OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS"

Transkriptio

1

2 OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Länsi-Pohjan musiikkiopisto on Kemin kaupungin ylläpitämä kunnallinen musiikkiopisto, joka tarjoaa toiminta-alueellaan taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan. Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän mukaisen opetuksen tehtävänä on luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin elämänikäiselle harrastamiselle sekä antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin. OPPILAITOKSEN ARVOT - luova ihminen - musiikki/taide - luotettavuus - seutukunnallisuus - kasvatuksen voima OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ Länsi-Pohjan musiikkiopisto on laadukas, uudistuva, traditiolähtöinen sekä yksilön huomioonottava oppilaitos. Opetus pohjautuu oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen on aktiivinen ja tavoitteellinen prosessi, johon yksilöllisten ominaisuuksien ja motivaation lisäksi vaikuttaa opiskeluympäristö. Hyvä opiskeluympäristö tukee oppilaan aktiivisuutta, luovuutta, mielenkiintoa ja motivaatiota. Tavoitteenamme on, että Länsi-Pohjan musiikkiopistossa vallitsee rohkaiseva ja myönteinen ilmapiiri, joka mahdollistaa hyvän ja turvallisen vuorovaikutuksen opettajan ja oppilaan/ryhmän välillä.

3 OPETUKSEN RAKENNE JA OPINTOJEN LAAJUUS Laajan oppimäärän mukainen taiteen perusopetus muodostuu musiikin perustason ja sille rakentuvan musiikkiopistotason opinnoista. Opetus on tarkoitettu pääsääntöisesti kouluikäisille lapsille ja nuorille. Perustasoa edeltää varhaisiän musiikkikasvatus, joka sisältää musiikkileikkikoulun sekä soitinvalmennuksen. Laajan oppimäärän musiikin perustason ja musiikkiopistotason laskennallinen laajuus on yhteensä 1300 tuntia. Laskennan perusteena on käytetty 45 minuutin pituista oppituntia. VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ilman pääsykoetta, joten he eivät ole opiston varsinaisia oppilaita. Opetusta annetaan 3-6-vuotiaille ryhmäopetuksena min viikossa. Perhemusiikkileikkikoulu (0-3-vuotiaat) toimii kurssimuotoisena 7-8 viikon jaksoissa 45 min viikossa. Musiikkileikkikoulu Tavoitteet -musiikilliset elämykset -kehittää sosiaalista kanssakäymistä -pohjan luominen hyvälle musiikkisuhteelle ja musiikin harrastamiselle -kehittää musiikillisia perusvalmiuksia sekä kuuntelu- ja keskittymiskykyä -tutustua suomalaiseen perinteeseen -musiikin ja muiden taiteiden integrointi Keskeiset sisällöt Opetus sisältää mm. laulua, leikkiä, musiikkiliikuntaa, soittimiin tutustumista, rytmi- ym. soittimien käyttöä ja musiikin kuuntelua. Musiikin perusvalmiudet sisältävät rytmin, muodon, harmonian, melodian, dynamiikan ja sointivärin. Soitinvalmennus Tavoitteet -tutustua omaan soittimeen -valmentaa tavoitteelliseen soitonopiskeluun -tutustua musiikin peruselementteihin

4 MUSIIKIN PERUSTASO Oppiaineet Soitonopetus/laulu Pääainevalikoimaan kuuluvat kaikki orkesterisoittimet sekä harmonikka, kannel, akustinen kitara, piano, laulu sekä pop/jazz-osastossa laulu, saksofoni, sähkökitara, sähköbasso, rummut ja piano. Musiikin perusteet Musiikin perusteisiin kuuluvat teoria-säveltapailu ja musiikkitieto. Yhteismusiikki Opistossa toimii lukuisia orkestereita ja yhtyeitä sekä lapsi- ja nuorisokuoro. Opetusta voidaan järjestää myös: -vapaa säestys ja improvisointi -musiikin teknologia -kansanmusiikki -musiikkiteatteri ja tanssi -mahdolliset projektit Tavoitteet Musiikin perustason opintojen tavoitteena on, että oppilas -oppii musiikin esittämiseen ja yhteismusisointiin tarvittavia instrumenttitaitoja -oppii lukemaan, kirjoittamaan, kuuntelemaan ja tuntemaan musiikkia -kehittää musiikillista ilmaisukykyään ja esiintymistaitoaan

