Lounais-Suomen ympäristökeskus on samaan aikaan antanut ympäristölupapäätökset Honkajoki Oy:n renderöintilaitokselle ja sen jätevedenpuhdistamolle.
|
|
- Jere Rantanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(27) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 65 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös Honkajoen kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan jätevedenpuhdistamon toimintaa. Kyseessä on olemassa oleva toiminta. LUVAN HAKIJA Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen jätevedet tullaan käsittelemään yhtiön omassa jätevedenpuhdistamossa ja ne tullaan johtamaan Karvianjokeen samassa purkupaikassa kuin kunnan puhdistamossa käsitellyt jätevedet (kunnan jätevedenpuhdistamon purkujohdon kautta). Lounais-Suomen ympäristökeskus on samaan aikaan antanut ympäristölupapäätökset Honkajoki Oy:n renderöintilaitokselle ja sen jätevedenpuhdistamolle. Honkajoen kunta PL 14, Honkajoki LAITOS JA SEN SIJAINTI Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamo sijaitsee kunnan keskustaajaman lounaispuolella, Karvianjoen etelärannalla, kunnan omistamilla kiinteistöillä Puhdistamo RN:o 5:169 ja Rantakoti RN:o 5:88. Osoite: Kauppatie 15, Honkajoki Kiinteistörekisteritunnus: ja Jätevedenpuhdistamon sijaintipaikan koordinaatit yhtenäiskoordinaatistossa: Itä: Pohjoinen: Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Karvianjokeen puhdistamon kohdalla. Purkupaikan koordinaatit yhtenäiskoordinaatistossa: Itä: Pohjoinen: LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a kohta Länsi-Suomen vesioikeuden antaman päätöksen nro 44/1993/2 lupaehto 11 LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin 12 e kohta Itsenäisyydenaukio 2 PL 47, 20801Turku Puh. (02) Faksi (02) kirjaamo.los@ymparisto.fi Självständighetsplan 2 PB 47, FI Åbo, Finland Tfn Fax kirjaamo.los@ymparisto.fi Valtakatu 6, Pori Puh. (02) Faksi (02) kirjaamo.los@ymparisto.fi Valtakatu 6, FI Björneborg, Finland Tfn (02) Fax (02) kirjaamo.los@ymparisto.fi
2 HAKEMUS JA SEN VIREILLETULO 2/27 Hakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristölupavirastossa Ympäristölupavirasto on siirtänyt hallintolain 21 :n nojalla toimivaltaansa kuulumattoman asian Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ratkaistavaksi, koska hakija on kuulutusajan päätyttyä, lähettänyt ympäristölupavirastolle Honkajoen kunnanhallituksen päätöksen, jonka mukaan Honkajoki Oy:n jätevedet eriytetään kunnan puhdistamon jätevesistä ja ympäristölupaa haetaan vain kunnan jätevesien käsittelemiseen puhdistamossa. Puhdistamon asukasvastineluku jää näin ollen alle 4000:n ja hakemus kuuluu ympäristökeskuksen ratkaisuvaltaan. Alkuperäinen hakemus koski Honkajoen kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen ja Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen esikäsiteltyjen jätevesien käsittelyä olemassa olevassa puhdistamossa, jota hakemuksen mukaan oli tarkoitus laajentaa ja tehostaa, sekä käsiteltyjen jätevesien johtamista purkujohdolla Karvianjokeen nykyisessä purkupaikassa. Muutettu hakemus koskee pelkästään Honkajoen kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen jätevesien käsittelyä olemassa olevassa puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamista purkujohdolla Karvianjokeen nykyisessä purkupaikassa. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Luvat Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 44/1993/2, jonka vesiylioikeus on päätöksellään nro 33/1994 pysyttänyt muuttamattomana, myöntänyt Honkajoen kunnalle luvan kunnan kirkonkylän viemärilaitoksesta tulevien jätevesien johtamiseen Karvianjokeen nykyisessä purkupaikassa Honkajoen kunnassa toistaiseksi. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja päätöksessä määrättyjä lupaehtoja. Lupaehdon 1) mukaan: Jätevedet on viimeistään alkaen käsiteltävä asianmukaista jälkisaostusmenetelmää käyttäen tai saavutettavan puhdistustuloksen suhteen vähintään sitä vastaavalla tavalla siten, että vesistöön johdettavan jäteveden BHK 7 ATU -arvo on enintään 20 mg O 2 /l ja kokonaisfosforipitoisuus enintään 0,8 mg P/l. Puhdistustehon tulee BHK 7 ATU -arvon ja fosforin suhteen olla vähintään 90 %. Mainitut arvot lasketaan puolivuosikeskiarvoina mahdolliset poikkeustilanteet, puhdistamon ohijuoksutukset ja viemäriverkon ylivuodot mukaan lukien. Luvan saajan on huolehdittava siitä, että jätevesistä ei aiheudu terveydellistä haittaa. Lupaehdon 11) mukaan: Luvan saajan on vuoden 2004 maaliskuun loppuun mennessä jätettävä vesioikeudelle hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi. Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän valvontajaosto on (7 ) myöntänyt ympäristölupamenettelylain nojalla Honkajoen kunnalle ympäristöluvan puhdistamolietteen kompostointikentälle sekä teollisuusjätevesien esikäsittelyssä syntyvän lietteen kuivatusaltaille Honkajoen kunnan Hongon kylän tilalle Mäki RN:o 4:454. Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus on (132 ) katsonut, ettei sellaisia oleellisia muutoksia, jotka edellyttäisivät uuden ympäristöluvan hakemista kompostointikentälle, ole tehty ja että kompostointikentän pito vastaa ympäristönsuojelulain vaatimuksia. Hallitus on päättänyt, ettei Honkajoen vesihuoltolaitoksen kompostointikentälle ole tarpeen hakea uutta ympäristölupaa. Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamossa suotonauhapuristimella kuivatut lietteet aumakompostoidaan edellä mainitulla kompostointialueella, jonka toiminta ei kuulu nyt käsiteltävänä olevaan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemukseen.
3 3/27 Sopimukset Honkajoen kunnan tekninen lautakunta on (59 ) irtisanonut kunnan ja Honkajoki Oy:n välisen, allekirjoitetun jätevesisopimuksen renderöintilaitoksen esikäsiteltyjen jätevesien käsittelemisestä kunnan puhdistamolla. Renderöintilaitoksen esikäsiteltyjen jätevesien käsittelyä kunnan puhdistamolla on sittemmin jatkettu lyhytaikaisilla sopimuksilla, kunnes yhtiön oma jätevedenpuhdistamo saadaan rakennetuksi ja sen toimintaan myönnetään ympäristölupa. Siihen saakka yhtiön jätevedenpuhdistamo toimii jätevesien esikäsittelylaitoksena. Kaavoitustilanne Puhdistamoalue on Turun ja Porin lääninhallituksen vahvistamassa Honkajoen keskustan rakennuskaavassa osoitettu erityisalueeksi (Ej). Kaavaan on merkitty "jäteveden puhdistamo". LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Puhdistamon lähiympäristö Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamo sijaitsee asemakaava-alueella kunnan keskustaajaman lounaisosassa, Karvianjoen etelärannalla. Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Karvianjokeen puhdistamon kohdalla. Puhdistamo sijaitsee kunnan omistamilla kiinteistöillä Puhdistamo RN:o 5:169 ja Rantakoti RN:o 5:88. Puhdistamorakennusten ja -toimintojen lisäksi em. kiinteistöille on sijoitettu ongelmajätteiden sekä sähkö- ja elektroniikkaromun keräilykontit. Ongelmajätteiden ja SER-romun vastaanottaminen ei liity jätevedenpuhdistamon toimintaan eikä tähän ympäristölupahakemukseen. Honkajoen keskustan asemakaavassa (vahvistetussa rakennuskaavassa) puhdistamoalueen itäpuolelle on osoitettu maatalousalue (M), kaakkoispuolelle moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialue (AM) ja Kauppatien kaakkoispuolelle pienteollisuusrakennusten korttelialue (TP). Puhdistamoalueen länsi- ja pohjoispuoliset alueet ovat kaavoittamattomia maatalous- ja haja-asutusalueita. Puhdistamoa lähinnä oleva kesäasunto Karvianjoen etelärannalla sijaitsee 65 metrin etäisyydellä puhdistamosta länteen. Puhdistamon länsipuolella noin 250 metrin etäisyydellä ja itäpuolella noin 130 metrin etäisyydellä sijaitsee karjataloustilan asuinrakennus ja talouskeskus. Puhdistamon kaakkoispuolella noin 80 metrin päässä on huoltoasema. Maaperän ja pohjaveden tila Suojeltavat kohteet Hakemuksessa ei ole esitetty selvitystä maaperän eikä pohjaveden tilasta puhdistamoalueella. Puhdistamo ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Puhdistamon vaikutusalueella ei ole talousvesikaivoja. Jätevedenpuhdistamon ja vesistöön johdettavien jätevesien vaikutusalueella ei ole luonnonsuojelukohteita. Lähin Natura 2000 alue on Karvianjoen kosket (FI ), joka sijaitsee Honkajoen keskustaajaman pohjoispuolella ja jätevesien purkupaikkaan nähden ylävirran puolella.
4 VESISTÖ 4/27 Vesistön yleiskuvaus Karvianjoki alkaa Karvianjärvestä ja laskee Kirkkojärven kautta noin 100 km:n pituisena järvettömänä jokiosuutena Honkajoen taajaman läpi ja Kankaanpään kaupungin länsipuolitse Kynäsjärveen. Honkajoen kirkonkylän kohdalla Lankoskessa Karvianjoen valuma-alueen pinta-ala on 913 km 2. Kynäsjärven alapuolella on vajaan 10 km:n pituinen jokiosuus Inhottujärveen, joka on reitin keskusjärvi. Inhottujärven vedet laskevat kahta reittiä pitkin Selkämereen. Karvianjoen vesistöalueen kokonaispinta-ala on 3438 km 2 ja järvisyys 4,6 %. Alueella on lukuisia pieniä järviä ja runsaasti soita. Peltojen osuus on 12 % valuma-alueen pinta-alasta. Karvianjoen keskiylivirtaama (MHQ) Lankoskessa (noin 0,8 km jäteveden purkupaikan yläpuolella) on 85 m 3 /s, keskivirtaama (MQ) 9,1 m 3 /s ja keskialivirtaama (MNQ) 1,3 m 3 /s. Karvianjoen vesi on valuma-alueen suovaltaisuuden takia humuspitoista, mikä koskee koko jokiosuutta. Lisäksi Karvianjoen vesi on eri kuormittajien vaikutuksesta runsasravinteista. Runsaan kokonaiskuormituksen seurauksena Karvianjoen vedenlaatu joen yläja keskijuoksulla on vain välttävä. Happiongelmia ei kuitenkaan esiinny. Karvianjoessa esiintyy luontainen purotaimenkanta. Lisäksi Karvianjoessa esiintyy jokihelmisimpukkaa. Vesistöön kohdistuva kuormitus Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle on johdettu asumajätevesien lisäksi teollisuusjätevesiä muun muassa Honkajoki Oy:n renderöintilaitokselta. Honkajoen keskustaajamassa liittyjämäärä viemäriverkkoon on noin 800 asukasta. Puhdistamon orgaaninen tulokuorma on vastannut kuitenkin noin asukkaan jätevesikuormitusta ja ravinnekuorma noin asukkaan kuormitusta. Jätevesien käsittelyssä ei viime vuosina ole saavutettu Länsi-Suomen vesioikeuden asettamissa lupaehdoissa määrättyjä puhdistustuloksia puhdistamon ylikuormituksen takia. Lupaehtojen ylityksiä on todettu vuodesta 1994 lähtien. Jatkossa Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen jätevesien käsittely eriytetään kokonaan kunnan jätevesien käsittelystä. Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamosta Karvianjokeen johdettu kuormitus on vuosikeskiarvona laskettuna kehittynyt seuraavasti: Vuodet Jätevesimäärä BHK 7 Fosfori Typpi m 3 /d kg O 2 /d kg P/d kg N/d ,2 0, , , , , , , * ,2 10
5 * Arvio Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolta Karvianjokeen johdettavan kuormituksen määrästä vuonna /27 Vesistön vedenlaatu Honkajoen keskustaajama sijaitsee Karvianjoen keskijuoksun varrella. Karvianjoki on voimakkaasti kuormitettu vesistö, jonka veden laatuluokka on välttävä. Hajakuormituksen on useissa yhteyksissä arvioitu olevan Karvianjoen suurin kuormittaja. Karvianjokeen tulee runsaasti hajakuormitusta peltoviljelystä, turvetuotannosta, karjataloudesta ja haja-asutuksesta. Karvianjoen koko vesistöalueella pelloilta tulevaksi fosforikuormaksi saadaan kuormitusluvulla 100 kg P/km 2 /a yhteensä kg P/a eli keskimäärin 118 kg fosforia vuorokaudessa ja typpikuormaksi kuormitusluvulla 1000 kg N/km 2 /a yhteensä kg N/a eli keskimäärin 1178 kg typpeä vuorokaudessa. Karvianjoen vesistöalueella oli vuonna 2002 toiminnassa 19 turvesuota, joiden yhteenlaskettu tuotantopinta-ala oli 2883 ha. Turvetuotannon aiheuttama nettokuormitus Karvianjoen vesistöön oli 0,71 t P/a ja 15 t N/a, mikä päivittäiseksi keskimääräiseksi kuormitukseksi muutettuna on 1,9 kg P/d ja 41,1 kg N/d. Karvianjoen yläjuoksulle (Kirkkojärven alapuolelle) johdetaan Karvian kunnan viemärilaitoksen käsitellyt jätevedet ja Karvianjoen keskijuoksulle Kankaanpään kaupungin viemärilaitoksen käsitellyt jätevedet. Karvianjoen vesistö on valuma-alueen luonteen mukaisesti humuspitoinen jokivesistö. Hajakuormituksen vaihtelu näkyy valumien ja virtaamien mukaan tapahtuvana veden laadun vaihteluna. Karvianjoen pääuoman vesi on peruslaadultaan runsasravinteista humusvettä. Varsinkin Karvianjoen yläosassa veden fosforipitoisuus on korkea. Myös typpipitoisuus on puhtaita humusvesiä korkeampi. Happitilanne pysyy tyydyttävänä läpi vuoden, joskin Karvianjärven heikko talvinen happitilanne on näkynyt Karvianjoen yläjuoksulla lievänä happivajeena. Honkajoen ja Kankaanpään alueella joen happitilanne on melko normaali. Honkajoen kunnan jätevesien purkupaikan yläpuolella Lankoskessa Karvianjoen veden laatu on välttävä. Vesi on sameaa, humuspitoista ja ravinnetaso on selvästi kohonnut luonnontasosta. Voimakkaimpien hajakuormitushuippujen aikana veden laatu on huono samalla kun kiintoainetta on liikkeellä erittäin runsaasti. Myös hygieeninen likaantuminen voi ajoittain heikentää veden laatua. Happiongelmia ei esiinny. Joen yläosaan verrattuna ravinnepitoisuudet laskevat Karvian ja Honkajoen kuntien välisellä jokialueella. Jätevesien purkupaikan alapuolisen vesistön osan vedenlaadusta on todettu, etteivät Honkajoen kunnan jätevedet vaikuta oleellisesti Karvianjoen happipitoisuuteen. Puhdistamon toimiessa normaalisti myös vaikutukset ravinnepitoisuuksiin jäävät keskivirtaamalla vähäisiksi vesien laimentuessa hyvin. Alivirtaamalla jätevedet aiheuttavat havaittavaa rehevyystason nousua. Ravinteiden lisäksi yhdyskunnan jätevedet sisältävät ulosteperäisiä bakteereja ja hygieeninen likaantuminen heikentää veden laatua. Honkajoen kunnan ja teollisuuden yhteinen jätevesikuormitus on ollut kasvussa ja ajoittain on todettu normaalikuormituksesta poikkeavia kuormituspiikkejä. Ongelmana on ollut puhdistamon ylikuormittuminen luvun tulosten perusteella voidaan todeta, että Karvianjoen fosforipitoisuus kohosi kesällä 2002 Honkajoen kohdalla 17 µg/l, talvella µg/l ja kesällä µg/l. Samanaikaisesti hygieeninen likaantuminen on ollut voimakasta ja vesi onkin ollut kesien aikana uimiseen sopimatonta.
6 Vesistön käyttö 6/27 Kuormitusnäytteiden mukaan BHK 7 -kuormitus oli kg/d ja fosforikuormitus 3,6 kg/d, mikä selittää hyvin esiintyneitä jätevesivaikutuksia. Vatajankosken virtaama oli tällöin 4,7 m 3 /s eli noin puolet keskivirtaamasta, mutta selvästi suurempi kuin keskialivirtaama 1,4 m 3 /s. Vuoden 2003 puolella Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamo on toiminut huonosti suuren osan vuotta. Vesistönäytteiden yhteydessä on todettu selvää likaantumista ja Tuloksissa todettiin happipitoisuuden laskua, typpitason nousua ja hygieenistä likaantumista. Fosforipitoisuus ei tuolloin kohonnut. Koska keskimääräiset virtaamat ovat Honkajoen keskustaajaman kohdalla kohtalaisen suuria, jätevesien vaikutukset painottuvat alivirtaamakausiin kuten lopputalveen ja loppukesään. Keväällä ja syksyllä vaikutukset jäävät pienemmiksi. Rehevyystasoltaan Karvianjoki kuuluu jopa erittäin reheviin vesiin. Joki on kuitenkin tummavetinen humusjoki ja ajoittain tuntuva osa fosforista voi olla kiintoaineeseen sitoutuneena. Käytännössä Karvianjoki voitaneen luokitella jokivetenä myös reheviin humusvesiin. Joka tapauksessa keskimääräisen fosforipitoisuudenkin perusteella Karvianjoen keskiosa kuuluu veden yleislaadultaan välttävään luokkaan. Selviä levähaittoja (sinileviä tms.) ei paljain silmin ole todettu, mutta rehevän veden kyseessä ollen muun muassa seisovien kalanpyydysten (esim. katiskat) limoittuminen on mahdollista. Karvianjoessa ei ole vedenottamoita. Honkajoen alapuolisella jokiosuudella ei tiettävästi ole myöskään yleisiä virkistysalueita. Jätevesien vaikutusalueella sijaitsee joitakin rantakiinteistöjä, joille Karvianjoki tarjoaa mahdollisuuksia mm. veneilyyn, melontaan ja kalastukseen. Tiedot Karvianjoen keskiosan kalastosta Honkajoen ja Kankaanpään väliseltä alueelta ovat olleet hataria. Karvianjoen runsain saalislaji on hauki. Lisäksi Karvianjoessa esiintyy luontainen purotaimenkanta. Karvianjoessa esiintyy myös jokihelmisimpukkaa, jonka mahdollisen lisääntymisen kannalta taimenkantojen säilyminen elinvoimaisena on tärkeää. JÄTEVEDENPUHDISTAMON TOIMINTA Yleiskuvaus viemärilaitoksesta Honkajoen kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen jätevedet käsitellään vuonna 1974 rakennetussa ja myöhemmin useaan kertaan täydennetyssä kaksivaiheisessa biologiskemiallisessa jätevedenpuhdistamossa, jossa vuonna 1974 rakennettu Metoxy yksikkö on toiminut korkeakuormitteisena biologisena prosessiyksikkönä, josta jätevedet on johdettu rengaskanavapuhdistamoon. Viimeisin laajennus vuodelta 1993 käsittää rengaskanavan jälkeisen kaksilinjaisen jälkiselkeyttämön, lietteen tiivistämön, sakokaivolietteen vastaanotto- ja tasausaltaan sekä ferrosulfaattialtaan. Metoxy yksikön käyttö on lopetettu Jätevesiviemäriverkoston pituus on 15,2 km, josta 3 % on betoniputkea ja 97 % muoviputkea. Viemäriverkostossa on yhteensä 5 jätevedenpumppaamoa ja lisäksi puhdistamolla on tulopumppaamo. Jätevedenpumppaamoissa on ylivuotoputki, josta häiriötilanteessa voi ympäristöön päästä käsittelemätöntä jätevettä. Viemäriverkostoon liitettyjen kiinteistöjen asukasmäärä on 780. Vuonna 2010 asukasmäärän arvioidaan olevan noin 800 ja vuonna 2020 noin 900. Jätevesien lisäksi puhdis-
7 7/27 tamolla käsitellään kunnan haja-asutusalueelta tuotavia sakokaivolietteitä noin 600 m 3 vuodessa. Saostus- ja umpisäiliölietteet otetaan vastaan tasausaltaaseen, josta ne pumpataan pieninä erinä rumpusiivilälle jätevedenkäsittelyprosessin alkuun. Kunnan jätevedenpuhdistamossa on käsitelty keskustaajaman yhdyskuntajätevesien lisäksi myös Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen esikäsitellyt jätevedet. Kunnan jätevedenpuhdistamon orgaaninen kuormitus ja ravinnekuormitus on muodostunut suurimmaksi osaksi renderöintilaitoksen jätevesikuormituksesta. Kuormituksen lisääntymisen takia Honkajoki Oy on ylittänyt yhtiön ja kunnan välisessä sopimuksessa määritellyt jätevesikuormituksen enimmäismäärät, minkä seurauksena kunnan jätevedenpuhdistamo on ylikuormittunut ja puhdistamon päästöt ovat ylittäneet lupaehdoissa määrätyt raja-arvot toistuvasti vuodesta 1994 alkaen. Honkajoki Oy:n uusi kemiallis-biologinen jätevedenpuhdistamo on rakennettu ja otettu käyttöön vuonna Puhdistamossa käsitellyt renderöintilaitoksen jätevedet tullaan johtamaan kunnan jätevedenpuhdistamon ohi Karvianjokeen. Honkajoki Oy:n jätevedenpuhdistamon toimintaan ja siinä käsiteltyjen jätevesien johtamiseen Karvianjokeen on myönnetty oma ympäristölupansa. Jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot ovat: - mitoitusvirtaama (q mit ) 85 m 3 /h - BOD 7 ATU -kuorma 502 kg/d Jäteveden käsittelyprosessit Lietteenkäsittely Puhdistamo on yksilinjainen (jälkiselkeytyksen osalta kaksilinjainen) biologiskemiallinen rengaskanavalaitos, jossa fosfori poistetaan jätevedestä rinnakkaissaostuksena. Puhdistamossa on seuraavat jätevedenkäsittelyvaiheet ja yksiköt: - tulopumppaamo - näytteenotto tulevasta jätevedestä - rumpusiivilä - ferrosulfaatin syöttö - ilmastus Metoxy yksikössä (tilavuus 132 m 3, Metoxy yksikön käyttö on lopetettu ) - selkeytys Metoxy yksikössä (pinta-ala 45 m 2, Metoxy yksikön käyttö on lopetettu ) - ilmastus rengaskanavassa (tilavuus noin 600 m 3 ) - jälkiselkeytys (kaksilinjainen, pinta-ala 2 x 52,5 m 2, pintakuorma mitoitusvirtaamalla 0,8 m/h) - virtaamanmittaus (v-pato) - näytteenotto käsitellystä jätevedestä (v-padolta) Puhdistamolla vastaanotetaan ja käsitellään haja-asutusalueelta tuotavia sakokaivolietteitä. Saostus- ja umpisäiliölietteet otetaan vastaan tasausaltaaseen (tilavuus 43 m 3 ), josta ne pumpataan pieninä erinä rumpusiivilälle jätevedenkäsittelyprosessin alkuun. Tasausaltaaseen johdetaan myös tiivistämön ylite. Puhdistamolla muodostuva liete sakeutetaan tiivistämössä (tilavuus 45 m 3 ja pinta-ala 18 m 2 ) ja kuivataan suotonauhapuristimella. Kuivattu puhdistamoliete kuljetetaan aumakompostoitavaksi Hongon kylässä, Mäki nimisellä tilalla RN:o 4:454 olevalle kompostointialueelle. Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän valvontajaosto on (7 ) myöntänyt ympäristölupamenettelylain nojalla Honkajoen kunnalle ym-
8 päristöluvan kompostointitoimintaan. Lietekomposti käytetään toistaiseksi kaatopaikan sulkemistöissä pintarakenteeseen ja viherrakentamiseen. 8/27 Puhdistamolla käytettävät kemikaalit ja energiankulutus Puhdistamolla fosforin saostamiseen käytetyn kemikaalin (ferrosulfaatti), lietteen kuivauksessa käytetyn polymeerin ja puhdistamolla käytetyn sähköenergian määrät ovat olleet: Vuosi Saostuskemikaali Kalkki Polymeeri Sähkö ferrosulfaatti lietteeseen lietteeseen kg/a g/m 3 kg/a kg/a kwh/a kwh/m , , , , ,04 Ferrosulfaatti kuljetetaan puhdistamolle säiliöautolla rakeisena irtotavarana tonnin erissä, liuotetaan ja varastoidaan puhdistamolla teräsbetonirakenteisessa lasikuitupinnoitetussa altaassa (tilavuus 30 m 3 ), jonka pohjalla on hiekkasuodatin. Puhdistamon sähköenergian kulutus puhdistamorakennusten lämmitys mukaan lukien on ollut noin kwh/a. Pääosa sähköenergiasta on käytetty aktiivilieteprosessin ilmastamiseen. Käytettävien kemikaalien ja sähköenergian määrät tulevat olemaan selvästi edellä sanottua pienemmät, kun puhdistamolla käsitellään pelkästään kunnan viemärilaitoksen jätevedet. Kuormituksen oleellinen väheneminen mahdollistaa puhdistamolla ammoniumtypen nitrifioinnin, mikä edellyttää alkalointikemikaalin, esimerkiksi kalkin käyttöä aktiivilieteprosessissa. Puhdistustulosta on mahdollista parantaa kiintoaineen ja fosforin osalta käyttämällä polymeeriä jälkiselkeytyksen tehostamiseksi. Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolla ei viime vuosina ole saavutettu lupapäätöksessä edellytettyjä puhdistustuloksia ja päästöt puhdistamolta vesistöön ovat olleet suuria johtuen puhdistamon ylikuormittamisesta. Kun Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen jätevesien käsittely loppuu kunnan puhdistamolla, riittää puhdistamon (rengaskanavan) kapasiteetti kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen yhdyskuntajätevesien käsittelemiseen nitrifioivalla ajotavalla. Käytöstä poistetun Metoxy yksikön kapasiteettia ei enää tarvita ja se voidaan purkaa. Vuonna 1993 rakennetun, kaksilinjaisen jälkiselkeyttämön kapasiteetti on riittävä. Jälkiselkeytystä voidaan tehostaa polymeeriä käyttämällä. Puhdistamolle tulevien jätevesien lämpötila on aiempaa matalampi, kun puhdistamolle ei enää johdeta lämpimiä prosessivesiä. Lämpötilan alenemisen takia voi rengaskanavassa olla talvella jäätymisongelmia.
9 YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN 9/27 Jätevesien määrä ja koostumus Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle johdettujen jätevesien määrä on vuosina ollut: Vuosi Vuotuinen Vuorokautinen Vuorokautinen Ohitusvesijätevesimäärä jätevesivirtaama enimmäis- määrä m 3 /a keskimäärin virtaama vuodessa m 3 /d m 3 /d m 3 /a Puhdistamolle tulevan jäteveden keskimääräiset pitoisuusarvot ja puhdistamon tulokuormituksen keskimääräiset arvot ovat vuosina olleet: Vuosi BOD 7 ATU Fosfori Typpi Kiintoaine mg O 2 /l kg O 2 /d mg P/l kg P/d mg N/l kg N/d mg/l kg/d , ,1 4, ,6 5, Honkajoki Oy:n renderöintilaitokselta kunnan puhdistamoon johdettu jätevesimäärä on vuosina ollut vuosikeskiarvona m 3 /d ja vuonna 2004 keskimäärin 170 m 3 /d. Honkajoen keskustaajaman noin 800 asukkaan jätevesikuormituksen osuus puhdistamoon tulokuormasta on BOD 7 ATU -kuorman osalta ollut noin 50 kg O 2 /d, fosforin osalta noin 2 kg P/d ja typen osalta noin 12 kg N/d. Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamon jätevesimäärä tulee lähivuosina olemaan keskimäärin noin 400 m 3 /d ja tulokuorma vastaamaan 800 asukkaan jätevesikuormitusta, minkä lisäksi tulee sakokaivolietteiden aiheuttama kuormitus. Jätevesien puhdistustulos Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolta Karvianjokeen johdetun jäteveden keskimääräiset pitoisuusarvot ja käsittelytehot puhdistamolla ohitusvedet huomioon ottaen ovat vuosikeskiarvona laskettuna olleet:
10 Vuosi BOD 7 ATU Fosfori Typpi NH 4 -N Kiintoaine mg O 2 /l % mg P/l % mg N/l % mg N/l %* mg/l % 10/27 Päästöt vesistöön Päästöt ilmaan , , , , , , Käsittelyvaatimus** <20 >90 <0,8 >90 * Nitrifikaatioaste ** Käsittelyvaatimukset puolivuosikeskiarvoina laskettuna Jätevesien puhdistustulos ei viime vuosina ole täyttänyt lupapäätöksessä määrättyjä puhdistusvaatimuksia. Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolta Karvianjokeen johdettu jätevesikuormitus ohitusvedet huomioon ottaen on vuosikeskiarvona laskettuna ollut: Vuosi BOD 7 ATU Fosfori Typpi NH 4 -N Kiintoaine kg O 2 /d kg P/d kg N/d kg N/d kg/d , , , , , , * 5 0, * Arvio Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolta Karvianjokeen johdettavan kuormituksen määrästä vuonna Puhdistamon tulokuorman hallitsemattoman lisääntymisen seurauksena päästöt vesistöön ovat moninkertaistuneet viime vuosina, orgaanisen kuormituksen (BOD 7 ATU ) ja typpikuormituksen osalta jopa kymmenkertaistuneet. Jätevedenpuhdistamon päästöt ilmaan ovat aiheuttaneet hajuhaittoja. Hajuhaittaa ei pitäisi esiintyä enää, kun Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen jätevesien käsittely kunnan puhdistamolla on lopetettu. Päästöt maaperään ja pohjaveteen Kaikki jäteveden kanssa tekemisiin joutuvat rakenteet puhdistamolla on tehty vesitiiviistä materiaalista, kuten myös lasikuitupinnoitettu ferrosulfaattiliuossäiliö. Vanha teräsraken-
11 teinen Metoxy yksikkö on poistettu käytöstä. Puhdistamo ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella, eikä sen vaikutusalueella ole talousvesikaivoja. 11/27 Melu ja tärinä Lähin melulle altistuva kohde (kesäasunto) sijaitsee 65 metrin etäisyydellä jätevedenpuhdistamosta. Metoxy yksikön käytön lopettamisen jälkeen puhdistamolla ei ole käytössä ilmastuskompressoreita. Eniten melua aiheuttavat rengaskanavan ilmastusharjat. Melumittauksia ei ole tehty. Liikenne jätevedenpuhdistamolle tapahtuu Kauppatieltä. Puhdistamonhoitaja/päivystäjä käy puhdistamolla henkilöautolla päivittäin, myös viikonloppuisin. Raskas liikenne aiheutuu sakokaivolietteen kuljettamisesta puhdistamolle noin 100 kuormaa vuodessa sekä rumpusiivilä- ja muun jätteen kuljettamisesta pakkaavalla jäteautolla kerran kahdessa viikossa. Puhdistamolietettä kuivataan 1-3 päivänä viikossa, jolloin traktorin perävaunu käydään tyhjentämässä kompostointialueelle. Kemikaalikuljetuksia kuorma-autolla on muutamia kertoja vuodessa. Jätteet ja niiden käsittely sekä hyödyntäminen Puhdistamolla vastaanotetaan ja käsitellään haja-asutusalueelta tuotavia saostus- ja umpisäiliölietteitä noin 600 m 3 vuodessa. Puhdistamolla on vuosina muodostunut suotonauhapuristimella kuivattua puhdistamolietettä m 3 vuodessa. Kuivattu puhdistamoliete kompostoidaan muualla. Jäteveden esikäsittelyssä muodostuu puristettua rumpusiiviläjätettä noin 15 m 3 vuodessa. Rumpusiiviläjäte kuljetetaan pakkaavalla jäteautolla kerran kahdessa viikossa Pohjois- Satakunnan Jätteenkäsittely Oy:n jätteenkäsittelyasemalle Kankaanpäähän. Poikkeuksellisten tilanteiden aikana syntyvät päästöt ja jätteet Poikkeuksellisia tilanteita ja niiden aikana syntyviä päästöjä voi muodostua lähinnä jätevedenpumppaamoilla tai puhdistamolla tapahtuvista käsittelemättömän tai puutteellisesti käsitellyn jäteveden ohijuoksutuksista tai ylivuodoista. Puhdistamon kapasiteetti on riittävä kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen jätevesien käsittelemiseen. Jälkiselkeyttämö on kaksilinjainen. Normaalitilanteessa yhden selkeytysaltaan kapasiteetti on riittävä. Honkajoki Oy:n jätevedenpuhdistamolla on varauduttu poikkeustilanteessa johtamaan flotaatioyksikössä käsiteltyä jätevettä välipumppaamon imualtaasta ylivuotona kunnan viemäriverkkoon ja jätevedenpuhdistamolle. Toiminta aiheuttaa poikkeustilanteen kunnan jätevedenpuhdistamolla. TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Päästöjen vaikutukset vesistön vedenlaatuun Ympäristölupahakemukseen liitetyssä, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n tekemässä selvityksessä todetaan, että Honkajoen kunnan jätevesien määrä on ollut vuosien keskiarvona 523 m 3 /d. Jätevesien osuus Karvianjoen Lankosken virtaamasta on ollut keskivirtaamalla 0,1 % ja keskialivirtaamalla 0,5 %. Jätevesikuormituksen vaikutuksia purkuvesistön veden laatuun voidaan arvioida laskennallisesti suhteuttamalla kuormitus virtaamiin. Tässä tapauksessa purkupaikka sijaitsee virtaavassa joessa,
12 12/27 joten sekoittuminen on tehokasta. Muuta pistemäistä jätevesikuormitusta ei alueelle johdeta. Tarkastelu koskee Honkajoen kunnan jätevesipäästöjen vaikutuksia vuosina , jolloin ne sisälsivät myös Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen jätevedet. Jätevesikuormituksen vaikutukset jäävät keskivirtaamatilanteessa melko vähäisiksi. Sen sijaan alivirtaamakausina kuten lopputalvella ja loppukeväällä vuosien keskimääräinen jätevesikuormitus aiheutti Karvianjoessa selvää ravinnepitoisuuksien nousua typpipitoisuuden noustessa keskialivirtaamalla noin 300 µg/l ja fosforipitoisuuden noin 7 µg/l. Puhdistamon toimiessa huonosti kuten vuonna 2002 sekä vuonna 2003 vaikutukset ovat esitettyä suuremmat. Oleellista on tällöin puhdistamon hetkellinen tehokkuus ja laimennusolot. Sen jälkeen, kun Honkajoki Oy:n renderöintilaitoksen jätevedet käsitellään omassa puhdistamossaan, Honkajoen kunnan käsiteltyjen jätevesien vaikutukset Karvianjoen vedenlaatuun tulevat olemaan lähinnä hygieenisiä ja jäämään muilta osin hyvin vähäisiksi. Päästöjen vaikutukset kalastoon ja kalastukseen Ympäristölupahakemukseen liitetyssä, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n tekemässä selvityksessä todetaan, että Honkajoen kunnan jätevesien vaikutusten seuranta on ollut yksinomaan vesistötarkkailua. Tulosten mukaan kuormitus aiheuttaa Karvianjoessa pienillä virtaamilla kuten loppukesällä lievää rehevöitymistä perustason ollessa korkea jo jätevesien purkualueen yläpuolella. Jätevesien aiheuttaman rehevöitymisen voimakkuus määräytyy kuormituksen määrän ja osin virtaamavaihtelujen mukaan. Keskivirtaamilla vaikutukset jäävät vähäisiksi. Happitalouteen Honkajoen jätevedet eivät ole oleellisesti vaikuttaneet. Kokonaisuutena Honkajoen puhdistamolla käsiteltyjen jätevesien ei voida arvioida vaikuttavan merkittävästi Karvianjoen kalastoon ainakaan happitalouden kautta. Myöskään ravinnetason lievällä nousulla ei välttämättä ole suurta vaikutusta kalakantoihin eikä eri lajien suhteisiin. Kalatalouden kannalta vesistökuormituksen vaikutukset jäävätkin keskivirtaamaan suhteutettuna sen verran vähäisiksi, ettei kalataloudellisia vaikutuksia välttämättä ole löydettävissä. Lähinnä voidaan ajatella, että Honkajoen jätevesikuormitus on pienenä osana lisäämässä Karvianjoen rehevyyttä, mikä voimistaa pyydysten limoittumista. Pyynti on pääasiassa vapa- ja katiskapyyntiä. Virtavesien kyseessä ollen verkkopyynnin osuus jää vähäiseksi. Rehevyystason nousun on yleisesti arvioitu suosivan särkikaloja. Asiaa ei kuitenkaan voida yksilöidä Honkajoen osalta tarkemmin. Alempana Kankaanpään alueella särkikalojen osuus saalista oli vuonna %, mitä ei voida pitää poikkeuksellisen suurena. Järvialueilla ongelma saattaa rehevissä oloissa muodostua suuremmaksi. Karvianjoella runsain saaliskala on käytettävissä olevien tietojen mukaan hauki. Purotaimenen osalta oleellista on sen lisääntymismahdollisuuksien turvaaminen. Karvianjoen purotaimenet kutevat pääuoman koski- ja virtapaikkojen lisäksi useissa sivuuomissa. Satakunnan purotaimenselvityksen loppuraportissa on todettu, että uhkatekijöitä Satakunnassa ovat maatalouden hajakuormitus, metsäojitukset ja uomien tulvaperkaukset. Karvianjoessa suuri ongelma taimenelle on myös voimakas saukkokanta. Kunnallisia jätevesiä ei varsinaisesti ole koettu purotaimenkantoja uhkaavaksi tekijäksi Karvianjoella. Jätevesien mahdollista vaikutusta kalojen käyttökelpoisuuteen (makuvirheet) ei ole selvitetty.
13 LAITOKSEN TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU 13/27 Käyttötarkkailu Päästötarkkailu Puhdistamolla pidetään säännöllisesti hoitopäiväkirjaa, johon merkitään: - jäteveden virtausmittarin lukema ja puhdistamossa käsitelty jätevesimäärä (m 3 /d) - jäteveden ohitusmittarin lukema ja ohitusvesimäärä (m 3 /d) - puhdistamolle tuodun sakokaivolietteen määrä (m 3 /d) - käytettyjen kemikaalien määrä (kg/d ja g/m 3 ) - palautuslietteen määrä (m 3 /d) ja palautussuhde (%) - poistetun ylijäämälietteen määrä (m 3 /d) ja lieteikä (d) - ilmastusaltaan (rengaskanavan) happipitoisuus (mg O 2 /l) lämpötila ( o C) - näkösyvyys jälkiselkeytysaltaissa (cm) - ilmastusaltaan (rengaskanavan) aktiivilietteen ja palautuslietteen laskeuma-arvo (ml/l) - suotonauhapuristimella kuivattu lietemäärä (m 3 /d) Käyttötarkkailun määritykset tehdään arkipäivisin samaan aikaan vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi. Kahdesti viikossa määritetään poistuvasta vedestä liuennut fosfaattifosfori. Ajoittain tarkistetaan saostuskemikaalin syöttömäärä. Käsittelytulokseen vaikuttavat häiriöt kirjataan hoitopäiväkirjaan. Tarkkailusuunnitelman mukaan puhdistamon päästötarkkailun näytteenotto suoritetaan kerran kuukaudessa lupaehtojen toteutumisen seuraamiseksi. Tarkkailu tapahtuu keräämällä automaattiottimin ajan ohjaamana tulevasta ja poistuvasta vedestä vuorokauden kokoomanäytteet. Tulevan veden näyte otetaan ennen rumpusiivilää ja poistuvan veden näyte selkeyttämön jälkeen mittapadolta poistuvasta vedestä. Tulevan veden näytteeseen tulevat mukaan sakokaivolietteet ja tiivistämön ylite, mutta eivät liettenkuivauksen rejektivedet. Näytteenotto pystytään ajoittamaan niin, ettei sakokaivolietteitä oteta mukaan tulevan jäteveden näytteeseen. Kokoomanäytteistä tehdään seuraavat määritykset: ph-arvo, sähkönjohtavuus, kemiallinen hapenkulutus (COD Cr ), kiintoaine, biologinen hapenkulutus (BOD 7 ATU ), fosfori ja typpi. Poistuvan veden näytteestä määritetään lisäksi: ammoniumtyppi, liukoinen fosfori, liukoinen rauta ja alkaliteetti. Ilmastusaltaasta otetaan lietenäyte, josta määritetään kiintoaine. Lisäksi poistuvasta vedestä otetaan kertanäyte fosforimääritystä varten näytteenoton luotettavuuden kontrolloimiseksi. Näytteenoton yhteyteen liittyy konsultin suorittamat käyttötarkkailumittausten tarkistukset puhdistamon toimintaan liittyvistä seikoista. Tarkkailukäynnin yhteydessä tarkistetaan näytteenoton oikeellisuus, ajoittain virtaamanmittaus, lietteenpoistot, kemikalointi (komparaattoritarkistus) ja tarvittaessa syöttömäärän tarkistus sekä poistuvan veden pharvo. Mikäli puhdistamon toiminnassa on analyysitulosten tai muiden havaintojen perusteella puutteita, annetaan ohjeet tilanteen korjaamiseksi. Puhdistamolietteen laadun tarkkailu Mikäli lietettä käytetään maanviljelyksessä, noudatetaan hyötykäytössä ja näytteenotossa valtioneuvoston päätöstä "Puhdistamolietteen käyttö maanviljelyksessä".
14 Vesistövaikutusten tarkkailu 14/27 Kalataloustarkkailu Raportointi Hakemuksen mukaan vesistövaikutusten tarkkailua jatketaan Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamoon liittyvän tarkkailuohjelman mukaisesti. Alkuperäinen tarkkailuohjelma on laadittu Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen toimesta Tampereen vesipiirin vesitoimisto on hyväksynyt ohjelman Ohjelmaa on muutettu tämän jälkeen useampaan otteeseen viranomaisen hyväksynnällä tavalla. Tarkkailuohjelmasta ei ole ajan tasalla olevaa päivitettyä versiota. Honkajoen kunnan vesistötarkkailu kohdistuu varsin lyhyelle jokiosuudelle. Tarkkailu sisältää 2 havaintoasemaa: jätevedenpuhdistamon yläpuolella sijaitsevan aseman HONJ/1 sekä noin 1,3 km puhdistamolta alavirtaan sijaitsevan aseman HONJ/2. Tämän lisäksi Karvianjoen veden laatua seurataan Honkajoen kunnan alueelta Vapo Oy:n Marjakeitaan turvetuotantoalueen velvoitteena mainitun turvetuotantoalueen alapuolella. Nämä näytteet otetaan eri aikaan kun kunnan näytteet, joten ne eivät anna samanaikaista lisätietoa jätevesien vaikutuksesta. Näytteitä otetaan Karvianjoesta jätevedenpuhdistamon ylä- ja alapuolelta (asemat 1 ja 2) neljä kertaa vuodessa. Havaintoajankohdat ovat lopputalvi, kevät (huhti-toukokuu), loppukesä ja syksy (lokakuu). Määritykset suoritetaan yleisesti hyväksyttyjen, standardoitujen menetelmien mukaisesti. Näytteistä määritetään seuraavat analyysit: - lämpötila (maastossa) - happi - happikyllästys % - sameus - kiintoaine - sähkönjohtavuus - ph-arvo - väri - COD Mn - BHK 7 - kokonaistyppi - ammoniumtyppi - kokonaisfosfori - fekaaliset kolibakteerit Honkajoen kunnalla ei ole ollut kalataloustarkkailua koskevaa velvoitetta eikä sitä koskevaa tarkkailusuunnitelmaa ole myöskään esitetty tässä lupahakemuksessa. Puhdistamon toiminnan tarkkailutulokset ilmoitetaan heti niiden valmistuttua Lounais- Suomen ympäristökeskukseen sekä puhdistamonhoitajalle kirjallisesti. Selvät virheet ajotavoissa pyritään korjaamaan ohjein. Laskentajaksoittain tulokset siirretään TYVI operaattorin kautta sähköisesti valvontaviranomaiselle. Vuosittain tuloksista laaditaan vuosiyhteenveto, jossa saavutettua tulosta verrataan lupaehtoihin. Yhteenveto toimitetaan em. lisäksi Honkajoen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tarkkailussa noudatetaan velvoitetarkkailun yleisohjetta.
15 POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN 15/27 Hakemuksessa todetaan, että häiriötilanteessa muun muassa pitkäkestoisten sähkökatkojen aikana ajaudutaan ohijuoksutuksiin, jotka aiheuttavat hetkellistä vedenlaadun heikkenemistä jätevesien ajautuessa purkuvesistöön pumppaamoiden ylivuodoista. Häiriötilanteissa puhdistamolla on ohijuoksutusmahdollisuus välppäyksen (rumpusiivilän) jälkeen. TOIMENPIDE- JA KORVAUSESITYS Hakemuksessa todetaan, että useissa tapauksissa jätevesikuormituksen mahdollisia vesistöhaittoja on kompensoitu kalatalousmaksulla. Tässäkin tapauksessa se voisi olla yksi mahdollinen tai osittainen korvausmuoto. Muutoin korvaustarve jätetään Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamon luparajojen ylitykset huomioiden mahdollisten korvausten osalta lupaviranomaisen harkittavaksi. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksen täydentäminen Hakija on täydentänyt hakemustaan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston pyytämillä lisätiedoilla ja selvityksillä. Lupahakemuksesta tiedottaminen Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on ympäristönsuojelulain 38 :n mukaisesti tiedottanut lupahakemuksesta kuuluttamalla siitä ympäristölupavirastossa ja Honkajoen kunnassa Ympäristölupavirasto on antanut kuulutuksesta erikseen tiedon tiedossa oleville asianosaisille. Lausunnot Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on pyytänyt hakemuksesta lausunnon Honkajoen kunnalta, Lounais-Suomen ympäristökeskukselta, Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksiköltä, Honkajoen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ja Honkajoen kunnan terveydensuojeluviranomaiselta. Lounais-Suomen ympäristökeskus on antanut ympäristölupahakemuksesta lausunnon ympäristölupavirastolle. Muistutukset ja mielipiteet Honkajoen kunnan Hongon kylässä olevan Saukonranta nimisen loma-asuntokiinteistön RN:o 5:102 omistajat (Esko Ylipaasto ja Riitta Ylipaasto) esittävät muistutuksessaan, että etenkin Honkajoki Oy:n jätevedet esikäsittelystä huolimatta aiheuttavat suurta haittaa ja vahinkoa loma-asunnon virkistyskäytölle. Jokivesi on sameaa, limaista ja uimakelvotonta. Ajoittain hyvin voimakas avolaitoksen hajuhaitta ja melu kuuluu ympäristön saasteisiin kuten edelleen tilannetta pahentava jätevedenpuhdistamon päästöputki, joka laskee vetensä vain 120 metriä loma-asunnon rannan yläpuolella. Muistuttajat vastustavat jätevesien päästöhanketta, mutta jos hanke kuitenkin toteutuu, he vaativat euron korvausta. Honkajoen kunnan Hongon kylässä olevan Uusihonko nimisen maatilakiinteistön RN:o 6:90 omistaja (Hannu Uusihonko) on esittänyt muistutuksen ja korvausvaatimuksen ym-
16 16/27 päristölupahakemuksen johdosta. Kiinteistö rajoittuu Karvianjokeen ja sillä on rantaviivaa noin 700 metriä. Kunnan jätevedenpuhdistamo ja purkupaikka sijaitsevat tämän ranta-alueen yläjuoksulla vastakkaisella rannalla. Muistuttaja vaatii euron kertakaikkista korvausta kiinteistöön kohdistuneista vahingoista edellisen lupakauden toistuvista päästöraja-arvojen ylityksistä, jotka ovat vaikeuttaneet uskottavuutta luomuviljelijänä toimimiseen sekä erikoiskasvien viljelyä (luomuperuna). Toisena perusteluna korvausvaatimukselle muistutuksen tekijä esittää 60-luvulla rakennetun rantamökin käyttömahdollisuuksien kaventumisen maatilamatkailun kehittämisessä ja yleensä vesistöalueen käyttämiseen virkistäytymisessä. Kolmanneksi hän perustelee korvausvaatimusta tilan päärakennuksen sijainti huomioiden (50 m joesta ja 250 m puhdistamosta) yleisen asumisviihtyisyyden alenemisella kiinteistöllä. Kiinteistöä ei ole liitetty kunnalliseen viemäriverkkoon eikä se hyödy lainkaan puhdistamosta, mutta puhdistamosta aiheutuneet seurannaisvaikutukset ovat vaikuttaneet tilalla asumiseen ja yrittämiseen. Toisena vaatimuksena muistutuksen tekijä esittää uuteen lupamenettelyyn liittyen neuvotteluja eri viranomaisten kesken mahdollisuudesta rakentaa maatilamatkailuun liittyvää rakennuskantaa puhdistamon yläpuolella olevalle ranta-alueelle, jolloin tulevia kiinteistölle puhdistamosta aiheutuvia päästöjen haittavaikutuksia voidaan lieventää. Jos esitetyn kaltainen eri viranomaisten kanssa yhteistyössä laadittava rakentamisselvitys mahdollistaa tiiviin rantarakentamisen esitetylle alueelle ennen ALMA-rahoituskauden päättymistä (käytännössä rakentamislupa kesälle 2005), muistutuksen tekijä ei vaadi korvausta tilan kehittymisen estymisestä ympäristöluvan hakijalta, mutta jos asialle ei ole tehtävissä mitään, muistutuksen tekijä vaatii euron kertakaikkista korvausta tilan kehittymisen estymisestä. Tämä korvaus pitää sisällään liiketoimintariskin sekä asumishaitan, joka sisältyy mahdolliseen lisärakentamiseen puhdistamon alapuoleisille osille sekä asumis- että maatilamatkailutarkoituksiin. Muistutuksen tekijä vaatii myös, että uuden ympäristöluvan ehtoja noudatetaan ja puhdistamoa hoidetaan päivittäin asianmukaisesti. Mahdolliset tulevat laiminlyönnit ja ehtojen ylitykset eivät sisälly esitettyihin korvauksiin vaan ne käsitellään ja korvataan tapauskohtaisesti, kun niistä aiheutuneet vahingot on todettu ja ne on arvioitu rahallisesti. Honkajoen Hongon osakaskunta vaatii muistutuksessaan asianmukaista yleissuunnitelmaa jätevesien puhdistamisesta siten, että puhdistustehoa oleellisesti parannetaan nykyiseen verrattuna ja asetetut lupaehdot saavutetaan kaikissa olosuhteissa typen, fosforin, orgaanisen aineksen ja hajun osalta. Aikaisemman lupajakson aikana jätevesien laadussa ja vesistön yleisluokassa on ollut selkeää vuosittaista laskua sekä hygieenisen laadun että hajuhaittojen muodossa. Tämä on oleellisesti vaikeuttanut puhdistamon alapuoleisten vesien virkistyskäyttöä sekä kalastusharrastuksen että uimisen suhteen. Pyydysten voimakas limoittuminen on vaikeuttanut kalastamista ja täten jopa kalojen käyttäminen ravinnoksi on herättänyt keskustelua. Hongon osakaskunta vaatii, että puhdistamon päästöjä seurataan säännöllisesti vesiensuojelu- ja ympäristöviranomaisten toimesta siten, että edellisen lupakauden toistuvia vuosia kestäneitä ylityksiä ei enää pääsisi tapahtumaan. Mahdollisten lupaylitysten sattuessa kunnan tai valvovan viranomaisen on annettava välitön selvitys tapahtuneesta osakaskunnalle, jotta istutustoimet ja yleiset kunnostushankkeet voidaan suhteuttaa tapahtuneeseen vahinkoon ja voidaan aloittaa mahdolliset korvausmenettelyneuvottelut asianomaisten tahojen kanssa. Hongon osakaskunta vaatii, että puhdistamon toiminnasta vastaavalle taholle asetetaan tiukat lupaehdot, joissa otetaan huomioon vesiensuojelutoimenpiteet ja kompensoivat
17 toimet, jotka aiheutuvat puhdistamon toiminnasta ja hoidosta vesistön yleisen laatutason laskuun. 17/27 Lisäksi edellytetään, että kunta vaatii Honkajoki Oy:tä esipuhdistamaan teollisuusjätevetensä siten, etteivät ne tuota ylipääsemättömiä haju- ja orgaanisia päästöjä keskuspuhdistamolle. Osakaskunta vaatii, että hakija korvaa Hongon osakaskunnalle velvoiteistutuksin puhdistamon alapuoleisen Karvianjoen vesistön kala- ja rapukannan heikkenemisen niin määrän kuin laadunkin osalta. Lisäksi, jos uudet lupaehdot eivät pysty takaamaan selvää vesistön laadun kohoamista, niin korvausneuvottelut pysyvästä haitasta on aloitettava. Hongon osakaskunta esittää, että lupa myönnetään ainoastaan viideksi vuodeksi kerrallaan, sillä edellisen lupakauden ongelmat ja niistä johtuva välinpitämättömyys korostuivat juuri jakson loppupuolella. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakemuksen muutos Hakija esittää vastineessaan (197 ), että Honkajoen kunnan ja Honkajoki Oy:n jätevedet käsitellään tulevaisuudessa erikseen. Sekä kunta että yhtiö hakevat jätevesien johtamista varten oman ympäristölupansa. Honkajoen Hongon osakaskunnan kannanottoon kunnanhallitus toteaa, että suunnittelutyö puhdistamon perusparantamiseksi tulee sisältämään yleissuunnitelman lisäksi myös yksityiskohtaiset rakennus- ja laitesuunnitelmat. Puhdistamon toimintaa tullaan valvomaan asukasvastineluvun määräämällä näytteenotto- ja analysointimäärällä vuosittain. Edellytettyihin korvauksiin velvoiteistutusten muodossa kunta ja vesihuoltolaitos osallistuu, mikäli koekalastuksissa tai muutoin voidaan kiistatta osoittaa puhdistamon alapuolisissa vesistön osissa kala- tai rapukannoissa taantumista verrattuna vesistön yläpuolisiin istutusosiin. Saukonranta nimisen loma-asuntokiinteistön RN:o 5:102 korvausvaatimukseen kunnanhallitus on suhtautunut myönteisesti, mutta Uusihonko nimisen maatilakiinteistön RN:o 6:90 omistajan vaatimukseen euron kertakorvauksesta edellisen lupakauden ylityksistä kunnanhallitus on ottanut kielteisen kannan. Esitettyyn vaatimukseen saada rakennusoikeutta jäteveden purkupaikan yläpuoliselle rantavyöhykkeelle kunnanhallitus toteaa, että rakennusoikeudet ratkaistaan vireillä olevan keskustaajaman osayleiskaavan laadinnan yhteydessä. Tässä vaiheessa ei ole varmaa, minkälaisia maankäyttömahdollisuuksia alueelle voidaan luoda. Lopuksi kunnanhallitus esittää, että suunniteltu kunnan ja Honkajoki Oy:n jätevesien eriyttämishanke voidaan kaikkien osapuolien hyväksymänä toteuttaa, eikä kunnanhallituksella ole myöskään huomautettavaa tätä vaihtoehtoa käsittelevästä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausunnosta. Honkajoen kunnanhallitus on päättänyt (135 ) jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen muuttamisesta siten, että hakemuksesta eriytetään Honkajoki Oy:n jätevesien osuus ja vesihuoltolaitos hakee ympäristölupaa vain omalle toiminnalleen (kunnan viemärilaitokseen johdettavien muiden kuin Honkajoki Oy:n jätevesien käsittelemiseen olemassa olevalla kunnan jätevedenpuhdistamolla). Hakemuksen muutos on toimitettu Länsi-Suomen ympäristölupavirastolle kunnan päivätyllä kirjeellä.
18 Hakemuksen siirto 18/27 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on siirtänyt hallintolain 21 :n nojalla alunperin saapuneen toimivaltaansa kuulumattoman asian Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ratkaistavaksi. Hakemus ei enää kuulu ympäristölupaviraston toimivaltaan, koska hakija on kuulutusajan päätyttyä, lähettänyt ympäristölupavirastolle Honkajoen kunnanhallituksen päätöksen, jonka mukaan Honkajoki Oy:n jätevedet eriytetään kunnan puhdistamon jätevesistä ja ympäristölupaa haetaan vain kunnan jätevesille. Puhdistamon asukasvastineluku jää näin ollen alle 4000:n ja hakemus kuuluu ympäristökeskuksen ratkaisuvaltaan. Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset Honkajoen kunnan jätevedenpuhdistamolla tehdyn tarkastuksen muistio on liitetty hakemusasiakirjoihin. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Lounais-Suomen ympäristökeskus myöntää Honkajoen kunnalle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan kunnan jätevedenpuhdistamon toimintaan. Lupa myönnetään muutetussa hakemuksessa tarkoitettujen jätevesien ja lietteiden käsittelyyn olemassa olevassa puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamiseen nykyiseen purkupaikkaan Karvianjoessa Honkajoen kunnassa. Lupa myönnetään edellyttäen, että seuraavia lupamääräyksiä noudatetaan ja muilta osin toimitaan hakemuksessa esitetyllä tavalla. Jäteveden johtamisesta aiheutuu purkupaikan alapuolella olevalle lomaasuntokiinteistölle rannan käytön vaikeutumista. Aiheutuva haitta määrätään korvattavaksi kertakaikkisella korvauksella. Jäteveden johtamisesta ei arvioida aiheutuvan muuta korvattavaa haittaa, joten muut korvausvaatimukset hylätään. Lausunnossa ja muistutuksissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon annetuista määräyksistä ja perusteluista ilmenevällä tavalla. Lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi Jäteveden käsittely ja päästöt vesistöön 1) Jätevedet on käsiteltävä hakemuksen mukaisesti biologis-kemiallisesti tai vastaavalla tavalla siten, että jätevesipäästöt vesistöön ja muut päästöt ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Puhdistamon toimintaa on tehostettava muun muassa alkalointikemikaalin syöttämisellä ja polymeerin käyttämisellä jälkiselkeytyksessä vuoden 2007 loppuun mennessä siten, että lupamääräyksen 2) mukaiset, vuoden 2008 alusta alkaen noudatettavat jäteveden käsittelyvaatimukset ovat saavutettavissa kaikissa ennakoitavissa olevissa tilanteissa. 2) Puhdistamolla ja sen piirissä olevasta viemäriverkosta tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien puolivuosikeskiarvoina laskettujen, vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuuden ja käsittelytehon arvojen on täytettävä vuoden 2007 loppuun asti seuraavat vaatimukset:
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo
TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo
Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee
Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 12 e kohta
1(8) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 22 YLO LOS-2007-Y-1390-111 Annettu julkipanon jälkeen 21.2.2008 ASIA HAKIJA Päätös Merikarvian kunnan ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee
2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo
2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetettujen määräaikojen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ
1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2007 ASIA Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu
LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla
KERTARAPORTTI 25.8.2014
s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2007 ASIA Kankaanpään kaupungin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(16) 54 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(16) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 54 YLO LOS-2005-Y-1257-111 Annettu julkipanon jälkeen 14.6.2007 ASIA Päätös Houtskarin kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan
Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.
Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/27/1 Dnro LSY 27 Y 258 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.27 ASIA Toholammin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset
KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017
1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2007 ASIA Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen,
KERTARAPORTTI
s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2016, 10.10.2016 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 4/2016, 20.4.2016 (5kanka). Kankaanpään jätevedenpuhdistamolle tuli tarkkailuajankohtana lähes yhtä suuri jätevesivirtaama kuin maaliskuun tarkkailun (31.3.2016)
Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen johdosta annettavat määräykset, Kustavi
Etelä-Suomi Päätös Nro 18/2012/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Pihlavan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Turun jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen jättämiselle asetetun määräajan
Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2010 ASIA Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa typenpoiston tehostamiselle
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin
Karvian keskustaajaman jätevedenpuhdistamo Kiviluomantie Karvia
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 110 YLO LOS-2005-Y-184-121 ASIA Annettu julkipanon jälkeen 16.12.2005 Päätös Karvian kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan keskustaajaman
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 11/2016, 23.11.2016 (5kanka). Kankaanpään jvp:lle tulevan jäteveden tulovirtaama oli kasvanut lokakuun tarkkailukertaan (27.10.2016) verrattuna 90%, mutta oli
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 ASIA Saaren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle
Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta.
TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2/2017, 3.5.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2007 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen,
Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)
POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset
Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta
Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista
No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017
No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2008 ASIA Tervakosken taajaman yhdyskuntajätevesien johtamiselle Tervajokeen myönnetyn
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(27) 64 YLO LOS-2003-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(27) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 64 YLO LOS-2003-Y-1305-111 Annettu julkipanon jälkeen 8.9.2006 ASIA Päätös Honkajoki Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee muun muassa
Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset.
s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 20/2017, 25.10.2017 (5FORSS). Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. Ville
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) POMARKUN KUNTA, JVP Tutkimus: 2/2018, 18.4.2018 (5POMAR). Pomarkun jvp:n tarkkailunäytteenotto epäonnistui tulevan veden näytteenottimen toimintahäiriön vuoksi. Puhdistamolta kuitenkin otettiin
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 11/2018, 5.6.2018 (5FORSS). Tarkkailuajankohtana puhdistustulos täytti ympäristöluvan tason lukuun ottamatta lievästi luparajan ylittänyttä orgaanisen
Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018
Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Asta Laari RAPORTTI 2018 nro 863/18 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Tutkimusraportti
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden
Päätös. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa
Päätös Etelä-Suomi Nro 53/2012/1 Dnro ESAVI/214/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2012 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa
LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu
LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu 15.9.2004 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koetoiminnasta, joka koskee Raisio Yhtymä Oyj:n
Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 460/11.01.00/2014 16 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö koskien Rinnekoti-säätiön hakemusta Rinnekodin jätevedenpuhdistamon ja jätevesilietteen kompostointialueen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2009 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätösten nrot 6/2008/1
Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen
Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,
PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO
PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1
TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 2010, JÄTEVESIKUORMITUS 2009-2010 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA
TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 21, JÄTEVESIKUORMITUS 29-21 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA Mirva Levomäki prosessi-insinööri, DI Lounais-Suomen vesi- ja
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin
KERTARAPORTTI 25.8.2015
s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)
KERTARAPORTTI 20.11.2015
s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset
SATAKUNNAN VESISTÖT. Yleistä
SATAKUNNAN VESISTÖT Teija Kirkkala 6.. Yleistä Suomessa 87 888 yli aarin kokoista järveä km jokia Suomen järvissä vettä km Satakunnassa yli hehtaarin järviä noin yhteispinta-ala noin km SATAKUNNAN VESISTÖT
KERTARAPORTTI
s. 1 (2) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 3/2017, 22.3.2017 (5KANKA). Kankaanpään jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana lumien sulamisesta johtuvista hule/vuotovesistä huolimatta kohtuullisen vakaasti
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Luotsinmäen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Pori HAKIJA Porin
Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012
Päätös Etelä-Suomi Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Loimaan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen
Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.3.2011 ASIA Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun,
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 2/2017, 15.2.2017 (5EU). Puhdistamolle tuli maltillinen virtaama (1722 m³/d) ja tuleva kuormitus oli hieman keskimääräistä pienempää. Vuoden 2016 keskimääräiseen
KERTARAPORTTI
TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 3/2017, 30.8.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä
Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus
Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo
KERTARAPORTTI
s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 4/2016, 29.4.2016 (5jatur). Puhdistamolle tuleva jätevesivirtaama oli tarkkailuajankohtana yli kaksinkertainen kuivan ajan tasoon verrattuna johtuen laimentavista
Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017
Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.
Riihikosken jätevedenpuhdistamo
PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken jätevedenpuhdistamo Sulkemissuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2016 P29958 Sulkemissuunnitelma Tomi Kallio 29.4.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 PUHDISTAMON
Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta
Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017
Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 26.-27.9.
LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE
LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE 2018-2025 YKSITYISET TURVETUOTTAJAT POHJANLUMME KY SEINÄJOKI 2018 1 JOHDANTO 1 Lakajoen (Lapua ja Kuortane) kalataloudellinen
Kaupunginhallitus 114 25.02.2013
Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031
PÄÄTÖS Helsinki 24.7.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2003 Y 96 119 No YS 1031 ASIA Päätös Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon toiminnasta aiheutuvan melun tarkkailuohjelman muuttamisesta ja jalostamoalueen
Talvivaara Projekti Oy
16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b
1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 336
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 3/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 336 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Jäteveden johtamista Kaarinan kaupungin Rauvolan jätevedenpuhdistamolta mereen
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten
KERTARAPORTTI 2.10.2015
s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan
KERTARAPORTTI
s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 1/2017, 17.1.2017 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset
Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin
Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Annukka Puro-Tahvanainen Saariselkä 18.9.2014 25.9.2014 1 2 Inarijärveen tuleva ravinnekuorma Kokonaisfosfori 55 t/v Kokonaistyppi Piste- ja hajakuormitus
RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009
9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen
Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2
Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.
Puheenjohtaja Erik Sjöberg Utö
Etelä-Suomi Päätös Nro 5/2012/1 Dnro ESAVI/197/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.1.2012 ASIA Utö Vattenandelslag nimisen vesiosuuskunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,
Peräseinäjoen kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamo
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 65/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-34. jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 65/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-34 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Jäteveden johtamista Auran jätevedenpuhdistamolta Aurajokeen koskevan
Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela
Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki
Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016
Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon
ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA
ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan
VIREILLETULO Hakemus on saapunut Etelä-Suomen aluehallintovirastoon
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 166/2013/2 Dnro ESAVI/260/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Auran kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen
Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016
Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY)
Järkivihreä Forssa 19.11.2013 Taina Korpiharju Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Perustettu 1961 Toimialue Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistöalueet Toimipaikat Tampereella ja Hämeenlinnassa
Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa
1(21) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 7 YLO LOS-2003-Y-447-121 Annettu julkipanon jälkeen 27.1.2005 ASIA Päätös Mietoisten kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan jätevedenpuhdistamon
PÄÄTÖS JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. (014) Dnro. 0900Y0405/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 31.12.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. (014) 697 211 Dnro 0900Y0405/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Hankasalmen kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016
Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet
Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla (pituus noin 170 m) Punkalaitumenjokeen
1(21) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 28 YLO Dnro 0201Y2354-121 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2004 ASIA Päätös Punkalaitumen kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Punkalaitumen
Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017
Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1
TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 88 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(19) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 88 YLO LOS-2005-Y-944-121 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2006 ASIA Päätös Kiikoisten kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kiikoisten
sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016
18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko
Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1 77/11.01.03/2013 93 Yhteenveto jätevedenpuhdistamoiden toiminnasta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi
JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ
JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen