Akateemisen keskustelun ääri-ilmiöitä suositut luonnontieteilijät filosofeina
|
|
- Annika Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Akateemisen keskustelun ääri-ilmiöitä suositut luonnontieteilijät filosofeina Juha Himanka Demokraattisen yhteisön toiminnalle on olennaista kyetä keskustelemaan yhteisistä asioista. Yliopisto syntyi aikoinaan antiikissa vastatakseen demokratian tarpeisiin. Platonin akatemian perillisinä akateemisen yhteisön tulisi kyetä esimerkilliseen keskusteluun, dialogiin, yhteisölle olennaisista asiois ta. Tarkastelen tässä akateemisen keskustelun viimeaikaisia ääri-ilmiöitä. Ääri-ilmiöt löytyvät professoreiden Kari Enqvist ja Esko Valtaoja luonnontieteen popularisoinneista sekä niistä käydyssä keskustelussa. Arviot näistä teoksista jakautuvat poikkeuksellisen rankasti. Vastakohtana teoksia ylistäville lausunnoille on viitattu myös keisarin uusiin vaatteisiin. Eri kantojen välillä ei päästä dialogiin ja päädynkin pohtimaan kuinka asiallinen keskustelu voisi toimia. Tällainen onnistuminen tapahtui 1920-luvulla, kun Henri Bergson ja Hendrik Lorentz onnistuivat dialogissa, joka Albert Einsteinin ja Bergsonin kuuluisassa yhteenotossa oli epäonnistunut surkeasti. Ensimmäinen ääri-ilmiö: väitteitä vajain perustein Akateemisessa keskustelussa pyritään yleensä välttämään äärimmäisiä kärjistyksiä tai ainakin sellaiset varaudutaan perustelemaan hyvin. Esko Valtaojan sanoin: Mitä rankempi väite, sitä rankemmat todisteet tarvitaan. (2010, 142). Viimeaikaisissa arvioinneissa Enqvistin ja Valtaojan uusimmista kirjoista kielenkäyttö on ollut vahvaa sekä kielteisessä että myönteisessä mielessä. Timo Paukku toteaa Helsingin Sanomien arvostelussaan, että Valtaoja ei taida kyetä edes virheisiin ( ). Voima-lehden arviossa (10/2012) Jouko Kämäräinen puolestaan tuntuu ajattelevan, että Valtaojan näkemys maailmantilanteesta on perustavalla tavalla väärä. Arviossa todetaan, ettei orjuus ole maailmasta suinkaan loppunut, kuten Valtaoja kertoo, ja kehottaa lukijaa katsomaan ympärilleen: Tässä ympärillähän se on, kaikkien nähtävillä. Kurjuuteen ajetuista ihmisistä ja luonnon massamurhasta Valtaoja ei puhu eikä pukahda. Paukun arviossa Valtaojan kirja kertoo kaikesta, kun taas Kämäräisen näkemyksessä se sulkee silmänsä aikakautemme olennaisilta ongelmilta. Valtaojan ja Enqvistin populäärikirjat sisältävät itsessäänkin runsain mitoin vahvoja väitteitä, joiden perustelu jättää toivomisen varaa. Valtaoja esimerkiksi uskaltautuu väittämään, että Tuhannet vuodet filosofiaa ja teologiaa eivät ole tuoneet meille yhtään [sic] ainoaa oikeaa oivallusta maailmankaikkeudesta; siihen pystyy vain tiede. (2010, 188) Kahdeksan vuotta aikaisemmin Valtaoja kuitenkin kirjoitti: Filosofi Immanuel Kant osui jo vuonna 1755 oikeaan vahingossa kuten filosofien on tapana olettaessaan, että planeetat olivat syntyneet samaan aikaan ja samalla tavalla kuin Aurinkokin, tiivistymällä avaruuden suuresta kaasupilvestä. (2002, 195) Koska Valtaojan on itsekin täytynyt tietää väittävänsä virheellisesti, kyse lienee muusta kuin asiatyylistä. Moni lukija kuitenkin kaipaisi enemmän opastusta siihen, että kyse on esimerkiksi satiirista tai ironiasta. Arvioinnissaan Enqvistin teoksesta Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat Pauli Pylkkö käyttää akateemisessa yhteydessä poikkeuksellisen voimakasta kieltä. Pylkkö kirjoittaa Enqvististä: Kyse ei ole siitä, että hän olisi popularisoimassa filosofiaansa; pikemminkin hän on opettelemassa filosofian alkeita julkisuuden valokeilassa. (18) Pylköllä myös herää ajatus, että Enqvist löytää sitaattinsa Googlen avulla, Tieteessä tapahtuu 3/
2 muttei oikeastaan tiedä mitä on tekemässä. (4) Kukin voi Pylkön laajasta artikkelista tarkistaa, pystyykö hän perustelemaan väitteensä. (Kirjoitus on lukemisen arvoinen omin filosofisin ansioinkin.) Todettakoon tässä, että Pylkön jäsennys tuntuisi pätevän myös Valtaojaan. Vielä vuonna 2007 hän kirjoittaa Cogito, ergo sum, yritti filosofi Blaise Pascal löytää totuuden, jota ei voi asettaa kyseenalaiseksi (2007, 78). Filosofian alkeiden opettelu julkisuudessa kuitenkin toimii ja viimeisimmässä kirjassaan Valtaoja kirjaakin filosofian historian kuuluisimman väitteen oikealla esittäjälle: Cogito, ergo sum, koetti Descartes löytää vankkumatonta lähtökohtaa (2012, 25). Uusimmassa teoksessa puolivillainen google-tiedon vaikutelma syntyy jo kirjan kolmannella sivulla. Valtaoja kirjoittaa: Filosofit ovat kamppailleet solipsismin kanssa vuosituhansien ajan, aina siitä saakka kun Sokrateen aikalainen Gorgias esitti ajatuksen, että mitään ei ole olemassa. (9) Mistä tällainen ajatus on voinut juolahtaa kirjoittajan mieleen? Ajatus sisäisestä itsestä muodostui vuosisatoja Sokrateen ajan jälkeen, ja siitäkin kului vuosituhat ennen kuin solipsismia kyettiin jäsentämään. Omituinen jäsennys aloittaa solipsismin tarkastelu Gorgiaasta taas löytyy nopeasti googlaamalla englanninkieliseen Wikipediaan. Toinen ääri-ilmiö: luonnontieteellinen fundamentalismi Filosofia.fi-sivuston lokissa Sami Syrjämäki väittää, että Enqvist tekee hyvän luonnontieteen popularisoinnin sijaan huonoa filosofiaa. (Edeltävän filosofian hylkääminenhän on varsin tyypillinen filosofinen teko.) Hän kirjoittaa Enqvististä: Fyysikko ei nimittäin malta pysyä oman tieteenalansa, historiattoman fysiikantutkimuksen suljetussa piirissä, vaan alkaa operoida vihollisensa, historian ja filosofian, välineillä ja tekee sen taitamattomasti. Omassa arviossaan Pylkkö kehittelee samaa teemaa toteamalla: Kysymys siitä, miksi luonnontiede olisi tai on pätevää, ei ole luonnontieteellinen kysymys. Enqvistin viimeisin teos Uskomaton matka uskovien maailmaan kuitenkin myös pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen. Enqvist kysyy: Mitkä olisivat ne havainnot, joiden painon alla kreationisti kumartaisi kauniisti, tunnustaisi erehtyneensä ja veisi Raamattunsa divariin? ja vastaa: Epäilen, ettei sellaista todistusaineistoa ole olemassa. Mutta jos vääräksi osoittaminen on suljettu jo lähtökohtaisesti pois, kyseessä ei ole tiede vaan tieteen kaapuun verhoutunut uskonnollinen ideologia. (102) Herää luonnollisesti kysymys, kuinka Enqvistin oma asenne suhtautuu tähän vaateeseen. Enqvist toistaa Tapio Puolimatkan hänelle esittämän kysymyksen: Mikä osoittaisi naturalistisen ja fysikalistisen näkemykseni epätodeksi? (199) Fyysikko jatkaa toteamalla, että tähän hänellä ei ole vastausta, ja selventää sitten, miksei ole: Ei ole mitään, mikä voisi osoittaa uskonnottoman vakaumukseni epätodeksi, sillä se ei perustu tieteelliseen todistusaineistoon Uskonnottomuus on sisäinen tunne, joka ei ole empiirisen koeteltavuuden tavoitettavissa. Se ei ole tieteellisessä mielessä totta tai epätotta. Se on pelkkä mielipide. (120) Puolimatkan kysymys oli filosofinen. Hän kysyi, ovatko Enqvistin filosofiset kannat, naturalismi ja fysikalismi rationaalisen tarkastelun piirissä Enqvistin omilla kriteereillä, eli onko niitä periaatteessakaan mahdollista osoittaa pätemättömiksi. Enqvist vastaa fysikalisminsa ja naturalisminsa olevan vakaumus ja tämä on hyvin linjassa hänen teostensa kanssa. Filosofisia asenteita tai kantoja ei perustella eikä niiden puolesta edes pyritä argumentoimaan. Matemaattinen luonnontiede on tiedon ainoa lähde ja asioita, joita sillä ei kyetä selvittämään kuten fysikalismin oikeutus ei edes pyritä perustelemaan. Kysymys on vain mielipiteistä ja vakaumuksesta. Pylkkö kirjoittaa arviossaan Enqvistin teoksesta: Sanalla sanoen menetelmä muistuttaa pahasti monien kehnojen uskonnollisten kirjoittajien menetelmiä. Mutta kyse ei ole vaan menetelmistä vaan myös asenteesta. Hieman aiemmin Pylkkö kirjoittaa Enqvististä: Hänen asenteensa luonnontieteelliseen tietoon on keskeisiltä osin irrationaalinen, vahvasti uskonvarainen. (38) Kämäräinen puolestaan kysyy: 28 tieteessä tapahtuu 3/2013
3 Eikö Kari Enqvist ole tyypillinen esimerkki laput silmillä kulkevasta fundamentalistista? Enqvistin oman aseman läheisyys suhteessa uskonnollisiin positioihin saattaa olla lukijalle yllätys, mutta se on itse asiassa hyvinkin ymmärrettävää. Näin selittyy kirjoittajan tarve toistaa omaa uskonnottomuuttaan (Kämäräinen 2012). On tärkeämpää painottaa eroa viereiseen kuin vastakkaiseen asemaan. Ilmeisesti ideologista suhtautumista ei kuitenkaan luonnontieteen piirissä pidetä vastaavana ongelmana kuin henkitieteissä. Esimerkiksi Peter Hayesin tutkimus jäsensi suhteellisuusteoriaa tutkimusyhteisön toiminnan kannalta ja päättyi tulokseen: Suhteellisuusteoria on ideologia (Hayes 2009). Kolmas ääri-ilmiö: historia luonnontieteenä Kiistoja on tieteen historiassa ollut ennenkin ja joskus nekin ovat kärjistyneet koviin otteisiin asti. Valtaoja ja Enqvist mainitsevat kiistoista tiheään Galilein tapauksen. Pylkkö pitää Enqvistin näkemystä tästä kiistasta lähinnä populaarikirjallisuudesta lainattuna kliseenä. Enqvistin ja Valtaojan kirjojen näkemys, että Galilei olisi todistanut kopernikaanisen mallin olevan oikeassa, mutta sitten pakotettu vannomaan ja kirjoittamaan toisin, tosiaan elää edelleen. Tieteen historian asiantuntijoiden välillä kuitenkin vallitsee laaja yksimielisyys, että Galilei ei onnistunut todistamaan Maan liikettä. On myös vaikea uskoa, että Enqvist ja Valtaoja todella pitävät esimerkiksi vuorovesi-ilmiötä todistuksena Maan liikkeestä. Aivan hyvin perustein, Galilein muistikirjoja hyödyntäen, voimme myös nähdä, että Galilei uskoi jossakin vaiheessa voivansa todistaa Maan liikkeen, mutta päätyi itsekin huomaamaan, ettei tule onnistumaan (Wallace 1991). Tämän tulkinnan valossa voimme välttää syyttämästä suurta tiedemiestä väärästä valasta. Enqvistin ja Valtaojan oudot näkemykset menneisyydestä tulevat kuitenkin ymmärrettäväksi, kun katsomme kuinka he käsittävät historian. Valtaoja kirjoittaa: Historia ei pohjimmiltaan ole kertomusta siitä, mitä ihmiset tekivät toisilleen vaan siitä, miten he tulivat toimeen heitä ympäröivän maailman kanssa. Ihminen on osa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunta on osa maailmaa, osa luontoa. (2012, 132) Tämän väitenipun on ilmeisesti tarkoitus osoittaa, että historia voidaan rakentaa luonnosta ja luonnontieteestä käsin. Näin se, mitä Galilei kirjoitti ja teki, ei ole merkityksellistä, sillä totuus ratkeaa nykyisen luonnontieteen mittareilla. Lopulta siis esimerkiksi tapahtumien ajoituksella ei ole merkitystä. Enqvist kirjoittaakin: Tieteessä on yhdentekevää, sanoiko Einstein jonkin seikan yhdellä tavalla elokuussa ja toisella marraskuussa. Historioitsijoita tällaiset seikat kiinnostavat, mutta itse asian kannalta jonkin lausuman muotoiluajankohta on merkityksetön. (2012, 62) Neljäs ääri-ilmiö: luonnontieteen ongelmattomuus On tietysti ymmärrettävää, että Enqvistin ja Valtaojan nopealla tahdilla ilmestyvät kirjat ovat argumentaatioltaan puutteellisia ja sisältävät virheitä, kun kirjat kuitenkin käsittelevät pitkälti filosofian ja historian kysymyksiä. Pylkkö tuomitsee Enqvistin hyökkäyksen filosofista kulttuuria vastaan (16) kovin sanoin: Enqvist suorastaan suoltaa yleisölleen aika tökeröitä filosofisia puolitotuuksia, perustelemattomia yleistyksiä ja latteuksia sivu sivun jälkeen. (69) Toisaalta se, etteivät Enqvist ja Valtaoja pyri perustemaan rankkoja filosofisia väitteitään, tuntuisi vihjaavan, etteivät he ole tarkoittaneetkaan niitä otettavan täysin vakavasti. Uskoisin harvan lukijan esimerkiksi ottavan täysin tosissaan Enqvistin jatkuvat hyökkäykset ihmisarvoa vastaan. Enqvist esimerkiksi kirjoittaa: kosmologian paletissa ihmiskunta on vain kärpäsenlikaa (2004, 61). Teoksessaan Kosmoksen siruja Valtaoja siteeraa Enqvistiä: Kosmisessa mittakaavassa ja fysiikan mikroskoopin alla ihminen kalpenee merkityksettömäksi ja satunnaiseksi olioksi, kuohaksi jo itsessään mitättömän kuohan päällä. (46) Selvittäessään ihmistä luokitellen meidät samaan luokkaan liimojen (siis todellakin liimojen) kanssa Enqvist valistaa meitä toteamalla, että elämän olemuksen tutkimus on saa- Tieteessä tapahtuu 3/
4 nut lähtölaukauksensa fysiikasta (2010, 92). Vaikea uskoa kovin monen lukijan ottavan viimeistä väitettä todesta ja saman tien unohtavan, kuinka Platon aloittaa elämän olemuksen tarkastelun dialogissaan Faidon (105d). Moni lukija kuitenkin ottanee vakavasti fyysikkojen luonnontieteelliset tarkastelut. Pylkön arvio tuntuu kyseenalaistavan myös nämä tarkastelut. Laajan arvionsa lopuksi Pylkkö päätyy ihmettelemään: Onko tämä todellakin korkeatasoisinta tieteen tulosten esittelyä, mihin suomalaiset edustajat pystyvät? Tässä lehdessä pitkään yrittämässäni keskustelussa olen pyrkinyt esittämään Enqvistille kysymyksen. Kansainvälisen tason kovan luokan asiantuntijat (Einstein ja Leopold Infeld, Hans Reichenbach, Max Born, Fred Hoyle ja Bertrand Russell) näkevät, että suhteellisuusteorialle on olennaista jäsentää Maan kiertävän yhtälailla Aurinkoa kuin Auringon Maata (Himanka 2010). Kotimaisissa tieteen popularisoinneissa Maan kiertoliike Auringon ympäri on kuitenkin esimerkillinen tosiseikka. Pylkön arvio saa minut nyt miettimään kotimaisten luonnontieteen popularisointien tasoa suhteessa kansainväliseen kenttään. Ottakaamme tästä toinen esimerkki, edelleenkin Enqvistin ja Valtaojan omimmalta osaamisalueelta eli suhteellisuusteoriasta. Valtaoja kirjoittaa: Ei kestänyt kauan saada selville, että Einsteinin suhteellisuusteoria oli parempi kuvaus todellisuudesta kuin lukuisat kilpailevat teoriat; niin sen sisäinen loogisuus kuin sen ennusteiden paikkansapitävyyskin eliminoivat tehokkaasti vaihtoehdot. (2012, 156) Valtaoja väitteet käänteisessä järjestyksessä ovat: 1) suhteellisuusteorian ennusteet pitävät paikkansa; 2) teoria on sisäisesti looginen; 3) teoria on kilpailevia teorioita parempi kuvaus todellisuudesta. Katsokaamme lyhyesti kunkin väitteen paikkansapitävyyttä kansainvälisen kentän asiantuntijoiden näkemysten valossa. 1) Suhteellisuusteorian ennusteet pitävät paikkansa Thomas Kuhn toteaa, että tähän mennessä yleinen suhteellisuusteoria on onnistunut ennustamaan kolme havainnoin todennettavaa seikkaa (valon taittuminen auringon gravitaatiokentässä, Merkuriuksen periheli ja kaukaisten tähtien valon punasiirtymä; Kuhn 1977, 188). Näin yleisen teorian ollessa kyseessä sovelluksien määrä on ällistyttävän vähäinen, eivätkä nämä kolmekaan ole mitenkään yksiselitteisesti todennettuja. Kuhn toteaakin yleisen suhteellisuusteorian olevan kokolailla hedelmätön teoria (Kuhn 1977, 189). Kuhnin väitteestä on kuitenkin jo vuosikymmeniä ehkä tilanne on sen jälkeen muuttunut? Kuhnin esittämien lisäksi olen törmännyt vain yhteen suhteellisuusteorian sovellukseen, mutta se vaikuttaisi olevan sitäkin vakuuttavampi, Global Positioning System. GPS onkin kuin tehty suhteellisuusteorian koekentäksi: kellot, joiden on oltava erittäin tarkasti synkronissa, liikkuvat suurilla nopeuksilla. Luonnontieteen populääriesityksissä GPS:n esitetään usein perustuvan suhteellisuusteoriaan. Kuten Valtaojakin jo toteaa, järjestelmää toteuttavien insinöörien luottamus suhteellisuusteoriaan ei kuitenkaan ole ollut kovin vahva (Valtaoja 2010, 226). Toteutuksessa kelloihin tehdään melkoinen määrä erilaisia korjauksia, joilla insinöörit ovat käytännön kokeissa päässeet yhä suurempaan tarkkuuteen. Asiasta kirjoittavat fyysikot eivät itse asiassa edes tiedä, mitä korjauksia insinöörit laitteisiinsa rakentavat (Ashby 2002). Kuten arvata saattaa, ei ole ollenkaan helppoa yksiselitteisesti sanoa, että nämä lukuisat korjauk set vastaavat jotakin tiettyä fysiikan teoriaa. Oma perehtyneisyyteni ei riitä tällaiseen arvioon, mutta esimerkiksi The Instutitute of Navigationin 58. vuosikokouksessa vuonna 2002 Ronald R. Hatch väittää, että yleisesti ottaen GPS-data selittyy paremmin Lorentziin pohjautuvalla mallilla kuin suhteellisuusteorioilla. Hän päättää esitelmänsä tiivistelmän seuraavasti: Tämä on todella vahva todistus sille, että jokin versio Lorentzin eetteriteoriasta on pätevä ja Einsteinin suhteellisuusteoriat eivät päde (Hatch 2002). 30 tieteessä tapahtuu 3/2013
5 2) Suhteellisuusteoria on sisäisesti looginen Laajemmin tunnettu kivi suhteellisuusteorian kengässä on kaksos- tai kelloparadoksin nimellä tunnettu ristiriita. Tämä ilmeinen ongelma nostettiin esiin heti suhteellisuusteorian julkaisun jälkeen ja asiaa on nyttemmin käsitelty jo tuhansien julkaisujen verran. Lyhyesti ongelma on seuraava: jos kahdesta kellosta toinen liikkuu liki valon nopeudella jonnekin ja takaisin, tuon kellon näyttämä aika jätättää suhteessa paikalla pysyneeseen. Suhteellisuusteorian puitteissa liikkunut kello voi olla kumpi tahansa, eli molemmat kellot jätättävät yhtälailla suhteessa toisiinsa. Tällaista koetulosta emme voi saada. Teoria on siis ristiriitainen. Suhteellisuusteorian kannattajat yleensä ohittavat asetelman todeten, ettei kellon palaaminen alkuperäiselle paikalle voi onnistua erityisessä suhteellisuusteoriassa ja yleisessä tilanne onkin paljon monimutkaisempi. Jostakin syystä fyysikot Einsteinista Enqvistiin ovat kuitenkin esittäneet keskenään erilaisia ratkaisuja ongelmaan. Einsteinin (1918) ratkaisua, jossa ratkaisevaa on toisen kellon kääntymisen vaikutukset aikaan, pidetään yleisesti ilmeisen virheellisenä. Kääntymisen vaikutuksethan ovat samat, oli kellon kulkema matka sitten kilometri tai miljoona valovuotta, eikä Einstein koskaan toimittanut lupaamiaan laskelmia. Enqvistin ratkaisu taas perustuu jousivaakaan, jota seuraamalla tiedämme, kumpi kelloista liikkuu. Vaa an lukema voi kuitenkin liikkeen sijaan muuttua myös massan vaikutuksesta, emmekä siksi lopulta voi luottaa sen kertovan nimenomaan liikkeestä. Kuuluisimman kritiikin kello- tai kaksosparadoksin perusteella esitti Herbert Dingle, joka oli alan johtavia asiantuntijoita maailmassa. Tästä kritiikistä on käyty valtava keskustelu, jossa on vahva ideologinen maku puolin ja toisin. Hasok Chang onnistui kuitenkin 1990-luvun alussa Harvardissa selvittämään asiaa objektiivisella otteella. Perusteellinen artikkeli päätyy johtopäätökseen, että Näkemykseni mukaan Dinglen kysymykseen ei ole vastattu vielä tähän päivään mennessä (Chang 1993, 782). Täsmennettäköön tähän vielä, että Chang ei väitä Dinglen sinällään olevan oikeassa, vaan että hänen esittämäänsä kysymystä ei ymmärretty, eikä siihen vastattu. Suhteellisuusteorian ristiriidattomuus ei siis ole ongelmaton tosiseikka. 3) Suhteellisuusteoria on kilpailevia teorioita parempi kuvaus todellisuudesta Nopeuden vaikutus aikaan on suhteellisuusteorian keskeinen ja kiistattomasti havaittu ilmiö. Teorian tälle muunnokselle laskivat ennen Einsteinia sekä Henri Poincaré että Hendrik Lorentz. Suhteellisuusteoriaa pidettiin aluksi Lorentzin ja Einsteinin yhteisenä luomuksena, mutta varsin pian Lorentz antoi mielihyvin koko kunnian Einsteinille. Juuri Lorentz oli fysiikan tutkimuksessa tuohon aikaan se hahmo, jonka kanta haluttiin ensimmäisenä kuulla uuden teorian ilmaantuessa. Lorentzin ja Einsteinin näkemysero liittyi pohjimmiltaan filosofian ja luonnontieteen suhteeseen (Canales). Einstein katsoi voivansa edetä filosofian alueelle eikä Lorentz nähnyt, että Einsteinin perusteet riittävät tähän. Varsinaisesti suhteellisuusteorian kanssa kilpailee kvanttifysiikka. Vuonna 1980 Sir Karl Popper näki, että kvanttimekaniikkaan liittyvä kaukovaikutuksen kokeellinen todistaminen olisi ratkaiseva koe siitä, pitääkö meidän luopua Einsteinin suhteellisuusteoriasta ja palata Lorentzin näkemykseen (Popper 1982, 30). Ymmärtääkseni ainakin Alain Aspectin kokeet paria vuotta myöhemmin ratkaisivat pelin Lorentzin puolelle Einsteinia vastaan. Suhteellisuusteorian kilpailijat, Lorenzin malli ja kvanttifysiikka, näyttävät siis olevan varsin vahvoilla. Näyttäisi siis siltä, että Valtaoja ei joko tiedä suhteellisuusteorian ongelmista tai katsoo parhaaksi pimittää ne. Tietokirjan lukijan kannalta kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto. Enqvistin ja Valtaojan kirjat eivät kutsu lukijaa pohtimaan todellisuuden olemusta ja hahmota eri mahdollisuuksia vaan pikemminkin julistavat. Hämmästellessään Enqvistin ehdotusta polttaa kirjat, jotka eivät ole hänen näkemyksensä linjoilla, Pylkkö kuvaa Enqvistin tekstin etenemistä seuraavasti: Koko tämä menetelmä on hyvin autoritaarinen ja odottaa lukijalta nöyrää perässä juoksemisen halua, tieteen hämärän ja sekavan auktoriteetin mykkää kunnioitusta (38). Pyl- Tieteessä tapahtuu 3/
6 kön arviossa lähtökohtien, eli filosofian, sivuuttaminen on sinällään vain naiiviutta, mutta on arveluttavaa tehdä tästä naiiviudesta ja tietämättömyydestä julkisesti hyve (17). Syrjämäki puolestaan arvostelee sitä, että historiasta piittaamattomuus on Enqvistille hyve, ja hämmästelee myös sitä, että muiden virheiden pilkkaamisesta saatu nautinto nostetaan fyysikolle ansioksi. Valtaojan viimeinen kirja, Kaiken käsikirja, kuitenkin päättyy lupaavasti: Olen halunnut innostaa sinua ajattelemaan, en kertoa mitä ajatella. Näin Valtaoja yllättäen liittyy länsimaisen korkeimman opetuksen Platonista alkaneeseen kunniakkaaseen perinteeseen. Toivottavasti tämä halu siirtyy jatkossa paremmin itse tekstiin. Viides ääri-ilmiö: keskustelun onnistuminen Seuratessani yrityksiä ja yrittäen itsekin keskustella luonnontieteen ja humanististen tieteiden välillä, on onnistuminen alkanut näyttää yhä vaikeammalta. Voimmekin katsoa onnistumisen olevan ääri-ilmiö. Onnistuminen tapahtui Pariisissa marraskuussa Onnistumisen taustalla oli Einsteinin ja Henri Bergsonin kuuluisa kohtaaminen vuonna Kohtaaminen on luonnontieteen puolelta usein ideologisoiden nähty Einsteinin voittona, mutta historiallisia perusteita tällä ei esitetä. Asiallisessa tutkimuksessa tilanne oli hyvinkin jännittävä ja lopputuloksesta voidaan perustellusti olla montaa mieltä (Canales 2012). Tässä meitä kiinnostaa erityisesti se, että lopulta Bergson onnistui käymään todellisen keskustelun ajan olemuksesta fyysikon kanssa. Marraskuussa 1924 Bergson lähetti Lorentzille kutsun kahdenkeskiselle illalliselle ja kiitti samalla Lorentzia saamastaan viestistä, joka koski kahta kelloa (Canales 2012). Bergson myös totesi, että ensivaikutelman perusteella argumentti on moitteeton ja tällä perusteella hänen omansakin on oikeassa (mt.). Fyysikko ja filosofi olivat siis yhdessä ratkaisseet kelloparadoksin vuonna 1924, mutta ikävä kyllä emme tiedä, mikä tuo ratkaisu on. Uskoisin kuitenkin, että ratkaisu ei rakennu Einsteinin vaan Lorentzin jäsennyksen varaan. Jimena Canaleksen tutkimukset Einsteinin ja Bergsonin kohtaamisesta jäsentävät, ettei kysymys lopulta ollut siitä kumpi on oikeassa, vaan he olivat eri mieltä siitä, miten toimia, kun ollaan eri mieltä (Canales 2007, 2009, 2012). Olkoon keskusteluun pyrkijä kuinka oikeassa tahansa oman kantansa suhteen, hän voi silti epäonnistua pyrkimyksessään keskustella siitä. Itse asiassa täysi varmuus omasta oikeassa olemisesta tuntuisi olevan pikemmin este kuin apu kommunikoida niiden kanssa, jotka eivät jo valmiiksi ole samaa mieltä. Jos oppisimme löytämään ensin tien keskusteluun ja malttaisimme tuoda vakuuttavat kantamme esiin vasta sitten, olisimme sivistyneempiä. Tässä mielessä aito tietäminen tuntuisi olevan lähtökohtaisesti sidoksissa etiikkaan, sillä yksinhän emme tiedä mitään. Osaltaan Einsteinin ja Bergsonin epäonnistumisen voi nähdä johtuneen yhteiskunnallisesta tilanteesta. Bergson ja Lorentz puolestaan onnistuivat, koska kävivät keskustelun yksityisesti. Eli toisaalta meidän pitäisi saavuttaa Bergsonin ja Lorentzin taso sivistyksessä sekä toisaalta luoda yhteiskunta, jossa sivistynyt keskustelu onnistuu. Kirjallisuus Ashby, Neil (2002), Relativity and the Global Positioning System, Physics Today May 55. Canales, Jimena (2007), Einstein, Bergson, and the Experiment that Failed, Intellectual Cooperation at the League of Nations, toim. Michal Kokowski, The Press of the Polish Academy of Arts and Sciences, Canales, Jimena (2009), A Tenth of a Second, The University of Chicago Press, Chicago. Canales, Jimena (2012), Of Twins and Time: Scientists, Intellectual Cooperation, and the League of Nations, teoksessa Lettewall, Somsen and Widmalm (toim.), Neutrality in Twentieth-Centaty Europe, Chang, Hasok (1993), The Twin-Paradox Controversy and Herbert Dingle s Vision of Science, Studies in History and Philosophy of Science 24, Einstein, Albert (1918), Dialog über Einwände gegen die Relativitästheorie, Die Naturwissenschaften 6 (48). Enqvist, Kari (2001), Paluu kaksosten paradoksiin, Tähdet ja Avaruus 2/2001. Enqvist, Kari (2004), Vien rucolan takaisin, WSOY, Helsinki. Enqvist, Kari (2010), Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, WSOY, Helsinki. Enqvist, Kari (2012), Uskomaton matka uskovien maailmaan, WSOY, Helsinki. Hatch, Ronald (2002), Clock Behavior and the Search for an Underlying Mechanism for Relativistic Phenomena, 32 tieteessä tapahtuu 3/2013
7 Hayes, Peter (2009), The Ideology of Relativity: The Case of Clock Paradox, Social Epistemology 23, Himanka, Juha (2010), Kuka katsoo kaukoputkeen, Tieteessä tapahtuu 7, Kuhn, Thomas (1977), The Essential Tension, The Univerisity of Chicago Press, Chicago. Kämäräinen, Jouko (2012), Fanaattiset tiedepapit, Voima 10/2012. Paukku, Timo (2012), Elämme jännittäviä aikoja, Helsingin Sanomat Popper, Karl (1982), Quantum Theory and the Schism in Physics, Rowman and Littlefiled, Totowa. Pylkkö, Pauli (2012), Fysiikkaviikari filosofian ihmemaassa, Syrjämäki, Sami, Rajaton riemu, eli tyhmä Einstein, tyhmä Einstein! filosofi.fi/verkkoloki Wallace, William (1991), Galileo and Aristotle in the Dialogo, teoksessa Galileo, the Jesuits and the Medieval Aristotle, Variorum, Hampshire, Valtaoja, Esko (2002), Kotona maailmankaikkeudessa, Ursa, Helsinki. Valtaoja, Esko (2007), Ihmeitä, kävelyretkiä kaikkeuteen, Ursa, Helsinki. Valtaoja, Esko (2010), Kosmoksen siruja, Ursa, Helsinki. Valtaoja, Esko (2012), Kaiken käsikirja, Ursa, Helsinki. Kirjoittaja on teoreettisen filosofian dosentti ja pedagoginen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. TIEDEKUSTANTAJIA KUTSUTAAN KERTOMAAN NÄKEMYKSENSÄ ALAN NYKYTILASTA JA TULEVAISUUDESTA Tieteellinen julkaiseminen on kuluneen vuoden aikana ollut usein esillä. Erityisesti kansainvälisen julkaisemisen paine, kotimaisten kielten tulevaisuus tieteen kielinä, julkaisujen merkitys yliopistojen rahoitusmallissa ja siihen liittyvä Julkaisufoorumi-luokitus ovat herättäneet keskustelua. Myös julkaisujen avoimeen saatavuuteen (Open Access) liittyvät odotukset muodostavat oman haasteensa tiedekustantajille. Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) ja Julkaisufoorumi (JUFO) keräävät tietoa tiedekustantajien näkemyksistä. Tarkoituksena on järjestää touko-kesäkuun aikana kysely, jolla pyritään kartoittamaan tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien julkaisutoiminnan luonnetta, tutkimuseettisten näkökohtien huomioimista, laadunarviointikäytäntöjä sekä lehtiartikkelien näkyvyyttä koti- ja ulkomaisissa viitetietokannoissa. Lisäksi kerätään tietoa kustantajien näkemyksistä avoimeen saatavuuteen sekä yleensä alan tulevaisuuteen. Kyselyn tuloksia hyödynnetään kotimaisen tiedekustantamisen tilannetta koskevan selvityksen valmistelussa. Kysely toteutetaan yhteistyössä TSV:n, JUFO:n,Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK), Suomen tiedekustantajien liiton, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Helsingin yliopiston kirjaston, Kansalliskirjaston ja Tieteen kieli -projektin kanssa. Lisätiedot: julkaisupäällikkö Johanna Lilja (johanna. ja suunnittelija Janne Pölönen (janne. JULKAISUFOORUMIIN VOI EHDOTTAA LISÄYKSIÄ TOUKOKUUN LOPPUUN ASTI Julkaisufoorumi-luokitusta täydennetään jälleen syksyllä 2013, jolloin asiantuntijapaneelit arvioivat tasolle 1 lisättäviä julkaisukanavia. Tieteellisiä lehtiä, sarjoja ja kirjakustantajia, joita ei ole aikaisemmin luokiteltu, voi ehdottaa tähän arviointiin Julkaisufoorumin ehdotussivulla asti: Ehdotussivulla on myös mahdollista tehdä aikaisemmin arvioitujen lehtien, sarjojen ja kirjakustantajien tasoluokkaa koskevia perusteltuja muutosehdotuksia sekä esittää korjauksia tai täydennyksiä bibliografisiin tietoihin. Tasoluokitukset tarkistetaan kolmen vuoden välein, seuraavan kerran vuonna Julkaisufoorumi-luokituksen käyttöohje, jossa esitellään tieteellisten julkaisukanavien tasoluokituksen kriteerit sekä käyttötapoja, on ladattavissa Julkaisufoorumin verkkosivulla: TUNNUS VERTAISARVIOIDUILLE JULKAISUILLE Tieteellisten seurain valtuuskuntaan on perustettu työryhmä kehittämään vertaisarvioiduille julkaisuille tarkoitettua tunnusta, jota voidaan käyttää kotimaisten tieteellisten erillisteosten sekä kokoomateos- ja lehtiartikkelien tunnisteena. Tavoitteena on yhdenmukaistaa ja tehdä läpinäkyväksi tieteellisen laadunarvioinnin käytäntöjä. Ryhmän jäsenet Ilkka Niiniluoto (pj), Janne Pölönen (siht.), Tero Norkola (SKS), Tuomas Seppä (Gaudeamus), Jonas Lång (SLS), Anne Mäntynen (Suomen tiedekustantajien liitto), Olli Poropudas (OKM), Johanna Lilja (TSV). Lisätiedot: suunnittelija Janne Pölönen (janne.polonen@tsv.fi) ja julkaisupäällikkö Johanna Lilja (johanna.lilja@tsv.fi). Tieteessä tapahtuu 3/
Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia
Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille
Johdatus julkaisufoorumin toimintaan
Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa
Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta
Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset
Julkaisufoorumien luokittelu
Julkaisufoorumien luokittelu Suunnittelija Janne Pölönen, TSV OKM:n bibliometriikkaseminaari Helsingin yliopisto 11.3.2013 Julkaisufoorumi-luokitus Vuonna 2011 valmistunut tieteellisten julkaisukanavien
Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus
Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV
Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:
KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten
Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa
Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa
Vertaisarviointitunnus käyttöön
Vertaisarviointitunnus käyttöön Julkaisijan aamupäivä 25.9.2014 Janne Pölönen, Anna-Sofia Ruth Tunnus vertaisarvioiduille julkaisuille TSV:n hallitus hyväksyi joulukuussa 2013 tunnuksen rekisteröimisen
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus
Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu
Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä
Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki
Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus?
Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Uskon ja tieteen vuorovaikutusmallit Neljä vuorovaikutusmallia eli tapaa ymmärtää uskon ja tieteen suhde 1. Konflikti 2. Erillisyys 3. Dialogi 4. Yhteneväisyys
Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista
Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Anna Ruth, Janne Pölönen (TSV) Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta -seminaari 5.6.2015 Vastaajien
KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5
KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,
Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta
Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Anna-Sofia Ruth ja Janne Pölönen Julkaisufoorumi Ajankohtaista julkaisemisessa 13.5.2016 Tieteiden talo Tunnus vertaisarvioiduille tiedejulkaisuille TSV:n
Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011
Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011 Aika: tiistai 11.10.2011 klo 9-11 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Jäsenet: Juha Haataja
Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980
Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut
Kirkko ja tieteellinen maailmankuva. Arkkipiispa Tapio Luoma
Kirkko ja tieteellinen maailmankuva Arkkipiispa Tapio Luoma 15.3.2019 Maailmankuva Luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien oletusten tai tietojen systemaattista kokonaisuutta kutsutaan maailmankuvaksi.
Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia
Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut LYNET-seminaari 5.6.2013 10.6.2013 1 Esityksen teemoja Open Acces julkaisemisen perusteita
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj
JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset
1 Kannat ja kannanvaihto
1 Kannat ja kannanvaihto 1.1 Koordinaattivektori Oletetaan, että V on K-vektoriavaruus, jolla on kanta S = (v 1, v 2,..., v n ). Avaruuden V vektori v voidaan kirjoittaa kannan vektorien lineaarikombinaationa:
Tietoteoria. Tiedon käsite ja logiikan perusteita. Monday, January 12, 15
Tietoteoria Tiedon käsite ja logiikan perusteita Tietoteoria etsii vastauksia kysymyksiin Mitä tieto on? Miten tietoa hankitaan? Mitä on totuus? Minkälaiseen tietoon voi luottaa? Mitä voi tietää? Tieto?
Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus
Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Koordinaattori Otto Auranen, TSV Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön tapaaminen Helsinki 26.5.2011 Tehtävät Laatuluokitus tieteellisille
Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi
Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Kansleri Ilkka Niiniluoto Julkaisufoorumi-seminaari Helsinki 2.2.2015 TAVOITTEET Julkaisufoorumi on tiedeyhteisön toteuttama tieteellisen julkaisutoiminnan
KESKUSTELUA. Suhteellisuusteoria on filosofiaa. Juha Himanka
KESKUSTELUA Suhteellisuusteoria on filosofiaa Juha Himanka Suhteellisuusteoriallaan Albert Einstein ylitti rohkeasti luonnontieteen rajat ja pyrki yleispätevään esitykseen todellisuuden perusjäsennyksistä,
Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois.
1. Suodattaminen Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. Esim. Kiinnitän huomiota hikoiluuni ja jännittämiseeni, mutta en mieti lainkaan, onko minua kohtaan
Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %
Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.
Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle?
Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle? TUTKA 15.5.2014 Jari Ojala Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos jari.ojala@jyu.fi Suomen yliopistojen julkaisut 2011-2012 Kaikki
Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto
Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift
Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta. Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen
Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen 5.6.2015 Kyselyn tausta Kysely Suomen tiedekustantajien liiton jäsenille ja TSV:n julkaiseville
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012 Aika: torstai 13.12.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 312 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Risto Heiskala Mirja Iivonen
SUHTEELLISUUSTEORIAN TEOREETTISIA KUMMAJAISIA
MUSTAT AUKOT FAQ Kuinka gravitaatio pääsee ulos tapahtumahorisontista? Schwarzschildin ratkaisu on staattinen. Tähti on kaareuttanut avaruuden jo ennen romahtamistaan mustaksi aukoksi. Ulkopuolinen havaitsija
Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto
Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access
Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi
Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikka tieteenä? Filosofit ja ei-filosofit eivät pidä etiikkaa tieteenä Tiede tutkii sitä, miten asiat ovat, ei miten asioiden tulisi
Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta
Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen
Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015
Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan
Mistä ei voi puhua? Matti Häyry Filosofian professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu matti.hayry@aalto.fi
Mistä ei voi puhua? Matti Häyry Filosofian professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu matti.hayry@aalto.fi Etiikan päivä: Hyvä ja paha tieto - Tieteiden talo 12.3.2015 Kolme esimerkkiä Ei kannata? Giubilinin
Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö
Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut 6.6.2013 7.6.2013 1 Rinnakkaisjulkaiseminen tutkimusten valossa Lähde: Bo-Christer Björk ym.:
Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY
Yhteiskuntafilosofia - alueet ja päämäärät Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY 1 Yhteiskunnan tutkimuksen ja ajattelun alueet (A) yhteiskuntatiede (political science') (B) yhteiskuntafilosofia
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana
Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Rehtori Matti Manninen Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 Tausta Julkaisut
Kohti tieteenalojen tasa-arvoa
Kohti tieteenalojen tasa-arvoa Olli Poropudas ja Janne Pölönen Tieteellisten julkaisujen painoarvoa yliopistojen rahoitusmallissa on lisätty. Vuodesta 2015 alkaen julkaisut-rahoitustekijän perusteella
Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa
Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510354438 Sivumäärä: 205 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.04 Mb Kosmologi Kari Enqvist on popularisoinut
Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot
Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Totuudesta väitellään Perinteinen käsitys Tutkimuksella tavoitellaan a. On kuitenkin erilaisia käsityksiä. Klassinen tiedon määritelmä esitetään Platonin
Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E
Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta)
Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking. Lataa
Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking Lataa Kirjailija: Stephen Hawking ISBN: 9789510284001 Sivumäärä: 215 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.67 Mb Stephen Hawkingin menestysteos Ajan
Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913
Raamattu - tarua vai totta Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta? Millä perusteilla voimme väittää Raamatun sanaa todeksi? Voiko Raamatulle löytää tieteellisiä perusteita vai jääkö
Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento
Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Filosofian kurssi 2008 Tavoitteet Havaita filosofian läsnäolo arjessa Haastaa nykyinen maailmankuva Saada
Farmaseuttinen etiikka. Luento 1. Farmasian tdk VTM Markus Neuvonen
Farmaseuttinen etiikka Luento 1. Farmasian tdk. 29.10. VTM Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Keskustelutehtävä 2 Lyhyt katsaus kurssin sisältöihin Etiikka 1.
Tähtitieteen historiaa
Tähtitiede Sisältö: Tähtitieteen historia Kokeellisen tiedonhankinnan menetelmät Perusteoriat Alkuräjähdysteoria Gravitaatiolaki Suhteellisuusteoria Alkuaineiden syntymekanismit Tähtitieteen käsitteitä
Sisällysluettelo. Alkusanat 11. A lbert E insteinin kirjoituksia
Sisällysluettelo Alkusanat 11 A lbert E insteinin kirjoituksia Erityisestä ja yleisestä su hteellisuusteoriasta Alkusanat 21 I Erityisestä suhteellisuusteoriasta 23 1 Geometristen lauseiden fysikaalinen
1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS
Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
Erityinen suhteellisuusteoria (Harris luku 2)
Erityinen suhteellisuusteoria (Harris luku 2) Yliopistonlehtori, TkT Sami Kujala Mikro- ja nanotekniikan laitos Kevät 2016 Ajan ja pituuden suhteellisuus Relativistinen työ ja kokonaisenergia SMG-aaltojen
Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni?
Mikä on tieteenfilosofinen positioni ja miten se vaikuttaa tutkimukseeni? Jyväskylä 31.5.2017 Petteri Niemi Relativismi ja Sosiaalinen konstruktivismi Relativismi (Swoyer 2010) Relativismi on näkemysten
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin
Lataa Maailmanviiva - Jukka Maalampi. Lataa
Lataa Maailmanviiva - Jukka Maalampi Lataa Kirjailija: Jukka Maalampi ISBN: 9789525329513 Sivumäärä: 221 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.94 Mb Sata vuotta sitten Albert Einstein ilmestyi kuin tyhjästä
Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014
Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan
S U H T E E L L I S U U S T E O R I AN P Ä Ä P I I R T E I T Ä
S U H T E E L L I S U U S T E O R I AN P Ä Ä P I I R T E I T Ä (ks. esim. http://www.kotiposti.net/ajnieminen/sutek.pdf). 1. a) Suppeamman suhteellisuusteorian perusolettamukset (Einsteinin suppeampi suhteellisuusteoria
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,
Lataa Kosmoksen hahmo - Kari Enqvist. Lataa
Lataa Kosmoksen hahmo - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510366660 Sivumäärä: 227 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.01 Mb Kosmologia on tieteenala, jonka tutkimusalue on laajin
Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot
Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!, Helsinki 25.4.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Mihin erillistä julkaisuportaalia tarvitaan? Julkaisuportaali
JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää
Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä
ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN
1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon
Todistusmenetelmiä Miksi pitää todistaa?
Todistusmenetelmiä Miksi pitää todistaa? LUKUTEORIA JA TO- DISTAMINEN, MAA11 Todistus on looginen päättelyketju, jossa oletuksista, määritelmistä, aksioomeista sekä aiemmin todistetuista tuloksista lähtien
Luento 3: Volitionismi ja yrittämisteoriat
Luento 3: Volitionismi ja yrittämisteoriat Tässä käsiteltäviä teorioita yhdistää ajatus siitä, että intentionaalisia tekoja luonnehtii yhteys nk. volitioon (volition) tai yrittämiseen (trying), joka ei
Suhteellisuusteorian vajavuudesta
Suhteellisuusteorian vajavuudesta Isa-Av ain Totuuden talosta House of Truth http://www.houseoftruth.education Sisältö 1 Newtonin lait 2 2 Supermassiiviset mustat aukot 2 3 Suhteellisuusteorian perusta
Kotilava Hemvett. Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan
Kotilava Hemvett Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan Hankkeen esittely Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden Missä mennään -webinaarissa 29.9.2016 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija
Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14
Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko
Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa
Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Tekijyys tieteessä-seminaari
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi
Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus
Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus Suunnittelupäällikkö Janne Pölönen (TSV) Julkaisufoorumin ohjausryhmän sihteeri Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 OHJAUSRYHMÄ 2016-2019 TSV:n
Miina ja Ville etiikkaa etsimässä
Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8
Lataa Suhteellisuusteoriaa runoilijoille - Kari Enqvist. Lataa
Lataa Suhteellisuusteoriaa runoilijoille - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510402641 Sivumäärä: 211 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.53 Mb Einstein keksi suhteellisuusteorian, mutta
YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari
YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus
2.1. Tehtävänä on osoittaa induktiolla, että kaikille n N pätee n = 1 n(n + 1). (1)
Approbatur 3, demo, ratkaisut Sovitaan, että 0 ei ole luonnollinen luku. Tällöin oletusta n 0 ei tarvitse toistaa alla olevissa ratkaisuissa. Se, pidetäänkö nollaa luonnollisena lukuna vai ei, vaihtelee
KVANTTITELEPORTAATIO. Janne Tapiovaara. Rauman Lyseon lukio
KVANTTITELEPORTAATIO Janne Tapiovaara Rauman Lyseon lukio BEAM ME UP SCOTTY! Teleportaatio eli kaukosiirto on scifi-kirjailijoiden luoma. Star Trekin luoja Gene Roddenberry: on huomattavasti halvempaa
Aikamatkustus. Emma Beckingham ja Enni Pakarinen
Aikamatkustus Emma Beckingham ja Enni Pakarinen Aikamatkustuksen teoria Aikamatkustus on useita vuosisatoja kiinnostanut ihmiskuntaa. Nykyihminen useimmiten pitää aikamatkustusta vain kuvitteellisena konseptina,
Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä
Rekursiolause Laskennan teorian opintopiiri Sebastian Björkqvist 23. helmikuuta 2014 Tiivistelmä Työssä käydään läpi itsereplikoituvien ohjelmien toimintaa sekä esitetään ja todistetaan rekursiolause,
K.V. Laurikainen. The Finnish Society for Natural Philosophy 25 Years Luonnofilosofian seura 25 vuotta
K.V. Laurikainen The Finnish Society for Natural Philosophy 25 Years Luonnofilosofian seura 25 vuotta PUBLICATIONS OF THE FINNISH SOCIETY FOR NATURAL PHILOSOPHY K.V. Laurikainen The Finnish Society for
+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain
Jaollisuustestejä (matematiikan mestariluokka, 7.11.2009, ohjattujen harjoitusten lopputuloslappu) Huom! Nämä eivät tietenkään ole ainoita jaollisuussääntöjä; ovatpahan vain hyödyllisiä ja ainakin osittain
KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN
KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN Artikkelit Konferenssijulkaisut Kirjat 15.5.2014 Marja Leena Harjuniemi Informaatikko / JYK Kirjasto TUTKA 1.4.2013 Huhtikuusta 2014 alkaen kirjasto syöttää julkaisutiedot
Maailmankaikkeuden syntynäkemys (nykykäsitys 2016)
Maailmankaikkeuden syntynäkemys (nykykäsitys 2016) Kvanttimeri - Kvanttimaailma väreilee (= kvanttifluktuaatiot eli kvanttiheilahtelut) sattumalta suuri energia (tyhjiöenergia)
Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson
Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson Kosmologia Kosmologiaa tutkii maailmankaikkeuden rakennetta ja historiaa Yhdistää havaitsevaa tähtitiedettä ja fysiikkaa Tämän hetken
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
PÖYTÄKIRJA. Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313
PÖYTÄKIRJA Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313 Paikalla: Puheenjohtaja: Kansleri Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta)
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
KIRJALLISUUTTA 1 TIETEEN ETIIKKA KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA
TIETEEN ETIIKKA 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia 2011 Ilpo Halonen, Materiaalia saa käyttää ainoastaan henkilökohtaisiin opiskelutarkoituksiin! 2 KIRJALLISUUTTA 1 Ahlman
Tyhjän tilan hallintaa
Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa
Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti
Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista
Vertaisarviointi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tieteellisissä sarjoissa
Tiedekirjan arviointiprosessin kuvaus ja ohjeet, SKS 1 (5) Vertaisarviointi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tieteellisissä sarjoissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tieteellisissä sarjoissa noudatetaan
SISÄLTÖ MITÄ FYSIIKKA ON KLASSILLINEN FYSIIKKA
1 MODERNI FYSIIKKA Tapio Rantala Teoreettinen ja laskennallinen materiaalifysiikka Elektronirakenneteoria http://www.tut.fi/semiphys SISÄLTÖ MITÄ FYSIIKKA ON KLASSILLINEN FYSIIKKA MODERNI FYSIIKKA KVANTTIFYSIIKKA
YRJÖ REENPÄÄ JA PSYKOFYYSINEN ONGELMA
YRJÖ REENPÄÄ JA PSYKOFYYSINEN ONGELMA Pentti Alanen KUKA OLI YRJÖ REENPÄÄ Syntyi 18.7.1894, kuoli 18.12.1976 Fysiologian professori 1927-1962 HY Aistinfysiologian tutkija, filosofi Fenomenologiaan nojautuva
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa
Journal.fi-palvelu. Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta
Journal.fi-palvelu Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta Outline Kotilava-hanke lyhyesti Open Journal Systems mikä se on? Hankkeen eteneminen (syksy 2015 kesä 2017) Journal.fi-palvelun
1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta
1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on