Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja"

Transkriptio

1 Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli (Liite 2) Suomen Saappaanheitoliitto ry Faktoja perustettu aktiiviheittäjiä jäsenmaksun maksaneita seuroja kilpailuihin osallistuneita seuroja 81 katto-organisaatio International Boot-throwing Association (IBTA) perustettu 1998 jäseninä kahdeksan maan liitot (Suomi, Viro, Ruotsi, Venäjä, Saksa, Italia, Ranska, Belgia) liittymässä vuonna 2009 Puola ja Uusi-Seelanti vuonna 2007 kilpailuja IBTA:n jäsenmaissa 186, joista Suomessa 163 vuonna 2008: 201, joista Suomessa 174

2 Nykytila Visio ja strategia nostettu keskusteluun pari vuotta sitten. Toimintaa ohjaavat hyvät toimintasuunnitelmat tehty kolmelle viimeiselle vuodelle. Hallitus päättänyt , että strategia perustuu erilaisuuteen. Missio ja arvot kirkastettava. Visioehdotus vuoteen 2015 muotoutunut: Saappaanheitto on maailman hauskin urheilulaji. Strategiaehdotus tehty toiminnanjohtajan kanssa tiiviissä yhteistyössä. Liiton hallituksen puheenjohtaja on myös ollut strategiakeskustelussa mukana. Teoreettinen viitekehys Kim, W. Chan, Mauborgne R Sinisen meren strategia. Hannus, J Strategisen menestyksen avaimet.

3 Ydinideologia Missio ja arvot muodostavat organisaation ydinideologian, jonka tulee olla kestävä, jatkuvuutta luova voima. Ydinideologian ei pitäisi muuttua muuten kuin merkittävän sisäisen tai ulkoisen muutospaineen käynnistämänä. (Strategisen menestyksen avaimet, Hannus) Missio: Booting the World Arvot: hauskan pito, luovuus, kisailu Strategian laadinnan viitekehys Sinisellä merellä tarkoitetaan markkina-aluetta, jossa ei ole vielä kilpailijoita. Punainen meri tarkoittaa markkina-aluetta, jossa kilpaillaan verisesti. Saappaanheittoliiton tapauksessa on siis siniselle merelle pääsemiseksi haettava painopisteet, joihin muut urheiluliitot eivät panosta. Sinisen meren strategia -kirjassa esitellään visuaaliset työkalut strategian laadintaan. Työkalut ovat: strategiaprofiili, neljä kysymystä ja nelikenttä. Neljä kysymystä ovat: Mitä supistetaan? Mitä poistetaan? Mitä korostetaan? Mitä uutta luodaan? Näiden työkalujen avulla strategiasta voidaan hahmottaa visuaalinen kokonaiskuva ja sitä on helppo käsitellä eri osapuolien kanssa. Strategiaprofiilia tarkastellaan arvokäyrien avulla. Sinisen meren strategiassa arvokäyrän on erottava alan yleisestä arvokäyrästä ja siinä on oltava selvä painopiste. Erilaisuuden ja painopisteen lisäksi tarvitaan totuudenmukainen ja mieleenpainuva motto. (Sinisen meren strategia, Kim, Mauborgne)

4 Strategiaprofiili Nelikenttä Poistetaan hyvän ilmapiirin esteet Supistetaan totista urheilua ja urheilufanatismia voitto hinnalla millä hyvänsä kulttuuria Korostetaan hauskanpitoa - liikunnan iloa laajaa harrastajapohjaa harrastuksen edullisuutta hauskan välineen ja tuotteen kehitystä uusyhteisöllisyyttä kommunikatiivisuutta taiteen hyödyntämistä kiinnostavan imagon luonnissa ja yhteisön jäsenten viihtyvyydessä Luodaan erilaisten ihmisten ja alakulttuurien yhteisö kansainvälinen nettikylä

5 Hyvän strategian piirteet 1. Erilaisuus Näkyy strategiaprofiilin arvokäyrässä 2. Painopiste Näkyy strategiaprofiilin arvokäyrässä 3. Mieleenpainuva motto Me olemme erilaisia kuin muut. Me olemme saappaanheittäjiä. Jalostakaamme erilaisuuttamme. Toimeenpanon viitekehys strategian pelkistäminen innostava viestintä strategiasta on tehtävä hyvä tarina Onnistuessaan hyvä tarina saa aikaan tunteen tällaisen tulevaisuuden luomisessa minäkin haluan olla mukana. strategiasta tulee viestiä vapaamuotoisissa, vuorovaikutteisissa keskusteluissa, joissa käsitellään ihmisläheisesti, yksilön ja henkilöiden näkökulmasta strategian konkreettisia vaikutuksia organisaation tarkoitusta organisaation arvoja strategisia kyvykkyyksiä (Strategisen menestyksen avaimet, Hannus)

6 Toteutussuunnitelma 1/3 Maantieteellisten etäisyyksien vuoksi strategian toteutus keskitetään nettisivuille. Toteutusvaiheet Hallituksen päätöksen pohjalta strategian ensimmäiset hahmotelmat luovat toiminnanjohtaja ja liiton puheenjohtaja keskinäisissä keskusteluissa. Toiminnanjohtaja julkaisee strategia- ja visiohahmotelmia nettipalvelussa kommentoitavaksi ensimmäisistä vaiheista lähtien ja tukee strategiaa tarinoilla. Strategian kehittämisessä huomioidaan hahmotelmasta käyty keskustelu. Toteutussuunnitelma 2/3 Sinisen meren strategian työkalujen avulla kuvattu strategiahahmotelma julkaistaan nettipalvelussa strategiakeskustelun pohjaksi. Liiton johto alkaa toimia strategiahahmotelman mukaisesti tekemällä nettipalveluun julkaisuja, jotka kannustavat kaikkia toimimaan vision saavuttamiseksi ja jotka kannustavat muitakin julkaisemaan hauskoja, positiivisia kirjoituksia, runoja, tarinoita, kuvia ja videoita. Kaikkien osallistumismahdollisuuden turvaamiseksi, sitoutumisen kasvattamiseksi ja esteiden voittamiseksi strategia keskustelulle varataan riittävästi aikaa. (Keskustelu on käynnistetty kunnolla lokakuussa Aiemmasta suunnitelmasta poiketen strategiaa ja visiota ei vahvisteta syyskokouksessa 2008 vaan kevätkokouksessa 2009.)

7 Toteutussuunnitelma 3/3 Johto ylläpitää positiivista henkeä ja strategian toteuttamiseen tähtäävää julkaisutoimintaa netissä ja kilpailukauden aikana myös kilpakentillä. Liiton johto kokoaa liiton mediapersoonista viestintätyöryhmän. Ryhmä on tavoitteena saada toimimaan kevään 2009 aikana. Strategian toteutustoimenpiteet kirjataan vuosittaisiin toimintasuunnitelmiin. Syyskuussa 2009 hallitus kokouksessaan käsittelee strategian tilannetta ja tekee tarvittavat korjausehdotukset syksyn 2009 syyskokoukseen ja vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Strategian elementit Visioehdotus vuoteen 2015: Saappaanheitto on maailman hauskin urheilulaji. Strategia lyhyesti: Luomme maailman hauskinta urheilulajia kehittävän kansainvälisen nettikylän. Missio: Booting the World Arvot: hauskan pito, luovuus, kisailu Motto: Me olemme erilaisia kuin muut. Me olemme saappaanheittäjiä. Jalostakaamme erilaisuuttamme.

Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 1(8) Kehittämisehdotus 29.11.2008. Strategiamalli. Kehittämisehdotus

Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 1(8) Kehittämisehdotus 29.11.2008. Strategiamalli. Kehittämisehdotus Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 1(8) Strategiamalli Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 2(8) Sisällys 1. Johdanto...3 2. Kehittämisen kohteeseen liittyvää teoriaa...3 2.1 Ydinideologia...3

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi 15.11.2012 Versio 0.2E SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

W. Chan Kim Renée Mauborgne SINISEN MEREN STRATEGIA

W. Chan Kim Renée Mauborgne SINISEN MEREN STRATEGIA W. Chan Kim Renée Mauborgne SINISEN MEREN STRATEGIA Talentum Helsinki 2005 Ystävyydelle ja perheillemme, jotka lisäävät mielekkyyttä maailmaamme. The title of the original edition is Blue Ocean Strategy

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 10.1.2009 v1.0h SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(7) SISÄLLYS 1. YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2010

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2010 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 1(7) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2010 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2(7) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Kuopion perusopetuksen ja nuorisopalvelujen kehittämissuunnitelma Tiivistelmä

Kuopion perusopetuksen ja nuorisopalvelujen kehittämissuunnitelma Tiivistelmä Kuopion perusopetuksen ja nuorisopalvelujen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion kaupungin perusopetuksen ja nuorisopalvelujen yhteisen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Chaîne des Rôtisseurs Association Mondiale de la Gastronomie Rotisseurs strategia 2019

Chaîne des Rôtisseurs Association Mondiale de la Gastronomie Rotisseurs strategia 2019 Rotisseurs strategia 2019 Johanna Hornborg-Ojala Vuosikokous 25.8.2019 Miksi strategiapäivitys? Jatkuvuuden varmistaminen Ulkoiset ja sisäiset muutospaineet edellyttävät yhdistyksen strategian ja toiminnan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan

Lisätiedot

Kuopion kaupungin koulutuspoliittista ohjelmaa ohjaavat Kuopion kaupungin strategialinjaukset.

Kuopion kaupungin koulutuspoliittista ohjelmaa ohjaavat Kuopion kaupungin strategialinjaukset. JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman tiivistelmä ja koskee tarkastelujaksoa 2017 2025. Koulutuspoliittinen ohjelma ohjaa opetuksen ja koulutuksen kehittämistä ja painopisteitä

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Seurafoorumi Tampere

Seurafoorumi Tampere Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö

Lisätiedot

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia 2025 VAHVA JA ROHKEA Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/11.12.2017/94 Kaupunkistrategia ON VUONNA 2025 VAHVA JA ROHKEA Strategiset painopisteemme vuoteen 2025: KASVUN JA YRITTÄJYYDEN LAADUKKAIDEN

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Miten strategiatyö vaikuttaa Allianssin toimintaan? Strategiatyön kulku ja roolit sekä strategian menestyksellinen toteutus.

Miten strategiatyö vaikuttaa Allianssin toimintaan? Strategiatyön kulku ja roolit sekä strategian menestyksellinen toteutus. Miten strategiatyö vaikuttaa Allianssin toimintaan? Strategiatyön kulku ja roolit sekä strategian menestyksellinen toteutus. Mitä strategia tarkoittaa? Kuka tarvitsee strategiaa? Strategiatyön tavoitteet

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 Pitelet käsissäsi HPK-Juniorijääkiekon strategiaa kausille 2012-2015. Strategian luomisessa olemme pitäneet mielessä nimenomaan, miten seuramme voi kehittyä vastaamaan

Lisätiedot

Suomen golfin strategia 13.2.2015

Suomen golfin strategia 13.2.2015 Suomen golfin strategia 13.2.2015 Strategiaprosessin tausta Golf on poikkeuksellisen laajasti eri ikäisiä ja tasoisia harrastajia puhutteleva laji, joka mahdollistaa yhdessä liikkumisen hoidetussa luontoympäristössä

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys

Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys Johdanto... 2 Kummassa meressä uit?... 2 10 kysymystä Onko aika katsoa uuteen?... 3 Vähennä, luovu, vahvista, luo -matriisi... 4 Muutoksen karikot...

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Suomen golfin strategia käytäntöön vienti

Suomen golfin strategia käytäntöön vienti Suomen golfin strategia käytäntöön vienti Golfalan liikevaihto Jäsenmäärä 143182 250 Työllistää miljoonaa euroa ~2000 Kenttäyhteisöjä 130 Golfin potentiaali 1,7miljoonaa golfista kiinnostunutta 700 000

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Kohtaamispaikkapäivät 9.5.2019 Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Paikallinen järjestötoimija Yhdistyspohjainen toimija Voittoa tavoittelematon,

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide kukoistavat. Suuren lukion laaja

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

KOTKA2025 -työsuunnitelma. Terhi Lindholm, kehitysjohtaja

KOTKA2025 -työsuunnitelma. Terhi Lindholm, kehitysjohtaja KOTKA2025 -työsuunnitelma Terhi Lindholm, kehitysjohtaja 13.2.2018 Kotkan kaupunkistrategian tavoitteet Hyväksytty kaupunginhallituksessa 110917 visio vuoteen 2025, varsinainen strategiakausi 2019-2022

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2019 I 1

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2019 I 1 Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 I 1 Tehtävä Liitto on LVI-alalla toimivien asennus-, huolto- ja urakointiyritysten toimiala- ja työnantajajärjestö. Sen tehtävänä on jäsenten ja LVI-alan

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Suomen golfin strategia

Suomen golfin strategia Suomen golfin strategia Strategiaprosessin tausta Golf on poikkeuksellisen laajasti eri ikäisiä ja tasoisia harrastajia puhutteleva laji, joka mahdollistaa yhdessä liikkumisen hoidetussa luontoympäristössä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi 3.12.2011 Versio 1.0H SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

Seuran päämäärä ja tavoite

Seuran päämäärä ja tavoite Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 haluaa olla toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat edellytykset kilpa- ja harrastejalkapallolle. Seuran tavoitteena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 24.11.2009 v0.1k Luonnos SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10. LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.2018 LISÄÄ KASVUA - JOKAISEN TULEVAISUUTEEN TÄHYÄVÄN YHTEISÖN TEHTÄVÄ

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2008

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2008 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(8) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2008 Versio 1.0 Eeva Isokorpi Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 2(8) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT...

Lisätiedot

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta.

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 28.10.2017 esitettäväksi syyskokoukselle 18.11.2017 YLEISTÄ EDUNVALVONTA Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry, YSTEA, on valtakunnallinen

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen Varpu Ylhäinen Lyhyt katsaus strategiaan ja strategiajohtamiseen Klubin toimintasuunnitelma 2013-2014 Johtaminen Fasilitointijohtaminen 6.11.2013 Varpu Ylhäinen

Lisätiedot

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

PAIKALLISUUS ON ILMIÖ

PAIKALLISUUS ON ILMIÖ PAIKALLISUUS ON ILMIÖ Paikallisuudesta avaimet uudenlaiseen menestykseen Evästyksiä ilmiön kasvattamiseen Jaana Paavilainen Joensuu 10.6.2011 Mistä löytyy tulevaisuuden elinvoimaa? 1 Paikkakunnan ainutlaatuisuus

Lisätiedot

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 pyrkii olemaan toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat mahdolliset edellytykset

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Strategiatyön malleja

Strategiatyön malleja : Tammikuu 2009 Strategiatyön malleja Strategiasta ja sen laatimiseen ja toimeenpanoon liittyvistä vaiheista ja osa-alueista on useita koulukuntia. Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti eräitä suomalaisten

Lisätiedot

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.

Lisätiedot

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. VAHVUUKSIEN VARASSA FOKUSOIDEN Omien vahvuuksien hyödyntäminen matkailupalvelujen tuotteistamisessa Mika Tonder

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. VAHVUUKSIEN VARASSA FOKUSOIDEN Omien vahvuuksien hyödyntäminen matkailupalvelujen tuotteistamisessa Mika Tonder 1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. VAHVUUKSIEN VARASSA FOKUSOIDEN Omien vahvuuksien hyödyntäminen matkailupalvelujen tuotteistamisessa Mika Tonder Päivän pääteemat Matkailuliiketoiminnan tulevaisuuden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen ja viestintä

2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen ja viestintä SUOMEN STRATEGISEN JOHTAMISEN SEURA (SSJS) TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLTÖ 1. SSJS:n strategia 2. Strategiset painopisteet ja toiminta 2018 2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin?

Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin? KTT, dosentti Saila Saraniemi, Oulun yliopisto, markkinoinnin laitos Rokua 24.8.2013 Mikä ihmeen brändi Mitä brändäämisellä tarkoitetaan Miten erottautua Entä kannattaako brändäys yksin 1 2 Jokainen tuo

Lisätiedot

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen valossa Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi PIRLS 2011 Progress in International Reading Literacy Study IEA-järjestön hanke Toteutetaan viiden vuoden välein (2001

Lisätiedot

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa.

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa. EERIKKILÄN URHEILUOPISTON STRATEGIA 2015-2019 JOHDANTO Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Siksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja tarkastella muuttuvaa maailmaa sekä toimintaympäristöä. Muutoksia on

Lisätiedot

Viestinnän linjaukset

Viestinnän linjaukset Tehty 02/2013, päivitetty 9/2014 Viestinnän linjaukset Työelämä 2020 -hankkeen visio on, että Suomessa on Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Hankkeen tehtävä on muodostaa yhteistyöverkostoja toimijoiden

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020

Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020 Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020 Projektisuunnitelma edarille Ville Poikolainen Agenda Yleistä strategiasta Tämän vuoden strategiarutistus Mites se tehdään? Loppusanat 2 Yleistä strategiasta (I) Mitä

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot