ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 0 %

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 0 %"

Transkriptio

1 Projektikoordinaattori Jaana Lappalainen Palaute / Itse arviointi LapsiKuopio - hankkeen kokonaistavoitteiden toteutuminen suhteessa Kaste- ohjelman tavoitteisiin Hankeasiantuntijoiden arviot siitä miten Kaste- ohjelman tavoite on totetunut Lasten ja perheiden palveluita uudistetaan ja yhtenäistetään asiakkaiden näkökulmasta joustaviksi ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet hankeasiantuntijat olivat sitä mieltä, että lasten ja perheiden palveluja on uudistettu ja yhtenäistetty asiakkaiden näkökulmasta joustaviksi ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten Kaste - tavoite on toteutunut Las ten ja perhe iden palveluita uudistetaan ja yhtenäistetään asiakkaiden näkökulmasta joustaviksi ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet seuranta- ja johtoryhmän jäsenet olivat sitä mieltä, että lasten ja perheiden palveluja on uudistettu ja yhtenäistetty asiakkaiden näkökulmasta joustaviksi ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi

2 Hankeasintuntijoiden arviot siitä miten Kaste - ohjelman tavoite on totetunut Varhainen puuttuminen vakiinnutetaan osaksi kuntien palvelujärjestelmää ja päätöksentekoa 5 5 Puolet (5) kyselyyn vastanneista hankeasiantuntijoista olivat sitä mieltä, että varhainen puuttuminen on vakiinnutettu osaksi Kuopion kaupungin palvelujärjestelmää ja päätöksentekoa. Puolet (5) vastanneista oli sitä mieltä, että varhainen puuttuminen on vakiinnutettu osittain osaksi palvelujärjestelmää ja päätöksentekoa. Seuranta- ja johtoryhmän jäsenten arviot siitä miten Kaste - tavoite on toetutunut Varhainen puuttuminen vakiinnutetaan osaksi k untien palvelujärjes te lm ää ja päätök se ntekoa kyselyyn vastanneista seuranta- ja johtoryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että varhainen puuttuminen on vakiintunut osaksi Kuopion kaupungin palvelujärjestelmää ja päätöksen tekoa. vastanneista oli sitä mieltä, että varhainen puuttuminen on osittain vakiinnutettu osaksi palvelujärjestelmää ja päätöksentekoa.

3 Hankeasiantuntijoiden arvio siitä miten Kaste- ohjeman Erityispalveluita kehitetään tukem aan peruspalveluita monitoimijaisella ja vas tavuoroisella yhteistyöllä 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet hankeasiantuntijat olivat sitä mieltä, että erityispalveluita on kehitetty siten, että ne tukevat peruspalveluita (lastenneuvolat ja varhaiskasvatuspalvelut) monitoimijaisella ja vastavuoroisella yhteistyöllä. Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten Kaste - tavoite on toetutunut Erityispalveluita k ehitetään tukem aan peruspalveluita m onitoim ijaisella ja vastavuoroisella yhteistyöllä 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet seuranta- ja johtoryhmän jäsenet olivat sitä mieltä, että erityispalveluita on kehitetty siten, että ne tukevat peruspalveluita (lastenneuvolat ja varhaiskasvatuspalvelut) monitoimijaisella ja vastavuoroisella yhteistyöllä.

4 Hankeasiantuntijoiden arvioi siitä miten LapsiKuopiohankkeen sisälö Arvioida ja edelleen kehittää poikkihallinnollista johtamista sekä varhaisen tuen koordinointi- ja konsultaatiokäytäntöjä 17 % 5 kyselyyn vastanneista hankeasiantuntijoista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on pystytty osittain arvioimaan ja edelleen kehittämään poikkihallinnollista johtamista ja varhaisen tuen koordinointi ja konsultaatiokäytäntöjä. 5 kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että poikkihallinnollista johtamista ja varhaisen tuen koordinointi ja konsultaatiokäytäntöjä on kehitetty osittain ja 17 % vastaajista ei osannut arvioida asiaa. Seuranta- ja johtoryhmön arviot siitä miten LapsiKuopiohankkeen Arvioida ja edelleen kehittää poikkihallinnollista johtamista sekä varhaisen tuen koordinointi- ja konsultaatiokäytäntöjä 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet seuranta- ja johtoryhmän jäsenet olivat sitä mieltä, että LapsiKuopiohankkeessa on pystytty arvioimaan ja edelleen kehittämään poikkihallinnollista johtamista ja varhaisen tuen koordinointi ja konsultaatiokäytäntöjä.

5 Hankeasianstuntijoiden arvio siitä miten LapsiKuopio - hankkeen Mallintaa lasten kulttuuritoimi, seurakunnat, poliisi, kolmannen sektorin palveluja osaksi poikkihallinnollista varhaisen tuen prosessia 17 % 17 % kyselyyn vastanneista hankeasiantuntijoista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on pystytty osittain mallintamaan lasten kulttuuritoimi, seurakunnat, poliisi ja kolmannen sektorin palvelut osaksi poikkihallinnollista varhaisen tuen prosessia. 17 % vastaajista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa ei pystytty mallintamaan lasten kulttuuritoimi, seurakunnat, poliisi ja kolmannen sektorin palvelut osaksi poikkihallinnollista varhaisen tuen prosessia. 17 % ei osannut arvioida asiaa. Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten LapsiKuopio- hankkeen M allintaa laste n k ulttuuritoim i, s e urakunnat, poliisi, kolmannen sektorin palveluja osaksi poikkihallinnollista varhaisen tuen prosessia kyselyyn vastanneista seuranta- ja johtoryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa ei pystytty mallintamaan lasten kulttuuritoimi, seurakunnat, poliisi ja kolmannen sektorin palvelut osaksi poikkihallinnollista varhaisen tuen prosessia. ei osannut arvioida asiaa.

6 Hankeasiantuntijoiden arvio sitä miten LapsiKuopio - hankkeen sisältö Laatia kustannusten ve rtailum alli 17 % 83 % 83 % kyselyyn vastanneista hankeasiantuntijoista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on pystytty laatimaan kustannusten vertailumallia. 17 % ei osannut arvioida asiaa. Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten LapsiKuopio- hankkeen tavoite on toteutunut Laatia kustannusten vertailum alli kyselyyn vastanneista seuranta- ja johtoryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa ei pystytty mallintamaan lasten kulttuuritoimi, seurakunnat, poliisi ja kolmannen sektorin palvelut osaksi poikkihallinnollista varhaisen tuen prosessia. ei osannut arvioida asiaa.

7 Hankeasiantuntijoiden arviot siitä miten LapsiKuopiohankkeen Käyttöönottaa uude nlais ta yhte is työtä tuke vat käsikirjat ja ohjeet 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet hankeasiantuntijat olivat sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on käyttöönotettu uudenlaista yhteistyötä tukevat käsikirjat ja ohjeet. Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten LapsiKuopiohankkeen Käyttöönottaa uude nlais ta yhte istyötä tuk evat käsikirjat ja ohjeet 10 Kaikki (10) kyselyyn vastanneet seuranta- ja johtoryhmän jäsenet olivat sitä mieltä, että LapsiKuopiohankkeessa on käyttöönotettu uudenlaista yhteistyötä tukevat käsikirjat ja ohjeet.

8 Hankeasiantuntijoiden arviot siitä miten LapsiKuopio - hankkeen Kuvata poikkihallinnollisia palveluprosessien ja polkuja, vakiinuuttaa kuvaam inen ja prosessien jatkuva päivitys osaksi perustason työtä. kyselyyn vastanneista hankeasiantuntijoista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on osittain kuvattu poikkihallinnollisia palveluprosesseja ja polkuja ja myös prosessein kuvaus ja jatkuva päivitys on vakiinnutettu osittain osaksi perustyötä. ei osannut arvioida asiaa. Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten LapsiKuopio- hankkeen Kuvata poikkihallinnollisia palveluprosessien ja polkuja, vakiinuuttaa kuvaam inen ja prosessien jatkuva päivitys osaksi perustason työtä. kyselyyn vastanneista seuranta- ja johtoryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on osittain kuvattu poikkihallinnollisia palveluprosesseja ja polkuja ja myös prosessein kuvaus ja jatkuva päivitys on vakiinnutettu osittain osaksi perustyötä. oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa ei ole kuvattu poikkihallinnollisia palveluprosesseja ja polkuja ja myös prosessein kuvaus ja jatkuva päivitys ei ole vakiintunut osaksi perustyötä. ei osannut arvioida asiaa.

9 Hankeasiantuntijoiden arviot siitä miten LapsiKuopio - hankkeen Käyttöönottaa varhaisen tuen kirjaam is,- tilastointi,- tiedonsiirto- ja tallennuskäytännöt (osittain teknologian avulla kyselyyn vastanneista hankeasiantuntijoista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on otettu käyttöön varhaisen tuen kirjaamis-, tilastointi-, tiedonsiirto- ja tallennuskäytäntöjä. vastaajista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on otettu osittain käyttöön varhaisen tuen kirjaamis-, tilastointitiedonsiirto- ja tallennuskäytäntöjä. Seuranta- ja johtoryhmän arviot siitä miten LapsiKuopio- hankkeen tavoite on toteutunut Käyttöönottaa varhaisen tuen kirjaamis,- tilastointi,- tiedonsiirtoja tallennuskäytännöt (osittain teknologian avulla) kyselyyn vastanneista seuranta- ja johtoryhmän jäsenistä että LapsiKuopio- hankkeessa on otettu käyttöön varhaisen tuen kirjaamis-, tilastointi-, tiedonsiirto- ja tallennuskäytäntöjä. vastaajista oli sitä mieltä, että LapsiKuopio- hankkeessa on otettu osittain käyttöön varhaisen tuen kirjaamis-, tilastointitiedonsiirto- ja tallennuskäytäntöjä.

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa YKSILÖLLINEN ERITYISPALVELU ERITYIS- PALVELUT LAADUKAS PERUSPALVELU Poikkihallinnollinen varhaisen

Lisätiedot

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Outi Kanste, erikoistutkija 1 Esityksen sisältö Miksi monialaista johtamista tarvitaan? Yhteensovittava johtaminen

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Tähän tarvittaessa otsikko 1 Äänekosken kaupungille hyväksyttiin v. 2009 mielenterveystyön kokonaissuunnitelma ja päihdestrategia > voimassaoloaika päättyi

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Perhe ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola Perhekeskus palvelumallina seminaari 28.8.2008 Nurmijärven

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke ARVIOINTISUUNNITELMA

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke ARVIOINTISUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke ARVIOINTISUUNNITELMA 8.10.2010 SISÄLLYS 1. Johdanto... 2 2. Hankkeen tausta ja tavoitteet... 2 2.1 Toimintaympäristö... 2 2.2 Hankkeen tavoite...

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo 23.4.2018 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma / sisältöjä soteen Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Ikäihmiset Maakunnallinen perhekeskustoimint Etelä-Savossa

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Yhdessä tehden Kaste etenee PaKasteen työseminaari III, Kuusamo Arja Hastrup, THL 18.3.2010 Arja Hastrup 1 Lasten, nuorten ja perheiden Kaste

Lisätiedot

14.5.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

14.5.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1 Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta esimerkkinä lasten, nuorten ja perheiden palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, Nina Halme, erikoistutkija ROAD SHOW seminaari moniammatilliset

Lisätiedot

ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS. pr io ri s oi nt i*

ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS. pr io ri s oi nt i* ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS TAVOITEKOKONAISUUDET Kaste-ohjelmasta I HYVINVOINTI- JA TEE- VYSEROT KAVENTUVAT Riskiryhmien osalli

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 Ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämisalue Tavoitteena

Lisätiedot

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen Sote 2020 hankkeen yhteistyökumppaneille syksyllä 2015 tehdyn kyselyn tuloksia

Keski-Suomen Sote 2020 hankkeen yhteistyökumppaneille syksyllä 2015 tehdyn kyselyn tuloksia Keski-Suomen Sote 2020 hankkeen yhteistyökumppaneille syksyllä 2015 tehdyn kyselyn tuloksia Kysely lähetettiin 304 henkilölle, jotka työskentelevät hankkeen työryhmissä Vastauksia saatiin 31.9. mennessä

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola 8.6.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen

Lisätiedot

VERY IMPORTANT PERSONS OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA.

VERY IMPORTANT PERSONS OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA. VERY IMPORTANT PERSONS = OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA. MONIALAINEN YHTEISTYÖ varhainen puuttuminen 9.00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen 9.30

Lisätiedot

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Lapsen paras - yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun LAPE-hanke Erityis- ja vaativa taso Terveydenhuolto/HUS Marjaana Karjalainen 1 GMI - Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Recovery orietation vastaus

Recovery orietation vastaus Käytännön näkökulma Toipumisorientaatioon asumispalvelun arjessa Mikä muuttuu kun asenne muuttuu? Lilinkotisäätiö Recovery orietation vastaus Lilinkotisäätiön asumispalveluissa on pitkään kehitetty - asukkaiden

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus

I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus Nykytila-analyysien yhteenvetoa ja työryhmien mietteitä jatkostyöskentelyyn Rauni Räty 3.3.2016 Miten Sote etenee-info Lähteet: Nykytila-analyysit ja työryhmien

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia

Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia Irmeli Myllymäki Projektipäällikkö, Opetus ja kulttuuri -yksikkö Kyselyn toteuttaminen

Lisätiedot

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset.

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 10/10 Aika 19.8.2010 klo 14 16.10 Paikka kokoushuone Donner Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus, Anne-Mari

Lisätiedot

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9. Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys elokuun 2013 jälkeen

Lisätiedot

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä 2.9.2013 Ella-hankkeen loppuseminaari Tehtävät 1) Löytää välineitä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen koordinaation kehittämiselle

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 27.3.2017 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin

Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Maria Närhinen, Mikkelin kaupunki 30.10.2008

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

KONKREETTISET TOI- MENPITEET. Sijaishuollon kehittäminen - tavoitteet

KONKREETTISET TOI- MENPITEET. Sijaishuollon kehittäminen - tavoitteet Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta 29.10.2010 Kaste 1, Lapset ja perheet Kaste-hanke KONKREETTISET TOIMEN- PITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Sijaishuollon kehittäminen Maija Lappeteläinen Riitta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Lapin päihdepalvelujen kehittäminen osana päihdetyön kehittämisyksikkörakennetta 12.3.2009 1 12.3.2009 2 Koordinaatioprojektin

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Silja Hiironniemi Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala_24042019

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Pienet päihdepäivät Seinäjoki Tuula Kekki/Stakes

Pienet päihdepäivät Seinäjoki Tuula Kekki/Stakes Pienet päihdepäivät Seinäjoki 17.-18.11.2008 Tuula Kekki/Stakes Alueellinen päihdetyö: Merkitys ennalta ehkäisyyn ja tuloksellisuuteen & juurruttamisen haasteet Vahvistavat tekijät Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Liikelaitos-työryhmän kokous (ent. erikoissairaanhoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muut palvelut-työryhmä)

Liikelaitos-työryhmän kokous (ent. erikoissairaanhoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muut palvelut-työryhmä) Muistio 1 (5) Liikelaitos-työryhmän kokous (ent. erikoissairaanhoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muut palvelut-työryhmä) Aika 16.8.2018 klo 9-11.30 Paikka Osallistujat Pirkanmaan liitto, Kelloportinkatu

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Missä mennään? 21.8.2018 Perhekeskustoiminnan lähtökohdat perustuu YK:n lasten oikeuksien noudattamiseen ja lapsija perheystävälliseen toimintakulttuuriin hyvinvoiva

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana IHA kokonaisuutta Alustavaa hahmotusta

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana IHA kokonaisuutta Alustavaa hahmotusta PoPSTer -hanke Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana IHA kokonaisuutta Alustavaa hahmotusta 31.1.2015 Pasi Parkkila 2015 TAUSTA: Maakunnan kunnanjohtajien linjaus: Lähdetään valmistelemaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut

Lisätiedot

31.3.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

31.3.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1 Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, Nina Halme, erikoistutkija ROAD SHOW seminaari moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa 29.8.2008 KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Jyväskylän seudun Perhe hanke 2005 2007 2008 STM, Jyväskylä, Jyväskylän

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelujärjestelmä. Kansliapäällikkö Kari Välimäki 20.5.2010

Tulevaisuuden palvelujärjestelmä. Kansliapäällikkö Kari Välimäki 20.5.2010 Tulevaisuuden palvelujärjestelmä Kansliapäällikkö Kari Välimäki 20.5.2010 Strategisia vaihtoehtoja Kunnallinen järjestämisvastuu kansallinen järjestelmä Julkisia palveluja yksityisiä palveluja Verorahoitus

Lisätiedot