Paikka: Kannelmäen peruskoulun ruokasali, Runonlaulajantie 40 Aika: ma klo
|
|
- Heikki Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KESKUSTELUTILAISUUS Kaarelan jäähalli Paikka: Kannelmäen peruskoulun ruokasali, Runonlaulajantie 40 Aika: ma klo Paikalla Kaupunkisuunnitteluvirasto: Muut asiantuntijat: Eeva-Liisa Hamari, arkkitehti Elisabeth Hautamäki, suunnitteluavustaja Tuula Helasvuo, toimistopäällikkö Pirjo Koivunen, liikenneinsinööri Paula Mäki, tilaisuuden sihteeri Tiina Antila-Lehtonen, vuorovaikutussuunnittelija, tilaisuuden puheenjohtaja Stefan Fröberg, osastopäällikkö, liikuntavirasto Harry Bogomoloff, toimitusjohtaja, Helsingin liikuntahallit Oy Osallistujia: noin 50 henkilöä edellisten lisäksi Tilaisuuden kulku Tilaisuuden aluksi Helsingin liikuntahallit Oy:n toimitusjohtaja Harry Bogomoloff kertoi hallihankkeen taustoista. Kaksi väliaikaisissa tiloissa toiminutta hallia lopetetaan ja uuden hallin paikkaa on etsitty jo pitkään. Suunniteltu halli on tarkoitettu harrastuskäyttöön ja sen ansiosta jääaikaa saataisiin lisää noin 5000 tuntia vuodessa. Kesäaikana halli ei ole luistelukäytössä. Alueen kaavoittaja arkkitehti Eeva-Liisa Hamari esitteli nähtävillä olevaa kaavaluonnosta ja kertoi, että muun muassa alueella olevia linnoituslaitteita selvitetään tarkemmin lumien sulettua. Tästä johtuen esimerkiksi pysäköintijärjestelyt saattavat alueella vielä muuttua nyt suunnitellusta. Vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen kertoi miten kaavaprosessi etenee jatkossa ja miten sitä pääsee seuraamaan. Kaavaehdotus pyritään saamaan kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn kesäkuussa. Liikenneinsinööri Pirjo Koivunen esitteli alueelle jo suunniteltuja ja osin toteutettujakin liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtääviä hankkeita. Hän esitteli myös jäähallihankkeeseen liittyvän liikennesuunnitelman.
2 Esittelyjen jälkeen avattiin keskustelu, joka kävi vilkkaana. Tähän keskustelumuistioon on kirjattu esitetyt kommentit ja kysymykset - ei vastauksia. Keskustelu on ryhmitelty aihepiireittäin. Tilaisuudessa esitettyjä mielipiteitä ja kysymyksiä: Halli on tärkeä alueen lapsille ja nuorille - Talviliikuntakausi on joskus Suomessa lyhyt. Harrastukseen liittyy myös muita lajeja kuin jääkiekko, esimerkiksi taitoluistelu ja nyt voimakkaasti kasvava muodostelmaluistelu.. Olen huolestunut muodostelmaluistelijoiden huonosta tilanteesta, heille ei löydy tilaa. Tämän alueen lapsia viedään tällä hetkellä ympäri kaupunkia Kannatan hallin rakentamista alueen lapsille ja nuorille. - Kannelmäen kirjastossa järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa vastaanotto on ollut äärimmäisen positiivinen eri sidosryhmien osalta (Kannelmäen voimistelijat jne.). Alueella on myös paljon lapsia. Tässä olisi mahdollista tuottaa monimuotoisia palveluja koko alueelle. - En ymmärrä miksi lapsia ei päästettäisi jäälle. Liikunta on tärkeää lapsille ja nuorille sekä sosiaalisen että fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Aikoinaan talkoilla pidettiin luistelujäitä kunnossa, ei sitä enää kukaan tee. - Mielestäni hallilla saattaa olla alueen nuorille ja lapsille ennaltaehkäisevä vaikutus syrjäytymisen kannalta. - Halli mahdollistaa hyvin paljon lapsille erilaisia harrasteita. Myös kouluissa suunnitellaan paljon iltapäivätoimintoja. Hallilla olisi mahdollista järjestää ohjelmaa koulun jälkeen. Myös aikuisille järjestetään ohjelmaa. Pirkkolaan on pitkä ja hankala matka julkisilla ja tämä uusi halli olisi parempien yhteyksien varrella. - Kannelmäen HJK on yksi alueen suurimmista seuroista. Nykyinen hallille suunniteltu sijainti on parempi kuin Puukoulun kenttä. Voisiko hallin lämmitysjärjestelmää hyödyntää lämmittämällä sillä Puukoulun kenttää talvikäyttöön jalkapalloiluun? - Kannelmäen seurakunnan nuorisotyöntekijä: harrastamisella on äärettömän merkittävä osa nuorten kehityksessä. Olisi tärkeää, että tässä tilaisuudessa saataisiin lasten ja nuorten äänet kuuluviin. Kannelmäen aluetta tulisi kehittää liikuntapaikkojen suhteen, oli se sitten jäähalli tai muuta. - Kannelmäen voimistelijoissa on huomattu, että jos lapset eivät pääse kävellen harrastuksiin se vaikuttaa osallistumiseen heikentävästi. Ollaanko halliin järjestämässä sisätilaa, jossa voitaisiin tehdä yhteistyötä Kannelmäen voimistelijoiden kanssa? Erityisesti jos puukoulu häviää, niin tilalle tarvitaan korvaava paikka. - Lapseni oli kotoa lähtiessäni innoissaan, kuultuaan, että saattaa joskus päästä lähelle luistelemaan.
3 Paikan sopivuus hallille - voiko sen sijoittaa muualle - Onnittelut paikan valinnasta. Paikassa on urheiltu aina. Jäähallien varustekaapit mahdollistavat nykyään sen, että hallille voi kulkea julkisilla liikennevälineillä ja mopoilla. - Rintamamiestalojen asukkaat eivät ole todennäköisesti suurimpia käyttäjiä ikärakenteen puolesta. Alueen asukkaiden ikärakenne tulisi ottaa huomioon hallin sijoittelussa - halli sinne missä ovat käyttäjät. - Tällä alueella asuu myös runsaasti lapsiperheitä. - Alueella lienee liki asukasta, mikä on keskisuuren suomalaisen kaupungin kokoinen. Luulisi, että alueelle tulisi taata liikuntamahdollisuuksia. Puukoulun tilalle olisi hyvä suunnitella monipuolisempaa toimintaa, että alueen toiminta vireytyy. - Miksi tätä ei rakenneta Konalan hallin nykyiselle paikalle? - Toinen vaihtoehto on nämä EKY:n vieressä olevat pellot, joissa on paljon tilaa. - Voisiko lumenkaatopaikan sijoittaa jonnekin muualle ja sen tilalle hallin? - Miksi Pirkkolaan tai Paloheinään ei tehdä lisärakentamista? - Miten esisuunnittelua on tehty? Onhan muitakin mahdollisuuksia Helsingissä. Bogomoloff edustaa yhtä yritystä. Ollaanko Helsingin kaupungilta oltu yhteydessä näihin muihin jäähalleihin? - Kaarelan omakotitaloyhdistyksen kokouksessa olemme pohtineet, että seuraava suuri projekti on Kuninkaantammi. Miksi sinne ei rakenneta liikuntapalveluita ja yhdistetä uimahallia ja jäähallia? Sinne on paljon helpompi toteuttaa tämäkin hanke. Yleensä uusille alueille muuttaa nuoria perheitä ja sinne olisi hyvä saada lapsille uusia virikkeitä. Jos haluamme myös säästää energiaa niin olisi hyvä yhdistää nämä kaksi hanketta (Kuninkaantammen uimahalli ja jäähalli). Vanhemmille ihmisille uimahalli olisi myös parempi liikuntapaikka kuin jäähalli. - Emme vastusta jäähallihanketta, mutta sijainti tulisi ottaa huomioida siten, ettei se häiritse asutusta. - Alun perin alue on ollut suojeltu alue. Sitten kaavaa on muutettu kymmenen vuoden sisällä (muutamaan) otteeseen ja lopulta on tullut mahdolliseksi tällainen jäähallihanke. - Miksi lähiympäristön ainut metsä pitää tuhota? - Kuninkaantammen alue tulee tukeutumaan hyvin paljon ympäröiviin palveluihin, myös Kaarelaan. - Edelleen peräänkuulutan sitä, että miksi lasten ja nuorten urheilu tulisi piilottaa sinne, missä ei ole ketään, esimerkiksi teollisuusalueille. Lapset voivat kävellä lähellä oleviin
4 harrastuksiin ja vanhempienkin on helpompi tulla vastaan kävellen tai muuten. Jos paikat ovat kaukana, joutuu helposti koko perhe ottamaan osaa lapsen harrastukseen. - Kannelmäen nuorisotalolta: olisi tärkeää, että nuoret ja lapset voivat mennä kävellen harrastuksiin. Lasten ja nuorten maailma on huomattavasti pienempi kuin aikuisten. Hallin vaikutukset liikenteeseen ja melutasoihin - Alueella on jo nyt haittaa liikenteestä pienille alakoululaisille - Jo nyt liikenne kulkee Kaarelanraittia Pirkkolaan - Aikaisemmin puhuttiin, että alue halutaan säilyttää suoja-alueena. Miksi ei enää? Halli saattaa heijastaa Hämeenlinnanväylältä tulevaa melua. - On harhakuvitelmaa, että halli lisäisi häiritsevästi liikennettä. - Jatkuvasti puhutaan, että hallille voidaan tulla jalan. Miksi sinne on varattu kuitenkin 90 autopaikkaa? - Onko hallista tehty ympäristövaikutusten arviota? Pirkkolan hallista tulee meteliä ympäristöön, mm. pauketta ja jäähdytyslaitteiden huminaa. Onko tätä otettu huomioon. - Onko tehty mittauksia siitä paljonko halli tuottaa melua? Halli turmelee alueen muinaismuistokohteet - Tykkitie on jäänyt piirustuksista pois ja se tulee ottaa huomioon suunnittelussa. - Hallin alla kulkee juoksuhautoja. Sen tietää jokainen paikallinen. Miksi niitä ei oteta huomioon? Paikka tulisi kartoittaa paremmin. Olisi hyvä voida säilyttää juoksuhautoja, jotka tunnetaan jo elokuvistakin. Hallin yleisövuorot sekä alueen muut luistelumahdollisuudet - Missä on ollut nykyisen kentän jäänhoito talven aikana sekä siinä ollut kaukalo? On ehdotettu, että paikalliset olisivat hoitaneet jäätä, mutta ei ole annettu lupaa. Kuinka on varaa rakentaa halli? - Bogolomoff lupasi, että vähintään kolmena päivänä viikossa tulee olemaan maksuton yleisövuoro päivisin.
5 Muita kommentteja - Asun suunnitellun hallin naapurissa. Kannatan lämpimästi hanketta, jos hiekkasiilot Kaarelantien ja Kaarelan raitin kulmauksesta ja niiden ryteikköinen ympäristö risteyksen vierestä siistitään. - Jos hanke joskus toteutuu, niin kasvaako tontin rakennusoikeus? (ilmeisesti tarkoitti omaa tonttiaan) Saako tontille rakentaa korkean aidan?
Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29
Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.
KAUNIAISTEN JÄÄHALLI OY:N HARJOITUSJÄÄHALLIHANKE TARVE JA PERUSTEET
KAUNIAISTEN JÄÄHALLI OY:N HARJOITUSJÄÄHALLIHANKE TARVE JA PERUSTEET Perustiedot Kauniaisten kaupungin omistaman jäähallin käyttö käyttöaste on 100 % ja halli on avoinna lähes 11 kk vuodessa klo 7.00 23.00,
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pöllölaakso keskustelussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, suunnittelun tavoitteet klo 17.00
Pöllölaakso keskustelussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, suunnittelun tavoitteet 18.3. klo 17.00 Kaavakävely Aloitussanat Pasila projektin projektipäällikkö Dan Mollgren, kaupunkisuunnitteluvirasto
Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero
Leppävaaran urheilukeskus Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero 118200 Kaavahankkeen esittely Kati Kivelä Arkkitehti Kaupunkisuunnittelukeskus 7.2.2018 2 Tämän esityksen sisältö Kaavaprosessin tilanne
Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus. Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi
Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi Helsinki kasvaa ja tiivistyy Uuden strategian tavoitteet: Kaupunkiin rakennetaan vuosittain 6 000
Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.
Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1250-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL 2016 000798 2016-00439 19.5.2016 MALMINKARTANO, RUKKILANRINNE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,
LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018
LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 Liikuntapalvelut/Sari Sarpaneva Kyselyn tarkoitus ja toteutustapa Kauniaisten liikuntapaikoista tehtiin kyselytutkimus 16.-31.3.18. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mitä mieltä
LAUTTASAAREN KIRJASTON TONTTIA 31115/3 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Osoite Pajalahdentie 10 a)
HELSINKI ASEMAKAAVOITUS Oas 1307-00/17 Hankenro 0830_12 HEL 2017-004612 16.5.2017 1 (6) LAUTTASAAREN KIRJASTON TONTTIA 31115/3 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Osoite Pajalahdentie 10 a) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1260-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL 2016-007170 4.8.2016 TAPANILAN ALA-ASTEEN, VELJESTENPIHA 7, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1277-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL 2016-007788 18.1.2017 MYLLYMATKANTIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Myllymatkantien varteen
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 172 Lausunto kaupunginhallitukselle Hernesaaren kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2013-008505 T 02 05 03 00 Päätös päätti todeta Hernesaaren kenttä-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Asemakaava 832 Finnentie, jäähalli OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue sijaitsee Pikkolassa, Kangasalantien ja Lahdentien välissä. Aloite/hakija Kaavan laatiminen on tullut vireille
Oas /18 1 (5) Hankenro 4001_4 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1379-00/18 1 (5) Hankenro 4001_4 HEL 2016-011807 10.9.2018 PIHKATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue
LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ
LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ LIITE 13 HAVAINNEKUVA LIITE 14 ASEMAKAAVAN SEURANTALOMAKE LIITE 15 VASTINEET KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLOAIKANA SAATUIHIN
Asemakaavan muutos sekä poikkeaminen TAPANILAN PIKKUKOULUN TONTTI. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto VELJESTENPIHA 7-9
Asemakaavan muutos sekä poikkeaminen TAPANILAN PIKKUKOULUN TONTTI Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 23.8.2016 VELJESTENPIHA 7-9 Esittely- ja keskustelutilaisuus Klo 17.30 Klo 17.35 Klo 17.50
Meri-Rastilan kaavaluonnos Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3
Meri-Rastilan kaavaluonnos 29.11. Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3 Klo 17.30 Tervetuloa ja illan kulku, pj vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, ksv Klo 17.35 Asemakaavaluonnoksen
Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille
Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?
OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY
OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA 27.3.2013 OLYMPIAPUISTO Mäntymäen alueen kehittämisen lähtökohtana on urheilun ja liikunnan monipuolisten toimintamahdollisuuksien vahvistaminen alueella.
Käskynhaltijantien sekä Pirjontien ja Pirkkolantien ympäristöjen asemakaavojen luonnokset. Esittely- ja keskustelutilaisuus 7.3. klo 17.
Käskynhaltijantien sekä Pirjontien ja Pirkkolantien ympäristöjen asemakaavojen luonnokset Esittely- ja keskustelutilaisuus 7.3. klo 17.30 Laiturilla Kaupunkisuunnitteluvirasto 11.3.2016 1 Illan ohjelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 5 Liikuntatilojen maksuttoman ja tuetun käytön perusteet vuonna 2014 HEL 2013-016072 T 02 05 01 00 Päätös päätti, että avustettaville seuroille ositetaan liikuntatilojen
3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE
KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:
Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan
Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus
KYLPYLÄRAKENNUKSEN JA -LAIVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (303)
21.01.2009 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto / kaavoitus sivu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLPYLÄRAKENNUKSEN JA -LAIVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (303) SUUNNITTELUALUE JA -TILANNE Kylpylärakennuksen
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1245-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL 2015-010879 9.5.2016 PITÄJÄNMÄKI, STRÖMBERGINTIE 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:
Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_41 HEL SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN (KAARELANKUJA 2) ASEMAKAAVAN MUUTOS
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1387-00/18 1 (5) Hankenro 0740_41 HEL 2018-010557 30.10.2018 SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN (KAARELANKUJA 2) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue 1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 Hermannin rantatien,
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 4.11.2015 PARAINEN HOUTSKARI, KIVIMO BENSTRAND HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot
vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni
Vapaa-ajan vietto liikenne ilonpilaajana
Vapaa-ajan vietto liikenne ilonpilaajana Karoliina Luoto, Suomen Liikunta ja Urheilu Sini Veuro, Kansalaisjärjestöjen Kierrätysliike Suomen Teollisen Ekologian Seuran seminaari Materiaalivirrat ja kulutus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2014 1 (7) 239 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Kannelmäen Kantelettarentie 9 asemakaavan muutokseksi (nro 12275) HEL 2013-010702 T 10 03 03 Ksv 0740_30, Kantelettarentie
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry Kuninkaankatu Tampere Toivion osayleiskaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pirkkalan ympäristöyhdistys ry c/o pj Pirkko Huovila Seppä-Malmintie 9 33960 PIRKKALA Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry MIELIPIDE Kuninkaankatu 39 33100 Tampere 17.11.2015 Pirkkalan kunta, Ympäristölautakunta
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1082-01/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL 2011-010482 26.9.2016 TYÖNJOHTAJANKADUN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 99 Helsinki Stadion Management Oy, Töölön Pallokenttäalueella sijaitsevan Perikentän pitkäaikainen vuokraus HEL 2013-003608 T 10 01 01 02 Päätös päätti esittää
KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä
KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) MÄKELÄNKATU 95, KÄPYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12251 Hankenro 1181_1 HEL 2012-010207 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos
1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.
Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella
EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti
EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely
sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1
Oas /18 1 (5) Hankenro 4001_7 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1392-00/18 1 (5) Hankenro 4001_7 HEL 2018-010470 12.12.2018 NEULASTIE 8 JA 10, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Esityslista 33/2014 1 (5) 7 Alppikylän tonttien 41298/4 ja 5 asemakaavan (nro 12292) (b-asia) HEL 2014-006690 T 10 03 03 Ksv 0742_43, Reppukatu 16 ja Alppikylänkatu 5, karttaruutu K7/P3
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5318_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1258-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5318_1 HEL 2015-014306 17.6.2016 KRUUNUNHAKA, LIISANKATU 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä
Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain
LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO
LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO Katso koko kärkihankelista osoitteesta nuorilahti.net/upload/file/karkihankelista_2013.pdf tai skannaa QR-koodi. Perustuslain, kuntalain ja
KAMPUKSEN VISIO & BRÄNDIN ELEMENTIT
KAMPUKSEN VISIO & BRÄNDIN ELEMENTIT KARIN KAMPUKSEN SUURIN MAHDOLLISUUS Kampus, uimahalli, talviharjoitteluhalli, jalkapallokentät, jäähallit, Parpansalin luistelu- ja pesäpallokenttä, Kipparinpuisto,
ENNAKKOMATERIAALI 2015
ENNAKKOMATERIAALI 2015 TERVETULOA KANSALLISEEN LIIKUNTAFOORUMIIN! Graafinen suunnittelu: Pirita Tolvanen HARRASTAMISEN HINTA Ei 6% Ei 5% 6 547 vastaajaa EOS 11% 56 vaikuttajaa Kyllä 94% Kyllä 86% Ovatko
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
Lasse Peltonen, YTK erikoistutkija (Teknillinen korkeakoulu) Sari Puustinen, YTK. tutkija Jonna Kangasoja, Tieke, tutkija
HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 ETELÄ-HAAGAN ISONNEVAN ALUEEN ASUKASTILAISUUS Aika Keskiviikko klo 18 20 Paikka Helsingin suomalainen yhteiskoulu, Isonnevantie 8 Läsnä Juha-Pekka Turunen, vuorovaikutussuunnittelija,
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0741_23 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1251-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0741_23 HEL 2016 000798 19.5.2016 PAKILA, ELONTIE 56 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus
Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus 24.5.2012 Helsingin kaupunki, kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 Helsingin kaupunki Ympäristökeskuksen kannanotto Munkkiniemen tontin 30008/22,
Esittely- ja keskustelutilaisuus
Esittely- ja keskustelutilaisuus Suomalais-venäläisen koulun kaavamuutos / Aloitusvaihe Aika 20.11.2018 klo 17.30 20.00 Paikka Suomalais-venäläisen koulun auditorio, Kaarelankuja 2 noin 40 kiinnostunutta
FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata
Oas /18 1 (5) Hankenro 0741_27 HEL Uusi lämpölaitos
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1386-00/18 1 (5) Hankenro 0741_27 HEL 2018-007882 29.10.2018 LÄMPÖKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Täydennysrakentamista osoitetaan olemassa olevaa rakennetta täydentämään, olemassa olevien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden läheisyyteen.
LÄHTÖKOHTA Täydennysrakentamista osoitetaan olemassa olevaa rakennetta täydentämään, olemassa olevien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden läheisyyteen. Kaavamuutoksen tavoitteet kaupungin strategian
Lisäksi paikalla: Tuula Poikonen, vammaistyönjohtaja, sosiaali- ja terveysvirasto
Risupadontien ympäristö Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paikka: Oulunkylän kirkko, Teinintie 10 Aika: 2.10.2013 klo 18 20 Paikalla Kaupunkisuunnitteluvirastosta:
Jätkäsaaren infokeskus ja kirjasto Huutokonttori verkkosivuilla
HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1274-00/16 Hankenro 0841_3 HEL 2016-005298 19.12.2016 1 (5) TELAKKARANTA, KONEPAJA JA TELAKKA-ALLAS, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,
Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?
Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1262-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL 2015-012866 26.8.2016 UIMARANNANTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien
RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT
RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke
Kuntapalvelukyselyn tulokset
Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.
Vartiosaari Info- ja keskustelutilaisuus 25.1.
Info- ja keskustelutilaisuus 25.1. Tervetuloa vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen Vartiosaaren suunnittelu projektipäällikkö, arkkitehti Ritva Luoto Keskustelua Projektiryhmä Ritva Luoto,
Oas /17 1 (5) Hankenro 0741_24 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1326-00/17 1 (5) Hankenro 0741_24 HEL 2017-006045 8.11.2017 KYLÄKUNNANTIE 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä
TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1220-01/16 1 (6) LOHINIEMENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma korvaa aiemmin 18.8.2015 päivätyn suunnitelman.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 13
Espoon kaupunki Kokouskutsu Nuorisovaltuusto 21.01.2016 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 21.01.2016 torstai klo 17:00 Paikka Valtuustosali, Espoonkatu 5 Lisätietoja Käsiteltävät asiat Asia Liitteet Otsikko
Oas /19 1 (6) Hankenro 6064_1 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1426-00/19 1 (6) Hankenro 6064_1 HEL 2018-009888 21.5.2019 BULEVARDI 29 31 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2012 1 (8) 464 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Vattuniemenkuja 6) HEL 2012-012801 T 10 04 01 Rakvv 31-2875-12-S 19.9.2012 Päätös päätti hyväksyä Valion Eläkekassan poikkeamishakemuksen,
Oas /17 1 (6) Hankenro 0790_16 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1319-00/17 1 (6) Hankenro 0790_16 HEL 2017-010004 22.9.2017 VATTUNIEMENKUJA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vattuniemenkujan varteen
ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness
ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä
Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.
55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1268-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL 2014-011588 4.10.2016 LEPPÄSUONKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI
2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5315_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1256-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5315_1 HEL 2016-006570 14.6.2016 KELLOSAARENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (7) 214 Lausunto kaupunginhallitukselle Pajamäenkentän kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2012-016249 T 02 05 03 00 Päätös Lautakunta päätti todeta
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat
Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste
Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely
"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5
"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.
Suunniteltu täydennysrakentamisen alue
HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1289-00/17 Hankenro 0858_1 HEL 2016-013874 21.3.2017 1 (5) HELSINGINKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helsinginkujan varteen
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1314-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL 2017-007704 22.8.2017 VUORIKUMMUNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 4001_2 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1284-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 4001_2 HEL 2016-012437 13.3.2017 ARENTIPUISTON KULMAAN IKÄÄNTYVIEN PALVELUASUMISTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
EASY SPORT. ala-asteikäisille lapsille
EASY SPORT ala-asteikäisille lapsille Liikuntaviraston ja helsinkiläisten urheiluseurojen järjestämät EasySport-liikuntaryhmät on tarkoitettu kaikille alakoululaisille lapsille. Toimintaa järjestetään
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1253-00/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL 2015-007362 19.5.2016 VUOSAAREN KESKUSTA, AROMIKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun