Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman
|
|
- Anne-Mari Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman jälkeen
2 2 Projektin tausta, tavoitteet ja rajaukset VOH on paikannut monia tiedon ja menetelmien puutteita, mutta uusiakin tarpeita on havaittu. Väyläomaisuuden hallinnan tavoitteet ja toimintaympäristö on muuttuneet tutkimusohjelman aikana. Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelmasta laaditaan erillinen yhteenveto. Tavoitteena oli selvittää VOH-tutkimusohjelman jälkeiset väyläomaisuuden hallinnan kehittämistarpeet. Tarpeet ryhmiteltiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi ja Tiehallinnon tutkimus- ja kehittämisteemoihin sopiviksi. Tietojärjestelmien kehittämistarpeita ei tarkasteltu.
3 3 Tiedon ja osaaminen taso VOH:n päättyessä Päällystettyjen teiden sekä siltojen hallinnan tiedot ja menetelmät ovat pisimmälle kehittyneet. Sorateiden sekä varusteiden ja laitteiden perustietojen ja hallinnan saaminen riittävälle tasolle edellyttää kehitystyötä. Rakenteellinen kunto hallitaan kokonaisuudessaan liian heikosti. Eri omaisuuserien yhtenäinen hallinta edellyttää kehittämistä. Elinkaariajattelun voimistuminen asettaa entistä laajempia vaatimuksia ennustemallien kehitystyölle. Suurimmat tieto- ja menetelmäpuutteet ovat ylläpidon vaikutuksissa, tietopalveluissa sekä viestinnässä.
4 4 Kehittämistarpeet Kehittämistarpeet on yhdistetty kolmeen laajempaan kokonaisuuteen: 1. Ylläpidon kokonaishallinnan kehittäminen. 2. Elinkaarihallinnan parantaminen. 3. Tarve- ja vaikutustiedon täydentäminen. Kokonaisuuksien sisällä kehittämisaiheet on täsmennetty omaisuuserittäin. Hankkeistaminen tehdään myöhemmin. LAADUKAS JA TALOUDELLINEN TIENPITO Kokonaisuuden hallinta Elinkaarihallinta Tarveja vaikutustieto
5 5 Ylläpidon kokonaishallinnan kehittäminen Aiheet Tarkasteltavat omaisuuserät Päällyst etyt tiet Soratiet Sillat Kevyen liikentee n väylät 1. Ylläpidon ohjauksen menetelmät.!!!!! 2. Yhtenäinen kuntoluokitus.!! x! 3. Ylläpitovelan laskenta. x!!! 4. Tieverkon kunnon kuvaaminen!!! Varuste et ja laitteet! Välitön ja välttämätön kehittämistarve x Tunnistettu kehitystarve, joka ei ole kiireellinen Nykyiset tiedot ja menetelmät riittävät
6 6 Elinkaarihallinnan parantaminen Aiheet Tarkasteltavat omaisuuserät Päällyst etyt tiet Soratiet Sillat Kevyen liikentee n väylät 1. Elinkaarihallinnan työkalut ja menetelmät!!!!! 2. Hankintastrategian tukeminen!!!!! 3. Ylläpidon kustannukset ja niiden riippuvaisuudet!!!!! 4. Yhteiskunnan muutossuunnat ja niiden merkitys x x x x x 5. Infra-alan tietomallin hyödyntäminen x x x x x Varuste et ja laitteet! Välitön ja välttämätön kehittämistarve x Tunnistettu kehitystarve, joka ei ole kiireellinen Nykyiset tiedot ja menetelmät riittävät
7 7 Tarve- ja vaikutustiedon täydentäminen Aiheet Tarkasteltavat omaisuuserät Päällyst etyt tiet Soratiet Sillat Kevyen liikentee n väylät 1. Ylläpidon tuotokset ja niiden merkitys.!!!! x 2. Puuttuvat ja puutteelliset mittarit ja analyysimenetelmät.!!! 3. Kunnon vaikutukset.!! x x 4. Vaikutusten seuranta.!!!!! Varuste et ja laitteet! Välitön ja välttämätön kehittämistarve x Tunnistettu kehitystarve, joka ei ole kiireellinen Nykyiset tiedot ja menetelmät riittävät
8 8 Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehittämistoiminnan jatko Kehittämiskokonaisuudet soveltuisivat Tiehallinnon tutkimus- ja kehittämistoiminnan teemoihin: Tarve- ja vaikutustieto => Liikennejärjestelmän toimivuus Ylläpidon kokonaishallinta => Liikennejärjestelmän taloudellisuus Elinkaarihallinta => Liikennejärjestelmän taloudellisuus Kehittämiskokonaisuuksia voidaan kuitenkin toteuttaa myös tutkimusja kehittämisteemojen ulkopuolisina hankkeina. Seuraavaksi on päätettävä painotukset väyläomaisuuden hallinnan kehittämisaiheiden roolista t&k-toiminnan kokonaisuudessa ja suunniteltava projektit resursseineen sekä aikatauluineen. Rata- ja vesiväylien hallintaa olisi joiltain osin perusteita kehittää tieomaisuuden hallinnan suuntaan (kunnossapitovelka ja yhtenäinen kuntoluokitus). Ministeriötasolla kiinnostavin kehittämis-suunta on monitavoiteoptimointi -tyylisten menetelmien kehittäminen ja käyttö yli koko toimialan.
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOH-tutkimusohjelman jälkeen
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOH-tutkimusohjelman Tiehallinnon selvityksiä 8/2007 Elinkaarihallinta Kokonaisuuden hallinta Tarve- ja vaikutustieto Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus-
Väyläomaisuuden hallinnan tavoitetila VOH-tutkimusohjelma 2004
Väyläomaisuuden hallinnan tavoitetila VOH-tutkimusohjelma 2004 Heikki Metsäranta, Starfica Oy Vesa Männistö, Inframan Oy Ari Kähkönen, Inframan Oy 1 VÄYLÄOMAISUUDEN HALLINNAN TAVOITETILA 1.1 Tavoitetilakuvauksen
Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia
Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Versio 28.8.2006 2 Ylläpidon toimintaympäristö 2006 Tieverkko 78 168 km (65 % päällystetty) Liikennesuorite 34 Mrd ajokm/v Vuotuinen ylläpito 0,22
VOH 2.13 : Tieomaisuuden ylläpidon jälkeenjäämä. Projektin yhteenveto. Harri Spoof & Vesa Männistö
VOH 2.13 : Tieomaisuuden ylläpidon jälkeenjäämä Projektin yhteenveto Harri Spoof & Vesa Männistö Projektin sisältö Selvitettiin kirjallisuuden perusteella erilaiset pohjoismaiset tavat laskea ylläpidon
TI EHAL LI NIO. Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOH -tutkimusohjelman jälkeen
VP TI EHAL LI NIO Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOH -tutkimusohjelman S Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOH-tutkimusohjelman Tiehallinnon selvityksiä 8/2007
Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet. VTT Namis-Car Työpaja Otto Kärki / Liikennevirasto
Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet VTT Namis-Car Työpaja 1.9.2016 Otto Kärki / Liikennevirasto Kunnossapidon pääongelmat ja haasteet Maanteillä päällysteiden, tierakenteiden ja siltojen
Väyläomaisuuden ylläpidon hallinta
Väyläomaisuuden ylläpidon Tiedonkeruu, tiedon, järjestelmät 1 Mitä on väyläomaisuus? Päällystetyt tiet 50 616 km Soratiet 27 552 km Varusteet ja laitteet?? kpl Sillat 14176 kpl Kevyen liikenteen väylät
XL Siltatekniikan päivät
XL Siltatekniikan päivät Minna Torkkeli 25.1.2017 Liikenneverkko huomenna 20.1.2017 2 Mitä on korjausvelka? Valtion omistamat maantiet, radat ja vesiväylät Korjausvelka muodostuu huonokuntoisen, korjaustarpeessa
Tieomaisuuden yhtenäinen kuntoluokitus. VOH 1.7j
1 Tieomaisuuden ytenäinen kuntoluokitus VOH 1.7j 5 4 3 2 1 2 Projektin tavoitteet 1 Kunnon ytenäinen palvelutasoluokitus (32/2004) Ytenäisen palvelutasoluokituksen jalkautus 2 Päällystettyjen teiden kunto
Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma
Liikenneväylien korjausvelka Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma 5.2.2016 Liikenneväylillä on n. 2,5 miljardin arvosta korjausvelkaa 4000 3500 korjausvelka M 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 nykyrahoitus
Liikenneviraston omaisuudenhallinnan tila ja kehityssuunnat. Vesa Männistö,
Liikenneviraston omaisuudenhallinnan tila ja kehityssuunnat Vesa Männistö, Oma esittely Vesa Männistö, FM Väyläomaisuuden hallinnan johtava asiantuntija Rahoituksen ja palvelutason suunnittelu (tiet, radat,
TIENPIDON VAIKUTUSTEN HALLINNAN TUTKIMUSOHJELMA (VAHA)
Vapaasti saatavissa Internet-osoitteesta www.tiehallinto.fi/vaha/tutkimukset.htm TARJOUSPYYNTÖ 6.10.2003 1 (5) 213/2002/20/77 TIENPIDON VAIKUTUSTEN HALLINNAN TUTKIMUSOHJELMA (VAHA) Osaselvitys 1.1: Hoidon
Tienpidon ja liikenteen ajankohtaisia Pohjois-Savon MYR
Tienpidon ja liikenteen ajankohtaisia Pohjois-Savon MYR 19.11.2018 Maakuntauudistus Tienpidon tilannekuva Tommi Huttunen, Pohjois-Savon ELY-keskus Pohjois-Savon maakuntauudistus - tiepidon, liikenteen
Palvelutaso tärkein matkalla kohti edullista tienpitoa
Palvelutaso tärkein matkalla kohti edullista tienpitoa Ensiksi määriteltävä mitä tehdään, vasta sitten miten Vähäliikenteisellä verkolla korostuu asiakkaan kokema palvelutaso Asiakkaan tärkeäksi kokemia
Päällystettyjen teiden kuivatuksen kunnossapidon toimintalinjat. Väyläviraston julkaisuja 16/2019
Päällystettyjen teiden kuivatuksen kunnossapidon toimintalinjat Väyläviraston julkaisuja 16/2019 Väyläviraston julkaisuja Sisällysluettelo 16/2019 Esipuhe 3 Kuivatuksen kunnossapito on tärkeä osa päällysteiden
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat Anders Östergård 17.02.2015 Vt 8 Sepänkylän ohitustie - Avattu liikenteelle, viimeistelytyöt menossa, Skanska Infra pääurakoitsija - Urakkasumma
Tiehallinnon organisaatio
1 Tiehallinnon organisaatio 1.1.2005 Johtokunta Pääjohtaja Pääkonttori Asiantuntijapalvelut Tiepiirit Liikennekeskus Projektit Asiantuntijapalvelut Organisaatio 1.1.2005 johtaja 2 Raimo Tapio Hallintopalvelut
Tiehankkeiden arvioinnin ohjeistus
1 Vaikutusten hallinnan seminaari 26.11.2003 Anton Goebel, Tiehallinto 2 Ohjeistuksen nykytila Jo vuoden 1994 YHTALI:ssa edellytettiin liikennemuotokohtaisten hankearviointiohjeiden laatimista. Myös liikenne-
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta Jyrki Karhula 20.10.2016 Johto Vastuualueen johtaja Johdon assistenttipalvelut Viestintä Kansainväliset asiat Kaakkois-Suomen
Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja
Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015
Tuloksia valmistuneista ja valmistuvista VAHA-selvityksistä
1 Tuloksia valmistuneista ja valmistuvista VAHA-selvityksistä Verojen käsittely vaikutusarvioinnissa ja yksikköarvoissa Ajokustannuslaskelmien käytön tehostaminen Liikenteen palvelutason määritelmiä, tekijöitä
Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi. Sote-tietopohja-hankkeen työpajat
Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi Sote-tietopohja-hankkeen työpajat 14.6.2017 26.10.2015 1 Kevään workshopit Sote-tietopohjan läpileikkaavia teemoja ja keskeisiä sisältöjä työstetään yhteisillä työpajoilla,
Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä
Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten
KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö
KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö Arjen turva? Läheisistä huolehtiminen vähentynyt yhteiskunta erottanut sukupolvet
KORJAUSVELAN LASKENNAN KEHTO HANKE
KORJAUSVELAN LASKENNAN KEHTO HANKE 9.5.2014 Kehto foorumi Vanhempi asiantuntija, 1 1. Kertausta 2. Laskentaexcelin kehitys Yleistä kehityksestä Katumallit Vihermallit 3. Laskentaexcelin tilanne 4. Yhteenveto
Ajankohtaista POS-ELYstä
Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon
Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko
Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko TransEco 18.11.2010 Anu Tuominen, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Jutta Jantunen VTT 2 Työn tavoite Kehittää
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma. Sisäisiä julkaisuja 8/2003
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma Sisäisiä julkaisuja 8/2003 Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma Sisäisiä julkaisuja 8/2003 TIEHALLINTO Helsinki 2003 ISSN 1457-991X TIEH 4000365 ISSN 1458-1561
Jalankulun turvallisuuden parantaminen Kunnossapidon kehittämisohjelma 2006-2010
1 Jalankulun turvallisuuden parantaminen Kunnossapidon kehittämisohjelma 2006-2010 Sisältö 1. Tausta 2. Tavoitteet 3. Työn sisältö 4. Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuustilanne 5. Kunnossapidon kehittämisen
ELY-keskuksen talvihoitoinfo Varsinais-Suomi. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö
ELY-keskuksen talvihoitoinfo 6.11.2018 Varsinais-Suomi Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Sääolosuhteet muuttuneet etenkin rannikolla Varsinaiset talvikelit tulevat myöhemmin ja kestävät lyhyemmän aikaa
Kevyen liikenteen väylien hallinnan kehittäminen (VOH-2.4)
Kevyen liikenteen väylien hallinnan kehittäminen (VOH-2.4) Vesa Männistö Inframan Oy 17.12.2003 Kevyen liikenteen väylien hallinta 1 17.12.2003 Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Väylien osoitteisto...3...3...3
Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari
Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari Yksikön päällikkö Tuomas Toivonen 21.8.2018 Oikeus ja hankinta Oikeusyksikkö Hankinnan ohjausyksikkö Pääjohtaja Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Viestintäyksikkö
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä
Tiemerkinnät ja tienpidon rahoitus
Tiemerkinnät ja tienpidon rahoitus 22.1.2016 Vesa Männistö, FM Oma esittely Väyläomaisuuden hallinnan johtava asiantuntija Rahoituksen ja palvelutason suunnittelu (tiet, radat, vesiväylät) Väyläomaisuuden
Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus
Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus 31.10.2014 2 3 Liikennejärjestelmän rahoitus vuonna 2015 noin 1,5 mrd., ostovoima heikkenee joka vuosi 3%, vuonna
KATUVERKON KORJAUSVELAN MÄÄRITTÄMINEN KUNTOMITTAUKSILLA
KATUVERKON KORJAUSVELAN MÄÄRITTÄMINEN KUNTOMITTAUKSILLA Case: Oulu Pertti Virtala SISÄLTÖ Oulun kaupungin katuomaisuuden kunnonhallinnan kehittäminen Infraomaisuuden hallinta Korjausvelan määrittäminen
Konenäköpilotti ja muutoslaboratorio. Jani Kemppainen Rakennusteollisuus ry
Konenäköpilotti ja muutoslaboratorio Jani Kemppainen Rakennusteollisuus ry Esiteltävät asiat Konenäköpilotti Muutoslaboratorio Miten muutoslaboratoriota on tarkoitus kokeilla konenäköpilotti-hankkeessa
Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus
Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma (VOH)
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma (VOH) Vuosiraportti 2004 Tiehallinnon selvityksiä 33/2005 Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma (VOH) Vuosiraportti 2004 Tiehallinnon selvityksiä 33/2005
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää
Satu Pekkanen. Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula
23.2.2016 Satu Pekkanen Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula 2016-2021 1 Karstulan alueurakka 2016-2021 Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula 2016-2021 Pääasiallinen alue: Karstula Saarijärvi Kyyjärvi
Ei näyttöä tai puheen tasolla
Jyväskylän yliopisto 1(5) Dokumenteilla tarkoitetaan suuntaa ohjaavia asiakirjoja, strategioita ja linjauksia. Keskeisiä ovat vain ko. auditointikohdetta koskevat ja ohjaavat dokumentit. Dokumentit voivat
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma 2003 2006 Loppuraportti
Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma 2003 2006 Loppuraportti Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma 2003 2006 Loppuraportti Esipuhe Tiehallinto on toteuttanut nelivuotisen Väyläomaisuuden hallinnan
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko
Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi
Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,
Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.
Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan
ZOOMI sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi. Sujuvat siirtymät aloitusseminaari Sanna Laiho
ZOOMI sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi Sujuvat siirtymät aloitusseminaari 16.2.2016 Sanna Laiho Sujuvat siirtymät Keskeiset kehitettävät toimintamallit aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen
Liikenneväylähankkeiden arvioinnin yleisohje
Liikenneväylähankkeiden arvioinnin yleisohje / 29/12/2003 / 1 Yleisohjeen tarkoitus Yhteiset periaatteet tie-, rata- ja vesiväylähankkeiden arviointiin Lisäksi tarvitaan tarkempaa ohjeistusta ja menetelmiä
TI EHALLI NTO. Tiehallinnon tutkimus- ja kehittämisstrategia
VI TI EHALLI NTO Tiehallinnon tutkimus- ja kehittämisstrategia 2002-2007 ehallinnon Tutkimus- ja kehittämisstrategia 2002-2007 TI EHALLI NTO Helsinki 2002 ISBN 951-726-876-9 TIEH 1000021-02 Edita Prima
Digiroad. Laadunkuvaus. Versio 1.8
Digiroad Laadunkuvaus Versio 1.8 2 Sisältö 1 VERSIOHISTORIA 5 2 JOHDANTO 7 3 LAATUTEKIJÄT 8 3.1 Sijaintitarkkuus 8 3.1.1 Keskilinjageometria 8 3.1.2 Ominaisuustiedot 8 3.2 Kattavuus 8 3.2.1 Alueellinen
Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari
Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston t&k Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi
Avaus Vesiväyläpäivä / Mirja Noukka
Avaus Vesiväyläpäivä 2016 6.4.2016 / Mirja Noukka Sisältö ajankohtaista juuri nyt Liikenneviraston ajankohtaiset Väylänpidon rahoitus, liikenneväylien korjausvelka Liikenneviraston digitalisaatiohanke
ZZZWLHKDOOLQWRILYDKD. Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma
ZZZWLHKDOOLQWRILYDKD Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma Tiehallinnon strategisen projektin S13 (VAHA) toimintasuunnitelma vuodelle 2003 SISÄLLYS 1 TOIMINNAN YLEISKUVAUS...3 1.1 Toiminnan painopistealueet
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015
UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit Kristiina Laakso 10.9.2015 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.
Rautateiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa. RATA Toimialajohtaja Mirja Noukka
Rautateiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa RATA 2018 23.1.2018 Toimialajohtaja Mirja Noukka Väylien kunnossapidon kulmakiviä Osaaminen Toimivat markkinat ja Asiakastarpeeseen ja kehittyvät hankinnat
Tiestön kuntomittaukset - laadukasta tietoa tieverkolta
Tiestön kuntomittaukset - laadukasta tietoa tieverkolta Mikko Inkala Tietopäällikkö, DI Tiehallinto 1. Tieomaisuuden hallinta Tieomaisuudella tarkoitetaan tiehen välittömästi liittyviä ja kiinteästi paikkaan
Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1
Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa Manu Marttinen Työpäällikkö 3.6.2015 NCC Roads Oy 1 TIEDONHALINNAN Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi
Monitavoitearvioinnin räätälöidyt YVA-työkalut
Monitavoitearvioinnin räätälöidyt YVA-työkalut Jyri Mustajoki ja Mika Marttunen Suomen ympäristökeskus Pohjoiset suurhankkeet ja ympäristövaikutusten arviointi -symposium, Oulu, 27.11.2013 Monitavoitearviointi
Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2
Liikenneviraston digitalisaatiohanke, tulevaisuuden liikenne, mitä se tuo tullessaan motoristien ja tienkäyttäjien näkökulmasta SMOTO kerhokonferenssi Jan Juslén, Tieto-osaston johtaja, Liikennevirasto
Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen
Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen Elinkeinoelämälle edellytyksiä ja asukkaille sujuvaa arkea ELY-keskuksen aluetapaaminen, Porvoo 3.3.2016 Janne Kojo Uudenmaan ELY-keskus Liikenteen kehittämislinjaukset
JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Organisaation toiminnan kehittämisen sykli
JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Organisaation toiminnan kehittämisen sykli Versio: 1.0 Julkaistu: 8.2.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Organisaation
Kevyen liikenteen väylien hallinnan kehittäminen (VOH-2.4)
Kevyen liikenteen väylien hallinnan kehittäminen (VOH-2.4) Esko Hätälä Inframan Oy 31.12.2004 Kevyen liikenteen väylien hallinta 1 31.12.2004 Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Uudet muuttujat...3...3...3
Maa-ainesten käyttö ja hankinta ELY-keskuksissa
Maa-ainesten käyttö ja hankinta ELY-keskuksissa Tilaajan näkökulma 6.5.2010 1 Sisältö Mikä ELY? -Taustaa aluehallintouudistuksesta Hankintaprosessi Suunnittelu Uusiomateriaalit ja sivukiven käyttö Toteuttaminen
KAUPUNKIOMAISUUDEN HALLINTA CASE JOENSUU. Novapoint käyttäjäpäivät 9.4.2014
KAUPUNKIOMAISUUDEN HALLINTA CASE JOENSUU Novapoint käyttäjäpäivät 9.4.2014 MÄÄRÄTIETOJA Kantakaupunki Eno Kiihtelysvaara ja Pyhäselkä Yhteensä Tuupovaara Ajoradat: Kunnossapitoluokka 1 62 km 0 km 0 km
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki 13.3.2019 1 Arvioinnin tarkempi aikataulu Arvioinnin tavoitteet ja prosessin suunnittelu
Tienpidon strategia Tie- Toimintalinjat. Tierakenteet. Yksityistiet. Varusteet ja laitteet. Tieomaisuus
Sillat hallinnassa Mikko Inkala Diplomi-insinööri Tiehallinto Tieomaisuus ja sen hallinta Tieomaisuudella tarkoitetaan tiehen välittömästi liittyviä ja kiinteästi paikkaan sidottuja rakenteita ja varusteita.
Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010
Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenne- ja viestintäministeriön virastouudistus ja sen tavoitteet Kokonaisvaltaista otetta ja tehokkuutta liikennepolitiikan valmisteluun ja toteutukseen
LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS
LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm. Kesäylläpidon laadunseuranta - Seurannan tulokset 2015
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm Kesäylläpidon laadunseuranta - Seurannan tulokset 2015 SEURANTAMENETELMÄN MITTARISTO Seurattavien päämittareiden valintaan kolme eri perustetta: Ylläpidon taloudellinen merkitys
Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto Tiehallinnon selvityksiä 31/2007
Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 26 Tiehallinnon selvityksiä 31/27 Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 26 Tiehallinnon selvityksiä 31/27 Tiehallinto Helsinki 27 ISBN 978-951-83-98-5 ISSN 1457-9871
Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Tienkäyttäjän ja tienpitäjän näkökulma
Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Kun tien liikennemäärä on pieni ja alemman tieverkon kuntoon kohdennettava rahoitus rajallista, voidaan päällystetty tie joutua muuttamaan soratieksi.
Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi
Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma
Kunnossapidon tuotteistaminen ja hankinnan ohjeistuspalvelu Liikennevirastossa ja ELYkeskuksissa 29.10.2014
Kunnossapidon tuotteistaminen ja hankinnan ohjeistuspalvelu Liikennevirastossa ja ELYkeskuksissa 29.10.2014 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Vastaamme Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä
OMAISUUDENHALLINTA LIIKENNEVIRASTOSSA 3.10.2013
OMAISUUDENHALLINTA LIIKENNEVIRASTOSSA Oma esittely Vesa Männistö, FM Väyläomaisuuden hallinnan asiantuntija Rahoituksen ja palvelutason suunnittelu (tiet, radat, vesiväylät) Alalla 25 vuotta, josta 5 vuotta
Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018
Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Hyvä asemanseutu on kestävän liikennejärjestelmän ja kaupunkien verkoston vähähiilisten matka- ja kuljetusketjujen
ELY keskuksen talvihoitoinfo Satakunta. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö
ELY keskuksen talvihoitoinfo 9.11.2018 Satakunta Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Talvikelit haastavat Viime talvikausien sääolosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen vaikeat tienpidolle ja liikenteelle.
Miten Väestörekisterikeskus valmistautuu lainsäädäntöuudistukseen?
Miten Väestörekisterikeskus valmistautuu lainsäädäntöuudistukseen? VAHTIn EU-tietosuoja-asetusta käsittelevän raportin julkistustilaisuus 2.6.2016 Annina Hautala, johtava asiantuntija Väestörekisterikeskus
Liikenneviraston ohjejärjestelmä Tiensuunnittelun uudet ohjeet. Kari Lehtonen 8.9.2011
Liikenneviraston ohjejärjestelmä Tiensuunnittelun uudet ohjeet Kari Lehtonen 8.9.2011 LIIKENNEVIRASTON OHJELUETTELO Ohjeluetteloon on kaksi reittiä valitse urakoitsijat ja suunnittelijat valitse ohjeluettelo
Monitavoiteoptimointi tienpidon tuotteiden välisessä rahanjaossa
Monitavoiteoptimointi tienpidon tuotteiden välisessä rahanjaossa Menetelmän testaaminen Kaakkois-Suomen tiepiirin aineistolla Esittäjä, paikka, aika Teknillinen korkeakoulu PL 1100, 0 TKK 1 Taustaa Tienpidon
Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus
Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki
Päällysteiden YP tarvittavat tiedot 1. Työpaja ma
Päällysteiden YP tarvittavat tiedot 1. Työpaja ma 16.04.2018 Sisältö Käytiin läpi yhdessä mistä vaiheista päällysteiden ylläpito muodostuu sekä millaisia erilaisia kipupisteitä näihin eri vaiheisiin liittyy.
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Aamuankkuri 26.11.2018 Hallinnonala vuonna 2009 Virastot ja laitokset Ajoneuvohallintokeskus Ilmailuhallinto Ilmatieteen laitos Merenkulkulaitos
HANKINTATOIMEN NYKYTILA JA TULEVAISUUDEN HAASTEET
HANKINTATOIMEN NYKYTILA JA TULEVAISUUDEN HAASTEET TAVOITTEET - Hankintatoimen kansallisen tilan selvitys - Osaamiskartoitus Tutkimuksen sisältö ja tiedon hankinta - Kohderyhmä: suuret suomalaiset yritykset
Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa
Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja niiden toimintaympäristö Lapin satamat 1 Liikenneviraston
6.9.2006. Osaamisklusteri - Competence Cluster
- Competence Cluster 2 Sisältö Hankintastrategia - HANKINTA 2010 Tiehallinnon ydinosaaminen Mitä klusteri onnistuessaan EI ole? n tehtävä Toimintamalli Klusterin hallinta Mitä klusteri tarjoaa? Toimintamuotoja
InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi
InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi Infra 2010 kehittämisohjelman loppuseminaari 5.11.2008, Erkki Mäkinen Sisältö Taustatietoa InfraModel2 - Tiedonsiirron pilotointi InfraModel-formaatin jatkokehittäminen
ONION-hanke. Tiivistelmä
ONION-hanke Tiivistelmä ONION-HANKE 2013 aloitettu ONION-hanke hahmotti, OYS ervalle kokonaisvaltaista tietojärjestelmäarkkitehtuuria ja vaihtoehtoisia toteutustapoja sille. Työhön kuului: ❶ ❷ Nykytilan
Radanpidon toimintaympäristön digitalisointi
Radanpidon toimintaympäristön digitalisointi RATA2018 24.1.2018 Lähtötiedot liikenteenohjauksesta Liikennemäärät Liikennehäiriöt Poikkeamat Työrakomäärät Lähtötiedot kunnossapidosta KP tasot Kohteiden
HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi
HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi Esitelmä 17.9.-14 HUS-Kiinteistöt Oy:n toimintaympäristö Onnistunut rakennusinvestointi Tietomallipohjainen investointiprosessi Tietomallintamisen
Infra-O tulosten jalkautus Mikko Ristikangas
Infra-O tulosten jalkautus 15.3.2018 Mikko Ristikangas 2 Kokemukset tietomallityöstä Tietomallin kehitystyö yhteistyöhankkeena ollut hyödyllinen kansallisen infraomaisuuden hallinnan kehityksen näkökulmasta.
Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus
Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Mikael Nyberg Mitä rautatiet odottavat liikennepoliittiselta selonteolta 15.3.2012 Liikennepoliittisen selonteon keskeiset teemat Palveleva liikennejärjestelmä
Hankintojen yhteinen kehittäminen
Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankinnan ohjeistuspalvelu 26.3.2015 Liikennevirasto ja ELY keskusten L- vastuualue Liikennevirasto perustettiin vuoden 2010 alussa. Virastoon yhdistettiin Tiehallinnon
www.tiehallinto.fi/vaha Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma
www.tiehallinto.fi/vaha Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma Tiehallinnon strategisen projektin 13 (VAHA) toimintasuunnitelma vuodelle 2005 IÄLLY 1 TOIMINNAN YLEIKUVAU...3 1.1 Toiminnan painopistealueet
Kutsu TRUST RESPECT JOY
Kutsu SYNERGIALLA VOIMAA YLIOPISTOJEN JA AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKIMUS- JA HANKETOIMINNAN KOKO KUVA Ajankohta: 18.12.2012 kello 9:30 16:30 Paikka: Helsinki, Technopolis Ruoholahti, Hiilikatu 3, kokoustila
DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä
1 Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Ajoneuvopääteseminaari 19.3.2002 Johtava konsultti Pekka Petäjäniemi 2 -hankkeen tavoitteet Kehittää kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä, joka mahdollistaa
Keskustelu ja kuulemistilaisuus:
Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen
MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa
MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa