Sosiaali- ja terveyslautakunta Kehitysvammaisten asumispalvelujen palveluseteli 1012/ /2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveyslautakunta Kehitysvammaisten asumispalvelujen palveluseteli 1012/ /2013"

Transkriptio

1 Sosiaali ja terveyslautakunta Kehitysvammaisten asumispalvelujen palveluseteli 1012/ /2013 STLTK Joensuun sosiaali ja terveyslautakunta on määritellyt kehitysvammaisten asumispalvelujen palvelusetelin sisällön, tasot, hinnat ja tuen tarpeen ohjeelliset indeksit sekä setelituottajaksi hakeutumisen tavan. Tässä esityksessä on uudistettu kokonaan palvelusetelin sisältö, taso ja hinnat sekä tuen tarpeen ohjeelliset indeksit ovat taustalla. Uudistustyö on tehty vammaispalvelun työntekijöiden ja suurempien palvelutuottajien kanssa (Attendo/Noljakan yksikkö, Mehiläinen/Villa Ranta ja Honkalampisäätiön Asumispalvelut) vuoden 2015 aikana. Palveluntuottajat ovat olleet mukana arvioimassa asiakkaiden palvelutarvetta ja palveluseteliluokkia. Lisäksi kehitysvammaisten ympärivuorokautisen asumispalvelun ostopalvelujen hintoja on tarkasteltu Siun Soten alueella. Keskeisimmät muutokset tehtiin palvelusetelin sisältöön mm. lainsäädännön ajantasaisuus, keskeisten käsitteiden avaaminen: tilapäinen asumispalvelu, aktiivinen apu ja haastava käyttäytyminen sekä sisältötasojen selkeät erot. Palvelusetelin taso asumispalvelussa on yksi: 87 e/vrk (aiemmin 3: 54 e/vrk, 72 e/vrk ja 92 e/vrk). Ympärivuorokautisen ja autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden ympärivuorokautinen asumispalvelu on yhdistetty aiemmasta seitsemästä tasosta (110 e/vrk, 127 e/vrk, 144 e/vrk, 165 e/vrk ympärivuorokautinen asumispalvelu ja 120 e/vrk, 144 e/vrk ja 165 e/vrk autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden ympärivuorokautinen asumispalvelu) kolmeen tasoon ja esityksessä nämä tasot ovat 113 e/vrk, 144 e/vrk ja 167 e/vrk. Palvelusetelin arvo määräytyy ensisijaisesti palvelusetelin sisältökuvauksen perusteella. Tilapäisen ympärivuorokautisen asumispalvelun perusteet ovat ennallaan. Palvelusetelin asiakkaiden tasoluokituksissa tapahtuu sisällöllisesti tason laskuja (esim. 127 e/vrk on jatkossa 113 e/vrk) ja nousuja (esim. 110 e/vrk on jatkossa 113 e/vrk), jotta kokonaiskustannuksissa ei tapahdu kasvua Kontiolahden eikä Outokummun osalta. Joensuun osalta palvelusetelin hinnankorotukset tuovat vuositasolla noin euron (0,25 %) lisämenon. Joensuun vammaispalveluissa asumispalvelujen tarve erityisesti nuorten autistien osalta on kasvava. Nykyinen palvelusetelin hinta ei vastaa ed.mainittun asiakasryhmän palvelutarvetta. PKSSK:n osalta on vuoden 2016 kuntahinnasto vertailun vuoksi erikseen liitteenä. Kehitysvammaisten asumispalvelujen palveluseteli on tarkoitettu vam mais pal velu lain (380/1987) tai kehitysvammalain (519/1977) mukaiseen, tarvittaessa ym päri vuo ro kau ti seen asumiseen. Palveluseteli sisältää tarvittaessa ym pä ri vuo ro kauti set palvelut ja tarvittavan ohjauksen, avustamisen, hoidon ja toimintakyvyn tuke mi sen. Joensuun sosiaali ja terveyslautakunta on päättänyt "ot taa käyttöön palvelusetelin kehitysvammaisten asumispalveluissa asteittain uu sis sa asumispalvelua koskevissa ostopäätöksissä ja että pal ve lu se te li tuot ta jien määrää ei rajoiteta kilpailuttamalla vaan setelituottajaksi voi hakeutua koko

2 ajan". Kehitysvammaisten tilapäisellä asumispalvelulla tarkoitetaan lyhyttä jaksoa ympä ri vuo ro kau ti sen palveluasumisen yksiköissä. Tilapäisen asumispalvelun ta voittee na on tukea kotona asuvien kehitysvammaisten ja heidän perheidensä jak samis ta se kä omaishoidon lakisääteisten vapaiden aikaista asumispalvelua. Kehitysvammaisten asumispalveluja järjestetään omana pal ve lu tuo tan to na, asumispalvelujen palvelusetelillä, tue tun kotona asumisen palvelusetelillä ja ostopalveluna. Asumispalvelujen palvelusetelillä asuu 72 joensuulaista (11/ ), kuusi kontiolahtelaista (11/2014 tilanteessa kolme) ja 15 outokumpulaista (11/2014 kaksi). Tuetun kotona asumisen palveluseteli on myönnetty neljälle (11/2014 tilanteessa kolmelle) henkilölle. Palvelusetelin osuus on kasvanut merkittävällä tavalla. Os to pal ve lui na han ki taan asumispalveluita tällä hetkellä 78 joensuulaiselle (11/2014 tilanteessa 86), 17 kontiolahtelaiselle (11/2014 tilanteessa 20) ja 19 outokumpulaiselle (11/2014 tilanteessa 20) asiakkaalle. Tämän li säk si ostetaan vakituista ja tilapäistä lai tos asu mis ta sekä perhehoitoa PKSSK/Honkalampi keskukselta. KUNNAN ASETTAMAT HYVÄKSYMISPERUSTEET Kun kunta on päättänyt käyttää palveluseteliä jonkin palvelun jär jes tä mis ta pa na, sen tulee hyväksyä ne yksityiset palveluntuottajat, joiden palvelujen mak sa miseen asiakas voi käyttää palveluseteliä. Kunnan on päätettävä pal ve lun tuot ta jien hyväksymiskriteereistä ja pidettävä ajantasaista luetteloa hyväksytyistä pal velun tuot ta jis ta hintoineen. Palvelusetelin käyttäjä saa sisällöltään yhtäpitävät palvelut kuin asiakas, jonka pal ve lut kunta järjestää omana tuotantona tai muuna ostopalveluna. PALVELUSETELIN TASOT JA HINNAT Palvelusetelin arvo määrittyy tässä liitteessä olevien perusteiden mukaan. Määrittelyn tukena voidaan tarvittaessa käyttää TUENTAR arviota. Palvelukodin henkilökunta ja kaupungin palveluohjaaja tekevät yhteistyötä palvelusetelin tason määräytymisessä. Tilapäinen asumispalvelu tarkoittaa lyhyttä jaksoa tarvittaessa ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä. Tilapäisen asumispalvelun tavoitteena on tukea kotona asuvien kehitysvammaisten ja heidän perheidensä jaksamista. Palvelu sisältää em. lisäksi vuokran, liinavaatteet sekä vaatehuoltoon liit ty vät asiat sekä siivoustarvikkeet. Kaupunki päättää palvelusetelin arvosta ja sen muutoksista ja sitoutuu mak samaan palvelun tuottajalle setelin arvon. Asiakkaalle ei synny palvelusetelissä oma vas tuu osuut ta. Asiakas maksaa palveluntuottajalle vuokran, aterioiden raakaai ne kus tan nuk set sekä mahdollisen ylläpitomaksun. Asumispalvelu, palvelusetelin arvo 87 e/vrk

3 Asiakas tarvitsee avustamista ja tukea arkielämän toiminnoissa Asiakas ei tarvitse säännöllistä yövalvontaa, mutta asiakkaalla on oltava mahdollisuus saada apua myös yöaikaan Asiakas asuu ryhmäkodissa tai sen yhteydessä Henkilökunta on paikalla aamusta myöhään iltaan Ympärivuorokautinen asumispalvelu, palveluseteli 113 e/vrk Asiakas tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, huolenpitoa ja oh jaus ta. Asiakkaalla voi olla lisävammoja ja sairauksia, lii kun ta vam mo ja, satunnaista haastavaa käyttäytymistä, psyykkisiä häiriöitä, kom mu ni koin nin vaikeuksia. Sairauksien hoitotasapaino on hyvä. Asiakas pystyy asumisyksikön henkilöstön avulla osallistumaan ja käyt tämään normaalipalveluja. Asiakas tarvitsee ohjausta, avustamista tai tukea useissa arkielämän ja vapaaajan toiminnoissa, mut ta selviää osasta toiminnoista myös itsenäisesti. Asiakas pystyy olemaan lyhyitä aikoja itsenäisesti yhteisissä tiloissa ja omassa asunnossaan. Keskittyminen on vaihtelevaa, hyötyy yksilöllisestä strukturoinnista. Aistiärsykkeisiin reagoimisessa voi olla lievää poikkeavuutta. Kommunikointitaidot voivat olla puutteellisia, sanallinen ilmaisu voi sisältää paljon ekolaliaa ja fraaseja. Käyttää jonkin verran kuvia ja/tai viittomia puheensa tukena, käyttää esimerkiksi päivätaulua. Tarvitsee tukea ihmissuhteissa. Asiakas osaa tuetusti liikkua ja asioida lähiympäristössä. Asiakas tarvitsee ohjaajan tuen yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden toteuttamisessa (esim. Yksilölliset elämänsuunnittelumenetelmät). Ympärivuorokautinen asumispalvelu, palveluseteli 144 e/vrk Asiakkaan aktiivisen avun tarve on keskimäärin enintään viisi tuntia vuorokaudes sa Asiakas tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, huolenpitoa, valvontaa ja ohjaus ta ja ajoittain valvontaa esim. vammasta tai sairaudesta aiheutuvan muistamattomuuden vuoksi. Asiakkaalla voi olla vaikeaasteisia lisävammoja ja sairauksia, esim. sokea tai kuuro, liikuntavammoja, satunnaista haastavaa käyttäytymistä, psyykkisiä häiriöitä, kom mu ni koin nin vaikeuksia ja autistisia piirteitä. Jokin näistä vaatii jatkuvaa seurantaa tai paljon tukea. Asiakas pystyy asumisyksikön henkilöstön avulla osallistumaan ja käyttämään useita normaalipalveluja. Asiakas tarvitsee avustamista ja tukea useissa arkielämän toiminnoissa, mutta selviää osasta toiminnoista ohjatusti. Avustaminen saattaa edel lyt tää kahta avustajaa ja apuvälineiden, kuten nostolaitteiden käyttöä tai val von taa. Asiakkaan sanallinen ilmaisu voi olla erittäin niukkaa ja hänen tahto ja tarvetilaa voi olla vaikea saada luotettavasti selville. Saattaa käyttää vain yksittäisiä sanoja (hokemia), kuvia ja /tai viittomia, mutta voi tuetusti

4 ilmaista itseään hyvinkin sujuvasti. Asiakkaalla on häiritseviä käyttäytymisen piirteitä ja suuria puutteita sosiaalisessa tilannetajussa, jotka tekevät kanssakäymisen vaativaksi ja hän tarvitsee ohjausta lähes kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Asiakas tarvitsee uusiin tilanteisiin ennalta valmistautumista, tutuista sosiaalisista tilanteista selviää kohtuullisesti. Uusissa ja äkkinäisissä tilanteissa asiakas voi käyttäytyä hämmentävästi. Ympäristössä liikkumiseen tarvitsee aina ohjaamista ja valvontaa. Asioimistilanteet ja osallistuminen vaativat henkilökohtaista ohjausta. Asiakas tarvitsee ohjausta yksilölliseen elämänsuunnitteluun ja siihen, mitä on hyvä ja terveellinen elämä sekä valintojen tekemiseen (esim. yksilölliset elämänsuunnittelumenetelmät) Ympärivuorokautinen asumispalvelu, palveluseteli 167 e/vrk Asiakkaan aktiivisen avun tarve on yli viisi tuntia vuorokaudessa. Asiakas tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, huolenpitoa, valvontaa ja ohjaus ta. Asiakkaalla voi olla vaikeaasteisia lisävammoja ja sairauksia, lii kun ta vammo ja, satunnaista haastavaa käyttäytymistä, autistisia piirteitä, psyykkisiä häi riöi tä, kommunikoinnin vaikeuksia. Asiakas pystyy asumisyksikön henkilöstön avulla osallistumaan ja käyt tämään yksittäisiä normaalipalveluja Asiakas tarvitsee avustamista ja tukea lähes kaikissa arkielämän toiminnoissa. Avustaminen saattaa edellyttää kahta avustajaa ja apuvälineiden, kuten nostolaitteiden käyttöä tai valvontaa esim. vammasta tai sairaudesta aiheutuvan muistamattomuuden vuoksi. Asiakkaalla voi olla suuria vaikeuksia sietää ohjattuna olemista ja hän vastustelee voimakkaasti esim. hoitotilanteita. Asiakkaan ilmaisussa on vakavia puutteita, tahto ja tarvetilan selvittäminen luotettavasti on erittäin vaikeaa. Sosiaalisten tilanteiden hallitsemisen taidoissa on vakavia puutteita. Asiakkaan käyttäytyminen on erittäin haastavaa, hän voi olla ajoittain väkivaltainen ja vaikeasti hallittava. Vaikeasti poikkeavat reaktiot aistiärsykkeisiin saattavat alentaa asiakkaan toimintakykyä. Ympäristössä liikkumiseen asiakas tarvitsee vähintään yhden henkilökohtaisen ohjaajan Asiakas tarvitsee ohjaajan tuen yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden toteuttamisessa (esim. yksilöllinen elämänsuunnittelumenetelmä) Tilapäinen ympärivuorokautinen asumispalvelu (arvo määräytyy asiakkaan palvelutarpeen mukaan em. tasojen mukaan) Tilapäisen asumispalvelun palveluseteli voidaan myöntää: asiakkaalle, jonka tuen ja hoidon ohjauksen tarve on arvioitu ja pal ve lusete lin arvo erikseen määritelty

5 Tilanteissa mm. omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien toteuttamiseksi omaisen/läheisen hoitovastuun keventämiseksi toimintakykyä ylläpitävänä, edistävänä ja kuntouttavana jaksona sosiaalisen kriisin kohdatessa (esim. omaishoitajan sairastuminen) Asiakkaan informoiminen Kunnan on selvitettävä asiakkaalle tämän asema palveluseteliä käytettäessä, pal ve lusete lin arvo, palvelujen tuottajien hinnat ja arvioitu suuruus. Asiakkaalla on valinnanvapaus sen suhteen, miltä palveluntuottajalta hän haluaa hankkia pal ve lun sa. Hankittaessa palvelu palvelusetelillä asiakkaan ja palveluntuottajan so pi mus suh det ta koskevat sopimuksen sisällön mukaan määräytyvät kuluttajaja sopimusoikeuden säännökset ja periaatteet. Asiakkaalla on myös oikeus olla va lit se mat ta palveluseteliä, jolloin kunnan on ohjattava hänet muilla tavoin järjes tet ty jen palveluiden piirin. Asiakkaan on annettava palvelusetelin myöntämistä varten tarvittavat tiedot. Pal ve lusete lis tä tehdään viranomaispäätös. Kehitysvammaisten asumispalvelujen palvelusetelin palvelukuvaus liitteenä. Valmistelijat: vammaispalvelupäällikkö Tarja Hallikainen ja sosiaalipalvelujen joh ta ja Leena Korhonen sekä talousjohtaja Anne Kosonen. Sosiaali ja terveysjohtajan päätösehdotus: Sosiaali ja terveyslautakunta päättää 1. hyväksyä kehitysvammaisten asumispalvelujen palvelusetelin sisällön, tasot ja hin nat liitteen mukaisesti lukien 2 että palvelusetelituottajien määrää ei rajoiteta kilpailuttamalla vaan se te li tuotta jak si voi hakeutua koko ajan. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT 1.6.2018 ALKAEN YLEISTÄ PALVELUSETELISTÄ Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien valinnanvapautta

Lisätiedot

KUNNAN ASETTAMAT HYVÄKSYMISPERUSTEET

KUNNAN ASETTAMAT HYVÄKSYMISPERUSTEET Sosiaali- ja terveyslaukun 98 18.11.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelujen palveluseteli 1012/05.04.00/2013 STLTK 98 TAUSTA Kun päättää ne sosiaali- ja terveyspalvelut, joiden järjestämisessä se käyttää

Lisätiedot

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli Tuottajatilaisuus 17.8.2018 Juho Suortti, palvelupäällikkö 17.8.2018 Lähtökohdat Vaikeavammaisten asumispalvelujen kilpailuttaminen 2017 Ostetussa kehitysvammaisten

Lisätiedot

LIITE: KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELI

LIITE: KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELI 30.10.2014 1(13) Palveluntuottaja: Toimipaikka: LIITE: KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELI 1. Lait ja viranomaismääräykset Palvelun tuottajan on noudatettava kaikkia palvelun tuottajaa ja

Lisätiedot

Palvelusetelisääntökirja Kehitysvammaisten asumispalvelut

Palvelusetelisääntökirja Kehitysvammaisten asumispalvelut 1(15) Perhe-ja sosiaalipalveluiden toimialuejohtaja 1.1.2019 Palvelusetelisääntökirja Kehitysvammaisten asumispalvelut Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 2(15) Sisällysluettelo

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT

VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT Liite 3 VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT Sopimus on voimassa ajalle 1.9.2013 31.8.2017 (+ mahdollisuus kahden vuoden optioon, josta päätetään erikseen). Alla olevat hinnat ovat voimassa 1.9.2013 31.12.2014.

Lisätiedot

Palvelusetelisääntökirja Kehitysvammaisten asumispalvelut

Palvelusetelisääntökirja Kehitysvammaisten asumispalvelut 1(18) Perhe-ja sosiaalipalveluiden toimialuejohtaja 1.1.2019 Palvelusetelisääntökirja Kehitysvammaisten asumispalvelut Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 2(18) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Asumispalvelujen hankinta

Asumispalvelujen hankinta Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

LIITE 1: KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELI

LIITE 1: KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELI Palveluntuottaja: Toimipaikka: LIITE 1: KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELI 1. Lait ja viranomaismääräykset Palvelun tuottajan on noudatettava kaikkia palvelun tuottajaa ja sen toimintaa koskevaa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta 4.

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta 4. JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Aika 19.04.2016 klo 16:30-18:35 Paikka Joensuun paloasema, Noljakantie 4 Käsitellyt asiat Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SIPOON KUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA. Hyväksytty Sipoon sosiaali- ja terveysvaliokunta

SIPOON KUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA. Hyväksytty Sipoon sosiaali- ja terveysvaliokunta 1 SIPOON KUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA Hyväksytty 30.01.2018 Sipoon sosiaali- ja terveysvaliokunta 2 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT PALVELUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA Sisällys

Lisätiedot

Palvelusetelisääntökirja

Palvelusetelisääntökirja Palvelusetelisääntökirja Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kehitysvammaisten asumispalvelut Yhtymähallitus 22.11.2016 157, tarkennukset 27.4.2017 64 Palvelukohtainen osio: Perhe-ja

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 16.02.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 10 08.03.2017 Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 1 Aikuissosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluasumisen, tehostetun ja lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli alkaen

Ikäihmisten palveluasumisen, tehostetun ja lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 44 03.04.2013 (yhteislautakunta) Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 03.07.2013 (yhteislautakunta) Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 88 24.11.2015 Ikäihmisten palveluasumisen,

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Palveluseteliohje. Kehitysvammaisten asumispalvelut

Palveluseteliohje. Kehitysvammaisten asumispalvelut Palveluseteliohje Kehitysvammaisten asumispalvelut päiv. 8.6.2016 1 Sisällys YLEINEN OSA OHJE PALVELUSETELIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA... 2 1. Palveluseteliohje ja sen soveltamisala... 2 2. Määritelmät...

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat):

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat): Tekninen lautakunta 129 15.12.2009 KATUOSASTON MAKSUT 1.1.2010 LÄHTIEN TELA 129 Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUUN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUUN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUUN Hakemus saapunut / 20 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhtsö Y-tunnus Osoite Postinumero ja

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille Sosiaali- ja terveyslautakunta 36 11.06.2015 Kaupunginhallitus 278 10.08.2015 Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttöönotto

Palvelusetelin käyttöönotto Yhtymähallitus 77 02.06.2015 Palvelusetelin käyttöönotto ja setelin arvon määrääminen tehostettuun palveluasumiseen, vuorohoitoon ja omaishoidon lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen Yhtymähallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Säännöllinen lapsiperheiden kotipalvelu Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Säännöllinen lapsiperheiden kotipalvelu Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä Yhtymähallitus 219 28.10.2014 Yhtymähallitus 55 23.03.2016 Säännöllinen lapsiperheiden kotipalvelu Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä 347/05.00/2014 Yhall 28.10.2014 219 Valmistelija: Perhekeskuspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.

Lisätiedot

Virkanimikkeen muutos / toimintakeskuksen johtaja (työsuojelupäällikön tehtävät)

Virkanimikkeen muutos / toimintakeskuksen johtaja (työsuojelupäällikön tehtävät) Sos.- ja terv.lautakunta 16 25.02.2014 Kaupunginhallitus 67 10.03.2014 Kaupunginhallitus 134 28.04.2014 Sos.- ja terv.lautakunta 42 27.05.2014 Kaupunginhallitus 283 09.06.2014 Kaupunginvaltuusto 67 18.08.2014

Lisätiedot

Vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalveluiden ulkoistaminen

Vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalveluiden ulkoistaminen Vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalveluiden ulkoistaminen 19/05.00/2017 Khall 16.10.2017 161 Valmistelija: kunnanjohtaja Tausta Punkalaitumen kunta on kunnanhallituksen 29.5.2017, 87 ja 26.6.2017,

Lisätiedot

Kehitysvammapalvelut

Kehitysvammapalvelut Kehitysvammapalvelut Ahokoti Harjukoti Kotikartano Nevakoti Niittykumpu Norola: Toukola ja Jukola Ritoniitty Ritorinne Ohjattu asuminen Aittokoti Peltola Norola: Onnela Tuettu asuminen Ryhmäkotien yhteydessä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä

Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä Sosiaali- ja terveyslautakunta 164 14.09.2015 Kaupunginhallitus 479 28.09.2015 Kaupunginhallitus 533 26.10.2015 Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä 501/02.07.00/2015 SosTe

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas

Lisätiedot

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Muutokset mahdollisia 18.10.2017 Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Palvelusetelisääntökirja

Palvelusetelisääntökirja Palvelusetelisääntökirja Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kehitysvammaisten asumispalvelut Yhtymähallitus 22.11.2016 Perhe-ja sosiaalipalvelujen johtotiimi 19.12.2016 Voimassa

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

VAMMAISHUOLLON JA AIKUISSOSIAALITYÖN MAKSUT JA KORVAUKSET 2018

VAMMAISHUOLLON JA AIKUISSOSIAALITYÖN MAKSUT JA KORVAUKSET 2018 VAMMAISHUOLLON JA AIKUISSOSIAALITYÖN MAKSUT JA KORVAUKSET 2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 12.12.2017 180 Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää taksoista ja maksuista, jotka perustuvat muuhun kuin

Lisätiedot

Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa:

Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa: Perusturvalautakunta 38 15.03.2017 ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA ARVONLISÄVEROTTOMANA OSK SINIWUOKOT 7/7/2016 Perusturvalautakunta 15.03.2017 38 Ilmoituksenvarainen toiminta (Valviran

Lisätiedot

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli 16.8.2018 Sanna Kanniainen ja Jaana Pekkola 20.8.2018 Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen (LAH-palveluseteli) tavoitteena

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI 1.10.2019 HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN VANHUSTEN PALVELUASUMINEN, YMPÄRIVUOROKAUTINEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN JA LYHYTAIKAINEN KUNTOUTTAVA PALVELUASUMINEN, PALVELUSETELI

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Punkalaitumen vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalvelujen ulkoistaminen

SASTAMALAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Punkalaitumen vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalvelujen ulkoistaminen SASTAMALAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Punkalaitumen vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalvelujen ulkoistaminen 496/00/2017 YASOSLTK 11.10.2017 105 Asian taustaa Punkalaitumen kunta on kunnanhallituksen

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu)

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Anu Autio, asiantuntija Espoon kaupunki, Vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä sekä nettokustannukset Kuusikossa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut

Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut Perusturvalautakunta 115 19.12.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut 364/13.139/2013 Perusturvalautakunta 115 Kustannusten nousun vuoksi tarkistetaan sosiaali- ja terveys palvelujen mak su ja. Päätösehdotus:

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh: Yhtymähallitus 194 21.11.2012 Yhtymähallitus 134 21.08.2013 Yhtymähallitus 185 06.11.2013 Yhtymähallitus 65 20.05.2015 Yhtymähallitus 135 02.12.2015 Asumispalvelun ostosopimus Hoivakoti Suvanto Oy YhtHall

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Tervetuloa tutustumaan asumispalveluihimme! SOTEsi järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Sastamalan kaupungin ja Punkalaitumen kunnan alueilla.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän

Lisätiedot

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA 1. Sopimuksen osapuolet Palvelun tilaaja Kinnulan kunta/perusturva Keskustie 45 43900 Kinnula Y-tunnus: 0242816-6 Yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh. 040 712 2613.

Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh. 040 712 2613. Sosiaali- ja terveyslautakunta 99 16.12.2015 Omaishoidon tuki/vanhusten palvelut 1.1.2016 alkaen 1249/05.12/2013 Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 294 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Mari Rantasen ym. valtuustoaloitteesta omaishoitajien henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton selvittämisestä HEL

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1 Kouvolan kaupunki 1 (6) SOSIAALIPALVELUT (ti) Liite nro x Pela 1.1.2009 Erityisryhmien asiakasmaksut 2009 Erityisryhmien asiakasmaksut ovat asumispalvelujen ja niihin liittyvien tukipalvelujen maksuja.

Lisätiedot

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa Palveluseteli ikäihmisten palveluissa 11.9.2019 Anne-Mari Ahonen Mari Patronen Sote- palvelujen muutos Organisaatiokeskeinen Massapalvelut Ammattilainen päättää Erilliset episodit Väestövastuu Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Vastaus Joensuunseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kirjelmään omaishoitajien aseman parantamiseksi

Vastaus Joensuunseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kirjelmään omaishoitajien aseman parantamiseksi Sosiaali- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015 Vastaus Joensuunseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kirjelmään omaishoitajien aseman parantamiseksi 5648/05.12.02/2015 STLTK 58 Joensuunseudun omaishoitajat

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot