossa merkittävästi (noin %) koivua ja hieman kuusta, alikasvoksena on runsaasti pihlajaa. Kuvion rehevämmän pohjoisosan puusto on luonnonmukaisempaa ja sekapuustoisempaa. Kuvion virkistyskäyttö ohjautuu kuvion poikki kulkevaa polkua pitkin. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Ainakin kuvion pohjoisosan harvennus haittaisi luontoarvojen kehittymistä eikä toisi myöskään mitään erityistä hyötyä. Kuvion mäntyvaltaisen eteläosan harvennus ei sinänsä haittaisi luontoarvoja, mutta lisäisi entisestään pihlaja-alikasvoksen runsastumista. Kuvio 598: Kuviotietojen mukaan asutusta, pallokenttää ja teitä kiertävä laaja (4,1 ha) kuvio, joka on osin aukkoista, kuusi- ja koivuvaltaista ikääntynyttä metsää. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %), jossa pyritään jättämään varsinkin teiden, kentän ja asutuksen lähellä puusto turvalliseksi. Maastokäynnin perusteella hyvin heterogeeninen kuvio. Pallokentän itäpuolella on kuivahtanutta ruohoturvekangasta, jossa kasvaa iäkästä, puustorakenteeltaan luonnontilaisen kaltaista kolmen puulajin sekametsää (kuusi, koivu, tervaleppä). Tästä itään on osin rinteistä tuoretta ja lehtomaista kangasta, jossa kasvaa vanhaa kuusivaltaista puustoa. Metsästä on toistuvasti poimittu puita ja osaa maastoon jätetyistä maapuista on pätkitty, minkä seurauksena metsä näyttää melkein harvennetulta. Pallokentän kaakkoispuolella on pieni laikku lehtomaista kangasta, jossa kasvaa kymmenen järeää haapaa (hyvä liito-oravapotentiaali). Kuvion kapeaa, asutukseen rajautuvaa itäosaa ei käyty maastossa tarkastelemassa pois lukien kuvion koillisosaa, jossa on tien varressa tuoretta lehtoa, jossa kasvaa hyvin monipuolista, varttunutta sekametsää (puustossa ainakin kuusta, koivua, haapaa, raitaa, mäntyä, pihlajaa sekä vaahteraa). Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetyn harvennuksen sijasta kuviolla kannattaisi keskittyä mahdollisten kaatumavaarallisten puiden poimintaan asutuksen, teiden ja kentän läheltä. Puustoltaan monipuoliset osat (kentän kaakkoispuolinen haapakeskittymä, pääosa kentän itäpuolisesta ruohoturvekankaasta sekä koillispään lehto) kannattaisi jättää kehittymään mahdollisimman luonnontilassa. Jatkossa maastoon jätettäviä lahopuita ei kannattaisi turhaan pätkiä UUSMÄKI

5 Kuvio 0: Laaja kuvio (11,5 ha), joka kuviotietojen perusteella iäkästä kuusikkoa. Kuvio on tarkoitus harventaa. Kuvio kuuluu Uusmäen kaava-alueeseen, jonka lopullinen asemakaavoitus on vielä kesken. Etenkin kuvion länsiosalla on huomattavia suojeluarvoja järeiden haapojen suuren määrän vuoksi. Kuviolla on useita kolohaapoja ja alueelta on myös havaintoja liito-oravasta 2000-luvulta. Metsikkökuviolla on myös muita suojeluarvoja (iäkäs, kuusivaltainen puusto, paikoittainen lahopuustoisuus). Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Hyvää käytäntöä kaupungin mailla edustaa tapa jättää tällaisilla kuvioilla metsänhakkuut toteuttamatta siihen asti, kunnes lopulliset kaavaratkaisut on tehty. JUVANMALMI Kuvio 0 (6,9 ha): Kuviotietojen perusteella sekapuustoinen 02/03 kehitysluokan kuvio, jolla kallioisuutta ja lounaisasosassa ojan varrella märkää. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %) ja pohjan raivausta. Maastokäynnin perusteella kyseessä on huomattavan vaihteleva ja monipuolinen kuvio niin kasvillisuuden, puuston kuin hoitotarpeenkin osalta. Kuvion eteläosassa on osittain korpiluonnettaan säilyttänyttä ruohokangas- ja lehtokorpimuuttumaa, jossa kasvaa luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella varttunutta kuusi- ja koivusekametsää. Korvessa on myös merkittävästi (5-7 kuutiometriä/ha) ohutta ja keskijäreää kuusi- ja lehtilahopuuta. Kuvion tämä osa täyttää METSO II luokan korven kriteerit. Korpialueen pohjoispuolella on runsasravinteista tuoretta lehtoa (HeOT) oleva notkelma, jossa kasvaa luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella varttunutta haapa-, kuusi- ja koivupuustoa,. Metsässä lahoaa näkyvästi (noin 5 kuutiometriä/ha) lehti- ja kuusilahopuuta. Kuvion tämä osa täyttää METSO II luokan arvolehdon kriteerit. Notkelmasta itään on lehtomaisen kankaan (osin tuoretta lehtoa) rinnemetsää, jossa kasvaa tiheässä noin 40-vuotiasta sekapuustoa (koivu, kuusi, haapa). Metsään on jo alkanut itseharvenemisen takia muodostua ohutta riukulahopuuta. Kuvion tämä osa täyttää METSO III luokan arvolehdon/rehevän kangasmetsän kriteerit. Kuvion pohjoisosassa vaihtelevat tuoreen lehdon, lehtomaisen kankaan ja tuoreen kankaan osaalueet. Rehevimmillä osilla kasvaa yleensä vaihtelevilla puulajisuhteilla kuusen, haavan ja koivun muodostamaa sekapuustoa (pienialaisesti myös kuusikoituvaa haavikkoa). Kuvion itäreunalta löytyy myös tuoreen kankaan kuusi- ja mäntyhavunmetsää. Kuvion pohjoisosassa, kartalla näkyvän puron ympärillä on melko laajalti noin 40-vuotiasta sekametsää, jossa kasvaa mäntyä (50 %), kuusta (30-40%), koivua (noin 10 %) ja hieman myös haapaa (alle 5 %). Tämän osa-alueen runsaasti haapaa sisältävät osat ovat METSO-kriitereillä luokan III lehtoja tai reheviä kangasmetsiä, loput metsistä eivät täytä edes luokan III kohteen kriteereitä. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Kuvion etelä- ja länsiosan monipuolisten korpi- ja lehtoalueiden harvennus heikentäisi olennaisesti kuvion näiden osien luontoarvoja. Hieman yli puolet kuviosta tulisi jättää harvennuksen ulkopuolelle ja toteuttaa se lähinnä mäntyyn ja kuuseen kohdistuvana kuvion pohjois- ja itäosassa niillä osa-alueilla, joissa männyn ja kuusen osuus on häiritsevän korkea. Kuvion etelä- ja länsiosan korpialueen ennallistamismahdollisuudet kannattaisi selvittää.

6 Kuvio 630: Kuviotietojen mukaan osin rakentamisen alle jäänyt noin 30-vuotias mäntytaimikko, johon on esitetty taimikon/pienpuuston hoitoa. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Maastokäynnin perusteella kyseessä on perusteltu toimenpide. Kuvio 633: Kuviotietojen perusteella ylispuustoinen mänty- ja koivutaimikko, johon on esitetty taimikonhoitoa. Maastokäynnin perusteella kuvion luonne vastaa kuvausta. Ylispuuksi jääneet vanhat siemenpuut ja monipuolinen, tiheydeltään vaihteleva mänty- ja koivutaimikko muodostavat melko luonnonmukaisen metsikkörakenteen. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Maastokäynnin perusteella kuvion voisi hyvin jättää kehittymään ilman taimikonhoitoakin. Kuvio 634: Kuviotietojen mukaan nuori mänty- ja koivupainotteinen metsikkö, johon on esitetty ensiharvennusta. Maastokäynnin perusteella kuviolla kasvaa tiheää nuorta mäntyvaltaista puustoa, joukossa on myös koivua sekä hieman kuusta. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Männyn suhteellista osuutta kannattaisi pienentää ensiharvennuksessa. Kuvio 638: Kuviotietojen mukaan ylispuustoinen mänty- ja koivupainotteinen metsikkö, jossa alla mäntyä, kuusta ja koivua. Kuviolle on esitetty taimikonhoitoa (ylispuut jätetään). Maastokäynnin perusteella tämä laaja (2,4 ha) on yhdeksi metsätalouskuvioksi turhan vaihteleva kuvio, jonka kasvillisuus vaihtelee kuivahkosta kankaasta lehtomaiseen kankaaseen. Monin paikoin kuvion puusto on monipuolista sekametsää, paikoin voimakkaan mäntyvaltaisia osia. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuviota kannattaisi hoitaa siten, että puustorakenteeltaan monipuolisimmat osat kuviosta jätettäisiin kehittymään luontaisesti ja taimikonhoito/ensiharvennus toteutettaisiin lähinnä mäntyvaltaisilla osilla. Kuvio 639: Kuviotietojen mukaan lehtomaisen kankaan noin 50-vuotiasta kuusi- ja koivusekametsää. Kuviolle on esitetty harvennusta (33 %) ja pienpuuston hoitoa tarpeellisin osin. Maastokäynnin perusteella kuvio on pääosin keskiravinteista tuoretta lehtoa, jossa kasvaa melko tiheää noin vuotiasta koivuvaltaista puustoa, sekapuuna on lisäksi merkittävästi kuusta ja harmaaleppää. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Jos kuvio olisi metsätalousalueella, harvennus kannattaisi tehdä koivujen järeyttämiseksi (nyt puiden latvat supistuneet seurauksena tiheästä kasvutavasta, mikä ilmiönä luontainen). Koska kuvio sijaitsee virkitysalueeksi kaavoitetulla alueella, niin kuvion puuston voisi antaa jatkossa kehittyä luonnontilassa ilman hoitotoimenpiteitä, jolloin sille alkaisi melko nopeasti muodostua ohutta koivulahopuuta. Kuvio 640: Kuviotietojen mukaan lehtomaisen kankaan noin 4-vuotiasta tiheäksi päässyttä haapaja koivumetsikköä rinteessä. Kuvion itälaidassa kulkee polku, länsilaidassa sähkölinja. Kuviolle on

7 esitetty voimakasta harvennusta (50 %). Maastokatselmuksen perusteella kuvio on keskiravinteista tuoretta lehtoa, jossa kasvaa monipuolista lehtisekapuustoa melko tiheällä tilarakenteella. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Jos kuvio olisi metsätalousalueella, harvennus kannattaisi tehdä koivujen ja haapojen järeyttämiseksi ( nyt puiden latvat osin supistuneet seurauksena tiheästä kasvutavasta, mikä ilmiönä luontainen). Koska kuvio sijaitsee virkitysalueeksi kaavoitetulla alueella, niin kuvion puuston voisi antaa jatkossa kehittyä luonnontilassa ilman hoitotoimenpiteitä, jolloin sille alkaisi melko nopeasti muodostua haapa- ja koivulahopuuta. Ratkaisusta ei ole haittaa myöskään virkistyskäytölle, koska kuvion virkistyskäyttö tapahtuu joka tapauksessa lähes kokonaan kuvion itälaitaa myötäilevää polkua myöten. Kuvio 644: Kuviotietojen perusteella lehtomaisen kankaan varttunut kuusivaltainen sekametsä, jonka tie osin halkoo. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokatselmuksen perusteella kuvion eteläosa on lehtomaista kangasta ja pohjoisosa tuoretta kangasta. Kuvion eteläosan puuston muodostaa aikanaan väljennyshakattu vanhahko kuusi-, koivuja mäntypuusto, pohjoisosa on perinteisen harvennushakkuun takia tasarakenteista kuusivaltaista vanhahkoa puustoa, jossa kasvaa joukossa merkittävästi koivua ja mäntyä. Kuviolla on lahopuuta hyvin vähän eikä sen liito-oravapotentiaalikaan ole kovin hyvä. Tästä huolimatta on hyvä tiedostaa, että tärkeä itä-länsisuuntainen metsäekologinen yhteys Timmermalmin suojelualueelta Niipperin Myllypuron suuntaan kulkee juuri tämän kuvion poikki. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvion puuston nykyisen harvapuustoisuuden huomioiden esitetty harvennushakkuu tuntuu täysin tarpeettomalta. Lähinnä tarpeen on varmistaa aika ajoin se, että kuvion eteläosan tien varrella ei ole ilmeisen kaatumavaarallisia puita. Syyskuussa 2013 niitä ei havaittu. Kuvion tulevassa hoidossa on syytä tiedostaa sen merkitys itä-länsisuuntaisen metsäekologisen yhteyden kannalta. Ekologisen yhteyden laadun kannalta olisi hyvä, jos luonnontilaisen kaltaisen metsän piirteitä (lahopuustoisuus, puuston eri-ikäisrakenne) saataisiin lisättyä, eikä vähennettyä nykyisestä. Kuvio 645: Kuviotietojen mukaan noin 60-vuotiasta kuusipainotteista sekametsää tuoreella kankaalla, tie tehty kuvion läpi. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella sisältää luonteeltaan hyvin vaihtelevia osia, joiden luontoarvot ja hoitotarpeet vaihtelevat. Kuvio on kaavoitettu virkistysalueeksi ja sen poikki kulkee lisäksi tärkeä metsäekologinen yhteys Timmermalmin ja Niipperin Myllypuron suojelualueiden välillä. Kuvion itäosa on tuoretta kangasta, jolla kasvaa melko tiheää varttunutta kuusi- ja koivusekametsää, jossa on sekapuuna jokunen haapa. Lähempänä tietä (tien itäpuolella) on osin soistunutta tuoretta kangasta, jolla kasvaa luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella kuvion itäosaa selvästi vanhempaa kuusivaltaista puustoa (sekapuuna jonkun verran koivuja ja mäntyjä). Metsässä lahoaa jokunen kuusilahopuu. Tien länsipuolella on tuoretta kangasta, jossa kasvaa vanhan harvennuksen takia tasarakenteista ja niukkalahopuustoista noin 70-vuotiasta kuusi- ja mäntypuustoa. Kuvion pohjoisosassa on vielä kuivahkon kankaan noin 50-vuotiasta istutusmännikköä (sekapuuna vähän kuusta ja koivua). Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Tien itäpuolisten metsien harvennushakkuu heikentäisi kuvion laatua metsäekologisena yhteytenä ilman mitään saatavia olennaisia hyötyjä. Tien

8 länsipuolen kertaalleen harvennetun kuusivaltaisen metsikön harvennus on sekin turha ja ekoyhteyttä jonkin verran heikentävä. Kuvion pohjoisosan mäntyvaltaisen istutusmetsän lievässä harventamisessa sen sijaan olisi järkeä. Jossakin vaiheessa voi olla tarvetta kaataa tien läheltä jokunen vanhempi kuusi maalahopuuksi. Maastokäynnillä ei havaittu tien varrelta tällä hetkellä kaatumavaarallisia puita. Kuvio 646: Kuviotietojen mukaan kuviolla pienialainen kuusipainotteinen pienpuusto sekä vedellä täyttynyt maakuoppa. Polku kulkee kuvion halki. Kuviolla on tarkoitus toteuttaa pienpuuston hoito. Maastokäynnin perusteella kyseessä on kuivahtanut entinen korpi, jossa kasvaa muutamien noin 60- vuotiaiden kuusten ja haapojen alla 0-40-vuotiasta viiden puulajin (koivu, kuusi, haapa, pihlaja, mänty) sekapuustoa. Kuvio on hiljalleen kehittymässä liito-oravalle soveliaaksi. Virkistysalueeksi kaavoitettu kuvio on osa tärkeää metsäekologista yhteyttä Timmermalmin ja Niipperin Myllypuron suojelualueiden välissä. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvio muodostaa nykyisellään hyvän suojan eteläpuolisen teollisuusalueen ja kuvion halki kulkevan käytetyn metsäpolun väliin. Kuvio sopisi hyvin jätettäväksi kehittymään luonnontilassa. Kuvio 647: Kuviotietojen mukaan osin aukkoinen varttunut mänty- ja koivusekametsä, joka kiertää luonnontilaisen suon. Kuviolla on tarkoitus toteuttaa harvennushakkuu (33 %) jättäen kuitenkin suojakaista keskellä olevan suon ympärille. Maastokäynnin perusteella kyseessä on pääosin kallioista kuivahkoa kangasta, kuvion itäosassa ja keskiosan suon ympärillä on tuoretta kangasta. Kuvion puusto on luonnontilaisen kaltaista. Karuimmilla osilla vallitsee eri-ikäisrakenteinen mäntyvaltainen puusto vähäisella koivulla ja alikasvoskuusella. Tuoreen kankaan osat sisältävät eri-ikäistä mäntyjen, kuusten ja koivujen muodostamaa sekapuustoa. Kuvion karuimmilla osilla lahoaa merkittävästi (noin 3 kuutiometriä/ha) mäntylahopuuta, tuoreen kankaan osilla on yli 5 kuutiometriä/ha kuusi-, mänty- ja koivulahopuuta. Viihtyisä ja turvallinen metsäpolku kulkee kuvion halki. Kuvio on hyvää METSO II-luokan kangasmetsää ja sen arvoa lisää se, että kuvion poikki kulkee tärkeä metsäekologinen yhteys Timmermalmin ja Niipperin Myllypuron suojelualueiden välillä. Kaavassa kuvio on virkistysaluetta. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty harvennus merkitsisi luonnonsuojelullisesti arvokkaan metsän rakenteen heikentämistä ilman ainoatakaan saatavaa hyötyä. Kuviolla ei käytännössä ole mitään hoitotarvetta. PAKANKYLÄ Yleistä: Kuvio 480: Kuviotietojen mukaan ikääntynyt rauduskoivikko, joka on tarkoitus hakata siemenpuuasentoon. Melko laaja (2,1 ha) kuvio Mustalammen länsipuolella. Maastokäynnin perusteella kuviolla on säilynyt huomattavan arvokasta korpiluontoa. Kuvion länsiosa on pääosin vaarantunutta kangaskorpea, lounaispiikissä on erittäin uhanalaiseksi luokiteltua saniaiskorpea (myös metsälain 10 kohde). Kuvion itäosan ruohokangaskorven vesitalous on hieman kuivahtanut, mutta korpisuus vaikuttaisi silti olevan säilyvää. Puustoltaan kuvion länsiosan puusto on vanhaa, mahdollisesti aikanaan ainakin osin harvennettua

9 koivu- ja kuusisekapuustoa. Itäosassa kasvaa rakenteeltaan luonnontilaisen kaltaista, vanhojen koivujen (näiden osuus %), kuusten ja tervaleppien sekä alikasvoskuusten muodostamaa puustoa. Korvessa lahoaa myös jokunen koivulahopuu. Rauhaan jätettynä etenkin koivulahopuun määrä tulee lisääntymään nopeasti johtuen valtapuuston koivujen iäkkyydestä. Kohteen länsiosa edustaa METSO I luokan korpia, hieman kuivahtanut itäosa luokan II korpia. Länsiosan veistaloudeltaan luonnontilainen saniaiskorpi täyttänee myös metsälain 10 erityisen tärkeän elinympäristön kriteerit. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Siemenpuuhakkuun ehdottaminen kaavan virkistysalueella sijaitsevaan arvokkaaseen ja melko laajaan korpikohteeseen edustaa hyvin huonoa harkintaa. Toteutuessaan se merkitsisi huomattavien luontoarvojen merkittävää heikentämistä ilman perusteita. Kuvion sijainti ja virkistyskäyttö mahdollistavat sen kehittämisen jatkossakin ilman varsinaisia metsänhoitotoimia. Kuvio 486: Kuviotietojen mukaan 03 kehitysluokan kuusikko, seassa mäntyä ja koivua. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %). Maastokäynnin perusteella kuvio on osin kuivahkoa, osin tuoretta kangasta. Kuvion puusto on tilarakenteeltaan luonnontilaisen kaltaista kolmen puulajin varttunutta-vanhahkoa sekametsää (mänty, kuusi, koivu). Kuviolla lahoaa merkittävästi (3-5 kuutiometriä/ha) kuusi- ja mäntylahopuuta. METSO-kriteereillä kuvio edustaa luokan II arvokangasmetsiä. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvion harventamisesta olisi haittaa niin luonto-, virkistyskuin maisema-arvoillekin. Kuvio palvelee nykyisessä tilassaan erinomaisesti kuvion pääkäyttömuotoa (virkistys) tuottaen samalla monimuotoisuusarvoja. Kuvio 487: Kuviotietojen mukaan 03 kehitysluokan kuusikko, seassa mäntyä ja koivua. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %). Maastokäynnin perusteella kyseessä on hyvin vaihteleva kuvio niin kasvillisuuden kuin puustorakenteiden puolesta. Valtaosa kuviosta on kuivahkoa kangasta, pohjoisosassa ja pienialaisesti länsireunassa on karummanpuoleista tuoretta kangasta. Kuviolla on myös kallioisuutta. Puuston rakenne on koko kuviolla luonnontilaisen kaltainen, jopa eri-ikäisrakenteinen. Kuivahkojen kankaiden puusto on yleensä vanhempien mäntyjen, kuusten ja koivujen alle hyvin uudistunutta nuorempaa mänty-, kuusi- ja koivusekapuustoa. Paikoin on myös eri-ikäisrakenteisia mäntyvaltaisia laikkuja. Kuivahkoilla kankailla on yleensä näkyvästi (noin 3-4 kuutiometriä/ha) mänty- ja koivulahopuuta, paikoin on myös pienialaisempia lahopuukeskittymiä (mm. kuvion kaakkoisosan rinteessä). Pohjoisosan tuoreella kankaalla runsain puulaji on kuusi, mutta myös mäntyä ja koivua on merkittäviä määriä. Metsässä on näkyvästi (yli 5 kuutiometriä/ha) eri-ikäistä kuusi- ja mäntylahopuuta. Kokonaisuutena kuvio edustaa hyvää METSO II luokan kangasmetsää. Kuvion länsiosan kuusimaapuulta havaittiin esiintymä ruostekääpää, joka indikoi esiintymisellään kuusilahopuustoltaan edustavia metsiköitä. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetyistä hakkuista on huomattava haittaa kuvion luonto-, virkistys- ja maisema-arvoille. Puustorakenteeltaan näin luonnontilaisen metsän harvennusesitys virkistysalueella edustaa huonoa harkintaa.

10 Kuvio 489: Kuviotietojen mukaan hieskoivikko turvemaalla. Kuviolle on esitetty tehtäväksi normaali hyvän metsänhoidon suositusten mukainen harvennus (50 %). Maastokäynnin perusteella kyseessä on yhden ojan hieman kuivattama nevakorpi, jonka korpisuus on säilynyt yllättävänkin hyvin. Korpiluonne säilyisi, mikäli uran vieressä kulkevan ojan kuivattavaa vaikutusta saisi vähennettyä. Kuviolla kasvaa alkavassa kuusikoitumisvaiheessa olevaa noin vuotiasta koivu-tervaleppä- ja kuusisekapuustoa. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty talousmetsäalueiden metsänhoitosuosituksista periytyvä hakkuuehdotus ei tunnista kuvion säilynyttä korpiluonnetta. Kuvion ennallistamismahdollisuus yhdessä Lappmossenin ja Mustalammin välisten soiden kanssa kannattaisi selvityttää. Mikäli ennallistamista ei nähdä mahdollisena tai tarkoituksenmukaisena, kuviolla kannattaisi toteuttaa korkeintaan alikasvoskuusten määrää vähentävä hoitoharvennus. Kuvio 491: Kuviotietojen mukaan 04 kehitysluokan koivu- ja kuusimetsä. Kuviolle on esitetty tehtäväksi siemenpuuhakkuu. Maastokäynnin perusteella ulkoilureitin länsirinteellä sijaitseva tuore kangas, jossa kasvaa rakenteeltaan luonnonmukaista vanhaa kuusi- ja koivumetsää. Kuviolla lahoaa melko runsaasti (arviolta 10 kuutiometriä/ha) eri-ikäisiä keskijäreitä ja järeitä kuusimaapuita, näitä on etenkin kuvion länsiosassa. Kuvion sisäinen kuusilahopuujatkumo on erinomainen. Kuvion poikki kulkee pieni viehättävä metsäpolku. Kuvio on edustava METSO I-II luokan kangasmetsä. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty siemenpuuhakkuu merkitsisi olennaista luonto, virkistys- ja maisema-arvojen heikentämistä ilman ainoatakaan saatavaa hyötyä (pois lukien työllistäminen). Kuvio 496: Kuviotietojen mukaan nuorehko kuusikko turvemaalla. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %). Maastokäynnin perusteella varttunut (juuri ja juuri) melko tiheä kuusikko mustikkaturvekankaalla, osa korpisuudesta säilynyt (korpimuuttumaa siltä osin). Ei lahopuuta. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvion ennallistamismahdollisuus yhdessä Lappmossenin ja Mustalammin välisten soiden kanssa kannattaisi selvityttää. Mikäli ennallistamista ei nähdä mahdollisena, ei yksinomaan kuuseen kohdistuvasta harvennuksesta ole suurempaa haittaa sen enempää luonnonsuojelulle kuin virkistyskäytöllekään. Kuvio 499: Kuviotietojen mukaan ylispuustoinen taimikko, taimikko venähtänyt. Kuviolle on esitetty tehtäväksi ensiharvennus. Maastokäynnin perusteella kuvio on osin kallioista kuivahkoa kangasta, jossa ylsipuumäntyjen alla kasvaa hyvin uudistunut, puulajisuhteiltaan monipuolinen ja tilarakenteeltaan vaihteleva nuori mänty-, koivu- ja kuusipuusto. Kuvion eteläosassa on vanhoista siemenpuumännyistä peräsin oleva lahopuukeskittymä. Kuvion puuston tiheys vaihtelee sen verran suuresti, että kuviosta iso osa on helppokulkuista (=taimikon tiheys ei haittaa virkistyskäyttöä). Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvion kaavastatus (virkistysaluetta), sijainti lähellä suojelualuetta, helppokulkuisuus sekä puuston monipuolisuus antavat hyvät perusteet jättää kuvion puusto kehittymään ilman hoitotoimenpiteitä. Kuvio 505: Kuviotietojen mukaan männikköä, sekapuuna kuusta ja koivua. Kuviolle on esitetty

11 tehtäväksi harvennushakkuu (33 %). Kuvio sijaitsee Hepolammen lounaispuolella, lähellä suojelualueen rajaa. Maastokatselmuksen perusteella kuvio on kuivahkoa kangasta, jossa kasvaa aikanaan tehdystä kevyestä harvennuksesta huolimatta edelleen rakenteeltaan melko luonnonmukaista (= puustossa eri-ikäisyyttä ja kokovaihtelua) valtapuustoltaan noin vuotiasta mäntyvaltaista puustoa, sekapuuna kasvaa jonkin verran koivuja ja kuusta. Lahopuuta on jo alkanut muodostumaan. Kuvion poikki kulkee viehättävä metsäpolku. Rakenteeltaan hyvää METSO III luokan kangasmetsää, joka rauhaan jätettynä kehittyy alle 10 vuodessa luokan II kohteeksi. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty harvennus heikentää olennaisesti kuvion luonto- ja virkistysarvoja eikä tuota mitään hyötyjä metsikön tulevalle kehitykselle. Kaikin puolin huonosti harkittu toimenpide-esitys. Kuvio 520: Kuviotietojen mukaan kuntopolun vieressä oleva kapea kuusikkokuvio. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %). Maastokäynnin perusteella kapea ruohoturvekangaskuvio, jonka poikki kulkee eteläpohjoissuuntainen oja. Kuviolla kasvaa lähinnä nuorta lehtipuuvaltaista sekapuustoa, jonka joukossa kasvaa jonkin verran kuusta ja mäntyä. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvion ennallistamismahdollisuus yhdessä Lappmossenin ja Mustalammin välisten soiden kanssa kannattaisi selvityttää. Muutenkin kuvion virkistyskäyttö on sen sijainnin takia nyt ja tulevaisuudessa niin vähäistä, että kuvion puuston voisi antaa kehittyä myös ilman harvennuksia. Kuvio 521: Kuviotietojen mukaan noin 50-vuotias kuusikko turvemaalla. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuu (33 %). Maastokäynnin perusteella kuvio on yhdellä syvällä ojalla ojitettua ruohokangaskorpea, joka on osin korpilajistoa säilyttänyttä korpimuuttumaa, osin ruohoturvekangasta. Kuviolla kasvaa kertaalleen harvennettua, melko tasarakenteista varttunutta kuusivaltaista puustoa, jonka joukossa on jonkin verran lehtipuuta. Lahopuuta on hyvin vähän. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Kuvion ennallistamismahdollisuus yhdessä etelä- ja pohjoispuolisten soiden kanssa kannattaisi selvityttää. Mikäli ennallistamista ei nähdä mahdollisena, ei yksinomaan kuuseen kohdistuvasta harvennuksesta ole suurempaa haittaa sen enempää luonnonsuojelulle kuin virkistyskäytöllekään. SIIKAJÄRVI, HEINÄSLAMPI Kuvio 687: Kuvio mukana jo varsinaisessa vuoden 2014 työohjelmassa. Huonosti harkittu toimenpide luontoarvoja omaavalle kuviolle (kt. lausunto varsinaisesta työohjelmasta). Kuvio 689: Kuviotietojen mukaan varttunut männikkö, joka on tarkoitus uudistaa siemenpuuhakkuulla. Maastokäynnin perusteella kuvio on lähinnä tuoretta (osin lehtomaista) kangasta, jossa kasvaa valtapuustoltaan noin 80-vuotiasta kuusi-, haapa- ja koivusekametsää. Metsä on aikaisemman harvennuksen takia melko tasarakenteista ja lahopuuta on niukasti. Etenkin Histan metsien yleiseen tasoon nähden kuviolla on kohtalainen liito-oravapotentiaali.

12 Kommentit esittettyyn toimenpiteeseen: Esitetty uudistushakkuu on toimenpiteenä sen verran raju, että toimenpidettä ei kannattaisi tehdä ennen kuin alueen maankäyttö on asemakaavatasolle asti ratkaistu. Kuvion säilyttäminen voimakkaamman hoidon ulkopuolella mahdollistaisi myös se, että se kehittyisi liito-oravan kannalta nykyistä sopivammaksi (kolohaapojen kehittyminen). KULMAKORPI Kuvio 1002: Kuviotietojen mukaan koivutaimikko. Kuviolla on esitetty tehtäväksi taimikonhoitoa. Maastokäynnin perusteella koivuvaltaista taimikkoa, pois lukien kuvion itäosa, joka on vanhapuustoista kangas- ja kalliometsää. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen:esitetty taimikonhoito on paikallaan taimikon (ei kuvion itäosan) osalta. OITTAA, BEMBÖLEN ULKOILUALUE Kuvio 240 (1,9 ha): Kuviotietojen mukaan pitkäksi päässyt ylispuustoinen kuusivaltainen kuvio, seassa mäntyä ja koivua. Kuviolle on esitetty tehtäväksi harvennushakkuuta (33 %) ja lisäksi huonokuntoisimpien ylispuiden poistamista. Kuviolta on vanha liito-oravahavainto. Maastokatselmuksen perusteella kuvio on pääosin tuoretta kangasta, eteläosassa on luonnontilainen pikkuräme. Kuvion puusto on luonnontilaisen kaltaista ja eri-ikäisrakenteista. Vanhojen ylismäntyjen alla kasvaa ilman harvennuksia kehittynyttä erirakenteista kuusi- ja mäntypuustoa. Lehtipuita on lisäksi yksittäin. Kuviolla on näkyvästi (yli 5 kuutiometriä/ha) eri-ikäistä kuusi- ja mäntylahopuuta. Kuvio on edustava METSO II luokan arvokangasmetsä. Kuviolla kulkee pieni viihtyisä metsäpolku. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetyt toimenpiteet merkitsisivät luontoarvojen huomattavaa heikentämistä ilman mitään saatavaa hyötyä. Kuvion sijainti mahdollistaa sen kehittämisen jatkossakin luonnontilassa, pois lukien itäpuolisen ulkoilureitin reunaa, josta saattaa olla ajoittain tarvetta kaataa yksittäisiä kaatumavaarallisia puita (tulisi jättäää maalahopuuksi kuviolle). Maastokatselmuksen yhteydessä ulkoilureitin reunalla ei havaittu olevan kaatumavaarallisia puita. Kuvio (2,17 ha): Kuviotietojen mukaan kuusivaltainen metsä, jonka pohjoislaidassa suo. Kuvion kangasmaaosa on esitetty harvennettavaksi (33 %). Kuviolta on vanha liito-oravahavainto. Maastokäynnin perusteella kuvion etelä- ja keskiosa on tuoretta kangasta, pohjoisosa on pääosin vesitaloudeltaan luonnontilaista kangaskorpea (korpialue on laajempi kuin karttapohjalta hahmottuu). Aivan pohjoisosan korpi on hieman kuivahtanut (ilmeisesti ulkoilureitin vaikutuksesta?). Kuvion puusto on tilarakenteeltaan luonnontilaisen kaltaista vanhaa kuusi- ja mäntyhavusekametsää, lehtipuita on vain yksittäin. Eri-ikäistä kuusi- ja mäntylahopuuta on näkyvästi (arviolta 5-8 kuutiometriä/ha). Kuvion korpialue on METSO-kriteerien mukaista edustavuusluokan I korpea ja kangasmaaosa hyvää METSO II luokan arvokangasmetsää. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty harvennus merkitsisi luonto- ja virkistysarvojen olennaista heikentämistä ilman mitään saatavaa hyötyä. Kuvion sijainti mahdollistaa sen kehittämisen jatkossakin täysin luonnontilassa, pois lukien kuvion itä- ja pohjoislaitaa kiertävän ulkoilureitin reuna, josta saattaa olla ajoittain tarvetta kaataa yksittäisiä kaatumavaarallisia puita (tulisi jättäää maalahopuuksi kuviolle). Maastokatselmuksen yhteydessä ulkoilureitin reunalta ei

13 havaittu kaatumavaarallisia puita. GUMBÖLE, MUURAHAISENTIE Kuvio 392: Kuviotietojen mukaan hieskoivu- ja kuusivaltainen kuvio, jonka länsikärjessä lehtikuusta ja keskellä kuviota ulkoilureitin varressa jalavaa. Ulkoilureitti kulkee kuvion lävitse. Kuviolle on esitetty tehtäväksi ensiharvennus ja pienpuuston hoito. Maastokäynnin perusteella hyvin vaihteleva kuvio. Kuvion pohjois- ja keskiosa on länsipuoliseen ulkoilureittiin rajautuvaa rinnemetsää, joka on osin tuoretta lehtoa, osin lehtomaista kangasta. Rinteellä kasvaa noin 7 puulajin nuorta (0-40 v) sekapuustoa, johon kuuluu ainakin koivua, kuusta, haapaa, raitaa, pihlajaa, tammea ja vaahteraa. Kuvion kaakkoisosassa on puolestaan keskiravinteista tuoretta lehtoa, jonka erirakenteinen puusto sisältää vanhoja ja varttuneita kuusia ja koivuja sekä joitakin haapoja. Kuvion tällä osalla on jo nyt ilmeistä liito-oravapotentiaalia. Lahopuuta on vielä niukasti. Kommentti esitettyihin toimenpiteisiin: Rehevän ja monilajisen rinteen voisi antaa kehittyä luontaisesti ilman ensiharvennusta. Myöskään kuvion vanhapuustoisessa kaakkoisosassa ei ole hoitotarvetta. Käytännössä ainoa järkevä toimenpide kuviolla on ulkoilureitin varren pienpuuston hoito (max. 3 m vyöhyke). Kuvio 393: Kuviotietojen mukaan lehtipuuvaltainen varttunut sekametsä. Kuviolle on esitetty tehtäväksi ensiharvennus ja pienpuuston hoito (mm. jalaville tilaa). Maastokatselmuksen perusteella hyvin monimuotoinen kuvio. Puustoltaan monipuolinen lehtokuvio täyttää puuston melko nuoresta iästä huolimatta pääosin METSO-kriteerien mukaisen luokan II lehdon kriteerit, osin se on luokkaa III. Kuvion itäosa on puustoltaan hyvin monipuolista, yhdellä ojalla ojitettua lehtokorpimuuttumaa ja kosteaa lehtoa, jossa kasvaa luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella isoja tervaleppiä ja nuorempaa kuusta, koivua ja muuta sekalaisempaa lehtipuustoa. Lahopuuta on jo alkanut muodostumaan. Lännempänä kuvio muuttuu tuoreeksi lehdoksi, jossa kasvaa 0-40-vuotiaita koivuja, haapoja, pihlajia, alikasvosvaahteroita sekä jokunen lehtikuusi. Pohjoisempana ulkoilureitin varressa on myös kymmenkunta istutettua varttunutta jalavaa. Jalavien koillispuolella (kuvion pohjoisosa) on monipuolista kuuden puulajin ilman harvennuksia kehittynyttä nuoripuustoista (valtapuusto noin 30-40v) tuoretta lehtoa, jossa kasvaa myös jonkin verran lehtikuusia. Kuvion länsiosa ulkoilureitin länsipuolella sisältää vielä monipuolista nuoripuustoista lehtisekametsälehtoa (eteläosa), johon liittyy pohjoislaidassa kapea kaistale tiheää noin 30-vuotiasta kuusta ja koivua kasvavaa kuusivaltaista lehtoa. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Harvennushakkuu kannattaisi jättää toteuttamatta, koska se heikentäisi kuvion lehtoarvoja. Poikkeuksen muodostaa kuvion luoteisosa, jossa kannattaisi toteuttaa kuusen suhteellista osuutta vähentävä kevyt harvennus. Lehtoalueella ei ole myöskään mielekästä toteuttaa pienpuuston hoitoa, sen sijaan pienspuustoa on järkevää hoitaa ulkoilureitin reunalla (max. 3 m vyöhyke). Jalavien ympärillä on toimenpidetarvetta hyvin pienellä pinta-alalla, nämä täsmähoitotoimet kannattaa toteuttaa. KIVENLAHTI Kuvio 108: Kuviotietojen mukaan vanhaa mäntymetsää, jossa maastopyöräilykumpuja ja heikosti aluskasvillisuutta. Toimenpiteeksi on esitetty huonokuntoisiin puihin kohdistuvaa poimintahakkuuta.

14 Maastokäynnin perusteella ulkoilureitillä halkaistu rantalehto, jossa pyörilytemppuradan ja muun virkistyskäytön aiheuttamaa voimakasta kuluneisuutta. Paikoin vanhojen mäntyjen ja yksittäisten lehtipuiden alla säilyneempiä lehtolaikkuja, joissa tuomea ja herukkaa. Maastokäynnillä kuviolla ei havaittu kaatumavaarallisia puita (vanhat männyt koko lailla turvallisia). Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Kuvion voimakas virkistyskäyttö edellyttää sen säilyttämistä tilassa, johon ei kuulu erityisen kaatumavaarallisia puita. Siksi ajoittaiset poimintahakkuut ovat välttämättömiä. Kaadettavia puita kannattaisi jättää (oksat sahattuina)niihin kuvion osiin, joissa on vielä säilynyt lehtokasvillisuutta hillitsemään ylenmääräistä kulutusta. Kuvio 109: Kuviotietojen mukaan mäntyvaltainen metsä, joka vesoittunut. Hoitotoimenpiteeksi esitetty ryhmittäistä raivausta. Maastokäynnin perusteella kyseessä on rinnelehto, jossa kasvaa mäntyjen ja tavanomaisempien lehtipuiden joukossa yli 25 kappaletta ilmeisen luontaisesti kehittynyttä puumaista (halk. yli 7 cm) vaahteraa. Kuvio täyttää nähdäksemme luonnonsuojelulain 29 mukaisen jalopuumetsikön kriteerit. Vaahteraa on myös aluspuustossa pihlajien joukossa. Kuvion poikki kulkee viihtyisä metsäpolku, joka ohjaa tehokkaasti liikkumista. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Perusraivauksen sijasta (jossa kaadetaan helposti myös vaahteroita), kuviolle tulisi tehdä vaahteroiden täsmähoitoa. Ainakin muutama puumainen vaahtera hyötyisi liian lähellä kasvavien mäntyjen kaatamisesta. Myöhemmässä vaiheessa kuviolla voi olla järkevää toteuttaa liian tiheässä kasvaviin aluspuupihlajiin kohdistuva pienpuuston hoito. Kuvio 112: Kuviotietojen mukaan rantaraitin viereinen mäntyvaltainen sekametsä, johon on esitetty ryhmittäistä raivausta ja männyn istutusta. Kommentti esitettyihin toimenpiteisiin: Tarpeen lähinnä maltillinen pienpuuston hoito ja raivaus vain niillä kohdilla, joihin mäntyä aiotaan istuttaa. Kuvio 113: Rantavyöhykkeen tervalepikko, johon esitetty poimintahakkuuta sekä männyn ja tervaleppien istutusta. Maastokäynnin mukaan ulkoilureitin varrella havaittaviin pari lahovikaista, murtumavaarallista tervaleppää. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Lahovikaiset tervalepät, jotka kallistuvat ulkoilureitin päälle, kannattaisi kaataa. Tervaleppien istuttaminen on myös järkevää, mäntyjen ei (liian rehevä pohja). KAUKLAHTI, MYNTINSYRJÄ Kuvio 1413: Kuviotietojen perusteella lehtomainen sekapuustoinen kangasmetsä, ylispuina haapaa ja alla kuusta. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella tuoretta lehtoa. Ylispuuna kasvavien haapojen ja raitojen alla on kuusen lisäksi myös muuta lehtipuuta (haapa, pihlaja, vaahtera). Kuvion puustorakenne on hiljalleen kehittymässä sen lehtoluonteelle sopivaksi erirakenteiseksi sekametsäksi. METSO II-III luokan kehittyvä arvolehto. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetty harvennus on täysin tarpeeton ja lähinnä

15 yksipuolistaa kuvion puustorakennetta ilman melusuojavaikutukselle ja monimuotoisuudelle saatavia hyötyjä. Kuvio 1414: Kuviotietojen mukaan lehtomainen rauduskoivusekametsä, jonne on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella tuoretta lehtoa, jossa kasvaa rauduskoivuvaltainen lehtimetsä (myös haapaa ja raitaa sekapuuna). METSO III luokkien välimaaston kehittyvä arvolehto (ei vielä kovin edustava). Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty harvennushakkuu on melko lailla turha ottaen huomioon kuvion luonteen ja pääkäytön melusuojana. Kuvion sijainti ja luonne antaisivat hyvät perusteet kehittää sitä melko tiheäpuustoisena koivuvaltaisena lehtometsänä. Kuvio 1416: Kuviotietojen mukaan Myntinsyrjän lehtipuuvaltainen suojavyöhykemetsä, jossa kasvaa eri-ikäisrakenteista koivua, haapaa ja raitaa. Kuviolle on esiettty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella kyseessä on melko monipuolinen ja rakenteeltaan erirakenteinen lehtisekametsälehto, jonka puustoon kuuluu myös vaahteroita. Monipuolisen puustorakenteen perusteella luokkien II-III välimaaston kehittyvä arvolehto. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetty harvennushakkuu on haitallinen kuvion lehtoarvojen kehitykselle eikä myöskään paranna kuvion melusuojaominaisuuksia. Kuvio 1418: Kuviotietojen mukaan katuviheraluetta ja suojavyöhykemetsää, jossa kasvaa kuusta, haapaa ja tammia. Toimenpiteeksi esitetty puuston harvennusta, jossa otetaan tammia esille. Maastokäynnin perusteella ainakin kuvion pohjoisosaa vallitsee noin 40-vuotias mäntyvaltainen puusto melko harvalla tilarakenteella. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Kuvion puusto vaikutti sen verran harvalta, että esitetyn melko voimakkaan harvennuksen sijasta kannattaisi mieluummin keskittyä elinkelpoisten tammien täsmähoitoon poistamalla niiden liepeeltä varjostavia valtapuita ja kasvua haittavaa pienpuustoa. KAUKLAHTI, KEHÄ III Yleistä: Alueella on säilynyt useista lähekkäisistä kuvioista muodostuva arvolehtokokonaisuus (jatkuu itään esitetyiltä toimenpidekuvioilta), jolla on selvää merkitystä myös ekologisena yhteytenä sekä liito-oravan käyttämänä alueena. Kuvioista noin puolet täyttää METSO I luokan arvolehdon kriteerit, loput ovat edustavuusluokkaa II. Järjestöille toimitetuissa ilmakuvapohjaisissa kuviokartoissa kuviorajat ja -numerot eivät erotu yksiselitteisesti, joten osa kommenteista saattaa koskea lähekkäistä kuviota. Hoitotarvetta kuvioilla on vain eteläpuolisten tonttien rajoilla. Kuvio 1427: Kuviotietojen mukaan lehtomainen sekametsä, jossa kasvaa vanhoja kuusia, haapoja ja hieskoivuja. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella kyseessä on keskiravinteisen ja runsasravinteisen rajoilla oleva tuore lehto, josta luonnehtii luonnontilaisen kaltaisella puustorakenteella kasvava monipuolinen sekapuusto, joka sisältää vanhojen kuusten, koivujen ja haapojen lisäksi myös nuorta ja varttunutta

16 lehtipuuta ja kuusta. Lisäksi kuviolla on joitakin puumaisia vaahteroita. Eri-ikäistä kuusi- ja lehtilahopuuta on noin kuutiometriä/ha. Kuvio täyttää METSO I luokan arvolehdon kriteerit ja sopisi hyvin myös liito-oravan asuinmetsäksi. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetty harvennushakkuu heikentäisi olennaisesti kuvion luonto-, virkistys- ja melunsuojausarvoja. Kuvio 1428: Kuviotietojen mukaan lehtomainen kuusivaltainen sekametsä, jota kehitetään suojametsäksi. Kuviolle on esitetty puuston harvennusta (33 %). Maastokäynnin perusteella keskiravinteista tuoretta lehtoa, jossa kasvaa luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella vanhahkoa kuusi-, haapa- ja koivupuustoa. Lehti- ja kuusilahopuuta on näkyvästi (5-10 kuutiometriä/ha). Kuvio täyttää paremmanpuoleisen METSO II luokan arvolehdon kriteerit ja sopisi hyvin myös liito-oravan asuinmetsäksi. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetty harvennushakkuu heikentäisi kuvion luonto-, virkitys- ja melunsuojausarvoja. Kuvio 1429: Kuviotietojen mukaan varttunut haapa-koivusekametsä, jota kehitetään suojametsänä. Kuviolle on esitetty harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella kuvio on pääosin keskiravinteista tuoretta lehtoa, joss kasvaa luonnontilaisen kaltaisella tilarakenteella varttunutta-vanhahkoa sekapuustoa (koivu, kuusi, haapa). Myös lahopuuta on muodostunut merkittävästi (yli 5 kuutiometriä/ha). Kuvio täyttää METSO II luokan arvolehdon kriteerit ja sopii myös liito-oravan asumametsäksi. Kommentit esitettyihin toimenpiteisiin: Esitetty harvennus heikentäisi olennaisesti kuvion luonto-, virkitys- ja melunsuojaus-arvoja. Kuvio 1430: Kuviotietojen mukaan suojavyöhykemetsänä toimivaa vanhaa kuusikkoa, joka on kärsinyt myrskyissä. Kuviolle esitetään harvennushakkuuta (33 %). Maastokäynnin perusteella kyseessä on keskiravinteinen tuore lehto, jossa kasvaa luonnontilaisen kaltaisella puustorakenteella iäkkäitä ja nuorempia kuusia, varttuneita haapoja, varttuneita ja vanhoja koivuja sekä nuorta vaahteraa. Kuviolle on kaatunut maalahopuuksi useita hyvin järeitä kuusia ja lisäksi kuviolla on näkyvästi lehtilahopuuta sekä kuolleita pystykuusia. Kaikkinensa lahopuun määrä kuviolla on yli 20 kuutiometriä/ha tasoa. Kuvio täyttää METSO I luokan arvolehdon kriteerit ja sopii lisäksi liito-oravan asumametsäksi. Kommentit esitettyyn toimenpiteeseen: Esitetty harvennushakkuu heikentäisi olennaisesti kuvion luonto-, virkistys- ja melunsuojausarvoja. KILO, KILONTIE/KARANTIE Yleistä: Järjestöille toimitetuissa aineistoissa kuvioiden kuvaukset ja esitetyt toimenpiteet vaikuttavat kopioituneen tavalla, joka ei liene tarkoitettu. Kuvio 68: Kuviotietojen mukaan kallioaluetta, jossa mäntyvaltaista harvaa puustoa, kuuset kuivaneita tai kirjanpainajien syömiä. Toimenpiteeksi on esitetty kaistalehakkuuta, jolla poistetaan kaikki huonokuntoiset kuuset ja männyt tien ja asutuksen reunoilta, minkä jälkeen hakattu alue täydennysistutetaan männyllä.

CASE BEMBÖLEN ULKOILUALUE (OITTAA)

CASE BEMBÖLEN ULKOILUALUE (OITTAA) 25.11.2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry Espoon ympäristöyhdistys ry ESPOON METSÄTYÖOHJELMA 2014 CASE BEMBÖLEN ULKOILUALUE (OITTAA) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ja Espoon

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Huomautus Espoon radio- ja TV-aseman maston ympäristön metsien maisematyöluvasta T

Huomautus Espoon radio- ja TV-aseman maston ympäristön metsien maisematyöluvasta T Kaupungin kirjaamo PL 1 02070 ESPOON KAUPUNKI Huomautus Espoon radio- ja TV-aseman maston ympäristön metsien maisematyöluvasta 2015-492-T Espoon ympäristöyhdistys on tutustunut netistä löytyviin, melko

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Peruskarttalehdet 2032 08, 2032 09 Kirkkonummen kunnan alueella, Vitträsk-järven ja Jorvaksen välillä on säilynyt hämmästyttävän

Lisätiedot

LIITE 1. KOMMENTIT VARSINAISEN TYÖOHJELMAN KOHTEISIIN

LIITE 1. KOMMENTIT VARSINAISEN TYÖOHJELMAN KOHTEISIIN LIITE 1. KOMMENTIT VARSINAISEN TYÖOHJELMAN KOHTEISIIN Alleviivauksella merkitty ne kuviot, joiden ehdotettua käsittelyä pidämme erityisen ongelmallisena luontoarvojen tai luonto- ja virkistysarvojen kannalta.

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

METSO-kriteereihin liittyviä lisätietoja inventoiduista metsäkuvioista. Kuvioiden numerointi on sama kuin metsäsuunnitelmassa.

METSO-kriteereihin liittyviä lisätietoja inventoiduista metsäkuvioista. Kuvioiden numerointi on sama kuin metsäsuunnitelmassa. Liite 2. METSO-kriteereihin liittyviä lisätietoja inventoiduista metsäkuvioista. Sikosaari Kuvioiden numerointi on sama kuin metsäsuunnitelmassa. Kuvio 3 Kuvio on pääosin täyttömaa-alueelle syntynyttä

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

Espoon ympäristöyhdistyksen, Luonto-Liiton sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin puolesta koonnut Keijo Savola, 9.3.

Espoon ympäristöyhdistyksen, Luonto-Liiton sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin puolesta koonnut Keijo Savola, 9.3. KUVIOKOHTAISET KOMMENTIT POHJOIS-ESPOON METSÄSUUNNITELMAN LOHKOJEN 1, 2, 3, 4, 5 ja 7 HAKKUU- JA HOITOESITYKSIIN SEKÄ METSO-LUOKKIIN (& MUUTAMA TÄYDENNYS LOHKON 6 OSALTA) Espoon ympäristöyhdistyksen, Luonto-Liiton

Lisätiedot

Asia: Kommentit ja muutosesitykset eräisiin Espoon kaupungin metsätyöohjelman vuosien 2011-2013 kohteisiin

Asia: Kommentit ja muutosesitykset eräisiin Espoon kaupungin metsätyöohjelman vuosien 2011-2013 kohteisiin Espoon ympäristöyhdistys ry Pappilantie 5 02770 Espoo 31.8.2011 Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Kotkankatu 9 00510 Helsinki Espoon kaupunki/ Tekninen keskus/ Luonnonhoitoyksikkö/ Pekka Pakkala Asia:

Lisätiedot

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu

Lisätiedot

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua.

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua. Kunta Alue Ms 694 1 10 kirja 2012 Osa 8 Sivu 1 / 62 paikka Kunta 694 Alue 1 Ms 10 MÄNTYNIEMI II jne. 10 1 0,8 ha Metsämaa Kangas Lehtomainen kangas ja vastaava suo 04 Uudistuskypsä metsikkö Vallitseva

Lisätiedot

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Tooppikallio, Sastamala

Tooppikallio, Sastamala Tooppikallio, Sastamala Raportti maastokäynnistä 6.4.2012 Tiina Jalkanen, Juho Kytömäki ja Jere Nieminen Yhteenveto Sastamalan Tooppikallio on Metsähallituksen/Laatumaan myytävänä oleva metsätila, jolla

Lisätiedot

METSO KOHTEEN LIITTEET

METSO KOHTEEN LIITTEET METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

ID 8030 Peurajärven virkistysalueen länsiosan metsät ja suot, Nurmes, Pohjois-Karjala

ID 8030 Peurajärven virkistysalueen länsiosan metsät ja suot, Nurmes, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8030 Peurajärven virkistysalueen länsiosan metsät ja suot, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde Nurmeksen luoteisrajalla

Lisätiedot

Kommentteja Etelä-Vuosaaren aluesuunnitelmaluonnoksen luonnonhoitoosuudesta

Kommentteja Etelä-Vuosaaren aluesuunnitelmaluonnoksen luonnonhoitoosuudesta Luontojärjestöjen luonnonhoitoryhmä (Sirkku Manninen, Jyri Mikkola, Keijo Savola) Metsäsuunnittelija Antti Siuruainen (tiedoksi luonnonhoidon työryhmä) Kommentteja Etelä-Vuosaaren aluesuunnitelmaluonnoksen

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta

Lisätiedot

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun

Lisätiedot

Liite 1. Kuviokohtaiset huomiot

Liite 1. Kuviokohtaiset huomiot 1 Liite 1. Kuviokohtaiset huomiot Kuvio 1 (Kovermäki): Kuvio on kymmenkunta vuotta sitten harvennettu eikä taimettumista ole vielä ehtinyt tapahtumaan. Lounaisnurkassa on pieni osakuvio, jonka puusto on

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Koskskogen-Maraholmsträsket

Koskskogen-Maraholmsträsket Koskskogen-Maraholmsträsket Pinta-ala: 44,4 ha Omistaja: Mustasaaren kunta (24,2 ha) ja Vaasan kaupunki (20,2 ha) Kaavatilanne: Bölen osa-yleiskaavassa ja Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta

Lisätiedot

Kuvioluettelo. LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2. 31 1,1 Kuivahko kangas. 2 2 1800 1 1,9 kangasmaa Rauduskoivu 6 2 4

Kuvioluettelo. LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2. 31 1,1 Kuivahko kangas. 2 2 1800 1 1,9 kangasmaa Rauduskoivu 6 2 4 LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka Puustotiedot Toimenpiteet ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa,

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Kohdekortti 9. (Hervantajärven vanha metsä) ja kohdekortti 49. (Hervantajärvi, Viitastenperä)

Kohdekortti 9. (Hervantajärven vanha metsä) ja kohdekortti 49. (Hervantajärvi, Viitastenperä) Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. 18.5.2012 Varastokatu 3 33100 Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Varastokatu 3 33100 Tampere PALAUTE Tampereen kaupungin luonnonsuojeluohjelma 2012 2020

Lisätiedot

Lausunto Espoon kaupungin metsätyöohjelmasta

Lausunto Espoon kaupungin metsätyöohjelmasta Espoon kaupunki Tekninen keskus / Katu- ja viherpalvelut Metsänhoitaja Tiina Peippo, tiina.t.peippo@espoo.fi 1.9.2017 Espoon ympäristöyhdistys ry www.sll.fi/espoo Vastine pyydetään toimittamaan sähköisenä

Lisätiedot

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä.

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä. Luonnonhoitoryhmän ympäristöjärjestöasiantuntijoiden kommentit ja kehitysehdotukset liittyen Reijolan ja Lauttasaaren aluesuunnitelmaluonnoksiin (Sirkku Manninen, Jyri Mikkola & Keijo Savola 3.9.2010)

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 593 463 42 kirja 2017 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 593 Alue 463 Ms 42 MYLLYRINNE Vallitseva jakso 10 1 3 2 4 0 0 1,4 8 0 200 3 3 1 0 0 0,2 10 1 1400 3 3 3 0 0 1,2 Taimikon hoito 2020-2022

Lisätiedot

Vaskiluodon kosteikko

Vaskiluodon kosteikko Vaskiluodon kosteikko Pinta-ala: 10,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V). Kuvaus: Kasvillisuudeltaan arvokas kosteikkoalue monipuolisine lähimetsineen

Lisätiedot

KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS

KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Liite 5 KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Kolmenkulman alueen ympäristö on melko tasaista moreenimaastoa. Kaavoitettava alue on metsäistä ja alue on ollut talousmetsäkäytössä lähes kokonaisuudessaan.

Lisätiedot

297. Pärnäsenlammet (Rautavaara)

297. Pärnäsenlammet (Rautavaara) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 297. Pärnäsenlammet

Lisätiedot

Lausunto Espoon metsätyöohjelmasta 2016

Lausunto Espoon metsätyöohjelmasta 2016 7.10.2015 Metsänhoitaja Sini Miettinen Tekninen keskus / Katu- ja viherpalvelut, ylläpito PL 41, 02070 ESPOON KAUPUNKI puh. 046 8771841, sini.miettinen@espoo.fi Espoon ympäristöyhdistys ry Villa Apteekki,

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

LAUSUNNOT, HANGON YMPÄRISTÖYHDISTYS Vastine ja vaihtoehtojen. Märsanin alue

LAUSUNNOT, HANGON YMPÄRISTÖYHDISTYS Vastine ja vaihtoehtojen. Märsanin alue Talousmetsäsuunnitelmaehdotus 2018 2027 Palautteet ja vastine ehdotukset Yhteenveto sisältää kirjallisesti jätetyt mielipiteet ja pyydetyt lausunnot. Vastineet on laadittu Hangon kaupungin teknisen ja

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen

LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry 23.11.2011 Varastokatu 3 33100 Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry Varastokatu 3 33100 Tampere LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen Tampereen

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015 Siu 20 (1) 26.3.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 89 0,4 Metsämaa Tuore kangas,

Lisätiedot

Suojeluesitys Espoon kaupungin omistamille Keskuspuiston arvokkaille luontokohteille

Suojeluesitys Espoon kaupungin omistamille Keskuspuiston arvokkaille luontokohteille Espoon ympäristöyhdistys ry Espoon nuoret ympäristönsuojelijat ry Suojeluesitys Espoon kaupungin omistamille Keskuspuiston arvokkaille luontokohteille 12.3.2008 Esitämme, että Espoon kaupunki suojelee

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Lieksan luoteisosassa, vain 0,5 km

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

1. Puistolan ja Heikinlaakson luonnonhoidon tavoitteet

1. Puistolan ja Heikinlaakson luonnonhoidon tavoitteet Luonnonhoitoryhmän järjestöasiantuntijoiden kommentit ja muutosesitykset Puistola- Heikinlaakson aluesuunnitelmaluonnokseen (Sirkku Manninen, Jyri Mikkola & Keijo Savola 8.3.2011) A. ALUESUUNNITELMALUONNOKSEN

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Torttijärven alue sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

Storträsket-Furusbacken

Storträsket-Furusbacken Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.

Lisätiedot

Oriveden Punkaniemi ja lähialueet

Oriveden Punkaniemi ja lähialueet Raportti maastokäynnistä 13.9.2013 Juho Kytömäki, LuK Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Oriveden Punkaniemi ja lähialueet Tutustuin Oriveden Pukala-järven koillisrannalla sijaitsevaan Punkaniemen Veljestenlammin

Lisätiedot

3934/ /2014. Metsätyöohjelma

3934/ /2014. Metsätyöohjelma 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015 Espoon kaupunki 2014 Metsätyöohjelma 2015 1 (15) Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015 on C-hoitoluokkien vuosityöohjelma, jonka ovat koonneet Espoon kaupunkitekniikka

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti: RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).

Lisätiedot

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

ID 8031 Salmijärven Natura alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala

ID 8031 Salmijärven Natura alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8031 Salmijärven Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi Sijainti Orineva sijaitsee Viitasaaren kunnan pohjois-rajalla Kolkkujärven länsirannalla.

Lisätiedot

Liite 3. Keskuspuisto. Osa-alue- ja kuviokohtaiset kommentit Laakso-Ruskeasuon, Pasilan, Maunulan, Paloheinän ja Haltialan osalta

Liite 3. Keskuspuisto. Osa-alue- ja kuviokohtaiset kommentit Laakso-Ruskeasuon, Pasilan, Maunulan, Paloheinän ja Haltialan osalta Liite 3. Keskuspuisto. Osa-alue- ja kuviokohtaiset kommentit Laakso-Ruskeasuon, Pasilan, Maunulan, Paloheinän ja Haltialan osalta LAAKSO-RUSKEASUO Osa-aluetta koskevat yleiset huomiot Osa-alueella on useita,

Lisätiedot

Muistio Vantaan Ojangon ulkoilualueen lounaisosan metsäalueen kääpäja metsäarvoista (Keijo Savola )

Muistio Vantaan Ojangon ulkoilualueen lounaisosan metsäalueen kääpäja metsäarvoista (Keijo Savola ) Muistio Vantaan Ojangon ulkoilualueen lounaisosan metsäalueen kääpäja metsäarvoista (Keijo Savola 13.10.2016) Tein Vantaan ympäristökeskuksen toimeksiannosta 19.9.2016 maastokäynnin Ojangon ulkoilualueen

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka

Lisätiedot

Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 90 828 70 kirja 2014 Osa 8 Sivu 1 / 8 paikka Kunta 90 Alue 828 Ms 70 SIRKKALA Vallitseva jakso 16 5 1800 6 5 19 4,0 16 4 1600 6 5 16 3,4 Rauduskoivu 14 1 200 6 7 2 0,5 Nuoren metsän kunnostus

Lisätiedot

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu.

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu. Kunta Alue Ms 49 1 32 Lohko Kuviokirja 2012 Sivu 1 / 83 Kuvio Ala paikka Kehitysluokka Pääpuulaji Osa 8 Kunta 49 Alue 1 Ms 32 1 100 0,2 ha Muu maa B3 Maisemaniitty ja laidunalue Kevyenliikenteenreitti.

Lisätiedot

Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu

Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7011 Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu Sijainti Kohde sijaitsee lähellä Venäjän rajaa Kuusijärven luoteispuolella. Kohde

Lisätiedot

Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys

Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys 2016 Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 15.6.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 5 2.1 Esiselvitys... 5 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8029 Luokkisuo, Nurmes, Pohjois-Karjala

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8029 Luokkisuo, Nurmes, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8029 Luokkisuo, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Pohjois-Nurmeksessa, Nurmes-Kuhmo-tien itäpuolella. Alue

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022

Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Tiivistelmä Metsäsuunnitelma antaa vankan pohjan metsäomaisuuden hoitoon ja sen arvonmääritykseen. Suunnitelma tehdään metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8032 Salmivaara, Valtimo, Pohjois-Karjala

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8032 Salmivaara, Valtimo, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8032 Salmivaara, Valtimo, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee 12 km Valtimon kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen.

Lisätiedot

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat

Lisätiedot

METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT. Joenmäki, 700 474-1-4

METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT. Joenmäki, 700 474-1-4 METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT Joenmäki, 700 474-1-4 Sivu 2/21 METSO -kohteen kasvupaikka- ja puustotiedot Suojelurajauksen metsäalue voidaan jakaa kolmeen pääkuvioon 63, 57 ja 55. Kuvio

Lisätiedot

Kuule, Imatra kaupunki. Mis sie tarvisset oikei hyvvää suojeluesityst? Täs siul on sellane.

Kuule, Imatra kaupunki. Mis sie tarvisset oikei hyvvää suojeluesityst? Täs siul on sellane. Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys ry Paperharjuntie 22a 55400 Imatra 050 364 3693 23.10.2017 Imatran kaupunki (valtuutetut, kaupunkikehitysjohtaja, kaupunginjohtaja, kaavoitus) Uutisvuoksi Yle KAUPUNGIN

Lisätiedot

ID 8013 Pienen Ruosmanjärven itä-, kaakko- ja eteläpuoliset metsät ja vesistöt, Lieksa, Pohjois-Karjala

ID 8013 Pienen Ruosmanjärven itä-, kaakko- ja eteläpuoliset metsät ja vesistöt, Lieksa, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8013 Pienen Ruosmanjärven itä-, kaakko- ja eteläpuoliset metsät ja vesistöt, Lieksa, Pohjois-Karjala Pienen Ruosmanjärven

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Lehdot ja korvet. 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde,

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Lehdot ja korvet. 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde, Lehdot ja korvet 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 3,5 ha Perälä Yksityinen Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde, Kyllä Vanha

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 Liite 1 ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 1. SELVITYSALUE JA TAVOITTEET Selvitysalue käsittää Kouvolaan yhdistyneen,

Lisätiedot

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0 1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 420 558 502 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 420 Alue 558 Ms 502 TYRYNLAHTI Vallitseva jakso 31 40 2151 15 13 275 11 243 31 40 2151 15 13 275 11 243 18,9 18,9 Ensiharvennus 2015 2017

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Vaasan ja Mustasaaren arvometsiä

Vaasan ja Mustasaaren arvometsiä Vaasan ja Mustasaaren arvometsiä -10 suojeluehdotusta luonnon ja ihmisten hyväksi Esitys Suomen Luonnonsuojelun Säätiön 55vuotisjuhlassa 12.5.2017 /Birthe Weijola, Kuva: Hömötiainen Aarne Lahti Tästä on

Lisätiedot

Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen

Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen 6.3.2017 Asia: Aloite Espoon metsätyöohjelman 2017 luonto-,

Lisätiedot

Luonnonhoidon hankehaku

Luonnonhoidon hankehaku Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:

Lisätiedot