Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009"

Transkriptio

1 Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 1/ jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset jakso: Taloustietoa keskijohdolle jakso: Organisaation toiminnan suunnittelu jakso: Green Power liiketoimintasimulaatio jakso: Toiminnan johtaminen ja esimiehenä toimiminen jakso: Projektityöseminaari

2 Arvoisa vastaanottaja, Käsissäsi on Keskijohdon koulutusohjelman esite. Sen tavoitteena on laajentaa osallistujien kokonaiskäsitystä liiketoimintaan keskeisesti vaikuttavista tekijöistä sekä kehittää valmiuksia toimia taloudellisesti ja tehokkaasti esimies- ja asiantuntijatehtävissä. Koulutus sisältää myös yksilö- ja ryhmätyönä suoritettavia harjoitustehtäviä. Tärkeimpänä näistä on omassa yksikössä suoritettava kehittämisprojekti, jonka tiimoilta syntyneet projektityöt käsitellään päätösseminaarissa. Aikaisempien kokemustemme perusteella pitkäkestoisten koulutusten projektityöt ovat olleet hyvin mielenkiintoisia ja osallistujat ovat aktiivisesti keskustelleet toistensa projektitöistä. Syntyvät kontaktit ja ajatustenvaihto eri yritysten edustajien ja luennoitsijoiden kanssa antaa luonnollisesti oman lisänsä päivien sisältöön. Prosessiteollisuuden koulutustehtaalla toteutettava Green-Power -liiketoimintasimulaatio tuo talousjakson luentojen lisäksi käytännön toiminnan kautta oppimista. Samalla harjoitus toimii siltana leadership -painotteiselle Toiminnan johtaminen ja esimiehenä toimiminen -jaksolle, joka sisältää vuorovaikutus- ja johtamistaitoihin liittyviä teemoja sekä mm. asiantuntija- tai esimiesarvion palautteen. Ota yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse, niin kerromme mielellämme lisää koulutuksesta ja yksityiskohtaisesta kurssiohjelmasta. Tervetuloa POHTOon! Veli-Matti Alapudas

3 KESKIJOHDON KOULUTUSOHJELMA 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset jakso: Taloustietoa keskijohdolle jakso: Organisaation toiminnan suunnittelu jakso: Green Power liiketoimintasimulaatio jakso: Toiminnan johtaminen ja esimiehenä toimiminen jakso: Projektityöseminaari Tavoite Koulutusohjelman tavoitteena on laajentaa kokonaiskäsitystä liiketoimintaan keskeisesti vaikuttavista tekijöistä sekä kehittää liikkeenjohdollista ajattelua ja valmiuksia toimia taloudellisesti ja tehokkaasti esimiestehtävissä. Luentojen ja harjoitusten ohella jaksoihin liittyvät erilaiset oman yksikön kehittämiseen linkittyvät välitehtävät sekä ohjelman aikana tehtävä projektityö. Koulutuksessa käytetään välineenä myös Green Power -liiketoimintaharjoitusta sekä tehdään osallistujan toimenkuvasta riippuen esimies- tai asiantuntija-arvio (360 ). Koulutus on tarkoitettu Keskijohdolle, asiantuntijoille sekä projektien vetäjille ja vastuuhenkilöille Jaksot soveltuvat valmistavaksi koulutukseksi johtamisen erikoisammattitutkintoon. 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset Torstai Tilaisuuden avaus, tulokahvi Kouluttaja Veli Matti Alapudas, POHTO - Koulutuksen tavoitteet ja esittelyt Yrityksen liiketoiminnan kehittäminen Kehittämisjohtaja Erkki Peltola, POHTO Lounas Yrityksen liiketoiminnan kehittäminen jatkuu Kehittämisjohtaja Erkki Peltola, POHTO Strateginen ajattelu organisaatiossa - Liiketoiminnan tavoitteet - Ydinosaaminen ja sen merkitys Strategiaprosessi - Visio ja tavoitteet - Strategiaprosessi ja työskentelymallit - Strategiset tavoitteet

4 Kahvitauko Strategiasta toimenpiteisiin Erkki Peltola - Tavoitteista toimenpiteisiin johtamisjärjestelmän avulla - Strategiset mittarit ja seuranta Toimintatavoista ja projektitöistä sopiminen Veli-Matti Alapudas - Aihevalinnat Iltaohjelmaa Saunat ja päivällinen Perjantai Muutosjohtaminen Senior Consultant Jyrki Tuhkanen, Psycon Oy Kahvitauko Muutosjohtaminen jatkuu Lounas Projektihallinta Kehittämispäällikkö Perttu Karivalo, POHTO Kahvitauko Projektihallinta jatkuu Jakson yhteenveto ja välitöihin tutustuminen Veli-Matti Alapudas

5 2. jakso: Taloustietoa keskijohdolle Tiistai Jakson avaus, tulokahvi Veli-Matti Alapudas, POHTO Ulkoinen laskentatoimi liiketoiminnan johtamisessa Senior Advisor Sakari Nikkanen, Sanik Consulting Oy - Virittäytyminen valmennukseen - Yrityksen onnistuminen kilpailussa - Laskentatoimen rooli yrityksen johtamisessa - Talouden suunnitteluprosessit - Tuloslaskenta ja tase yrityksen ohjauksessa - Kannattavuuslaskenta ja tunnusluvut - Balanced Scorecard - Yritysesimerkkejä Lounas Ulkoinen laskentatoimi liiketoiminnan johtamisessa jatkuu Kahvitauko Ulkoinen laskentatoimi liiketoiminnan johtamisessa jatkuu Saunomismahdollisuus ja päivällinen

6 Keskiviikko Sisäinen laskentatoimi yrityksen kannattavuuden ohjauksessa Senior Advisor Sakari Nikkanen, Sanik Consulting Oy - Kannattavuuden merkitys yritystoiminnassa - Kannattavuuden tunnistaminen - Mittaaminen ja tavoitteiden asettaminen - Panostus kannattavuuden parantamiseen - Yritysesimerkkejä - Apollo case - Soveltaminen työssä Kahvitauko Sisäinen laskentatoimi yrityksen kannattavuuden ohjauksessa jatkuu Lounas Sisäinen laskentatoimi yrityksen kannattavuuden ohjauksessa jatkuu Kahvitauko Sisäinen laskentatoimi yrityksen kannattavuuden ohjauksessa jatkuu Jakson yhteenveto ja päätös Veli-Matti Alapudas, POHTO

7 3. jakso: Organisaation toiminnan suunnittelu Keskiviikko Jakson avaus, tulokahvi Veli-Matti Alapudas, POHTO Kuinka liiketoimintaprosesseja kehitetään ja mitataan? Prosessikehityspäällikkö Pekka Pennanen, POHTO - Ydin- ja tukiprosessien tunnistaminen - Prosessien kuvaaminen ja mittaaminen - Prosessien kehittäminen Kahvitauko Kuinka liiketoimintaprosesseja kehitetään ja mitataan? jatkuu Lounas Kuinka liiketoimintaprosesseja kehitetään ja mitataan? jatkuu Kahvitauko Kuinka liiketoimintaprosesseja kehitetään ja mitataan? jatkuu Projektitöiden tilannekatsaus Veli-Matti Alapudas Iltaohjelmaa Saunat ja päivällinen

8 Torstai Tavoitteista sopiminen ja toimintasuunnitelmien laatiminen Prosessikehityspäällikkö Pekka Pennanen, POHTO - Tavoitteet ja toimintasuunnitelmat - Laatujärjestelmät - Verkostojen hallinta Kahvitauko Tavoitteista sopiminen ja toimintasuunnitelmien laatiminen jatkuu Lounas Tavoitteista sopiminen ja toimintasuunnitelmien laatiminen jatkuu Kahvitauko Tavoitteista sopiminen ja toimintasuunnitelmien laatiminen jatkuu Jakson yhteenveto ja välitöihin tutustuminen Veli-Matti Alapudas, POHTO