5 Keskeiset sisällöt Sekä soitin- että yhteissoitto-opintojen keskeisenä sisältönä on perehtyä pääainesoittimen perustekniikkaan ja -ohjelmistoon. Mahdolliset muut opinnot tukevat oppilaan musiikillista kehitystä. Musiikin perusteiden sisältöalueita ovat musiikin luku- ja kirjoitustaito, musiikin hahmottaminen sekä musiikin historian ja tyylien tuntemus. Yhteismusisoinnin tulee sisältyä opintoihin koko opiskeluajan siitä lähtien, kun instrumentin käsittelytaito sen mahdollistaa. Opetusjärjestelyt ja tuntimäärät Solistisessa pääaineessa opetusta annetaan min viikossa. Tunnin kestosta päättää rehtori kuultuaan opettajaa ja oppilasta. Solistisessa sivuaineessa opetusta annetaan min viikossa. Sivuaineoikeuden myöntää opettajaneuvosto. Musiikin perusteita opetetaan min viikossa. Ryhmien koot määräytyvät tarpeen mukaan. Musiikin perusteiden opiskelu aloitetaan pääsääntöisesti 10-vuotiaana. Kuorot, orkesterit, yhtyeet toimivat min viikossa tai periodiopetuksena Opiskeluaika Musiikin perustasolla opiskelevat opiston varsinaiset oppilaat. Opiskeluaikaa on 18 ikävuoteen asti tai enintään 10 vuotta riippuen oppilaaksi tuloiästä. Ensimmäinen opiskeluvuosi on koevuosi. Musiikin perustason päättötodistuksen saatuaan opiskelija voi siirtyä musiikkiopistotasolle tai saada lisäopetusta. Tasosuoritukset Perustason oppimäärän päättösuoritukset tehdään Suomen Musiikkioppilaitosten Liiton laatimien valtakunnallisten taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän tasovaatimusten mukaisesti. Lukuvuonna, jolloin opiskelija ei tee solistisessa pääaineessaan tasosuoritusta, tulee hänen esiintyä joko opiston järjestämässä konsertissa tai muussa vastaavassa tilaisuudessa. Oppilasvalinta Oppilasvalinta tapahtuu ensisijaisesti touko-kesäkuun vaihteessa. Yläikäraja laulunopetukseen hakeutuville on pääsääntöisesti 45-vuotta ja muille pääsääntöisesti 18-vuotta.

6 MUSIIKKIOPISTOTASO Oppiaineet Soitonopetus/laulu Pääainevalikoima sama kuin perustasolla. Musiikin perusteet Oppiaineisiin kuuluvat teoria-säveltapailu, musiikkitieto ja harmoniaoppi. Yhteismusiikki Samat kuin perustasolla. Muu opetus Samat kuin perustasolla Tavoittet Musiikkiopistotason opintojen tavoitteena on, että oppilas -kehittää edelleen musiikin perustasolla saavutettuja tietoja ja taitoja niin, että hän saa valmiudet musiikkiharrastuksen itsenäiseen jatkamiseen tai ammattiopintoihin -laajentaa musiikin ja tyylien tuntemustaan sekä syventää kykyään luovaan musiikilliseen ilmaisuun Keskeiset sisällöt Keskeisenä sisältönä on kehittää oppilaan musiikillista ajattelua, pääinstrumentin hallintaa ja ohjelmiston tuntemusta niin, että hän kykenee itsenäiseen työskentelyyn. Mahdolliset muut opinnot suunnitellaan tukemaan oppilaan musiikillista kehitystä. Musiikin perusteiden sisältöalueita ovat musiikin luku- ja kirjoitustaito, musiikin hahmottaminen sekä musiikin historia ja tyylien tuntemus. Oppilas kykenee soveltamaan sitä myös käytännössä. Yhteismusisoinnin tulee sisältyä opintoihin koko opiskeluajan.

7 Opetusjärjestelyt ja tuntimäärät Solistisessa pääaineessa opetusta annetaan min viikossa. Tunnin kestosta päättää rehtori kuultuaan opettajaa ja oppilasta. Solistisessa sivuaineessa opetusta annetaan min viikossa. Sivuaineoikeuden myöntää opettajaneuvosto. Musiikin perusteita opetetaan pääsääntöisesti min viikossa. Kuorot, orkesterit ja yhtyeet toimivat min viikossa tai periodiopetuksena tarpeen mukaan. Opiskeluaika Musiikkiopistotason päättötodistukseen vaadittavat suoritukset on tehtävä pääsääntöisesti neljän vuoden aikana. Mahdollisuus lisäopetukseen samoin periaattein kuin perustasolla. Tasosuoritukset Musiikkiopistotason suoritukset tehdään SML:n laatimien vaatimusten mukaisesti. OPPIMÄÄRÄN JA OPETUKSEN YKSILÖLLISTÄMINEN Mikäli oppilas vammaisuuden, sairauden tai muun näihin verrattavissa olevan syyn vuoksi ei kykene opiskelemaan oppilaitoksen opetussuunnitelman mukaisesti, voidaan opetuksen tavoitteita yksilöllistää vastaamaan oppilaan edellytyksiä. Tällöin oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma, jossa määritellään opiskelun tavoitteet, opiskeluaika, opetuksen toteuttamistapa, tarvittavat tukitoimet, mahdolliset suoritukset ja arviointimenettely. ARVIOINTI Arvioinnin tehtävänä on ohjata opiskelun tavoitteiden asettamista ja auttaa oppilasta niiden saavuttamisessa. Arvioinnin tulee olla kannustavaa ja rehellistä ja sen tulee tukea oppilaan hyvän itsetunnon kehittymistä. Saavutettujen tulosten ohella arvioinnissa kiinnitetään huomiota oppilaan ikäkauteen, yksilöllisiin edellytyksiin ja aktiivisuuteen opiskelussa sekä kannustetaan oppilasta itsearviointiin.

8 Arvosana-asteikko Oppilasarviointi erinomainen 5 tai kiitettävä 4 tai hyvä 3 tai tyydyttävä 2 tai 6 10 hyväksytty 1 tai 1 5 Kaikki instrumenttiopintojen ja musiikin perusteiden suoritukset arvioidaan asteikolla 1-5, lisäksi voidaan käyttää pisteytystä Oppilaan edistymistä opinnoissaan seurataan säännöllisesti. Opettajan sanallinen ja/tai arvosteluasteikkoon perustuva arviointi kirjataan lukuvuosittain oppilaan opintokirjaan. Opintojen tehostamiskehoitus voidaan antaa oppilaalle, joka ei saavuta opintotavoitteita. Tasosuoritusten arviointi Oppilaalle annetaan suullinen palaute jokaisen tasosuorituksen jälkeen. Oppilaalla on mahdollisuus olla kuulemassa lautakunnan arviointi musiikkiopistotasolla. Tasosuoritusten arvosana/hyväksymismerkintä ja arvioinnista vastaava lautakunta merkitään oppilaan opintokirjaan. Instrumenttiopintojen päättösuoritusten arviointilautakunnassa on puheenjohtajan lisäksi kolme jäsentä. Alemmat tasosuoritukset arvioi 2-3 -jäseninen lautakunta. Musiikin perusteiden päättösuorituksissa arvioitsijana on opettaja yksin. MUUALLA SUORITETTUJEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN Opetushallituksen valtakunnallisten taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän perusteiden pohjalta laadittujen opetussuunnitelmien mukaisesti tehdyt tasosuoritukset hyväksytään Länsi-Pohjan musiikkiopiston suorituksiksi. YHTEISTYÖ HUOLTAJIEN KANSSA Yhteydenpito koteihin on työn luonteen vuoksi opiston arkipäivää.

9 YHTEISTYÖ MUIDEN TAHOJEN KANSSA Länsi-Pohjan musiikkiopisto vastaanottaa ulkopuolisten opiskelijoiden musiikin laajan oppimäärän mukaisesti valmisteltuja tasosuorituksia (SML:n vaatimusten mukaan) Lisäksi oppilaitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan sellaisiin poikkitaiteellisiin yhteistyömuotoihin, joiden kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret sekä nuoret aikuiset ja opettajat. Musiikkiopisto tekee yhteistyötä alueen koulujen, kansalaisopistojen ja muiden oppilaitosten ja yhteisöjen kanssa. OMAN ALUEEN KULTTUURIPALVELUJEN TUOTTAMINEN Länsi-Pohjan musiikkiopisto järjestää vuosittain konserttia sekä koululaiskonserttia. Opiston oppilaat/orkesterit/kuorot/yhtyeet esiintyvät lukuisissa alueen juhlissa/tilaisuuksissa. OPPILAITOKSEN ITSEARVIOINTI Länsi-Pohjan musiikkiopiston tärkeimpiä itsearvioinnin muotoja on oppilaskysely, joka toteutetaan joka 3. vuosi. TODISTUKSET Oppilaitoksessa opiskelusta annetaan pyydettäessä todistus, josta ilmenee opiskeluaika, opiskeltavat aineet sekä tasosuoritukset. Perus- ja musiikkiopistotason päättösuorituksista annetaan todistus opetushallituksen määräämien todistuskaavojen mukaisesti. Opetussunnitelma tulee voimaan (Musiikkitoimen yht.ltk , tarkistettu ) Piirrokset Jari Häkkinen

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA. Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray)

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA. Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray) LÄNSIPOHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray) MIKSI OLEMME OLEMASSA Missio Taiteen perusopetuksen musiikin

Lisätiedot

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. 1 Oppilaitoksen toiminta-ajatus Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. Musiikkiopiston ensisijainen

Lisätiedot

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetusneuvos OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta MUSIIKIN PERUSTEIDEN TEEMAVUOSISEMINAARIIN 12.2.2011 2

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 1.1. Musiikin perusopetuksen laajan oppimäärän tehtävät ja arvot Lauttasaaren musiikkiopisto antaa musiikin laajan oppimäärän

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS 5 PERUSTASO 7 MUSIIKKIOPISTOTASO

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 1. Toiminta-ajatus... 2 2. Oppimiskäsitys... 2 3. Opiskeluympäristö... 2 4. Oppilaitoksen rakenne

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Laajan oppimäärän mukainen musiikin perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää opetussuunnitelman mukaisesti toteutettavaa opetusta.

Laajan oppimäärän mukainen musiikin perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää opetussuunnitelman mukaisesti toteutettavaa opetusta. SASTAMALAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19.2.2014 8 Voimaantulo: 1.8.2014 Sastamalan Musiikkiopiston arvot ja yleiset tavoitteet Sastamalan Musiikkiopiston

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSHALLITUS 2002 SISÄLLYSLUETTELO OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 3 OPPIMISKÄSITYS

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010, päivitetty 13.9.2016 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2013-2014 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Toiminta...1 1.1 Toiminnan järjestäminen...1 1.2 Toiminta-ajatus...1 2. Arvot ja yleiset tavoitteet...1 3. Oppimiskäsitys, opiskeluympäristö

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Voimassa 1.1.2011 alkaen Sisällys 1 VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1 TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2016-2017 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Eiran musiikkikoulun opetussuunnitelma - Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä SISÄLLYS 1 TOIMINTA-AJATUS 3 2 MUSIIKIN LAAJAN

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 1. Toiminta-ajatus...2 2. Oppimiskäsitys...2 3. Opiskeluympäristö...2 4. Oppilaitoksen rakenne ja

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT

OPPILAITOKSEN ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT 1/12 POHJOIS-KYMEN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 30.11.2006 TOIMINTA-AJATUS Pohjois-Kymen musiikkiopiston tehtävänä on antaa säveltaiteen perusopetusta, valmennusta alan ammattiopintoihin sekä järjestää

Lisätiedot

HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA ( asteikko-, vapaa säestys- ja prima vista muutoksin ) voimaantulo 1.8.2014

HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA ( asteikko-, vapaa säestys- ja prima vista muutoksin ) voimaantulo 1.8.2014 HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA ( asteikko-, vapaa säestys- ja prima vista muutoksin ) voimaantulo 1.8.2014 Sisällysluettelo HÄRMÄNMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA...1 1. HÄRMÄNMAAN

Lisätiedot

Savonlinnan musiikkiopiston. OPETUSSUUNNITELMA ja JÄRJESTYSSÄÄNTÖ. Voimassa 1.8.2009 alkaen SISÄLTÖ. Opetussuunnitelma

Savonlinnan musiikkiopiston. OPETUSSUUNNITELMA ja JÄRJESTYSSÄÄNTÖ. Voimassa 1.8.2009 alkaen SISÄLTÖ. Opetussuunnitelma SISÄLTÖ Opetussuunnitelma Savonlinnan musiikkiopiston 1 Oppilaitoksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet... 4 1.1 Toiminta-ajatus... 4 1.2 Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet...

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat 15.4.2010 Musiikki ja tanssi Eija Kauppinen Musiikin ja tanssin työpaja - klo 13.30-14.45 yhteinen osuus - klo 14.45-15.00 kahvi - klo 15.00-15.45 musiikin

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS SISÄLLYS OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA.8.2004 Toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot... 2 Oppimiskäsitys... 2 Opiskeluympäristö ja työtavat... 2 Yhteistyö huoltajien kanssa... 3 Yhteistyö eri tahojen

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

1.8.2013. Hyvinkään musiikkiopiston opetussuunnitelma 2013-

1.8.2013. Hyvinkään musiikkiopiston opetussuunnitelma 2013- 1.8.2013 Hyvinkään musiikkiopiston opetussuunnitelma 2013- 2 HYVINKÄÄN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2013- MUSIIKKIOPISTOTASO perustason suorittaneille opiskeluaika enintään 4 vuotta tasosuoritukset

Lisätiedot

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma Opetussuunnitelma Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toiminta-ajatus... 3 2. Arvot... 3 3. Yleiset tavoitteet... 3 4. Oppimiskäsitys... 4 5. Opiskeluympäristö... 4 6. Oppilaaksi ottaminen... 4 7.

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Muonion kansalaisopisto TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 12.10.2011 63 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET...

Lisätiedot

12. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 1. TOIMINTA-AJATUS. 1.1 Toiminta-alue ja ylläpitäjä 1.2 Tehtävät ja tavoitteet 1.3 Kulttuuripalvelujen tuottaminen

12. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 1. TOIMINTA-AJATUS. 1.1 Toiminta-alue ja ylläpitäjä 1.2 Tehtävät ja tavoitteet 1.3 Kulttuuripalvelujen tuottaminen 1. TOIMINTA-AJATUS 1.1 Toiminta-alue ja ylläpitäjä 1.2 Tehtävät ja tavoitteet 1.3 Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. ARVOT JA OPPIMISKÄSITYS 2.1. Oppilaitoksen arvot 2.2. Oppimiskäsitys 3. OPPIMISYMPÄRISTÖT

Lisätiedot

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2014-2015 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Ylivieskan seudun musiikkiopiston opetussuunnitelma 2006

Ylivieskan seudun musiikkiopiston opetussuunnitelma 2006 Ylivieskan seudun musiikkiopiston opetussuunnitelma 2006 1. Ylivieskan seudun musiikkiopiston toiminta-ajatus 1.1. Musiikin laajan oppimäärän tehtävä ja yleiset tavoitteet...3 1.2. Ylivieskan seudun musiikkiopiston

Lisätiedot

NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO

NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO NAANTALIN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Tämä opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen antamien perusteiden mukaisesti (määräys 41/011/2002) ja

Lisätiedot

1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2

1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Merikanto-opiston toiminta-ajatus... 2 1.1. Musiikkiopiston perustehtävä, arvot ja tavoitteet.. 2 2. Opetuksen toteuttaminen 2 2.1. Oppimiskäsitys ja opiskeluympäristö 2 3. Opetuksen

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 41/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

MÄÄRÄYS 41/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 MÄÄRÄYS 41/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Opetushallitus 2002 Opetushallitus Kansi Taitto Viherjuuren Ilme Oy Pirjo Nylund ISBN 952 13 1377

Lisätiedot

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Taiteen perusopetus asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Lempäälä-opisto, Nokian Työväenopiston, Pirkkala-opisto

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman päivitys on hyväksytty Vantaan kaupungin Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnassa 1.10.2012. Opetussuunnitelma

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Karkkilan musiikkikoulussa noudatetaan Karkkilan kaupungin vapaa-ajan lautakunnan vahvistamaa opetussuunnitelmaa ja valtakunnallisia taiteen perusopetuksen musiikin

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Musiikin opetus

Opetussuunnitelma. Musiikin opetus Opetussuunnitelma Musiikin opetus Tämä opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen vahvistaman taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Opetushallituksen

Lisätiedot

! " #$ %& #$ )!##$ % *+,-+-., !!!##$!-..3!#$$&!#$!+)!##$ + #$!!!!!4!#! + )!##$###!(!! + )!##$! 4!!+ )!#!& +!!!#!!#!#$ +

!  #$ %& #$ )!##$ % *+,-+-., !!!##$!-..3!#$$&!#$!+)!##$ + #$!!!!!4!#! + )!##$###!(!! + )!##$! 4!!+ )!#!& +!!!#!!#!#$ + ! #$ & #$!!'( #$ )!##$ *+,-+-.,. /0 1.0-2!!!##$!-..3!#$$&!#$!+)!##$ + #$!!!!!4!#! + )!##$###!(!! + )!##$!!!5(!6'+!!##$ 4!!+ )!#!& #$(!6' +!!!#!!#!#$ + #!## (5 5((( ! # $ && '(( )) & *& )) +,& -. /010 2

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Puumalan kansalaisopisto

Puumalan kansalaisopisto Puumalan kansalaisopisto Musiikin perusopetuksen opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen ja laaja oppimäärä Sisällys YLEISTÄ 1 Musiikin perusopetuksen toiminta-ajatus 2 Arvot ja tavoitteet OPETUKSEN

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.

Lisätiedot

Meri-Helsingin musiikkiopiston musiikin laajan oppimäärän. opetussuunnitelma 2014

Meri-Helsingin musiikkiopiston musiikin laajan oppimäärän. opetussuunnitelma 2014 Meri-Helsingin musiikkiopiston musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma 2014 1. YLEISTÄ 1.1 MERI-HELSINGIN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS 1.2 ARVOT JA TAVOITTEET 1.3 ERITYISPAINOTUKSET 2. OPETUKSEN

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1 KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1.Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä Karkkilan musiikkikoulu on yksityinen, kannatusyhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Musiikkikoulussa

Lisätiedot

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2016-2017 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin musiikkiopiston opetussuunnitelma Voimaan alkaen

Kuusamon kaupungin musiikkiopiston opetussuunnitelma Voimaan alkaen Kuusamon kaupungin musiikkiopiston opetussuunnitelma Voimaan 1.8.2004 alkaen Hyväksytty Koulutuslautakunta 3.6.2004 63 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kuusamon musiikkiopiston toiminta-ajatus... 3 2. Toimintaperiaatteet...

Lisätiedot

8. MUUALLA SUORITETTUJEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN

8. MUUALLA SUORITETTUJEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1.1 MERI-HELSINGIN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS 1.2 ARVOT JA TAVOITTEET 2. OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 OPPIMISKÄSITYS 2.2 OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT 2.3 OPPILAAKSI OTTAMINEN

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKIN TAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKIN TAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKIN TAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ 1.8.2011 SISÄLTÖ sivu 1. TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET 3 1 Musiikin laajan oppimäärän

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Rauman musiikkiopiston opetussuunnitelma

Rauman musiikkiopiston opetussuunnitelma OPETUSSUUNNITELMA Rauman musiikkiopiston opetussuunnitelma Rauman musiikkiopisto on perustettu v. 1970 ja on nykyään Rauman kaupungin ylläpitämä taideoppilaitos. Toimintaalueena on Rauman kaupunki sekä

Lisätiedot

Töölön musiikkikoulun musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma 2015

Töölön musiikkikoulun musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma 2015 Töölön musiikkikoulun musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma 2015 1. YLEISTÄ 1.1 TÖÖLÖN MUSIIKKIKOULUN TOIMINTA-AJATUS 1.2 ARVOT JA TAVOITTEET 2. OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 OPPIMISKÄSITYS 2.2 OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

Soisalo -musiikkiopiston opetussuunnitelma

Soisalo -musiikkiopiston opetussuunnitelma Soisalo -musiikkiopiston opetussuunnitelma 11.10.2016 2 Soisalo- musiikkiopiston opetussuunnitelma 12.2.2016 Sisällysluettelo 1. luku Opetuksen rakenne ja opintojen laajuus 1.1. Opetuksen rakenne 1.2.

Lisätiedot

KUULA-OPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

KUULA-OPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA KUULA-OPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OSA Tämä opetussuunnitelma täsmentää ja täydentää niitä tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä, joita Opetushallituksen

Lisätiedot

2. Luku OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN...4 2.1. Oppimiskäsitys...4 2.2. Oppimisympäristö ja työtavat...4 2.3. Opetusjärjestelyt...5

2. Luku OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN...4 2.1. Oppimiskäsitys...4 2.2. Oppimisympäristö ja työtavat...4 2.3. Opetusjärjestelyt...5 1. Luku TOIMINTA-AJATUS...3 ALA-KEITELEEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS...3 1.1. Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet...3 1.2. Ala-Keiteleen musiikkiopiston arvomaailma...3 2.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Tampereen Suzukikoulu. Opetussuunnitelma 1.8.2015. Taiteen perusopetuksen musiikin yleinen oppimäärä

Tampereen Suzukikoulu. Opetussuunnitelma 1.8.2015. Taiteen perusopetuksen musiikin yleinen oppimäärä Tampereen Suzukikoulu Opetussuunnitelma 1.8.2015 Taiteen perusopetuksen musiikin yleinen oppimäärä 2 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT, YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS, OPISKELUYMPÄRISTÖ JA

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen yleinen ja laaja oppimäärä. Musiikkiopisto Musike Musiikkikoulu Musiken kannatusyhdistys ry

OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen yleinen ja laaja oppimäärä. Musiikkiopisto Musike Musiikkikoulu Musiken kannatusyhdistys ry OPETUSSUUNNITELMA 2018 Taiteen perusopetuksen yleinen ja laaja oppimäärä Musiikkiopisto Musike Musiikkikoulu Musiken kannatusyhdistys ry 1 1 MUSIIKKIOPISTO MUSIKE Musiikkiopisto Musike on Vantaan kaupungin

