MMM/R0/MY Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietoa Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin kohdistuneista rahoitusoikaisuista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MMM/R0/MY Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietoa Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin kohdistuneista rahoitusoikaisuista."

Transkriptio

1 1 MMM/R0/MY Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta RAHOITUSOIKAISUISTA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietoa Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin kohdistuneista rahoitusoikaisuista. Tässä muistiossa tuodaan esille vuosien välillä eri jäsenmaille määrättyjen maatalouden suorien tukien rahoitusoikaisujen kokonaismäärä, kokonaismäärän osuus kunkin jäsenmaan saamista suorista tuista sekä osuus EU:n rahoitusoikaisujen kokonaisuudesta (liite I). Lisäksi Suomeen kohdistuneiden Euroopan Unionin Virallisessa Lehdessä tähän mennessä julkaistujen rahoitusoikaisujen määrät ja pääasialliset syyt esitetään liitteessä II viime vuosien osalta. Lähteenä on käytetty komission kertomusta EU:n tilintarkastustuomioistuimelle, Euroopan Parlamentille ja neuvostolle EU:n budjetin suojelusta vuoden 2014 loppuun mennessä. Eräissä jäsenmaissa rahoitusoikaisujen määrä on huomattavan suuri niin kokonaistasolla kuin suhteutettuna jäsenmaan saamaan maataloustuen määrään, esim Kreikassa yli 6 % maan saaman kokonaistuen määrästä. Keskimäärin rahoitusoikaisut ovat olleet noin 1,7 % kokonaistuesta. Suomessa rahoitusoikaisut ovat jääneet suhteellisen pieniksi, noin 0,4 %:iin kokonaistuesta, joka on samaa luokkaa Belgian, Irlannin, Puolan ja Unkarin kanssa. Suomea pienempi rahoitusoikaisujen kokonaistaso on ollut mm. Saksassa (0,2 %), Itävallassa (0,1 %) ja Virossa (0,1%). Menettelyllisesti Komissio vähentää rahoitusoikaisun määrän pois jäsenvaltiolle tulevasta myöhemmästä EU-palautuksesta. Jäsenvaltio voi suurempien rahoitusoikaisujen osalta pyytää vähennyksen jakamista useampaan pidemmälle ajalle jaksottuvaan erään.

2 Lähde: Communication from the Commission to the European Parliament, the Council and the Court of Auditors: protection of the EU Budget to end 2014, COM(2015) 503 final, Brussels, 12 October 2015 (OR. en) 12928/15 2

3 3 LIITE I: Maatalouden suoriin tukiin kohdistuneiden rahoitusoikaisujen kokonaismäärä ja suhteelliset osuudet maittain Table 4.2.2: EAGF: Cumulative financial corrections decided under conformity clearance of accounts from 1999 to end 2014; Breakdown by Member State EUR millions Member State EAGF payments received from EU budget % of payments received as compared to total payments Cumulated EAGF financial corrections at end 2014 % as compared to payments received from EU budget % as compared to total amount of financial corrections Belgium % % 0.4% Bulgaria % % 0.6% Czech Republic % 8 0.1% 0.1% Denmark % % 1.8% Germany % % 1.8% Estonia % 1 0.1% 0.0% Ireland % % 0.5% Greece % % 22.1% Spain % % 13.8% France % % 23.3% Croatia % - N/A N/A Italy % % 17.3% Cyprus % % 0.1% Latvia % 0 0.1% 0.0% Lithuania % % 0.2% Luxembourg % 5 1.1% 0.0% Hungary % % 0.5% Malta % 0 0.9% 0.0% Netherlands % % 1.7% Austria % % 0.1% Poland % % 0.9% Portugal % % 1.9% Romania % % 1.8% Slovenia % % 0.2% Slovakia % 2 0.1% 0.0% Finland % % 0.3% Sweden % % 1.1% United Kingdom % % 9.4% Total ,0 % ,7 % 100,0%

4 4 LIITE II: Suomeen viime vuosina kohdistuneet rahoitusoikaisut ja niiden pääasialliset syyt Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 270, , s. 33) Vuoden 2007 pinta-alatarkastus (syynä mm ,90 seuraamusten väärä soveltaminen, puutteellinen takaisinperintä, ilmakuvien puutteellisuus (yli 5 vuoden ikä) ja siitä seuraava valvonnan puute) Vuoden 2008 tilatukitarkastus (syynä mm. sokerin ,48 viitemäärän virheellinen laskenta, kasvimaiden tukioikeudet) ,38 Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 43, , s. 23) Vuoden 2008 linja 2 tarkastus (syynä tukeen kelpaamattomien menojen hyväksyminen) Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 219, , s. 49) Vuoden 2009 pinta-alatarkastus 3,9 milj. (kaikki kohdistettu suoriin tukiin) (syynä mm. paikalla tehtyjen tarkastusten puutteellinen laatu, taannehtivien seuraamusten soveltamisen puutteet) Vuoden 2010 Linja-2 tarkastus (syynä se, että kaikkia lohkoja ei ole tarkastettu) , 85 Vuoden 2011 Linja-2 tarkastus ,38 (syynä se, eläinten hyvinvointituessa eläinlääkintäviranomaisen kanssa tehtyjä sopimuksia ja vuosittaisia tarkastuskäyntejä ei ole tarkastettu kaikilta tuensaajilta, vaan vain 5 %:lta eli paikan päällä tehdyn valvonnan kohteena olevilta Vuoden 2011 interventioviljaa koskeva tarkastus noin 5,235 milj. Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 338, , s. 81) Vuoden 2010 eläinpalkkiotarkastus (syynä se, että ,06 vaatimusta seuraamusten kohdistamisesta potentiaalisiin eläimiin ei ole noudatettu, eläinrekisterivirheistä ei ole sanktioitu, palkkion maksaminen eläimille, joilta puuttuu 2 korvamerkkiä, ei-haettujen eläinten tarkastamattomuus) Vuoden 2011 Linja-3 tarkastus (syynä käytettyjen ( ,58) laitteiden ja välineiden hankintojen tukikelpoisuus ja kansallisen säädöksen sisältö sekä kustannusten EU:n yleinen tuomioistuin on kumonnut kohtuullisuuden puutteellinen tarkastus) rahoitusoikaisun ( T-124/14) Suomen kanteesta noin 1,24 milj.

5 5 Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 104, , s. 43) Vuoden 2008 täydentävien ehtojen tarkastus 3,08 milj. (Maaseuturahaston osuus ,66 (syynä mm. valvonnan kattavuus), vuodet ) (sovitteluelin katsonut, että sovittelu ei ole mahdollista (raportti )) noin 3,08 milj. Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 205, , s. 62) Vuoden 2011 pinta-alatarkastus (syynä mm ,66 (Maaseuturahaston osuus heikkoudet peltolohkorekisterissä ja hallinnollisissa ,67, vuodet ) tarkastuksissa sekä paikan päällä tehtävissä tarkastuksissa) noin 3,8 milj. Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 182, , s. 39) Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tarkastus 4,2 milj. euroa (2 % oikaisu) (syynä mm. se, että eläinten myöhässä tehtyjä, mutta sittemmin korjattuja rekisteröinti-ilmoituksia ei ole katsottu täydentävien ehtojen rikkomuksiksi, lääkekirjanpitoa ei ole tarkastettu riittävän pitkältä ajalta, pohjavesien suojelua tietyiltä aineilta ei tarkastettu kaikilta lohkoilta, tiettyjä vaatimuksia tarkastettu vain eläintiloilta) 4,2 milj. Komission täytäntöönpanopäätös julkaistu EUVL:ssä (EUVL L 75, , s. 16) Vuoden 2012 takaisinperintöjä ja velallisrekisteriä ,86 koskeva tarkastus. (syynä mm. se, että takaisinperintämenettelyt ovat olleet puutteellisia) ,86

Eduskunnan tarkastusvaliokunta

Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunnan tarkastusvaliokunta 20.3.2018 lausunto asiakirjoista Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2017 Valtioneuvoston selvitys: Euroopan

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA

MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA MITEN KÄY KUSTANNUSTEN EHDOTETUSSA SOTE MALLISSA Kysymykset Paljonko rahaa tarvitaan hyvin toimivassa sotessa Miten rahat pitäisi allokoida Miten käy kustannusten hallituksen ehdottamassa sote-mallissa

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Väestöennuste 2012 mikä muuttui? mikä muuttui? Markus Rapo, Tilastokeskus Rakenteet murroksessa pohjoinen näkökulma 29.11.2012, Oulu Esityksessäni Havaittu väestökehitys Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta oletukset (vs.

Lisätiedot

maa- ja metsätalousvalokunta Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö

maa- ja metsätalousvalokunta Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö U 53/2016 vp - valtioneuvoston u- jatkokirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) maa- ja

Lisätiedot

Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020

Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020 Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020 Päijät-Hämeen viljaklusterin sadonkorjuujuhla Lahti 17.10.2012 Martti Patjas MMM, tukipolitiikkayksikkö 1 Esityksen sisältö Maatalouden tukijärjestelmien

Lisätiedot

Ympäristövaliokunta Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriö

Ympäristövaliokunta Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriö U 53/2016 vp - valtioneuvoston U- jatkokirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) Ympäristövaliokunta

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Pakolaisuus, muuttoliike ja eurooppalaiset ratkaisut - muuttajat ja muutoksen haasteet 4.12.2015 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto

Lisätiedot

CAP2020 - tilannekatsaus

CAP2020 - tilannekatsaus CAP2020 - tilannekatsaus Kari Valonen MMM/MAO/EU-yksikkö 8.6.2012 1 Keskeiset neuvottelukysymykset Suorien tukien jako jäsenmaiden välillä Siirtyminen kohti alueellista tasatukea jäsenvaltioissa Viherryttäminen

Lisätiedot

IP/09/1064. Bryssel 1. heinäkuuta 2009

IP/09/1064. Bryssel 1. heinäkuuta 2009 IP/09/1064 Bryssel 1. heinäkuuta 2009 Verkkovierailujen ryöstöhinnat tiensä päässä: EU:n ansiosta tekstiviestien lähettäminen, puhelujen soittaminen ja verkossa surffaaminen on ulkomailla huomattavasti

Lisätiedot

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiaa ja taustaa Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta Kuolleisuuslaskelmat Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä? Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus VANHUUS JA SUKUPUOLI Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n, Ikäinstituutin ja Gerontologian tutkimuskeskuksen yhteisseminaari 2.1.215, Tieteiden

Lisätiedot

Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009. Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja

Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009. Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 3.12.2009 Kansainväliset hintavertailut Harri Kananoja KANSAINVÄLINEN HINTAVERTAILU = OSTOVOIMAPARITEETTIOHJELMA 1. Mihin ostovoimapariteetteja

Lisätiedot

Broilereiden hyvinvointi ja

Broilereiden hyvinvointi ja Broilereiden hyvinvointi ja elintarviketurvallisuus Riitta Maijala Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Vierasainevalvontaohjelma (96/23) Toteutetaan vierasainedirektiivin

Lisätiedot

CAP2020 - tilannekatsaus

CAP2020 - tilannekatsaus CAP2020 - tilannekatsaus VYR vilja- ja öljykasvipäivä 2013 Ylijohtaja Veli-Pekka Talvela MMM / Ruokaosasto / Markkinayksikkö 31.1.2013 1 VALTIOSIHTEERI Risto Artjoki ERITYISAVUSTAJA Tiina Rytilä MINISTERI

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot

Ilmailijan lääketiede. Uudet medikaalivaatimukset. Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö. Yhteinen asia.

Ilmailijan lääketiede. Uudet medikaalivaatimukset. Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö. Yhteinen asia. Ilmailijan lääketiede Uudet medikaalivaatimukset Helsinki Fly In, 17.8.2013 Jukka Terttunen, AME Liikennelääketiedeyksikkö Vastuullinen liikenne Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Fit to fly? Lääketieteellinen

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia

Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia Enterprise Forum, 5.11.2009 Maria Kopsakangas-Savolainen 1 Euroopan unionin energiapolitiikka Euroopan yhteisöjen komission (2007)

Lisätiedot

Työttömyysetuuksien vaikutuksesta työmarkkinakäyttäytymiseen - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys

Työttömyysetuuksien vaikutuksesta työmarkkinakäyttäytymiseen - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys Työttömyysetuuksien vaikutuksesta työmarkkinakäyttäytymiseen - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys Merja Kauhanen Palkansaajien tutkimuslaitos Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kokous 28.9.2016

Lisätiedot

Tekstiviestejä ilman rajoja : komissio aikoo tehdä lopun ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien kohtuuttomista verkkovierailuhinnoista

Tekstiviestejä ilman rajoja : komissio aikoo tehdä lopun ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien kohtuuttomista verkkovierailuhinnoista IP/08/1144 Bryssel 15. heinäkuuta 2008 Tekstiviestejä ilman rajoja : komissio aikoo tehdä lopun ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien kohtuuttomista verkkovierailuhinnoista Ulkomaisessa verkossa vierailevien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa

Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa Ainutlaatuinen energiaseminaari Hämeenlinna 11.12.2013 Maatalouden energiankulutus Suomessa ja Euroopassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos 12.12.2013 1 Maatilan energiankulutus

Lisätiedot

EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia

EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia IP/11/488 Bryssel 19. huhtikuuta 2011 EU:n koulutusraportti: Koulutustavoitteisiin pääseminen edellyttää vieläkin lisätoimia EU-maat ovat viime vuosikymmenen aikana kehittäneet koulutusjärjestelmiään keskeisillä

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä Fingrid uuden edessä Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Kantaverkkopäivä 7.9.2011 Perimmäisten kysymysten äärellä Kuka saa omistaa ja ohjata kantaverkkoyhtiöitä? Kantaverkkotoiminnan eriytys Fingridillä uusi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä päivänä 12 maaliskuuta /2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 200/2014) Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä päivänä 12 maaliskuuta /2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 200/2014) Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä päivänä 12 maaliskuuta 2014 23/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 200/2014) Valtioneuvoston asetus Latvian liittymisestä Euroopan vakausmekanismin

Lisätiedot

Uusiutuvien energialähteiden verkkoon pääsyn edistäminen syöttötariffit tulossa. Poliittiset linjaukset syöttötariffista

Uusiutuvien energialähteiden verkkoon pääsyn edistäminen syöttötariffit tulossa. Poliittiset linjaukset syöttötariffista Uusiutuvien energialähteiden verkkoon pääsyn edistäminen syöttötariffit tulossa Pohjois-Suomen energiafoorumi Yli-insinööri Petteri Kuuva Poliittiset linjaukset syöttötariffista Vanhasen II hallituksen

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä, TEM, 20.10.2010 1 Johtopäätökset (1/2) Kasvupolitiikka

Lisätiedot

Tilastokeskuksen väestöennusteet

Tilastokeskuksen väestöennusteet Tilastokeskuksen väestöennusteet Kymppi-Moni hankkeen 2. työpaja Markus Rapo, Väestö- ja kuolemansyytilastot Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiaa Miksi ennusteita laaditaan Tilastokeskuksen väestöennusteen

Lisätiedot

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa LEHDISTÖTIEDOTE EUROOPAN PATENTTIVIRASTO Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa Suomalaiset patenttihakemukset Euroopan patenttivirastoon ovat vähentyneet vuoden 2014 aikana, mutta Nokian uudet innovaatiot

Lisätiedot

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille?

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? 28.5.2014 1 Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? Lieksan Puuakatemia seminaari Puun käytön laaja-alaistaminen Janne Monni, vtj, Iivari Mononen Oy 20.-21.5.2014 Lieksa 28.5.2014 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari Sirpa Rajalin 35. Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaari Helsingissä 20.5.2010 2010 Tieliikenteessä kuolleet 100 000 asukasta kohden eräissä maissa 2008 0 5 10 15 20 25 Islanti Iceland Malta Malta

Lisätiedot

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Jari Uotila VTT Research for SMEs ohjelman hakemuskoulutus 05.09.2012 2 Miksi PK-yritys mukaan EU-hankkeisiin Vähäriskinen tapa aloittaa kansainvälistyminen Uusien

Lisätiedot

Maatalous ja tuotantoeläinten hyvinvointi. Jukka Markkanen MTK 30.9.2010

Maatalous ja tuotantoeläinten hyvinvointi. Jukka Markkanen MTK 30.9.2010 Maatalous ja tuotantoeläinten hyvinvointi Jukka Markkanen MTK 30.9.2010 2 MTK:n organisaatio 2010 3 Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Erasmus+ KA1 Liikkuvuus- apurahat korkeakouluille 10.6.2014

Erasmus+ KA1 Liikkuvuus- apurahat korkeakouluille 10.6.2014 Erasmus+ KA1 Liikkuvuus- apurahat korkeakouluille 10.6.2014 Yleistä ja ajankohtaista missä mennään? Päätökset 2014-2015 liikkuvuustuesta lähetetty korkeakouluille Lopullisia NA-HEI sopimuspohjia vielä

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Mistä hyvinvointi ja erityisesti sen kokemus tulee? Palveluista: 20% Väestötasolla terveydestä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous; katsaus

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous; katsaus Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous; katsaus Ympäristövaliokunta 10.10.2017 Heikki Granholm 10.10.2017 1 Sisältö Ilmastonmuutos, maankäyttö ja metsät Mikä on LULUCF / AFOLU? LULUCF ml. metsät

Lisätiedot

Talouspolitiikka Suomessa Ennusteet, pitkä vs. lyhyt aikaväli, globalisaatio Matti Viren. Turun yliopisto

Talouspolitiikka Suomessa Ennusteet, pitkä vs. lyhyt aikaväli, globalisaatio Matti Viren. Turun yliopisto Talouspolitiikka Suomessa Ennusteet, pitkä vs. lyhyt aikaväli, globalisaatio 2018 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti: kasvu on hidasta ja velkaantuminen

Lisätiedot

Suomi - Älykkään energiamittauksen kärkimaa

Suomi - Älykkään energiamittauksen kärkimaa Suomi - Älykkään energiamittauksen kärkimaa Jyväskylä 19.6.2012 Keski-Suomen Energiatoimisto Jyväskylä Innovation Oy 1 European Smart Metering Landscape report 2012 Älykkään energiamittauksen tilanne EU27+Norja

Lisätiedot

KUNNAT JA VESIHUOLTO: VAIHTOEHTOJA VAI SUORAVIIVAISUUTTA Pekka Pietilä, TkT TTY/CADWES-ryhmä

KUNNAT JA VESIHUOLTO: VAIHTOEHTOJA VAI SUORAVIIVAISUUTTA Pekka Pietilä, TkT TTY/CADWES-ryhmä Argumenta seminaari Tampereen teknillinen yliopisto 17.2.2012 KUNNAT JA VESIHUOLTO: VAIHTOEHTOJA VAI SUORAVIIVAISUUTTA Pekka Pietilä, TkT TTY/CADWES-ryhmä www.tut.fi/cadwes CADWES Capacity Development

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

EU Participant Report feedback Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen

EU Participant Report feedback Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen EU Participant Report feedback 2015-2016 Sofia Lähdeniemi & Kiira Noponen 1) Tilastollisen tarkastelun taustoja: Vertailua edelliseen raportoituun sopimuskauteen ei tehty, koska 2014-datan osalta vielä

Lisätiedot

Metsien hiilinielujen

Metsien hiilinielujen Metsien iilinielujen vertailutasojärjestelmän vaikutus Euroopan unionin metsäsektorille Laturi Jani, Lintunen Jussi & Uusivuori Jussi Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Taustaa Durbanin ilmastoneuvotteluissa

Lisätiedot

Komission tarkastukset

Komission tarkastukset Komission tarkastukset Komission tarkastuksen kulku 1/2 Ilmoitus tarkastuksesta, ennakkoaineistot Tarkastusviikko - Aloituskokous - Asiakirjatarkastukset - Käynnit tuensaajien luokse - Loppukokous Komission

Lisätiedot

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti heikki.ervasti@utu.fi Lähtökohdat Käänne työllisyyspolitiikassa 1990-luvulla Painopiste työvoiman tarjonnassa Rakenteellisen työttömyyden

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannekatsaus

Rakentamisen suhdannekatsaus Rakentamisen suhdannekatsaus Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Tilastokeskus 29.5.28 Tilastopäällikkö Jukka Oikarinen Rakentamisen osuus bruttokansantuotteesta, 1976 26* Construction as

Lisätiedot

Kauppalehti Tietopalvelut hinnasto

Kauppalehti Tietopalvelut hinnasto Kauppalehti Tietopalvelut hinnasto Kauppalehti Tietopalveluiden käytöstä laskutetaan kuukausittain palvelun kuukausilisenssi, joka on sidoksissa käyttäjätunnusten määrään. Palvelujen käytöstä veloitetaan

Lisätiedot

SAS ja R yhteiskäyttö

SAS ja R yhteiskäyttö Maria Valaste Kela & Helsingin yliopisto 24.5.2012 SAS Technical Club Sisällys 1 2 3 Tunnuslukuja (R) Hierarkkinen ryhmittely Kuva 4 Aineiston luominen Moni-imputointi R:ssä Tulosten yhdistäminen institution-logo-filen

Lisätiedot

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Työmarkkinoiden toiminta Oikeudenmukaisia ratkaisuja työllisyyden parantamiseen Työllisyyteen vaikuttavat monet asiat Työnhaun kannustimet

Lisätiedot

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopisto) Maakunnan yhteistyöryhmän tulevaisuusfoorumi, osa 2, Jyväskylä, 10.5.2011 THE RESEARCH INSTITUTE

Lisätiedot

Sähkön hinta ja toimitusvarmuus

Sähkön hinta ja toimitusvarmuus Sähkön hinta ja toimitusvarmuus Energiaviraston tiedotustilaisuus 21.1.2016 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miksi pörssisähkön hinta eroaa Suomen ja Ruotsin välillä? 2 Suomen

Lisätiedot

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF-asetusehdotus; tilannekatsaus

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF-asetusehdotus; tilannekatsaus Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF-asetusehdotus; tilannekatsaus Maa- ja metsätalousvaliokunta 15.9.2017 Heikki Granholm 15.9.2017 1 Maankäyttösektori osana ilmastoarkkitehtuuria Suomen

Lisätiedot

Tulevaisuuden haasteet puunkorjuuteknologialle 5 väittämää

Tulevaisuuden haasteet puunkorjuuteknologialle 5 väittämää Tulevaisuuden haasteet puunkorjuuteknologialle 5 väittämää Professori Antti Asikainen Metsäntutkimuslaitos Joensuun tutkimuskeskus METSÄALAN TULEVAISUUSFOORUMI Tulevaisuusseminaari 2 Tampere, 1.6. 2004

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu

Lisätiedot

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

EU-rahoituksen uusia mahdollisuuksia Suomessa. Toimialojen kasvuseminaari Kari Virtanen

EU-rahoituksen uusia mahdollisuuksia Suomessa. Toimialojen kasvuseminaari Kari Virtanen EU-rahoituksen uusia mahdollisuuksia Suomessa Toimialojen kasvuseminaari 14.3.2018 Kari Virtanen Euroopan strategisten investointien rahasto ESIR Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 16.3.2018 2 Euroopan

Lisätiedot

Pikakatsaus maitomarkkinoihin. 12.2.2014 Osuuskunta Pohjolan Maito Marko Puhto

Pikakatsaus maitomarkkinoihin. 12.2.2014 Osuuskunta Pohjolan Maito Marko Puhto Pikakatsaus maitomarkkinoihin 12.2.2014 Osuuskunta Pohjolan Maito Marko Puhto Valio Oy:n hankintaosuuskunnat Maidonlähettäjiä 1796 Kerätty maitomäärä 492,4 milj. litraa Päätoimipaikka Haapavesi. Sivupisteet

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Henkilöstöhallinto Venäjällä: Johtaminen ja sitouttaminen Venäjällä. Jon Hellevig Awara Eduhouse Training

Henkilöstöhallinto Venäjällä: Johtaminen ja sitouttaminen Venäjällä. Jon Hellevig Awara Eduhouse Training Henkilöstöhallinto Venäjällä: Johtaminen ja sitouttaminen Venäjällä Jon Hellevig Awara Eduhouse Training 04.02.2014 VENÄJÄN MARKKINASTA Venäjä on normalisoitunut Inflaatio Byrokratia Korruptio Lait ja

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta?

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Matti Tuomala STN Vuosiseminaari 14022017 Helsinki 1 Työ, Tasa-arvo ja Julkisen Vallan Politiikka Globalisaatio ja ulkomaankauppa:

Lisätiedot

Ajankohtaista Fingridistä

Ajankohtaista Fingridistä 1 Ajankohtaista Fingridistä Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Verkkopäivä 9.9.2008 2 Mielenkiintoinen toimintaympäristö! Suomen ilmasto- ja ja energiastrategia Suuret ydinvoimayksiköt Tuulivoima

Lisätiedot

IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön

IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin 1997. Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön IAByhteisö kattaa horisontaalisti koko digiekosysteemin

Lisätiedot

AKL:n 44. Autokauppiaspäivät. 21.3.2014, klo 8.30 9.30, Lehdistötilaisuus tj. Pekka Rissa

AKL:n 44. Autokauppiaspäivät. 21.3.2014, klo 8.30 9.30, Lehdistötilaisuus tj. Pekka Rissa AKL:n 44. Autokauppiaspäivät 21.3.2014, klo 8.30 9.30, Lehdistötilaisuus tj. Pekka Rissa Kilpailykyky Mediakäyttäytyminen Mukavuudenhalu Kuluttajakäyttäytyminen MURROS Digitalisoituminen Työllisyys Kannattavuus

Lisätiedot

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Miksi GLP (Good Laboratory Practice)? Kemikaalien ja lääkkeiden turvallisuuden testaamiseksi myyntilupaa tai rekisteröintiä varten

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa INFRA ry 20.3.2018 Juha Laurila Tuotanto suhteutettuna asukasmäärään 18 National Production Tonnes per Capita, 2016 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Norway Finland

Lisätiedot

Kunnan perusolemus ja tehtävät. Kunnallisalan kehittämissäätiö Kuntakoulutus toimittajille Arto Haveri

Kunnan perusolemus ja tehtävät. Kunnallisalan kehittämissäätiö Kuntakoulutus toimittajille Arto Haveri Kunnan perusolemus ja tehtävät Kunnallisalan kehittämissäätiö Kuntakoulutus toimittajille Arto Haveri Sisältöä Kuntien rooli ja tehtävät Itsehallinnon merkitys ja nykytila Miten idea kunnasta on muuttunut

Lisätiedot

Maatalouden- ja kotieläintuotannon ympäristövaikutuksista Euroopan eri maissa

Maatalouden- ja kotieläintuotannon ympäristövaikutuksista Euroopan eri maissa Maatalouden- ja kotieläintuotannon ympäristövaikutuksista Euroopan eri maissa Marja Roitto Ruralia-instituutti, Helsingin yliopisto RURAL SOLUTIONS FOR SUSTAINABLE FUTURE 27/08/2019 Presentation Name /

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 1 OAJ:n tulevaisuustyö Suomessa on tehty suuria: Kansakoulu Yliopistot Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulut Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä

Lisätiedot

EU:n ilmastopolitiikan haasteet ja jäsenmaiden välinen taakanjako. Laura Saikku Helsingin Yliopisto

EU:n ilmastopolitiikan haasteet ja jäsenmaiden välinen taakanjako. Laura Saikku Helsingin Yliopisto EU:n ilmastopolitiikan haasteet ja jäsenmaiden välinen taakanjako Laura Saikku 29.04.2008 Helsingin Yliopisto EU:n päästövähennystavoite -20% vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 päästöihin verrattuna, -14%

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013 Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä Jouko Isolauri 26.9.2013 Sen jälkeen kun kuntien valtionosuuksia on edelleen leikattu 500 me toimintaa tehostettu toisella 500 me:lla velvoitteita kevennetty niin,

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet Tuomas Martikainen 10 kansainvälistä trendiä 1. Kv. muuttajien määrä 3,4 % väestöstä (258 milj. 2017) 2. Pakolaisuus kasvaa (2017) - 23 milj. kansainvälisiä

Lisätiedot

Pankkisektori Suomessa

Pankkisektori Suomessa Pankkisektori Suomessa 18.9.2015 Pauli Kariniemi Talousvaliokunnan kuuleminen Rahoitusmarkkinaosasto/Pankki- ja rahoitusyksikkö Sisältö Tilannekuva Sääntelyn ajankohtaiskatsaus Mitä tavoitellaan? Mitä

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot