Herttoniemenrannan ala-aste Tuorinniemen sivupiste (korjattu väärät vuosiluvut, merkitty punaisella)
|
|
- Pia Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Herttoniemenrannan ala-aste Tuorinniemen sivupiste (korjattu väärät vuosiluvut, merkitty punaisella)
2 Herttoniemenrannan ala-aste Koulu on aloittanut pienissä yksiköissä 1990-luvulla. Pääkoulun valmistumisen jälkeen ollut kolme sivupistettä, joista kahdesta on luovuttu, kun alueen oppilasmäärä on laskenut. Satama Paasivaara Tuorinniemi 1998 Pääkoulu valmistunut vuonna 2000 Alueen oppilasmäärä on vakiintunut nykyiselle tasolle Lv oppilaita Herttoniemenrannan ala-asteella 521 (S2 oppilaita 26 %), joista Tuorinniemessä noin 80 (S2 oppilaita 22 %)
3 Ohjelma klo 18 tilaisuuden avaus Aluepäällikkö Taina Tervonen klo alustukset Oppilasennusteet palvelupäällikkö Inari Salonen Tilat ja sisäilma tilakeskus Antti Saarnio Liikennejärjestelyt: liikennesuunnittelija Eeva Väistö Päiväkodin vanhempainyhdistyksen puheenvuoro Salli Kolehmainen Perusopetuslinjan linjanjohtaja Outi Salo Iltapäivätoiminta erityissuunnittelija Leena Palve-Kaunisto Opetusjärjestelyt vs. rehtori Sauli Jukkala klo kysymyksiä ja keskustelua klo 20 tilaisuuden päätös
4 Oppilasennusteet palvelupäällikkö Inari Salonen
5 Herttoniemenrannan ala-asteen alueen väestöennuste Ennusteessa on oppilaaksiottoalueella asuvat vuotiaat lapset. Luvuista ei ole poistettu muihin kouluihin meneviä oppilaita Toteuma alueella asuvat 2016 Ennu ste>> v
6 Herttoniemenrannan koulutilat
7 Tuorinniemen sivukoulun perustiedot Rakennusvuosi 1997, huoneistoala 2208 htm² Opeville vuokrattu: 729 htm² opetustilaa Varhaiskasvatusvirastolle (päiväkoti) vuokrattu: 1325 htm² (päiväkoti) ja 154 htm² (leikkipuisto) Kohteessa tehtyjä korjauksia 1) 7/ /2008 alapohjan kunnostus 2) 8/2008-9/2009 kuntotutkimus+sisäpuoliset kosteuskorjaukset 3) 6/ /2010 vesikatteen ja ulkoseinien korjaus 4) 4/2014-8/2014 pihan perusparannus
8 Herttoniemenrannan ala-asteen pääkoulun perustiedot Rakennusvuosi 2000, huoneistoala 6071 htm² Opeville vuokrattu: 5107 htm², josta opetustilaa 4428 htm² ja liikuntatilaa 679 htm² (liikuntatila vuokrattu puoliksi opeville ja liville) Liikuntavirastolle vuokrattu: 714 htm² Terveyskeskukselle vuokrattu 250 htm² (hammashoitola) Kohteessa tehtyjä korjauksia: 1) 1/ /2008 rakennusautomatiikan uusiminen 2) 4/2011-7/2011 vesivuodon korjaus * Sisäilmatutkimus 2013 (tutkittiin pahaa hajua)
9 Kiitos!
10 Herttoniemenrannan koulureittien liikenneturvallisuus / Liikenneinsinööri Eeva Väistö Ksv, liikennesuunnitteluosasto, aluesuunnittelutoimisto
11
12
13 Peter Wetterin tie rakennetaan ehkä v. 2017
14 Hitsaajankadun ja Suolakivenkadun risteysjärjestelyt - luonnos Tyynyhidasteet
15 Tuorinniemen päiväkodin vanhempainyhdistys Salli Kolehmainen
16 Herttoniemenrannan ala-asteen tiloista ja opetuksen järjestämisestä Perusopetuslinjan linjanjohtaja Outi Salo
17 Opetuksen järjestäminen Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun Opetustoimen johtosäännön mukaan opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää koulujen toimipaikoista Rehtori päättää, missä koulurakennuksessa tai luokkahuoneessa opetus konkreettisesti tapahtuu
18 Kaupungin strategia ja talousarvio Talous tasapainottuu ja tuottavuus paranee Kaikki hallintokunnat tekevät tilojen tehostamissuunnitelmat. Opetusviraston TB2016: Tavoitteena on, että tilat ovat tehokkaassa käytössä. Tavoitteen toteuttamiseksi seurataan vuosittain mm. koulujen käytettävissä olevien tilojen määrää ja laskentapäivän oppilasmääriä sekä oppilasvirtoja.
19 Herttoniemenrannan ala-aste, oppilasmäärä ja tilat Koulussa opiskelee yhteensä 521 oppilasta, joista noin 80 eli 4 luokkaa opiskelee Tuorinniemen sivukoulussa. Tilojen käytössä väljyyttä. Pääkoululla Luokkia 22 4 Luokkahuoneita 32 Luokkahuoneet, jotka eivät ole kotiluokkina Aineenopetustilat Lisäksi 5 LI, TN, TS, MU, 2 x kielet Kirjasto, olkkari Sivukoululla
20 Herttoniemenrannan ala-aste vetovoimainen lähikoulu Lähikouluprosentti ( ) Herttoniemenrannan aa 90,5
21 Opetusviraston esitys Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen tiloista luovutaan alkaen. Keskeisimmät perustelut: - Koulun toiminta yhdessä pisteessä toiminnan ja talouden näkökulmasta (avataan jatkokalvoissa) - Oppilaat mahtuvat pääkouluun ja tilojen käyttöä voidaan tehostaa (kaupunkistrategia tilojen tehokkaasta käytöstä) - Tuorinniemeen on vuosittain toivonut runsas 20 lasta/ ikäluokka. Toimipisteeseen on sijoitettu noin 40 oppilasta - Säästöt /vuosi. Tilaa 729 htm2.
22 Lapsivaikutuksista Opetussuunnitelma ei muutu Luokkakoot eivät muutu Koulun yhtenäinen toimintakulttuuri vahvistuu Erityisopetuksen palvelut kaikille samassa rakennuksessa Järjestely ei tule muuttamaan erityisen tuen oppilaiden opetusjärjestelyjä. Oppilashuollon palvelut kaikille samassa rakennuksessa Sivukoulun oppilaiden koulumatkan pituus muuttuu. Riippuen oppilaan kotiosoitteesta matka joko pitenee tai lyhenee. Pisin mahdollinen koulumatka tällä oppilaaksiottoalueella on noin 1,1 km Iltapäivätoiminta pystytään järjestämään. Joidenkin lasten iltapäivätoiminnan paikka voi muuttua leikkipuistosta perusopetuslainmukaiseen toimintaan. Leikkipuistoon pidempi matka pääkoululta kuin Tuorinniemen sivupisteestä.
23 Lapsivaikutuksista Kodin ja koulun yhteistyö jatkuu edelleen Pääkoulun ruokalassa pystytään hyvin toteuttamaan kaikkien oppilaiden ruokailu Pääkoululla opetukseen soveltuvat tilat valmiina Kaverisuhteet säilyvät, kun luokkia ei hajoteta ja saman ikäisiä kavereita tulee enemmän Esi- ja alkuopetuksen yhteistyötavat muuttuvat Tuorinniemen osalta ei vaikuta muiden päiväkotien ja koulun väliseen esija alkuopetuksen yhteistyöhön Toisen ja kolmannen luokan välille ei tule oppilaalle siirtymää Eri-ikäisten oppilaiden yhteistoiminta mahdollistuu helpommin yhdessä rakennuksessa
24 Tuorinniemen päiväkodin vanhempainyhdistyksen vaihtoehto Luovutaan pääkoulun yhdestä solusta (5 luokkaa, pienryhmätila ja soluaula) ja vastaavasti säilytetään Tuorinniemen sivupisteen tilat. Muurisolun tilan, 413 htm2, kustannussäästöt (vuokra ja siivous) noin Vaihtoehtoisesta esityksestä on keskusteltu Herttoniemenrannan ala-asteen henkilöstön ja tilakeskuksen edustajien kanssa.
25 Vaihtoehtoinen esitys Tuorinniemessä ei pystytä tarjoamaan oppilashuollon tai erityisopetuksen palveluja samalla tavalla kuin pääkoululla Rinnakkaisluokkien ja opettajien välinen yhteistyö tiiviimpää yhdessä rakennuksessa. Tuorinniemessä ei ole tarjolla ryhmämuotoista, ohjauttua iptoimintaa vaan oppilaat menevät leikkipuistoon Tilakeskus joutuu etsimään uuden toimijan molemmissa vaihtoehdoissa. Koulun toiminta jatkuu kahdessa toimipisteessä, jolloin koulu joutuu rakentaman yhteistyön kahden eri toimijan kanssa. Pääkoulun osalta toinen toimija avoinna, joka voisi olla joko kaupungin omasta organisaatiosta tai kaupungin ulkopuolinen toimija. Tuottaa koululle lisää tehtävää.
26 Tiedottamisesta Henkilökuntakokous ja Johtokunnan kokous Wilma tiedote oppilaiden huoltajille Keskustelutilaisuus johtokunnan kanssa Infotilaisuus koulutulokkaiden huoltajille Tuorinniemen päiväkodin vanhempainyhdistyksen edustajien tapaaminen Henkilöstön tapaaminen Huoltajien tapaaminen Tuorinniemessä Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto
27 Valmistelussa opetuslautakunnan suomenkieliselle jaostolle Kyse on tiloista luopumisesta, ei koulun lakkauttamisesta eikä yhdistämisestä Päättäjä on opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Johtokunta antanut lausunnon Koulun vanhempainyhdistys, Tuorinniemen päiväkodin vanhempainyhdistys ja MLL ovat antaneet lausunnot
28 Iltapäivätoiminta Iltapäivätoiminta erityissuunnittelija Leena Palve-Kaunisto
29 Iltapäivätoiminnan järjestäminen lv Perusopetuksen iltapäivätoiminnan paikka voidaan turvata Herttoniemenrannan alueella 1.lk ja 2.lk erityisen tuen oppilaille Alueen 2.lk iltapäivätoimintaa järjestetään leikkipuistossa Rehtorin ja iltapäivätoiminnan palveluntuottajan, Kansallinen Lastenliitto - Helsinki, kanssa on katsottu tilavaihtoehtoja pääkoululta. Tilat mahdollistavat iltapäivätoiminnan järjestämisen 1.lk ja erityisen tuen oppilaille. Toimintaa eriytetään pienempiin ryhmiin. Pääkoululla mahdollisuus osallistua laajempaan harrastus- ja kerhotoimintaan.
30 Tuorinniemen tilanne Iltapäivätoiminnan järjestäminen Iltapäivätoimintaan hakeminen Lisäresursointi Koulun toiminta jatkuu lv Leikkipuistotoiminta Tuorinniemessä Ilmoittautuminen välipalalle Koulun toiminta päättyy Iltapäivätoimintaryhmä pääkoululla Hakuaika iltapäivätoimintaan päättyy Leikkipuistotoiminta Tuorinniemessä Ilmoittautuminen välipalalle Leikkipuisto hakee lapset koululta 2 vk elokuussa Koulun toiminta päättyy Iltapäivätoimintaryhmä pääkoululla alkaen Hakuaika pääkoulun iltapäivätoimintaan päättyy lisäksi erillinen haku 11/2016 Lisäohjaaja ryhmään lasten hakemiseksi Tuorinniemestä Leikkipuistotoiminta Tuorinniemessä Ilmoittautuminen välipalalle Leikkipuisto hakee lapset koululta 2 vk tammikuussa
31 Opetuksen järjestäminen Vs. rehtori Sauli Jukkala
32 Opetuksen ja muun toiminnan järjestäminen pääkoululla Muuri-soluun tulisi neljä alkuopetusluokkaa (kaksi 1.lk ja kaksi 2.lk) yksi luokkatila jää vielä vapaaksi, esim. ip Solun sisäinen yhteistyö, vanhat kaverisuhteet jatkuvat, lisäksi tulee uusia kavereita Luokkakokoihin ei muutoksia Oma sisäänkäynti soluun Viihtyisä, turvallinen ja toimiva välituntialue Yhteiset oppilaat yhteiset opettajat=koulun yhteisöllisyys mm. ilmiöviikolla isot oppilaat olivat pienten apuna opiskelussa ja retkillä koulun yhteiset tilaisuudet
33 Opetuksen ja muun toiminnan järjestäminen pääkoululla Laaja-alaisten erityisopettajien tuki, resurssiopet, avustajat Oppilashuoltopalvelut tarjolla paremmin: terveydenhoitaja ma-pe koulukuraattori ti, ke ja pe koulupsykologi ti, to ja pe Siirtymä 3.luokalle helpompi Kummioppilastoiminta, oppilaskunta + keket, kiva-koulu Atk laitteet Iso liikuntasali ja musiikkiluokka käytössä Valinnaiset kurssit ja kerhot Koulutulokkaita 88, joista Tuorinniemeen on toivonut 21
34 Opetuksen ja muun toiminnan järjestäminen pääkoululla Ruokalassa istumapaikkoja Alkuopetusoppilaille varattu ruokailuaikaa 30 minuuttia. Ruokalan emännän mukaan 80 oppilasta lisää mahtuu hyvin ruokailemaan käytössä neljä linjastoa ruuan ottamiseen, ruokailuaika klo Tietyt erityisluokat haluavat aloittaa ruokailun jo klo Ruokailuaikojen porrastusta lisätään Järjestetään Tuorinniemen nykyisten 1.luokkalaisten tutustuminen pääkoululle
35 Esi- ja alkuopetuksen yhteistyö Esi- ja alkuopetuksen yhteistyö jatkuu Eskariopet ja luokanopet tapaavat syksyn ja kevään alussa suunnittelupalaverissa. Nimetään esiopettaja alkuopettaja -työparit Suunnittelu on vastavuoroista ja tapahtumissa pyritään aina siihen, että lapset ovat aktiivisia osallistujia.
Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto
Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan
Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta
Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta 21.9.2015 Ylä-Malmin pk Pohjola (1-4 lk) Ylä-Malmin pk Talvela (5-9 lk) Kotinummen ala-asteen koulu Asukasilta klo 18.00-20.00 Tervetuloa Taustaa Aluepäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (9) 107 Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen toimipaikasta luopumista koskeva oikaisuvaatimus HEL 2016-000698 T 10 01 04 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen.
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen toimipaikasta luopumista koskeva oikaisuvaatimus Pöydälle 10.05.2016 HEL 2016-003841 T 10 01 04 Päätösehdotus
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014
Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015
Vuosaaren alueen palveluverkko Asukasilta 26.10.2015 Ohjelma klo 18.00-18.05 avaus Aluepäällikkö Taina Tervonen klo 18.05-18.45 alustukset Tietokeskus järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Vuosaaren alueen
Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu
Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen
Vesalan alueen koulupalvelut Asukasilta VESALAN YLÄASTEEN KOULU
Vesalan alueen koulupalvelut Asukasilta 16.9.2015 VESALAN YLÄASTEEN KOULU Asukasilta klo 17.30-19.30 Tervetuloa Taustaa Aluepäällikkö Taina Tervonen Alustukset Linjanjohtaja Outi Salo Hankepäällikkö Irmeli
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio)
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta 23.10.2014 (27.10.2014 tarkistettu versio) Outi Salo Linjanjohtaja Tulevaisuuden koulu - jalostammeko vain olemassa olevaa vai rakennammeko
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (5) 54 Pukinmäenkaaren peruskoulun Immolantie 9 toimipaikasta luopuminen 1.6.2019 alkaen HEL 2018-010944 T 12 00 01 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.
HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja
HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 1 Herttoniemen alueen palveluverkon kehittäminen HEL 2014-002769 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,
KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA
1(3) PERUSOSA (liitetään osaksi koulun tai päiväkodin opetussuunnitelmaa) 1. Nimet: koulut ja yhteistyöpäiväkodit Herttoniemenrannan ala-aste, rehtori Kirsi Myllymäki kirsi.myllymaki@hel.fi Varhaiskasvatusyksikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle
HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja
HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 Siltamäen en koulun johtokunta Suutarilan en koulun johtokunta Töyrynummen en koulun johtokunta Suutarilan yläasteen koulun johtokunta Maatullin en koulun johtokunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (6) 1201 V 20.1.2016, Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun HEL 2015-010393 T 12 00 01 Esitys esitti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 10 Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio
Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,
Kannelmäki ja Pelimanni
Kannelmäki ja Pelimanni Asukasillan ohjelma 22.9. klo 18-19.30 Tervetuloa ja asiantuntijoiden esittely - aluepäällikkö Arjariitta Heikkinen Koulun kuulumisia, yhteiseloa - rehtorit Sirkka Kovanen, Kirsi
päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET
päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 79
18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 69 Herttoniemen alueen palveluverkon kehittäminen HEL 2014-002769 T 12 00 01 Esitys esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Herttoniemen
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (7) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (7) 1 Peruskoulun palveluverkon kehittäminen Käpylän alueella HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (7) 28 Vuosaaren alueen palveluverkko HEL 2016-000352 T 12 00 01 Esitys Käsittely esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Vuosaaren alueella
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 106 Palveluverkon kehittäminen Kannelmäen alueella HEL 2015-010924 T 12 00 01 Esitys Käsittely esitti opetuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallituksen kautta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (7) 4 Palveluverkon kehittäminen Tapanilan ja Tapulikaupungin alueella HEL 2014-013453 T 12 00 01 Esitys Käsittely esitti opetuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallituksen
Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (6) 1 Vuosaaren alueen palveluverkko HEL 2016-000352 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että
Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja
23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (7) 63 Oppilaaksiottoalueen muuttaminen Meilahden ja Pikku Huopalahden alueella sekä A1-kiina-opetuksen oppilasmäärän tarkistaminen Meilahden ala-asteen koulussa
Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 1 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen oppilaaksottoalueet 1.8.2017 alkaen HEL 2016-009421 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää, että 1.8.2017 alkaen 1.-9.-luokkien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) 86 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen oppilaaksottoalueet 1.8.2017 alkaen HEL 2016-009421 T 12 00 01 Päätös päätti, että 1.8.2017 alkaen 1.-9.-luokkien osalta
Koulutulokkaiden vanhempainaamu
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 26
16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio
Koulutulokasinfo 30.1.2017 Lukion auditorio Elina Taipalus / Järvenpään kaupunki 2017 Illan ohjelma: klo 18.00 tilaisuus alkaa, avaus Elina Taipalus, perusopetuksen johtava asiantuntija Perusopetuksesta
Hämeenkylän koulun väistötilat Vanhempainilta
Hämeenkylän koulun väistötilat 1.8.2017- Vanhempainilta 8.12.2016 Illan runko Klo 18-18.45 7.-9.-luokkalaisten väistötilat Keskustelu aiheesta Klo 18.45-19.30 1.-6.-luokkalaisten väistötilat Keskustelu
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 7 Vesalan ala-asteen koulun ja Vesalan yläasteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-011144 T 12 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Oppilaaksiottoalueet Koulujen oppilasennusteet, lasten määrä ja päivähoitopaikat varhaiskasvatuksessa Väestöennusteet,
Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta
Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa
Kimpisen koulukeskus Toiminnot ja turvallisuus
Kimpisen koulun suunnittelutilanne INFO henkilöstölle Kimpisen koulun suunnittelutilanteesta -tilat, pihat, liikenneturvallisuus yleisellä tasolla -hallintomalli -henkilöstösuunnitelman valmisteluprosessi
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja
Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)
Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) 11 Kannelmäen peruskoulun ja Pelimannin ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti yhdistää
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! (Uusi koulu 1.8.2016 alkaen) Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki Yleistietoa koulusta Oppilaita ~ 850 Yhtenäinen peruskoulu, luokka-asteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 72 Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2017-2018 HEL 2017-005034
LINNAKANGASTALONKOULUN JA YLIKYLÄN YHTENÄISKOULUN OPETUKSEN JÄRJESTELYT LUKUVUONNA
LINNAKANGASTALONKOULUN JA YLIKYLÄN YHTENÄISKOULUN OPETUKSEN JÄRJESTELYT LUKUVUONNA 2018-2019 Taustaa Luopuminen Puukoulun tiloista Ohjeistuksena opetuksen järjestelyvaihtoehtoihin on ollut ylimääräisistä
Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi 8.9.2015
Vuosaaren alueen palveluverkko Ideariihi 8.9.2015 Kaupungin strategiassa olevia tavoitteita Opetustilat ovat laadukkaat ja mahdollistavat yhteiskäytön. Koulu- ja oppilaitosverkko sopeutetaan oppilaiden
Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta
Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi
Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus
Koulutulokkaiden oppilaaksiotto 2019 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Lainsäädäntö Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun Kunta osoittaa, huoltaja ei valitse
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen
Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Painotusluokat Koulu Painotus Vuosiluokat Keravanjoen koulu Kansainvälisyys Liikunta Luonnontiede-matematiikka Kurkelan
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 11 Kannelmäen peruskoulun ja Pelimannin ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-010924 T 12 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut
Ylä-Malmin peruskoulu, Talvelantie 1, luokkahuone tekstiilityö (2. krs)
Helsingin kaupunki YLÄ-MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/ 2016 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.2.2016 kello 18.00 PAIKKA Ylä-Malmin peruskoulu, Talvelantie 1, luokkahuone tekstiilityö (2. krs)
Järvenpään Yhteiskoulu
Järvenpään Yhteiskoulu 16.5.2018 Arja Korhonen perusopetusjohtaja 16.5.2018 Järvenpään Yhteiskoulun opetuksen järjestelyistä Tulevan lukuvuoden järjestelyt koskettavat perusopetuksen oppilaiden ja henkilöstön
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020
Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016
Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville
Vaikutusten ennakkoarviointia
Opetuksen järjestäminen erikokoisissa yläkouluissa Eri vaihtoehtoisen mallien ( 1, 2a, 2b, 3) vaikutusarviointia perusopetuksen laatuun, saatavuuteen ja talouteen Arvioinnissa on käytetty Kuopion kaupungin
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen
ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) 275 V 13.4.2016, Yhtenäisten peruskoulujen muodostaminen Vuosaaren alueelle HEL 2016-000352 T 12 00 01 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto
Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! (Uusi koulu alkaen)
Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! (Uusi koulu 1.8.2016 alkaen) Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki Yleistietoa koulusta Oppilaita ~ 900 Yhtenäinen peruskoulu, luokka-asteet
Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko
Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko Asukasilta 25.4.2016 Pikku Huopalahden ala-asteen koulu Asukastilaisuuden jälkeen 27.4.2016 muokattu esitys Illan ohjelma Kello 17.30 Kouluverkkotarkastelun taustaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 394 Sj / Valtuutettu Heikki Takkisen aloite kouluverkkoa koskevista ratkaisuista Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Lapsivaikutusten arviointi yhteiskoulun rakentamisen yhteydessä
Lapsivaikutusten arviointi yhteiskoulun rakentamisen yhteydessä Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta 18.2.2018 Kunnanvaltuuston iltakoulu 7.1.2019 LaVa-kysely: mikä ja miksi? LaVa-kyselyn (Lasivaikutusten
Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen
Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Koulupolku alkaa Koulunkäynnin aloittaminen on iso asia lapsen ja koko perheen elämässä. Koulutulokkaat odottavat innolla, ehkä hieman jännittäen koulun alkamista
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen
Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (9) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 31/2014 1 (9) 2 V 24.9.2014, Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun hallinnollinen yhdistäminen Pöydälle 01.09.2014 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Päätösehdotus Tiivistelmä esittää
Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh
20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017
Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten
Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2014 1 (5) 5 Oikaisuvaatimus opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätökseen Tapanilan ala-asteen koulun tilasta luopumisesta HEL 2014-005889 T 12 00 01 Päätösehdotus
Tiedotus- ja kuulemistilaisuus liittyen Länsimäen ja Rajakylän koulujen vuosiluokkaratkaisuihin Länsimäen koulussa
Tiedotus- ja kuulemistilaisuus liittyen Länsimäen ja Rajakylän koulujen vuosiluokkaratkaisuihin Länsimäen koulussa Illan ohjelma 18.00 avaus ja esittely Virpi Lehmusvaara, aluepäällikkö 18.05 suunnitelman
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO
Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014
Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot
VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN
VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Vaihtoehto KUSTANNUKSET investointi ylläpito/kk VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN TOIMINNALLISET HYÖDYT/EDUT TOIMINNALLISET HAITAT/HAASTEET Vaihtoehto 1 Opintien (suppea vaihtoehto) 2
POIKKILAAKSON ALA-ASTEEN JOHTOKUNTA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (8) POIKKILAAKSON ALA-ASTEEN JOHTOKUNTA Pöytäkirja 1 2018 Kokousaika klo 17.00 Kokouspaikka Poikkilaakson ala-aste, Hobitinkolo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018
Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares
Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015
Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu