Yhteistyösopimus Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy ja Kouvola Innovation Oy
|
|
- Maija-Leena Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhteistyösopimus Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy ja Kouvola Innovation Oy 1
2 Yhteistyösopimuksen tausta Kouvola Innovation Oy (Kinno) ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy (Xamk) sopivat yhteistyöstä ja Xamkin tuottamista palveluista Kinnon kärkihankkeisiin liittyen. Sopimuskorvaus v on 100te/vuosi, joka kohdennetaan yhdessä sovittavan kärkialan tutkimuspäällikön tehtävän rahoittamiseen. Yhteishankkeiden omarahoitukseen osallistumisesta päätetään jatkossakin erikseen tapauskohtaisesti. Kouvola Innovation Oy:n myöntämä rahoitus KyAMK:in hankkeille on ollut noin 100te/vuosi. 2
3 Logistiikka Kouvolassa Logistiikka on Kouvolan perinteinen ja uusiutuva vahvuus - Kouvola on paitsi kotimaan tavaraliikenteen, myös kansainvälisen rautatieliikenteen keskittymä. - Kouvolan seudulla logistiikka-alan yrityksiä on lähes 200 ja ne työllistävät yhteensä noin 1700 henkilöä. - Kouvolan rautatie- ja maantieterminaali on määritelty Euroopan unionin liikenneverkkojen kehittämistä koskevassa asetuksessa Suomen ainoaksi ydinverkon RRT -terminaaliksi. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet ydinverkon kehittämiseksi siten, että se on asetuksen edellyttämällä tasolla vuoden 2030 loppuun mennessä. - VR:n koulutuskeskuksen toiminta siirtyi Kouvolaan ja jatkuu Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy:n alaisuudessa. - Liikennevirasto rakentaa rautatieturvallisuuteen liittyvän oppimiskeskuksen Kouvolaan. - Lisäksi Kouvolassa toimii Lappeenrannan teknillisen yliopiston yksikkö, johon on sijoitettu rautatielogistiikan professuuri. 3
4 4
5
6 Yhteistyön päätavoitteet Yhteistyön tavoite Kouvolan seudulla on - Kehittää erityisesti rautatielogistiikan, intermodaalisten kuljetusten ja älylogistiikan ympärille muodostuvaa tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristöä yhteistyössä seudun muiden toimijoiden kanssa - Edistää yrityslähtöisten kehittämishankkeiden suunnittelua ja toteuttamista Kinnon kanssa - Kytkeä ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja koulutustoiminta mukaan Kouvolan kahteen merkittävään logistiikan kärkihankkeeseen 1. Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin kehittämishanke (Kouvola RRT) Smart Logistics and Freight Villages Initiative (SmartLog) Kehittää käynnistyneeseen rautatielogistiikan ammatti- ja täydennyskoulutukseen kytkeytyvää amk-koulutusta - Tukea maakunnallisen satamayhteistyön vahvistumista - Vahvistaa alan TKI-toiminnan määrää 6
7 Toimenpiteet - Maakunnan älykkään erikoistumisen logistiikkakärjen strategiatyön koordinointi ja vienti käytännön toimenpiteiksi, tuki tarvittavin ja leikkaavin osin myös digitaalisuuden ja biotalouden kärjille - Hankevalmistelu erityisesti kansainvälisiin rahoitushakuihin - Selvitykset ja tutkimukset Kouvolan kärkihankkeisiin liittyen - Aktiivinen vaikuttaminen alan positiivisiin kehitysnäkymiin ja mielipiteisiin sekä alan edistämiseen erityisesti kansallisella tasolla - Koulutustarpeiden selvittäminen ja toimenpiteet niihin vastaamiseksi - Maakunnallisten logistiikkaratkaisujen palvelukartan laadinta yhteistyössä eri osapuolien kanssa 7
8 Tulostavoitteet - Kouvolassa toimii merkittävä rautatielogistiikan keskittymä - Kärkihankkeet ovat saavuttaneet tavoitteensa - Uusia yrityslähtöisiä kehittämishankkeita on syntynyt tarpeita vastaavasti, ja hankkeista yli puolet on kv-rahoitettuja - Ansaittua näkyvyyttä on syntynyt aktiivisen vaikuttamisen, osallistumisen ja konkreettisten tulosten kautta - Koulutustarpeisiin on vastattu tarvelähtöisesti - Maakunnan satamakonsepti ja -yhteistyö toimii, ja se synnyttää uutta liiketoimintaa ja uusia yrityksiä Kouvolan seudulle Yhteistyön tuloksia arvioidaan sopijaosapuolten yhteisessä ohjausryhmässä vähintään kaksi kertaa vuodessa. 8
9 Tutkimuspäällikkö Odotamme - Toimialatuntemusta, koulutusalan yleistä tuntemusta sekä tutkimuskokemusta ja julkaisuja - Aktiivista ja ulospäin suuntautuvaa työskentelyotetta ja vahvaa verkostotoimijuutta Edellytämme - Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa - Hyvää kirjallista ja suullista kielitaitoa, suomi ja englanti 9
Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT)
Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) 2 Agenda Kouvola Innovation Oy (Kinno) Kouvolan logistiikkasektorin
Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 11/ (9) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Aika
11/2016 1 (9) Aika 14.12.2016 klo 16:30 Paikka Sokos Hotel Vaakuna, Kymi-kabinetti Asialista Nro Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat 4 3 Elinkeinojaoston pöytäkirjanpitäjä
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 11/ Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Aika klo 16:30-17:35
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 11/2016 160 Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto 14.12.2016 Aika 14.12.2016 klo 16:30-17:35 Paikka Läsnä Sokos Hotel Vaakuna, Kymi-kabinetti Luettelon mukaan Pykälät 81-87
NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013
NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) Kymenlaakson logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-ohjelma 2007-2013 NELI- ohjelma 2007-2013 Kymenlaakson
Kouvola RRT. Raidelogistiikan kasvuresepti -seminaari
Kouvola RRT Raidelogistiikan kasvuresepti -seminaari 18.12.2018 RRT tähän asti: yleisesittely toimenpiteistä 2016 2018 Kehitysjohtaja Petteri Portaankorva Kouvolan kaupunki TEN-T -ydinverkko Ydinverkkokorridoreista
MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy
MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET 2017 ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN
Kouvolan RailRoad -terminaali ja logistiikka-alue - nykytila ja kehityskuva
Kymenlaakson liiton liikenneseminaari 26.3.2015 Kouvolan RailRoad -terminaali ja logistiikka-alue - nykytila ja kehityskuva Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki 26.3.2015 1 EU:n päätös ydinverkkokäytäviksi
Kouvolan RRT-hankkeen taustaa
Kouvolan RRT-hankkeen taustaa - rautatielogistiikka Kouvolan vahvuus...myös seuraavat 150 vuotta? Timo Pöntinen Asiantuntija, liikenne ja infra Kouvola Innovation Oy Kouvola Suomen rautatiekaupunki Kouvola
Vientikujetus- ja laivauspäivät Oulu Simo Päivinen, Kouvola Innovation Oy,
Vientikujetus- ja laivauspäivät Oulu 17-18.5.2017 Simo Päivinen, Kouvola Innovation Oy, 18.5.2017 1 RRT ja Pohjoinen kuljetuskäytävä Aasia-Pohjoismaat-Aasia Päivinen, Kouvola Innovation Oy 17.2.2017/ Simo
CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i
K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010
LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI
PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...
