Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa
|
|
- Hanna Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa Airi Martikainen ja Hannakaarina Sarvela Voimaperhe/ESKO-hanke Mannerheimin Lastensuojeluliitto Pohjois-Pohjanmaan piiri ry.
2 Kumppanuutta järjestöjen välillä ja kuntasektorin kanssa Kehittämisympäristönä ESKO/Voimaperhe Ehkäisevä, hyvinvointia edistävä toiminta Kumppanuus järjestöjen kesken, järjestöjen ja kaupungin välillä Lapset, lapsiperheet Mukana n. 10 lapsiperhejärjestön tai yhdistyksen verkosto ja kunnan lapsiperhetoimijat
3 VOIMAPERHEEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄN ALUEELLISEN KONSEPTIN KEHITTÄMISTYÖSSÄ EDETTY NELJÄLLÄ TOISIINSA KYTKEYTYVÄLLÄ TASOLLA: 1. ALUEEN PERUSPALVELU- JA JÄRJESTÖTOIMIJOIDEN: * VUOROPUHELU VAHVAA JA * HEILLÄ ON KÄYTÖSSÄ YHTEISIÄ TOIMINTAMENETELMIÄ JA VÄLINEITÄ ALUEEN LAPSIPERHEIDEN TARPEIDEN JA TOIVEIDEN KUULEMISEEN JA NIIHIN VASTAAMISEEN. 2. ALUEELLE KEHITETÄÄN JÄRJESTÖVETOISTA MATALANKYNNYKSEN TOIMINTAA Hyvinvointia edistävän alueellisen konseptin kehittämistyön tasoja 3. ALUEELLE KEHITETÄÄN JÄRJESTÖTOIMINTAAN OHJAAMISEN MALLIA 4. ASUKKAIDEN OMAEHTOISEN TOIMINNAN TUKEMINEN SEKÄ JÄRJESTÖILLE OMINAISET VAPAAEHTOIS- JA TUKIHENKILÖTOIMINTA KYTKEYTYVÄT OLENNAISEKSI OSAKSI EHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA ALUEELLA.
4 ALUEELLISEN MONITOIMIJAISEN YHTEISTYÖN JA JÄRJESTÖLÄHTÖISEN TOIMINNAN KÄYNNISTÄMISEN PROSESSI YHTEISTYÖ JÄRJESTÖJEN VÄLILLÄ JA KUNNAN KANSSA VAHVISTUU sopiminen ohjaaminen toimintoihin työparityöskentely YHTEISTYÖN PAIKAT, RAJAPINNAT TOIMIJOIDEN KESKEN TOIMINNAN KÄYNNISTÄMINEN JA TOTEUTTAMINEN TUOTE- JA TOIMINTAKORTIT VASTUISTA SOPIMINEN Järjestöjen ja kuntasektorin kesken Lapsiperheet JÄRJESTÖTOIMINNA NÄKYVYYS Alueen asukkaiden, järjestö-ja peruspalvelutoimijoiden huomiot Tarvekartoitukset ja think-thankit henkilöstölle TARVELÄHTÖISYYS Lapsen ta/ja perheen tarpeet
5 Järjestölähtöistä toimintaa ja toimintamalleja, integroituna peruspalveluihin Tarvelähtöisesti kehitettyjä uusia toimintamalleja tai toimintaa: PerhePesä, MLL;n Pohjois- Pohjanmaan piiri ry. Järjestötoimintaan ohjaamisen malli, Auta Lasta ry. KOPPARI-toiminta koululla, MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri ry. Liikuntakerhot, Auta Lasta ry. Kulttuurikerhot, Kulttuurivoimala Vanhempien ryhmät, Vanhempien Akatemia, Nuorten Ystävät ry. Tukihenkilötoiminta, Pelastakaa lapset ry. Tukiperhetoiminta, Pelastakaa lapset ry. Olemassa olevaa muuta toimintaa, jota on suunnattu pilottialueelle tarvelähtöisesti: Yhden vanhemman perheen liitto Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistykset
6 PerhePesä lämpöinen kuin oma koti
7 Esimerkkinä PerhePesä-toimintamallin kehittäminen ja levittäminen Syksy 2013 Kaakkurin suuralue: - Järjestöjen Kaakkurin Perhetalo-toimintamalli - Rakentuu jo olemassa olevalle hyvin toimivalle perhekahvilatoiminnalle PerhePesä- toimintamallin kehittämisen kotipesä Toppilan PerhePesä: - Toimintamallin mallinnus ja edelleen kehittäminen - Toimintamallin uusille alueille jalkautumisen konsultatiivisen tuenmallin rakentaminen Syksy 2013 Myllyoja Uudet alueet
8 Jatkonäkymiä Toimintamallin kehittämistyössä mukana olevat järjestöt saivat OUKA:n ehkäisevän työn rahoituksesta resurssia järjestölähtöisen matalankynnyksen toiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen pilottialueella Lapsiperheiden hyvinvointia edistävää alueellista toimintakonseptia sovelletaan tällä hetkellä Oulussa kolmella alueella. Toiminta on juurtunut osaksi järjestöjen ja kuntasektorin perustyötä. Lapsiperheiden hyvinvointia edistävää alueellista toimintakonseptia kehitetään edelleen alueellisten tarpeiden mukaan Konsultatiivista tukea toimintakonseptin soveltamiseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiristä
9 Yhteystiedot Hannakaarina Sarvela projektipäällikkö Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry. Isokatu 47, 2 krs Oulu Airi Martikainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri Projektikehittäjä, Voimaperhe/ESKO Kumppanuuskeskus Isokatu 47, 5 krs Oulu airi.martikainen@mll.fi p
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Lapsiperheiden hyvinvointia edistävää alueellista toimintaa järjestö-kuntayhteistyöllä Voimaperhe, ESKO Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry.
Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla
Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:
Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke Marja Vuorinen järjestöpäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto
Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta
Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Pikkuklusterin toiminnan tarkoituksena on: OUKA:n varhaiskasvatuksen
PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi
11.9.2017 Lape-toimijaseminaari/Toimiva arki hanke PerhePesä tiimikoordinaattori Marjukka Huhtala PerhePesä Toppila, Lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja Kirsi Sova PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi
Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry
Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke 3-vuotinen, vuosina 2016-2018, Stean rahoituksella
Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla Sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Olli, Oulun kaupunki Hankekoordinaattori Katja Häkkilä, SOSTE Lyhyesti ESKO- Ehkäisevän työn kärkihankkeesta
Vertaistoimintaa kumppanuudella Vertaistoimintaa kumppanuudella
Hankkeen päämäärä ja kohderyhmät Päämäärä Hankkeen päämääränä on tukea rovaniemeläisten perheiden arkea järjestämällä ja koordinoimalla yhteistyössä kumppaneiden (kaupunki, seurakunta, järjestöt, yritykset)
Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE
Järjestötreenit 25.5.2016 Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE ESKO ESKO ehkäisevän työn kärkihanke oli sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja Oulun kaupungin RAY-rahoitteinen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke
Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa 29.8.2008 KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Jyväskylän seudun Perhe hanke 2005 2007 2008 STM, Jyväskylä, Jyväskylän
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Helena Liimatainen ja Anni Rekilä Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,
Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015
Toimintaa, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 LAPSIPERHEET: YLI-II ja YLIKIIMINKI AVOIMEN PÄIVÄKODIN PERHEKERHO päiväkoti Klo: 9.00-12.00 kotihoidossa
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne
Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke
Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi
Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6
Uudenmaan piiri Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Ohjelma Tervetuloa Tietoa Yhdessä vanhempana - toiminnasta Perustietoa parisuhteesta Tauko Toimintamallien esittely Ryhmätyöskentelyä Jatkosta
Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä
Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara
Perhepesän kysely, syksy 2014
Perhepesän kysely, syksy 2014 Raportti Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois- Pohjanmaan piirin PerhePesässä toteutetusta kyselystä. Tekijä: Maija Hämäläinen opiskelija, KTK, Varhaiskasvatus, Oulun
VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ
VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ Järjestömessut 20.3.2018 Lapin ammattikorkeakoulu Sirkka Kellokumpu, SPR Lapinpiiri Suvimaria Saarenpää, Rovaniemen Neuvokas HYVÄÄ ELÄMÄÄ RAKENNETAAN YHDESSÄ Maakunnat
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-
JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja
JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen
Hyvinvointia oululaisille lapsiperheille järjestötoiminnasta
Hyvinvointia oululaisille lapsiperheille järjestötoiminnasta 2015 Oisitko mun aikuinen? Perhekahvila- lämpöinen kuin oma koti Monet lapsiperheet tarvitsevat arkeensa tukea erilaisissa elämäntilanteissa.
Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli
Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu
Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus
Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön
Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke
Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo
Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena
Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020 Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena Järjestöt ja niiden rooli Kansalaisyhteiskunta luo
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta
Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013
Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle
PERHEENTALO YHTEISTYÖ
PERHEENTALO YHTEISTYÖ Perheentalo -yhteistyö on Iisalmen Pelastakaa Lapset ry:n, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iisalmen yhdistys ry:n ja Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n kumppanuusmalli STEA:n
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö
Yhteinen verkkopalvelu Pirkanmaalle
L Ö Y D Ä P I R K A N M A A N K A N S A L A I S T O I M I N T A Y H D E S T Ä O S O I T T E E S T A 2020 Yhteinen verkkopalvelu Pirkanmaalle Tehdään se yhdessä! Keskiössä ihmisten hyvinvoinnin tukeminen
Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p
Maakuntastrategiatyöpaja Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p. 044 0190 476 helena.liimatainen@ppsotu.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube:
Lapin sote johdon seminaari
Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi
Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.
Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli
19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva
Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen
Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi
Perheet keskiöön! -hanke. Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen
Perheet keskiöön! -hanke Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 54 järjestön yhteisen hankkeen
Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö. Jari Lindh
Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö Jari Lindh Vaski - katsaus 29.4.08 Web-kysely Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntiin. Kysytty kuntien arvioita vammaisten ja kehitysvammaisten
MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa
Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke ja ihimiset.fi
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke ja ihimiset.fi Anni Rekilä ja Anna Katajala Projektityöntekijä, järjestöagentti Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan sosiaali-
VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1
VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 YHTEISTYÖKUMPPANIT SEKÄ VARHAISKASVATUSPÄIVIEN SUUNNITTELURYHMÄ
MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?
MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT
19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena
19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan
Järjestöt ja kunta hyvinvointia edistämässä
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Järjestöt ja kunta hyvinvointia edistämässä Hankekordinaattori Katja Häkkilä ESKO- Ehkäisevän työn kärkihanke Oulussa 2009-2013 ESKO on Oulussa toteutettava sosiaali-
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja
RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä
RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011
Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013
Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2013 Käytetyimmät
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
MLL kunnan kumppanina
MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut. 3. kerros
Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.
Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Anu Hätinen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry & Helena Haaja, Päijät-Hämeen
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva
PERHEPESÄ LÄMPÖINEN KUIN OMA KOTI ESITTELYMATERIAALI PERHEPESÄSTÄ
PERHEPESÄ LÄMPÖINEN KUIN OMA KOTI ESITTELYMATERIAALI PERHEPESÄSTÄ Hannele Kaakinen & Susanna Venäläinen Opinnäytetyö Kevät 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 5 1 PERHEKESKUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN SUOMESSA... 7 1.1
Komiasti opintiellä -hanke. Pohojalaasta kyyditystä
Komiasti opintiellä -hanke Pohojalaasta kyyditystä Nuorten Ystävät järjestökonserni Valtakunnallista järjestötoimintaa ja palveluliiketoimintaa Tehtävänä on toimia alan vaikuttajana ja asiantuntijana sekä
Järjestöbarometri 2018
Järjestöjen arvioita sote- ja makuuudistuksen vaikutuksista Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 14.2.2019 Esityksen sisältö Arvioita sote- ja maku-uudistuksen vaikutuksista: järjestöjen toimintaan järjestöjen
Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke
Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020 Järjestöt ja niiden rooli Kansalaisyhteiskunta luo pohjaa hyvinvoinnille Kansalaisten osallisuus, yhteisöllisyys,
Järjestöt ja kunta hyvinvointia edistämässä
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Järjestöt ja kunta hyvinvointia edistämässä Hankekoordinaattori Katja Häkkilä ESKO- Ehkäisevän työn kärkihanke Oulussa 2009-2013 ESKO on Oulussa toteutettava sosiaali-
OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.
OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN
MUUTOKSELLA LAPSIPERHEEN PAREMPAAN HUOMISEEN
MUUTOKSELLA LAPSIPERHEEN PAREMPAAN HUOMISEEN POHJOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 8. 9.2.2017 Pohjankartanon koulu, juhlasali, Leevi Madetojan katu 1, OULU Päivien puheenjohtajina Järjestösuunnittelija Lassi
Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi TeTe
Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi 2011 2015 TeTe Projektipäällikkö Juha Mikkonen [juha.mikkonen @ elamantapaliitto.fi] Elämäntapaliitto ry Terveys ry Elämä on parasta
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen
Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla
Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi
Järjestötoimintojen luokittelu jäsentää monimuotoista järjestötoimintaa
EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Järjestötoimintojen luokittelu jäsentää monimuotoista järjestötoimintaa Hankekoordinaattori Katja Häkkilä ESKO- Ehkäisevän työn kärkihanke Oulussa 2009-2013 ESKO on Oulussa
Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori. LAPE - Mitä ihmettä?
24.2.2018 Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori LAPE - Mitä ihmettä? LAPE-tietoisku LAPE-muutosohjelman valtakunnallinen toimeenpano Kehittämiskokonaisuudet Ydinviestit Toimiva
Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen
Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna 2019 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen 14.11.2018 Järjestöareenan tavoitteet 1. Vahvistaa järjestöjen
Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu
Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu Koottu tieto järjestö- ja kansalaistoimijoista sekä toiminnasta Järjestötietopalvelun tarkoituksena on helpottaa tiedon saantia järjestöistä ja yleishyödyllisistä yhteisöistä
VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus
VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen
RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet
RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty
Kokemustiedon kerääminen järjestöiltä hyvinvointikertomukseen
Kokemustiedon kerääminen järjestöiltä hyvinvointikertomukseen Terve Kunta verkostopäivä 29.9.2017 Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE, Oulun työpiste vastuualueena järjestö-kuntayhteistyö,
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-
Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan
Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Esityksen sisältö Tuija Braxin selvitys
JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela
JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS Tuomas Koskela RAY:n avustuslinjaukset 2016-2019 7.10.2016 JÄRJESTÖ-KUNTA YHTEISTYÖLLÄ PYSYVIÄ TULOKSIA Korostamme järjestöjen ja kuntien
Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Lapin päihdepalvelujen kehittäminen osana päihdetyön kehittämisyksikkörakennetta 12.3.2009 1 12.3.2009 2 Koordinaatioprojektin
Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari
Järjestöjen osallisuus hyvinvointikertomukseen Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari 22.9.2015 päätösseminaari 22.9.2015 Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Maarit Niva, asiantuntija, Oulun
Pohjois-Suomen lasten KASTE
Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret
LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA ELI HYVÄ KUNTOUTUS PROJEKTI 2007-2011
Projektit vievät lasten kuntoutusta eteenpäin 4.9.2009 TOI - päivät Suomen Toimintaterapeuttiliiton koulutuspäivät: TOI on pätevä 3. - 4.9.2009 Paasitorni, Helsinki LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN
Yhteispelillä kohti hyvinvointia. Lapsiperhetoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostossa
Yhteispelillä kohti hyvinvointia Lapsiperhetoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostossa Päijät-Hämeen Kumppanuusverkosto Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus hanke (Ray 2012-2015)
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty
NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ
NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ TUKEVASTI raiteilla seminaari 11.9.2013 Hallintojohtaja Riitta Pitkänen Riitta Pitkänen Väestön keski-ikä ja alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä maakunnittain
DIGIPOLKU TÖIHIN HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO
DIGIPOLKU TÖIHIN Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille vertaisoppimista hyödyntäen Minna Pesonen 24.1.2018 HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO Rahoittaja: Euroopan Sosiaalirahasto (ESR) Aika: 15.2.2017 31.1.2019
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi
YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011
YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011 SEUTUKUNNAT 1. Pohjois-Lappi / Ivalo ( Inari, Sodankylä, Utsjoki) 2. Itä Lappi / Kemijärvi (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla, Posio) 3. Rovaseutu / Rovaniemi
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa OmaHäme III Järjestöfoorumi tilaisuus, 30.5.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva järjestökenttä 2. Järjestöt sote-
Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi.
Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lasten ja aikuisten palvelut Koti Varhaiskasvatus Koulu Harrastukset Rakenteellinen
Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012
Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2012 Käytetyimmät ehkäisevän työn palvelut Tarjotuimmat ehkäisevän työn palvelut
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen
VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto
VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden
Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki
Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden