Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen Etelä-Lapissa
|
|
- Minna Karjalainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen ja Taito Kemppe Mikko Hyppönen Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen Etelä-Lapissa Hyppönen, M. & Kemppe, T Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen Etelä-Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja 1/2002: Taito Kemppe Tutkimuksessa selvitettiin äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön Rovaniemen maalaiskuntaan keväällä 1989, jolloin koeruudut hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkojen määrä oli kolme. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koe mitattiin 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Kokeen perustamiskeväänä Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin hyvä männyn siemensato. Ylispuut poistettiin toisen ja kolmannen mittauksen välillä. Vuonna kasvukauden jälkeen muokkauksesta männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin kpl/ha, äestetyllä kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä yhteensä kpl/ha. Kehityskelpoisia männyntaimia oli vastaavasti kpl/ha, kpl/ha ja kpl/ha. Kuusentaimet mukaan lukien kehityskelpoisia taimia oli yli kpl/ha myös muokkaamattomalla alalla. Kehityskelpoisten männyntaimien keskipituus oli 12 kasvukauden jälkeen muokatuilla aloilla noin 130 cm ja muokkaamattomalla alalla noin 100 cm. Mäntysiemenpuuala taimettui hyvin, kun maa muokattiin ja erityisesti kun maa muokattiin ja kylvettiin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon, kokeen suppeuden sekä edullisten ilmastoja kasvupaikkatekijöiden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa. Asiasanat: mänty, luontainen uudistaminen, siemenpuu, maanmuokkaus, kylvö Yhteystiedot: Hyppönen, Metsäntutkimuslaitos, Rovaniemen tutkimusasema, PL 16, Rovaniemi; Kemppe, Metsäkeskus Lappi, Keminmaan toimisto, PL 14, Keminmaa. Faksi (016) , sähköposti mikko.hypponen@metla.fi Hyväksytty
2 Metsätieteen aikakauskirja 1/ Johdanto Mänty uudistetaan luontaisesti yleensä siemenpuumenetelmällä, mutta joskus myös kaistalehakkuuta käyttäen (Hokajärvi 1997, Hyppönen ym. 2001b, Hyvän ). Noin puolet metsistä uudistetaan Lapissa nykyisin luontaisesti (Metsätilastollinen ). Luontaista uudistamista siemenpuumenetelmällä on tutkittu Lapissa suhteellisen vähän. Laajimmassa ja varhaisimmassa koko Pohjois-Suomea koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että uudistaminen ilman maanmuokkausta johtaa usein huonoon tai vain välttävään uudistamistulokseen erityisesti Lapin pohjoisosissa (Lehto 1969). Lisäksi on havaittu, että uudistaminen pohjoisilla äärialueilla ja korkealla merenpinnasta sijaitsevilla alueilla kestää kauan (esim. Suoheimo 1982, Kubin ym. 1997). Syynä uudistamisvaikeuksiin ovat harvoin toistuvat, pienet ja vajaasti kypsyneet siemensadot (esim. Henttonen ym. 1986, Pohtila 1995, Kubin ym. 1997). Etelä- ja Keski-Lapissa männyn luontainen uudistaminen on johtanut parempaan tulokseen etenkin, jos uudistusala on muokattu (Punkkinen 1982, Eskelinen 2000, Hyppönen ym. 2001a). Maanmuokkauksen on todettu lisäävän luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia myös pohjoisessa ja korkeilla mailla parantamalla taimettumista ja nopeuttamalla uudistumista (Hagner 1962, Bergan 1981, Norokorpi 1983, Eskelinen 2000). Paljastunut kivennäismaa luo siemenen itämiselle ja taimettumiselle edulliset mikro-olosuhteet, vähentää kilpailua vedestä ja ravinteista sekä tarjoaa suojaa siemensyöjiä ja epäedullisia ilmasto-olosuhteita vastaan (esim. Jeansson 1995). Muokkauksen on myös todettu kompensoivan huonojen siemensatojen vaikutusta (Hagner 1962). Metsälaki (1996) alempiasteisine säädöksineen asettaa luontaisen uudistamisen käytölle vaatimuksia mm. uudistamisen nopeudesta. Lapissa, suojametsäaluetta lukuun ottamatta, uudistusalalle on saatava syntymään riittävä taimimäärä seitsemän vuoden sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa viiden vuoden kuluttua uudistamistöiden loppuun saattamisesta (Metsäasetus 1996). Muokkauksesta huolimatta metsäasetuksessa esitetty aika ei aina näytä riittävän kyllin hyvään taimettumiseen erityisesti Tutkimusartikkeli Pohjois-Lapissa ja Pohjois-Suomen korkeilla mailla (Suoheimo 1982, Kubin ym. 1997, Eskelinen 2000). Myös Pohjois-Ruotsin korkeilla mailla uudistumisen on todettu olevan hidasta ja vajaata (Hagner 1965). Luontaisen uudistamisen onnistumisesta ja erityisesti maanmuokkauksen vaikutuksesta uudistamisaikaan ja uudistamistulokseen Lapin eri osissa kaivataan lisätietoa (Palén ja Lohi 1999, Hyppönen ym. 2001a). Luontaiseen uudistamiseen liittyvän epävarmuuden vuoksi Pohtila (1995) on esittänyt erityisesti Pohjois-Lapissa sijaitsevien siemenpuualojen kylvämistä, jos niiden uudistaminen edellyttää maanmuokkausta. Nykyisissä metsänhoitosuosituksissa eräänä uudistamisvaihtoehtona onkin siemenpuualan kylväminen tai istuttaminen taimettumisen varmistamiseksi ja uudistamisajan lyhentämiseksi (Hokajärvi 1997, Hyppönen ym. 2001b). Kinnunen (1994) suosittelee siemenpuualan kylvämistä huonoina siemenvuosina myös Etelä-Suomessa. Siemenpuualojen kylvöstä Lapissa ei ole julkaistua tutkimustietoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) maanmuokkauksen sekä 2) maanmuokkauksen ja kylvön vaikutusta siemenpuuasentoon hakatun männikön taimettumiseen Etelä-Lapissa. 2 Aineisto ja menetelmät Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkoja oli kolme. Lohkot jaettiin kolmeen käsittelyruutuun, joihin arvottiin seuraavat käsittelyt: 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koeruudun koko oli 0,2 ha (40 m 50 m). Koekenttä sijaitsee Kemijokivarressa Rovaniemen maalaiskunnassa (kuva 1). Alueen korkeus merenpinnasta on 100 m ja keskimääräinen lämpösumma 900 dd. Tutkimusmetsikön puusto oli ennen siemenpuuhakkuuta mäntyvaltaista sekametsää, jossa männyn osuus oli 70 %, kuusen 20 % ja lehtipuun 10 %. Puuston kokonaistilavuus oli 205 m 3 /ha ja männyn tukkipuuosuus 60 %. Kasvupaikkatyyppi on kuivahkoa kangasta. Lohkot hakattiin siemenpuuasentoon talvikautena Siemenpuita jätettiin keskimäärin 70 kpl/ha. Muokattavat ja kylvettävät koeruudut äestettiin ja kylvettiin viiru- 20
3 Hyppönen & Kemppe Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen... kylvönä kesäkuussa 1989 siemenviljelyssiemenellä (Parkkola 141) pyrkien silloisten metsänhoitosuositusten (Metsänhoitosuositukset 1990) mukaisesti kylvöpisteeseen hehtaarilla. Siemenen itävyys oli 83 % ja jyväpaino 6,0 g. Keväällä 1989 Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin runsas ja hyvin tuleentunut männyn siemensato (Eskelinen 2000). Siemenpuut poistettiin 10 kasvukauden jälkeen heti toisen mittauksen jälkeen keväällä Koekenttä mitattiin syksyllä 1994, keväällä 1999 ja syksyllä 2000 eli 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua muokkauksesta. Kultakin käsittelyruudulta mitattiin viisi 10 m 2 :n suuruista ympyräkoealaa (kuva 1). Koealoilta mitattiin ko. vuosina taimien (havupuut 10 cm, lehtipuut 50 cm) ja taimiaineksen (havupuut <10 cm, lehtipuut <50 cm) kokonaismäärä puulajeittain sekä kehityskelpoisten taimien määrä ja pituus puulajeittain. Vuonna 1999 lehtipuiden taimiainesta ei mitattu. Kehityskelpoisiksi taimiksi valittiin kuntonsa ja laatunsa puolesta parhaat eri puulajien taimet. Taimien oli sijaittava vähintään 80 cm:n etäisyydellä toisistaan. Yhdeltä koealalta hyväksyttiin enintään viisi tainta kehityskelpoisiksi eli kpl/ha (Hyppönen 1998b). Taimien oli sopeuduttava sekä koealalla että siinä osassa taimikkoa, jossa koeala sijaitsi, pituutensa ja kuntonsa puolesta ympäröivään taimikkoon (Hyppönen 1998b). Koealoilta määritettiin vuonna 2000 humuksen paksuus ja maalaji kenttämenetelmin (Taskupainos ). Maalaji oli valtaosin karkeaa hietamoreenia, vain kahdella koealalla hienoa hiekkamoreenia. Humuksen paksuus oli keskimäärin 2 cm vaihteluvälin ollessa 1 3 cm. Aineiston analyysissä havaintoyksikkönä oli koeruutu. Käsittelyjen ja lohkojen välisiä runkolukujen ja pituustunnusten keskimääräisiä eroja eri vuosina testattiin satunnaistettujen lohkojen varianssianalyysillä, jossa käytettiin mallia: y ij = µ + α i + β j + ε ij missä µ = yleiskeskiarvo, α i = käsittelyn vaikutus (i = 1 3), β j = lohkon vaikutus (j = 1 3) ja ε ij = virhetermi. Pareittaiset vertailut tehtiin Tukeyn testillä 5 %:n riskitasolla. 3 Tulokset 3.1 Taimien kokonaismäärä Männyntaimien kokonaismäärä lisääntyi vuosien 1994 ja 1999 välisenä aikana ja väheni vuosien 1999 ja 2000 välillä, jolloin siemenpuut korjattiin (kuva 2). Taimia oli aina enemmän äestetyllä ja kylvetyllä kuin muokkaamattomalla alalla, ja käsittelyjen väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä kaikilla mittauskerroilla (taulukko 1). Lohkojen väliset erot eivät olleet merkitseviä. Muokkaamaton ala poikkesi aina merkitsevästi äestetystä ja kylvetystä alasta. Vuonna 2000, 12 kasvukauden jälkeen siemenpuuhakkuusta, männyntaimia oli äestetyllä alalla keski- KOEKENTTÄ KOERUUTU Napapiiri Rovaniemi o o 1 2 o o o LOHKO 3 1 LOHKO 2 O = KOEALA LOHKO = MUOKKAAMATON = ÄESTYS 2 = ÄESTYS JA KYLVÖ Kuva 1. Koekentän sijainti ja koejärjestely. Kuva 2. Taimien kokonaismäärä puulajeittain ja käsittelyittäin eri mittausvuosina. Käsittelyt: 0 = muokkaamaton, 1 = äestetty, 2 = äestetty ja kylvetty. 21
4 Metsätieteen aikakauskirja 1/2002 Tutkimusartikkeli Taulukko 1. Varianssianalyysi ja Tukeyn testi (5 %:n riskitaso). Eri kirjaimilla merkityt käsittelyt poikkeavat merkitsevästi toisistaan. Käsittelyt: 0 = muokkaamaton, 1 = äestetty, 2 = äestetty ja kylvetty. Vaihtelun lähde Männyntaimien kokonaismäärä, kpl/ha Kehityskelpoisten männyntaimien määrä, kpl/ha / käsittely x df MS F-arvo p x df MS F-arvo p Vuosi 1994 / 6 kasvukautta Muokkaus 2 23,560 17,409 0, ,391 5,397 0,073 Lohko 2 2,813 2,079 0, ,058 0,224 0,809 Jäännös 4 1, , a 1133 a ab 2200 a b 2400 a Vuosi 1999 / 10 kasvukautta Muokkaus 2 38,111 15,580 0, ,764 11,676 0,021 Lohko 2 1,764 0,734 0, ,298 1,971 0,254 Jäännös 4 2, , a 1733 a b ab b b Vuosi 2000 / 12 kasvukautta Muokkaus 2 32,804 8,684 0, ,138 8,084 0,039 Lohko 2 7,951 2,105 0, ,271 1,025 0,437 Jäännös 4 3, , a 1067 a ab ab b b määrin kaksinkertainen sekä äestetyllä ja kylvetyllä alalla noin kolminkertainen määrä muokkaamattomaan alaan verrattuna. Kuusentaimien kokonaismäärä lähes kolminkertaistui kahden ensimmäisen mittauksen välisenä aikana, mutta väheni taas kahden viimeisen mittauksen välillä (kuva 2). Käsittelyjen väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä millään mittauskerralla kuten eivät myöskään lohkojen väliset erot. Koivuntaimien kokonaismäärä pieneni muokatuilla aloilla mittauskerrasta toiseen (kuva 2). Muokkaamattomalla alalla taimimäärä sen sijaan lisääntyi kahden ensimmäisen mittauksen välisenä aikana, mutta sen jälkeen taas väheni. Muiden lehtipuiden taimien määrä väheni jokaisen mittausjakson välisenä aikana (kuva 2). Käsittelyjen väliset ja lohkojen väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä yhtenäkään mittausvuonna sen enempää koivulla kuin muilla lehtipuilla. 3.2 Kehityskelpoisten taimien määrä Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli suurimmillaan vuonna 1999 ennen ylispuiden korjuuta (kuva 3). Taimia oli vähiten muokkaamattomalla alalla sekä eniten äestetyllä ja kylvetyllä alalla kaikkina mittauskertoina. Erot olivat vuosina 1999 ja 2000 merkitseviä muokkaamattoman alan ja äestetyn ja kylvetyn alan välillä (taulukko 1). Vuonna 2000 kehityskelpoisia männyntaimia oli muokatuilla aloilla kaksinkertainen määrä muokkaamattomaan alaan verrattuna (kuva 3). Lohkojen väliset erot eivät olleet merkitseviä. Kehityskelpoisten kuusentaimien määrä vaihteli runsaasti eri vuosien mittauksissa ja käsittelyissä (kuva 3). Käsittelyjen väliset ja lohkojen väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä yhtenäkään mittausvuonna. Kehityskelpoisia koivuntaimia oli muutamalla muokatulla koealalla vain vuonna 1994 (kuva 3). 22
5 Hyppönen & Kemppe Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen... Kuva 3. Kehityskelpoisten taimien määrä ja keskihajonta puulajeittain ja käsittelyittäin eri mittausvuosina. Käsittelyt: 0 = muokkaamaton, 1 = äestetty, 2 = äestetty ja kylvetty. Kuva 5. Kehityskelpoisten männyn- ja kuusentaimien keski pituus ja -hajonta käsittelyittäin eri mittausvuosina. Muokkaamattomalla alalla kuusitaimiainesta oli vähiten sekä äestetyllä ja kylvetyllä alalla eniten kaikilla mittauskerroilla. Käsittelyjen väliset erot olivat vuosina 1994 ja 2000 merkitseviä muokkaamattoman alan ja äestetyn alan sekä muokkaamattoman alan ja äestetyn ja kylvetyn alan välillä. Koivun taimiainesta oli runsaasti vuosina 1994 ja 2000 (kuva 4). Muiden lehtipuiden taimiainesta oli vähän kummallakin mittauskerralla (kuva 4). Vuonna 1999 taimiainesta ei mitattu. Kuva 4. Taimiaineksen määrä puulajeittain ja käsittelyittäin eri mittausvuosina. Käsittelyt: 0 = muokkaamaton, 1 = äestetty, 2 = äestetty ja kylvetty. 3.3 Taimiaineksen määrä Männyn taimiaineksen määrä vaihteli runsaasti eri mittausajankohtina (kuva 4). Vuosina 1994 ja 2000 taimiainesta oli kaikissa käsittelyissä useita tuhansia, mutta vuonna 1999 vain muutamia satoja. Vähiten taimiainesta oli jokaisena mittausvuonna muokkaamattomalla alalla sekä eniten äestetyllä ja kylvetyllä alalla. Erot käsittelyiden välillä ja lohkojen välillä eivät olleet merkitseviä yhtenäkään mittausvuonna. Myös kuusen taimiaineksen määrä väheni jyrkästi ensimmäisen mittauksen jälkeen mutta lisääntyi taas kahden viimeisen mittauksen välillä (kuva 4). 3.4 Taimien pituuskehitys ja uudistumisnopeus Kehityskelpoisten männyntaimien pituuskehitys oli muokatuilla aloilla jonkin verran nopeampi kuin muokkaamattomalla (kuva 5). Vuosina 1999 ja 2000 ero oli cm. Ero suurentui hieman vuosien 1999 ja 2000 välillä. Äestetyllä sekä äestetyllä ja kylvetyllä alalla pituuskehitys oli jokseenkin samanlainen. Käsittelyjen väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä yhtenäkään mittausvuonna. Kehityskelpoisten kuusentaimien keskipituus kehittyi samaan tapaan kuin männyntaimien (kuva 5). Myös kuusentaimien keskipituus oli vuonna 2000 muokatuilla aloilla hieman suurempi kuin muokkaamattomalla alalla. Käsittelyjen väliset erot eivät olleet kuitenkaan tilastollisesti merkitseviä. Vuosikasvaimista laskettu kehityskelpoisten männyntaimien keski-ikä oli muokkaamattomalla alalla 7,8 vuotta, äestetyllä 8,1 vuotta sekä äestetyllä ja 23
6 Metsätieteen aikakauskirja 1/2002 Tutkimusartikkeli kylvetyllä 8,5 vuotta. Uudistumisnopeus oli näin ollen taimien keski-ikien perusteella lähes sama kaikissa käsittelyissä. 4 Tulosten tarkastelu Männyntaimien kokonaismäärä 12 kasvukauden jälkeen oli äestetyllä alalla, mutta myös muokkaamattomalla alalla suuri verrattuna useimpien aikaisempien tutkimusten tuloksiin (Norokorpi 1983, Valtanen 1998, Eskelisen 2000, Hyppönen ja Hyvönen 2000, Hyppönen ym. 2001a). Keskimääräistä suurempaan männyntaimien määrään vaikutti epäilemättä poikkeuksellisen runsas ja hyvälaatuinen männyn siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa vuonna 1989 (Eskelinen 2000). Lapissa hyvät siemensadot toistuvat keskimäärin 10 vuoden välein, pohjoisosissa harvemmin ja eteläosissa useammin (esim. Pohtila 1980, Henttonen ym. 1986), joskin jonkin verran itävää siementä saadaan lähes joka vuosi (Heikinheimo 1937). Hyvän siemensadon merkitys riittävälle ja nopealle uudistamiselle on Lapissa erittäin suuri (Norokorpi 1983, Eskelinen 2000). Harvoin toistuvien, hyvien tai keskimääräistä parempien siemensatojen sattuessa siemeniä kerätään Lapissa aina metsänviljelyn tarpeisiin. Suurehkoja männyn siemenkeräyksiä on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ollut Lapissa talvikausina , ja eli vain kolme kertaa. Vuonna 1973 tuleentunutta siementä saatiin koko Lapista pohjoisimpia alueita myöten. Muina vuosina siemen kypsyi riittävästi vain Etelä- ja Keski- Lapissa (Vuosikertomus 1973, Toimintakertomus 1987, 1989, Lapin ). Pienehköjä, alueellisesti suppeita keräyksiä on lisäksi tehty tuleentumisvuosina 1971, 1974, 1986, 1990 ja 1991 sekä niitä seuraavina keväinä (Männyn ). Pohtilan (1977) mukaan sellaisten vuosien todennäköisyys, joina männyllä on keräyskelpoinen siemensato (riittävän runsaasti käpyjä, joissa on tuleentunutta siementä), on Sodankylässä 0,06 ja Pudasjärvellä 0,65. Muokkauksella on eri tutkimusten mukaan ratkaiseva vaikutus taimettumiseen ja uudistamisnopeuteen (esim. Norokorpi 1983, Kinnunen 1993, Valtanen 1998, Karlsson ja Örlander 2000, Kubin 2000). Myös tässä tutkimuksessa muokkaus paransi uudistamistulosta merkitsevästi. Tulosta paransi entisestään se, että taimettuminen tapahtui nopeasti hyvän siemensadon ja muokkauksen ajoittuessa täsmälleen samaan ajankohtaan (ks. myös Norokorpi 1983, Eskelinen 2000). Maanmuokkaus tulisikin mahdollisuuksien mukaan keskittää hyvän siemensadon yhteyteen tai sen edelle (Kinnunen 1996, Karlsson ja Örlander 2000). Kubinin (1998) mukaan metsää muodostavat taimet syntyvät parina ensimmäisenä vuonna muokkauksen jälkeen. Mitä myöhemmin muokkauksesta taimet syntyvät, sitä suurempi osa niistä kuolee. Hyvään uudistamistulokseen lienevät käsillä olevassa tutkimuksessa hyvän siemensadon, muokkauksen ja niiden ajoittumisen lisäksi vaikuttaneet myös Kemijokivarren otolliset ilmastoja kasvupaikkatekijät: korkea lämpösumma, kuivahko kangas, ohuehko humuskerros ja sopiva maalaji (Kinnunen 1993, Hyppönen 1998b, Valtanen 1998, Kubin 2000). Kylvö ei parantanut taimikon kasvatuskelpoisuutta pelkkään muokkaukseen verrattuna tilastollisesti merkitsevästi. On kuitenkin ilmeistä, että etenkin huonoina siemenvuosina kylvön antama taimimäärän lisäys on uudistamisen onnistumisen kannalta tärkeä. Erityisesti Pohjois- ja Keski-Lapissa ja huonoina siemenvuosina myös Etelä-Lapissa luontaisen uudistamisen varmistaminen kylvämällä on varteenotettava vaihtoehto, jos sopivaa siementä vain on käytettävissä (Pohtila 1995). Erityisen hyvin uudistamisen varmistukseen sopii Kinnusen (1993) mukaan koneellinen kylvö, jonka työkustannukset ovat pienet käsikylvöön verrattuna (Kinnunen 1993, Hyppönen 2000a). Tuloksissa kiinnittää huomiota kuusentaimien huomattavan suuri määrä. Tämä johtunee siitä, että myös kuusella oli Etelä- ja Keski-Lapissa huomattavan hyvä siemensato muokkausta seuraavana vuonna 1990 (esim. Toimintakertomus 1990). Suurin osa koekenttää ympäröivästä metsästä on kuusivaltaista, joten siementä on voinut levitä runsaasti uudistusalalle reunametsästä. Reunametsällä onkin tärkeä merkitys niin luontaisesti uudistettavien kuin viljeltävienkin uudistusalojen taimettumisessa (esim. Kinnunen 1993). Tulosten mukaan lehtipuiden taimien määrä väheni mittaus mittaukselta. Tulos vastaa niitä tutkimustuloksia, joissa poron on todettu riipiessään puiden 24
7 Hyppönen & Kemppe Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen... lehtiä ravinnokseen vähentävän lehtipuiden taimien määrää ja hidastavan niiden pituuskehitystä kesälaidunalueilla sijaitsevilla uudistusaloilla (Hyppönen 1998a, Mäkitalo ym. 1998). Taimiainesta oli selvästi vähemmän keväällä 1999 kuin vuosina 1994 ja Männyllä ilmiö selittynee vuoden 1994 osalta vuoden 1992 ja vuoden 2000 osalta vuoden 1998 keskimääräistä paremmalla siemensadolla (Eskelinen 2000). Männyn taimiaineksen suuri määrä vuonna 2000 erityisesti muokatulla alalla ilmentää myös sitä, että muokkausjälki oli pysynyt taimettumiskunnossa ainakin 10 vuoden ajan. Saman havainnon ovat tehneet aiemmin mm. Kellomäki (1972), Ferm ja Sepponen (1981), Norokorpi (1983) ja Eskelinen (2000). Metsähallituksen siemenkeskuksessa Rovaniemellä tehtyjen röntgenja pöytäitävyysselvitysten mukaan myös kuusella on ollut Pohjois-Suomessa itävää siementä vuosina 1996, 1998 ja 1999, joskin siemenen laatu (tyhjien siemenien suuri osuus) on ollut heikohkoa (Rovaniemen ). Kehityskelpoisten taimien kokonaismäärä väheni kahden viimeisen mittauksen välillä eri käsittelyissä keskimäärin noin 1100 taimella hehtaaria kohti (27 %). Suurin osa taimista lienee tuhoutunut ylispuuston korjuussa kesällä 1999, vaikka taimissa oli merkkejä myös sienitautien ja hirven aiheuttamista vaurioista. Korjuusta oli kulunut jo kaksi kasvukautta, mikä vaikeutti korjuuvaurioiden erottamista muista tuhoista. Korjuuvaurioprosentti oli Lapin yksityismetsien ylispuiden korjuussa 1990-luvun alussa keskimäärin 17 % ja tiheissä taimikoissa 21 % (Hyppönen 2000b). Korjuuvauriotutkimuksissa vaurioprosentti on ollut mänty-ylispuiden korjuussa keskimäärin % kokonaistaimimäärästä (Hyppönen ja Niemistö 1998). Koejärjestelyjen puutteena oli, että koetta perustettaessa ei ollut mahdollisuuksia alueellisiin, kasvupaikka- eikä vuositoistoihin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon sattuminen yhtäaikaa muokkauksen kanssa lienee antanut luontaisen uudistamisen onnistumisesta ja etenkin uudistamisnopeudesta keskimäärin liian hyvän kuvan, mutta toisaalta ilmensi hyvin muokkauksen ja hyvän siemensadon yhteyden merkitystä. Edellä mainitun sekä koealueen edullisten ilmasto- ja kasvupaikkaolosuhteiden vuoksi tuloksia ei voida yleisesti soveltaa männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa. Kiitokset Tutkimus on tehty Lapin metsäkeskuksen, Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteistyönä. Kiitämme koekentän perustamisessa ja aineiston keruussa mukana olleita Sinikka Koivurantaa, Tapani Kuuselaa ja Anne Ollilaa hyvin tehdystä työstä. Kiitämme myös Juha Hyvöstä, Ville Hallikaista, Kari Mäkitaloa, Jussi Soppelaa ja Martti Varmolaa, jotka ovat asiantuntevasti kommentoineet käsikirjoitusta sen eri vaiheissa, tutkimuksen virallisia tarkastajia huolellisesta ja asiantuntevasta työstä sekä muita nimeltä mainitsemattomia henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet tutkimuksen valmistumiseen. Erityiskiitokset Metsämiesten säätiölle, jonka myöntämän apurahan turvin käsikirjoitus on saatu julkaisukuntoon. Kirjallisuus Bergan, J Foryngelse av furuskog i Troms og Finnmark. Summary: Regeneration of Scots pine forests in Troms and Finnmark. Norsk institutt for skogforskning. Rapport s. Eskelinen, T Männyn luontainen uudistaminen Länsi-Lapissa. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja s. Ferm, A. & Sepponen, P Aurausjäljen muuttuminen ja kasvillisuuden kehittyminen metsänuudistusaloilla Lapissa 10 vuoden aikana. Summary: Development of ploughed tracks and vegetation on reproduction areas in Finnish Lapland during a period of 10 years. Folia Forestalia s. Hagner, S Naturlig föryngring under skärm. En analys av föryngringsmetoden, dess möjligheter och begränsningar i mellannorrländskt skogsbruk. Summary: Natural regeneration under shelterwood stands. An analysis of the method of regen eration, its potentialities and limitations in forest management in middle North Sweden. Meddelanden från statens skogsforskningsinstitut. Band 52(4). 263 s Om fröproduktion, fröträdsval och plantsuppslag i försök med naturlig föryngring. Summary: Yield of seed, choice of seed trees and seedling establishment in experiments with natural regeneration. Studia Forestalia Suecica s. Heikinheimo, O Metsäpuiden siementämiskyvystä 25
8 Metsätieteen aikakauskirja 1/2002 Tutkimusartikkeli II. Referat: Über die Besamungsfähigkeit der Waldbäume I. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 24(4). 67 s. Henttonen, H., Kanninen, M., Nygren, M. & Ojansuu, R The maturation of Pinus sylvestris seeds in relation to temperature climate in Northern Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 1: Hokajärvi, T. (toim.) Metsänhoito-ohjeet. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja s. Hyppönen, M. 1998a. Aitaamisen vaikutus koivun luontaiseen uudistumiseen poron kesälaidunalueella Rovaniemen maalaiskunnassa. Julkaisussa: Hyppönen, M., Penttilä, T. & Poikajärvi, H. (toim.). Poron vaikutus metsä- ja tunturiluontoon. Tutkimusseminaari Hetassa Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 678: b. Koneellisen männynkylvön onnistuminen Länsi-Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja Folia Forestalia 1/1998: a. Artificial regeneration techniques in Finland. Julkaisussa: Mälkönen, E., Babich, N.A., Krutov, V.I. and Markova, I.A. (toim.) Forest Regeneration in the Northern Parts of Europe. Proceedings of the Finnish-Russian Forest Regeneration Seminar in Vuokatti, Finland, Sept. 28 th Oct. 2 nd, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 790: b. Ylispuiden korjuun vaikutus mäntytaimikoiden kasvatuskelpoisuuteen Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja 4/2000: & Niemistö, P Ylispuuhakkuut ja taimikkovauriot. Julkaisussa: Moilanen, M. & Saksa, T. (toim.). Alikasvokset metsänuudistamisessa. Varjosta valoon. Pihlaja-sarja s. & Hyvönen, J Ylispuustoisten mäntytaimikoiden syntyhistoria, rakenne ja alkukehitys Lapin yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja 4/2000: , Hyvönen, J., Mäkitalo, K., Riissanen, N. & Sepponen, P. 2001a. Maanmuokkauksen vaikutus luontaisesti uudistetun mäntytaimikon kehitykseen Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja 1/2001: 5 18., Härkönen, J., Keränen, K., Riissanen, N. & Tikkanen, J. (toim.). 2001b. Pohjois-Suomen metsänhoitosuositukset. ISBN s. Hyvän metsänhoidon suositukset Tapio. 95 s. Jeansson, E Some aspects on site preparation and natural regeneration in Sweden. Julkaisussa: Ritari, A., Saarenmaa, H., Saarela, M. & Poikajärvi, H. (toim.). Northern silviculture and management. Proc. IUFRO Working Party S Symposium, Lapland, Finland, Aug Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 567: Karlsson, C. & Örlander, G Soil scarification shortly before a rich seed fall improves seedling establishment in seed-tree stands of Pinus sylvestris. Scandinavian Journal of Forest Research. 15(2): Kellomäki, S Maanpinnan reliefin ja kasvillisuuden kehityksestä aurauksen jälkeisinä vuosina Perä- Pohjolan metsänuudistusaloilla. Helsingin yliopisto, metsänhoitotieteen laitos. Tiedonantoja s. Kinnunen, K Männyn kylvö ja luontainen uudistaminen Länsi-Suomessa. Abstract: Direct sowing and natural regeneration of Scots pine in western Finland. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s Männyn kylvön ja luontaisen uudistamisen näkymät. Julkaisussa: Laiho, O. & Luoto, T. (toim.). Metsäntutkimuspäivät Seinäjoella. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 495: Site preparation and mechanized sowing in the regeneration of Scots pine. Proc. of S technical sessions during IUFRO XX World Congress 1995, Tampere, Finland. SkogForsk., Report 2: Kubin, E When to remove Scots pine seed trees. Julkaisussa: New stand types in boreal forestry ecological features and silvicultural consequences. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 714: Natural regeneration in Finland. Julkaisussa: Mälkönen, E., Babich, N.A., Krutov, V.I. and Markova, I.A. (toim.) Forest Regeneration in the Northern Parts of Europe. Proceedings of the Finnish-Russian Forest Regeneration Seminar in Vuokatti, Finland, Sept. 28 th Oct. 2 nd, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 790: , Pasanen, J. & Savilampi, P Korkeiden alueiden metsien uudistaminen Kainuussa ja Koillismaalla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Lapin metsäkeskuksen vuosikertomus s. Lehto, J Tutkimuksia männyn luontaisesta uudistamisesta Pohjois-Suomessa siemenpuu- ja suojuspuumenetelmällä. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 67(4). 140 s. Metsäasetus Asetus 1200/1996. Metsälaki Laki 1093/1996. Metsänhoitosuositukset Lapin metsälautakunta. 32 s. Metsätilastollinen vuosikirja Metsäntutkimuslaitos. 366 s. Mäkitalo, K., Penttilä, T. & Räsänen, P Poron ja jäniksen vaikutus hieskoivun luontaiseen uudistumiseen tuoreilla kankailla Etelä- ja Keski-Lapissa. Julkaisussa: Hyppönen, M., Penttilä, T. & Poikajärvi, H. (toim.). Poron vaikutus metsä- ja tunturiluontoon. Tutkimusseminaari Hetassa. Met säntutkimuslaitoksen tiedonantoja 678: Männyn siemenen keräykset Lapin läänissä Metsähallitus, siemenkeskus. 1 s. 26
9 Hyppönen & Kemppe Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen... Norokorpi, Y Männyn luontainen uudistaminen Lapissa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 105: Palén, T. & Lohi, T Metsien käsittely Lapissa metsälain valvonnan ja puun tuotannon kannalta. Julkaisussa: Hyppönen, M., Jalkanen, R. & Aalto, T. (toim.). Onko Lapin metsätaloudella tulevaisuutta? Lapin metsätalouspäivät Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 732: Pohtila, E Metsien rodullinen kokoonpano ja männyn siemenen siirrot Pohjois-Suomessa. Metsä ja Puu 10: Climatic fluctuations and forestry in Lapland. Holarctic Ecology 3: Effect of site preparation on regeneration results in Lapland. Julkaisussa: Ritari, A., Saarenmaa, H., Saarela, M. & Poikajärvi, H. (toim.). Northern silviculture and management. Proc. IUFRO Working Party S Symposium, Lapland, Finland, Aug Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 567: Punkkinen, E Männyn luontaisen uudistamisen onnistuminen muokatuilla mailla Etelä-Lapissa. Metsänhoitotieteen laudaturtyö. Helsingin yliopisto. 76 s. Rovaniemen siemenkeskuksessa tutkitut kuusen käpynäytteet v s. Suoheimo, J Männyn luontainen uudistaminen siemen- ja suojuspuumenetelmällä Metsä-Lapissa. Metsänhoitotieteen laudaturtyö. Helsingin yliopisto. 77 s. Taskupainos metsänhoitosuosituksista maastokäyttöön Koillis-Suomen metsälautakunta, Lapin metsälautakunta. 12 s. Toimintakertomukset 1987, Lapin metsälautakunta. 38 s., 31 s. Valtanen, J Männyn luontainen uudistaminen siemenpuumenetelmällä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Vuosikertomus Lapin piirimetsälautakunta. 54 s. 46 viitettä 27
Metsätieteen aikakauskirja
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen, Heikki Heikkinen ja Ville Hallikainen Mikko Hyppönen Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja
Syyskylvön onnistuminen Lapissa
Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Loppuseminaari 15.03.2012, Rovaniemi Syyskylvön onnistuminen Lapissa Mikko Hyppönen ja Ville Hallikainen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
onnistuminen Lapissa
Kestävän metsätalouden rahoituslainsäädännön kokonaisuudistustyöryhmän kokous 2/2013 Helsinki 14.11.2013 Metsänuudistamisen onnistuminen Lapissa Mikko Hyppönen MMT, erikoistutkija Esityksen sisältö Metsänuudistamismenetelmät
Metsätieteen aikakauskirja
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen ja Sauli Valkonen Mikko Hyppönen Männyn luontaisen uudistamisen onnistuminen Lapin yksityismetsissä 1960-, 1970-
Ylispuustoisten mäntytaimikoiden syntyhistoria, rakenne ja alkukehitys Lapin yksityismetsissä
Hyppönen & Hyvönen Metsätieteen aikakauskirja Ylispuustoisten mäntytaimikoiden syntyhistoria, rakenne ja alkukehitys Lapin yksityismetsissä t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen Mikko Hyppönen
Pienaukkojen uudistuminen
Pienaukkojen uudistuminen Sauli Valkonen Sisältö uudistamistulos, maanmuokkaus, kasvillisuus ja aukon koko MT-kuusikot E-S (MONTA) rehevät kuusikot E-S (DistDyn) Kainuun kuusikot turvemaat P-S männiköt
LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö
LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAINEN UUDISTAMINEN Viimeisen kymmenen vuoden aikana metsiä on uudistettu
Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa
Koneellisen männynkylvön onnistuminen Länsi-Lapissa
Hyppönen Metsätieteen aikakauskirja Koneellisen männynkylvön onnistuminen Länsi-Lapissa t i e d o n a n t o Mikko Hyppönen Koneellisen männynkylvön onnistuminen Länsi-Lapissa Mikko Hyppönen Hyppönen, M.
Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu
Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Tutkimushankkeen loppuseminaari
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Maanmuokkauksen vaikutus luontaisesti uudistetun männyntaimikon kehitykseen Lapissa
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen, Kari Mäkitalo, Niina Riissanen ja Pentti Sepponen Mikko Hyppönen Maanmuokkauksen vaikutus luontaisesti uudistetun
Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi
Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet
Puuston tiheyden ja maanmuokkauksen vaikutus männyntaimien syntyyn ja alkukehitykseen
Puuston tiheyden ja maanmuokkauksen vaikutus männyntaimien syntyyn ja alkukehitykseen Ville Hallikainen, erikoistutkija, dos. Tutkimusryhmä Tutkijat: Mikko Hyppönen, Ville Hallikainen, Pasi Rautio, Urban
Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä
Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi 11.12.2014 Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä Mikko Hyppönen Sisältö Pohjoisuus mitä
Maanmuokkauksen ja poron laidunnuksen vaikutus männynsiementen itävyyteen ja taimettumiseen
Maanmuokkauksen ja poron laidunnuksen vaikutus männynsiementen itävyyteen ja taimettumiseen Ville Hallikainen, erikoistutkija, dos. Tutkimusryhmä Tutkijat: Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Pasi Rautio,
Suometsien uudistaminen. Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen
Suometsien uudistaminen Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen Turvemaiden metsätalouden erityispiirteet - Ojaverkoston ylläpito - Vesiensuojelutoimet - Ravinnetalouden hoito - Puunkorjuun ongelmat
Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013
Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet Ari Lemetti 25.9.2013 1 KEHITYSLUOKAT JA UUDISTAMINEN OSIO 3 kehitysluokkien merkitys metsänhoidossa, tuntomerkit ja keskeiset toimenpiteet kussakin kehitysluokassa
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Väljennyshakkuu männyn luontaisessa uudistamisessa
Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Loppuseminaari Rovaniemi 15.03.2012 Väljennyshakkuu männyn luontaisessa uudistamisessa Mikko Hyppönen Sameli Salokannel Ville Hallikainen Mikä on väljennyshakkuu?
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Minkä kokoiset pienaukot taimettuvat parhaiten?
Minkä kokoiset pienaukot taimettuvat parhaiten? Sauli Valkonen Luonnonvarakeskus Sisältö Tulokset ja päätelmiä 4 tutkimuksesta MONTA MT-kuusikot E-S DistDyn kuusikot ja männiköt E-S KainuuPA tuoreen kankaan
Metsän uudistuminen pienaukkohakkuussa
Metsän uudistuminen pienaukkohakkuussa Sauli Valkonen 16.10.2019 Häiriödynamiikkahanke: monimuotoisuutta metsänhoidossa suojelun rinnalla Suojelu- ja METSO-alueiden lisäksi tarvitaan monipuolisempia metsänkäsittelymenetelmiä
Pintakasvillisuuden vaikutus männyn luontaiseen uudistamiseen Koillis Lapissa
Pintakasvillisuuden vaikutus männyn luontaiseen uudistamiseen Koillis Lapissa Pasi Rautio, Mikko Hyppönen, Ville Hallikainen & Juhani Niemelä Metsäntutkimuslaitos & Metsähallitus Männyn luontainen uudistaminen
Säästöpuut ovat osa nykyaikaista metsätaloutta.
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/21 Sauli Valkonen, Juha Ruuska ja Jouni Siipilehto Mäntysäästöpuut männyntaimikoissa aukkoisuutta, kasvutappioita vai laatua? e e m t Säästöpuut ovat osa nykyaikaista
Kuusen istutus, luontainen uudistaminen ja näiden yhdistelmät kuusen uudistamisessa
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Timo Saksa ja Jukka Nerg Timo Saksa Kuusen istutus, luontainen uudistaminen ja näiden yhdistelmät kuusen uudistamisessa Saksa, T. & Nerg, J.
Mikä on taimikonhoidon laadun taso?
Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta
Uudistamistuloksen vaihtelun vaikutus uudistamisen kustannustehokkuuteen metsänviljelyssä. Esitelmän sisältö. Taustaa. Tutkimuksen päätavoitteet
Uudistamistuloksen vaihtelun vaikutus uudistamisen kustannustehokkuuteen metsänviljelyssä Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissatutkimushankkeen loppuseminaari 15.3.2012 Rovaniemi Esitelmän sisältö
Luontaisen uudistamisen projektit (Metlan hankkeet 3551 & 7540)
Luontaisen uudistamisen projektit (Metlan hankkeet 3551 & 7540) Pasi Rautio Rovaniemi 1 22.6.2015 Hankkeet 3551 (Metsän luontainen uudistaminen - pusikoita vai puun tuottamista): 1) Keskeisten kotimaisten
Metsänuudistaminen. Metsien hoito ja puunkorjuu 10 ov EI, OH 3.5.2012
Metsänuudistaminen Metsien hoito ja puunkorjuu 10 ov EI, OH 3.5.2012 Uudistaminen Pyritään saamaan aikaan uusi tuottava metsä Uudistamista pidetään metsätalouden kestävyyden ja kansantalouden kannalta
- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA
METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011
Metsänuudistamisen sta se laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu 29.11.211 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 211 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus tkim ja kehittämisverkostoerkosto
Suomen metsävarat 2004-2005
Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista
Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Näkökulma Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito Timo Saksa Metla Suonenjoki Lahti 3.10.2011 Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset
Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen
30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus
Maanmuokkauksen omavalvontaohje
Maanmuokkauksen omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin 1. Johdanto Maanmuokkauksen tavoite turvata metsänuudistamisen onnistuminen parantaa taimikon alkukehitystä Maanmuokkauksen
Tehokkuutta taimikonhoitoon
Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin
21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1
21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun
Muokkausmenetelmän valinta
Muokkausmenetelmän valinta Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Muokkausmenetelmän valinta turvemailla Vihreä = suositellaan, Keltainen = suositellaan
Metsien uudistuminen suojametsäalueella
Metsätieteen aikakauskirja k a t s a u s Mikko Hyppönen, Martti Varmola, Vesa Juntunen, Tommi Lohi, Kari Mikkola, Kari Mäkitalo ja Mauri Timonen Hyppönen, M., Varmola, M., Juntunen, V., Lohi, T., Mikkola,
Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. MMT Timo Saksa. Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011
Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa MMT Timo Saksa Rovaniemi 27.10.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren
Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä. Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi
Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi Yhteistyössä Suunnitelu: Metla: Ville Hallikainen Mikko Hyppönen Pasi Rautio Pekka
Metsänviljelyn onnistuminen Lapin yksityismetsissä vuosina
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Ville Hallikainen Mikko Hyppönen Risto Jalkanen Kari Mäkitalo Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Risto Jalkanen ja Kari Mäkitalo Metsänviljelyn
Konekylvön omavalvontaohje
Konekylvön omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin 1. Johdanto Kylvö on ennen kaikkea männyn viljelymenetelmä Edut luontaiseen uudistamiseen verrattuna huomattavat täystiheä taimikko
Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu
Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen METSÄNHOIDON TYÖLAJIT maanmuokkaus luontainen uudistaminen, kylvö tai istutus taimikon varhaishoito
Valtioneuvosto on metsälain säädösten perusteella
Mikko Hyppönen, Martti Varmola, Kari Mikkola ja Risto Jalkanen Metsien uudistuminen suojametsäalueella ja Pohjois-Suomen korkeilla mailla Metsien uudistumista seurataan Valtioneuvosto on metsälain säädösten
Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa
ISBN 978-951-40-2409-2 (PDF) ISSN 1795-150X Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Mikko Hyppönen ja Sisko Salminen (toim.) www.metla.fi Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin
Prosessiteollisuudessa on havaittu, että systemaattinen
Metsätieteen aikakauskirja t i e t e e n t o r i Timo Saksa, Kaisa Särkkä-Pakkala ja Heikki Smolander Työkalu metsänuudistamisen laatutyöhön e e m t a Systemaattinen laatutyö parantaa tulosta Prosessiteollisuudessa
Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus
Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 11.6.2012 1 Eri ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts. avohakkuun
Metsien uudistamisen varmistamiseksi tehtävä
Kari T. Korhonen ja Erkki Tomppo Onko metsänhoidon taso romahtanut? Metsien uudistaminen puhuttaa Metsien uudistamisen varmistamiseksi tehtävä vakuustalletuskäytäntö poistettiin vuonna 1991. Uusi metsälaki
Porolaidunten mallittaminen metsikkötunnusten avulla
Porolaidunten mallittaminen metsikkötunnusten avulla Ville Hallikainen Tutkimukseen osallistuneet: Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Timo Helle, Eero Mattila, Kari Mikkola, Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos
Ville Hallikainen, Anu Akujärvi, Mikko Hyppönen, Pasi Rautio, Eero Mattila, Kari Mikkola
Ville Hallikainen, Anu Akujärvi, Mikko Hyppönen, Pasi Rautio, Eero Mattila, Kari Mikkola Tutkimuksen tausta Poronhoidon ja metsätalouden suhteista keskusteltu jo yli 100 vuotta. Aluksi ongelmana oli poron
Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun
Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun Karri Uotila Joensuu 29/11/2011 Uudistamisketju Maanmuokkaus Viljely Taimikonhoito Onnistunut viljelymetsikkö Tehokas uudistamisketju Kannattava
Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus
Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn
Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/211 Jari Miina, Timo Saksa ja Sauli Valkonen Männyn taimikoiden laatu tuoreen kankaan kasvupaikoilla e e m t Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen viljavuudeltaan
KANTOJEN NOSTO JA LUONTAISEN LEHTIPUUN MÄÄRÄ UUDISTUSALOILLA
KANTOJEN NOSTO JA LUONTAISEN LEHTIPUUN MÄÄRÄ UUDISTUSALOILLA Kantojen noston merkitys metsänuudistamisessa, projekti nro 318 1 Kantojen nosto - taustaa Kantojen korjuu energiakäyttöön alkoi vuonna 2000
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen
Kestävää luontomatkailua
Ennallistamispoltot Repovedellä Susanna Lahdensalo Kestävää luontomatkailua Repovedelle hanke ESITYKSEN TAVOITE: Sertifioiduille oppailla aineistopankkiin tietoja Repoveden ennallistamispoltoista (erityisesti
Laadun arvioinnin peruslähtökohtana on saavutetun
Metsätieteen aikakauskirja t i e t e e n t o r i Timo Saksa, Ville Kankaanhuhta, Fred Kalland ja Heikki Smolander Uudistamistuloksen laatu Etelä-Suomen yksityismetsissä ja keskeisimmät kehittämiskohteet
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?
Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon
Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset
Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Tutkittavat käsittelyt 1. Avohakkuu metsikkö uudistetaan
Puuston tiheyden vaikutus taimettumiseen Lapin uudistuskypsyyttä lähestyvissä männiköissä
Puuston tiheyden vaikutus taimettumiseen Lapin uudistuskypsyyttä lähestyvissä männiköissä Johanna Karjalainen Maisterintutkielman pro gradu -työ Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Metsien ekologia
Korpien luontainen uudistaminen
Korpien luontainen uudistaminen Hannu Hökkä, Jaakko Repola & Markku Saarinen Kiitokset: Luken Rovaniemen ja Oulun APAL-tiimit, Metsähallitus Lapin metsätalouspäivät Rovaniemi, 2.2.2017 Sisältö Korpien
Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt
Metsätieteen aikakauskirja
Hyppönen Metsätieteen aikakauskirja Ylispuiden korjuun vaikutus mäntytaimikoiden kasvatuskelpoisuuteen Lapissa t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen Ylispuiden korjuun vaikutus mäntytaimikoiden
Siementen itäminen ja taimien orastuminen männyn äeskylvössä tapaustutkimus
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Markku Nygren, Niina Ikonen ja Pekka Helenius Markku Nygren Siementen itäminen ja taimien orastuminen männyn äeskylvössä tapaustutkimus Nygren,
Maanmuokkaustavan ja maalajin vaikutus männyn hajakylvön onnistumiseen
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Antti Wall Antti Wall ja Eero Kubin Maanmuokkaustavan ja maalajin vaikutus männyn hajakylvön onnistumiseen Wall, A. & Kubin, E. 2000. Maanmuokkaustavan
Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta
Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta
Lapin lain mukainen metsänviljely tilastotarkastelu
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Mikko Hyppönen, Ville Hallikainen, Tarmo Aalto, Risto Jalkanen, Kari Mäkitalo ja Henna Penttinen Lapin lain mukainen metsänviljely tilastotarkastelu
eljä vuosikymmentä koetoimintaa kangasmailla
eljä vuosikymmentä koetoimintaa kangasmailla Kaarlo Kinnunen Vastavalmistunut metsänhoitaja työhuoneessaan vuonna 1972 117 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen
Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun
Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta
Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta
Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta
Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista. Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla
Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla TutkijaMOTTI - metsikkötason analyysityökalu Käyttäjän antamat tiedot Puusto- ja kasvupaikkatieto Metsänkäsittelyn
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -
Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi
Tervasroso Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus Rovaniemi 1 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Perinteinen tervasroso Peridermium pini - männystä mäntyyn 2 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Aggressiivinen
Milloin suometsä kannattaa uudistaa?
Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella
Motti-simulaattorin puustotunnusmallien luotettavuus turvemaiden uudistusaloille sovellettaessa
Motti-simulaattorin puustotunnusmallien luotettavuus turvemaiden uudistusaloille sovellettaessa Jouni Siipilehto UUTTA TIETOA SUOMETSÄTALOUTEEN Metlan Suometsätalous-tutkimusohjelman tulokset käytäntöön
Männyn kylvötaimikoiden kehittyminen aikana Suomenselän metsänhoitoyhdistyksen alueella
Tero Asunmaa Männyn kylvötaimikoiden kehittyminen 2004 2008 aikana Suomenselän metsänhoitoyhdistyksen alueella Opinnäytetyö Kevät 2016 SeAMK Elintarvike ja maatalous Metsätalousinsinööri (AMK) 2 SEINÄJOEN
Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä
Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu
Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä
Poiminta- ja pienaukkohakkuut kaupunkimetsissä Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 19.12.2012 1 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsätalous, jatkuva kasvatus jne...) yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita
Miten metsittäisin turvepellon koivulle?
Miten metsittäisin turvepellon koivulle? MMT, Dos. Jyrki Hytönen, Luke Kokkola Ilmajoki 21.11.2017 Koivu hieskoivu (rauduskoivu) Hieskoivu - suokko Sietää hyvin kosteaa kasvualustaa (suot, märät maat)
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Mattila Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Saija.Mattila@metla.fi puh.010-211 2449 Tutkimuksen taustaa Puuston alkukehitys on heikosti tunnettu ja vaikeimmin ennustettavissa
Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan
Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu
Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus
Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset
Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä
Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää
Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.
SeedPAD. Jonas Öhlund SweTree Technologies AB Hans Winsa Sveaskog Förvaltning AB 2009-2014
SeedPAD Jonas Öhlund SweTree Technologies AB Hans Winsa Sveaskog Förvaltning AB 2009-2014 Sisältö 1. Miksi uusi kylvötekniikka? 2. Kehitys SeedPAD 3. Tulokset Ruotsissa ja Suomessa 2012-2014 Ongelma suuri
Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008
Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia
16 Hakkuutähteen korjuun vaikutuksista 10-vuotiaissa kuusen taimikoissa
Bioenergiaa metsistä Tutkimus- ja kehittämisohjelman keskeiset tulokset http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/14/mwp289.htm Metlan työraportteja 289: 142 146 16 Hakkuutähteen korjuun vaikutuksista