Talousarvioesitys Maatalous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys Maatalous"

Transkriptio

1 20. Maatalous S e l v i t y s o s a : Pääluokkaperusteluissa esitettyjen vaikuttavuustavoitteiden saavuttamiseksi maa- ja puutarhataloutta tuetaan Suomessa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten tukimuotojen lisäksi kansallisella tukijärjestelmällä. Maa- ja elintarviketalouden kilpailukyky Suomen olosuhteissa perustuu tulevaisuudessa myös entistä enemmän kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden vahvaan osaamiseen ja uusien innovaatioiden (mm. uudet tuotteet ml. bioenergia, uudet tuotantoteknologiat, uudet ympäristöystävällisemmät tuotantotavat) kehittämiseen ja nopeaan käyttöönottoon koko elintarvikeketjussa. Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii kehittämistoimillaan varmistamaan myös sen, että kuluttajat ovat tyytyväisiä kotimaisten elintarvikkeiden valikoimaan ja tuotelaatuun. Maa- ja puutarhatalouden kokonaislaskelman mukaan tukien osuus maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotosta oli 46 % vuonna Markkinatuotot eivät useimpien tuotteiden osalta kata tuotantokustannuksia kokonaisuudessaan. Tukien kokonaismäärä oli suurempi kuin viljelijöiden työpalkaksi ja tuotantoon sijoitetun oman pääoman tuotoksi jäävä maataloustulo, joten tukien merkitys maatalouden toimintaedellytysten ja laadukkaiden elintarvikkeiden tuotannon jatkumisen turvaamisessa on keskeinen. EU-tulotukia leikataan 5 %, osa palautetaan seuraavana vuonna suoraan viljelijöille ja osa maaseudun kehittämistoimenpiteisiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisesti. Nämä ns. modulaatiovarat ohjataan maatalouden ympäristötukeen. Sokerialan rakennetta kehitetään EU:n kokonaan rahoittaman rakennetuen avulla. Rakennetukivarat kerätään jäsenmaiden sokeriteollisuudelta. Uuden ohjelmakauden Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimintalinjalla 2 parannetaan ympäristön ja maaseudun tilaa toimenpiteillä, jotka kohdistuvat maatalousmaan kestävään käyttöön ja ympäristönsuojeluun. Toimintalinjan 2 toimenpiteitä ovat luonnonhaittakorvaus, maatalouden ympäristötuki ja ei-tuotannollisten investointien tuet. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen maatalouden ympäristötukia, luonnonhaittakorvausta ja eräitä muita tukia koskevaksi laiksi. Etelä-Suomen kansallisen tuen maksuvaltuus artikla 141 mukaisessa tuessa alenee 3 milj. euroa vuoteen 2006 verrattuna. Pohjoinen tuki jatkunee nykymuodossaan myös vuonna Maatalouden toimintaedellytysten säilyminen ja kehittyminen edellyttävät, että Suomen tuottavuus- ja rakennekehitys eivät merkittävästi poikkea keskeisistä kilpailijamaista. Tätä kehitystä tuetaan investointi- ja rahoitustukien avulla sekä maatalouden luopumistuki- ja eläkejärjestelyin. Tuella pyritään tuotantokustannusten alentamiseen edistämällä yrityskoon kasvua. Rahoitustuki suunnataan perheviljelmille ja niiden muodostamille yhteenliittymille. Tukea myönnettäessä otetaan huomioon ympäristönsuojelu-, eläinten hyvinvointi- ja tuotteiden laatunäkökohdat. Korkotukilainojen myöntämisvaltuuteen osoitetaan 170 milj. euroa, kun käytössä arvioidaan olevan merkittävä määrä edelliseltä vuodelta siirtyvää valtuutta. Korkotukea myönnetään muun muassa tuotantorakennusten, maanhankinnan, maatilojen asuinrakentamisen ja konehankintojen rahoittamiseen sekä nuorten viljelijöiden aloitustukeen liittyviin kiinteistö- ja irtaimistohankintoihin. Lisäksi korkotukilainoja voidaan myöntää eräisiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen kohteisiin. Maatilatalouden rakenteen kehittämiseksi MAKERAsta arvioidaan myönnettävän avustuksia yhteensä noin 121 milj. euroa. Myönnettävät avustukset ohjataan muun muassa nuorten viljelijöiden aloitustukeen sekä tuotannollisiin investointeihin eli esimerkiksi lypsy- ja lihakarjanavetoiden ja lampoloiden rakentamiseen, sikaloiden peruskorjaukseen sekä puutarha- ja porotalouden investointeihin. Tuella arvioidaan rahoitettavan noin 700 tilanpidon aloittamista. Vuoden 2007 aikana vireille tulleet maatilojen investointi- ja aloitustukihakemukset on tarkoitus rahoittaa kokonaan kansallisin varoin. Rakennekehitykseen vaikutetaan myös maatalouden varhaiseläkejärjestelmien avulla. Niitä on toteutettu jo yli 20 vuoden ajan. Varhaiseläkejärjestelmät tarjoavat ikääntyneelle viljelijälle mahdollisuuden tilasta tai tuotannosta luopumiseen luovuttamalla tila jatkajalle tai pellot tilaansa laajentavalle viljelijälle. Varhaiseläkettä nostaa tällä hetkellä vajaat henkilöä. Vuonna 2007 otetaan käyttöön uusi maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmä. Järjestelmän piiriin arvioidaan vuonna 2007 tulevan noin 800 uutta tilaa, eli noin henkilöä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Maa- ja elintarviketutkimus tuottaa ja välittää yhteistyössä neuvonnan kanssa tutkimukseen perustuvaa tietoa maa-, puutarha- ja elintarviketalouden sekä näihin liittyvän maaseudun yritystoiminnan kehittämiseksi. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukseen (MTT) on koottu maa-, puutarha- ja elintarviketalouden biologinen, taloudellinen ja teknologinen tutkimus. MTT kehittää toimintaansa jatkuvasti vastaamaan paremmin yhteiskunnan muuttuneisiin tarpeisiin. Vuoden 2007 toiminnan painopisteet ovat momentin perusteluissa. Lisäksi tutkimusta rahoitetaan momentin yhteistutkimusvaroin ja Maatilatalouden kehittämisrahastosta. Tutkimuksen ja neuvonnan yhteisillä toimilla vaikutetaan myös bioenergian tuotantomuodon valintaan eri tavoin suuntautuneilla maatiloilla. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2007 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti maatalouden politiikkasektorin toimenpiteille seuraavat vaikuttavuustavoitteet: tuotannon kannattavuus paranee ja viljelijöiden työmotivaatio säilyy (kirjanpitotilojen kannattavuuskerroin paranee, v kerroin 0,46), tila- ja tuotantorakenne paranevat (tuotantoyksiköiden koko kasvaa ja yli 50 ha tilojen osuus kasvaa, v yli 50 ha tilojen osuus 18 %) ja energiakasvien viljelyala kasvaa (8 000 ha vuonna 2005, v tavoite ha). Toiminnallinen tuloksellisuus Tilatukijärjestelmän käyttöönotto saatetaan loppuun. Maatalouden tukijärjestelmien toimeenpanoa kehitetään pitäen periaatteena hyvää hallintotapaa ja palvelulähtöisyyttä. EU-rahoituksen täysimääräisen käytön varmistamiseksi käynnistetään uusi luonnonhaittakorvaustukijärjestelmä, maatalouden ympäristötukijärjestelmä ja ei-tuotannollisten investointien tukijärjestelmä heti ohjelmakauden alusta. Viljelijätukien menot ja niiden EU-osuus vuosina , milj. euroa Vuodelle 2005 maksettu tuki Arvio vuodelle 2006 Arvio vuodelle 2007 Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (mom ) 619,1 615,5 566,2 EU-tulotuki (mom ) 469,7 543,5 551,3 Ympäristötuki yhteensä (mom ) 290,1 327,3 332,5 osarahoitteisen tuen valtion osuus ja kokonaan kansallinen osuus 143,9 210,0 239,6 EU:n osuus 146,2 117,3 92,9 Luonnonhaittakorvaus yhteensä (mom ) 421,3 422,7 422,7 osarahoitteisen tuen valtion osuus ja kokonaan kansallinen osuus 289,6 285,7 304,3 EU:n osuus 131,7 137,0 118,3 Yhteensä viljelijätuet 1 800, , ,7 1) valtion osuus 1 052, , ,1 EU:n osuus 747,6 797,8 762,6 EU:n osuus, % MAKERAsta ja talousarviosta myönnettävän rahoitustuen kehittyminen tukimuodoittain vuosina , milj. euroa tilinpäätös tilinpäätös arvio arvio MAKERA Käytettävissä olevat varat yhteensä 214,3 235,4 218,9 141,3 1) Menoista rahoitetaan vuonna ,5 milj. euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä määrärahalla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 omat tulot (mm. lainojen lyhennykset ja korot) 127,9 126,9 119,0 98,0 lainojen ja avustusten peruutukset 0,2 13,8 4,7 4,7 tulot EU:lta + sekalaiset tulot 13,9 7,3 16,5 15,5 edelliseltä vuodelta siirtyvä määrä 68,3 65,0 48,0 0,6 maitokiintiöiden myynti 4,0 2,7 7,5 7,5 siirto talousarviosta - 19,7 23,2 15,0 LAINAT, yhteensä 213,3 353,4 413,9 174,0 MAKERAsta (valtionlainat) 60,7 7,9 12,0 4,0 Talousarviosta (korkotukilainat, mom ) 152,6 345,5 2) 401,9 170,0 AVUSTUKSET (MAKERAsta) 67,8 159,2 162,0 121,0 KORKOTUKILAINOJEN KORKOTUKI (mom ) 20,2 21,1 26,2 31,5 21. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahan mitoituksessa tuloina otetaan huomioon tulot, jotka kertyvät Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen suoritteista perittävistä maksuista annetun asetuksen (1141/2004) perusteella. Maksullisen toiminnan tuloista saa käyttää maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen valiotaimituotannon osalta enintään euroa. Määrärahaa saa käyttää myös Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toiminnasta aiheutuviin sijoitusmenoiksi luettaviin talonrakennus- sekä maa- ja vesirakennustöihin ja EU:n rakenne- ja vastaavien rahastojen tuella toteutettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden valtion vastinrahoituksena. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tehtävänä on tuottaa ja välittää tutkimukseen perustuvaa tietoa maa- ja elintarviketalouden sekä siihen liittyvän maaseudun yritystoiminnan kehittämiseksi. MTT edistää elintarviketeollisuuden ja sen tarvitseman raakaainetuotannon kilpailukykyä sekä tukee elinympäristön, maaseudun ja maatalouden kestävää kehitystä. Lisäksi MTT:llä on viranomaistehtäviä, jotka liittyvät tutkimuksen yhteydessä hankittavaan asiantuntemukseen. MTT tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti: Maaseudun elinvoiman lisäämiseksi kestävällä tavalla MTT tuottaa tietoa maaseudun osaamisen ja yritystoiminnan vahvistamiseksi. MTT tuottaa uusia menetelmiä ja teknologisia ratkaisuja maa- ja puutarhatalouden kannattavuuden turvaamiseksi sekä maataloustuotannon jatkumiseksi koko Suomessa. MTT osallistuu elintarvikkeiden ja niiden tuotantoprosessien kehittämiseen sekä edistää osaamisellaan elintarvikeketjun tarvitseman laadukkaan raaka-aineen tuottamista. MTT tuottaa ratkaisuja maataloustuotannon ravinnekuormituksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. MTT edistää maataloudessa hyödynnettävien luonnonvarojen kestävää käyttöä. MTT kehittää maataloustuotantoon, sen sivuvirtoihin ja uusiokäyttöön perustuvia energiaratkaisuja uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseksi. MTT tuottaa tietoa ja menetelmiä kasvien ja eläinten terveyden sekä ympäristön suojelemiseksi, kuluttajiin kohdistuvien riskien vähentämiseksi ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. 2) Sisältää edelliseltä vuodelta siirretyn myöntämisvaltuuden. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2007 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti MTT:lle seuraavat tulostavoitteet: Toiminnallinen tuloksellisuus MTT:n tulee kehittää edelleen organisaatiotaan ja kiinnittää erityistä huomiota tutkimuksen tuloksellisuuden, vaikuttavuuden ja toiminnan tehokkuuden lisäämiseen. MTT:n tulee lisätä sisäistä liikkumavaraansa resurssien suuntaamisessa ja uuden tutkimuksen aloittamisessa valituilla painopistealueilla. MTT:n toiminnan painopisteiden valinta perustuu ennakointitutkimuksiin sekä asiakkaiden tarpeista lähtevään toimintaympäristöanalyysiin. MTT:n tulee panostaa yhteistyöhön EU-maissa olevien tutkimuslaitosten kanssa ja osallistumiseen EU:n tutkimusohjelmiin. MTT:n tulee tiivistää yhteistyötä neuvontajärjestöjen ja yritysten kanssa. MTT osallistuu laajasti kansallisiin ja kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin. MTT on kansallisten kasvi- ja eläingeenivaraohjelmien toteuttaja maatalous- ja puutarhakasvien sekä tuotantoeläinten osalta. MTT vastaa maatalouden kasvihuonekaasupäästölaskemista valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti. MTT osallistuu luonnonvaratietojen hallintajärjestelmän käynnistämiseen ja kehittämiseen. MTT vastaa Suomen osalta maa-, puutarha- ja porotilojen kannattavuuskirjanpidon EU-verkostosta. MTT:n tulee parantaa eri asiakasryhmille suunnattuja verkkopalveluja. Toiminnan suuntaaminen politiikkasektoreille 3) Kustannukset Asiakkaita palvelevat tuotokset, kpl ) TP TA TAE TP TA TAE TP TA TAE Htv 1. Maaseudun kehittäminen Tutkimus Asiantuntijatehtävät Maatalous Tutkimus Asiantuntijatehtävät Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Tutkimus Asiantuntijatehtävät Yhteensä Tutkimus Asiantuntijatehtävät Taloudellisuuden ja tuottavuuden tunnuslukuja toteutuma talousarvio esitys 1. Tutkimustoiminnan ja asiantuntijatehtävien kokonaiskustannukset/tutkija, Tutkimustoiminnan ja asiantuntijatehtävien kokonaiskustannukset/ asiakkaita palvelevat tuotokset, Julkaisut yhteensä, kpl ) MTT:n tutkimustoiminnan ja asiantuntijatehtävien kokonaiskustannukset. Ei sisällä maksullista palvelutoimintaa (44 htv vuonna 2007). 4) MTT:n tuotokset (suluissa niiden määrä vuonna 2007): tuotokset asiakkaiden päätöksenteon tueksi (105 kpl), patentit ja keksintöilmoitukset (5 kpl), uudet tuotteet ja tuotereseptit (35 kpl), menetelmät ja palvelut (45 kpl), ohjeet ja suositukset (70 kpl). Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 joista asiantuntijatarkastettuja tieteellisiä artikkeleita kpl/tutkija 0,5 0,6 0,6 joista muita julkaisuja kpl/tutkija 4,6 3,2 3,5 Laadunhallinta Toimintajärjestelmää kehitetään EFQM-laatupalkintomallin mukaisesti. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnissa otetaan käyttöön yhteistyössä muiden tutkimuslaitosten kanssa kehitetty menetelmä. Palveluyksikön laboratorioissa käytössä olevaa ISO laatujärjestelmää laajennetaan MTT:n muihin yksiköihin. Henkiset voimavarat ja niiden kehittäminen Osaamista vahvistetaan ja henkilöstörakennetta muutetaan tutkijapainotteisemmaksi tuottavuusohjelman mukaisesti. Henkisten voimavarojen hallinnan tunnuslukuja Osaamista vahvistetaan keskitetysti järjestettyjen koulutus- ja kehittämisohjelmien avulla. Erityistä huomiota kiinnitetään esimiestyön kehittämiseen. MTT parantaa palkkakilpailukykyään tuottavuusohjelman avulla toteutuma talousarvio esitys Henkilöstörakenne, htv Johtajat Tutkijat Muu henkilöstö Yhteensä 5) Henkilöstömenojen % -osuus kokonaiskuluista Osaaminen Koulutustasoindeksi 5,2 5,2 5,3 Tutkijankoulutuksen (lisensiaatin ja tohtorin tutkinnon) suorittaneiden osuus henkilöstöstä, % 12,9 13,5 13,8 Nettoutetuilla tuloilla katetaan 33 % toimintamenomomentille budjetoiduista bruttomenoista. Kokonaismenoista 34 % tulee kattaa ulkopuolisilla tuloilla ja nettouttamattomilla muiden virastojen jakamattomilla määrärahoilla (yhteensä 16,7 milj. euroa). Kilpailun kautta yksityiseltä ja julkiselta sektorilta kotimaasta ja ulkomailta hankituilla maksullisen ja yhteisrahoitteisen toiminnan tuloilla ja jakamattomilla määrärahoilla (yhteensä 13,1 milj. euroa) tulee kattaa 27 % kokonaismenoista. Lisäksi MTT:n käytössä arvioidaan olevan EU-maataloustukia ja työministeriön rahoitusta yhteensä 1,5 milj. euroa sekä muita tuottoja 2,1 milj. euroa. Tavoitteena on, että yhteisrahoitteista toimintaa koskeva kokonaisrahoitus kasvaa noin 2 %. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2005 toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys 5) Sisältää mom palkatun henkilöstön (13 htv). Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot 6) muilta valtion virastoilta saatava rahoitus EU:lta saatava rahoitus muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus Tulot yhteensä Hankkeiden kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tulot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2005 toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Bruttomenot Bruttotulot 7) Nettomenot Siirtyvät erät 8) siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Bruttomenoissa on otettu huomioon lisäyksenä euroa yhteisrahoitteisen toiminnan kasvun johdosta sekä vähennyksenä euroa, mistä euroa on kertaluonteisen menon vähentämisen ja euroa tuottavuustoimenpiteiden johdosta. Lisäksi bruttomenoissa on otettu lisäyksenä huomioon euroa VEL-maksun hoitokuluosuutena. Bruttotuloissa on otettu huomioon lisäyksenä euroa yhteisrahoitteisen toiminnan tulojen kasvun johdosta ja vähennyksenä organisaatiomuutoksen rakenteellisista vaikutuksista johtuen euroa, mistä maksullisen toiminnan tulojen vähennystä on euroa ja muiden tulojen euroa. Kun bruttomenot lisääntyvät euroa ja bruttotulot lisääntyvät euroa, nettomäärärahan vähennys on euroa. Tuloina otetaan huomioon muut kuin momenteille , ja tutkimuskeskuksen toiminnasta kertyvät tulot. Puutarhakasvien jalostusmaksuina vuonna 2007 kertyvät tulot euroa on merkitty momentille ja pääomaluonteiset tulot momentille Määrärahasta on tarkoitus käyttää taloustutkimuksen tuottamaa tilivuoden 2006 kannattavuuskirjanpitoa koskevien tilakohtaisten aineistojen hankintaan euroa, mistä noin euroa aiheutuu kustannuksina kirjanpitotietojen toimittamisesta EU:lle. EU:lta vuonna 2007 saatava korvaus koskee vuoden 2007 ennakkoerää sekä tilivuoden 2005 aineistosta saatavaa loppuerää, yhteensä noin euroa, joka tuloutetaan momentille Maa- ja metsätalousministeriön asetus (18/2003) varmennetusta lisäys- ja taimiaineistosta edellyttää euroa hintatukea valiotaimituotannolle. Torjunta-aineasetuksen (515/1998) 18 :ssä tarkoitettuun toimintaan on varattu määrärahat momentilta talousarvio talousarvio tilinpäätös ) Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot eivät sisällä EU-maataloustukia, työministeriön työllistämismäärärahoja eikä ns. läpikulkueriä. Sen sijaan tuloihin on sisällytetty yhteisrahoitteiseen toimintaan muilta valtion virastoilta saatavat jakamattomat määrärahat (0,6 milj. euroa). 7) Bruttotuloissa ei ole otettu huomioon työministeriön määrärahoja (n. 0,3 milj. euroa), eikä yhteisrahoitteiseen toimintaan muilta valtion virastoilta saatavia jakamattomia määrärahoja (0,6 milj. euroa), yhteensä 0,9 milj. euroa. 8) Siirtyvissä erissä on huomioitu v talousarviossa tehdyt rakennemuutokset momenttien , 74 ja 77 yhdistämisen osalta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 22. Torjunta-ainetarkastukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää torjunta-aineasetuksen (515/1998) 18 :ssä tarkoitetusta toiminnasta aiheutuvien Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään 13 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Torjunta-aineiden myynnin perusteella kertyvät tarkastustoiminnan tulot on merkitty momentille Torjunta-aineiden tarkastus- ja testaustoiminnalla tuotetaan tietoa valmisteiden biologisesta tehokkuudesta ja käyttökelpoisuudesta sekä torjunta-ainejäämistä Lausunnot ja tutkimusraportit EU:n pohjoisissa äärioloissa. Tietoa käytetään torjunta-aineiden rekisteröinnissä, maatalousneuvonnassa ja kuluttajille suunnattavan informaation tukemisessa. Torjuntaaineiden oikea käyttö ja sen avulla saavutettu tehokkuus parantavat viljelyn kannattavuutta ja vähentävät ympäristökuormitusta. Tarkastukseen sisällytetään mahdollisuuksien mukaan markkinoilla olevien valmisteiden käyttötutkimusta. Sen tavoitteena ovat mm. käyttömäärien pienentäminen riskien minimoimiseksi sekä torjunta-aineita kestävien kasvintuhooja- ja rikkakasvikantojen löytäminen ja ennaltaehkäisy. Lausuntoja varten tarvittavia tarkastuskokeita tehdään vuosittain noin 100 kpl toteutuma 2006 arvio 2007 arvio Valmisteiden myyntilupaa varten annetut lausunnot, kpl Maksullisen testauspalvelun luottamukselliset raportit, kpl talousarvio talousarvio tilinpäätös Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) ja tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta annetun lain (618/2006) 18 b :n mukaiseen tukeen. Määrärahaa saa käyttää myös luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan maksamiseen sekä ennen vuotta 2007 tehtyjen ympäristötuen kansallisen lisäosan sitoumuksien perusteella maksettavaan tukeen. Määrärahaa saa käyttää vuonna 2007 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen. Lisäksi vuonna 2007 saadaan tehdä tukipäätöksiä siten, että vuonna 2007 tehtävistä, uusista luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan sitoumuksista saa aiheutua menoja vuosina yhteensä enintään euroa. Vuonna 2007 ja sitä aikaisemmin tehdyistä muista tukipäätöksistä saa aiheutua vuoden 2008 ja sitä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavia menoja enintään euroa. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Momentin määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille käytettäväksi A- ja B-alueiden ympäristötukeen sekä lisäyksenä euroa eloporotuen korotuksena porotaloudelle maksettavan polttoaineveron palautuksen johdosta. Vuonna 2007 ei tehdä uusia ympäristötuen kansallisen lisäosan sitoumuksia, mutta lisäosaa maksetaan kuitenkin aiemmin tehtyjen sitoumusten perusteella. Momentilta rahoitettavan maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen tavoitteena on täydentää EU:n tukijärjestelmiä (EU-tulotuet, luonnonhaittakorvaus ja ympäristötuki) sekä osaltaan turvata maa- ja puutarhatalouden toimintaedellytykset ja tuotannon kannattavuus sekä edesauttaa maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämisessä. Määrärahasta maksetaan maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain perusteella Etelä-Suomen kansallista tukea, pohjoista tukea ja muuta kansallista tukea kuten mm. luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa. Lähes kaikki maa- ja puutarhataloutta harjoittavat tilat ovat ainakin jonkin momentin määrärahasta maksettavan tukimuodon piirissä. Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan tukialueiden A ja B kotieläintaloudelle ja puutarhataloudelle (kasvihuonetuotanto ja puutarhatuotteiden varastointituki) komission vuonna 2004 hyväksymän tukiohjelman perusteella. Etelä-Suomen kansallisen tuen maksuvaltuus supistuu vuonna 2007 komission päätöksen mukaisesti 3 milj. euroa edellisvuodesta. Keski- ja Pohjois-Suomessa (C-tukialueella) tukea maksetaan kotieläintalouden ja kasvinviljelyn (ml. puutarhatalous) kattavan pitkäaikaisen pohjoisen tuen järjestelmän perusteella. Luonnonhaitta- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 korvauksen kansallista lisäosaa maksetaan koko maassa yhteisörahoitteisen luonnonhaittakorvauksen lisäosana. Vuonna 2007 viljelijät voivat uuden ohjelmakauden myötä tehdä uusia luonnonhaittakorvaussitoumuksia sekä samalla uusia luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan sitoumuksia. Valtuuden mitoituksessa arvioidaan, että 95 % viljelijöistä, joilla on voimassa oleva luonnonhaittakorvaussitoumus, haluaa antaa uuden sitoumuksen. Uutena kohteena tuetaan viljelijöiden osallistumista vuonna 2007 käynnistyvään tilaneuvontajärjestelmään. Edellä mainittujen tukimuotojen lisäksi momentin määrärahasta maksetaan mm. perunan- ja sokerijuurikkaantuotannon kansallinen tuki sekä viljelijöiden opintoraha. Vuoden 2006 määrärahasta jää jakamatta ja käyttämättä noin 3,5 milj. euroa, mikä siirtyy vuodelle Maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen arvioitu jakautuminen eri kohteisiin vuosina sekä arvio menojen siirtymisestä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavaksi, milj. euroa toteutuma arvio arvio Tuki yhteensä ao. vuoden tuotannolle 9) 619,1 615,5 566,2 Etelä-Suomen kansallinen tuki 99,0 97,0 94,0 Pohjoinen tuki 330,2 328,7 325,0 Ympäristötuen kansallinen lisäosa 55,0 55,0 2,0 Luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa 120,1 120,1 120,1 Muu kansallinen tuki 14,7 14,7 25,1 Edellisiin vuosiin kohdistuvia tukimenoja maksetaan ao. vuoden määrärahasta 22,6 32,3 37,7 Valtuus budjetissa 84,1 84,1 84,1 Ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen kansallisien lisäosien vuosien myöntämisvaltuuksista ja luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan 2007 myöntämisvaltuudesta aiheutuvat menot, milj. euroa Ennen vuotta 2007 tehdyt päätökset ja sitoumukset Vuonna 2007 tehtävät päätökset ja sitoumukset luonnonhaittakorvauksen kansallisesta lisäosasta Yhteensä talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös EU-tulotuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää Euroopan unionin kokonaan rahoittamien suorien tukien ja niihin verrattavien muiden Euroopan unionin kokonaan rahoittamien menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : EU-tulotukien avulla pyritään korvaamaan tuottajahintojen laskuista aiheutuvia tulonmenetyksiä. Euroopan unioni pääsi poliittiseen sopimukseen sokerin yhteisen markkinajärjestelyn laajasta uudistuksesta syksyllä Uudistuksessa sovittiin yhteisön alueella tuotetun sokerin tukihinnan asteittaisesta alentamisesta markkinointivuodesta 2006/2007 alkaen. Hinnan aleneminen korvataan osittain tulotuella. Tulonmenetysten korvaamiseksi EU-tulotukien määrä nousee. Pääosa EU:n kokonaan rahoittamista peltokasvi- ja eläintuista (ns. CAP-tuet) sisällytetään vuonna 2006 käyttöön otettuun tilatukijärjestelmään. Pääosa tuista maksetaan tuotannosta irrotettuna tilatukena. Tuotantosidonnaisena tukena maksetaan tilatukijärjestelmän tuista edelleen 9) Vuoden 2005 määrärahasta jäi käyttämättä 10 milj. euroa, joka käytetään vuonna Vuoden 2006 määrärahasta arvioidaan jäävän käyttämättä ja jakamatta 3,5 milj. euroa, joka siirtyy vuodelle Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 enintään 24,420 milj. euroa sonni- ja härkäpalkkiota, enintään 0,800 milj. euroa uuhipalkkiota ja sen lisätukia sekä enintään 1,150 milj. euroa timotein siementuotannon EUtukea. Edellä mainittujen tukien lisäksi voidaan maksaa neuvoston asetuksen EY 1782/2003 artiklan 69 mukaisena tuotantosidonnaisena tukena naudanlihantuotannolle enintään 10,118 milj. euroa ja eräille peltokasveille enintään 5,840 milj. euroa. Edellä mainittujen lisäksi suorien tukien järjestelmään kuuluu muita tuotantosidonnaisia tukia, joista merkittävimpiä ovat tärkkelysperunan, valkuaiskasvien ja energiakasvien tuet. Suorien tukien järjestelmään kuuluvia tukia alennetaan modulaatiolla eli tuen mukauttamisella viidellä prosentilla vuonna Lopulliset leikkaukset kohdistuvat tilojen euroa ylimenevään tuen osaan. Näin leikatut varat ohjataan maaseudun kehittämistoimenpiteisiin. Leikkauksista vapaata euron pohjaosaa vastaava lisämäärä maksetaan viljelijöille takaisin vuonna Vuonna 2007 viljelijöille maksetaan takaisin vastaava lisämäärä vuodelta EU:n tulotuet maksetaan neuvoston asetuksen EY 1782/2003 perusteella. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vuonna 2007 maksettavat tuet. Vastaavat tulot EU:n maataloustukirahastosta kertyvät momentille EU-tulotuen arvioitu jakautuminen käyttökohteittain vuonna 2007 Tilatuki yhteensä Tuotannosta irrotetut tuet Tuotantosidonnaiset tuet Muut tuet Tuen mukauttaminen vuodelta Tuen mukauttamisesta aiheutuva lisätuki vuodelta EU-tulotuki yhteensä EU-tulotuet muodostivat vuonna 2005 noin 13 % maatalouden kokonaislaskelman mukaisesta kokonaistuotosta. Kaikista maa- ja puutarhataloudelle maksettavista tuista nämä tuet olivat noin 27 % talousarvio talousarvio tilinpäätös Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää satovahinkojen korvaamisesta annetun lain (1214/2000) mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahasta saa maksaa myös edellisiin vuosiin kohdistuvia korvauksia. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Korvauksia voidaan maksaa poikkeuksellisten luonnonolojen kasvavalle tai korjuuvaiheessa olevalle sadolle aiheuttamista vahingoista ja neuvontajärjestöille niiden kunnille antamasta asiantuntija-avusta talousarvio talousarvio tilinpäätös Maatalouden ympäristötuki (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää EU:n komission vuosille hyväksymän maatalouden ympäristöohjelman, vuosille hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien sekä vuosille hyväksymän Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien ja ei-tuotannollisten investointitukien maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kokonaan kansallisesti rahoitettavaan useiden tilojen yhteisten vesitaloudellisten toimenpiteiden hankekohtaiseen suunnitteluun enintään euroa, luonnon monimuotoisuutta ja kosteikkoja koskevien yleissuunnitelmien laatimisesta aiheutuviin menoihin enintään euroa sekä yhteisön vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanoon liittyen maa- ja metsätalouden kuormituksen ja sen vaikutusten seurannan järjestämiseen ja hoitamiseen enintään euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Kokonaan kansallista määrärahaa saa käyttää enintään 22 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena. Vuonna 2007 saa tehdä EU:n komission vuosille hyväksymän maatalouden ympäristötukijärjestelmän ja ei-tuotannollisen investointitukijärjestelmän mukaisia sitoumuksia ja sopimuksia siten, että niistä aiheutuu vuosina menoja yhteensä enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Ympäristötukeen ja ei-tuotannollisiin investointitukiin arvioidaan vuonna 2007 tarvittavan yhteensä euroa. Kun määrärahatarpeesta rahoitetaan euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 määrärahalla, vuoden 2007 määrärahatarve on euroa. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon euroa siirtona momentilta käytettäväksi erityisesti A- ja B-alueen ympäristötukeen. Maatalouden ympäristötuen ja ei-tuotannollisen investointituen päämääränä on maatalous- ja puutarhatuotannon harjoittaminen kestävästi niin, että tuotanto kuormittaa ympäristöä nykyistä vähemmän, luonnon monimuotoisuuden ja maatalouden kulttuurimaisemien säilyminen turvataan ja tuotannon harjoittamisen edellytykset säilyvät hyvinä myös pitkällä aikavälillä. Haitallisten ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi ympäristötuen päämääränä on ohjata tuotantomenetelmien käyttöä niin, että maatalouden ympäristönsuojelulle, luonnon monimuotoisuudelle ja maatalousmaiseman hoidolle asetetut yleiset tavoitteet saavutetaan ja samalla voidaan tuottaa puhtaita ja laadullisesti korkeatasoisia tuotteita. Ympäristötuen avulla vähennetään ympäristöön ja erityisesti pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa kuormitusta, vähennetään torjunta-aineiden käytöstä aiheutuvia riskejä, huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta ja eläin- ja kasvilajeista sekä edistetään maatalousmaiseman säilymistä. Ympäristötukea ja ei-tuotannollista investointitukea voidaan myöntää myös Leader-toimintatavalla toteutettavien kosteikkojen ja perinnebiotooppien alkuraivaukseen ja hoitoon. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vuosina ja tehdyt ympäristötukisitoumukset ja -sopimukset sekä vuonna 2007 käyttöön otettavan uuden maatalouden ympäristötukijärjestelmän mukaiset sitoumukset ja sopimukset sekä vuonna 2007 maksettava ei-tuotannollinen investointituki. Vuonna 2007 tehdään uuden ympäristötukijärjestelmän mukaisia viisivuotisia perus- ja lisätoimenpidesitoumuksia ja uusia ympäristötuen erityistukisopimuksia. Maatalouden erityistukisopimuksilla tuetaan erityisesti valtioneuvoston periaatepäätöksen "Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015" tavoitteita. EU:n rahoitusosuus on kaikissa tukijärjestelmissä 28 % lukuun ottamatta Leader-toimintatavalla toteutettavia toimenpiteitä, joissa se on 45 %. Ympäristötukijärjestelmään arvioidaan sitoutuvan viljelijöitä suunnilleen yhtä paljon kuin ohjelmakauden viimeisinä vuosina (järjestelmän piirissä oli vuonna % peltoalasta ja 93 % viljelijöistä). Ympäristötukijärjestelmän vuoden 2007 menojen arvioitu jakautuminen 10) Ympäristö- ja ei-tuotannollisten maatalousympäristöinvestointien tukijärjestelmä yhteensä, josta EU-osuus valtion osuus kokonaan kansallisesti rahoitettava maatalouden ympäristötuki (enintään) Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon myös kokonaan kansallisesti rahoitettavat useiden tilojen yhteisten vesitaloudellisten toimenpiteiden hankekohtaisesta suunnittelusta aiheutuvat ja luonnon monimuotoisuutta ja kosteikkoja koskevien yleissuunnitelmien laatimisen aiheuttamat kulutusmenot. Lisäksi on otettu huomioon maaja metsätalouden päästöjen seurannan järjestämiseen ja hoitamiseen tarvittava rahoitus vesiensuojelutoimien suunnittelemiseksi. Tämä on osa yhteisön vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanon seurantaa, joka liittyy pinta- ja pohjavesien tilan määrittämiseen. Momentille on arvioitu kertyväksi momentin tukijärjestelmiin liittyen euroa, mistä euroa suorien tukien mukauttamisen perusteella ja euroa EU:lta saatavina ennakoina. Ympäristötukijärjestelmän ja ei-tuotannollisten investointien tukijärjestelmän toteuttamisesta aiheutuvat menot, milj. euroa ) Myöh. vuod. yht. Vuosia koskeva järjestelmä ja toimenpiteet 287,9 283,4 283,4 283,4 291,4 Vuosia koskeva järjestelmä 43,2 34,8 24,8 24,8 20,4 Vuosia koskeva ohjelma 1,4 1,4 1,4 1,4 7,0 Yhteensä 332,5 319,6 309,6 309,6 318,8 10) Menoista rahoitetaan 21,549 milj. euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä määrärahalla. 11) Menoista rahoitetaan 21,549 milj. euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä määrärahalla. Maatalouden ympäristötukeen, tuotantoeläinten hyvinvointitukeen ja ei-tuotannolliseen investointitukeen liittyvän teknisen avun maksamiseen käytetään momenttien ja teknisen avun määrärahoja. Lisäksi Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 momentin määrärahasta maksetaan Manner- Suomessa kokonaan valtion rahoittamaa ympäristötuen kansallista lisäosaa ohjelmakauden sitoumusten perusteella talousarvio talousarvio tilinpäätös Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää EU:n komission vuosille hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman ja vuosille hyväksymän Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten luonnonhaittakorvausten maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. Vuonna 2007 saa tehdä EU:n komission vuosille hyväksymän luonnonhaittakorvausjärjestelmän mukaisia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu vuosina menoja yhteensä enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Luonnonhaittakorvauksilla korvataan maatalousyrittäjille pysyvien epäsuotuisten luonnonolojen maataloustuotannolle aiheuttamaa luonnonhaittaa. Luonnonhaittakorvauksen tavoitteena on turvata maatalouden toimintaedellytykset ja jatkuvuus sekä säilyttää maatalousmaa maatalouskäytössä. Vuonna 2007 EU:n rahoitusosuus on 28 %. Luonnonhaittakorvaukseen arvioidaan vuonna 2007 tarvittavan euroa. Kun määrärahatarpeesta rahoitetaan euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä määrärahalla, vuoden 2007 määrärahatarve on euroa. Luonnonhaittakorvauksen menojen arvioitu jakautuminen 12) Luonnonhaittakorvaukset yhteensä, josta EU-osuus valtion osuus Luonnonhaittakorvauksiin liittyvän teknisen avun maksamiseen käytetään momenttien ja teknisen avun määrärahoja. Lisäksi momentin määrärahasta maksetaan kokonaan valtion rahoittamaa luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa. Momentille on arvioitu kertyväksi luonnonhaittakorvauksiin liittyen euroa, mistä euroa on EU:lta saatavia ennakoita. Luonnonhaittakorvausjärjestelmän toteuttamisesta aiheutuvat menot, milj. euroa ) Vuonna 2007 tehtävät päätökset ja toimenpiteet 401,82 401,82 401,82 401,82 401,82 Aiempina vuosina tehdyt päätökset ja toimenpiteet 20,85 20,60 20,34 0,14 - Yhteensä 422,67 422,42 422,16 401,96 401, talousarvio talousarvio tilinpäätös Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää luopumiseläkelain (16/1974) ja luopumiskorvauslain (1330/1992) mukaisten korvausten maksamiseen ja maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) sekä maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) mukaisten luopumistukien ja hoitokustannusten sekä vuosina toteutetun maatalouden metsätoimenpideohjelman mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Luopumistuella edistetään yksikkökoon suurentamista ja sukupolvenvaihdoksia maa- ja porotaloudessa. Tavoitteena on myös alentaa maatalousyrittäjien keski-ikää. Vuonna 2007 otetaan käyttöön uusi kansallisesti rahoitettava luopumistukijärjestelmä, jota toteutetaan vuosina 12) Menoista rahoitetaan 8,0 milj. euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä määrärahalla. 13) Menoista rahoitetaan 8,0 milj. euroa edelliseltä vuodelta siirtyvällä määrärahalla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Tuen piiriin arvioidaan vuonna 2007 tulevan noin 800 tilaa ja noin luopujaa. Järjestelmästä arvioidaan aiheutuvan menoja vuonna 2007 noin euroa, mihin sisältyy sopimusten hoitokulut. Vuosina toteutettuun luopumistukijärjestelmään arvioidaan vuonna 2007 tarvittavan euroa ja vuosien järjestelmään euroa. Molemmat rahoitetaan kokonaan kansallisesti. Vuosina toteutettu luopumistukijärjestelmä on EU-osarahoitteinen. Menojen maksaminen jatkuu osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa, sen linjaa 1. Tukea arvioidaan maksettavan vuonna 2007 yhteensä euroa. EU:n rahoitusosuus nousee uuden ohjelmakauden myötä aiemmasta 38 prosentista 45 prosenttiin, koska kullakin linjalla on noudatettava samoja osarahoitusosuuksia. Luopumiseläkelain voimassaolo päättyi vuoden 1994 lopussa ja luopumiskorvauslain vuoden 1995 lopussa. Niiden piirissä on edelleen noin eläkkeensaajaa. Menot alenevat asteittain ja loppuvat 2020-luvulla. Maatalouden metsätoimenpideohjelman mukaisia menoja arvioidaan vuonna 2007 maksettavan Luopumistukien ja -korvauksen toteutuminen vuonna euroa. Menojen maksaminen jatkuu osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa, sen linjaa 2. Vuonna 2005 metsitysmenoihin käytettiin yhteensä euroa. Tulonmenetyskorvausta maksetaan kymmenelle vuodelle sen jälkeen, kun metsitys on todettu suoritetuksi hyväksyttävällä tavalla. Metsityksen hoitopalkkioita maksettiin viimeisen kerran vuonna EU:n rahoitusosuus muuttuu uuden ohjelmakauden johdosta 50 prosentista 28 prosenttiin. Kun luopumistukeen ja -korvauksiin sekä pellonmetsitykseen arvioidaan tarvittavan yhteensä euroa ja euroa arvioidaan rahoitettavan vuodelta 2006 siirtyvällä erällä, vuoden 2007 määräraha tarve on euroa. Momentille arvioidaan kertyvän vastaavasti yhteensä euroa, mistä euroa on EU:lta saatavia ennakoita. Tuloista kertyy euroa luopumistukijärjestelmään ja euroa maatalouden metsätoimenpiteisiin liittyen. Momentin perustelujen selvitysosaan viitaten määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon kansaneläkkeen tasokorotus. Järjestelmän piiriin tullut sen voimassaoloaikana Eläkkeitä maksussa v lopussa, arvio Keskim. korvaus v. 2007, arvio Tukimuoto Tiloja Luopujia kpl euroa/kk Luopumiseläke Luopumiskorvaus Maatalousyrittäjien luopumistuki Maatalousyrittäjien luopumistuki Maatalousyrittäjien luopumistuki Maatalousyrittäjien luopumistuki Yhteensä Määrärahan arvioitu jakautuminen, milj. euroa Yhteensä, mistä EU:n osuus Luopumiseläkkeet ja -korvaukset 37,50 - Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina ,10 11,80 Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina ,70 - Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina ,00 - Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina ,60 - Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Maatalouden metsätoimenpiteet, ennen vuotta 2000 tehdyt sitoumukset 4,00 1,10 Yhteensä 130,90 14) 12,90 Menot vuonna 2007 ja sitä aikaisempina vuosina tehdyistä luopumiseläkkeistä ja -korvauksista ja maatalousyrittäjien luopumistukia koskevista sitoumuksista ja metsätoimenpiteistä, milj. euroa Myöh. vuod. yht Luopumiseläkkeet ja -korvaukset 52,5 48,0 45,8 43,5 349,0 Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien sopimukset 26,1 18,4 10,8 6,2 7,1 Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien sopimukset 19,7 18,4 16,9 14,0 18,9 Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien sopimukset 40,0 38,6 37,5 35,5 98,7 Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien sopimukset 3,6 13,4 22,1 29,1 227,4 Maatalouden metsätoimenpiteet, vuosien sitoumukset 4,0 2,4 1,5 0,8 0,9 Yhteensä 145,9 15) 139,2 134,6 129,1 702, talousarvio talousarvio tilinpäätös Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein yhdistyksille myönnettäviin avustuksiin maa- ja puutarhataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen sekä hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistämiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää neuvoston asetuksen (EY 1221/1997) mukaisesti hunajan tuotannon ja markkinoinnin kehittämiseksi laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla rahoitetun toiminnan tavoitteena on parantaa tuotteiden laatua ja kuluttajien tyytyväisyyttä siihen, lisätä terveellisiä ruokatottumuksia sekä kuluttajien ja ruokaketjun ammattilaisten tietämystä koko elintarvikeketjusta. Määrärahalla rahoitetaan valtakunnallisia maa- ja puutarhataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen tähtääviä laajoja ohjelmia, jotka painottavat tuotteiden laatua, terveellisiä ruokailutottumuksia, menekinedistämistä, ruokakulttuuria, tutkimusta ja neuvontaa sekä edellä mainittuihin kokonaisuuksiin liittyvää tiedonvälitystä. Määräraha maksetaan rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille, joiden toiminnan kohderyhmänä ovat kuluttajat, toimittajat, opettajat, neuvojat ja viljelijät sekä kaupan ja ruoanvalmistuksen ammattilaiset. Hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistämiseen arvioidaan tarvittavan euroa, mistä EU:n osarahoittaman tukijärjestelmän kokonaismenoiksi arvioidaan euroa. EU:n rahoitusosuus (50 %) on euroa, mikä on merkitty tulona momentille Määrärahan arvioitu jakautuminen eri käyttökohteisiin, euroa Yhteensä, mistä EU:n osuus Kansalliset markkinoinnin ja tuotannon kehittämistoimet ) Lisäksi on käytettävissä 15 milj. euroa vuodelta 2006 siirtyvää määrärahaa. 15) Menoista rahoitetaan 15 milj. euroa vuodelta 2006 siirtyvällä määrärahalla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 Hunajantuotannon ja markkinoinnin edistäminen Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Laatujärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää elintarviketalouden laatustrategian toteuttamiseen liittyvien avustusten, ostopalvelujen ja kulutusmenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahasta voidaan myöntää hankeavustuksia yhdistyksille, järjestöille, tutkimuslaitoksille, valtion viranomaisille ja yksityisille yrityksille. Määrärahaa voidaan käyttää myös julkisyhteisöjen toteuttamiin hankkeisiin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa. Määrärahaa käytetään elintarviketalouden kansallisen laatustrategian täytäntöönpanoon. Tavoitteena on parantaa suomalaisen elintarvikeketjun kilpailukykyä ja kilpailuetua, vahvistaa elintarviketalouden yhteiskuntavastuullista toimintatapaa ja parantaa kuluttajien tietoisuutta kotimaisen elintarviketalouden toiminnasta. Tuettavia kohteita ovat mm. yhtenäiset tuotantotapaohjeet, omavalvonta- ja laatujärjestelmät, koulutusohjelmat, kuluttajahankkeet ja elintarviketalouden laatutietojärjestelmäverkoston rakentamiseen tähtäävät hankkeet talousarvio talousarvio tilinpäätös Puutarhatalouden ja sokerintuotannon erityistoimenpiteet (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää EU:n rahoitusosuuksien maksamiseen hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden sellaisiin menoihin, jotka aiheutuvat hyväksyttyjen toimintaohjelmien mukaisista toimenpiteistä tai tuotteiden poistamisesta markkinoilta. Määrärahaa saa lisäksi käyttää neuvoston asetuksen (EY 320/2006) mukaisesti EU:n sokeriuudistukseen liittyvän rakenneuudistuksen toimenpiteiden menoihin. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Tuottajaorganisaatiot ovat tuottajien muodostamia markkinointiyhteenliittymiä, joiden tavoitteena on vahvistaa hedelmä- ja vihannesalan tuottajien asemaa markkinoilla. Hedelmien ja vihannesten yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY 2200/1996) mukaan hyväksytyille tuottajaorganisaatioille maksetaan tukea toimintaohjelman toteuttamiseen. Ohjelman kustannuksista 50 % katetaan organisaation jäseniltä kerättävillä maksuilla ja 50 % valtion talousarviosta myönnettävällä tuella. Talousarviosta maksettava tuki rahoitetaan kokonaan EU:n maataloustukirahastosta. Tuen määräksi vuonna 2007 arvioidaan euroa. Ohjelmat ovat hieman edellisvuotta suppeampia. Momentille kertyy EU:n osuuksia euroa EU:n maataloustukirahastosta. EU:n sokeriuudistuksessa vuoden 2005 lopulla päätettiin hinnanalennusten lisäksi myös sokerialaa koskevista rakenneuudistuksista. Sokerin rakenneuudistustuella kannustetaan tehtaita lopettamaan tuotanto ja luopumaan sokerikiintiöistä. Vähintään 10 % tuesta osoitetaan sokerijuurikkaan viljelijöille ja koneurakoitsijoille. Lisäksi rakenneuudistusvaroja voidaan käyttää juurikkaan viljelyn ja sokerintuotannon vaihtoehtojen kehittämiseen (monipuolistamistuki) kansallisen rakenneuudistussuunnitelman nojalla ja päätoimisille puhdistamoille myönnettävään tukeen niiden toiminnan sopeuttamiseksi sokeriteollisuuden rakenneuudistukseen. Talousarviosta maksettava tuki rahoitetaan kokonaan EU:n väliaikaisesta rakenneuudistusrahastosta, joka on osa EU:n maataloustukirahastoa. Rakenneuudistustuen määräksi arvioidaan vuonna 2007 noin 20 milj. euroa, monipuolistamistuen määräksi 6,132 milj. euroa ja puhdistamotuen määräksi 5,0 milj. euroa eli yhteensä 31,132 milj. euroa. Momentille arvioidaan kertyvän vastaavasti euroa. Momentin nimike on muutettu talousarvio talousarvio tilinpäätös Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Maatalous

Talousarvioesitys Maatalous 20. Maatalous S e l v i t y s o s a : Pääluokkaperusteluissa esitettyjen vaikuttavuustavoitteiden saavuttamiseksi maa- ja puutarhataloutta tuetaan Suomessa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten tukimuotojen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Maatalous

Talousarvioesitys Maatalous 2. Maatalous S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Maataloustuotteiden, erityisesti kasvinviljelytuotteiden, ja maatalouden tuotantopanosten hinnat nousivat voimakkaasti vuosien 27 28 aikana. Nousu

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Maatalous

Asiakirjayhdistelmä Maatalous 2. Maatalous S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Maataloustuotteiden, erityisesti kasvinviljelytuotteiden, ja maatalouden tuotantopanosten hinnat nousivat voimakkaasti vuosien 27 28 aikana. Nousu

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 549 288 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

13. Maataloustuotteiden markkinointi ja tuotannon tasapainottaminen

13. Maataloustuotteiden markkinointi ja tuotannon tasapainottaminen 13. Maataloustuotteiden markkinointi ja tuotannon tasapainottaminen S e l v i t y s o s a : Maataloustuotteiden vientituesta, interventiovarastoinnista, yksityisen varastoinnin tukemisesta ja eräistä muista

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Talousarvioesitys Maatalous. S e l v i t y s o s a :

Talousarvioesitys Maatalous. S e l v i t y s o s a : S e l v i t y s o s a : 20. Maatalous Toimintaympäristö Vuonna maatalouden kannattavuus aleni hieman edellisvuoden tasosta. Asetetusta kannattavuustavoitteesta saavutettiin kirjanpitotiloilla keskimäärin

Lisätiedot

12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuet ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan liitännäistoimenpiteet

12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuet ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan liitännäistoimenpiteet 12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuet ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan liitännäistoimenpiteet S e l v i t y s o s a : Luvun nimike on muutettu. Pääasiassa epäedullisista luonnonoloista johtuen maatalouden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Maatalous. S e l v i t y s o s a :

Talousarvioesitys Maatalous. S e l v i t y s o s a : S e l v i t y s o s a : 20. Maatalous Toimintaympäristö Maatalouden taloudellinen toimintaympäristö on muuttunut vaikeammin ennakoitavaksi tuotteiden ja tuotantopanosten hintojen aikaisempaa suuremman

Lisätiedot

12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuki

12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuki 12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuki S e l v i t y s o s a : Epäedullisista luonnonoloista ja useimpiin EU-maihin verrattuna epäedullisesta tuotantorakenteesta sekä muista Suomen maatalouden erityispiirteistä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Maataloustukijärjestelmät. Toni Uusimäki 2016 Lähteet: ja Hakupäivä 23.3.

Maataloustukijärjestelmät. Toni Uusimäki 2016 Lähteet:  ja  Hakupäivä 23.3. Maataloustukijärjestelmät Toni Uusimäki 2016 Lähteet: http://mmm.fi/maataloustuet ja http://europa.eu/pol/agr/index_fi.htm Hakupäivä 23.3.2016 Maatalous kuuluu EU:n toimivaltaan Viljelijätukien kokonaisuus

Lisätiedot

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015

Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015 Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020 Tammikuu 2015 1 Maatalouspolitiikan tavoitteista ja keinoista Kansallisen maatalouspolitiikan ydintehtävä: maatalous on kotimaisen elintarviketalouden

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Maatalous. Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( )

Asiakirjayhdistelmä Maatalous. Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( ) 20. Maatalous Toimintaympäristö Vuonna 2011 maatalouden kannattavuus aleni hieman edellisvuoden tasosta. Asetetusta kannattavuustavoitteesta saavutettiin kirjanpitotiloilla keskimäärin 40 % (52 % vuonna

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen vaikutetaan ohjelmatyön, tutkimus- ja kehittämishankkeiden, yritystukien

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 208 000 euroa. S

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

10. (30.10, 20, osa ja 40, osa) Maaseudun kehittäminen

10. (30.10, 20, osa ja 40, osa) Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : 10. (30.10, 20, osa ja 40, osa) Maaseudun kehittäminen Toimintaympäristö Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on edelleen vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2012 132/2012 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvausten, maatalouden ympäristötuen, eläinten hyvinvoinnin tuen ja ei-tuotannollisten

Lisätiedot

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 74/06 Dnro 3644/01/2006 8.9.2006 Voimassaoloaika 13.9.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 44/2000) 11 4 mom.

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10

Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014

Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Luonnonhaittakorvaus Kansalliset tuet

Luonnonhaittakorvaus Kansalliset tuet Luonnonhaittakorvaus Kansalliset tuet Tukihakukoulutukset Helmikuu 2014 1 Maa- ja metsätalousministeriö, Ruokaosasto Maatalousyksikkö, Tukien yhteensovitustiimi Martti Patjas / Pekka Pihamaa / Antti Unnaslahti

Lisätiedot

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta 2011 264/2011 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvausten, maatalouden ympäristötuen, eläinten hyvinvoinnin tuen ja ei-tuotannollisten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen rahoituslain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maaseutuelinkeinojen rahoituslakia siten,

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että 01. Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtäviä hoitavat pääluokassa 30 budjetoiduin varoin maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto,

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

146/211/2013/PAL/YES. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ehdotus vuoden 2014 talousarvioksi

146/211/2013/PAL/YES. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ehdotus vuoden 2014 talousarvioksi 146/211/2013/PAL/YES Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ehdotus vuoden 2014 talousarvioksi 27.3.2013 Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 20. Maatalous 01. Maa- ja elintarviketalouden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 MMM/Ohjaus- ja talousyksikkö 25.9.2017 1 MMM:n hallinnonalan määrärahat ja tulot 2018 Määrärahat yht. 2 594 milj. (2 545 M / 2017) Tulot yht. 853 milj.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 67/02 Dnro 2725/524/2002 18.9.2002 Voimassaoloaika 25.9.2002 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot