HONKIMÄEN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN LAPUA Tiesuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HONKIMÄEN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN LAPUA Tiesuunnitelma"

Transkriptio

1 HONKIMÄEN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN LAPUA 16T

2 Honkimäen eritasoliittymän parantaminen 16T Destia Oy Infrasuunnittelu Tampere

3 ESIPUHE Tämä meluselvitys on tehty osana Destian laatimaa tiesuunnitelmaa Honkimäen eritasoliittymän parantaminen,. on tehty vuonna 2016 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. Meluselvityksen tavoitteena on ollut selvittää alueen melutasot nykytilanteessa sekä ennustetilanteessa vuonna Meluselvityksen vastaavana suunnittelija on toiminut meluasiantuntija DI Hannele Sivonen sekä laadunvarmentajana ins. YAMK Taina Mattila. n projektipäällikköinä on toiminut Timo Kinnari Destia Oy:ltä. Tampereella syyskuussa 2016 Destia Oy Infrasuunnittelu 3

4 SUUNNITTELUKOHDE SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 5 2 MELUTASON OHJEARVOT 7 3 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT Laskentamalli Liikennemäärät ja ajonopeudet 9 4 MELULASKENNAN TULOKSET Nykytilanne vuonna Ennustetilanne vuonna 2040 nykyisellä tieverkolla Ennustetilanne vuonna 2040 suunnitelman mukaisella tieverkolla11 5 MELUNTORJUNTA 14 6 JOHTOPÄÄTÖKSET 15 LIITTEET: 1.1 Nykytilanne v. 2016, LAeq Nykytilanne v. 2016, LAeq Ennustetilanne 2040, LAeq 7-22, nykyinen tieverkko VE0 2.2 Ennustetilanne 2040, LAeq 22-7, nykyinen tieverkko VE0 3.1 Ennustetilanne 2040, LAeq 7-22, uusi tieverkko VE1 3.2 Ennustetilanne 2040, LAeq 22-7, uusi tieverkko VE1 4.1 Ennustetilanne 2040, LAeq 7-22, uusi tieverkko VE1, meluntorjunta 4.2 Ennustetilanne 2040, LAeq 22-7, uusi tieverkko VE1, meluntorjunta 4

5 SUUNNITTELUKOHDE 1 SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelukohde sijaitsee n Honkimäellä, jossa valtatie 19 Kauhavantien ja kantatie 66 Kuortaneentie risteävät eritasossa. Siirtyminen tieltä toiselle tapahtuu nykyisellään yhden rampin kautta valtatien 19 itäpuolelta. Toisen rampin rakentaminen valtatien 19 länsipuolelle on tullut ajankohtaiseksi liikenteen kasvun myötä. Osaltaan tarpeeseen vaikuttaa myös entisen kantatien muuttaminen valtatieksi. Tämä meluselvitys on tehty osana tiesuunnitelmaa Honkimäen eritasoliittymän parantaminen (Destia, 2016), jonka tavoitteena on laatia tiesuunnitelma maatien liittymäalueen sekä kevyen liikenteen yhteyksien rakentamiseksi. Suunnitelman mukaisen toteutuksen myötä uuden rampin rakentaminen tulee helpottamaan liittymistä valtatielle 19 sekä valtatieltä poistumista. Samalla nykyistä ramppia tullaan siirtämään etelän suuntaan liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Melutarkastelu sisältää liittymäalueen nykytilanteen ja tiesuunnitelman mukaisen ennustetilanteen mallinnuksen sekä tarvittavan meluntorjunnan mitoituksen. Suunnittelualueen sijoittuminen lla on esitetty kuvassa 1 sekä alustava suunnitelmaluonnos kuvassa 2. Kuva 1 Suunnittelukohteen sijainti ( Oiva, karpalo, 8/2016) 5

6 SUUNNITTELUKOHDE Kuva 2 Eritasoliittymän alustava suunnitelmaluonnos. (Destia, 6/2016) 6

7 MELUTASON OHJEARVOT 2 MELUTASON OHJEARVOT Meluntorjuntalain nojalla on annettu Valtioneuvoston päätös (993/92), jossa on esitetty yleiset melutason ohjearvot ekvivalenttitasoina. Ohjearvoja sovelletaan (ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi) maankäytön, liikenteen ja rakentamisen suunnittelussa (sekä rakentamisen lupamenettelyissä). Ohjearvot perustuvat päivä- (klo 7 22) ja yöajan (klo 22 7) keskiäänitasoihin. Asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- ja oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona A-painotetun ekvivalenttitason (L Aeq ) päiväohjearvoa 55 db eikä yöohjearvoa 50 db. Uusilla alueilla melutason yöohjearvo on 45 db. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, virkistysalueilla taajamien ulkopuolella ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päivällä 45 db ja yöllä 40 db (LAeq). Asuin-, potilas- ja majoitushuoneissa on ohjeena, että ulkoa kantautuvasta melusta aiheutuva melutaso sisällä alittaa A-painotetun keskiäänitason (L Aeq ) päiväohjearvon 35 db ja yöohjearvon 30 db. Opetus - ja kokoontumistiloissa sovelletaan ainoastaan melutason päiväohjearvoa ja liike- ja toimistohuoneissa päiväohjearvoa 45 db. Valtioneuvoston asettamat melutasojen ohjearvot on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1 Melutason ohjearvot (VNp 993/1992) Ohjearvot ulkona päivä yö Asumiseen käytettävät alueet, virkistysalueet taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä sekä hoito- ja oppilaitoksia palvelevat alueet Uudet asumiseen käytettävät alueet, virkistysalueet taajamissa sekä hoitolaitoksia ja oppilaitoksia palvelevat alueet Loma-asumiseen käytettävät alueet, leirintäalueet, virkistysalueet taajamien ulkopuolella ja luonnonsuojelualueet 55 db 50 db 55 db 45 db 45 db 40 db Ohjearvot sisällä päivä yö Asuin- potilas- ja majoitushuoneet 35 db 30 db Opetus- ja kokoontumistilat 35 db - Liike- ja toimistohuoneistot 45 db - 7

8 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 3 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 3.1 Laskentamalli Ympäristömelun kuvaamiseen käytetään keskiäänitasoa L Aeq (ekvivalenttitasoa), jossa hetkittäiset äänen voimakkuuden vaihtelut on tasoitettu ja erikorkuiset osaäänet painotettu korvan herkkyyttä vastaavalla tavalla (ns. A- painotus). Tässä selvityksessä tieliikenteen aiheuttamat keskiäänitasot on mallinnettu CadnaA-melulaskentaohjelman versiolla 4.6, joka käyttää pohjoismaista tieliikennemelun laskentamallilla. Tieliikenteen aiheuttamat A-painotetut keskiäänitasot lasketaan leviämislaskelmissa kahden metrin korkeudella maanpinnasta laskentaohjelmaan muodostettua kolmiulotteista maastomallia käyttäen. Keskiäänitasojen laskennassa ohjelma ottaa huomioon maaston muodot, rakennusten sijainnin ja korkeuden sekä mahdollisten muiden kovien pintojen aiheuttamat heijastukset. Ohjelma laskee heijastusten vaikutukset heijastavan pinnan koon sekä sen ja melulähteen suuntauksen perusteella. Heijastusten määränä laskennoissa on käytetty kahta. Liikennemäärä, raskaan liikenteen osuus ja ajonopeudet muodostavat lähtömelutason. Ohjelma laskee etäisyyden aiheuttaman äänen vaimenemisen maaston muotojen ja rakennusten vaikutuksen mukaan. Laskentapisteverkkona on käytetty 10 x 10 metrin ruudukkoa. Laskentatuloksen luotettavuus riippuu käytettyjen lähtötietojen ja erityisesti maastomallin tarkkuudesta. Tässä selvityksessä liikennemäärätiedot perustuvat viimeisimpiin liikenneselvityksiin. Maastomalli on muodostettu käyttäen Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoa. Muodostettua maastomallia voidaan pitää näin ollen hyvin todellisuutta vastaavana ja luotettavana. Yhteispohjoismaisen tieliikennemelun laskentamallin arvioitu menetelmätarkkuus on ± 3 db. Lähellä melulähdettä mallin antama tulos on tätä tarkempi. Melulaskentojen pohjana oleva maastomalli sisältää maastomallin, rakennukset ja vesistöt. Maastomalli koostuu Maanmittauslaitoksen laserkeilausja korkeuskäyräaineistosta (MML maastotietokanta, avoindata 6/2016, lisenssi cc. 4.0). Maastomallia on täydennetty tiesuunnitelman mukaisella väylän yläpintamallilla. Olemassa olevat rakennukset ja niiden korko on muodostettu Maanmittauslaitoksen maastotietokannasta saatavissa olevista aineistoista (rakennusten sijainti, korkeus ja käyttötarkoitus). Rakennusten korkeuksia on tarkennettu lisäksi ortokuvien - ja katunäkymien avulla. 8

9 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 3.2 Liikennemäärät ja ajonopeudet Melulaskennoissa melulähteinä on huomioitu valtatie 19 Kauhavantien, kantatie 66 Kuortaneentien sekä teiden välisen nykyisen ja tulevien ramppien liikennemäärät. Päiväajan liikenteen osuudeksi on arvioitu 90 % keskimääräisestä vuorokausiliikenteestä. Vuoden 2040 liikennemäärät perustuvat Tierekisterin liikennemäärätietoihin ja valtakunnallisen tieliikenne-ennusteen kaupunkikohtaisiin kertoimiin. Ennustevuonna 2040, uusien liittymien toteutuksen jälkeen nykyisen rampin liikennemäärän on arvioitu jakautuvan tasaisesti uusille rampeille molempiin suuntiin. Liikennetiedot on esitetty taulukoissa 2. Taulukko 2 Liikennemäärätiedot. Tieosuus Nopeus Raskas-% KVL NYKYTILANNE 2016 vt 19 liittymästä etelään 80 11, vt 19 liittymästä pohjoiseen 80 12, kt 66 liittymästä länteen 60 4, kt 66 liittymästä itään 60 6, ramppi 60 8, ENNUSTETILANNE 2040 nykyinen vt 19 liittymästä etelään 80 9, vt 19 liittymästä pohjoiseen 80 10, kt 66 liittymästä länteen 60 3, kt 66 liittymästä itään 60 5, ramppi 60 7, ENNUSTETILANNE 2040 TS vt 19 liittymästä etelään 80 9, vt 19 liittymästä pohjoiseen 80 10, kt 66 liittymästä länteen 60 3, kt 66 liittymästä itään 60 5, ramppi R1 60 7, ramppi R2 60 7,

10 MELULASKENNAN TULOKSET 4 MELULASKENNAN TULOKSET 4.1 Nykytilanne vuonna 2016 Leviämislaskelmien perusteella nykytilanteessa vuonna 2016 päiväajan ohjearvon 55 db:n ylittävä meluvyöhyke ulottuu enimmillään noin metrin etäisyydelle valtatien 19 reunasta sekä noin metrin etäisyydelle kantatien 66 reunasta. Teiden liittymäalueella melu leviää pidemmälle teiden yhteisvaikutuksesta johtuen. Suunnittelualueella nykytilanteessa päiväajan ohjearvo 55 ylittyy valtatien 19 länsipuolella tien puoleisilla piha-alueilla kolmella asuinkiinteistöillä , , Kiinteistöjen taakse ns. äänivarjon puolelle muodostuu kuitenkin suojaisa piha alue, jossa ohjearvo alittuu. Yöajan ohjearvo 50 db ei ylity näillä kiinteistöillä. Valtatien 19 itäpuolella melun päiväajan ohjearvot ylittyvät kolmella kiinteistöllä , sekä tien puoleisilla piha-alueilla. Kiinteistöjen taakse ns. äänivarjon puolelle muodostuu suojaisa piha alue, jossa ohjearvotaso alittuu. Näillä yöajan ohjearvotaso ylittyy kiinteistöllä tien puoleisilla piha-alueilla. Valtatien 19 länsipuolella melun ohjearvotason ylitys johtuu valtatien 19 liikenteestä. itäpuolella valtatien 19, kantatien 66, sekä näiden välisen rampin yhteisvaikutuksesta. Suunnittelualueella sijaitsee yksi meluvalli valtatien 19 länsipuolella. Meluesteen suojausteho ei ole riittävä suojaamaan em. asuinkiinteistöjä valtatien 19 liikenteen melulta. Nykytilanteen melukartat on esitetty lisäksi liitteissä 16T1.1 ja Ennustetilanne vuonna 2040 nykyisellä tieverkolla Leviämislaskelmien perusteella ennustetilanteessa vuonna 2040 nykyisen tieverkon mukaisessa tilanteessa melutasot lisääntyvät jonkin verran nykytilanteesta. Päiväajan ohjearvon 55 db:n ylittävä meluvyöhyke ulottuu enimmillään noin metrin etäisyydelle valtatien 19 reunasta sekä noin metrin etäisyydelle kantatien 66 reunasta. Teiden liittymäalueella melu leviää pidemmälle teiden yhteisvaikutuksesta johtuen. Suunnittelualueella päiväajan ohjearvo 55 ylittyy valtatien 19 länsipuolella tien puoleisilla piha-alueilla vastaavilla kolmella asuinkiinteistöllä , , kuin nykytilanteessa. Kiinteistöjen taakse ns. äänivarjon puolelle jää kuitenkin edelleen suojaisa piha-alue, jossa ohjearvo alittuu. Yöajan ohjearvo 50 db ei ylity näillä kiinteistöillä. Valtatien 19 itäpuolella melun päiväajan ohjearvotaso ylittyvät kolmella kiinteistöllä , sekä tien puoleisilla piha-alueilla. Kiinteistöjen taakse ns. äänivarjon puolelle muodostuu suojaisaa piha-aluetta, joissa ohjearvotaso alittuu. Näillä yöajan ohjearvotaso ylittyy tien puoleisilla piha-alueilla kahdella asuinkiinteistöllä sekä Valtatien 19 länsipuolella melun ohjearvotason ylitys johtuu valtatien 19 liikenteestä, itäpuolella valtatien 19, kantatien 66, sekä näiden välisen rampin yhteisvaikutuksesta. Suunnittelualueella olevan nykyisen meluesteen 10

11 MELULASKENNAN TULOKSET suojausteho ei ole riittävä suojaamaan em. asuinkiinteistöjä valtatien 19 liikenteen melulta. Ennustetilanteen melukartat on esitetty lisäksi liitteissä 16T2.1 ja Ennustetilanne vuonna 2040 suunnitelman mukaisella tieverkolla Tehtyjen leviämislaskelmien perusteella liittymän muutoksen myötä melutaso valtatietä 19 lähinnä olevien asuinrakennusten kohdalla lisääntyy 1-3 db. Teiden liittymäalueella melu leviää pidemmälle teiden yhteisvaikutuksesta johtuen. Suunnittelualueella päiväajan ohjearvotaso 55 db ylittyy valtatien 19 länsipuolella tien puoleisilla piha-alueilla kolmella asuinkiinteistöllä , , , kiinteistöjen taakse ns. äänivarjon puolelle jää kuitenkin suojaisa piha-alue, jossa ohjearvotaso alittuu. Yöajan ohjearvotaso 50 db ylittyy osittain näiden kiinteistöjen tien puoleisilla piha-alueilla. Valtatien 19 itäpuolella melun päiväajan ohjearvot ylittyvät kolmella kiinteistöllä , sekä valtatien 19 puoleisilla piha-alueilla. Kiinteistöjen taakse ns. äänivarjon puolelle muodostuu suojaisaa piha-aluetta, jossa ohjearvotaso alittuu. Yöajan ohjearvotaso ylittyy valtatien 19 puoleisilla pihaalueilla kahdella asuinkiinteistöllä sekä Valtatien 19 länsipuolella melun ohjearvotason ylitys johtuu valtatien 19 sekä uuden rampin liikenteestä, itäpuolella valtatien 19, kantatien 66 sekä näiden välisen rampin yhteisvaikutuksesta. Suunnittelualueella olevan nykyisen meluesteen suojausteho ei ole riittävä suojaamaan em. asuinkiinteistöjä valtatien 19 liikenteen melulta. Ennustetilanteen melukartat on esitetty lisäksi liitteissä 16T3.1 ja

12 MELULASKENNAN TULOKSET Kuva 3: Suunnittelualueen päiväajan (L Aeq7-22 ) melutilanne ennustevuonna 2040 nykyisen tieverkon mukaisessa tilanteessa Kuva 4: Suunnittelualueen päiväajan (L Aeq7-22 ) melutilanne ennustevuonna 2040 suunnitellun tieverkon mukaisessa tilanteessa 12

13 MELULASKENNAN TULOKSET Kuva 5: Suunnittelualueen yöajan (L Aeq22-7 ) melutilanne ennustevuonna 2040 nykyisen tieverkon mukaisessa tilanteessa Kuva 6: Suunnittelualueen yöajan (L Aeq22-7 ) melutilanne ennustevuonna 2040 suunnitellun tieverkon mukaisessa tilanteessa 13

14 MELUNTORJUNTA 5 MELUNTORJUNTA Meluntorjunta on mitoitettu päiväajan 55 db meluvyöhykkeen mukaan. Liikenteen jakaumasta johtuen alueet, jotka ovat päivällä alle 55 db meluvyöhykkeellä alittavat yöaikaan 50 db meluvyöhykkeen. Meluntorjunnan mitoituksen lähtökohtana on ollut valtatien 19 länsipuolella olevan nykyisen meluntorjunnan mitoituksen tarkistaminen, ensisijaisena meluestevaihtoehtona valtatien kohdalla on käytetty meluvallia ja ramppien kohdalla melukaidetta. Meluhaitan lieventämiseksi suunnittelualueelle esitetään meluesteitä yhteensä noin 927 metrin matkalle. Meluesteet toteutetaan valleina (h = 2,0 3,0 m) ja melukaiteina (h = 1,5 m). Liitteen 16T4.1 ja 4.2 melukartoissa esitetyt meluesteet on koottu taulukkoon 3. Taulukko 3 Meluesteiden tyyppi, korkeus ja sijainti melukartoissa (tsv = tien tasausviiva, plv.=paaluväli) Kartta nro / Estetyyppi Esteen korkeus (m) Esteen pituus (m) Esteen sijainti (plv.) Esteen puoli valli no.1 tsv + 3,0 177 (Vt19) vas. valli no.2 tsv + 3,0 275 (Vt19) vas. valli no.3 tsv + 2,0 151 (Vt19) 171 (R1) 68 oik. kaide no.1 tsv + 1,5 108 (R2) vas. kaide no.2 tsv + 1,5 216 (R2) oik. Edellä mainituilla meluesteillä kaikilla suunnittelualueen asuinkiinteistöjen oleskelupiha-alueilla alittuvat sekä päiväajan ohjearvotaso 55 db ja yöajan ohjearvotaso 50 db. 14

15 JOHTOPÄÄTÖKSET 6 JOHTOPÄÄTÖKSET Tämä meluselvitys on tehty osana Honkimäen eritasoliittymän parantaminen- tiesuunnitelmaa (Destia 2016). Melutarkastelun tavoitteena on ollut selvittää suunnittelualueen nykyinen melutilanne vuosina 2016 sekä ennustevuonna Ennustevuoden nykyisen maankäytön mukaisen tilanteen lisäksi tavoitteena on ollut selvittää, miten suunnittelualueen melutilanne muuttuu uusien ramppijärjestelyjen myötä ja esittää tarvittavat meluntorjunnan ratkaisut. Tehtyjen melun leviämislaskentatulosten perusteella suunnittelualueella sekä nyky- että ennustetilanteessa vuosina 2016 ja 2040 melutason ohjearvotasot ylittyvät kuuden asuinkiinteistön kohdalla valtatien 19 itä- ja länsipuolilla tien 19 puoleisilla piha-alueilla. Valtatien 19 länsipuolella nykyisten ramppijärjestelyjen tilanteessa melun ohjearvon ylitys johtuu valtatien 19 liikenteestä, itäpuolella valtatien 19, kantatien 66 sekä näiden välisen rampin yhteisvaikutuksesta. Valtatien 19 länsipuolella olevan nykyisen meluvallin suojausteho ei ole riittävä suojaamaan em. asuinkiinteistöjä liikenteen melulta. n mukaisten liittymän muutosten myötä valtatien 19 lähinnä olevien asuinrakennusten kohdalla lisääntyy noin 1-3 db. Meluhaitan lieventämiseksi suunnittelualueelle esitetään meluesteitä yhteensä noin 927 metrin matkalle. Meluesteet toteutetaan valleina (h = 2,0 3,0 m) ja melukaiteina (h = 1,5 m). Mikäli meluntorjunta toteutetaan ehdotetun mukaisesti, hanke ei huononna melutilannetta valtatien 19 viereisillä asuinalueilla, vaan melutilanne tulee paranemaan nykyisestä, osin merkittävästi. Mikäli suunnitelmaperusteet merkittävästi muuttuvat, on tämä selvitys harkinnan mukaan päivitettävä. 15

16 JOHTOPÄÄTÖKSET Kirjallisuus Airola Melun- ja tärinäntorjunta maankäytön suunnittelussa. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Opas 02/ ISBN (pdf). Ympäristöministeriö Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista 993/

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie, Sastamala Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Kannen kuva: Maanmittauslaitos 2018 / Destia Oy 2018 Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie,

Lisätiedot

VT 4 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KELLO- RÄINENPERÄ TIESUUNNITELMA. 16T-5 Meluselvitys

VT 4 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KELLO- RÄINENPERÄ TIESUUNNITELMA. 16T-5 Meluselvitys VT 4 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KELLO- RÄINENPERÄ TIESUUNNITELMA 16T-5 Meluselvitys 15.2.2017 SUUNNITTELUKOHDE 1 ALKUSANAT Tämä meluselvitys on tehty osana Destian laatimaa tiesuunnitelmaa Valtatien 4 parantaminen

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen välillä Tykkimäki Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma. 16.1T-1 Meluselvitys

Vt 6 parantaminen välillä Tykkimäki Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma. 16.1T-1 Meluselvitys KUVA-ALA Kuvalla tai ilman. Sijoita mahdollinen kuva tälle paikalle, ylätunnisteeseen (= jää yläkaaren alle: Näytä, Yläja alatunniste. Lisää, Kuva, Tiedostosta; kuvan alareuna reunoissa oleviin merkkiviivoihin

Lisätiedot

MAANTIEN 387 (VAALIMAANTIE) NORDKALKIN ETELÄPORTIN TIEYHTEYDEN LIITTYMÄ- JA KEVYTLIIKENNEJÄRJESTELYT LAPPEENRANTA Tiesuunnitelma

MAANTIEN 387 (VAALIMAANTIE) NORDKALKIN ETELÄPORTIN TIEYHTEYDEN LIITTYMÄ- JA KEVYTLIIKENNEJÄRJESTELYT LAPPEENRANTA Tiesuunnitelma KUVA-ALA Kuvalla tai ilman. Sijoita mahdollinen kuva tälle paikalle, ylätunnisteeseen (= jää yläkaaren alle: Näytä, Yläja alatunniste. Lisää, Kuva, Tiedostosta; kuvan alareuna reunoissa oleviin merkkiviivoihin

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys Miilukorpi Asemakaavan osa-alueen meluselvitys 12.2.2018 SISÄLLYS 1 Suunnittelukohde 1 2 Menetelmät ja lähtötiedot 3 2.1 Melutasojen ohjearvot 3 2.2 Melulaskennat 3 2.3 Melulaskennan maastomalli 4 2.4

Lisätiedot

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Meluselvitys 17.3.2014 ALKUSANAT Meluselvitys on laadittu Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaavaa varten. Osayleiskaavan tavoitteina ovat

Lisätiedot

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. Lintukankaan etl melulaskennat

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. Lintukankaan etl melulaskennat VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA Lintukankaan etl melulaskennat 28.4.217 ALKUSANAT Tämä meluselvitys on jatkoa vuonna 213 valmistuneelle

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

MOISIO-HAKKARI, LEMPÄÄLÄ Asuinalueen meluselvityksen päivitys Lempäälä

MOISIO-HAKKARI, LEMPÄÄLÄ Asuinalueen meluselvityksen päivitys Lempäälä Asuinalueen meluselvityksen päivitys 8.2.2019 Lempäälä ALKUSANAT Moisio-Hakkarin asuinalueen meluselvitys on tehty Lempäälän teknisen toimen toimeksiannosta maaliskuussa 2017. Meluselvityksen päivitys

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. 16T-1 Meluselvitys

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. 16T-1 Meluselvitys VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - 19.4.2014 ALKUSANAT Suunnittelukohteena on valtatie 4 välillä Kirri - Tikkakoski. Suunnittelualue alkaa Jyväskylän keskustan pohjoispuolelta

Lisätiedot

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat

Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.1.2012 ALKUSANAT Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie-

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys 16T-1 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys Tiina Kumpula 21.6.2017 Tarkistanut: Martti Kokoi 29.6.2017 2 (6) 21.6.2017 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa- Toivakka,

Lisätiedot

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere,

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere, ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS Työ: E26215 Tampere, 17.4.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Toimistot: Turku, Tampere, Helsinki ja Oulu 17.4.2013 Alavieskan

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

VIIALAN NUIJATIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN NRO 8627 Meluselvitys ID

VIIALAN NUIJATIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN NRO 8627 Meluselvitys ID VIIALAN NUIJATIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN NRO 8627 Meluselvitys 9.5.2016 VIIALAN NUIJATIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN NRO 8627 Meluselvitys Destia Oy Liikenne- ja ympäristösuunnittelu Tampere 9.5.2016 3 ESIPUHE Tehtävänä

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys 16T-1 Raportti parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Projektinumero: 306914 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto / Toimeksianto... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1. Laskentamalli... 4 2.2. Laskentamallin

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

PIRKANMAAN ELY-KESKUS VT 3 TAMPERE-VAASA YHTEYSVÄLIN PARAN- TAMINEN VÄLILLÄ KOSTULA KYRÖSKOSKI RAKENTAMALLA KYRÖSKOSKEN ERI-

PIRKANMAAN ELY-KESKUS VT 3 TAMPERE-VAASA YHTEYSVÄLIN PARAN- TAMINEN VÄLILLÄ KOSTULA KYRÖSKOSKI RAKENTAMALLA KYRÖSKOSKEN ERI- Vastaanottaja Pirkanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.3.2017 PIRKANMAAN ELY-KESKUS VT 3 TAMPERE-VAASA YHTEYSVÄLIN PARAN- TAMINEN VÄLILLÄ KOSTULA KYRÖSKOSKI RAKENTAMALLA KYRÖSKOSKEN

Lisätiedot

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 2/7 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 4 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 4 2.1 Meluohjearvot 4 2.2 Laskentaohjelma 4 2.3 Lähtötiedot 5 3 TULOKSET 5 3.1 Tulosten tarkastelu

Lisätiedot

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys Kotkan kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen Projekti YMP31215 19.12.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Kotkan Rasinkylän asemakaava-alueelle suunnitellun asuinalueen melutasoja.

Lisätiedot

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa MELUSELVITYS Forssan kaupunki Helmikuu 2013 2 (6) Alkusanat Tämä liikennemeluselvitys on tehty palvelemaan vireillä olevia Ojalanmäen ja Parkkiaron

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Oulun kaupunki Ins. (AMK) Tiina Kumpula 12.8.2014 Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, 12.8.2014 2

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma 162.1 162.1 2 (10) Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Tekijä... 3 1.3 Kohde... 3 1.4

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 30 MYNÄMÄEN KUNTA Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.6.2013 Raportti 1 (5) Matti Manninen 10.6.2013

Lisätiedot

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA FINNOON OSAYLEISKAAVA Finnoon altaan linnustoalueeseen kohdistuvat meluhaitat raportti 12.4.2011 Sito Oy suunnittelukeskuksen julkaisuja 6/2011 FINNOON ALTAAN LINNUSTOALUEESEEN KOHDISTUVAT MELUHAITAT 12.4.2011

Lisätiedot

TESOMAN TAIMISTON JA TUOMARIN- KADUN ALUEEN ASEMAKAAVAN nro 8539 Meluselvitys ID

TESOMAN TAIMISTON JA TUOMARIN- KADUN ALUEEN ASEMAKAAVAN nro 8539 Meluselvitys ID TESOMAN TAIMISTON JA TUOMARIN- KADUN ALUEEN ASEMAKAAAN nro 8539 15.6.2015 TESOMAN TAIMISTON JA TUOMARINKADUN ALUEEN ASEMAKAAAN nro 8539 Destia Oy Liikenne- ja ympäristösuunnittelu Tampere 15.6.2015 3 ESIPUHE

Lisätiedot

Vt 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen, Laukaa

Vt 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen, Laukaa Vt 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen, Laukaa TIESUUNNITELMAN MELUSELVITYS 16T 1 Vt 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen, Laukaa TIESUUNNITELMAN MELUSELVITYS

Lisätiedot

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Meluselvitys Lokakuu 006 Vt 4 välillä Alakorkalo- Rovaniemi Lokakuu 006 Viite Versio Pvm 7.11.006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Lempäälän kunta Jussi Kurikka-Oja 16.4.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Lempäälän kunnan Pajalantien ja Hulikankulman asemakaava-alueiden

Lisätiedot

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760 Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma 162.1A A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 7 162.1A 2 (10) Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Ramboll Finland Oy Lapuan kaupunki Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Meluselvitys 21.12.2015 Ritavuoren ak:n melusuojaus, Lapua Lapuan kaupunki Meluselvitys 21.12.2015 Viite 1510020582 Versio

Lisätiedot

Valtatien 25 pohjaveden suojaus Lohjanharjun pohjavesialueella, Lohja

Valtatien 25 pohjaveden suojaus Lohjanharjun pohjavesialueella, Lohja Valtatien 25 pohjaveden suojaus Lohjanharjun pohjavesialueella, Lohja Tie- ja rakennussuunnitelma Uudenmaan ELY-keskus Kesäkuu 2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 Työn tausta ja lähtökohdat... 3 2 Melun ohjearvot...

Lisätiedot

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti Päiväys 08.01.2019 Projekti Asemakaavan Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti 1/6 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...

Lisätiedot

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Kittilä Tiina Kumpula 21.3.2016 Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu 21.3.2016 2 (4) 1 Taustatiedot Kittilän kunnassa Taalojärven alueella on käynnissä

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen Mikkelin kaupunki Satamalahden Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen 8.12.2010 1 SISÄLTÖ LÄHTÖKOHDAT 1 1 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 1.1 Melulaskenta 2 1.2 Liikennetiedot 2 2 TULOKSET 2 LIITTEET

Lisätiedot

Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys

Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys LIITE 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.8.2012 P17535 Raportti 2 (7) Puustinen Tomi 15.8.2012

Lisätiedot

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Ympäristömeluselvitys 25.11.2008 Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Tampereen kaupunki Meluselvitys 25.11.2008 Viite 82109415 Versio

Lisätiedot

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä Tampere Tammikuu 2007 Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä 2

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.11.2015 P23846P002 Raportti i P23846P002

Lisätiedot

Sako II, asemakaavamuutos

Sako II, asemakaavamuutos Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY Vastaanottaja VRP- Rakennuspalvelu Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.7.2015 ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU

Lisätiedot

Salonpään koulu. A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s

Salonpään koulu. A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s Salonpään koulu A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1615787.1 2 (7) TIIVISTELMÄ Tässä selvityksessä tutkitaan tieliikenteen aiheuttamia äänitasoja Salonpään koulun asemakaavan

Lisätiedot

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re 26992 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Sisältö 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 YLEISTÄ TIETOA MELUSTA 1 3 MELUMALLINNUS JA MELUKARTTOJEN TULKINTA 1 3.1 Laskennan perusteet 1 3.2 Laskentaohjelma 2 3.3 Melukarttojen

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601512 MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS 22.11.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 22.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 15.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS

Lisätiedot

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot

KIRKONVARKAUDEN ASEMAKAAVA LIITE 9

KIRKONVARKAUDEN ASEMAKAAVA LIITE 9 KIRKONVARKAUDEN ASEMAKAAVA LIITE 9 TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Mikkeli Moisio-Kyyhkylän osayleiskaavan meluselvitys 2(10) MELUSELVITYS MOISIO-KYYHKYLÄN OYK 1. JOHDANTO 1.1 SELVITYSALUE Mikkelin keskusta-alueen

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA Vastaanottaja Savonlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.7.2014 SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

Lisätiedot

Hiidenmäen meluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin

Lisätiedot

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 31.1.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070 www.ramboll.fi

Lisätiedot

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere Rambøll Finland Oy YH-Länsi Oy Hatanpään Puistokuja 23, Tampere Meluselvitys 8.2.2012 Hatanpään Puistokuja 23, Tampere YH-Länsi Oy Meluselvitys 8.2.2012 Viite 82128678 Versio Pvm 8.2.2012 Hyväksynyt Tarkistanut

Lisätiedot

Nivalan yleiskaavan meluselvitys

Nivalan yleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA NIVALAN KAUPUNKI Nivalan yleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (11) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Vastaanottaja Miesmäki Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498) MELUSEL- VITYS

Vastaanottaja Miesmäki Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498) MELUSEL- VITYS Vastaanottaja Miesmäki Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 14.11.2017 MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498) MELUSEL- VITYS MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498)

Lisätiedot

Ristinarkku , ja 8 Tampere

Ristinarkku , ja 8 Tampere Rambøll Finland Oy Arkta Rakennuttajat Oy Ristinarkku 4923-10, 4745-2 ja 8 Tampere Ympäristömeluselvitys 22.5.2007 Ristinarkku 4932-10, 4745-2 ja 8, Tampere Arkta Rakennuttajat Oy Meluselvitys 22.5.2007

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS E26275 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Kaavarajat vaihdettu ja raportti päivitetty 5.1.2015 Hannele Kemppi Hannele

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20602216 INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 21.12.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013 KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS Työ: E26478 Tampere, 4.12.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Y-tunnus 0564810-5 Toimistot: Turku, Tampere,

Lisätiedot

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt.

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-1 Vastaanottaja Muhoksen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.7.2015 MELUSELVITYS MUHOS Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-2 1. JOHDANTO Tämä tarkastelu tehtiin Muhoksen kirkonkylän osayleiskaavan

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20601225 HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Koivukujan asemakaavamuutoksen meluselvitys

Koivukujan asemakaavamuutoksen meluselvitys LEMPÄÄLÄN KUNTA, KAAVOITUS Koivukujan asemakaavamuutoksen meluselvitys RaporttiLUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35832p001 RaporttiLUONNOS 1 (7) Heiskanen Vesa Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2

Lisätiedot

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...

Lisätiedot

LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS. Vastaanottaja Rauman Kaupunki/tekninen virasto, Hannu Lahtinen

LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS. Vastaanottaja Rauman Kaupunki/tekninen virasto, Hannu Lahtinen Vastaanottaja Rauman Kaupunki/tekninen virasto, Hannu Lahtinen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 7.9.2011 LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA Päivämäärä 7.9.2011 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Lahdespohjan asemakaava

Lahdespohjan asemakaava Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Lahdespohjan asemakaava 21.10.2005 Tampereen kaupunki Lahdespohjan asemakaava Meluselvitys 21.10.2005 Viite 82110123 Versio Pvm 21.10.2005 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN SUUNNITTELU 11.4.2012 2 (7)

VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN SUUNNITTELU 11.4.2012 2 (7) VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN Porin Laanin ja Ruutukuoppa eritasoliittymien välinen tieosuus Sito-Yhtiöt Anne Määttä, Juha Korhonen 11.4.2012 11.4.2012 2 (7) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUTASOJEN OHJEARVOT...

Lisätiedot

PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.8.2010 PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS PETSAMO,

Lisätiedot

Kaakinmaa VI ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere

Kaakinmaa VI ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere Rambøll Finland Oy Tampereen ruotsalainen koulu Kaakinmaa VI-102-4 ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere Meluselvitys 18.1.2007 Tampereen ruotsalainen koulu Kaakinmaa VI-102-4 ja 6, Koulukatu 14,

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20601879 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 7.5.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 4.5.2018 FIMIKM FIMIKM

Lisätiedot

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma Oulu, Hailuoto MELUSELVITYS Tiina Kumpula 9.1.2018 9.1.2018 2 (6) SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maasto- ja laskentamalli... 4 2.3 Liikennetiedot...

Lisätiedot