TILANNEKATSAUS OPPILASHUOLLON NYKYTILAAN; LAINSÄÄDÄNTÖ, KOLMIPORTAISEN TUEN TUTKIMUSTULOKSIA. Jussi Pihkala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILANNEKATSAUS OPPILASHUOLLON NYKYTILAAN; LAINSÄÄDÄNTÖ, KOLMIPORTAISEN TUEN TUTKIMUSTULOKSIA. Jussi Pihkala"

Transkriptio

1 TILANNEKATSAUS OPPILASHUOLLON NYKYTILAAN; LAINSÄÄDÄNTÖ, KOLMIPORTAISEN TUEN TUTKIMUSTULOKSIA Jussi Pihkala

2 AJANKOHTAISTA Valtionosuusjärjestelmä uusitaan Hallituksen esitys käsitellään eduskunnassa kevätistuntokaudella 2014 Uusi lainsäädäntö voimaan alkaen Yli 23 miljoonaa euroa valtionavustusta kohdennettiin koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin vuosille miljoonaa euroa suunnattu rahoitusta perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen vuosina

3 Varhaiskasvatuslakia valmistellaan Esiopetus velvoittavaksi Varhaiskasvatuslain uudistamistyöryhmän määräaika Valmistellaan myös päivähoidon asiakasmaksuja koskevaa uudistusta Lasten tasa arvoisten oppimisvalmiuksien parantamiseksi peruskouluun siirryttäessä muutetaan esikoulu velvoittavaksi Esiopetukseen osallistumattomia kuusivuotiaiden ikäluokasta noin 2 % eli vuodessa noin

4 Oppivelvollisuutta pidennetään Koulutusten ulkopuolelle jäi vuonna 2011 yhteensä 3560 nuorta eli 5,7 % ikäluokasta Euroopan maista vain Turkissa on Suomea lyhyempi oppivelvollisuus Suuri osa muista Euroopan maista on pidentänyt tai on pidentämässä oppivelvollisuutta 4

5 Ryhmäkoot selvitetään Vuonna myönnettiin lähes 140 miljoonaa euroa valtionavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen Opetuksen järjestäjä on voinut käyttää valtionavustusta opettajien palkkakustannuksiin, resurssiopettajien lisäämiseen (samanaikaisopetus), jakotunteihin tai ryhmien jakamiseen pysyvästi 5

6 Työrauhaa edistetään ja oppilas- ja opiskelijahuoltoa kehitetään Koulujen työrauhaa koskevien lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan ja oppilas- ja opiskelijahuoltolain elokuun alusta 2014 Jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa tulee olla oppilas- tai opiskelijakunta Okm hankkinut vuosia koskevan yhteisrahoitteisen ja tutkimusperusteisen toimenpideohjelman Turun yliopistolta Tavoitteena psykososiaalisen hyvinvoinnin ja elämänhallintataitojen edistäminen sekä kiusaamisen vähentäminen lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa Hyödynnetään vuosina kehitettyä kiusaamisen vastaista KiVa-ohjelmaa 6

7 Lukiokoulutusta kehitetään / valmistavaa koulutusta lukioon Tuntijako ja opetussuunnitelman perusteet käyttöön lukien Lukiokoulutuksen menoleikkauksista 15 milj. kohdentuu vuodelle 2014 ja 37 milj. vuodelle 2015 Koulutuksen indeksileikkaukset kohdentuvat vuosille 2014 ja 2015 Lukioon valmistavassa koulutuksessa aluksi vuonna 2014 yhteensä 285 opiskelijaa ja vuonna 2017 yhteensä Toisen asteen koulutuksen rahoitus jatkossakin suoraan koulutuksen järjestäjille 7

8 Kuntien tehtäviä vähennetään Toimintaohjelman tavoitteena on saavuttaa yhden miljardin kokonaisvähennys kuntien toimintamenoihin vuoden 2017 tasolla. Ministeriöt valmistelevat lokakuun 2013 loppuun mennessä ministeriökohtaisen toimintaohjelman. Päätöksiä ? 8

9 31a : Oppilashuolto (ei muuttunut) 1 momentti: Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa.

10 31a : Oppilashuolto (uusittu momentti) 2 momentti: Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa (66/1972) tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa (417/2007) tarkoitettu koulunkäynnin tukeminen.

11 Kansanterveyslain 14 : "Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee:...ylläpitää kouluterveydenhuoltoa, johon sisältyy kunnassa sijaitsevien perusopetusta antavien koulujen ja oppilaitosten kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden valvonta ja edistäminen yhteistyössä henkilökunnan työterveyshuollon kanssa, oppilaan terveyden seuraaminen ja edistäminen suun terveydenhuolto mukaan lukien, yhteistyö muun oppilashuolto- ja opetushenkilöstön kanssa sekä terveydentilan toteamista varten tarpeellinen erikoistutkimus; oppilaan terveyden seuraamiseen ja edistämiseen kuuluvien neuvonnan ja tarkastusten sisällöstä ja määrästä sekä terveydentilan toteamista varten tarpeellisesta erikoistutkimuksesta voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella; " Lastensuojelulain 9 : Tuki koulunkäyntiin "Kunnan tulee järjestää koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluita, jotka antavat kunnan perusopetuslaissa (628/1998) tarkoitetun esi-, perus- ja lisäopetuksen sekä valmistavan opetuksen oppilaille riittävän tuen ja ohjauksen koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Palveluilla tulee edistää myös koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämistä. Perusopetuslain 7 ja 8 :ssä tarkoitetun opetuksen järjestäjä vastaa edellä 1 momentissa tarkoitettujen palveluiden järjestämisestä oppilailleen."

12 31a : Oppilashuolto (uusi momentti) 3 momentti: Oppilashuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa tai muun laillisen edustajan kanssa. Silloin, kun oppilashuoltotyössä käsitellään yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa, asian käsittelyyn voivat osallistua vain ne oppilaan opetukseen ja oppilashuollon järjestämiseen osallistuvat, joiden tehtäviin oppilaan asian käsittely välittömästi kuuluu. Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan kirjallisella suostumuksella tai niin kuin laissa erikseen säädetään oppilaan asian käsittelyyn voi osallistua myös muita tarvittavia tahoja. ********************************************************** SiVM 4/2010 vp:..."tällaisia henkilöitä voivat olla rehtori tai koulun johtaja, luokanvalvoja tai oppilaan opettaja, kouluterveydenhoitaja, erityisopettaja, oppilaan kanssa työskentelevä koulunkäyntiavustaja, koulupsykologi, koulukuraattori ja yläluokilla myös opinto-ohjaaja tai tarvittaessa koululääkäri ja lastensuojelun sosiaalityöntekijä." arvio tehdään tilanteen mukaan tehtävät ja tiedot kuuluvat yhteen

13 31a : Oppilashuolto (uusi momentti) 4 momentti: Käsiteltäessä yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa oppilashuoltotyössä kirjataan asian vireillepanija, aihe, päätetyt jatkotoimenpiteet ja niiden perustelut, asian käsittelyyn osallistuneet sekä mitä tietoja ja kenelle oppilaasta on annettu. Henkilötietojen käsittelystä vastaa rekisterinpitäjänä opetuksen järjestäjä.

14 Muutettu 40 : Henkilötietojen salassapito ja käsittely 1 momentti: Opetuksen järjestämisestä vastaavien toimielinten jäsenet, 37 :ssä tarkoitetut henkilöt, kouluterveydenhuollon edustajat, koulukuraattorit, koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden tai tässä laissa tarkoitetun henkilöstön taikka heidän perheenjäsentensä henkilökohtaisista oloista ja taloudellisesta asemasta. 2 momentti: Sen estämättä, mitä 1 momentissa tai salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään, on oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvilla oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle ja tämän lain mukaisesta opetuksesta ja toiminnasta vastaavalle viranomaiselle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. 3 momentti: Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella voidaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja pyytää myös muilta tahoilta.

15 40 jatkuu 4 momentti: Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen järjestäjän tämän lain mukaisesti järjestämään opetukseen tai toimintaa, aikaisemman opetuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle opetuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä. *********************************************************************** - ensisijainen periaate: yhteistyössä huoltajien kanssa

16 41 : Tietojensaantioikeus (uusi 4 momentti) Opetuksen järjestäjällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta oppilaan opetuksen järjestämiseksi välttämättömät tiedot sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiselta, muulta sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajalta sekä terveydenhuollon ammattihenkilöltä. ********************************* - mitä ovat opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömiä tietoja?

17 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 13 : Potilasasiakirjoihin sisältyvien tietojen salassapito "Potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassapidettäviä. Terveydenhuollon ammattihenkilö tai muu terveydenhuollon toimintayksikössä työskentelevä taikka sen tehtäviä suorittava henkilö ei saa ilman potilaan kirjallista suostumusta antaa sivulliselle potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja. Jos potilaalla ei ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, tietoja saa antaa hänen laillisen edustajansa kirjallisella suostumuksella. Sivullisella tarkoitetaan tässä laissa muita kuin asianomaisessa toimintayksikössä tai sen toimeksiannosta potilaan hoitoon tai siihen liittyviin tehtäviin osallistuvia henkilöitä. Salassapitovelvollisuus säilyy palvelussuhteen tai tehtävän päättymisen jälkeen. Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, saadaan antaa: 1) potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty;..." 7 : Alaikäisen potilaan asema "Alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa."

18 ...ja tämä: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) 17 : Salassa pidettävien tietojen antaminen asiakkaan hoidon ja huollon turvaamiseksi "Jos 16 :ssä tarkoitettua suostumusta ei voida saada taikka jos asiakas tai hänen laillinen edustajansa nimenomaisesti kieltää tiedon luovuttamisen, sosiaalihuollon järjestäjä tai toteuttaja saa antaa asiakirjasta salassapitovelvollisuuden estämättä tietoja, jotka ovat välttämättömiä asiakkaan hoidon, huollon tai koulutuksen tarpeen selvittämiseksi, hoidon, huollon tai koulutuksen järjestämiseksi tai toteuttamiseksi taikka toimeentulon edellytysten turvaamiseksi. Tietoja saa kuitenkin antaa vain, jos: 1) se, jota asiakirja koskee, on hoidon tai huollon ilmeisessä tarpeessa terveytensä, kehityksensä tai turvallisuutensa vaarantumisen vuoksi eikä hoidon tai huollon tarvetta muutoin voida selvittää taikka hoidon tai huollon toimenpiteitä toteuttaa; 2) tieto on tarpeen lapsen edun vuoksi; tai 3) tieto on tarpeen asiakkaan välttämättömien etujen ja oikeuksien turvaamiseksi eikä asiakkaalla itsellään ole edellytyksiä arvioida asian merkitystä. Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tietoja saa antaa toiselle sosiaalihuollon viranomaiselle, sen toimeksiannosta sosiaalihuollon tehtäviä suorittavalle henkilölle tai yhteisölle sekä muulle viranomaiselle."

19 Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa ja henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä ja salassapitoa koskevat säännökset. Painopistettä siirretään nykyistä enemmän yhteisölliseen työhön nykyisestä yksilökeskeisestä työstä. Painopistettä siirretään ennaltaehkäisevään työhön nykyisestä korjaavasta työstä. Psykologi- ja kuraattoripalvelut laajennetaan toiselle asteelle.

20 Lain tarkoitus Edistää oppilaiden ja opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäistä ongelmien syntymistä. Edistää kouluyhteisön hyvinvointia turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Turvata varhainen tuki sekä oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelujen saatavuus ja laatu. Vahvistaa oppilas- ja opiskelijahuollon toteuttamista toiminnallisena kokonaisuutena ja monialaisena yhteistyönä.

21 Psykologi- ja kuraattoripalvelut Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan psykologin, sosiaalityöntekijän tai kuraattorin antamaa tukea ja ohjausta, joilla - edistetään opiskeluyhteisön hyvinvointia ja yhteistyötä kodin kanssa - ehkäistään opiskelijoiden sosiaalisia ja psyykkisiä vaikeuksia Jokaisen oppilaitoksen käytettävissä oltava psykologin ja sosiaalityöntekijän palveluja Kuraattorilla oltava vähintään sosiaalialan alempi korkeakoulututkinto

22 Yhteisöllinen ja yksilökohtainen opiskeluhuolto Yhteisöllisellä opiskeluhuollolla tarkoitetaan toimia, joilla edistetään oppilaiden ja opiskelijoiden terveyttä, hyvinvointia, turvallisuutta, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä edistetään opiskeluympäristön terveellisyyttä Yksilökohtaisella opiskeluhuollolla tarkoitetaan yksittäiselle opiskelijalle järjestettäviä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäisen opiskelijan asioiden käsittelyä ryhmässä

23 Opiskeluhuollon hyvinvointisuunnitelma Koulutuksen järjestäjän on laadittava kunnan sosiaali- ja terveystoimen kanssa opiskeluhuollon hyvinvointisuunnitelma Suunnitelma hyväksytään kunnanvaltuustossa osana lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa Suunnitelma otettava huomioon laadittaessa kunnan talousarviota Suunnitelmaan kirjataan mm oppilas- ja opiskelijahuollon tavoitteet, arvio kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista palveluista sekä tiedot hyvinvointisuunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta

24 Opiskeluhuoltosuunnitelma Koulutuksen järjestäjä laatii oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltosuunnitelman (voi olla usean oppilaitoksen yhteinen) Suunnitelmaan kirjataan mm. arvio oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista palveluista, toimenpiteet tavoitteiden edistämiseksi ja tukitoimien järjestämiseksi, yhteistyön järjestäminen eri toimijoiden kanssa sekä toimenpiteet suunnitelman seuraamiseksi (omavalvonta) Osana suunnitelmaa laaditaan suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi kiusaamiselta ja häirinnältä

25 Järjestämisvastuu Koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että opetussuunnitelmaan sisältyvä oppilaitoksen opiskeluhuoltosuunnitelma toteutuu Oppilaitoksen tai työssäoppimispaikan sijaintikunta vastaa psykologija kuraattoripalvelujen ja järjestämisestä opiskelijoille heidän kotikunnasta riippumatta Oppilaitoksen tai työssäoppimispaikan sijaintikunta vastaa myös koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä Opiskelijalla oikeus saada maksutta tarvitsemansa opiskeluhuolto

26 Opiskeluhuoltoryhmät Opiskeluhuollon ohjausryhmä koulutuksen järjestäjä asettama opiskeluhuollon yleistä suunnittelua, kehittämistä, ohjaamista ja arviointia varten (voi olla kahden tai useamman koulutuksen järjestäjän yhteinen) Opiskeluhuoltoryhmä koulutuksen järjestäjän asettama monialainen ja oppilaitoskohtainen, tehtävänä oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnittelu, kehittäminen, toteuttaminen ja arviointi Asiantuntijaryhmä kootaan tarvittaessa yksittäisen oppilaan tueksi

27 Oikeus saada psykologi- ja kuraattoripalveluja Oppilaalla ja opiskelijalla oikeus keskustella psykologin tai kuraattorin kanssa seitsemäntenä päivänä pyynnöstä. Kiireellisessä tapauksessa samana tai seuraavana arkipäivänä Mahdollisuus keskusteluun järjestettävä myös muun henkilön aloitteen perusteella, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta Tehdyn arvion perusteella oppilaalla ja opiskelijalla oikeus saada riittävä tuki ja ohjaus

28 Yhteydenotto psykologi- ja kuraattoripalvelujen saamiseksi Oppilaitoksen tai opiskeluhuollon työntekijän on viipymättä otettava yhdessä opiskelijan kanssa yhteyttä psykologiin, sosiaalityöntekijään tai kuraattoriin, jos hän arvioi opiskelijan olevan palvelujen tarpeessa Jos yhteydenottoa ei ole mahdollista tehdä yhdessä opiskelijan kanssa, on opiskelijalle annettava tieto yhteydenotosta sekä mahdollisuus keskustella yhteydenoton syistä Myös esim. koululääkäri tai nuorisotyöntekijä voi ottaa yhteyttä psykologiin, sosiaalityöntekijään tai kuraattoriin Huoltajalle on annettava tieto yhteydenotosta

29 Terveydenhoitajan ja lääkärin tavoitettavuus Terveydenhoitajan työaika koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on järjestettävä siten, että oppilas ja opiskelija voi päästä terveydenhoitajan vastaanotolle myös aikaa varaamatta. Oppilaalle ja opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteys koulu- tai opiskeluterveydenhuoltoon. Hoidon tarpeen arviointi ja hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä terveydenhuoltolain 51 :n ja kiireellinen hoito terveydenhuoltolain 51 :n mukaisesti.

30 SiVM 4/2010 vp lausumat Tulee seurata, toteutuuko oppilaan oikeus saada erityistä tukea. Ministeriön tulee antaa eduskunnalle selvitys vuoden 2013 loppuun mennessä Valtiontalouden kehyksissä ja tulevissa valtion talousarvioissa otettava huomioon lainmuutosten johdosta syntyvät lisärahoitustarpeet

31 Tehostettua tai erityistä tukea saaneet peruskoulun oppilaat 2012 Lähde: Tilastokeskus Vuosiluokat / sukupuoli Tehostettua tukea saaneiden oppilaiden osuus peruskoulun oppilasmäärästä, % Erityistä tukea saaneiden oppilaiden osuus peruskoulun oppilasmäärästä, % Tehostettua tai erityistä tukea saaneiden oppilaiden osuus peruskoulun oppilasmäärästä, % Esiopetus 1,8 7,6 9,4 Vuosiluokat 1 6 5,5 6,5 12,1 Vuosiluokat 7 9 4,4 9,6 14,0 Lisäopetus 1,4 24,0 25,4 Yhteensä 5,1 7,6 12,7 Pojat 6,5 10,3 16,8 Tytöt 3,6 4,8 8,3

32

33 Erityistä ja tehostettua tukea saaneet peruskoulun oppilaat maakunnittain 2012 Lähde: Tilastokeskus

34

35 Erityistä tukea saaneet peruskoulun oppilaat, joiden opetus on kokonaan erityiskoulussa tai eritysryhmässä maakunnittain 2012

36 Erityistä tukea saavista oppilaista - 21 prosenttia integroitu kokonaan yleisopetuksen ryhmiin - 18 prosenttia saa opetuksestaan yli puolet yleisopetuksen ryhmässä - loput 61 prosenttia erityisen tuen oppilaista sai vähintään puolet opetuksestaan erityisryhmässä. - tästä kokonaan erityisryhmässä opetuksensa saaneiden osuus 42 prosenttia - erityiskouluja 118, määrä noin puolittunut 10 vuoden aikana Tutkimusta tulossa Uudistuneen lain soveltamisessa on edistytty päämäärän suuntaisesti (Hautamäki ym. HY)

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere

Lisätiedot

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa. Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.

Lisätiedot

Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä 30.11.2011 Helsinki, Paasitorni Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilashuollon määritelmä perusopetuslaissa Perusopetuslaki (628/1998) 31 a 1 ja 2 mom.

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4. Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.2016 11.4.2016 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Laki perusopetuslain

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013, Hanasaari 18.10.2013 OPH/HP/YL/LU

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu

Lisätiedot

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa

Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuollon XV kansalliset kehittämispäivät 25.11.2015 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Säädökset ja määräykset, hallituksen esitys ja eduskunta-asiakirjat

Lisätiedot

2) perusopetuslain 46 :n 2 momentissa tarkoitettuun oppilaaseen;

2) perusopetuslain 46 :n 2 momentissa tarkoitettuun oppilaaseen; 1287/2013 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

Rondo Training Oy / Leena Nousiainen. OPISKELUHUOLTOLAKI 1287/2013 voimaan

Rondo Training Oy / Leena Nousiainen. OPISKELUHUOLTOLAKI 1287/2013 voimaan OPISKELUHUOLTOLAKI 1287/2013 voimaan 1.8.2014 Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä 2006:33) ja Oppilas- ja opiskelijahuoltotyöryhmässä (STM

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena

Lisätiedot

Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto

Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto 1 Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto 3.2 Opiskeluhuolto Opiskeluhuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa oppilaitoksen perustoimintaa. Opiskeluhuollon

Lisätiedot

Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019

Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain tuomat muutokset koulun opiskeluhuollossa astuivat voimaan 1.8.2014. Lain tarkoituksena on 1) edistää opiskelijoiden

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Hyvinvointi ja erilaiset oppimisympäristöt VI Uusi koulu- hyvinvointia tukeva yhteisöllinen toimintakulttuuri 31.3.-1.4.2015

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto. Johtajakoulutus Lauri Louhio, työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Oppilas- ja opiskelijahuolto. Johtajakoulutus Lauri Louhio, työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppilas- ja opiskelijahuolto Johtajakoulutus 31.10.2017 Lauri Louhio, työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tuli voimaan 1.8.2014 Lain tavoitteena hallituksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1.

Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1. 1 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 6.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on 1) edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä

Lisätiedot

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto

Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto Heidi Peltonen 11.2.2014 1 (5) Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunta Miten kouluongelmat vaikuttavat nuorten syrjäytymiseen ja miten kouluterveydenhuollon avulla ehkäistään nuorten syrjäytymistä? Tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1287/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1287/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1287/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Kaustisen kunta

OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Kaustisen kunta OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Kaustisen kunta 20.6.2016 1 Kaustisen opiskeluhuollon strategia Opiskeluhuollon lähtökohdat Kaustisen kunnan opiskeluhuollon strategia lähtee Oppilas- ja opiskelijahuoltolain

Lisätiedot

LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2

LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2 Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti

Lisätiedot

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Oppilashuolto ja opetustoimen prosessit. Osaava, Lempäälä 15.4.2014

Oppilashuolto ja opetustoimen prosessit. Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Oppilashuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Oppilashuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Uudenmaan liitto 26.4. LAINSÄÄDÄNNÖLLISIÄ NÄKÖKULMIA TOISEN ASTEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ARJEN TYÖHÖN Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Crister Nyberg, ohjauspalveluiden

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014

Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos (4/011/2014 ja 5/011/2014)

Lisätiedot

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Ressun lukiossa koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa luku 5.3 5.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen

Lisätiedot

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 Jussi Pihkala KT, opetusneuvos Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2010 Lähde: Tilastokeskus 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000

Lisätiedot

Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen

Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 1 (6) ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Lasten kehitysympäristön ja esiopetuksen toimintaympäristön muutosten

Lisätiedot

8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto

8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö SAKUn hyvinvointipäivät 3. - 4.12.2014 Opiskeluhuolto TAI:ssa Kati Länsiö 5.12.2014 Kati Länsiö 1 Turun ammatti-instituutti 8 +4 koulutaloa, opiskelijamäärä 4000 +600 Terveydenhoitaja ja opo jokaisessa

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Yksilökohtainen opiskeluhuolto Monialainen asiantuntijaryhmä Salassapitovelvoitteet Lakikoulutus Rovaniemellä 6.2.2014 Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies STM Yksilökohtainen

Lisätiedot

LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS

LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN

Lisätiedot

Pälkäneen kunnan opiskelijahuoltosuunnitelma

Pälkäneen kunnan opiskelijahuoltosuunnitelma Pälkäneen kunnan opiskelijahuoltosuunnitelma 1 1. Johdanto Opiskelijahuoltosuunnitelma on laadittu opiskeluhuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten. Suunnitelma on laadittu monialaisena

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 0 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 29.4.2015, Oulu Marjaana Pelkonen Neuvotteleva

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Hyväksytty 30.12.2013 - lain soveltamisala ja tavoitteet - opiskeluhuollon kokonaisuus - yhteisöllinen opiskeluhuolto Turku 12.3.2014 Lain soveltamisala Kokoaa

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Oppilashuollosta hyvinvointia

Oppilashuollosta hyvinvointia Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Marraskuu 2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina Laitinen

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Eduskunta Sivistysvaliokunta. Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp. Luonnos pykälämuutoksiksi. Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa

Eduskunta Sivistysvaliokunta. Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp. Luonnos pykälämuutoksiksi. Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa Liite 2 HE 206/2016 vp lausuntoon 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunta Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp Luonnos pykälämuutoksiksi Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa Muutetaan perusopetuslain 36

Lisätiedot

6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto

6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan lapselle annettavia terveydenhoitopalveluja, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot