Tupakkavieroituksen menetelmät
|
|
- Kaarina Mikkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tupakkavieroituksen menetelmät Yhteenveto ja johtopäätökset SBU:n (Statens beredning för utvärdering av medicinsk metodik) raportista n:o 138 "Metoder för rökavvänjning", Tukholma Suomeksi toimittaneet Kristian Lampe ja Martti Teikari (FinOHTA) Johdanto Tupakkavieroituksen menetelmät Kustannusvaikuttavuus Koulutus SBU:n johtopäätökset ja suositukset Johdanto Tupakointi on sairauksien tärkeimpiä syitä. Tämä käy hyvin selvästi ilmi monista tieteellisistä katsauksista, myös SBU:n aiemmin julkaisemasta raportista Längre liv och bättre hälsa. Joka neljäs tupakoitsija menehtyy tupakointiin liittyvistä syistä jo keski-iässä eli vuotiaana. Ruotsissa 12% miesten ja 4% naisten kaikista kuolemantapauksista liittyy tupakointiin. Osuus on kasvamassa naisten ja vähenemässä miesten kohdalla. Lisäksi tupakoitsijoilla esiintyy monia sairauksia, jotka johtuvat suoraan tai epäsuorasti tupakoinnista. Tupakoinnin lopettaminen vaikuttaa terveyteen merkittävästi. Riski saada sydän- tai aivoinfarkti pienenee huomattavasti jo muutama vuosi tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Sen sijaan syövän kehittymisen riski pienenee hitaammin. Vuonna 1996 ruotsalaisista miehistä noin 21% ja naisista noin 23% tupakoi 1. Vähemmän koulutetut tupakoivat huomattavasti yleisemmin kuin pitkälle koulutetut. Nuorten keskuudessa tupakointi aluksi väheni 1980-luvulla, mutta lisääntyi myöhemmin uudelleen luvulla nuorten tupakoinnissa ei ole tapahtunut mainittavia muutoksia. Nuorista ensisijaisesti tytöt alkavat tupakoida 2. 1 Suomessa vuonna 1997 tupakoi noin 30% miehistä ja 20% naisista. (A Uutela et al.) 2 Vuonna 1995 suomalaisista vuotiaista nuorista tupakoi 20% päivittäin. (Tupakkaverkko) (1 / 8) :12:29
2 Tässä katsauksessa SBU on yhdessä Ruotsin kansanterveyslaitoksen (Folkhälsoinstitutet) kanssa käynyt läpi tieteellisen kirjallisuuden, joka koskee terveydenhuollossa käytettäviä tupakkavieroitusmenetelmiä. Raportti ei siis kata menetelmiä, joilla pyritään ehkäisemään tupakoinnin aloittamista tai yleensä vähentämään tupakan käyttöä. Tupakkavieroituksen menetelmät Kirjallisuudessa on kuvattu useita tupakkavieroituksen menetelmiä, mutta raportissa on koottu tietoa vain seuraavista: tupakoitsijoiden neuvonta hoito nikotiininkorvausvalmisteilla, kognitiivisella käyttäytymisterapialla, hypnoosilla tai akupunktiolla muu lääkehoito kuin nikotiini. Tupakkavieroituksen menetelmiin liittyviä tieteellisiä tutkimuksia löydettiin runsaasti. Niistä seulottiin noin 300 tutkimusta, joiden laatu oli korkea tai hyvä. Näistä 126 analysoitiin yksityiskohtaisesti ja tämä katsaus perustuu niiden tuloksiin. Neuvonta Tutkimukset osoittavat melko vakuuttavasti, että lyhyt ja jäsennelty neuvonta on onnistumisen perusta, kun autetaan tupakoitsijoita tupakoinnin lopettamisessa. Tupakoinnista kysyminen kaikissa terveydenhuollon kontakteissa osoittaa potilaalle, että terveydenhuollossa suhtaudutaan tähän epäterveelliseen tapaan erittäin vakavasti. Neuvonnan kulmakivinä ovat selkeä, henkilökohtaisesti mukautettu kehotus tupakoinnin lopettamiseen, jota seuraa lyhyt neuvonta ja avun tarjoaminen yksilöllisesti tai ryhmässä sekä seuranta uusintakäynneillä. Lyhyt neuvonta voidaan toteuttaa viidessä minuutissa tai nopeamminkin tavallisen potilastyön yhteydessä terveydenhuollossa, myös hammashuollossa. Toiminnan vaikuttavuus on hyvä ja - toisin kuin eräiden muiden tupakoinnin lopettamiseen tähtäävien menetelmien kohdalla - se on hyvin dokumentoitu tieteellisissä tutkimuksissa: 2-3% kaikista tupakoitsijoista lopettaa tupakoinnin tämän yksinkertaisen toimenpiteen seurauksena. Tällä on suuri merkitys väestötasolla. Terveydenhoitohenkilökunnalta enemmän aikaa vaativat toimet, kuten pidempi neuvonta tai useammat käynnit, voivat lisätä tupakoinnin lopettavien määrää edelleen. Näiden intensiivisempien menetelmien tulokset ovat samankaltaisia ryhmissä ja yksilöllisesti annettuina. Psykologiset hoitokeinot (2 / 8) :12:29
