Lue lisää
|
|
- Kaarina Hiltunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lue lisää 24 uusi majoituskohde Keuruun keskustassa täysin varusteltua sijoitushuonetta Huonekoot velaton myyntihinta m 2 +parvi 16 m2
2 HUONEISTOHOTELLI RUNO Luonnonkauniin Lapinsalmen vanhoihin maisemiin, Vanhan Keuruun historiallisen maisema-alueen ytimeen, keskelle kauneinta Keuruuta rakennetaan levon ja virkistyksen, eheytymisen ja elpymisen kotipesä, huoneistohotelli RUNO. Rakennus sijaitsee Keurusselän rannalla, vanhan Kangasmannilan kirkkoherranpappilan pihapiirissä. Pappilan vanha navetta, Matkailukeskus Kamana suo omaa lisäantiaan alueen ympäristöön yhdessä monien pienempien historiaaa huokuvien rakennusten kanssa. Keuruun vanha pappila oli aikoinaan puhtaan suomenkielen tyyssija, jonne tultiin opiskelemaan hyvää suomea luonnonmenetelmällä. Kirkkoherra Bergroth oli omana aikanaan merkittävä suomalaisuusmies, fennomaani. Yhä tänäkin päivänä läntisen Keski-Suomen keskus, Keuruu tunnetaan hyvistä sanoistaan. Jukojärven koulun opettaja, maamme eturivin luontorunoilija Einari Vuorela on vaikuttanut merkittävällä tavalla siihen, että Keuruu tunnetaan runoistaan.
3 Huoneistohotelli RUNOn pohjoispuolen taivaalle piirtyvät Keuruun kirkkojen silhuetit. Vanha kirkko on maakunnan vanhin jäljelläoleva kirkkorakennus. Uusi kirkko, joka sekin on jo yli 120-vuotias, vartioi ylväänä Kippavuorenmäeltä yli Keurusselän näkyen aina Mänttään asti. Kirkoissa pidetään vuoden mittaan runsaasti jumalanpalveluksia, konsertteja ja muita tapahtumia. Kirkkojen tuntumasta löytyy tori, kirjasto, kauppoja ja kahviloita. Vanhan Keuruun alue on ainutlaatunen kokonaisuus, varsinkin keskeisessä Suomessa, jossa vanhaa rakennuskantaa on jäljellä lähinnä vain yksittäisinä rakennuksina. Pappilan, Kamanan ja aittojen muodostama kokonaisuus saa huoneistohotelli RUNOsta arvoisensa lisän. Rakennus toteutetaan vanhaan tyyliin sopivaksi yhteistyössä museoviranomaisten kanssa.
4 Koostuu kahdesta toimijasta 1. Kiinteistö Oy Pappilan Pedit Omistajana 24 huoneen omistajat 2. Operaattori, Hotelli Runo Oy Nanna Rantanen, Jussi Rekonen ja Henna Mäkelä Kiinteä yhteistyö seudun yritysten kanssa aktiviteettien järjestäminen, konsertit, teatterit, seminaarit matkapakettien räätälöinti, esim. Elias Lönnrot -risteilyt
5 1. Kiinteistöyhtiö Luovuttaa Operaattorin käyttöön majoitustilat kiinteistöstään Omistaa kalusteet, valaisimet ja huonekalut Vastaa kiinteistöön tehtävistä investoinneista, kalusteista ja huolto-/korjaustoimenpiteistä Jakaa omistajilleen voitot tuloksesta tasapuolisesti, yhteisestä poolista
6 2. Operaattori Markkinoi Hotellia (booking.com, messut yms.) Harjoittaa majoitustoimintaa ja perii majoituskorvaukset Siivous ja ylläpito (liinavaatteet, saippuat, lamput yms.) Tilittää tuotot Kiinteistöyhtiölle kuukausittain Saa provisiona 30% liikevaihdosta Käyttöasteen 40% ylittävältä osalta provisio 40%
7 Tuottolaskelma, alv 0% Käyttöaste B-tuotot/kk Hoitovastike Operaattorin R-vastike Nettotuotto Tuotto% Sijoitetun palkkio PO:n tuotto 30,00 % 912,50 191,40 273,75 410,85 36,50 4,4 % 0,7 % 40,00 % 1 216,67 191,40 395,42 410,85 219,00 6,1 % 4,3 % 50,00 % 1 520,83 191,40 517,08 410,85 401,50 7,9 % 7,8 % 80,00 % 2 433,33 191,40 882,08 410,85 949,00 13,3 % 18,5 % Velaton hinta ,00 Myyntihinta ,00 Hinta sisältää kalusteet, arvo Huomioita: Hoitovastike hieman nousee käyttöasteen mukaan (vesi & lämpö) Laskelmassa ei ole huomioitu omaa käyttöä