9 4. jakso: Green Power liiketoimintasimulaatio Tiistai Jakson avaus, tulokahvi Veli-Matti Alapudas, POHTO Green Power -liiketoimintaharjoitus prosessiteollisuuden koulutustehtaalla Veli-Matti Alapudas, Matti Helevä, POHTO Lounas Green Power liiketoimintaharjoitus jatkuu Kahvitauko Green Power liiketoimintaharjoitus jatkuu Iltaohjelmaa Saunat ja päivällinen Keskiviikko Green Power liiketoimintaharjoitus jatkuu Kahvitauko Green Power liiketoimintaharjoitus jatkuu Lounas Green Power liiketoimintaharjoitus jatkuu Kahvitauko Green Power liiketoimintaharjoitus jatkuu Jakson yhteenveto, projektitöiden tilannekatsaus ja välitöihin tutustuminen Veli-Matti Alapudas

10 5. jakso: Toiminnan johtaminen ja esimiehenä toimiminen Tiistai Jakson avaus, tulokahvi Kehittämispäällikkö Nina Räihä, POHTO Johtamisen olemus ja haasteet - mitä johtaminen on? Itsetuntemuksen merkitys esimiestyössä Lounas Johtamiskäyttäytymisen oppimismylly Kahvitauko Johtamiskäyttäytymisen oppimismylly jatkuu Oppimismyllyn viitekehys ja kokemukset Välityöt ja projektitöiden tilannekatsaus Veli-Matti Alapudas Saunomismahdollisuus ja päivällinen

11 Keskiviikko Ryhmän toiminnan ja osaamisen kehittäminen Yksilö- ja ryhmäkehityskeskustelut Kehittämispäällikkö Nina Räihä, POHTO Kahvitauko Ryhmän toiminnan ja osaamisen kehittäminen jatkuu Lounas Osaamisen johtaminen / oppiva organisaatio Kehittämispäällikkö Anne Mäkinen, POHTO Osaamisen pysyvyyden haasteet Anne Mäkinen Jakson yhteenveto ja päätös Nina Räihä ****************************** 6. jakso: Projektityöseminaari

12 Koulutuspaikka POHTO, Vellamontie 12, Oulu Tiedusteluihin vastaavat Kouluttaja Veli-Matti Alapudas, puh. (08) ja kehittämisassistentti Sirpa Kiviharju, puh. (08) tai Ilmoittautuminen mennessä puh. (08) , faksi (08) , tai Osanottomaksu Hinta 5040 sisältää opetuksen ja kurssimateriaalin. Hintaan lisätään alv. 22 %. Osanottomaksu laskutetaan vahvistuksen yhteydessä. Peruutusehdot Mikäli peruutus tapahtuu viimeistään viikkoa ennen kurssiaikaa palautetaan hinnasta 50 %. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista ei maksua palauteta. Paikan voi tarvittaessa luovuttaa toiselle henkilölle. Yöpyminen ja ruokailut POHTOssa Majoitus varataan ensisijaisesti POHTOn Kortteeri-hotellista. Hinnat sisältävät aamiaisen 2 hh 65 / hlö / vrk (sis. alv:n) 1 hh 99 / hlö / vrk (sis. alv:n) Mikäli hotellimme on täysi, varaamme yöpymisen toisesta oululaisesta hotellista, jolloin hinta on hotellikohtainen. Ruokailupaketin hinta on 37,30 / hlö / vrk (sis. alv 22 %), sisältäen aamupäiväkahvin, lounaan, iltapäiväkahvin ja päivällisen. Majoitus- ja ruokailukustannukset laskutetaan erikseen jokaisen jakson jälkeen. POHTO Oy asiakaspalvelu@pohto.fi - puhelin: (08)

Keskijohdon koulutusohjelma 2008

Keskijohdon koulutusohjelma 2008 Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 2008 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 07. 09.04.2008 2. jakso: Talous 19. 22.05.2008 3. jakso: Organisointi ja johtaminen 06. 08.10.2008

Lisätiedot

Keskijohdon koulutusohjelma 2/2011

Keskijohdon koulutusohjelma 2/2011 Keskijohdon koulutusohjelma 2/2011 0 HUOM! ALOITUSAJANKOHTA ON MUUTTUNUT! 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 22. 23.09.2011 2. jakso: Käytännön taloustieto 13. 14.10.2011 3. jakso: Organisaation

Lisätiedot

Laboratorioalan teemapäivät

Laboratorioalan teemapäivät Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, jossa kuullaan,

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi , Oulu

Työsuojelun peruskurssi , Oulu Tuotannon palvelut Koulutusta 35 vuotta. Työsuojelun peruskurssi 15. 19.3.2010, Oulu www.pohto.fi Työsuojelun peruskurssi 15.- 19.3.2010, Oulu Koulutuksen tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen. Koulutusta 35 vuotta. Aloite mi tehtävissä.

Liiketoiminnan johtaminen. Koulutusta 35 vuotta. Aloite mi tehtävissä. Liiketoiminnan johtaminen Koulutusta 35 vuotta. Aloite 2009 29. 30.1.2009mi tehtävissä. www.pohto.fi ALOITE 2009 29. 30. tammikuuta Hyvä Aloite Ystävä! Aloitteellisuus, innovatiivisuus ja jatkuva kehittäminen

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi , Oulu

Työsuojelun peruskurssi , Oulu 24.03.2014-28.03.2014, Oulu Tavoite ja osallistujat: Kurssin tavoitteena on antaa tyã suojelun perustiedot tyã suojelutoimikuntien jã senille, tyã njohdolle ja muulle esimieskunnalle. Kurssin lopussa on

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi , Oulu

Työsuojelun peruskurssi , Oulu 20.04.2015-24.04.2015, Oulu Tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on antaa tyã suojelun perustiedot tyã suojelutoimikuntien jã senille, tyã njohdolle ja muulle esimieskunnalle. Sisà ltã Tyà n vaarojen

Lisätiedot

Taajuusmuuttajat Vacon 100

Taajuusmuuttajat Vacon 100 Taajuusmuuttajat Vacon 100 17.-18.10.2017, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.

Lisätiedot

tekniikka ja huolto , Oulu

tekniikka ja huolto , Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto 15. - 16.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto kurssilla osallistujat perehdytetään taajuusmuuttajien toimintaperiaatteisiin, käyttökohtaisiin

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Taajuusmuuttajat Vacon 100

Taajuusmuuttajat Vacon 100 Taajuusmuuttajat Vacon 100 13. - 14.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.

Lisätiedot

Aloite 2016 27.1.2016

Aloite 2016 27.1.2016 Aloite 2016 27.1.2016 Tavoite Jokainen organisaatiossa työskentelevä henkilö näkee kehittämiskohteita omalta paikaltaan. Nämä arjen toiminnasta saadut havainnot ovat oikeaa raaka-ainetta kehittämisen lähtötiedoiksi.

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset räätälöidyt

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset I räätälöidyt

Lisätiedot

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen

Lisätiedot

Tulenkestävät materiaalit , Oulu

Tulenkestävät materiaalit , Oulu Tulenkestävät materiaalit 26. 27.4.2017, Oulu Tavoite Tavoitteena on: Auttaa osallistujia ymmärtämään tulenkestävien materiaalien sekä niiden valmistuksen ja käytön perusteet Kuulla ja keskustella, millaisia

Lisätiedot

Yrittäjästä johtajaksi

Yrittäjästä johtajaksi Yrittäjästä johtajaksi Valmennusohjelma yrittäjille, jotka haluavat kehittää omia johtamisen valmiuksia uusien oppien ja ideoiden avulla. Kun yrittäjä mietti omaa ja yrityksensä tulevaisuutta, joudutaan

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Kuonat prosessimetallurgiassa

Kuonat prosessimetallurgiassa Kuonat prosessimetallurgiassa 11.-12.4.2018 Tavoite: Kurssilla käsitellään kuonien ominaisuuksia, eri prosessien niille asettamia vaatimuksia ja kuonan toimintaa sekä roolia metallien valmistusprosesseissa

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2017 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2019 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo KUTSU 1 (5) Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari Aika: 12. 15.3.2012 Paikka: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo SAKU ry järjestää koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden

Lisätiedot

Kuonat prosessimetallurgiassa

Kuonat prosessimetallurgiassa Kuonat prosessimetallurgiassa 11.-12.4.2018 Tavoite: Kurssilla käsitellään kuonien ominaisuuksia, eri prosessien niille asettamia vaatimuksia ja kuonan toimintaa sekä roolia metallien valmistusprosesseissa

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2018 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki 1. jakso 20...21.3.2013, Hotelli Helka PÄÄSUUNNITTELIJAN TOIMINTAKENTTÄ Keskiviikko 20.3.2013 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

Tule ja ota Green-Power Oy hallintaasi ja oivalla, mistä muodostuu kannattava liiketoiminta sekä henkilöstön osaaminen ja sitoutuminen!

Tule ja ota Green-Power Oy hallintaasi ja oivalla, mistä muodostuu kannattava liiketoiminta sekä henkilöstön osaaminen ja sitoutuminen! Mitä jos yrityksesi henkilöstöä voitaisiin kouluttaa samalla tavalla kuin lentäjiä simulaattorissa? Tule ja ota Green-Power Oy hallintaasi ja oivalla, mistä muodostuu kannattava liiketoiminta sekä henkilöstön

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6. Osaamisen kehittymisen arviointi Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.2012 Helsinki Helsingin Energia Yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä.

Lisätiedot

Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan!

Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Kunnossapidon osaajille Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Oulu - Tampere - Vantaa Kunnossapidon osaajille

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x AIKA: päivämäärät ja kellonajat PAIKKA: Osoite ja yhteystiedot Tervetuloa koulutukseen! Koulutus antaa valmiudet toimia huostaanotettujen lasten vanhempien

Lisätiedot

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen? KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105

Lisätiedot

Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumi

Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumi Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumi 28.3.2007 28.3.2007 SIMULAATIOT OPPIMISESSA - POHTO lyhyesti - Simulaatiot oppimisessa - Yritystoiminnan simulaatiot, tutustuminen Erkki Peltola POHTO POHTO Oulu Lappeenranta

Lisätiedot

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA OHJELMA 15.8.2016 TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA Aika 1. jakso 7. 8.9.2016 Tietosuojavastaavan koulutuksen perusteet 2. jakso 7.10.2016 Tietosuojan johtaminen ja organisaatioanalyysi 3. jakso 14.11.2016

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa 2. jakso 5 7.10.2010, Sokos Hotel Vantaa, Vantaa PROJEKTIHALLINTA I: 1. jakso 1 2.9.2010 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 1.9.2010: Projektin kokonaishallinta 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta.

Koulutusta 35 vuotta. Liiketoiminnan johtaminen Koulutusta 35 vuotta. Business Management Programme BMP, 2009 Liikkeenjohdon kehittämisohjelma - liiketoimintaosaamista havainnollisilla ja käytännönläheisillä menetelmillä. Joustava

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö KUTSU ESAVI/5963/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA OHJELMA 27.10.2016 TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA Aika 1. jakso 26. 27.1.2017 Tietosuojavastaavan koulutuksen perusteet 2. jakso 28.2.2017 Tietosuojan johtaminen ja organisaatioanalyysi 3. jakso 30.3.2017

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista. Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009

Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista. Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009 1 Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009 Helsingissä Aiheena: Uudet pätevyysvaatimukset fluorattuja kasvihuonekaasuja nimellisteholtaan

Lisätiedot

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry.

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry. Tules uimaan -ohjaajakurssi Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry Järjestäjät Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry. Paikka ja ajankohta 2. 3.12.2005,

Lisätiedot

Koulutuskalenteri 2019

Koulutuskalenteri 2019 Oikeaa osaamista Koulutuskalenteri 2019 AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIANTUOTANTO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLINTUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS KUNNOSSAPITO METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

PromePro Professional

PromePro Professional PromePro Professional Opinto-opas 2012 20.9.2011 KOULUTUSOHJELMAN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ... 2 KOHDERYHMÄ JA KOKEMUSVAATIMUKSET... 3 PROJEKTITYÖ... 4 SUORITUSVAATIMUKSET JA TODISTUS... 4 TOTEUTTAMISEHDOT...

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO) ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Koulutuskalenteri 2019

Koulutuskalenteri 2019 Täydennyskoulutustalo Koulutuskalenteri 2019 AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIANTUOTANTO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLINTUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS KUNNOSSAPITO METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

TERVETULOA TIE FASILITAATTORIKSI - VALMENNUKSEEN

TERVETULOA TIE FASILITAATTORIKSI - VALMENNUKSEEN Kaikille avoin valmennus TERVETULOA TIE FASILITAATTORIKSI - VALMENNUKSEEN Aika ja paikka Valmennukset järjestetään keväällä 2012 seuraavasti: v Fasilitoinnin tehopakkaus o 6.- 7.2.2012 ja 16.- 17.4.2012

Lisätiedot

pirkanmaanosuuskauppa.fi

pirkanmaanosuuskauppa.fi 29.11.2011 1 28.11.2011 29.11.2011 2 S-Päällikkö omenankuoressa 15 kuukauden koulutusohjelma, jonka perusrunkona kullekin koulutettavalle räätälöity työkierto alkaen suoritustason tehtävistä. Tuleva koulutusohjelma

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ. Tietohallintojohtaja Martti Pysäys

BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ. Tietohallintojohtaja Martti Pysäys BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Terveydenhuollon atk-päivät 30.-31.5.2005 Helsinki TIEDOLLA JOHTAMINEN - Päätöksenteko ja suunnittelu

Lisätiedot

Tervetuloa asiakaspalvelupäiville!

Tervetuloa asiakaspalvelupäiville! Tervetuloa asiakaspalvelupäiville! Eerikkilä / Forssa 18.-19.3.2009 Onnistunut asiakaspalvelu vaatii asennetta ja osaamista! Vielä kun puitteet ovat kunnossa ja asiakaspalvelija vireessä, sujuu hankalammankin

Lisätiedot

BMP Business Management Programme 2010

BMP Business Management Programme 2010 Liiketoiminnan johtaminen BMP Business Management Programme 2010 Liikkeenjohdon kehittämisohjelma liiketoimintaosaamista havainnollisilla ja käytännönläheisillä menetelmillä. BMP eli Business Management

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Jaakko Herrala/Petra Kokko/Pirjo Häkkinen 6.9.2010 1 (3) SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Aika 14.-15.10.2010 Paikka M-talo, iso luentosali, Teiskontie 35, 33520 Tampere

Lisätiedot

CERTIFIED CREDIT ANALYST 15

CERTIFIED CREDIT ANALYST 15 CERTIFIED CREDIT ANALYST 15 KOULUTUSOHJELMA 30.9.2019-25.5.2020 05/07/2019 Aalto University Professional Development 1 KENELLE CCA-KOULUTUSOHJELMA ON TARKOITETTU Koulutukseen osallistuvat ovat Yritystutkimus

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

- koulutusohjelma. Esimerkkejä koulutusohjelmista MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA. Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen

- koulutusohjelma. Esimerkkejä koulutusohjelmista MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA. Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen ETNINEN TASA-ARVO TYÖELÄMÄSSÄ - koulutusohjelma I jakso MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen Klo 9.30 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.30 Klo 13.30

Lisätiedot

Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa

Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Valmistaa maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittamiseen Lähde mukaan projektien ja hankkeiden

Lisätiedot

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy yhteistyössä

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy yhteistyössä TEK Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy 2016 TEKn tavoitteet TEK on kohdennettu johtajille ja esimiehille, jotka haluavat uudistua ja kehittää johtamistaan uudelle tasolle. valmentaa esimiehiä tehokkaasti

Lisätiedot

CERTIFIED CREDIT ANALYST 13 KOULUTUSOHJELMA

CERTIFIED CREDIT ANALYST 13 KOULUTUSOHJELMA CERTIFIED CREDIT ANALYST 13 KOULUTUSOHJELMA 23.10.2017-28.5.2018 Kenelle CCA koulutusohjelma on tarkoitettu Koulutukseen osallistuvat ovat Yritystutkimus ry:n jäsenlaitosten yritystutkijoita tai vastaavissa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen KUTSU ISAVI/1/05.12.01/2018 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3.1.2018 1(5) VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen Valtakunnallinen

Lisätiedot

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma. yhteistyössä

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma. yhteistyössä TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma Mikä työelämässä muuttuu? Kokosimme keväällä 2013 jäsenyritystemme johtoa rakentamaan yhdistyksen uutta strategiaa. Työ alkoi toimintaympäristön muutoksien ja

Lisätiedot

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA KUTSU ESAVI/5965/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Miten ohjaan yksilön ja ryhmän taitoja tukemaan uuden opetussuunnitelman mukaista oppimista? Tervetuloa

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari

Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari KUTSU LSSAVI/05.12.01/2013 21.8.2013 Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari 25.9.2013 Frami, auditorio 2, Kampusranta 9, 26.9.2013 Koulutuskeskus VALO, Pallotie 5, Arvoisa vastaanottaja

Lisätiedot

ENtiStä tietoisempaan JoHtaJUUtEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein woimavara!

ENtiStä tietoisempaan JoHtaJUUtEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein woimavara! ENtiStä tietoisempaan JoHtaJUUtEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein woimavara! Hyvä JoHtaJa Ja ESimiES! tarvitsetko ajan ja paikan, missä voit tutkia johtamisen ilmiöitä?

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma

YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma Ensimmäinen pk-yrityksille suunnattu yhteiskunta- ja yritysvastuun koulutusohjelma käynnistyy! Koulutusohjelmaan kuuluu neljä koulutuspäivää, joissa

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen KUTSU ESAVI/8313/05.12.01/2016 Etelä-Suomi 26.09.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää yhdessä Opetushallituksen kanssa kolme saman sisältöistä koulutustilaisuutta seuraavasti: Helsinki 1.11.2016

Lisätiedot

- Toiminnalliset oppimisympäristöt ja simulaatiot

- Toiminnalliset oppimisympäristöt ja simulaatiot Miten liiketoimintaa kehitetään havainnollisin menetelmin - Toiminnalliset oppimisympäristöt ja simulaatiot POHTO Oy:n liiketoimintasimulaatioihin i i t i l ti ihi on osallistunut t jo yli 10 000 henkeä.

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä ALUEKOULUTUS BOREAL SEMINARS 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721 http://www.aluekehityssaatio.fi Hankeorganisaatioiden johto Hankkeiden vetäjät, projektipäälliköt, talousvastaavat

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa

Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa 18. 19.10.2007 Helsinki, Paasitorni Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat muun muassa: Hoitotyön johtajien vastuu ja vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016

Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016 Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016 Ensimmäinen pk-yrityksille suunnattu yhteiskunta- ja yritysvastuun koulutusohjelma käynnistyy 8.9.2016! Koulutusohjelmaan kuuluu neljä koulutuspäivää,

Lisätiedot

opintomatka 2. 7.9.2013

opintomatka 2. 7.9.2013 ALUSTAVA OHJELMA Opintomatkalla tutustutaan amerikkalaiseen vanhusten ja muis;sairaiden hoidon toiminnansisältöön, sen kehi@ämiseen sekä Green House Project konsep;in. Nähtyä ja kuultua työstetään Proud

Lisätiedot

POHTO. Tulevaisuus on tekemistä! Koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio jo vuodesta 1974.

POHTO. Tulevaisuus on tekemistä! Koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio jo vuodesta 1974. Kehittämispalvelut 2011 POHTO Koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio jo vuodesta 1974. Tulevaisuus on tekemistä! POHTO on tarjonnut käytännönläheistä koulutusta jo yli 35 vuoden ajan. Valtakunnallisena

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus 21.9. 13.10.2016 Aika: 21.09.2016 klo 08:45-13.10.2016 klo 15:30 Jaksot: Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 21. 22.9.2016, klo 08:45-15:30 Kirjanpidon ajokortti

Lisätiedot

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma yhteistyössä

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma yhteistyössä TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma 2018-2019 Mikä työelämässä muuttuu? Kokosimme keväällä 2013 jäsenyritystemme johtoa rakentamaan yhdistyksen uutta strategiaa. Työ alkoi toimintaympäristön muutoksien

Lisätiedot

1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät

1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 1933-2013 Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 2013 20.-21.3.2013 TAMPERE, UKK-INSTITUUTTI KESKIVIIKKO 20.3.2013 9.00 ILMOITTAUTUMINEN JA KAHVI 9.30 AVAUS VÄESTÖN KUNTOTESTAUS

Lisätiedot

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN KUTSU PU879 B Etelä-Suomi 6.5.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen lääninhallituksen järjestämään koulutukseen 1.10. 2.10.2013

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto

Lisätiedot