SUURPEDOT JA POROTALOUS SUOMESSA

Transkriptio

1 LAPIN LIITTO SUURPEDOT JA POROTALOUS SUOMESSA Aarne Aatsinki

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO POROTALOUS SUOMESSA SUURPETOKANTOJEN HOITO JA KANTA-ARVIOT SUURPETOJEN AIHEUTTAMAT POROVAHINGOT PETOVAHINKOJEN VAIKUTUS POROTALOUTEEN ESITYKSET EUROOPAN UNIONIN YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTOLLE LÄHTEET

3 1 JOHDANTO Poronhoitoa harjoitetaan EU:n alueella vain Suomen ja Ruotsin pohjoisosissa. Se on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen paimentolaisuudesta moderniksi toiminnaksi kehittynyt elinkeino. Poronhoito on olennainen osa pohjoista perinnettä ja kulttuuria sekä saamelaiskulttuuria ja -identiteettiä. Porotalous on elinkeino, jonka harjoittaminen liittyy vahvasti perheeseen ja yhteisöllisyyteen. Poronhoito sitoo ihmiset alueeseen ja pitää syrjäiset maaseutualueet elinvoimaisina ja asuttuina. Maankäyttömuotona perinteinen poronhoito vaatii suuria maa-alueita, sillä puolivillit porot laiduntavat vapaasti erämaissa. Poroilla on lailla turvattu vapaa laidunnusoikeus Suomessa. Poronhoitoa ei voi verrata muualla Euroopassa harjoitettuun maatalouteen. Toteutetun suurpetopolitiikan johdosta suurpetokannat ovat kasvaneet Pohjoismaissa. Vahvat petokannat vaikuttavat suoraan porotalouden toimintaedellytyksiin, sillä poronhoidossa ei voida hyödyntää petovahinkoja ennaltaehkäiseviä menetelmiä samalla tavoin kuin muissa alkutuotantoelinkeinoissa. Poronhoitokulttuuri on sopeutunut elämään yhdessä suurpetojen kanssa ja pedoille löytyy oma tilansa myös poronhoitoalueella. Nykyinen petomäärä on johtanut tilanteeseen, jossa ammattimainen ja taloudellisesti kannattava poronhoito on petojen aiheuttamien menetysten vuoksi romahtanut Suomen eteläisimmällä ja itäisellä poronhoitoalueella. Tilanne on vakava. Tammikuussa 2011 Lapin liitossa valmistui selvitys petojen aiheuttamien vahinkojen vaikutuksista poronhoidolle. Selvitys sisälsi 44 Suomen valtiolle osoitettua toimenpideehdotusta petovahinkojen vähentämiseksi. Esitysten pohjalta järjestettiin kaksi kansallista foorumia, joissa käsiteltiin toimenpiteitä petovahinkojen vähentämiseksi. Suomessa esitettyjen toimenpiteiden tavoitteena on saattaa petomäärät poronhoitoalueella sellaiselle tasolle, että poronhoitajien perustuslaillinen oikeus omaisuuteen turvataan ja oikeus hankkia toimeentulo valitsemallaan elinkeinolla toteutuu. Poronhoitoelinkeinolla tulee olla mahdollisuus jatkaa kehittymistään. Lapin liitto päätti lähestyä Euroopan Unionin Ympäristökomissiota tässä asiassa, jotta komissio saisi kokonaisvaltaisen ja monipuolisen käsityksen poroelinkeinon ja petokantojen nykytilanteesta Suomen Lapissa. Lapin liitto pitää tärkeänä, että Euroopan komissio hakee yhdessä jäsenmaidensa kanssa kestäviä poliittisia ratkaisuja pohjoisen elinkeinon edellytysten turvaamiseksi. 3

4 2 POROTALOUS SUOMESSA Suomen poronhoitoalue kattaa 36 prosenttia Suomen pinta-alasta (kuva 1). Ruotsissa vastaava osuus on 49 prosenttia ja Norjassa 45 prosenttia maan pinta-alasta. Poronhoito vaatii suuria alueita, minkä vuoksi se jakaa laidunalueensa muiden maankäyttömuotojen kanssa. Kuva 1. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Luoteis-Venäjän poronhoitoalueet. Suomessa poronhoitoa harjoitetaan paliskuntajärjestelmänä. Paliskunta tarkoittaa alueellista ja hallinnollista poronhoitoyksikköä, jonka jäseniä eli osakkaita poronomistajat ovat. Suomen poronhoitoalueella on 56 paliskuntaa, joiden rajat on tarkasti määrättyjä ja joiden koko ja poromäärä vaihtelee. Suomessa on tällä hetkellä poronomistajaa. Porotalous muodostaa merkittävän tulonlähteen noin tuhannelle poronhoitoalueen ruokakunnalle. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa paliskuntien suurimmat sallitut poromäärät kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Porojen enimmäismääräksi koko poronhoitoalueelle on nykyään määrätty poroa, joka tarkoittaa teurastuksen jälkeen talven yli eloon jätettävien porojen lukumäärää. Eteläisellä poronhoitoalueella yhdelle poronomistajalle sallitaan 300 poroa ja pohjoisella alueella 500 poroa. Useissa paliskunnissa pedot ovat viime vuosina verottaneet porokarjaa niin paljon, että porojen määrä jää huomattavasti alle suurimman sallitun poromäärän. 4

5 Lihantuotannon lisäksi poroa hyödynnetään monin eri tavoin. Poronlihan pienjalostus, porotilamatkailu ja porokäsityöt tuovat lisätuloja monelle perheelle. Poro on erityisen tärkeä imago- ja vetovoimatekijä pohjoisen Suomen matkailulle. Poroon liittyy myös oma jäljittelemätön ruokakulttuuri. Poro on luonnonvarainen eläin, johon sovelletaan teurastuksen ja lihankäsittelyn osalta tarhatun riistan ohjeistusta. Porotalous on pohjoisen tuen piirissä. 3 SUURPETOKANTOJEN HOITO JA KANTA-ARVIOT Suomen suurpetopolitiikka toteuttaa kansainvälisiä sopimuksia ja Euroopan unionin luontodirektiiviä sekä erityisesti suotuisan suojelun tason vaatimusta. Direktiivit ja muut kansainväliset sopimukset on huomioitu lajikohtaisissa kannanhoito-suunnitelmissa. Suomen susikannan hoitosuunnitelma valmistui vuonna 2005 ja karhuja ilveskannan hoitosuunnitelmat vuonna Ahmakannan hoitosuunnitelmaa on valmisteltavana maa- ja metsätalousministeriössä (Maa- ja metsätalousministeriö 2005, 2007a, 2007b). Hoitosuunnitelmat laadittiin aikana, jolloin suurpetojen määrän kasvattaminen oli olennaista suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi. Tämän voidaan katsoa olleen hoitosuunnitelmien tavoite, jossa karhun ja ilveksen osalta onnistuttiin jopa yllättävänkin nopealla aikataululla. Kannanhoitosuunnitelmien mukaan poronhoitoalueen petokantaa ei ollut tarkoitus kasvattaa silloisesta tasosta. Poronhoitoalueen petomäärät ovat kuitenkin kasvaneet voimakkaasti (taulukko 1). Kannanhoitosuunnitelmissa petokantojen hoidon reunaehtoina pidetään sitä, ettei pedoista saa aiheutua kohtuutonta haittaa paikallisille ihmisille eikä heidän elinkeinolleen. Petojen aiheuttamat porovahingot ovat hoitosuunnitelmien mainitsema kohtuuton haitta mitä suurimmassa määrin. Taloudelliset menetykset ovat olleet mittavia, jopa niin suuria, että jotkut ovat luopuneet elinkeinon harjoittamisesta kokonaan. 5

6 Taulukko 1. Vuoden 1995 ja 2010 arviot petojen vähimmäismäärästä (Ympäristö- ja luonnonvarainneuvosto 1996, RKTL, petotutkimus). Suomen vähimmäiskanta-arvio v.1995 Kasvutavoite vuoteen 2010 mennessä Suomen vähimmäiskanta-arvio v Poronhoitoalueen vähimmäiskanta-arvio v Poronhoitoalueen vähimmäiskanta-arvio v Karhu yli % (=n. 840 yks.) (yli 1 v.) Ilves % (=950 yks.) Susi 140 Runsastuminen Ahma % (= n.193 yks.) Yli Muutamista yksilöistä muutamiin kymmeniin Kanta-arvioiden muutokset poronhoitoalueella vuodesta 1995 vuoteen 2010: karhu %, ahma % ja ilves %. Suden osalta vastaavaa pitkäaikaista muutosta ei voida osoittaa, vaikka esimerkiksi vuonna 2009 susia oli hetkellisesti poronhoitoalueella jopa yli 40 yksilöä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vähimmäiskanta-arvioiden mukaan Suomen karhuja ilveskannat ovat voimistuneet huomattavasti 2000-luvulla (kuva 2). Vuoden 2010 lopussa karhujen vähimmäiskanta-arvio oli yksilöä. Kesäaikana karhuja arvioitiin olevan noin yksilöä. Syksyn ja kesäkauden välinen ero johtuu siitä, että osa karhuista kaadettiin metsästyskautena ja osa kannasta siirtyy talvehtimaan Venäjän puolelle. Suomen karhukannasta eli poronhoitoalueella noin 20 %. Poronhoitoalueen kanta saattaa todellisuudessa olla suurempi, sillä petohavaintoja kirjaavia henkilöitä on Pohjois-Suomessa harvemmassa kuin muualla Suomessa (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos). Syksyllä 2010 Suomen ilveskannaksi arvioitiin ilvestä. Kanta on ollut yhtäjaksoisesti kasvussa jo parikymmentä vuotta, minä aikana niiden lukumäärä on yli nelinkertaistunut. Poronhoitoalueen ilvesmääräksi RKTL arvioi yksilöä ennen metsästyskautta 2011/2012. Susien vähimmäiskanta oli vuoden 2010 lopussa noin yksilöä. Susikannan arvioitu lukumäärä on pienentynyt kahden viimeisen vuoden aikana. Poronhoitoalueella arvioitiin olleen sutta. Kun Suomen keskimääräiseen susikantaan lisätään arvio vuoden 2011 pentutuotosta, saadaan todennäköiseksi vuoden 2011 lisääntymiskauden jälkeiseksi susikannaksi yksilöä (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos). Suomen ahmakanta oli talvella 2010/ yksilöä. Kannan pääpaino oli Ylä- Lapin alueella (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos). 6

7 RKTL RKTL RKTL Kuva 2. Suurpetojen vähimmäiskantojen kehitys Suomessa. Karhun kesäinen kanta-arvio on yli 1-vuotiaiden karhujen osalta noin 30 % suurempi kuin kuvassa esitetty talvikauden arvio. Kesäaikaiseen kanta-arvioon luetaan lisäksi mukaan pentutuotto. Talviaikaisessa kantaarviossa huomioidaan Venäjän puolelle talveksi menevät karhut ja metsästys. Karhukannan jyrkkää muutosta vuodesta 2008 vuoteen 2010 selittää osittain kannanmäärittelymenetelmien muuttuminen ja tehostuminen. (Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos). RKTL 7

8 4 SUURPETOJEN AIHEUTTAMAT POROVAHINGOT Koko poronhoitoaluetta tarkastellen suurin vahinkojen aiheuttaja on ahma. Ilveksen aiheuttama vahinkokehitys on ollut kasvussa koko 2000-luvun ja vuonna 2009 ilveksen aiheuttamia vahinkoja tilastoitiin ensimmäistä kertaa enemmän kuin karhun aiheuttamia. Kuvissa 3 ja 4 on esitetty poronhoitoalueella löydettyjen petojen aiheuttamien porovahinkojen määrä petolajeittain. Kuva 3. Löydetyt ja viranomaisten vahvistamat petojen tappamat porovahingot vuosilta Vuosien tiedot ovat peräisin Paliskuntain yhdistyksen rekistereistä, luvun tiedot ELY-keskuksilta ja 2000-luvun tiedot MMM Tietopalvelukeskus Tiken rekistereistä. Kuvan on laatinut Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Harri Norberg. Kuva 4. Viranomaisten vahvistamat löydetyt petovahingot vuosina (Lähde: MMM Tietopalvelukeskus TiKe). 8

9 Korkeimmillaan löydettyjen ja korvattujen petovahinkojen kokonaismäärä oli vuonna 2007, jolloin korvattiin yli maasuurpedon tappamaa poroa. Suurpetojen tappamista poroista maksettiin riistavahinkolain mukaisia petovahinkokorvauksia vuonna 2010 yli 3,5 miljoonaa euroa (kuva 5). Poromäärä on hieman laskenut voimakkaan saalistuksen vaikutuksesta. Samalla teurasmäärät ovat romahtaneet pahimmilla petovahinkoalueilla eteläisellä ja itäisellä poronhoitoalueella (Danell & Norberg 2010). Kuva 5. Petovahinkokorvausten kehitys (Lähteet: Paliskuntain yhdistys, Lapin TE-keskus / Maaseutuosasto ja MMM / Tietopalvelukeskus TiKe). Kuvan laatinut Harri Norberg, Suomen riistakeskus). 9

10 5 PETOVAHINKOJEN VAIKUTUS POROTALOUTEEN Petovahingot vähentävät myyntituloja, kun teurastettavia poroja on vähemmän. Suurin osa teurastettavista poroista on vasoja. Muutokset vasamäärissä heijastuvat suoraan lihantuottoon. Esimerkiksi poronhoitovuoden 2008/09 lihantuoton arvo oli 2,7 miljoonaa euroa pienempi verrattuna poronhoitovuoteen 2004/05. Tässä yhteydessä ei laskettu poronhoidolle, jalostukselle ja kaupalle aiheutuneita kumulatiivisia menetyksiä (Norberg 2010). Parhailla kannattavuusalueilla poronhoitoalueen pohjoisosissa saadaan jopa yli kaksinkertainen korvaus omalle työlle ja pääomalle kuin heikommilla petovahingoista kärsivillä alueilla etelässä (Latukka 2010). Danell & Norberg (2010) arvioivat petojen vaikutuksia porokantaan käyttäen populaatiodynaamista mallia. Populaatiodynaamisen mallin perusoletuksena oli, että petojen tappamien porojen määrä vaihtelee suorassa suhteessa petoeläinten lukumäärän kanssa. Mallin lähtöarvot olivat poronhoitoalueelle arvioitu petojen lukumäärä ja jakautuminen sekä petojen ravinnontarpeeseen, saaliseläinten valintaan ja saaliin hyödyntämisasteeseen pohjautuvat arviot tappotahdeista (poroa/vuosi/petoyksilö). Tappotahdissa huomioidaan, että pedot käyttävät ravintonaan myös muita saaliseläimiä ja se, että pedot hyödyntävät saaliinsa enemmän tai vähemmän täydellisesti riippuen mm. alueen petolajisuhteista. Malli huomioi petojen vaikutuksen lisäksi myös porokannan sisäisen dynamiikan (mm. porokannan ikärakenteen muutos) ja liikennevahinkojen vaikutukset. Populaatiodynaamisen mallin mukaan viime vuosina pedoille on menetetty jopa poroa vuosittain. Näistä suurin osa on vasoja. Petovahingoista löydetään vuosittain vain viidennes. Aikuisten porojen osuus löydetyissä vahingoissa on vasojen osuutta suurempi, koska vain pieni osa petojen pääosin kesällä tappamista poronvasoista löydetään (Danell & Norberg 2010). Löytämättä jääneet petojen tappamat porot jäävät korvaamatta ja omaisuus on tältä osin menetetty. Vasonnan ja marraskuun lopun välillä hävinneitä vasoja on pyritty korvaamaan uudessa riistavahinkolaissa määritellyn vasahävikkikorvauksen mukaisesti. Vasahävikkikorvaukseen liittyy kuitenkin edelleen useita ongelmia, mm. sen kattavuus on kyseenalaistettu useissa paliskunnissa. Petovahingot muuttavat porokarjan rakennetta. Porokannan ikärakenne muuttuu nuoremmaksi, jonka seurauksena kannan vasatuotto laskee ja johtaa teurasporojen eli vasojen määrän laskuun. Teurastappiot ovat tällä hetkellä noin 20 % mahdollisesta teurastuksesta. Tämä vastaa arviolta teurasporoa, jonka arvo tuottajille olisi viime vuosien suotuisan tuottajahinnan kehityksen myötä yli neljä miljoonaa euroa (Danell & Norberg 2010). 10

11 Porotalouden romahdus Yksittäisten paliskuntien kehityskaaria tarkastelemalla pedoista johtuva porokannan romahdus on jaettavissa viiteen etenemisvaiheeseen (kuvat 6 ja 7). Muuttujina tarkastelussa on käytetty talven yli eloon jätettävien vasojen ja teurasvasojen sekä talven yli eloon jätettävien vaadinten ja teurasvaadinten määriä ja niissä tapahtuvia muutoksia. Ensimmäisessä romahdusta ennakoivassa vaiheessa teurasvasojen määrä lähtee jyrkkään laskuun. Useimmissa paliskunnissa on tässä vaiheessa nähtävissä myös samanaikainen elovaadinten määrän loiva lasku. Toisessa vaiheessa elovasojen määrä lähtee nousuun. Kolmannessa vaiheessa elo- ja teurasvasojen määrät kohtaavat, minkä jälkeen niiden suhde kääntyy nurinkuriseksi vasoja jätetään enemmän elämään kuin laitetaan teuraaksi. Paliskunnan teurastuotto painuu erittäin matalalle tasolle (Paliskuntain yhdistys). Neljännessä vaiheessa myös elovasojen määrä laskee ja elovaadinten määrä romahtaa. Paliskuntatasolla tämä tarkoittaa poroelinkeinon totaalista romahdusta: menetettyjä vaatimia eli pääomaa ei enää pystytä korvaamaan jättämällä eloon naarasvasoja. Viidettä vaihetta kuvaa teurasmäärän hetkellinen nousu. Tämä kertoo kokonaisten porokarjojen teurastamisesta, elinkeinosta luopumisesta (Paliskuntain yhdistys). Kuva 6. Porokarjan romahtamisen vaiheet (Lähde Paliskuntain yhdistys/anne Ollila). 11

12 Viiden vuoden takaisissa tilastoissa poronhoitovuodelta porokannan romahduksen merkit näkyvät kahdeksassa paliskunnassa (kuva 7). Neljä vuotta myöhemmin, vuodentakaisissa tilastoissa romahduksen oireet koettelevat jo 23 paliskuntaa. Tuoreimmissa eli poronhoitovuoden tilastoissa romahdusoireisten paliskuntien joukkoon on päätynyt edelleen neljä paliskuntaa lisää. Peto-ongelmaisia paliskuntia on nyt 27 eli jo lähes puolet kaikista paliskunnista. Kyse on siis koko elinkeinoa uhkaavasta nopeasti kärjistyneestä ja edelleen kärjistyvästä kriisistä (Paliskuntain yhdistys). Kuva 7. Kollapsivaiheet paliskunnittain. Ammattimainen ja taloudellisesti kannattava poronhoito on romahtanut Suomen eteläisimmällä poronhoitoalueella. Petojen tehokkaan leviämisen myötä romahdus on käynnissä myös pohjoisemmissa paliskunnissa (Lähde Paliskuntain yhdistys/anne Ollila). Heikentynyttä lihantuotantoa voi selittää mm. laidunten tila. Näistä johtuvia menetyksiä pystytään kuitenkin kontrolloimaan lisäruokinnalla. Suurin osa Suomen poroista on myös loislääkittyjä. Edellä mainitut ongelmat ovat siis poronhoidollisin keinoin säädeltävissä. Näin ollen suurin tuottavuuteen tänä päivänä vaikuttava tekijä on predaatio eli petoeläinten aiheuttama saalistuspaine (Norberg 2010). Tätä johtopäätöstä tukevat myös RKTL:n toteuttamat vasakuolleisuustutkimukset Kuusamossa (Norberg & 12

13 Nieminen 2007) sekä Hallan paliskunnassa Hyrynsalmella ja Suomussalmella (Nieminen 2010). Vahvoilla petokannoilla on vakavia seurannaisvaikutuksia poronhoidolle. Lisääntyvät petokannat laskevat poronhoidon tuottavuutta, lisäävät kustannuksia ja heikentävät maankäyttöä. Poronhoidon tuottavuus laskee muun muassa siksi, että poroja menetetään, porokarjan rakenne muuttuu ja heikkenee ja porojen energiaa kuluu petohäirinnän takia. Hoitokustannukset nousevat mm. siksi, että porojen valvonta ja paimennuskustannukset nousevat, ennustettavuus heikkenee, porojen liikkuvuus lisääntyy ja porokarjaa on vaikeampi hallita. Maankäyttötapa heikkenee, jos osaa laidunalueista ei voida käyttää petouhan takia. Tilanteesta aiheutuvia psykososiaalisia vaikutuksia ovat mm. voimattomuuden tunne, epäluottamus, stressi, konfliktit, sairaudet ja tragediat, poronhoidosta luopuminen ja jatkamishalukkuuden väheneminen (Danell 2010, Pakkanen & Valkonen 2011). 13

14 6 ESITYKSET EUROOPAN UNIONIN YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTOLLE Suurpetokantojen hallinnoinnissa toteutetaan Euroopan unionissa läheisyysperiaatetta (subsidiariteettiperiaate), jonka mukaan päätökset tehdään mahdollisimman lähellä niitä, joita ne koskevat. Petokantojen säätelyä koskevat päätökset tehdään tämän vuoksi kansallisella tasolla. Jäsenvaltioiden tulee kuitenkin noudattaa komission direktiivejä ja huolehtia siitä, että kansalliset ratkaisut ovat linjassa direktiivien kanssa. Suurpetojen aiheuttamissa ongelmatilanteissa jäsenvaltioiden on ollut vaikeaa löytää sellaisia ratkaisuja, joilla ongelmat paikallis- ja aluetasolla ratkaistaisiin ja jotka samalla tulkittaisiin komission linjausten mukaisiksi. Esimerkkinä voidaan mainita komission vuonna 2005 Suomea vastaan nostama susien metsästystä koskeva kanne. Komissiolla ja Suomen valtiolla oli erilainen käsitys Suomessa harjoitetun susien metsästyksen luonteesta. Läheisyysperiaatteesta huolimatta jäsenvaltiot ovat tulleet varovaisiksi petotilanteen vaatimien ja tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisessa. Ongelmat johtuvat yhteisesti hyväksyttyjen ja ymmärrettyjen tulkintojen puuttumisesta. Luontodirektiivi ja sen ohjeistus luotiin aikana, jolloin petokantojen vahvistuminen oli ensisijainen tavoite. Toteutetun suurpetopolitiikan johdosta suurpetokannat ovat kasvaneet Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Vahvistuvilla petokannoilla on vakavia seurauksia porotaloudelle. Jotta jäsenvaltiot voisivat toteuttaa järkevää suurpetopolitiikkaa sekä taata ihmisten turvallisuuden ja elinkeinojen harjoittamisen turvaamisen, tulee EU:n säädösten kehittyä ajan mukana. Luontodirektiivin tulkintaa ja sen liitteiden muuttamista tulee joustavoittaa. Lisäksi Euroopan unionille tulee luoda rakenteet, jotka mahdollistavat ajantasaisen informaation kulun ja keskustelun komission, jäsenmaiden ja eri intressitahojen, erityisesti paikallisten tahojen, välillä. 1. Karhun ja ilveksen siirtäminen luontodirektiivin liitteeseen V Lapin liitto esittää karhun ja ilveksen siirtämistä luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V Suomen poronhoitoalueella, sillä kantojen kehitys on ollut jatkuvaa ja voimakasta kaikissa Pohjoismaissa. Karhu ja ilves aiheuttavat merkittäviä vahinkoja poronhoitoalueella. Karhu- ja ilveskantojen hoito on vaikeaa IV -liitteen vaatimana poikkeusjärjestelynä. Liite V luo riittävät velvoitteet kantojen suojelulle ja mahdollistaa toimivamman kantojen hoidon. 14

15 2. Luontodirektiivin tulkinnan selkiyttäminen Guidelines for Population Level Management Plans for Large Carnivores (LCIE 2008) dokumentti edustaa komission näkemystä luontodirektiivin tulkinnasta. Luontodirektiivin tulkintaa käsitellään myös dokumentissa Guidance document on the strict protection of animal species of Community interest under the Habitats Directive 92/43/EEC. Lapin liitto esittää, että suurpetoja koskevia tulkintaohjeita selkiytetään ja täydennetään niin, että pedoista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja petojen määrää alueellisesti kontrolloida. Sovellusohje tulee täydentää vastaamaan sellaisia tilanteita, joissa jäsenmaan suurpetokanta on kehittynyt suotuisasti. Sovellusohjeen tulee sisältää tällaisia alueita varten riittävän laajat mahdollisuudet petokantojen hallintaan. Poronhoitoalue tulee huomioida tulkintaohjeen selkiyttämisessä niin, että runsaslukuisten ja suurta vahinkoa aiheuttavien suurpetojen poistaminen helpottuu. Komission tulee järjestää jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa vuosittaisia tapaamisia, joissa käsitellään luontodirektiivin tulkintojen toimivuutta ja kehittämisehdotuksia. 3. Neuvoa-antavan petoja alkutuotanto -toimikunnan perustaminen Euroopan uhanalaisten lajien suojelun ja suurpetopetopolitiikan tulee olla yhteisesti hyväksyttyä politiikkaa. Tämän vuoksi suurpetoihin liittyvissä kysymyksissä komission tulee kuulla niiden elinkeinon harjoittajien mielipiteitä, joiden elinkeinoa päätökset koskevat. Tällaiseksi yhteiseksi ja yhtyeenkokoavaksi foorumiksi Lapin liitto esittää Ympäristökomission alaisuuteen perustettavaa petoja alkutuotantotoimikuntaa. Toimikunnan tarkoitus on toimia yhteistyöelimenä, jossa käsitellään suurpedoista aiheutuneita konflikteja eri alueiden näkökulmista. Toimikunnan tehtävä on koota tietoa suurpedoista, niiden aiheuttamista ongelmista ja eri jäsenmaissa toteutetusta petopolitiikasta. Toimikunnan tulee pohtia ja esittää ratkaisuja konfliktitilanteisiin ja niiden ehkäisemiseksi. Toimikunnassa voidaan käsitellä myös muita komission vastuualueeseen kuuluvia muutostekijöitä, kuten ilmaston lämpenemisen vaikutuksia alkutuotantoelinkeinoille. Toimikuntaan tulee nimetä edustus alkutuotannon elinkeinojen ja etujärjestöjen piiristä. Toimikunnan tulee kokoontua vähintään joka toinen vuosi. 15

16 4. Suurpetokonferenssin järjestäminen Suurpetojen määrän kasvu on aiheuttanut konflikteja eri puolilla Eurooppaa. Konfliktien luonne, taso ja laajuus tulee kartoittaa jäsenmaiden välisessä konferenssissa, jossa ongelmat tuodaan paikalliselta tasolta yleiseurooppalaiseen keskusteluun. Lapin liitto esittää, että komissio järjestää nopealla aikataululla petokonferenssin, jossa pohditaan ainakin seuraavia kysymyksiä: Millaisia ongelmia vahvistuneet petokannat ovat aiheuttaneet eri elinkeinoille eri jäsenmaissa Miten jäsenmaa on pyrkinyt hallinnoimaan konfliktitilanteita, mitä toimia on toteutettu Miten petokantojen vahvistumisesta aiheutuvia konflikteja tulisi hallita ja miten niihin tulee reagoida Miten petoja voidaan poistaa Mikä on suotuisan suojelun taso Miten suotuisan suojelun taso voidaan toteuttaa poronhoitoalueen erityistarpeet huomioonottaen Suurpetovahinkojen korvausjärjestelmät ja järjestelmien kehittäminen osana konfliktin hallintaa Jatkossa petokonferenssi tulisi järjestää petoja alkutuotantotoimikunnan kokoontumisten yhteydessä. 16

17 LÄHTEET Danell, Ö. (2010). Reindeer husbandry and the predators rapid changes all over the area. -Book of abstracts in the 16th Nordic Conference on Reindeer and Reindeer Husbandry Research, Tromsö, Norway, November Danell, Ö. & H., Norberg. (2010). Petoeläintilanteen ja liikennevahinkojen vaikutukset Suomen porotalouden teurasmääriin vuosina Poromies 2010:6. s Latukka, A. (2010). Porotalouden kannattavuuskehitys. Poromies 2010:5. s Maa- ja metsätalousministeriö. (2005). Suomen susikannan hoitosuunnitelma. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 11/2005. Maa- ja metsätalousministeriö. (2007a). Suomen karhukannan hoitosuunnitelma. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2/2007. Maa- ja metsätalousministeriö. (2007b). Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 11/2005. Norberg, H. (2010). Maasuurpedot ja porotalouden kannattavuus. Poromies 4/2010: Norberg, H. & M. Nieminen. (2007). Suurpetojen vaikutus poronvasojen kuolleisuuteen Kallioluoman paliskunnassa vuosina [The impact of large carnivores on the mortality of semidomesticated reindeer calves in the reindeerherding cooperative of Kallioluoma in ]. Kala- ja Riistaraportteja s. + 1 liite. Nieminen, M. (2010). The impact of large carnivores on the mortality of semidomesticated reindeer (Rangifer tarandus tarandus L.) calves in Kainuu, southeastern reindeer-herding region of Finland. Rangifer 30(1): Pakkanen, A. & J. Valkonen. (2011). Porotalouden hyvinvointi ja tulevaisuuskuvat eteläisissä paliskunnissa. Esiselvitys. Lapin yliopisto. RKTL. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Ympäristö- ja luonnonvarainneuvosto. (1996). Suomen maasuurpetokannat ja niiden hoito. Suurpetotyöryhmänraportti. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 6/