8 Mistä käyttöaste? Viikonloppuisin - Iso Kirja, hiihdot, Pappilan Pidot (häät, sukukokoukset, perhejuhlat, yritysjuhlat) Arki-iltaisin - työmatkailijat, kokoukset/seminaarit, koulutukset, pikkujoulut, yritystilaisuudet, teatteri-illat, musiikki-illat Kesäisin - sesonkiaika kesä-, heinä- ja elokuu - Elias Lönnrot ja Vanha Keuruu -paketit - Ryhmämatkailijat, nyt jo kesäisin 50 linja-autollista, sekä yksittäiset lomamatkailijat Matkailijoiden määrä tulee lisääntymään uuden hotellin myötä. Tarjonta lisää kysyntää.
9 Talousarvio 2013 hinnoin Vuosikustannus Kaukolämpö Sähkö Vesi Vakuutus 500 Hallinto Kiinteistövero Jätehuolto Kiinteistön huolto Ulkoalueiden hoito 500 Tontin vuokra Korjaukset/ylläpito Arvioitu hoitovastike neliölle 5,73 Tuottolaskelmassa käytetty 5,80
10 Oma käyttö 14 veloituksetonta yöpymistä vuodessa Käyttövastike siivouksesta ja liinavaatteista Enintään 7 vuorokautta kerrallaan Käyttämättömät vuorokaudet eivät siirry seuraavalle vuodelle Varaus aikaisintaan 30 vrk ennen käytön alkamista Omistaja voi luovuttaa esim. ystävälle
11 Rakentaja Myynti Mika Mäkinen puh Niko Kelloniemi Kiinteistönvälittäjä LKV Eeva-Liisa Mäkinen puh Seinäjoki 140 km Tampere 120 km Jyväskylä 60 km Helsinki 280 km
12 Lapinsalmessa tuulee ja lentää hiutaleet Peitteen alle nukkuneet on kesän kauniin veet Kaksi kirkkoa hiljaa noin kylää vartioi Tapuleilla luomet kiinni, kellot eivät soi Ossi Poikonen
1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset
Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry KTI Kiinteistötieto Oy Ylläpitokustannusten kehitys kerrostalokiinteistöissä Kaikki kuluerät (ml. korjaukset)
Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan
asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne
Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio TALGRAF
Kiinteistö - Määrätiedot - kuluseuranta, 4.2.2013 0811 KUM TOT. 0811 KUM BUD. Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio KIINTEISTÖN KULUJEN SEURANTA - ELOKUU 2011 ELOKUU 2011 Tilikauden alusta ELOKUU
As Oy Keuruun Kurkiranta 1
As Oy Keuruun Kurkiranta 1 As Oy Keuruun Kurkiranta 1:ssä asut lähellä keskustaa luonnon helmassa Kesällä 2014 val mis tuu uusi kerrostalo upei siin Tarhian järven maise miin. Hissillisen ta lon neljä
Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio
Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n. 3.474 kem², oma tontti 5.084 m² Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Sijainti Kuopio Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Kiinteistö sijaitsee keskustassa hyvien liikenneyhteyksien
Mökki tai huvila. Jyväskylä, Sulkuranta Kohdenumero h,kk,alk,parvi, 29,0 m²/37,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Mökki tai huvila Jyväskylä, Sulkuranta Kohdenumero 597420 1h,kk,alk,parvi, 29,0 m²/37,5 m² Kov. 1994 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 89 500,00 Lepokaari 146. Sulkurannan siirtolapuutarha-alueella, vain noin
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkulta Residence Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkulta Residence osakkeenomistajat
Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Kirkkonummi. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta varusteluun!
Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Kirkkonummi Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta varusteluun! Sijainti Kiilatie 7, Kirkkonummi Etäisyyksiä kohteeseen Helsinki-Vantaan lentokenttä 39 min / 34 km Kirkkonummi
Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa
Turun asukasluku
Nyt tuli tarjolle hyvätuottoinen viiden kerrostalokaksion kokonaisuus Turusta! Kyseessä on suuri 92 asunnon 1970-luvulla rakennettu taloyhtiö, joka sijaitsee n. 6,0km päässä Turun keskustasta Lausteen
Lomaosake Kuusamo, Rukatunturi Kohdenumero Rukankyläntie 6.
Lomaosake Kuusamo, Rukatunturi Kohdenumero 579352 tupakeittiö,2mh,ph,sa,2wc,2parveketta, 61,0 m² Kov. 2009 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 119 883,00 Vh. 182 000,00 Rukankyläntie 6. Aivan Rukan ydinkeskustassa
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
TALOUSARVIO 2015 Budjetti 2015 Ennuste 2014 Budjetti 2014 Toteuma 2013
1 (12) V A R S I N AI N E N T O I M I N T A TIEDOTUSTOIMINTA 100 SAUNA-LEHTI JA MUU TIEDOTUSTOIMINTA T u o t o t 3010 Lehtituotot, tilatut lehdet 1 000,00 1 000,00 1 000,00 1 075,00 3011 Lehden ilmoitustuotot
Arandur / Kaivomestarin hanke
7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut
Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013
Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma
KEURUUN MATKAILUN MASTER PLAN
KEURUUN MATKAILUN MASTER PLAN Sitoutuneet osapuolet Keuruun kaupunki Keulink Seurakunta, Kamanan matkailuyrittäjät Fontana Hotel Keurusselkä Haapamäen Höyryveturipuisto Osarahoittajana Keski Suomen Liitto
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO
Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero
YHTEISTOIMINTASELVITYS TERVA-JUNKO-KEILA
YHTEISTOIMINTASELVITYS TERVA-JUNKO-KEILA 1. YLEISTÄ Laskelmat on tehty kassavirtalaskelma perusteisesti. Tarkoituksena selvittää onko mahdollisella yhtiöllä edellytyksiä selvitä investoinneista ja nykyisistä
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy HolySuites Pyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 03068 70200 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö
Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat Keuruulla 2015
n kaupunki Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat lla 2015 Aamusta Iltaan Palvelut Oy - Kotipalvelu ark. klo 18-21 - Kotipalvelu ark. klo 21-06 34,34 / tunti 40,06 / tunti p. 045 1221 000 - Kotipalvelu
Talousarvio ja käyttövastikkeen määräytymislaskelma
Talousarvio ja käyttövastieen määräytymislaskelma Yhtiö: Asuinhuoneistot: 5 795 kpl, 392 382,0 m² Yhteiskäyttötilat: 38 kpl, 203,0 m² Liikehuoneistot: 4 kpl, 308,6 m² Esitetyt /m2/ luvut ovat keskimääräisiä
Omakotitalo. Kangasala, Saarikylät Kohdenumero h,k,2xet,wc,vintti, 240,0 m²/272,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Omakotitalo Kangasala, Saarikylät Kohdenumero 563253 5h,k,2xet,wc,vintti, 240,0 m²/272,0 m² Kov. 1912 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 390 000,00 Saarikylientie 893. Hirsirakenteinen v. 1912 valmistunut Saarikylien
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelta , talousarvio
Isännöinti Kiinteistö Oy Siulaselkä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
Talousarvio ja käyttövastikkeen määräytymislaskelma 2017
KÄYTTÖVASTIKE I JA KÄYTTÖKORVAUKSET Kohteen suoria hoitomenoja vastaava osuus tuotoista Käyttövastike I (=Hoitomenoja vastaava osuus käyttövastikkeesta) 54 393 4,66 Autopaikka,-tallivuokrat 1 320 0,11
Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Omistuskiinteistöt
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Tunturitähti 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella
As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy
Omakotitalo. Tohmajärvi, Peijonniemi Kohdenumero h,k, 60,0 m²/65,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00
Omakotitalo Tohmajärvi, Peijonniemi Kohdenumero 584337 2h,k, 60,0 m²/65,0 m² Kov. 1947 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 32 000,00 Sininentie 834. Vuonna 1947 rakennettu omakotitalo, jota remontoitu 2016 runsaasti:
Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja
AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR
T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineettomat hyödykkeet
Karstula Kohdenumero Tupak,mh,ph,s,wc, 45,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Vapaa-ajan asunto Karstula Kohdenumero 620570 Tupak,mh,ph,s,wc, 45,0 m² Kov. 1990 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 59 000,00 Vh. 59 000,00 Kouheroisentie 99. Lomakouheron alueella Karstulassa, siistikuntoinen
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Tähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Tähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa
TULOSLASKELMA Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet Hankeosuussuoritukset Kulutusperusteiset vastikkeet Erityisvastikkeet./. Rahastoidut vastikkeet Vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet
Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultarannan osakkeenomistajat kutsutaan
Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013
Asumismenot 2013 Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen mennyt ja tuleva kehitys 2. Verojen merkitys hoitokuluissa, pois lukien pääomakulut 3. Kotitalouksien tyyppiremontit
84,5 m², 3h+kt+s+lasit...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Veli-Matti Kopio Puh: 050-315 3084 ihomes LKV Portti 2 02270 Espoo Puh: 050 315 3080 HUIPPUPAIKALLA MEREN RANNALLA, SAUNALLA, SUURELLA LASITETULLA PARVEKKEELLA, TERASSILLA JA UPEALLA
MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU
MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Kohde sijaitsee Kalkussa,
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2
Maatila. Lohja, Karjalohja Pinta-ala 101 ha ,00. Kohdenumero
Maatila Lohja, Karjalohja Pinta-ala 101 ha Mh. 1 360 000,00 Kohdenumero 593218 Karjalohjantie 153. Harvinainen kartanomainen kokonaisuus myynnissä kauniin ja kirkasvetisen Puujärven rannalta. Tilakokonaisuuteen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy HolySuites Pyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö
MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA
MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN 16.600 m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Humppilantie 43, Humppila, sijaitseva entinen talotehdas. Tontti muodostuu useasta tilasta ja on
Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille
Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille 27.3.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Perustamiskustannukset Laajennusosan kustannukset Investoinnin suunnittelukustannukset
Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?
Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys
Pielavesi, Pielavesi Kohdenumero h,k,et,2xwc,khh,ph,s, 120,0 m²/142,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00
Omakotitalo Pielavesi, Pielavesi Kohdenumero 649360 5h,k,et,2xwc,khh,ph,s, 120,0 m²/142,0 m² Kov. 2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 147 000,00 Pajutie 4. Mainio koti lapsiperheelle Pielavedellä! Rauhallinen
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen osakkeenomistajat
Jyväskylä, Korpilahti, Kärkinen Kohdenumero h,k,rt,aula,vh,khh,ph,s,at, 157,9 m²/169,4 m² Kov Energialuokka D Mh.
Omakotitalo Jyväskylä, Korpilahti, Kärkinen Kohdenumero 589139 5h,k,rt,aula,vh,khh,ph,s,at, 157,9 m²/169,4 m² Kov. 2012-2012 Energialuokka D Mh. 298 000,00 Sutostenpääntie 18 B. Upealla paikalla Päijänteen
Vapaa-ajan asunto. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, kk, s, ph, 46,8 m²/56,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Vapaa-ajan asunto Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 589602 2h, kk, s, ph, 46,8 m²/56,0 m² Kov. 1990 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 269 000,00 Trollshovdantie 1314. Mahdollisuuksien kohde! Tämä on paikka sinulle,
Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero 627959 3h, k, s, 73,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 85 319,00 Vh. 213 297,00 Uus-Aittaluodontie 3. RAKENTEILLA. Valmiille, vehreälle asuinalueelle tulossa
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaranta osakkeenomistajat
UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012
UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN Urpo Hassinen 30.3.2012 1 LÄHTÖTIETOJEN KARTOITUS hankkeen suunnittelu ammattiavulla kartoitetaan potentiaaliset rakennukset ja kohteiden lähtötiedot: - tarvittavan lämpöverkon
Jyväskylä, Sulkuranta Kohdenumero h,kk,alk,parvi, 29,0 m²/37,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00
Vapaa-ajan asunto Jyväskylä, Sulkuranta Kohdenumero 655092 1h,kk,alk,parvi, 29,0 m²/37,5 m² Kov. 1994 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 79 500,00 Lepokaari 146. Sulkurannan siirtolapuutarha-alueella, vain noin
MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE
MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion
Rakennus Käyttöönottovuosi: Lisätietoja rakennusvuodesta: Kohdenumero
Liiketila, Hotelli 24 huonetta, vastaanotto, sauna, uima-allas, neuvottelu-huone, ravintola, 4 huvilaa, 1 370 m² + 2 056 m² Parikkala, Kuutostie 1194, 59100 Parikkala Kohdenumero 9693188 KARJALAN LOMAHOVI
Vantaa, Kivistö Kohdenumero h+kt+ranskalainen parveke, 22,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,04 Vh ,00
Kerrostalo Vantaa, Kivistö Kohdenumero 605103 1h+kt+ranskalainen parveke, 22,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 57 565,04 Vh. 148 500,00 Spinellikuja 5. Tehokasneliöinen 4. kerroksen pikkukoti valmistumassa
Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Nilihonka c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys
As.oy Taavinmaja Tilinpäätökset ja graafinen esitys Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 Hoitovastike /os/kk,42,42,46,55,58,58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1,84 1,84 1,977 2,364 2,364 2,364 Ullakkovastike
Omakotitalo. Rovaniemi, Jääskeläinen Kohdenumero Suojeltu rakennus, 59,0 m²/59,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Omakotitalo Rovaniemi, Jääskeläinen Kohdenumero 605780 Suojeltu rakennus, 59,0 m²/59,0 m² Kov. 1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 15 000,00 Jääskeläisentie 2. Jääskeläisen alueella junaradan varrella sijaitseva
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous
ASUNTO-OY REVONTULENTIE 4 1 (5) Yhtiökokouksen 10.11.2016 hyväksymä versio HOITOMENOJEN TALOUSARVIO AJALLE 1.7.2016-30.6.2017 ================================================== KIINTEISTÖN TUOTOT Hoitovastikkeet
YMP 23.1.2014. Hyrynsalmen kunta. Ympäristölautakunta. Käyttösuunnitelma 2014
YMP 23.1.2014 Hyrynsalmen kunta Ympäristölautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Meno- ja tulolajeittain Tekninen- ja valvontatoimi (13501) Valvonta, kaavoitus ja mittaus (13502) Liikenneväylät (13503) Liikunta-
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Onninpyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio tilintarkastuskertomus
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Eraustähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jyväskylä, Korpilahti, keskusta Kohdenumero h,k, 355,0 m²/364,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00
Omakotitalo Jyväskylä, Korpilahti, keskusta Kohdenumero 590875 10h,k, 355,0 m²/364,5 m² Kov. 1896-1901 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 225 000,00 Koivukuja 8. Myytävänä kulttuurihistoriallisesti merkittävä,
Jyväskylä, Puuppola Kohdenumero h+k+khh+kph+s+2*wc, 157,0 m²/160,2 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00
Omakotitalo Jyväskylä, Puuppola Kohdenumero 595403 6h+k+khh+kph+s+2*wc, 157,0 m²/160,2 m² Kov. 2008 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 312 000,00 Lapahaka 61. Maalaismaisemaa vain parinkymmenen minuutin ajomatkan
Tilikausi
Kiinteistö Oy Kesänki II Sivu 1 Tilikausi 1.7.2014-30.6.2015 Yleistä yhtiöstä Yhtiökokous Yhtiökokous Yhtiön johto Kiinteistöyhtiön toimialana on hallita vuokrasopimuksen perusteella n. 1.250 m2 suuruista
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita
Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset
Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Kestävä Kivitalo -seminaari 10.10.2008 Tampere TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto ry Kiinteistöpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä
95,0 m², 3 mh, oloh, k...,
Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita
Sysmä, Liikola Kohdenumero tupa,k,s,mh,s,pkh, 70,0 m²/80,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00
Mökki tai huvila Sysmä, Liikola Kohdenumero 628952 tupa,k,s,mh,s,pkh, 70,0 m²/80,0 m² Kov. 1970-2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 195 000,00 Kalamiehentie 60. Upealla paikalla Päijänteen Lentämänselän rannalla,
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen
Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus
Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista
Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Jorvas, Kirkkonummi
Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, 02420 Jorvas, Kirkkonummi Sijainti Kiilatie 7, Kirkkonummi Etäisyyksiä kohteeseen Helsinki-Vantaan lentokenttä 39 min / 34 km Kirkkonummi keskusta 6 min / 6 km Helsinki
28,5 m², 1h, kt, kph,...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Lasse Lehtervo Puh: 050 597 1536 Kiinteistömaailma, Pirkkala, Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy Kenkätie 4 33950 Pirkkala Puh: 050 530 3000 Kiinteistömaailma, Koskikeskuksen Asuntopalvelu
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello
Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 1 Y-tunnus
Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 1 TOIMINTAKERTOMUS T I L I K A U S I 1.7.2014-30.6.2015 YHTIÖN PERUSTIEDOT Tontti: Oma tontti 9.715,0m2 Osoite: Pulkkajärventie, Kuusamo Rakennukset: Lukumäärä 8 kpl
MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella
MYYDÄÄN Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella - Kolme oppilaitosrakennusta - Viisi oppilasasuntolarakennusta - Yksi kurssiasuntolarakennus - Yksi neljäasuntoinen
HALLITILOJA ENNAKKOMARKKINOINNISSA
HALLITILOJA ENNAKKOMARKKINOINNISSA ENNAKKOMERKINTÄHINNASTO Huoneisto Pinta-ala Myyntihinta Yhtiölainaosuus Velaton hinta 1 60 m² VARATTU 2 60 m² VARATTU 3 60 m² VARATTU 4 48 m² 21 868,82 33 481,18 55 350
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kauden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy kentän viime kausina saavutetun hyvän pelikunnon ylläpitämiseen ja palveluiden sekä viihtyvyyden kehittämiseen. Talous Hoitovastikkeeksi
Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 595791 2h, kt, 32,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 370,00 Vh. 127 900,00 Keilanrinteenkatu 5. Asunto Oy Kuopion Keilantori. Rakentaja Pohjola
Indeksitalo tutkimus
Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa
Varastotila Oulu, Haukipudas, Annalankangas Kohdenumero Virpiväylä 12 varasto.
Varastotila Oulu, Haukipudas, Annalankangas Kohdenumero 647840 Harrastetila / varasto / autotalli, 38,9 m² Kov. 2019 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 21 395,00 Vh. 42 790,00 Virpiväylä 12 varasto. Hyvälle paikalle
MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI
MYYDÄÄN 2 031 M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE 7 82900 ILOMANTSI MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Ilomantsin virastotalon osakkeet 1-472, 735-1490 ja 1491-2293, jotka oikeuttavat pohjakerroksessa sijaitsevan toimistohuoneiston
HELSINGIN TYÖVÄEN PURSISEURA RY Sivu T U L O S L A S K E L M A Talousarviovertailu Ulkoinen
HELSINGIN TYÖVÄEN PURSISA RY Sivu 1 30 Satamatoimikunta 3100 Venepaikkamaksut 45.500 45.744,03 100,5 3101 Komeromaksut 10,00-100,0 4060 Venepaikkavuokrat -26.200-22.902,49 87,4 4061 Sähkö- ja vesiparannukse
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen
KODIN KESKUS, JOENSUU mm²
VUOKRATAAN TOIMITILAA KODIN KESKUS, 80100 JOENSUU 5 000 mm² KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KODIN KESKUS, 80100 JOENSUU 5 000 mm² LIIKERAKENNUS VUOKRATAAN
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello 15.00, Original
Nello Oy. Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa. Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala
Nello Oy Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala 268.380 Nello Oy, Linnaistentie 24 86600 HAAPAVESI. Y-tunnus 2872100-2 PARITALO Tilat