Uudet tuulet Kouvola Innovation Oy:ssä Kymenlaakson maakuntapäivä, Kotkan Höytypanimo. Anssi Paasivirta Kinnon hall.phj
Uudet tuulet Kouvola Innovation Oy:ssä Kymenlaakson maakuntapäivä, Kotkan Höytypanimo Anssi Paasivirta Kinnon hall.phj. 12.5.2015 1 Iso Muutos Uuteen 1. Kouvolan elinkeinotoimessa viedään läpi Isoa Muutosta
MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy
MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:
RAILGATE FINLAND LOGISTICS SOLUTION BETWEEN EUROPE AND ASIA MASTER PLAN MARKKINOINNILLINEN KOKONAISKONSEPTIN KEHITYSSUUNNITELMA
RAILGATE FINLAND LOGISTICS SOLUTION BETWEEN EUROPE AND ASIA MASTER PLAN MARKKINOINNILLINEN KOKONAISKONSEPTIN KEHITYSSUUNNITELMA Raportti 2.5.2019 ALKUSANAT Tähän dokumenttiin koottu Railgate Finland Master
Kymenlaakson Liitto. Alueelliset innovaatiot ja kokeilut - AIKO. MYR Aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen
Kymenlaakson Liitto Alueelliset innovaatiot ja kokeilut - AIKO MYR 10.2.2016 Aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen Tausta ja tavoitteet Osa hallituksen kilpailukykypakettia Hallitus tukee kaupunkiseutujen
Anna tilaa yrittäjyydelle
Tervetuloa! Anna tilaa yrittäjyydelle Kouvolan Uusyritysneuvonnan 20-vuotisjuhla 9.12.2016 Kouvolassa Yrityspalvelupäällikkö Leena Gardemeister, Kinno 2 Matkakertomus Toiminta alkaa Kouvolan seudun kuntayhtymässä
Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet
Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen
Kouvola Innovation Oy -konserni
Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti
AIESOPIMUS. Tässä aiesopimuksessa sovitaan sopijaosapuolten osallistumisesta suunniteltuun hankkeeseen.
AIESOPIMUS Tässä aiesopimuksessa sovitaan sopijaosapuolten osallistumisesta suunniteltuun hankkeeseen. 1. SOPIMUKSEN KOHDE JA TARKOITUS Aiesopimuksen kohteena on yhteishanke nimeltään Tuottavuuden kehittämisen
LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]
LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)
SLN LOG SOPIMUS YHTEISTYÖN VAHVISTAMISESTA METSÄBIOTALOUDEN ALALLA SAVONLINNASSA ETELÄ-SAVOSSA DRAFT
1 SOPIMUS YHTEISTYÖN VAHVISTAMISESTA METSÄBIOTALOUDEN ALALLA SAVONLINNASSA ETELÄ-SAVOSSA DRAFT 15.6.2017 Sopijapuolet Luonnonvarakeskus, Y-tunnus 0244629-2 Osoite: Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki Yhteyshenkilö:
BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE
BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 1( 8)
/ S.. n ammattikorkeakoulu ( ). sijaiset Kaikki n ammattikorkeakoulu KyAMK, Jylpyn kampus, Kotka Ensihoidon ko Etelä- Hoitotyön sv Opetuspiste yhteensä KyAMK, Kasarminmäen kampus, Kouvola Liiketalouden
Kouvola Innovation Oy -konserni
Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi
Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon
Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012
AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)
Hankkeen nimi: Älykäs satama Kymenlaakson innovaatioveturina KYM1 Hankkeen aloitusajankohta: 1.10.2016 Hankkeen päättymisajankohta:31.5.2017 Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki
Liikenteen uudistukset
Liikenteen uudistukset Runkoverkkopäätös Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Maakuntauudistuksen liikenneasiat Liikennejärjestelmäsuunnittelu Tienpito Muut liikennetehtävät Tapio Ojanen 16.4.2018
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle
Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY
Syöksy -tutkimushanke Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä- ja asiointiliikenteessä Kyseessä on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston
Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu
Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa, Kampukset: Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Savonlinna Toiminta-alueena Etelä-Savo ja Kymenlaakso
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi. Tilannekatsaus loka/marraskuu Sivu 1
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Tilannekatsaus loka/marraskuu 2017 Sivu 1 Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 32,5 milj. Vuosi 2014-2015: ~ 9 milj. Vuosi 2016: ~ 5 milj. Vuosi
Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 29.11.2012 Mika Muinonen
Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas 29.11.2012 Mika Muinonen Taustaa (1) Bioenergia on maakunnallinen kärkiala Etelä-Savossa maan parhaat metsät ja suurin hyödyntämätön potentiaali
Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala
Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö 5.8.2014 Pentti Rauhala Esittäytyminen Pentti Rauhala, s. 9.4.1945, FT, dosentti, VTM, ak opettaja, asun Lahdessa, eläkkeelle
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen
Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012
Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline
Yhdessä toimivaan kaupunkikeskustaan Yhteistyösopimus
Khej 29.3.2017, asia nro 4, liite nro 2 Sopimusluonnos 20.3.2017 Yhdessä toimivaan kaupunkikeskustaan Yhteistyösopimus 22.3.2017 Harri Kivelä 1 1. Osapuolet 1. Kouvolan Kaupunki 2. Kouvola Innovation Oy
SUOMEN TASAVALLAN LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN INTIAN TASAVALLAN HALLITUKSEN TIELIIKENNE- JA MAANTIEMINISTERIÖN VÄLINEN
SUOMEN TASAVALLAN LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA INTIAN TASAVALLAN HALLITUKSEN TIELIIKENNE- JA MAANTIEMINISTERIÖN VÄLINEN TIELIIKENTEEN YHTEISTYÖPÖYTÄKIRJA SUOMEN TASAVALLAN LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN
MIKÄ ON LOGISTIIKKAKESKUS? heikki.lahtinen@laurea.fi Tulevaisuusverstas Sykli 26.03.2010
Etelä-Suomen logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen MIKÄ ON LOGISTIIKKAKESKUS? heikki.lahtinen@laurea.fi Tulevaisuusverstas Sykli 26.03.2010 Mikä on logistiikkakeskus? Kyläyhdistyksen ylläpitämä kioski
Xamk yhteistyösopimuksen tilannekatsaus ja rahoitushakemukset Xamk:n hankkeisiin
Elinkeinojaosto 116 02.11.2017 Xamk yhteistyösopimuksen tilannekatsaus ja rahoitushakemukset Xamk:n hankkeisiin ELJ 116 Selostus: Xamk:n ja Savonlinnan Yrityspalvelut Oy:n välinen yhteistyösopimus on siirtynyt
Martin-Laakso Päivi. Puustelli Markku. Pelli Raimo, vararehtori Rautaniemi Pirkko, toimialajohtaja (kohdasta 4 alkaen)
PÖYTÄKIRJA 1/2006 1 (5) Hallitus 1.2.2006 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA Tiistaina 24.1.2006 klo 13.10 14.55 Yhteinen seminaari klo 11.00 alkaen Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kanssa. Seminaarissa
Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia
Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia Yhteinen yrittäjyysstrategia Hyväksytty: Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus 27.1.2014,
ALUEKEHITYSHANKKEILLA TUULEN VOIMAA JA VIHREÄÄ ENERGIAA
ALUEKEHITYSHANKKEILLA TUULEN VOIMAA JA VIHREÄÄ ENERGIAA Kuva: Ritva-Liisa Pulkkinen Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 linjaa Etelä-Karjalan puhtaan elinympäristön ja vihreän teknologian älykkäästi
Osaamiskeskusohjelma 2007-2013
Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Pääsihteeri Pirjo Kutinlahti Työ- ja elinkeinoministeriö TEM Innovaatioympäristöt ryhmän sidosryhmätilaisuus 11.3.2008 HELSINKI Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Valtioneuvoston
LUT Kouvola
LUT Kouvola 12.12.2016 Toimintasuunnitelma 2017 LUT Kouvola profiloituu erityisesti tuotantotalouden osaajana kärkialoihin: rautatielogistiikka ja teknologia- ja liiketoimintainnovaatiot. LUT Kouvolan
Oulun ammattikorkeakoulu elintarvikealan kehittäjänä Pohjois-Pohjanmaalla
Oamk lyhyesti Yli 8000 opiskelijaa 600 opettajaa ja muuta henkilökuntaa Tehtävänä koulutus ja tki-toiminta sekä aluekehittäminen Alat: o Tekniikka o Sosiaali- ja terveysala o Liiketalous o Kulttuuri o
Salpausselän palveluvyöhyke. 16.6.2015 Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva
Salpausselän palveluvyöhyke 1 Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Tampereen seudulta Lahden ja Kouvolan seuduille ulottuva vyöhyke, jossa palveluja kehitetään kokonaisvaltaisesti
Tekesin tunnusluvut DM
Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54
Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur)
Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) HUSin tutkimusrahoitus - osana potilaskohtaista kuntalaskutusta 28 000 000 70 000 000 TKI-rahoitus
Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen
Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Ryhmähanke: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä-
Uusimaa-kaava Uudenmaan liitto 2018 Päivitetty 9/2019. Ydinalue. Helsingin seudun viherkehä. Ylimaakunnallinen viheryhteys.
Ydinalue Kehysalue Keskukset Helsingin seudun viherkehä Ylimaakunnallinen viheryhteys Muu maankäyttö Logistiikan kehityskäytävät Kansainvälisesti merkittävät satamat ja niiden meriyhteydet Kansainvälinen
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät
Uusimaa-kaava 2050 UUDENMAAN RAKENNESUUNNITELMA
Ydinalue Kehysalue Keskukset Helsingin seudun viherkehä Ylimaakunnallinen viheryhteys Muu maankäyttö Logistiikan kehityskäytävät Kansainvälisesti merkittävät satamat ja niiden meriyhteydet Kansainvälinen
Meriklusterin osaamispohjan kehittäminen
Meriklusterin osaamispohjan kehittäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Havaintoja: Elinkeinopolitiikka ei näy kuvassa! Pitäisi olla keskeinen osa meripolitiikkaa. Tarve kansalliselle meripolitiikalle,
Osallisuus- ja vaikuttamisohjelma
Etelä-Karjala Edelläkävijämaakunta Osallisuus- ja vaikuttamisohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus CASE Minna-Maria Behm, Eksote Osallisuustyöryhmä, Etelä-Karjalan maakuntauudistus/etelä-karjalan liitto
Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo
Ammattipätevyysseminaari Yli-insinööri Timo Repo Keskeiset säädökset Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatilliseen koulutukseen liittyvän lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset sekä ohjaa
Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015)
Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) 6.6.2016 Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE 8.6.2016 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia
Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto
Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.9.2016 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuufoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina
-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa
-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Turun kaupungin toimenpiteet valmistavan teknologiateollisuuden sekä teknillisen
Maakuntaohjelma
Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten
Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi
Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi Kaupungin jory 23.1.2018 Yhteistyötapaaminen 5.2.2018 Esityksen lähteinä mm. Pirkanmaan liiton materiaalia 1 15.2.2018 Mikko Nurminen EU:n prioriteetti-käytävät
Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa
Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Tampere 24.4.2019 Kaisa Kuukasjärvi Ratkaisujamme ohjaavat megatrendit Ilmastonmuutos Digitalisaatio
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
28.10.2013 Ari Hiltunen
28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden
Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen
Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI
INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013
INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020 Aiehaku Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatuksena on synnyttää osaamislähtöistä
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Niina Turunen, Timo Pesu OTE-kärkihankeen kuvaus Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE -kärkihanke tavoittelee muutosta
Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti?
Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? 9.11.2016 Hyvää huomenta! Vesa Junttila, Kouvola Innovation Oy DI, kehittämispäällikkö, Biolaaksotiimi Kymenlaaksoon elinvoimaa bio- ja kiertotaloudella
Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle
Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-
Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia
Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset
Connecting Europe Facility:
Connecting Europe Facility: Kaupunkisolmukohdat TEN-T-rahoituksessa Arto Tevajärvi, Liikennevirasto 26.5.2016 Osiot TEN-T verkko ja Urban node - kaupunkisolmukohdat Kaupunkisolmukohtien strateginen kehittäminen
YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017
Liite 3 YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 SOPIJAOSAPUOLET Hallinnoija Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 Helsinki Yhteyshenkilö Huippuvalmennuspäällikkö Teija Ripattila puhelinnumero +358 40 455 2020 sähköposti
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
Suomen logistinen sijoittuminen Euroopan suuntaan ja muualle maailmaan haaste vai mahdollisuus?
Suomen logistinen sijoittuminen Euroopan suuntaan ja muualle maailmaan haaste vai mahdollisuus? Rata2018 24.1.2018 / Kristiina Hallikas, Ville Saarinen Esityksen rakenne Ulkomaankaupan kuljetukset ja Suomen
Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta
Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne 28.8.2018, LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta
Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta
Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön
LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri
LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri LIMOWA Logistiikkakeskusklusteri Valtakunnallisesti toimiva, kansainvälisesti verkottuva logistiikan kehittämis- ja yhteistyöverkosto. Kehittämisen kohteena ovat erityisesti
Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi
Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi 18.5.2018 Lauri Pakkanen Miksi osaamisstrategia? Haasteet: VÄESTÖ ALAN VETOVOIMA VAATIMUKSET Ratkaisut:
Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:
Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Viite: Lausuntopyyntönne 20.11.2006 Asia: LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN STRATEGISET LIIKENNEHANKKEET ASIAKIRJAN LUONNOKSESTA Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta
Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen
Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä Pro Rautatie seminaari 29.11.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 30 Väliaikainen valmistelutoimielin 09.02.2018 AIKA PAIKKA 09.02.2018 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko Sivu 14 Projektisuunnittelija 32 15 Projektipäällikkö,
12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040
12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040 1 Maakuntavaltuustokauden alussa laaditaan maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu on
Kymenlaakson Liitto Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015 2016. Kymenlaakson Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2016 2017
Kymenlaakson Liitto Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015 2016 Kymenlaakson Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2016 2017 KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Elinvoimaa Pohjoiselta kasvuvyöhykkeeltä
Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022
Tunne huominen. Tehtävä Xamk on Kaakkois-Suomea vahvasti kehittävä korkeakoulu. Xamk kouluttaa toiminta-alueensa ja yhteiskunnan tarvitsemia osaajia. Tehtävässä korostuu alueen elinkeinorakennetta ja työelämää
JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN
JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN HUOLTAJAILTA 29.11.2017 TERVETULOA! Lukion viimeisenä vuonna nuoren mielessä on monia kysymyksiä Mitä haluan omalta tulevaisuudeltani? Mikä minusta
Yhteistyöllä potkua kestävien energiaratkaisuiden ja osaamisen vientiin ja kansainvälistymiseen
Yhteistyöllä potkua kestävien energiaratkaisuiden ja osaamisen vientiin ja kansainvälistymiseen Sisältö ylimaakunnalliseksi bioenergiahankkeeksi Päivitetty 4.12.2008 9.12.2008 / KK 1 Hankkeen tausta Bioenergia
Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta
Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta Asiakkuuspäällikkö Outi Nietola, Liikennevirasto 26.3.2015 Toiminta-ajatus: Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja
TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)
TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden
TEN-T verkkojen kehittäminen. Juhani Tervala, , Kymenlaakson maakuntavaltuusto
TEN-T verkkojen kehittäminen Juhani Tervala, 15.12.2014, Kymenlaakson maakuntavaltuusto pendelöintiä 2 Verkkojen Eurooppa-kokonaisuus Verkkojen Eurooppa -kokonaisuus koostuu kolmesta osasta: TEN-T (liikenne),
Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta
Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta Lisätietoja: Pääkaupunkiseudun liikenneneuvottelukunta Sihteeristö Petri Jalasto, puhelin (09) 160 28509, petri.jalasto@mintc.fi
Laatija: Sanna Tomperi, FM, suunnittelija, LUT Kouvola pvm: 3.2.2015
LUT Kouvolan yksikkö Vuosiraportti 2014 Laatija: Sanna Tomperi, FM, suunnittelija, LUT Kouvola pvm: 3.2.2015 KAUPUNGIN TAVOITTEET KORKEAKOULUN TOIMENPITEET VAIKUTUKSET JA ARVIO TULOKSISTA Kouvolaa palvelevat
Kymenlaakson maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma
Kymenlaakson maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2019 2020 KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2018 2021 Uutta elinvoimaa uudistuvaan maakuntaan Toimeenpanosuunnitelma 2019 2020 Julkaisija: Kymenlaakson Liitto
KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ
KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Mitoitus - Aloittajamäärä sisältyy aikuiskoulutuksen
Alueelliset kehitysnäkymät, kevät Melolinna Heikki
Alueelliset kehitysnäkymät, kevät 2017 24.4.2017 Yritysnäkökulma, Kaakkois-Suomi PK-yritysten suhdannenäkymät: 52 % uskoo suhdanteiden pysyvän ennallaan (koko maa 47 %), paranemista ennakoi 38 % (koko
Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja
Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne 24.1.2018 Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja Kv-alatyöryhmän ehdotus Uuteen maakuntaorganisaatioon muodostetaan aluekehityksen ohjelmatyö,