3 Tupakkavieroituksessa on kokeiltu käyttäytymistä muokkaavia terapioita, joissa esimerkiksi pyritään liittämään tupakointi epämiellyttäviin kokemuksiin. Ne eivät kuitenkaan ole osoittautuneet tuloksellisiksi tupakkavieroituksessa. Myöskään tupakointitapojen muuttaminen, kuten vähittäinen lopettaminen, ei ole vähentänyt tupakoivien määrää. Eräät ohjelmat, jotka perustuvat uudelleenaloittamista ehkäiseviin käyttäytymisterapeuttisiin menetelmiin, voivat kuitenkin lisätä tupakasta luopumisen todennäköisyyttä. Hypnoosi, akupunktio ja lääkkeet Hypnoosin tehoa tupakoinnin lopettamisessa ei voida arvioida, koska tieteellinen näyttö puuttuu. Akupunktio ei tieteellisten tutkimusten mukaan auta lopettamaan tupakointia pysyvästi. Monia lääkkeitä on kokeiltu tupakkavieroitukseen, mutta vain yhden niistä (verenpainelääke klonidiinin) on osoitettu vaikuttavan tupakoitsijoihin. Sen käyttöä kuitenkin rajoittavat merkittävät sivuvaikutukset. On olemassa yksittäisiä raportteja, joiden mukaan muutkin lääkeaineet voivat lisätä tupakoimattomien määrää lähes yhtä paljon kuin nikotiinikorvausvalmisteet. Näitä tuloksia ei kuitenkaan ole voitu vahvistaa lisätutkimuksissa eikä näitä lääkevalmisteita ole rekisteröity Ruotsissa tupakkavieroitukseen. Nikotiinikorvausvalmisteet Nikotiinikorvausvalmisteet kuuluvat tutkituimpiin tupakkavieroitukseen käytettäviin lääkehoitoihin. Tieteelliseltä metodiikaltaan hyviä tutkimuksia on noin :sta nikotiinikorvausvalmisteilla hoidetusta tupakoitsijasta. Nikotiinilisä vieroituksen alkuvaiheessa voi tyydyttää nikotiinitarpeen ja näin henkilö todennäköisemmin välttää tupakoinnin uudelleen aloittamisen ensimmäisten kuukausien aikana, jolloin riski on suurimmillaan. Nikotiinia voidaan annostella purukumin, laastarin, nenäsumutteen tai inhalaattorin avulla. Näillä valmistemuodoilla saadut tulokset ovat samankaltaisia, mutta suoraan eri valmistemuotoja vertailevia tutkimuksia kaivataan. Nikotiinikorvaushoidon avulla noin 10 prosenttiyksikköä enemmän koehenkilöitä onnistuu lopettamaan tupakoinnin verrattuna lumehoitoa saaneisiin. Tietty riski jatkoriippuvuudelle on olemassa, kun käytetään nenäsumutetta tai purukumia. Nikotiinilaastarin tai - nenäsumutteen pitkäaikaisen käytön aiheuttamia epäedullisia vaikutuksia terveyteen ei ole osoitettu. Inhalaattorin tai nenäsumutteen kohdalla niitä ei ole edes järjestelmällisesti tutkittu. Nikotiinikorvausvalmisteiden reseptivapaa myynti johtaa siihen, että yhä useammat käyttävät näitä tupakoinnin lopettamiseen. Ei tiedetä varmasti, saavutetaanko tällaisella käytöllä samankaltaisia tuloksia kuin tilanteessa, jossa hoitoa suositellaan ja tuetaan terveydenhuollon piirissä. Nuorten ja raskaana olevien tupakkavieroitus Useimmat tupakoitsijat aloittavat tupakoinnin jo alle 20-vuotiaana. Tätä taustaa vasten on huomionarvoista, että löytyi vain yksi kouluterveydenhuollossa annettavaa tupakkavieroitusta koskeva tieteellinen tutkimus. Kyseinen tutkimus osoittaa, että ryhmätoiminta, jossa tupakoivat oppilaat yritettiin saada lopettamaan tupakointi, johti tupakoivien määrän merkittävään pienenemiseen. (3 / 8) :12:29
4 Vaikka tupakointi on riski sikiölle, 16% ruotsalaisista naisista tupakoi edelleen raskauden alussa. Vajaa kolmannes näistä onnistuu pitämään tupakoinnissaan taukoa raskauden loppuajan. On osoitettu, että tupakoivien raskaana olevien naisten osuutta voidaan vähentää jäsennellyn neuvonnan ja tukimateriaalin avulla. Tupakkavieroitus sairauden yhteydessä Sairaalassaolo antaa hyvän tilaisuuden tupakoinnin lopettamiseen, sillä siellä keskeinen huomio kohdistuu terveyteen ja vieraassa ympäristössä houkutus refleksinomaiseen tupakointiin vähenee. Sairaanhoitajien antama lyhyt neuvonta, johon liittyy kotiuttamisen jälkeinen seuranta puhelimella, on antanut hyviä tuloksia; vaikutus on erityisen selvä akuutin sydäninfarktin ja sepelvaltimoleikkausten yhteydessä. Tupakointi on keuhkolaajentumataudin (emfyseeman) ja kroonisen keuhkoputkentulehduksen tärkein syy. Tupakoinnin jatkuessa tauti voi edetä vaikeaksi hengityksen vajaatoiminnaksi, joka vaatii happihoitoa. Tästä huolimatta erittäin harva keuhkopotilas lopettaa tupakoinnin. Lyhyen neuvonnan ja nikotiinikorvauksen teho on pieni näiden potilaiden kohdalla, kun taas tupakointivieroitusklinikoilla käytettävillä menetelmillä on parempi vaikutus. Tupakointi on myös alaraajojen verenkiertohäiriöiden, ns. katkokävelyn, tärkein syy. Edelleen tupakointi lisää erittäin tuntuvasti sokeritautiin liittyvien komplikaatioiden riskiä ja huonontaa ennustetta eräissä syöpämuodoissa. Skitsofreniaa (jakomielitautia) sairastavista yhdeksän kymmenestä tupakoi ja he tupakoivat yleensä runsaasti. Tutkimusten mukaan tässäkin potilasryhmässä tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa. Alkoholin- ja huumeidenkäyttäjät ovat potilasryhmä, jonka tupakointiin ei ole aiemmin kiinnitetty erityistä huomiota. Heidän kuolemansa johtuu kuitenkin useammin tupakoinnin haittavaikutuksista kuin muun väärinkäytön seurauksista. Ryhmähoito ja nikotiinikorvaus näyttävät auttavan näitä tupakoitsijoita lopettamaan, ilman että alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöön annettavat hoidot kärsivät. Kustannusvaikuttavuus Yhden säästetyn elinvuoden kustannukset ovat Ruotsin kruunua ( markkaa) neuvontamenetelmää käytettäessä ja kruunua ( markkaa) nikotiinikorvaushoidossa. Nämä kustannukset ovat verrattain alhaisia verrattuna moniin muihin terveydenhuollon toimiin. Esimerkiksi keski-ikäisen miehen kohonneen verenpaineen hoidolla saavutettavan säästetyn elinvuoden kustannukset ovat kruunua ( markkaa). Erityisen kustannusvaikuttavaa näyttää olevan tupakkavieroitus raskauden yhteydessä, jolloin se on kannattavaa myös kansantalouden näkökulmasta. (4 / 8) :12:29
5 Koulutus Yhden vuoden aikana noin 70% kaikista ruotsalaisista tupakoitsijoista käy hammaslääkärin ja 40% tavallisen lääkärin vastaanotolla. Terveyden- ja hammashuollolla on siis hyvä mahdollisuus hyödyntää näitä tapaamisia potilaiden kanssa 1) kysymällä tupakoiko potilas ja 2) kehottamalla potilasta lopettamaan tupakointi. Tästä huolimatta eräät tutkimukset osoittavat, että kaikista tupakoitsijoista vain puolelta on joskus kysytty tupakointitavoista tai kehotettu lopettamaan tupakointi. Alustavat tulokset käynnissä olevista ruotsalaistutkimuksista osoittavat, että vain 40%:lta tupakoitsijoista kysyttiin tupakoinnista viimeisen lääkärikäynnin yhteydessä. Hammaslääkärikäyntien yhteydessä vastaava osuus oli 27%. Tieteellinen näyttö osoittaa selvästi, että onnistunut tupakkavieroitus perustuu tupakoitsijoiden tunnistamiseen ja heille annettuun jäsenneltyyn neuvontaan. Siksi tämänkaltainen kartoittaminen ja neuvonta on olennaista sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja hammaslääkärin vastaanotoilla tehtävän työn yhteydessä. Tieteellinen kirjallisuus tukee myös sitä, että lääkäreille ja hammaslääkäreille annettava tupakkavieroituksen menetelmien koulutus lisää niiden määrää, jotka käyttävät näitä menetelmiä kliinisessä työssään. Hallinnolliset käytännöt, jotka edistävät tupakoitsijoiden tunnistamista ja tupakointitapojen järjestelmällistä kirjaamista, lisäävät sellaisten potilaiden määrää, jotka saavat neuvontaa ja tukea tupakoinnin lopettamiseen. Käytäntöihin voi kuulua pakollisesti täytettäviä kohtia sairauskertomuksessa tai painettuja kysymyslomakkeita, jotka muistuttavat sairaanhoitohenkilökuntaa kysymään tupakointitavoista. SBU:n johtopäätökset ja suositukset Tupakointi on suurin yksittäinen ehkäistävissä ja hoidettavissa oleva kansanterveysongelma, joka useiden ihmisten kohdalla johtaa sairauteen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Käytettävissä olevat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että terveydenhuoltohenkilöstön tekemät yksinkertaiset kysymykset tupakointitavoista, yhdistettynä määrätietoiseen kehotukseen lopettaa tupakointi sekä neuvontaan nikotiinikorvausvalmisteista (motivoiduille tupakoitsijoille, jotka polttavat yli savuketta päivässä), on rutiininomaisesti tehtynä kustannusvaikuttavaa. Tämän yksinkertaisen käytännön toteuttamiselle on monia esteitä. Näihin kuuluvat terveydenhuoltohenkilöstön omat tupakointitavat sekä puutteellinen luottamus omiin kykyihin vaikuttaa muutoksiin. Edelleen koetaan, että resurssit ja aika eivät riitä kysymyksiin tupakointitavoista tai neuvoihin tupakoinnin lopettamiseksi. Kuitenkin tupakoitsijoilta, jotka tulevat terveydenhuollon asiakkaiksi, tulisi 1) kysyä tupakointitavoista; 2) heitä tulisi kehottaa (5 / 8) :12:29
6 tupakoinnin lopettamiseen, 3) heille tulisi tarjota neuvontaa ja 4) motivoituneiden kohdalla suositella nikotiinikorvausvalmisteita. Useimmat tupakoitsijat tapaavat muutaman vuoden aikana yleislääkärinsä tai hammaslääkärinsä. Tieteelliset tutkimukset osoittavat selkeästi, että sekä lyhyt jäsennelty neuvonta että hoito nikotiinikorvausvalmisteilla toimivat hyvin näissä tilanteissa eivätkä vain erityisissä kokeellisissa asetelmissa. Siksi on erityisen tärkeää, että perusterveyden- ja hammashuollon henkilökunta ja päätöksentekijät ottavat todellisen vastuun tupakkavieroituksesta. Niillä terveydenhuollon osa-alueilla, joilla hoidettavien potilaiden sairaudet pahenevat tupakoinnista (sepelvaltimo- ja keuhkosairaudet sekä diabetes ja kasvainsairaudet), tulisi henkilökunnan lisätä osaamistaan tupakkavieroituksessa sekä tarjota tupakoiville potilaille enemmän tupakkavieroitusohjelmia tai lähettää näitä useammin sellaisiin. Hypnoosi ja muut psykologiset tupakkavieroituksen menetelmät vaativat runsaasti resursseja ja niiden vaikutuksista on vähän tietoa. Näyttöä puolestaan on siitä, että kognitiivisella terapialla voidaan vähentää riskiä että tupakoinnin lopettanut aloittaa tupakoinnin uudelleen. Akupunktion toimivuutta tupakkavieroituksessa ei ole osoitettu. Useita erilaisia lääkkeitä (nikotiinikorvausvalmisteiden lisäksi) on kokeiltu, mutta niillä joko ei ole vaikutusta tai on merkittäviä sivuvaikutuksia ja siksi niitä ei voi suositella. Aluetasolla tulisi koota resurssit tupakkavieroituksen taitojen kehittämiseksi ja levittämiseksi sekä huolehtia siitä, että näiden asioiden erityisosaamista löytyy. Jatkotutkimus on tärkeää, jotta voidaan: kehittää tupakkavieroitukseen sellaisia malleja, jotka soveltuvat niihin erityisolosuhteisiin, jotka vallitsevat väestöryhmissä, joissa tupakointi yleistyy; erityisesti koululaisille ja vähän koulutetuille naisille. selvittää nikotiiniriippuvuuden alkuperä sekä kehittää tarkempia ja tehokkaampia farmakologisia aineita riippuvuuden hoitoon kehittää psykologisia hoitomuotoja sekä tutkia, kuinka nämä parhaiten toimivat lääkehoidon kanssa kansallisella tasolla jatkuvasti valvoa tupakan käytön kehittymistä, nikotiiniriippuvuuden astetta ja tupakoitsijoiden muutosalttiutta sekä tupakoinninlopettamispyrkimysten yleisyyttä. Alkuperäinen raportti: Metoder för rökavvänjning. SBU rapport nr 138. SB Offset AB, Stockholm (6 / 8) :12:29
7 Raportin projektiryhmä: David Cohen, terveystaloustieteen professori, University of Glamorgan, Wales, Iso-Britannia Mats Eliasson, ylilääkäri, Luleå-Bodens Sjukhus Charli Eriksson, tutkimuspäällikkö ja professori, Folkhälsoinstitutet, Tukholma (pj.) Hans Gilljam, lääketieteen tohtori, ylilääkäri ja päällikkö, Centrum för Tobaksprevention, Huddinge, Stockholms läns landsting Anna E. Hedin, laillistettu psykologi, Folkhälsoinstitutet, Tukholma Maj-Lis Hellénius, yleislääketieteen erikoislääkäri, Karolinska Sjukhuset Agneta Hjalmarson, laillistettu psykologi, Sahlgrenska Universitetssjukhuset, Göteborg Peter Nilsson, dosentti ja yleis- ja sosiaalilääketieteen erikoislääkäri, Universitetssjukhuset MAS, Malmö Per Tillgren, sosionomi ja lääketieteen tohtori, kehittämispäällikkö, Stockholms läns landsting ja Karolinska Institutet Susanne Eksell, projektiassistentti, SBU, Tukholma Tieteellinen tarkastus: K Gunnar Götestam, psykiatrian professori ja johtajaylilääkäri, Trondeimin yliopisto, Norja Pekka Puska, professori, Kansanterveyslaitos, Helsinki Philip Tønnesen, lääketieteen tohtori, ylilääkäri, Gentofte Sjukhus, Hellerup, Tanska Tilaus: SBU (Statens beredning för utvärdering av medicinsk metodik) P.O.Box 5650, S Stockholm, Sverige Puh: Fax: info@sbu.se Raportti on maksullinen. Tämän TAselosteen alaviitteiden lähteet sekä muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta: A Uutela, P Puska, S Helakorpi. Suomalaisten tupakointi keväällä Kansanterveyslehti 1997;4 (10):11 P Mustajoki. Elämäntapojen muuttaminen terveellisemmiksi - miten autan potilasta? Duodecim 1998;114(6):531 Tupakkaverkko: Nuorten tupakoinnin yleisyys. ( ) (7 / 8) :12:29
8 Tupakkaverkko: Tupakoinnin yleisyys Suomessa. ( ) Lääkärin perusohje tupakoinnin vähentämiseksi (Suomen Lääkäriliiton tupakkatyöryhmä). YKT, Lääkärin CD-ROM 4/1998, Kustannus Oy Duodecim TAseloste-sarjassa on ilmestynyt: 4/98: Tupakkavieroituksen menetelmät 3/98: Reumasairauksien kirurginen hoito 2/98: Sairauksien ehkäisy antioksidanteilla 1/98: Sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisy väestöön kohdistuvilla ohjelmilla 2/97: Neuroleptihoito 1/97: Estrogeenihoito 2/96: Syövän sädehoito 1/96: Luun tiheyden mittaaminen 1/95: Eturauhassyövän joukkoseulonta Selosteita voi tilata maksutta toimistostamme ja ne ovat luettavissa myös Internetissä: Copyright 1997 FinOHTA / STAKES. All rights reserved. (8 / 8) :12:29
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA
TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen
Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa
Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana
Kärkidigiä rinta rottingilla
Kärkidigiä rinta rottingilla Edistetään terveyttä ja hyvinvointia ja vähennetään eriarvoisuutta Case: Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien tupakasta lopettamisen tukeminen Maria Juusela, LT, KFI-el
Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus
Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin Tupakkariippuvuus Fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta sisältävä oireyhtymä (F17, ICD-10) Tarkoitetaan
HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA?
HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? Tässä joitakin asioita, jotka sinun tulisi tietää Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus: kylmät tosiasiat Tupakointi aiheuttaa edelleen Suomessa 4300 kuolemaa vuosittain,
TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi
TUPAKASTA VIEROITUS Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi Vieroittaja viekö tupakointiin puuttuminen liikaa aikaa? - kuuluuko minun puuttua
TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO
TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 21.4.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Kommentaattorina Lisa Salonen terveydenedistämisen yhdyshenkilö Turun hyvinvointitoimiala
HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ
HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ TUPAKOINTI JA NIKOTIINIRIIPPUVUUS: KYLMÄT TOSIASIAT tupakointi aiheuttaa maailmassa yli 5 miljoonaa kuolemaa vuosittain:
Terveyden edistämisen hyvät käytännöt
Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti
Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP
Savuton sairaala auditointitulokset 2012 Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? Tupakkateollisuus on hämmentänyt ihmisten
Reumasairauksien kirurginen hoito
Reumasairauksien kirurginen hoito Yhteenveto ja johtopäätökset SBU:n (Statens beredning för utvärdering av medicinsk metodik) raportista n:o 136 "Reumatiska sjukdomar - kirurgisk behandling", Tukholma
Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto
Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi Raskaana olevista naisista alkuraskaudessa
15 Tupakka. s
15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä
Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen
Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen 1 LÄÄKKEET JOITA KÄYTETÄÄN TUPAKASTA VIEROITUKSEEN Nikotiinipurukumi Nikotiinipurukumi antaa aktiivista tukea ja auttaa lopettamaan tupakan
Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.
Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.
KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes
KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa
Sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisy väestöön kohdistuvilla ohjelmilla
Sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisy väestöön kohdistuvilla ohjelmilla SBU:n (Statens beredning för utvärdering av medicinsk metodik) sydän- ja verisuonitautien ehkäisyä käsittelevän systemaattisen
Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold
Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Tupakastavieroituspalvelut perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa -missä mennään ja mihin suuntaan seuraavaksi
Tupakastavieroituspalvelut perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa -missä mennään ja mihin suuntaan seuraavaksi Reetta-Maija Luhta Suomen savuton sairaala koordinaattori Savuton sairaala-verkosto
Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke
Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke Tupakasta vieroitustyön ja savuttomuuden edistäminen alueen terveydenhuollon toimipisteissä Kannustaa ja tukea tupakoitsijoita tupakoinnin lopettamiseen
Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion
Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion yliopistollinen sairaala 1 Tupakointi Tuottaa valtiolle
Irti tupakasta. Suomen Apteekkariliitto 2009
Irti tupakasta 21 Suomen Apteekkariliitto 2009 2 Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina Tupakoinnin lopettaminen alkaa päätöksestä. Mitä paremmin tunnet omat tupakointitapasi ja -tarpeesi ja mitä enemmän
Katsaus Lapin päihdetilanteeseen
Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Rundi 2013 Tupakka, päihteet- ja (raha)pelit, -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn Ylitarkastaja Marika Pitkänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto
Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus
Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016
TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI
TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMI TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMINEN Päivi Grönroos, tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS: Tupakointi, nikotiiniriippuvuus ja vieroitushoidot Tupakan
Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.
Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee
Olisiko aika tehdä niin, että
Olisiko aika tehdä niin, että Tupakoinnin näkyvyyden vähentäminen keskussairaalan tiloissa Tupakointitila(t) keskussairaalakiinteistön ulkopuolelle? Tupakoijille tupakasta vieroitus sairaalahoidossa osana
Opas sädehoitoon tulevalle
Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala
Tupakasta vieroitus. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka
Tupakasta vieroitus Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja TYKS, keuhkopoliklinikka 30.11.2018 paivi.gronroos@tyks.fi Muistin virkistämiseksi: tupakka sisältää 5000 myrkyllistä ainetta, joista 63 syöpää
Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu
KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.
Tupakoinnin vähentämisen keinot
Tupakoinnin vähentämisen keinot Anne Pietinalho, LKT, keuhkosairauksien dosentti Asiantuntijalääkäri, Filha ry Johtava lääkäri, Raaseporin tk Tupakoinnin ehkäisy/vähentäminen mikä vaikuttaa? Laki Aloittamisen
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,
FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta
FIKSUJA Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta 1 Fiksut kysymykset on tarkoitettu sinulle, joka olet ikäihminen ja käytät lääkkeitä. Ikääntyessä on yhä yleisempää tarvita lääkkeitä. Joidenkin kohdalla
TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO
1 TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO Aino-Liisa Oukka Asiantuntijaneuvoston pj. Dosentti, johtajaylilääkäri PPSHP 2 Taustaa Sisältö HALO organisaatio Katsaus ja suositus Haasteet ja tulevaisuus
Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden. Lataa
Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden Lataa Kirjailija: Satu-Maarit Hilden ISBN: 9789510306505 Sivumäärä: 91 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.13 Mb Miksi tupakoinnin lopettaminen ei onnistu,
Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS
Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää
TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA?
TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? Palveluvalikoimaneuvoston näkökulma Reima Palonen 10.9.2015 Esityksen sisältö Mikä on terveydenhuollon palveluvalikoima? Mikä on terveydenhuollon
Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?
Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa
Firmagon eturauhassyövän hoidossa
Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa
Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa
Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,
VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä
VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,
Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku
Päihdeilmiö-rastirata Tehtävien purku Rasti 1. Totta vai tarua päihteistä 1. Yli 90 % tupakoivista aikuisista on aloittanut tupakoinnin alaikäisenä. Totta. Lähes kaikki nykyisin tupakoivat aikuiset ovat
Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta
TOSITIETOA Nuuska Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta Nuuska on haitallista. Tämän vuoksi nuuskan myyminen elinkeinotoiminnassa on laitonta Suomessa ja muualla Euroopan unionissa, Ruotsia lukuun ottamatta.
LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA
PROTELOS OSSEOR LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA (strontiumranelaatti) Tämä opas on osa Protelos -valmisteen riskinhallintasuunnitelmaa. Oppaan on tarkoitus antaa tietoa Protelos -valmisteen
Rutiininomainen kaikututkimus raskauden aikana
Rutiininomainen kaikututkimus raskauden aikana Yhteenveto ja johtopäätökset SBU:n (Statens beredning för utvärdering av medicinsk metodik) raportista n:o 139 "Rutinmässig ultraljudsundersökning under graviditet",
Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala
Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala POTILAAN VALMISTAUTUMISEN TULEE ALKAA VIIMEISTÄÄN KUN LÄHETE TYKSIIN TEHDÄÄN Kaikki konservatiiviset keinot käytetty Potilaalle annetaan
KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU
KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU 10.9.2010 Lääkärit Irma Honkamaa ja Matti Mäntymaa Lääke-edustaja Hanne Tegelberg, Phizer Sairaanhoitajat Anne Leinonen ja Tiina Lehmikangas (Muokattu
Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ.
Ylitornion kunta Savuttomuustyöryhmä 13.9.2010 Johdanto Lainsäädäntö Aloite savuttomasta työyhteisöstä sai alkunsa Ylitornion terveyskeskuksen tyky-ryhmässä, mikä esitti savuttomuutta koko kunnan työyhteisölle
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin
Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia
Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista
Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri
Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla
Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla Antero Heloma, THL 4.12.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Päivittäisen tupakoinnin yleisyys työikäisen aikuisväestön keskuudessa vuosina 1960 2013 ja
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 31 HELSINGIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN TUPAKOINTI TYÖAIKANA Terke 2005-150 Esityslistan asia TJA/10 TJA Terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että
Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus
Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten
Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010
Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä
POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?
POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja
TUPAKOINTI ENNEN JA NYT
1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2017. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla
Global Youth Tobacco Survey Tuloksia Suomen kyselystä
Global Youth Tobacco Survey 12 Tuloksia Suomen kyselystä 8.1.15 www.thl.fi/gyts 1 Taustaa GYTS mittaa 13 15-vuotiaiden koululaisten asenteita, tietoja ja kokemuksia tupakointia ja tupakansavulle altistumista
Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö
Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen
Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen
Tupakkariippuvuus, puheeksiotto ja motivointi tupakoimattomuuteen Tupakoimattomana leikkaukseen koulutus Satakunnan sairaanhoitopiiri Pori, 19.3.2018 Patrick Sandström Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI
MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI YLEISTÄ TUPAKOINNISTA Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä,
TOSITIETOA NUUSKA POISON
TOSITIETOA NUUSKA POISON NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska
TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala
TUPAKKA Terveystieto Anne Partala Miksi tupakoidaan? Mikä saa aloittamaan tupakoinnin? Aloittaminen ei yleensä ole harkittua vaan tupakointiin ajaudutaan satunnaisten kokeilujen kautta. Tupakkaan syntyykin
Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.
Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu
Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen
tuoteopas Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen NICORETTE -tuoteperheestä löydät juuri sinulle sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen! Muista aloittaessasi nikotiinikorvaushoidon, parannat onnistumisen
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:
Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!
Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa
Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa
Preventio perusterveydenhuollossa, Hjelt Instituutti, Helsinki 21.10.2011 Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Kari Reijula professori Helsingin yliopisto Miten TTH toimii tupakoinnin vieroituksessa?
Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry
Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta
Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito
Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Lääkärin rooli tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa Pfizer lounassymposium Lääkäripäivät 2015 Klas Winell LT, EL, Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus
Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL
Terveyspalvelut ja kuntoutus Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Esityksen rakenne Terveystarkastukset ja seulontatutkimukset Avosairaanhoito ja lääkärikäynnit Tyytyväisyys terveyspalveluihin Hoidon
Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon!
VeTe Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! Minna Virola, sairaanhoitaja, projektityöntekijä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulaskankaan sairaala Keuhkoahtaumataudin määritelmä VeTe Keuhkoahtaumataudille
TUPAKOINTI ENNEN JA NYT
1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla
Terveelliset elämäntavat
Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina
Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet
Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten
Sidonnaisuudet. Ilkka Kunnamo, dosentti, yleislääketieteen erikoislääkäri. Hanna Kortejärvi, FaT
Linkki julkaisuun Sidonnaisuudet Ilkka Kunnamo, dosentti, yleislääketieteen erikoislääkäri - Kehitysjohtaja, Kustannus Oy Duodecim: päätöksentukityökaluja lääkityksen hallintaan, terveyshyötyarvio - ODA/Omaolo-palvelujen
Estrogeenihoito. Kuukautisten loppumiseen liittyvät vaivat. Kuukautisten loppumiseen liittyvä lisääntynyt sairausriski
Estrogeenihoito SBU - Statens beredning for utvärdering av medicinsk metodik Rapport nr 131: Behandling med östrogen Tukholma, marraskuu 1996 Raportin yhteenvedon toimittanut suomeksi: Risto Roine, FinOHTA
Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund
Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund MITEN TUPAKOINTI VAIKUTTAA SELKÄSI HYVINVOINTIIN Tupakointi on yksi selkäsairauksien riskitekijöistä. Tutkimusten mukaan siihen on useita eri syitä. Tupakointi vähentää
TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS
TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN SISÄLLÖN YHTEISKEHITTÄMINEN 1 5.10.2017 Tilaisuuden ohjelma: klo 9:00 9:15 Valtioneuvoston
Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.
Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,
Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen
Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute
Etukansi TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------
Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry
Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Suomalaisten tupakointi 1950-2014 (15-64v) 80 70 60 50 40
TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN
TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN Eija Mantila astmahoitaja Tupakasta irti ryhmäohjaaja KOTKAN KAUPUNKI Karhulan terveysasema Sidonnaisuudet: Etelä-Kymenlaakson allergia- ja astmayhdistys ry Tupakanpolton
- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?
THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut
Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola. Lataa
Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola Lataa Kirjailija: Hannu Vierola ISBN: 9789518852653 Sivumäärä: 328 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.65 Mb Tupakoinnin ja syövän yhteys tunnetaan hyvin,
Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä.
TOSITIETOA NUUSKA NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska sisältää
Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa
Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn
Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle
Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle - Päihteiden aiheuttamia haittoja tulee perustuslainkin mukaan ehkäistä - Olemme saaneet työkalupakkiin uusia lakeja - Pakkiin tulee lisää vielä työkaluja
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.2015 1 Terveydenhuollon mahdollisuudet Terveydenhuolto tapaa uudet kansalaiset jo ennen
Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö
HIV-potilaan hoitotyö K-SKS
HIV-potilaan hoitotyö K-SKS Valtakunnallinen HIVkoulutuspäivä 13.2.13 sh Ulla-Maarit Tiainen MITÄ KESKI-SUOMEN HIV -HOITOTYÖHÖN KUULUU TÄNÄÄN, n HIV-potilaita on hoidettu sisätautien pkl:lla 90-luvun alusta
Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa
Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa 14.4.2014 Nuuska Tupakkatuote, joka valmistetaan kosteasta raakatupakasta, johon sekoitetaan muut seosaineet vesiliuoksena. Arvio: 15 g päiväannos
LÄÄKÄRIN TARKISTUSLISTA/VAHVISTUSLOMAKE MÄÄRÄTTÄESSÄ LÄÄKETTÄ NAISPOTILAILLE. (alitretinoiini) Lääkärin materiaalit. Potilaan nimi.
LÄÄKÄRIN TARKISTUSLISTA/VAHVISTUSLOMAKE MÄÄRÄTTÄESSÄ LÄÄKETTÄ NAISPOTILAILLE (alitretinoiini) Lääkärin materiaalit Potilaan nimi alitretinoiini Lääkärin materiaalit Lääkärin tarkistuslista/vahvistuslomake
ADHD:n Käypä hoito-suositus 2017 Aikuisten ADHD:n lääkehoito. Sami Leppämäki psykiatrian dosentti, psykoterapeutti
ADHD:n Käypä hoito-suositus 2017 Aikuisten ADHD:n lääkehoito Sami Leppämäki 12.10.2017 psykiatrian dosentti, psykoterapeutti SIDONNAISUUDET KOLMEN VIIMEISEN VUODEN AJALTA Päätoimi yksityislääkäri Sivutoimet
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa 6.10.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Mikko Valkonen, peruspalvelut, oikeudet ja luvat,
PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin
PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Mitkä hoidon riskit ovat?... 3 Ketä riski koskee?...