Tutkimus ja opetusyhteistyö inhimillisen teknologian alalla TOPI. uudet tuulet
|
|
- Urho Lahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Inhimillisen illi teknologian opetuksen uudet tuulet Veikko Surakka Tampere Unit for Computer-Human Interaction, TAUCHI, Tietojenkäsittelytieteiden laitos, Tampereen yliopisto Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila Ihmiskeskeisen teknologian yksikkö, IHTE, Tampereen teknillinen yliopisto
2 Tausta Tampereella on kaksi vahvaa, erityisesti ihmistä huomioivan informaatiokommunikaatioteknologian tavoitteelliseen ja monitieteiseen tutkimukseen, kehittämiseen ja opetukseen sitoutunutta yksikköä. Nämä ovat Tampereen yliopistossa toimiva henkilön Tampere Unit for Computer-Human Interaction yksikkö (TAUCHI) Tampereen teknillisessä yliopistossa toimiva, n. 30 henkilön Ihmiskeskeisen Teknologian yksikkö (IHTE)
3 Tausta TAUCHI Toiminut noin kymmenen vuotta Viime vuonna (2007) toteutettu tietotekniikka-alan tieteenala-arviointi osoitti, että se on tällä hetkellä alallaan suomen vahvin HCI/HTI alan tutkimus- ja koulutusyksikkö. IHTE Toiminut noin viisi vuotta Tieteenala arvioinnissa todettiin että se on merkittävä Tieteenala-arvioinnissa todettiin että se on merkittävä toimija erityisesti käyttäjälähtöisen suunnittelun, tutkimuksen ja koulutuksen alueella.
4 Tausta Keskeinen lähtökohta ja arvo kummallekin yksikölle on monitieteisen ihmisen käyttäytymistä huomioivan informaatio- ja kommunikaatio-teknologian teknologian tutkimus ja kehittäminen. Tästä lähtökohdasta käsin oli järkevää lähteä tutkimaan voisimmeko yhdistää voimiamme jotenkin.
5 Tausta Yksiköiden yhteisen opetus- ja tutkimustoiminnan tehostamiseksi on tällä hetkellä käynnissä kaksi rahoitettua (yht euroa) kehittämishanketta. Vuonna 2007 käynnistynyt Tutkimus- ja opetusyhteistyö ihmiskeskeisen i k i teknologian alueella (TOPI) Vuonna 2008 käynnistynyt Inhimillisen teknologian tutkimus- ja opetusallianssi (INTO)
6 Tavoitteet TOPI hankkeen tavoitteena on tehostaa erityisesti Tampereen yliopistojen TAUCHI- ja IHTE - yksiköiden välistä tutkimus- ja opetusyhteistyötä ihmiskeskeisen teknologian alueella. Pyrkiä kansainväliselle huipulle. Vahvistaa edelleen Tampereen ee alueen roolia alan keskeisenä tutkimus-, kehitys-, ja opetuskeskuksena.
7 Tarkennetut tavoitteet tavoitteet lyhyesti: 1. Opetusyhteistyön y käynnistäminen. 2. Yksikköjen opetustarjonnan läpikäynti sekä maisteri- että jatko-opintotasoilla. 3. Yksikköjen tutkimustoiminnan ja -intressien kartoitus. 4. Opiskelijaliikkuvuuden helpottaminen 1. TAUCHI-IHTE ristiinopiskelusopimus 2. JOO prosessin helpottaminen 5. Yksikköjen opiskelijoiden näkemyksiä kartoittavan kyselyn teettäminen.
8
9 Tulokset ja nykytila Opetusohjelma-analyysi osoittaa että yksikköjen koulutusprofiilit o l t täydentävät tävät hyvin toisiaan. Kansainvälisestikin tarkastellen tekemämme vertailut osoittavat, että opetustarjontamme on poikkeuksellisen laaja ja kattava. Vastaavan tasoista ei näytä löytyvän. Edellytykset tiiviille ja pitkäjänteiselle yhteistyölle ovat hyvät.
10 Tulevaisuus Valmiudet syvenevään yhteistyöhön Tampereen yliopistojen välillä tällä alalla ovat hyvät ja ne koostuvat muun muassa seuraavista perustavaa laatua olevista osatekijöistä: Yhteistyön selkeät synergiaedut Monitieteisyys Prosessin aikana rakentunut avoimuus ja luottamus Yhteisesti saavutettu tahtotila Motivaatio tehdä yhdessä Näkemys
11 Inhimillisen teknologian tutkimus- ja opetusallianssi INTO Yliopistoallianssi? Yleisellä tasolla Yliopistoallianssi on Jyväskylän, Tampereen teknillisen ja Tampereen yliopiston yhteistyökonsortio t ti jonka tarkoituksena k on: Harjoittaa pitkälle menevää yhteistyötä y ja työnjakoa koulutuksessa, tutkimuksessa ja tukipalveluissa. TOPI-hanke toimii selkeänä ja vahvana pohjana myös Yliopistoallianssiin kytkeytyvässä uudessa hankkeessamme Inhimillisen teknologian tutkimus- ja opetusallianssi, INTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
12 Inhimillisen teknologian tutkimus- ja opetusallianssi INTO INTO-hanke Valittiin yhdeksi Yliopistoallianssin i lli i aloitusvaiheen 10:stä (hakemuksia oli 65) kärkihankkeesta. kih kk Rahoitus vuodelle 2009, (Allianssi/opetusministeriö ja Tampereen yliopistot i t ) Suunniteltu kesto noin 5 vuotta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
13 Inhimillisen teknologian tutkimus- ja opetusallianssi INTO INTO allianssi Mukana seuraavat partnerit: TAUCHI: Professorit: Veikko Surakka (Vastuullinen johtaja ja koordinaattori), Kari-Jouko Räihä ja Roope Raisamo Senioritutkijat: Dosentti Markku Turunen, UCIT tutkijakoulun tkij k koordinaattori, i tohtori Poika Isokoski ki IHTE: Professorit: Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila ja Sari Kujala Senioritutkijat: Yliassistentti Timo Partala Jyväskylän yliopisto, tietojenkäsittelytieteiden laitos, kognitiotiede ja käyttäjäpsykologia: Professori Pertti Saariluoma JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
14 Inhimillisen teknologian tutkimus- ja opetusallianssi INTO Tavoitteet Päätavoite Luoda sisäsuomen alueelle voimakas, monitieteinen kansallisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyinen y yhteenliittymä joka keskittyy erityisesti Alan tutkimus- ja kehitystoimintaan Huolellisesti suunniteltuun tohtori- ja tutkijakoulutukseen ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen alalla. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
15 Opetuksen uusia tuulia inhimillisen teknologian alueella TAUCHI:n ja IHTE:n yhteinen opetus
16
17 Opetustarjonnan temaattiset kokonaisuudet Ihmisen toiminnan ja vuorovaikutuksen psykologiset ja psykofysiologiset tekijät Esim. tunne ja kognitiivinen psykologia Tuotteiden ja käyttöliittymien ihmiskeskeiset suunnittelumenetelmät Mm. kontekstipohjainen suunnittelu, monikulttuurinen suunnittelu Vuorovaikutus- ja käyttöliittymätekniikat Eri aisti- ja ilmaisumodalitteetteja ja fysiologiaa hyödyntävät tekniikat Käytettävyyden ja käyttäjäkokemuksen keskeiset tekijät Suunnittelu ja arviointi Yhteisöllisyyttä tukevat opetus- ja muut tekniikat Tutkimusmenetelmät Empiirinen, kokeellinen, konstruktiivinen, laadullinen, määrällinen
18 TAUCHI:n ja IHTE:n opetuksen vahvuuksia Runsas kurssitarjonta, joka pohjautuu myös yksiköiden omaan tutkimukseen. Mobiilit ja moniaistisuutta tukevat käyttöliittymät Tunteiden ja kognitiivisten tekijöiden tutkimus Käyttäjäkokemus Yhteisölliset palvelut Jokapaikan tietotekniikka Koneautomaatiojärjestelmien käyttäjäkeskeinen suunnittelu, jne.
19 TAUCHI:n ja IHTE:n opetuksen vahvuuksia Sekä teoreettisia että käytäntöön harjoittavia opintojaksoja Tukee erilaisia maistereiden ja diplomi-insinöörien osaamisprofiileja tutkimuksessa ja tuotekehityksessä Inhimillisen teknologian syventävät opinnot pohjautuvat tietotekniselle osaamiselle,,jolloin ymmärrys y teknisestä toteutuksesta on vahva Vuorovaikutteinen teknologia & käytettävyys Kansainvälisesti vahva opetuskokonaisuus, jota kehitetään jatkuvasti!
20 TAUCHI:n ja IHTE:n opetuksen vahvuuksia Uskomme vahvasti että tarjoamamme opetuskokonaisuudet palvelevat jo nykyisellään merkittävästi myös yritysten toimintaa. Yrityksen laadukas innovaatio ja kehitystoiminta voi perustua vain ajantasaiseen opetukseen ja tutkimustietämykseen. Palvelemme yrityksiä ja yhteiskuntaa monipuolisesti myös tekemällä tutkimusyhteistyötä monien paikallisten, kansallisten ja kansainvälistenkin yritysten ja yhteisöjen kanssa.
SoberIT Ohjelmistoliiketoiminnan ja tuotannon laboratorio
Informaatioverkostojen koulutusohjelma Ihminen ja vuorovaikutus Pääaineen rakenne: T100-1 Informaatioverkostojen perusmoduuli (A1) T200-2 Ihminen ja vuorovaikutus (A2) UUSI T110-3 Ihmisläheiset tietojärjestelmät
UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS
UNIPOLI TAMPERE TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Krista TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Varantola PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU 2.10.2007 UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS Allekirjoitettu 16.8.2006
TaY Mediapoliksella SIS/TAUCHI ja CMT/T7
TaY Mediapoliksella SIS/TAUCHI ja CMT/T7 Markku Turunen (markku.turunen@sis.uta.fi) University of Tampee, Tampere Unit for Computer-Human Interaction Mediapolis, Tampere,19.11.2014 Tampereen yliopisto
Kognitiotieteen maisteriohjelma - Opetussuunnitelma! 2014-2017!
Kognitiotieteen maisteriohjelma - Opetussuunnitelma! 2014-2017! Työryhmä!! Pertti Saariluoma!! Tuomo Kujala!! Jussi Jokinen!! Esitys kierrätetty kognitiotieteen opiskelijoiden sähköpostilistalla kommentointia
TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009
1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen
TAUCHI Tampere Unit for Computer-Human Interaction Aktiiviset oppimistilat kampuksella
Aktiiviset oppimistilat kampuksella Jussi Okkonen, projektipäällikkö Arto Hippula, yhteyspäällikkö Roope Raisamo, professori SIS/ TAUCHI Tampereen yliopisto Tausta Oppimisen ja tutkintojen tavoitteet asetetaan
Miten tutkimus voi parantaa kilpailukykyä?
Käyttöliittymät kilpailukykytekijänä: Miten tutkimus voi parantaa kilpailukykyä? Prof. Roope Raisamo TAUCHI-tutkimuskeskus Viestintätieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Email: roope.raisamo@uta.fi
Ihminen ja teknologia. Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu
Ihminen ja teknologia Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu Pertti Saariluoma Tuomo Kujala Sari Kuuva Tiina Kymäläinen Jaana Leikas Lassi A. Liikkanen Antti Oulasvirta Eikö jokaisen esineen, elävän olennon
Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori
Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen
Käyttökokemusta voi suunnitella - case UXUS. Design for Life -tilaisuus, Kiasma, 12.11.13 Hanna Koskinen, VTT
Käyttökokemusta voi suunnitella - case UXUS Design for Life -tilaisuus, Kiasma, 12.11.13 Hanna Koskinen, VTT 2 User Experience and Usability in Complex Systems (UXUS) FIMECC UXUS tutkimusohjelma keskittyy
Hyvinvointi uhattuna!
Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen
STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti
STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin
Pedagogiseen tietoon perustuva aktiivinen oppimistila, joka tukee moniaistista vuorovaikutuksellista oppimista
Pedagogiseen tietoon perustuva aktiivinen oppimistila, joka tukee moniaistista vuorovaikutuksellista oppimista Yhteyspäällikkö Arto Hippula Informaatiotieteiden yksikkö, TAUCHI Tampereen yliopisto email:
Hankkeen lähtökohtia ja teemoja
Hankkeen lähtökohtia ja teemoja Minna Silvennoinen, projektityöntekijä, KeHO / INNOKE & simulaatiokouluttaja MinSim Oy minna.silvennoinen@jamk.fi KeHO Keski Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä Sosiaali
Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since
Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään
Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi
http://www.cs.tut.fi/ihte Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila 7.11.2007 Työajasta tuhraantuu yli kolme tuntia viikossa Kotimaiset yritykset
Lapin kirjastojen portaali lappilaisten opetuksen, opiskelun ja oppimisen tukena
Lapin kirjastojen portaali lappilaisten opetuksen, opiskelun ja oppimisen tukena Tiina Kemppainen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Ohjelmistotekniikan koulutusohjelma Tiina.Kemppainen@ramk.fi 18.9.2003 http://amc.pori.tut.fi/moments
INFORMAATIOALAT JA TYÖN TULEVAISUUS
Johdanto: INFORMAATIOALAT JA TYÖN TULEVAISUUS Frans Mäyrä SIS, Tampereen yliopisto TEKNOLOGIAA JA IHMISTIETEITÄ 1960-luvulta lähtien tieteidenvälisyys ja monitieteisyys on saanut yhä enemmän jalansijaa
TerveysNetin opetuksen kehittämispäivät
Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia (TVA), Finland Futures Academy (FFA), koordinaattori Sari Söderlund sari.soderlund@tse.fi TerveysNetin opetuksen kehittämispäivät 25.11.2010 Kansainvälinen opetusyhteistyö
Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015
Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun
Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja?
Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja? ABIPÄIVÄT 2011 Mitä lääketieteen tekniikka ja hyvinvointiteknologia ovat? Poikkitieteellisiä aloja yhdistävät
Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja
Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä
Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015
Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen
Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN
Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön
SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET
SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa
Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs
LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs.201004 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.
Ikäteknologia. Jaana Leikas (toim.) ETUKANSI ERI TIEDOSTOSSA
ETUKANSI ERI TIEDOSTOSSA Miten teknologia voi olla tukemassa hyvää ikääntymistä? Millaista lisäarvoa ikäteknologian tulisi tuottaa? Ikäteknologia Jaana Leikas (toim.) Vanhustyön keskusliitto Centralförbundet
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
http://www.soberit.hut.fi/t-121/t-121.100 !!" # $ %!"! " # $ " $ %& '( ) * * * +$, * ' # % ## # & # ' # # ( # %)* &(+%,-!###" )-..-( -.-'..(/. "&%/ "0 / 1"0 / # # % 2 ) / * & 3. 0-. -. ( (-. 2 ) $ )-..-(
FlowIT virtaa IT-hankintoihin. Työterveyslaitos www.ttl.fi
FlowIT virtaa IT-hankintoihin FlowIT virtaa IT-hankintoihin, Matti Gröhn, Kirsi Jääskeläinen, Tiina Kalliomäki- Levanto, Jani Lukander, Kristian Lukander, Teppo Valtonen, Tiina Vihtonen, Tuija Virtanen,
SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA
1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi
Tutkintovaatimukset suoraan DI-vaiheeseen valituille
1 / 10 Tutkintovaatimukset suoraan DI-vaiheeseen valituille Tutkintovaatimukset määräytyvät suoraan DI-vaiheeseen valituilla opiskelijoilla pääsääntöisesti samoin kuin muillakin DI-tutkintoa suorittavilla
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS
AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty
Lapin kirjastojen portaali lappilaisten opetuksen, opiskelun ja oppimisen tukena
Lapin kirjastojen portaali lappilaisten opetuksen, opiskelun ja oppimisen tukena Tiina Kemppainen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Ohjelmistotekniikan koulutusohjelma Tiina.Kemppainen@ramk.fi 18.9.2003 http://amc.pori.tut.fi/moments
Infra-alan innovaatiojärjestelmän. kehittäminen
Infra-alan innovaatiojärjestelmän kehittäminen Infra-alan innovaatiojärjestelmä Hankkeen organisointi ja aikataulu hankkeen avainhenkilöt DI Lauri Merikallio (Tieliikelaitos) KTM Mari-Anna Vallas (Tieliikelaitos)
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu
Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012
Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Torsti Hyyryläinen & Vesa Rouhiainen & Eeva Uusitalo Rural Studies -yliopistoverkoston 10-vuotisjuhlaseminaari Helsingin yliopiston Runeberg-sali
http://www.soberit.hut.fi/t-121/t-121.100
http://www.soberit.hut.fi/t-121/t-121.100 1 ! "# $ % &'(''')*!"# $ % & &$' &# % & +&, - %./ +-"0%'12)&* 2 #( & '*+%3 (*4 3 5*4 3 & % 6 3 / + 7 / ) - - 6 3 # 8 8 *+ 8 /, #'# 8 & 8 -. / 9 2:& 1 % '); % &'(''))
Orientaatiopäivät
Orientaatiopäivät 25.8.2016 Teollisuusekonomi-koulutus tietotekniikka ja tuotantotalous taloudellinen, tuotantotekninen ja tietotekninen näkökulma opinnoista on suuri osa kaikille yhteistä tutkinnon loppuvaiheessa
5/6/2010. www.ucpori.fi
5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita
Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta
Helsingin kaupunginhallitus Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta Esitämme, että Helsingin kaupunki myöntäisi Teknilliselle korkeakoululle innovaatiorahastosta rahoitusta InnoSchool-hanketta
Kokemuksia SEUMS intensiiviohjelmasta
Kokemuksia SEUMS intensiiviohjelmasta Anna-Katriina Salmikangas, LitT Koordinaattori Liikuntatieteiden laitos S-posti: salmik@sport.jyu.fi https://www.jyu.fi/sport/en/study/programmes/seums The Intensive
Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta
Helsingin kaupunginhallitus Esitys InnoSchool-hankkeen rahoittamisesta innovaatiorahastosta Esitämme, että Helsingin kaupunki myöntäisi Teknilliselle korkeakoululle innovaatiorahastosta rahoitusta InnoSchool-hanketta
Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteiden vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi liikennesektorilla (ILARI)
Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteiden vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi liikennesektorilla (ILARI) TransEco tutkijaseminaari 18.11.2010 Anu Tuominen, VTT Petri Tapio, Turun yliopiston Tulevaisuudentutkimuskeskus
Kokemuksia ja näkemyksiä teollisuusmatematiikan koulutuksen kehittämisestä
Kokemuksia ja näkemyksiä teollisuusmatematiikan koulutuksen kehittämisestä Erkki Heikkola, Pasi Tarvainen Numerola Oy, Jyväskylä Teollisuusmatematiikan päivä 15.10.2009, Helsingin yliopisto Numerola Oy
Käyttäjäkeskeisen suunnittelun sulauttaminen osaksi tuotekehitysprosessia
http://www.cs.tut.fi/ihte http://www.cs.tut.fi/ihte/projects/kaste Käyttäjäkeskeisen suunnittelun sulauttaminen osaksi tuotekehitysprosessia Kati Kuusinen Esityksen sisältö Työn taustasta Työn tavoitteista
Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla
Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla Anette Lundström & Emma Kostiainen, Agora Center, Jyväskylän yliopisto 1 Viestiseinä on virtuaalinen viestintäväline,
Linssintarkastusjärjestelmän käyttöliittymän käytettävyyden arviointi
Linssintarkastusjärjestelmän käyttöliittymän käytettävyyden arviointi Diplomityöseminaari 1.3.2005 Kirsi Eulenberger-Karvetti Esityksen rakenne * Työn tausta * Työn tavoitteet * Katsaus käytettävyyteen
Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012
Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa
Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori
Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Insinöörikoulutuksen Foorumi 2012 Seminaariesitelmä Timo Turunen ja Matti Welin Monitori koulutusalarajat ylittävä
Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.
Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle Tapaus kirjoittajan ABC-kortti Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.2005 Kirjoittajan ABC-kortti
TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO
TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä
Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö
Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
Käytettävyys tuotekehityksessä mitä pitäisi osata?
Käytettävyys tuotekehityksessä mitä pitäisi osata? ( mitä tehdä konkreettisesti ja kuinka paljon?) Timo Jokela, FT, dos. Joticon Oy (Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto) Käytettävyyseminaari Oulu 15.4.2011
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
Lähiliikuntapaikkojen kuntakohtainen kartoitus ja kehittämissuunnitelma - Koulupäivän liikunnallistaminen seminaari 20.9. 2013, Lappeenranta
Lähiliikuntapaikkojen kuntakohtainen kartoitus ja kehittämissuunnitelma - Koulupäivän liikunnallistaminen seminaari 20.9. 2013, Lappeenranta Miksi lähiliikuntapaikkoja Riittämätön (päivittäinen) liikunta-aktiivisuus
Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017
Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa
Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa
Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Seminaarialustus Yliopistolaki, 4 Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä
KUVApuhelinhanke alkukyselyt:
Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit
n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa
Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010
Tietojenkäsittelytieteen laitos Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 kansainvälinen kehitys Ulkoiset paineet yliopistot yhdistyvät yliopistojen ylikansallinen yhteistyö täytyy olla tutkimuslaatua,
MAASEUTU2030 -TULEVAISUUSTYÖ TIIVISTELMÄ
MAASEUTU2030 -TULEVAISUUSTYÖ TIIVISTELMÄ MITEN RAPORTTI TEHTIIN? Maaseutu2030 työskentely jakautui kahteen vaiheeseen. Vaihe 1) haki näkemyksiä tulevaisuudesta maaseudulla. Keskustelun sytykkeiksi pidettiin
Filosofinen tiedekunta UUDET KOULUTUSOHJELMAT. Kielet ja viestintä -tiedealueen opiskelijainfo 17.4.2012 varadekaani Nina Pilke
Filosofinen tiedekunta UUDET KOULUTUSOHJELMAT Kielet ja viestintä -tiedealueen opiskelijainfo 17.4.2012 varadekaani Nina Pilke Yliopiston visio ja tahtotila Vaasan yliopistosta valmistuvat tunnetaan hyvistä
PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet
PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon
LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET. Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa
LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa INSSI-hankkeessa tutkittua Ari-Pekka Kainu, SAMK Jorma Kärkkäinen, KYAMK Pekka Rantala, OAMK
Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen.
TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA TILASTOTIETEEN, ERITYISESTI DATA-ANALYYSIN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Tehtävä Tehtävän ala Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen,
Lapin korkeakoulukonserni
Lapin korkeakoulukonserni Kv-hanketoiminnan kehittämispäivät 2012 Microsoft Office PowerPoint 2007.lnk Markku Tarvainen Kv toimintaohjelman pääteemat Aidosti kansainvälisen korkeakouluyhteisö Korkeakoulujen
KASVATUSTIETEIDEN LAITOS. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Marjatta Lairio
KASVATUSTIETEIDEN LAITOS Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 3.3.2009 Marjatta Lairio Tiedekunnan tutkimustoiminta Tutkimuksen asema Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan toiminnassa on selkeästi
Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen
Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen Hankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 klo 13.00 16.00 Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö 2018 Tieto- ja viestintäteknologia sekä monilukutaito ovat merkittävässä asemassa opiskelussa, työelämässä kuin
Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena
Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti
Yhteinen alusta digitaaliseen opetukseen kysymyksiä ja alustavia ajatuksia
Yhteinen alusta digitaaliseen opetukseen kysymyksiä ja alustavia ajatuksia IH päivitetty 15.2.2017 1 Mikä yhteinen alusta? mm. SYL ehdottanut yhteistä alustaa https://syl.fi/blogi/korkeakoulutuksen-valtakunnallinen-alusta-mika/
OSAAMISPROFIILIKYSELY IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA
OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Antti Pelkonen & Mika Nieminen VTT Sidosryhmien kuulemistilaisuus korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön
14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot
Rakennustekniikka 14. TIETOJOHTAMINEN 14.1. Tavoitteet 163 on koulutusohjelma, joka on suunniteltu vastaamaan tietoteknisen, taloudellisen sekä viestinnällisen johtamisen haasteisiin. Tietojohtamisen opinnot
Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset
Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:
Käyttöliittymän suunnittelu tilastotieteen verkko-opetukseen. Jouni Nevalainen
Käyttöliittymän suunnittelu tilastotieteen verkko-opetukseen Jouni Nevalainen Esityksen sisällysluettelo Työn tausta Ongelman asettelu Käsitteitä ja määritelmiä Käytetyt menetelmät Tulokset Johtopäätökset
Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta
Ilkka Virtanen Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta 25.11.2014 Tekniikan ala mukana suunnitelmissa Kauppakorkeakoulun alusta alkaen Muistio 7.2.1967, VKKK:n
Anna Kuusala
Anna Kuusala Tarkoituksena oli selvittää ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisen yhteistyön nykyistä laajuutta tekniikan alan koulutuksessa sekä tulevia yhteistyösuunnitelmia korkeakouluissa. Korkeakoulujen
Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin
Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen
FlowIT virtaa IT-hankintoihin
FlowIT virtaa IT-hankintoihin Virpi Kalakoski, Matti Gröhn, Kirsi Jääskeläinen, Tiina Kalliomäki-Levanto, Jani Lukander, Kristian Lukander, Jarno Turunen, Teppo Valtonen, Tiina Vihtonen, Tuija Virtanen
Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen
Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan
SUKUPUOLENTUTKIMUKSE STA TYÖELÄMÄÄN
SUKUPUOLENTUTKIMUKSE STA TYÖELÄMÄÄN Aino-Maija Hiltunen, Outi Pajala & Tuija Saresma Sukupuolentutkimuksen verkosto Hilma 26.8.2010 klo 13.30-15 Pedaforum, Lapin yliopisto, LS 18 TYÖPAJAN RAKENNE INTRO:
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:
TOHTORIOHJELMAT JA NIIDEN JOHTAJAT 2013 ja TUTKINTOVAATIMUKSET 2013 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:
Työelämäyhteydet ammattikorkeakoulujen strategioissa ja johdon näkemykset. Pro Gradu tutkielma Kirsi Hyttinen Projektityöntekijä
Työelämäyhteydet ammattikorkeakoulujen strategioissa ja johdon näkemykset Pro Gradu tutkielma Kirsi Hyttinen Projektityöntekijä Stepit - projektissa STEPIT: n ASIAKAS osaprojekti: Johdolle yhteinen ymmärrys:
STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta
STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta
Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.
Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Teknologia- ja innovaatiopuisto INNOMARE INNOMARE Tutkimus ja kehitys INNOMARE Koulutuspalvelut Visio 2008 Kymenlaakson
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle
Käytettävyyslaatumallin rakentaminen verkkosivustolle
Käytettävyyslaatumallin rakentaminen verkkosivustolle Tapaus kirjoittajan ABC-kortti Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -tutkielma Timo Laapotti 9.6.2005 Esityksen sisältö Kirjoittajan
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta
Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta
Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu
IHME tutkimusmetodologisen osaamisen edistäjänä Jyväskylän yliopistossa
IHME tutkimusmetodologisen osaamisen edistäjänä Jyväskylän yliopistossa Mervi Eerola Ihmistieteiden metodikeskus (IHME) Toimintaperiaatteita Ihmistieteiden metodikeskus (IHME) perustettiin 5-vuotiskaudeksi
MONA. Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti ( )
MONA Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti (2010-2012) Tausta Rakennetun ympäristön virikkeellisyys - Ympäristö ja tilaratkaisut vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja
Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus
Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa Marjo Hänninen Varkaus 26.9.2013 Velvoitteita o Nuorisolaki o 7 Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä paikallisten viranomaisten