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Vahvistettu 12.2.2013 Rehtorin päätös 19/10/2013 SISÄLTÖ 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIOPISTON MUSIIKIN JA TANSSIN TOIMINTA- AJATUS... 3 2 MUSIIKIN

Lisätiedot

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia

Lisätiedot

MUSIIKINOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2010

MUSIIKINOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 MUSIIKINOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 10.8.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS 4 1.1 SIBELIUS-OPISTON ARVOT 4 1.2 OPPIMISKÄSITYS 4 1.3 OPISKELUYMPÄRISTÖ 5 2 OPETUKSEN RAKENNE 5 2.1 VARHAISIÄN

Lisätiedot

KAUNIAISTEN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa lähtien)

KAUNIAISTEN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa lähtien) KAUNIAISTEN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2004 lähtien) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------- s. 2 2. MUSIIKKIOPISTON YLEISET TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA ALKAEN

VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA ALKAEN VALKEAKOSKEN MUSIIKKIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 1.8.2008 ALKAEN SISÄLTÖ sivu 1. luku Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet 2 1 Musiikin

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston OPETUSSUUNNITELMA Astu MUSIIKIN maailmaan KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Musiikin laajan oppimäärän tehtävät, arvot ja yleiset

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen järjestäminen ja oppimäärät

Taiteen perusopetuksen järjestäminen ja oppimäärät Taiteen perusopetuksen järjestäminen ja oppimäärät Tornio 3.3.2011 Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Mitä opetushallitus tekee? OPH on opetuksen kehittämisvirasto, joka vastaa esi- ja perusopetuksen,

Lisätiedot

Musiikin opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2006

Musiikin opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2006 Musiikin opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2006 LINNALAN OPISTO Opetushallitus on vahvistanut taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaiset opetussuunnitelman perusteet 30.3.2005.

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Karkkilan musiikkikoulussa noudatetaan Karkkilan kaupungin vapaa-ajan lautakunnan vahvistamaa opetussuunnitelmaa ja valtakunnallisia taiteen perusopetuksen musiikin

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT Kuvataide Käsityö Tanssi Ilmajoki-opisto Hyväksytty johtokunnassa 22.5.2018 1 SAATTEEKSI Kädessäsi on Ilmajoki-opiston taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Hyväksytty (hyvinvointilautakunta 98)

Hyväksytty (hyvinvointilautakunta 98) Hyväksytty 6.6.2018 (hyvinvointilautakunta 98) TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 1 YLEISTÄ Muhoksen Musiikkikoulu perustettiin 1986 ja se toimi Muhoksen kunnan ylläpitämänä.

Lisätiedot

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2006 2(17) SISÄLTÖ 1. TOIMINTA-AJATUS 2. MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET 2.1. TEHTÄVÄ

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Huilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi HUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

1. luku Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitte

1. luku Taiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitte PAIMION MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma Paimion musiikkiopistossa 1.8.2011 alkaen. Toiminta-ajatus: Leikin avulla alkuun, pienten kappaleiden

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Sello Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi SELLONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018

OPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018 OPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018 Johtokunta 26.9.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2 1.1. Musiikkikoulutuksen perustehtävä ja tavoitteet 2 1.2. Arvot ja oppimiskäsitys 2 1.3. Oppimisympäristö

Lisätiedot

Joensuun konservatorio

Joensuun konservatorio Joensuun konservatorio Musiikkiopiston opetussuunnitelma 1.8.2004 - SISÄLTÖ 1. TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ, 1 ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET Musiikin laajan oppimäärän tehtävä, 1 arvot ja yleiset tavoitteet

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ!

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO Salon musiikkiopisto on Salon kaupungin

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot