Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011"

Transkriptio

1 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS (6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi

2 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS (6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT Kilpailujen määrä laski ja heittäjien määrä kasvoi MM-kilpailut Viljandissa Suomen maajoukkueen esiintyminen MM-kisoissa Yksi maailmancupin osakilpailu Suomessa SM-kilpailut ja Suomi-cup Paikalliscupit Vuoden 2012 SM-kisat KANSAINVÄLISYYS IBTA Saapasmatkat TIEDOTUS JÄSENET JA HEITTOHARRASTUKSEN KEHITYS Nuorten osuus heittäjistä kasvoi Miesten määrä kasvoi Luokkaheittäjien osuus naisissa kasvoi SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITON ORGANISAATIO Suomen saappaanheittoliiton hallitus Muut liiton toimihenkilöt Online-työryhmä... 6

3 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS (6) 1 KILPAILUT 1.1 Kilpailujen määrä laski ja heittäjien määrä kasvoi Järjestettyjen kilpailujen määrä jatkoi laskuaan, kun taas heittäjien määrä kääntyi nousuun vuonna 2011 vuodesta 2007 asti jatkuneen laskun jälkeen. Myös kilpailujen keskimääräinen osallistujamäärä nousi, mikä kertoo kilpailujen tason paranemisesta. Kilpailut Kilpailuja Heittäjiä Osallistumisia Keskimäärin osallistumisia / kilpailu Keskimäärin osallistumisia / kilpailija 4,1 4,9 5,0 5,7 5,0 Osallistuneita seuroja Taulukko 1. Kilpailu- ja heittäjämäärien kehitys 1.2 MM-kilpailut Viljandissa Vuoden 2011 MM-kilpailut pidettiin Viron Viljandissa heinäkuussa. Kilpailut olivat MMhistorian kahdennetkymmenennet. Suomalaisheittäjät voittivat miesten ja naisten yleisen sarjan yksilö- ja joukkuekisat. Tapahtumaan osallistui heittäjiä seitsemästä eri maasta (Suomi, Saksa, Yhdysvallat, Viro, Ruotsi, Italia ja Venäjä). Yleisten sarjojen lisäksi MM-mitaleista kamppailtiin nuorten ja veteraanien sarjoissa sekä kolmihenkisin mies- ja naisjoukkuein. MM-mitaleille ylsivät Suomi, Italia, Viro, Ruotsi ja Venäjä. Saappaanheiton MM-kilpailuita on pidetty vuodesta 1992 lähtien ja Kansainvälisen saappaanheittoliitto IBTA:n (1997) perustamisesta lähtien ne ovat kiertäneet IBTA:n jäsenmaissa vuorovuosin. Vuoden 2012 kilpailut pidetään Venäjällä. 1.3 Suomen maajoukkueen esiintyminen MM-kisoissa Viljandin MM-kilpailussa käytiin viidettä kertaa erillinen maajoukkuekilpailu. Kilpailu heitettiin ensimmäistä kertaa kuusihenkisin joukkuein (kolme naista ja kolme miestä). Viidestä maajoukkueesta (Saksa, Viro, Ruotsi, Italia ja Suomi) kultaa otti Suomi, hopeaa Viro ja pronssia Italia. Suomen maajoukkueen Viljandissa muodostivat Eeva Isokorpi, Tiia Koskelo, Pirjo Saukkonen, Ville Huuskonen, Jari Nuutinen ja Jouni Viljanen. 1.4 Yksi maailmancupin osakilpailu Suomessa Saappaanheiton viidestä World cup-osakilpailusta Suomen kiintiöön kuului yksi, jota isännöi Saapasseura Ronttoset. Loput neljä osakilpailua heitettiin Ruotsissa, Virossa,

4 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS (6) Italiassa ja Venäjällä. Suomen liiton heittäjät voittivat yleisen sarjan yksilö- ja joukkuekisat. 1.5 SM-kilpailut ja Suomi-cup Suomen saappaanheittoliitto valvoi vuonna 2011 kahdet suomenmestaruuskilpailut. Saappaanheiton hallimestaruuskilpailut pidettiin Raumalla Äijänsuon talviharjoitteluhallissa huhtikuussa. Saappaanheiton ulkokenttämestaruudet ratkottiin kesäkuussa Raahessa. SM-kilpailuissa oli yleisten sarjojen lisäksi sarjat nuorille heittäjille, veteraaneille, sekajoukkueille sekä kolmihenkisille nais- ja miesjoukkueille. Saappaanheitossa käytiin lisäksi kuusiosainen Suomi Cup, johon kuuluivat osakilpailut Rautavaaralla, Mäntyharjulla, Raahessa, Ylivieskassa ja Pielavedellä. Pielavedellä pidettiin kaksi osakilpailua. 1.6 Paikalliscupit Maakunnallista heittoharrastusta ovat parhaiten vieneet eteenpäin useita osakilpailuja sisältävät paikalliscupit, joissa sarjoja on kaiken ikäisille ja eritasoisille. Maakunnallisia cupeja ovat vuonna 2011 olleet mm. Saapasseura Ronttosten järjestämä Etelä-Suomen kevät-cup Jokelassa ja syys-cup Riihimäellä, Rannikon Skorpionien Saappaanheiton Rannikko Cup Pohjois-Pohjanmaalla, Pielaveden Sammon Pielavesi-cup ja Rautavaaran Urheilijoiden Rautavaara-cup. 1.7 Vuoden 2012 SM-kisat Suomen saappaanheittoliiton hallitus päätti järjestää vuoden 2012 saappaanheiton SMhallikilpailut itse. Saappaanheiton ulkokenttien SM-kilpailut liitto myönsi Keski- Uudenmaan Heittourheilijoille. 2 KANSAINVÄLISYYS 2.1 IBTA Suomen saappaanheittoliitto on vuonna 1998 luodun Kansainvälisen saappaanheittoliitto IBTA:n perustajajäsen ja sen rooli IBTA:n kehittämisessä on ollut keskeinen. IBTA:n toiminnassa oli vuonna 2011 mukana yhdeksän maata ja Uuden-Seelannin Saappaanheittoliitto valmistautui liittymään. Suomea edustivat IBTA:ssa Jari Isokorpi puheenjohtajana, Esa Kokkonen toiminnanjohtajana sekä hallituksen jäseninä lisäksi Pasi Kusmin ja Marika Kivimäki. Olli Rosenqvist oli IBTA:n teknisten valvojien johtaja. He muodostivat IBTA:n Suomen työryhmän. Suomen liiton edustajat osallistuivat IBTA:n vuosikokoukseen helmikuussa ja heinäkuussa Viljandissa. IBTA:n tärkeimmät tapahtumat ovat olleet vuorovuosin eri jäsenmaissa järjestettävät saappaanheiton MM-kilpailut sekä saappaanheiton World cup, joka kesällä 2011 kiersi viidessä eri jäsenmaassa: Venäjällä, Ruotsissa, Virossa, Italiassa ja Suomessa.

5 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS (6) 2.2 Saapasmatkat IBTA:n ja Suomen saappaanheittoliiton yhteistyönä toimiva Saapasmatkat järjesti matkoja vuonna 2011 Maailman-cupin kilpailuihin ja IBTA:n kokouksiin Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon. Matkat järjestettiin omakustannusperiaatteella. 3 TIEDOTUS Suomen joukkueen valinnasta ja osallistumisesta MM-kisoihin sekä menestymisestä tiedotettiin laajasti Suomen lehdistölle ja muille medioille. Myös SM-kisoista tiedotettiin kaikille tiedotusvälineille. Tapahtumat olivat mediassa esille varsin laajasti. 4 JÄSENET JA HEITTOHARRASTUKSEN KEHITYS 4.1 Nuorten osuus heittäjistä kasvoi. Vuonna 2011 heittäjien kokonaismäärä sekä alle 20-vuotiaiden osuus heittäjistä kasvoi. Heittäjät % 2010 % 2009 % 2008 % 2007 % Alle 20-vuotiaita % % % % % Yli 45-vuotiaita % % % % % Aikuisia % % % % % Heittäjiä yhteensä % % % % % Taulukko 2. Ikärakenteen kehitys 4.2 Miesten määrä kasvoi Oheisesta taulukosta löytyy viimeisen viiden vuoden aikana sukupuolijakaumassa tapahtunut kehitys. Heittäjien määrän kasvu on tullut miesheittäjien lisääntymisestä. Sukupuolijakauma Naiset Miehet Yhteensä Taulukko 3. Sukupuolijakauman kehitys. 4.3 Luokkaheittäjien osuus naisissa kasvoi Vaikka luokkaheittäjien osuus laski vuonna 2011 kahdella prosenttiyksiköllä, nousi se naisten osalta viisi prosenttiyksikköä. Naisille luokkatuloksen tekeminen on kuitenkin edelleen vaikeampaa kuin miehille. Naisista luokkatulokseen (yli 20 metriä) ylsi 41 prosenttia naisheittäjistä, kun taas miehistä luokkatuloksen (yli 30 metriä) heitti 51 prosenttia.

6 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS (6) Luokkaheittäjät Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Mestariluokka A-luokka B-luokka C-luokka Luokittelemattomat Yhteensä Yleisen sarjan heittäjät Luokkaheittäjät Luokkaheittäjiä % 48 % 50 % 49 % 45 % 47 % Taulukko 4. Luokkaheittäjien määrän kehitys 5 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITON ORGANISAATIO 5.1 Suomen saappaanheittoliiton hallitus Suomen saappaanheittoliiton hallituksessa vuonna 2011 toimivat Pasi Kusmin, Rauma (puheenjohtaja), Eeva Isokorpi, Riihimäki (toiminnanjohtaja), Jari Nuutinen, Tuusula (varapuheenjohtaja), Tiia Koskelo, Rautavaara, Matti Silvola, Arkkukari, Alpo Vuorma, Jokioinen, Tapani Kananen, Pyhäsalmi ja Tauno Laitinen, Kuopio. Hallituksen varajäseninä toimivat Hannu Lappalainen, Kuopio ja Jaakko Juntunen, Kuopio (sihteeri). Hallitus kokoontui vuoden 2011 aikana viisi kertaa. Hallituksen tilintarkastajina toimivat Markku Pajunen ja Jorma Venho. 5.2 Muut liiton toimihenkilöt Liiton tilastopäällikkönä toimi Olli Rosenqvist Kokkolasta ja kirjanpitäjänä Pirjo Isokorpi Riihimäeltä. Liiton Internet-sivuista vastasi online-työryhmä. Liiton sääntövastaavana toimi Olli Rosenqvist. Taloudenhoitajana oli Esa Kokkonen. 5.3 Online-työryhmä Online-työryhmässä olivat mukana tilastopäällikkö Olli Rosenqvist, Esa Kokkonen, Jari Isokorpi ja Pirjo Isokorpi.

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2010

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2010 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 1(7) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2010 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2(7) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2008

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2008 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 1(8) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2008 Versio 1.0 Eeva Isokorpi Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 2(8) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT...

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2009

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2009 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2009 1(8) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2009 Versio 1.1H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2009 2(8) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 / 8 SAAPPAANHEITTOLIITTO RY 2.3.2013. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2012

SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 / 8 SAAPPAANHEITTOLIITTO RY 2.3.2013. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2012 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 / 8 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2012 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 / 8 SISÄLLYSLUETTELO 20 VUOTTA TÄYTEEN ENNÄTYSTEN SIIVITTÄMÄNÄ... 3 KILPAILUT SUOMESSA...

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2007

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2007 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2007 1(11) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2007 Versio 1.1 Heittäjät 1400 1393 1200 1000 800 600 811 902 Heittäjät 400 200 0 2005 2006 2007 Toiminnanjohtaja Jari

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry:n toimintakertomus 2006

Suomen Saappaanheittoliitto ry:n toimintakertomus 2006 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2006 1(11) Suomen Saappaanheittoliitto ry:n toimintakertomus 2006 Versio 1.1H Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 29.3.2007 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2006 2(11) Sisällysluettelo 1 KILPAILUTOIMINTA...3

Lisätiedot

SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 / 8 SAAPPAANHEITTOLIITTO RY 21.2.2014. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2013

SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 / 8 SAAPPAANHEITTOLIITTO RY 21.2.2014. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2013 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 / 8 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2013 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 / 8 SISÄLLYSLUETTELO MUUTOSTEN VUOSI - KOHTI VALO:A... 3 Saappaanheittoaiheinen postimerkki...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi 15.11.2012 Versio 0.2E SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 10.1.2009 v1.0h SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(7) SISÄLLYS 1. YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Kuva 1. Heittosektori. Sivu 1/7

Kuva 1. Heittosektori. Sivu 1/7 Kansainvälisen Saappaanheittoliiton, IBTA:n, hyväksymät Saappaanheiton kilpailusäännöt 2013 (Liitteenä 1 Suomen Saappaanheittoliiton lisäykset kilpailusääntöihin) 1. Heittoväline Naisten sarjassa virallinen

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry:n toimintakertomus 2005

Suomen Saappaanheittoliitto ry:n toimintakertomus 2005 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2005 1(13) Suomen Saappaanheittoliitto ry:n toimintakertomus 2005 Versio 2.0 Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 27.3.2006 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2005 2(13) Sisällysluettelo 1 KILPAILUTOIMINTA...4

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry

Suomen Saappaanheittoliitto ry SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/7 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2015 Isäntä-saappaan maailmanmestarit Heidi Korkalainen ja Harri Parviainen Södertäljessä 14.7.2014.

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto 30.11.2007 Versio 1.0 Jari Isokorpi toiminnanjohtaja Suomen Saappaanheittoliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 24.11.2009 v0.1k Luonnos SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi 3.12.2011 Versio 1.0H SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry 1/7 Kilpailusäännöt 2015

Suomen Saappaanheittoliitto ry 1/7 Kilpailusäännöt 2015 Suomen Saappaanheittoliitto ry 1/7 1. Heittoväline Suomen Saappaanheittoliiton virallinen heittoväline on Duudson Isäntä-saapas. Naisten sarjassa virallinen heittoväline on 40-numeroinen oikean tai vasemman

Lisätiedot

Kansainvälisen Saappaanheittoliiton, IBTA:n, hyväksymät Saappaanheiton kilpailusäännöt 2014

Kansainvälisen Saappaanheittoliiton, IBTA:n, hyväksymät Saappaanheiton kilpailusäännöt 2014 Kansainvälisen Saappaanheittoliiton, IBTA:n, hyväksymät Saappaanheiton kilpailusäännöt 2014 1. Heittoväline Naisten sarjassa virallinen heittoväline on 38-numeroinen oikean tai vasemman jalan kumisaapas,

Lisätiedot

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 40,04 25.5.2017 Pielavesi 2 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 29,00 14.4.2017 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 26,49

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. HALLINTO Seuralla oli kaksi varsinaista kokousta: Seuran kevätkokous 13.4.2011 Seuran syyskokous 30.10.2011 Seuran hallitukseen kuuluivat: Jaakko

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Jari Isokorpi 11.12.2007 v0.1 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(10) SISÄLLYS 1.

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Ulkoennätykset Liitosaapas

Ulkoennätykset Liitosaapas Ulkoennätykset Liitosaapas Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 102,99 2.10.2015 Leppävirta Naiset yleinen Pirjo Saukkonen LepU 59,71 28.8.2016 Suonenjoki M17 Aku Korhonen HeTa13 78,05 14.10.2018 Tervo

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto

Toimintasuunnitelma vuodelle Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/8 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/8 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 41,87 2.7.2017 Pielavesi 2 Virpi Kostama KeiKu 33,46 4.6.2017 Pielavesi 3 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 4 Tanja Saastamoinen Savon

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP Konkarien Tiistaikisa-sarja 2013 Hakunilan urheilupuisto, Luotikuja, 01200 VANTAA.Järj. Korson Kaiku. 16.04.2013 Kuula: M55 (6 kg): 1) Jarmo Vuolanen Korson Kaiku 10.27. 2) Kari Nuikka KorsKa 8.28. M65

Lisätiedot

Ulkoennätykset Liitosaapas

Ulkoennätykset Liitosaapas Ulkoennätykset Liitosaapas Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 102,99 2.10.2015 Leppävirta Naiset yleinen Pirjo Saukkonen LepU 59,71 28.8.2016 Suonenjoki M17 Aku Korhonen HeTa13 66,38 10.6.2017 Tervo

Lisätiedot

Halli SM-kisat 2008 hetki hetkeltä

Halli SM-kisat 2008 hetki hetkeltä Halli SM-kisat 2008 hetki hetkeltä Kotikatsomo valmistautuu Pvm: 02.02.2008 14:41 Ronttoset Riihimäeltä ovat matkalla kisapaikalle ja osa ronttosista on jo soitellut matkalta. Meiltä H.G. Palonheimon yritysryppään

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Valjakkourheilun arvokisamitalistit kautta aikojen

Valjakkourheilun arvokisamitalistit kautta aikojen Valjakkourheilun arvokisamitalistit kautta aikojen 2015 MM-kilpailut, Bernau & Todtmoos, Saksa KULTAA, yhden koiran koirahiihto miehet (SM1), Vesa-Pekka Jurvelin KULTAA, kahden koiran koirahiihto miehet

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Ennätykset Linkopallo

Ennätykset Linkopallo Ennätykset Linkopallo Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 78,50 21.6.2015 Leppävirta Naiset yleinen Milla Koski-Vähälä Lumijoki 58,74 20.8.2017 Oravikoski M17 Aku Korhonen HeTa13 64,01 14.10.2018 Tervo

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi 09.12.2010 Versio 0.2E SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40

Lisätiedot

Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015

Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015 Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015 Pöytäkirja ika: torstai 22.1.2015, klo 20.00 Paikka: Skype puhelinkokous Kokoukset 2015 1/15 2/15 Romppanen Juha, pj - x Salminen Kaisu, vpj x - Haliseva Markku

Lisätiedot

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet Saappaanheitto 2018 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 38,13 30.3.2018 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 37,28 30.3.2018 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 33,00 30.3.2018 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 32,75

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet Saappaanheitto 2018 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 38,13 30.3.2018 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 37,28 30.3.2018 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 33,00 30.3.2018 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 30,60

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 21.11.2008 (Liite 2) Suomen Saappaanheitoliitto ry Faktoja perustettu 1992 1.1.2008 aktiiviheittäjiä 1393 1.1.2008 jäsenmaksun maksaneita seuroja 31 1.1.2008

Lisätiedot

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 41,87 2.7.2017 Pielavesi 2 Virpi Kostama KeiKu 33,46 4.6.2017 Pielavesi 3 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 4 Tanja Saastamoinen Savon

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 34,37 5.5.2013 Leppävirta 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kilpailu 18.5.2016 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.5.2016, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Anne Fröberg Harri Heikkilä Ari Honkanen

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

KKL. 50 vuotta 27.10.2007 Kuopio Klubi

KKL. 50 vuotta 27.10.2007 Kuopio Klubi KKL 50 vuotta 27.10.2007 Kuopio Klubi Esa Kauniskangas JO MUINAISET SAVOLAISET Väinölänniemen Keiliniemen ulkoilmarata 1850-luvulla Luostanlinnan avovankila 1860 1880 Keilatalo (Puijonkatu 27), 6-ratainen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2014 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE BULLETIN 15.2.2012 24 25.3.2012 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija

Lisätiedot

Liitosaapas Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas Halli Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 33,71 29.3.2013 Kuopio 4 Piia Aaltokoski LepU

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54 KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty 26.1. klo 21.54 LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet

Lisätiedot

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. HALLINTO Puheenjohtajana on toiminut Ritva Karri ja sihteerinä Jussi Sirviö. Taloutta on hoitanut Seija Karri ja varapuheenjohtajana

Lisätiedot

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30 KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 33,71 29.3.2013 Kuopio 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

RHY:n kilpailu - Tuloskooste RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen

Lisätiedot

Kultakisat Eväjärvi Yleinen sarja, CUP-osakilpailu Finaali. Kultakisat Eväjärvi Naiset Finaali 9 FINAL TIME 11 FINAL TIME

Kultakisat Eväjärvi Yleinen sarja, CUP-osakilpailu Finaali. Kultakisat Eväjärvi Naiset Finaali 9 FINAL TIME 11 FINAL TIME Yleinen sarja, CUP-osakilpailu 1 Mika Yläpelto FI 02:56,4 9 02:56,37 2 Helvi Mäkilaurila FI 03:00,2 9 03:00,23 3 Reijo Nivala FI 03:29,6 9 03:29,56 4 Seppo Mauno FI 02:15,7 8 05:15,70 5 Jarkko Turunen

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2015

Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Piia Aaltokoski LepU 7,28 13.6.2015 Muuruvesi 2 Asta Kankaala LepU 6,66 2.8.2015 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,43 13.6.2015 Muuruvesi 4 Heidi

Lisätiedot

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa < Valmennusjärjestelmäkuvauksen pääsivu Vuosina 2005 2010 Suomen kansainvälinen menestys oli asetettujen tavoitteiden valossa erinomaista. Kun tarkastellaan kolmessa

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko

Piiri Cup pistetaulukko Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 11 11 32 4 0 28 9 0 3 21 15 3 169 2 Kymi-Saimaa 20 4 20 2 4 0 2 0 2 10

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset

Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Ronttoset 42,97 22.4.2011 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 41,50 22.4.2011 Kuopio 3 Sari Kieloaho RautIsku 41,50 22.4.2011 Kuopio 4 Lotta Kirvesmies

Lisätiedot

Kulta Hopea Pronssi Muut

Kulta Hopea Pronssi Muut AKROBATIAVOIMISTELU 1lk 2lk parit Mitali 2 2 2 2lk triot Mitali 3 3 3 3lk parit Mitali 2 2 2 3lk triot Mitali 3 3 3 Age group 11-16 parit Mitali 2 2 2 Age group 11-16 triot Mitali 3 3 3 Juniorit 12-19

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57 Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 0 4 2 4 11 9 28 0 3 3 21 0 0 0 3 0 0 120 2 Eteläinen-Suomi 11 4 20 2

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU

VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU MIESTEN JOUKKUE 1.Tauno Kara/Hannu Kajander, Akava 2.Pentti Ritalahti/Jukka Kalliokoski, PAU 3. Jorma Hauhia/Markku Hauhia, Sähkö

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot